Miksi lääkäri vaikenee masennuslääkkeen haitoista?

Linkki siis tämä (tuo on kahdella sivulla tuo kirjoitus)

http://www.psychiatrictimes.com/addiction/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn

Nojopas!

Oman potilaskokemukseni valossa vaikuttaa siltä, että Suomessa masennuksen hoito-ohjeet on päätetty jossain huppu päässä ja tulpat korvissa. Oikein vältetty ymmärtämästä sitä, että potilas on elävä ihminen, jolla on oma elämänhistoria, tarina. Kun siihen masennustestilappuunkaan ei saa kertoa mitään elämäntilanteesta, joka on aiheuttanut vaikean olon, rasti vaan pitää laittaa! Kumma sekin etteivät lääkärit osaa keskustella vaikeista asioista asiallisesti potilaidensa kanssa. Pitävät henkilökohtaisena loukkauksena, jos potilas on kiinnostunut tietämään myös sen, mitä ne lääkityksen haitat ovat. Vaikea on puntaroida hyötyjä ja haittoja, jos haitoista ei kerrota vastaanotolla samaan aikaan kun hyötyjä luetellaan. Haitat pitäisi kertoa pyytämättä!

Niin. Mutta fakta on myös se, että lääkärit eivät ymmärrä lääkityksen haittoja ja kaikkia niihin liittyviä ongelmia, esimerkiksi pitkäaikaisessa käytössä tai vieroituksessa. Tuossa kirjoituksessa paljastuu se, että loppupeleissä ne haitat voi paljastua vuosia lääkkeiden tulosta markkinoille ja esimerkiksi masennuspillerien kanssa, vieroitusongelmat ja haitat ovat edelleen tutkimuksen kohde, johon ei tosin lainkaan laiteta yhtä paljon resursseja tutkimiseen kuin siihen tutkimukseen, että joku pilleri laitetaan markkinoille. Ollaan tilanteessa, jossa potilaat saavat haittoja ja vieroitusongelmia lääkkeistä, ja lääkäri saattaa olla se, joka ei ymmärrä niistä juurikaan mitään tai jopa saattavat kieltää niiden olemassaolon. Ainut kuka ymmärtää, on muut potilaat, ketkä ovat pillereitä suuhunsa laittaneet. Potilaat organisoituvat itse keskustelemaan haitoista ja vieroitusongelmista netissä yhdessä ja löytämään tietoa ja ratkaisukeinoja saamiinsa haittoihin ja pulmiin vieroituksessa. Artikkelissa kirjoitettiin, että näitä kirjoituksia käytetään jopa tutkimusmateriaalina.. Mielenkiintoista, että kirjoitus oli julkaistu psykiatrien omassa lehdessä, Psychiatric Timessissa. Ehkä lääkärit suhtautuvat masennuspillereihin suunnilleen haitattomina kun niitä niin paljon kylvetään. Eivätkä he varmaan yksittäiseen lääkkeeseen edes niin paljon perehdy, erityisesti jos kyseessä on yleislääkäri. Esimerkiksi TK-lääkärin vastaanottoajat on niin lyhyitä, että mitäpä sitä siinä edes ehtisi muuta tehdä kuin tunkea pilleriresepti potilaalle. Parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään, eh? Sitä pidetään kustannustehokkaana masennuksen hoitona - vaan onko se sitä?

Itse olen kuullut lääkäriltä itseltään, että hän on sanonut, että niin, eihän näistä vieroitusoireista ja vieroitusongelmista ole vielä niin paljon tutkimusta. Suurempi kysymys olisi, miksi minulle on määrätty lääkettä kertomatta tätä, jota vuosia söin ymmärtämättä täysin riskejä.

Ihmettelen suuresti asennetta, jossa lääkäri jättää kertomatta potilaalle lääkkeiden haitat ennen määräämistä, tai tietoa joidenkin kokemista vieroitusongelmista ennen lääkepurkua ja mikä motiivi tähän on. Miksi pimittää tietoa? Tällainen ei lisää potilaan hyvinvointia. Jokainen ansaitsee tietää, mitä pilleriä käyttää ja mitä vaaroja niihin voi sisältyä. Ja ennenkaikkea tukea potilaan valinnanvapautta hoidossaan. Tietenkin osasyynä on jo ylhäällä mainitsemani tiedon puute. Haittoja joita ei ole kirjattu ei pidetä olevan olemassakaan eikä tiedon puutteestakaan mainita.

Eletään edelleen kautta, jossa ihmisen ongelmat, masennus, nähdään biologisina ongelmina johon on biologinen hoito ja se biologinen hoito on usein lääkeaineet. Tässä näkökulmassa jää katsomatta ympäristö ja olosuhteet missä ihminen elää ja tarina potilaan taustalla. Käypähoitosuositus tuntuu kannustavan tällaiseen potilaan käsittelyyn. Sen on tehneet biologisesti orientoituneet psykiatrit, joiden maailmankuva tuntuu pyörivän kemiallisten epätasapainojen, viallisten geenien ja biologisten poikkeamien ympärillä.

SAOKG kirjoitti:

Niin. Mutta fakta on myös se, että lääkärit eivät ymmärrä lääkityksen haittoja ja kaikkia niihin liittyviä ongelmia, esimerkiksi pitkäaikaisessa käytössä tai vieroituksessa. Tuossa kirjoituksessa paljastuu se, että loppupeleissä ne haitat voi paljastua vuosia lääkkeiden tulosta markkinoille ja esimerkiksi masennuspillerien kanssa, vieroitusongelmat ja haitat ovat edelleen tutkimuksen kohde, johon ei tosin lainkaan laiteta yhtä paljon resursseja tutkimiseen kuin siihen tutkimukseen, että joku pilleri laitetaan markkinoille. Ollaan tilanteessa, jossa potilaat saavat haittoja ja vieroitusongelmia lääkkeistä, ja lääkäri saattaa olla se, joka ei ymmärrä niistä juurikaan mitään tai jopa saattavat kieltää niiden olemassaolon. Ainut kuka ymmärtää, on muut potilaat, ketkä ovat pillereitä suuhunsa laittaneet. Potilaat organisoituvat itse keskustelemaan haitoista ja vieroitusongelmista netissä yhdessä ja löytämään tietoa ja ratkaisukeinoja saamiinsa haittoihin ja pulmiin vieroituksessa. Artikkelissa kirjoitettiin, että näitä kirjoituksia käytetään jopa tutkimusmateriaalina.. Mielenkiintoista, että kirjoitus oli julkaistu psykiatrien omassa lehdessä, Psychiatric Timessissa. Ehkä lääkärit suhtautuvat masennuspillereihin suunnilleen haitattomina kun niitä niin paljon kylvetään. Eivätkä he varmaan yksittäiseen lääkkeeseen edes niin paljon perehdy, erityisesti jos kyseessä on yleislääkäri. Esimerkiksi TK-lääkärin vastaanottoajat on niin lyhyitä, että mitäpä sitä siinä edes ehtisi muuta tehdä kuin tunkea pilleriresepti potilaalle. Parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään, eh? Sitä pidetään kustannustehokkaana masennuksen hoitona - vaan onko se sitä?

Itse olen kuullut lääkäriltä itseltään, että hän on sanonut, että niin, eihän näistä vieroitusoireista ja vieroitusongelmista ole vielä niin paljon tutkimusta. Suurempi kysymys olisi, miksi minulle on määrätty lääkettä kertomatta tätä, jota vuosia söin ymmärtämättä täysin riskejä.

Ihmettelen suuresti asennetta, jossa lääkäri jättää kertomatta potilaalle lääkkeiden haitat ennen määräämistä, tai tietoa joidenkin kokemista vieroitusongelmista ennen lääkepurkua ja mikä motiivi tähän on. Miksi pimittää tietoa? Tällainen ei lisää potilaan hyvinvointia. Jokainen ansaitsee tietää, mitä pilleriä käyttää ja mitä vaaroja niihin voi sisältyä. Ja ennenkaikkea tukea potilaan valinnanvapautta hoidossaan. Tietenkin osasyynä on jo ylhäällä mainitsemani tiedon puute. Haittoja joita ei ole kirjattu ei pidetä olevan olemassakaan eikä tiedon puutteestakaan mainita.

Eletään edelleen kautta, jossa ihmisen ongelmat, masennus, nähdään biologisina ongelmina johon on biologinen hoito ja se biologinen hoito on usein lääkeaineet. Tässä näkökulmassa jää katsomatta ympäristö ja olosuhteet missä ihminen elää ja tarina potilaan taustalla. Käypähoitosuositus tuntuu kannustavan tällaiseen potilaan käsittelyyn. Sen on tehneet biologisesti orientoituneet psykiatrit, joiden maailmankuva tuntuu pyörivän kemiallisten epätasapainojen, viallisten geenien ja biologisten poikkeamien ympärillä.

Lue lisää

SIKSI JUURI LÄÄKEPAKKAUKSSSA ON NE PAKKAUSSELOSTEET JOISSA MYÖSKIN ON NE HAITTAVAIKUTUKSET HYVIN SEIKKAPERÄISESTI TUOTU ESILLE.

YHDELLE TULEE YKSI HAITTA JA TOISELLE SITTEN SAATTAA TULLA TAASEN TOISENLAINEN HAITTA.

JOILLEKKIN EI TULE HAITTOJ JUUI LAINKAAN, EIVÄT AINAKAAN VALITA MITÄÄN.

SITTEN ON NIITÄ HERKKIKSIÄ, JOILLE TULEE MELKEIN KAIKKI LISTASSA OLEVAT HAITTAVAIKUTUKSET.

MIKS PSYKIATRIN/LÄÄKÄRIN PITÄISI VASTAAOTOLLA LÄÄKKEEN ALOITUSVAIHEESSA LUKEA HAITTALISTA ÄÄNEEN, KUN SEN VOI ITSE OMASSA RAUHASSA LUESKELLA KOTONA?

OMAA TILAANSA VOI SITEN SEURATA. MIKÄLI HAITAT OVAT NIIN SUURET ETTEI VOI KÄYTTÄÄ KO LÄÄKETTÄ NIIN SILLE EI MAHDA SITTEN MITÄÄN.PISTE.

monesti se on niin että keskusteluterapia tämän nettimaailman aikana on se paras hoitomuoto moneen vaivaan. yksinäisyys vallitsee kaikkialla maailmassa ihan netin takia. kukaan ei lähde enää kasvotusten porisemaan toisten ihmisten kanssa muualle kuin pubeihin ja siellä ei milloinkaan ole selväpäistä seuraa.

SAOKG kirjoitti:

Niin. Mutta fakta on myös se, että lääkärit eivät ymmärrä lääkityksen haittoja ja kaikkia niihin liittyviä ongelmia, esimerkiksi pitkäaikaisessa käytössä tai vieroituksessa. Tuossa kirjoituksessa paljastuu se, että loppupeleissä ne haitat voi paljastua vuosia lääkkeiden tulosta markkinoille ja esimerkiksi masennuspillerien kanssa, vieroitusongelmat ja haitat ovat edelleen tutkimuksen kohde, johon ei tosin lainkaan laiteta yhtä paljon resursseja tutkimiseen kuin siihen tutkimukseen, että joku pilleri laitetaan markkinoille. Ollaan tilanteessa, jossa potilaat saavat haittoja ja vieroitusongelmia lääkkeistä, ja lääkäri saattaa olla se, joka ei ymmärrä niistä juurikaan mitään tai jopa saattavat kieltää niiden olemassaolon. Ainut kuka ymmärtää, on muut potilaat, ketkä ovat pillereitä suuhunsa laittaneet. Potilaat organisoituvat itse keskustelemaan haitoista ja vieroitusongelmista netissä yhdessä ja löytämään tietoa ja ratkaisukeinoja saamiinsa haittoihin ja pulmiin vieroituksessa. Artikkelissa kirjoitettiin, että näitä kirjoituksia käytetään jopa tutkimusmateriaalina.. Mielenkiintoista, että kirjoitus oli julkaistu psykiatrien omassa lehdessä, Psychiatric Timessissa. Ehkä lääkärit suhtautuvat masennuspillereihin suunnilleen haitattomina kun niitä niin paljon kylvetään. Eivätkä he varmaan yksittäiseen lääkkeeseen edes niin paljon perehdy, erityisesti jos kyseessä on yleislääkäri. Esimerkiksi TK-lääkärin vastaanottoajat on niin lyhyitä, että mitäpä sitä siinä edes ehtisi muuta tehdä kuin tunkea pilleriresepti potilaalle. Parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään, eh? Sitä pidetään kustannustehokkaana masennuksen hoitona - vaan onko se sitä?

Itse olen kuullut lääkäriltä itseltään, että hän on sanonut, että niin, eihän näistä vieroitusoireista ja vieroitusongelmista ole vielä niin paljon tutkimusta. Suurempi kysymys olisi, miksi minulle on määrätty lääkettä kertomatta tätä, jota vuosia söin ymmärtämättä täysin riskejä.

Ihmettelen suuresti asennetta, jossa lääkäri jättää kertomatta potilaalle lääkkeiden haitat ennen määräämistä, tai tietoa joidenkin kokemista vieroitusongelmista ennen lääkepurkua ja mikä motiivi tähän on. Miksi pimittää tietoa? Tällainen ei lisää potilaan hyvinvointia. Jokainen ansaitsee tietää, mitä pilleriä käyttää ja mitä vaaroja niihin voi sisältyä. Ja ennenkaikkea tukea potilaan valinnanvapautta hoidossaan. Tietenkin osasyynä on jo ylhäällä mainitsemani tiedon puute. Haittoja joita ei ole kirjattu ei pidetä olevan olemassakaan eikä tiedon puutteestakaan mainita.

Eletään edelleen kautta, jossa ihmisen ongelmat, masennus, nähdään biologisina ongelmina johon on biologinen hoito ja se biologinen hoito on usein lääkeaineet. Tässä näkökulmassa jää katsomatta ympäristö ja olosuhteet missä ihminen elää ja tarina potilaan taustalla. Käypähoitosuositus tuntuu kannustavan tällaiseen potilaan käsittelyyn. Sen on tehneet biologisesti orientoituneet psykiatrit, joiden maailmankuva tuntuu pyörivän kemiallisten epätasapainojen, viallisten geenien ja biologisten poikkeamien ympärillä.

Lue lisää

Allekirjoitan sanasi. Minä olisin halunnut tietää lääkäriltä tarkemmin venlan (sitä minun pitäisi syödä koska, lääkärin sanoin, " se auttaa nopeasti") käytön haitoista minun kohdalla, ja että kuinka kauan minun sitä pitää syödä parantuakseni, ja miten sen lopetus onnistuu kohdallani. Olisin halunnut puhua lääkärini kanssa venlan haitoista myös siksi, että minulle on diagnosoitu tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus, ja mietin lääkärini sanojen vuoksi että onko tällä venlalla jotenkin tarkoitus hoitaa persoonallisuuteni vähemmän tuntevaksi. Lääkäri nimittäin sanoi että venlan hyvä puoli on sekin, että se auttaa minua myös kestämään paremmin vaikeista tilanteista johtuvat mielenailahtelut, koska ne eivät ole sitten enää niin voimakkaita. HUHHUH! En oikein pysty hyväksymään sitä, että elelisin mistään ahdistumatta, vaikeassa elämäntilanteessanikaan. Minun oma selviytymistapani on se, että ongelmat ratkaistaan muuttamalla mitä voidaan muuttaa ja sitten hyväksymällä tosiasiat vaikka hammasta purren. Tämä on aina toiminut, mutta on kyllä aiheuttanut unettomia öitä ongelmien käsittelyjen aikoina. Taisin tehdä virheen, kun menin lääkäriin huonosti nukuttujen öiden vuoksi, ja unettomuudesta johtuen itkin paljon vaikean elämäntilanteeni vuoksi.

Hyvä tosiaankin, että masennuslääkkeiden haitoista ja ongelmista pitkäaikaiskäytössä puhutaan edes potilaiden kesken! Ja että potilaat auttavat toisiaan lääkityksen purussa, koska terveydenhuolto ei siinä auta! Kunpa Suomen Lääkäriliitto havahtuisi huomaamaan tämän masennuslääkitykseen liittyvän ongelman ja tulisi masennuslääkkeiden haitoista ja vieroitusoireista kärsiven potilaiden tueksi. Ei ole oikein että potilas laitetaan kantamaan lääkityksen riskit ja riskien konkretisoituessa jätetään yksin. Ja pistetään vielä lopuksi kuuntelemaan lääkäreiden haukkumista, että miten onkaan niin lääkekielteinen, luulosairas, hankala potilas, sairaudentunnoton jne.

NOTpub kirjoitti:

SIKSI JUURI LÄÄKEPAKKAUKSSSA ON NE PAKKAUSSELOSTEET JOISSA MYÖSKIN ON NE HAITTAVAIKUTUKSET HYVIN SEIKKAPERÄISESTI TUOTU ESILLE.

YHDELLE TULEE YKSI HAITTA JA TOISELLE SITTEN SAATTAA TULLA TAASEN TOISENLAINEN HAITTA.

JOILLEKKIN EI TULE HAITTOJ JUUI LAINKAAN, EIVÄT AINAKAAN VALITA MITÄÄN.

SITTEN ON NIITÄ HERKKIKSIÄ, JOILLE TULEE MELKEIN KAIKKI LISTASSA OLEVAT HAITTAVAIKUTUKSET.

MIKS PSYKIATRIN/LÄÄKÄRIN PITÄISI VASTAAOTOLLA LÄÄKKEEN ALOITUSVAIHEESSA LUKEA HAITTALISTA ÄÄNEEN, KUN SEN VOI ITSE OMASSA RAUHASSA LUESKELLA KOTONA?

OMAA TILAANSA VOI SITEN SEURATA. MIKÄLI HAITAT OVAT NIIN SUURET ETTEI VOI KÄYTTÄÄ KO LÄÄKETTÄ NIIN SILLE EI MAHDA SITTEN MITÄÄN.PISTE.

monesti se on niin että keskusteluterapia tämän nettimaailman aikana on se paras hoitomuoto moneen vaivaan. yksinäisyys vallitsee kaikkialla maailmassa ihan netin takia. kukaan ei lähde enää kasvotusten porisemaan toisten ihmisten kanssa muualle kuin pubeihin ja siellä ei milloinkaan ole selväpäistä seuraa.

Lue lisää

Hmm.. Kylläpä meni tunteisiin! KUN IHAN CAPSLOCKILLA PITI KIRJOITTAA. Osasitko edes lukea artikkelia minkä linkkasin? Siitä pystyi rivien välistä ehkä tajuamaan että kaikkia haittoja mitä lääkkeisiin tulee ei ymmärretä ja ne saatetaan ymmärtää jopa kymmeniä vuosia myöhemmin lääkkeiden markkinoilletulosta (vertaa bentsot ja riippuvuus ja vieroitusongelmat)

Ensinnäkin

Kaikkia lääkkeiden haittoja ei edes ymmärretä kun lääke menee markkinoille, vaan niitä kirjataan jälkijunassa. Esim pitkäaikaiskäytön ongelmat, tutkimuksen puute ja mahdolliset harmit ja joidenkin SUURET vieroitusongelmat ei ole kirjattu pakettiin selkeästi. Myös esimerkiksi nuorten itsemurha-ajatukset lääkkeillä kirjattiin jälkikäteen. Pakkausseloste EI OLE KAIKENKATTAVA ja uusissa lääkkeissä se saattaa olla hyvin suppea. (=ihmiskoekaniineilla tehdään tutkimusta lääkkeiden pitkäaikaisista haitoista)

Psykiatrin pitäisi sanoa olennaisista yleisistä elämänlaatuun vaikuttavista haitoista joista KAIKKI EI LUE PAKETISSA ja antaa potilaan tehdä päätös hyöty suhteessa haittoihin ajattelulla. Jos psykiatri vain hehkuttaa lääkettä tai minimoi sen haittoja, tällaista informoitua päätöstä ei tule tehtyä. Jotkut jopa varoittavat että ei kannata pelotella itseään lukemalla haitoista.Tällainen silmät sulkeva ihmisiltä tiedon panttaus on aivan täysin moraalitonta.

Näistä ei välttämättä mainita, koska ymmärrys näistä on heikkoa ja psykiatrit ajattelevat, että lääkkeissä ei ole ongelmia missä asiassa moni pitkäaikainen käyttäjä voi olla hieman eri mieltä. SIksi näistä puhutaan netissä palstoilla.

Tärkeitä asioita mitä mielestäni olisi syytä mainita kuten
- vieroitusoireet voi olla todella ikäviä kuten sähköiskuja päässä ja jopa työkykyä heikentäviä
- joillakin voi olla hankala lopettaa vieroitushankaluuksien takia. Vieroitusoireita ei täysin ymmärretä kuinka vaikeita ne joillekin on. Useat puhuvat jopa suoranaisesta riippuvuudesta lääkkeisiin ja eivät pääse eroon lääkkeestä, koska olo heikkenee lopetuksen jälkeen jopa huonommaksi kuin ennen aloitusta
- seksuaaliongelmat jotka on hyvin yleisiä (Ja voivat jatkua pitkään, määrittämättömän ajan lopetuksen jälkeen. Puhutaan jopa pysyvästä seksuaaliongelmasta PSSD:stä)
- tunteiden leikkautuminen ja ihmisen muuttuminen lääkkeitä käyttämällä. Voi tulla tunnetta välinpitämättömyydestä, apatiasta, mitä nyt voi ihmisille tulla kun serotoniinitasoja aletaan peukaloimaan.
- m.lääkkeet on voimakkaita psykoaktiivisia lääkkeitä joilla voi harvinaisissa tapauksessa olla vakavia terveysseuraamuksia kuten serotoniinisyndrooma, sisäinen levottomuustila akatisia mikä voi olla suurena syynä lääkkeiden aiheuttamiin itsemurha-ajatuksiin olon piinallisuuden takia tai niiden laukaiseva mania. Niissä on riskejä.
- psyykenlääkkeiden vaillinainen ja kyseenalainen teho eritoten lievemmissä masennuksissa ja muutenkin
- lääkkeet voi myös HUONONTAA oloa
- huonommat lopputulokset pitkään lääkettä käyttävillä, mistä on ihan tutkimustakin tehty. Haittoja voi alkaa myös kun lääkettä on käytetty pitkään

Vasta oli tutkimus, jonka mukaan jos potilas ei vastaa masennuslääkkeeseen, sen nosto tuskin auttaa. Silti, psykiatrit tekevät tällaisia hoitotoimenpiteitä jatkuvasti. Välillä mietinkin mitä tekemistä psykiatrialla ja tieteellä on keskenään?

Minulle psykiatri sanoi näin:
- lääkkeet voi lopettaa helposti milloin vain
- ne kuivattavat suuta
- suurelle osalle ei tule mitään haittaa

Mitä olisin halunnut kuulla lukee ylempänä. Luulin alunperin että aivokemioissani on jtn vikaa jota lääke korjaa. Pitemmällä käytöllä lääkkeet tekivät aivokemioihini vikaa, minkä takia lopetus oli vaikeaa. Luottamus psykiatreihin meni lopullisesti

tyytymätön_potilas kirjoitti:

Allekirjoitan sanasi. Minä olisin halunnut tietää lääkäriltä tarkemmin venlan (sitä minun pitäisi syödä koska, lääkärin sanoin, " se auttaa nopeasti") käytön haitoista minun kohdalla, ja että kuinka kauan minun sitä pitää syödä parantuakseni, ja miten sen lopetus onnistuu kohdallani. Olisin halunnut puhua lääkärini kanssa venlan haitoista myös siksi, että minulle on diagnosoitu tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus, ja mietin lääkärini sanojen vuoksi että onko tällä venlalla jotenkin tarkoitus hoitaa persoonallisuuteni vähemmän tuntevaksi. Lääkäri nimittäin sanoi että venlan hyvä puoli on sekin, että se auttaa minua myös kestämään paremmin vaikeista tilanteista johtuvat mielenailahtelut, koska ne eivät ole sitten enää niin voimakkaita. HUHHUH! En oikein pysty hyväksymään sitä, että elelisin mistään ahdistumatta, vaikeassa elämäntilanteessanikaan. Minun oma selviytymistapani on se, että ongelmat ratkaistaan muuttamalla mitä voidaan muuttaa ja sitten hyväksymällä tosiasiat vaikka hammasta purren. Tämä on aina toiminut, mutta on kyllä aiheuttanut unettomia öitä ongelmien käsittelyjen aikoina. Taisin tehdä virheen, kun menin lääkäriin huonosti nukuttujen öiden vuoksi, ja unettomuudesta johtuen itkin paljon vaikean elämäntilanteeni vuoksi.

Hyvä tosiaankin, että masennuslääkkeiden haitoista ja ongelmista pitkäaikaiskäytössä puhutaan edes potilaiden kesken! Ja että potilaat auttavat toisiaan lääkityksen purussa, koska terveydenhuolto ei siinä auta! Kunpa Suomen Lääkäriliitto havahtuisi huomaamaan tämän masennuslääkitykseen liittyvän ongelman ja tulisi masennuslääkkeiden haitoista ja vieroitusoireista kärsiven potilaiden tueksi. Ei ole oikein että potilas laitetaan kantamaan lääkityksen riskit ja riskien konkretisoituessa jätetään yksin. Ja pistetään vielä lopuksi kuuntelemaan lääkäreiden haukkumista, että miten onkaan niin lääkekielteinen, luulosairas, hankala potilas, sairaudentunnoton jne.

Lue lisää

Lääkäriliitto ajaa lääkäreiden asiaa. On lääkäreiden etujärjestö, ei potilaiden.

Sll kirjoitti:

Lääkäriliitto ajaa lääkäreiden asiaa. On lääkäreiden etujärjestö, ei potilaiden.

Aivan oikein. Lääkäriliitto on lääkäreiden etujärjestö. Ei heitä kiinnosta potilaiden edut. Potilailla on omat etujärjestönsä. Tosin potilaiden etujärjestöjenkin rahoitus on usein tahoilta, joille potilaan etu ei ole tärkeää, joten kannattaa suhtautua kriittisesti myös näiden etujärjestöjen sanomisiin.

tyytymätön_potilas kirjoitti:

Nojopas!

Oman potilaskokemukseni valossa vaikuttaa siltä, että Suomessa masennuksen hoito-ohjeet on päätetty jossain huppu päässä ja tulpat korvissa. Oikein vältetty ymmärtämästä sitä, että potilas on elävä ihminen, jolla on oma elämänhistoria, tarina. Kun siihen masennustestilappuunkaan ei saa kertoa mitään elämäntilanteesta, joka on aiheuttanut vaikean olon, rasti vaan pitää laittaa! Kumma sekin etteivät lääkärit osaa keskustella vaikeista asioista asiallisesti potilaidensa kanssa. Pitävät henkilökohtaisena loukkauksena, jos potilas on kiinnostunut tietämään myös sen, mitä ne lääkityksen haitat ovat. Vaikea on puntaroida hyötyjä ja haittoja, jos haitoista ei kerrota vastaanotolla samaan aikaan kun hyötyjä luetellaan. Haitat pitäisi kertoa pyytämättä!

Lue lisää

Psykiatrinen lääkehoito niin kuin erilaiset keskusteluterapiat ovat hyvin kaavamaisia ja kaikille samoja.

Keskusteluterapiat perustuvat erilaisiin koulukuntiin. esim. kognitiivinen keskusteluterapia noudattaa hyvin tarkkaa kaavaa. ( kun asiakas kommentoi jotain, hän saa vastauksen, joka perustuu tuon terapian kaavaan. toiset asiakkaat sen huomaavat ja siitä seuraa monesti epämiellyttävä olo, koska terapeutin kommentti ei tunnu sopivan lainkaan asiakkaan elämänsisältöön.)

Kaikki keskusteluterapiat ovat siis kaavoihin perustuvia. Mindfulnes myöskin, jossa asiakas saa vastauksen tietystä kaavasta. Näin toimivat kaikki terapiat. Ja niitä koulukuntia on tosi monia. Siksi moni jättää terapiat huomatessaan ettei siellä oteta huomioon ihmistä yksilönä ja kuitenkin hinta on huima.

Yksinäisenkin ihmisen kannattaa vaikka väkisen hakeutua jonkun tuttavan tai kaverin kylkeen ja jutella vaikka niitä näitä muun kuin terapeutin kanssa. Kaikenlainen ihmisten läsnäolo jopa puolen tunnin kahvittelu auttaa. Toisekseen niin säästää rutkasi rahaa, kun ei mene terapioihin. Käyttää senkin rahan omaksi ilokseen vaikkapa matkustamalla silloin tällöin jonnekin.

Kenen_edut kirjoitti:

Aivan oikein. Lääkäriliitto on lääkäreiden etujärjestö. Ei heitä kiinnosta potilaiden edut. Potilailla on omat etujärjestönsä. Tosin potilaiden etujärjestöjenkin rahoitus on usein tahoilta, joille potilaan etu ei ole tärkeää, joten kannattaa suhtautua kriittisesti myös näiden etujärjestöjen sanomisiin.

Lue lisää

Sairaat, lapset ja vanhukset ovat ryhmiä, joilla niin moni on rikastunut ja kerännyt miljoonaomaisuuden. Näitä rahankerääjiä näette jatkuvasti mainoksissa, kaupungilla kävellessänne niin kuin netissä ja TV:ssa. Tilinumerotkin on näkyvissä, että sinne vaan lähetät rahasi.

tyytymätön_potilas kirjoitti:

Allekirjoitan sanasi. Minä olisin halunnut tietää lääkäriltä tarkemmin venlan (sitä minun pitäisi syödä koska, lääkärin sanoin, " se auttaa nopeasti") käytön haitoista minun kohdalla, ja että kuinka kauan minun sitä pitää syödä parantuakseni, ja miten sen lopetus onnistuu kohdallani. Olisin halunnut puhua lääkärini kanssa venlan haitoista myös siksi, että minulle on diagnosoitu tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus, ja mietin lääkärini sanojen vuoksi että onko tällä venlalla jotenkin tarkoitus hoitaa persoonallisuuteni vähemmän tuntevaksi. Lääkäri nimittäin sanoi että venlan hyvä puoli on sekin, että se auttaa minua myös kestämään paremmin vaikeista tilanteista johtuvat mielenailahtelut, koska ne eivät ole sitten enää niin voimakkaita. HUHHUH! En oikein pysty hyväksymään sitä, että elelisin mistään ahdistumatta, vaikeassa elämäntilanteessanikaan. Minun oma selviytymistapani on se, että ongelmat ratkaistaan muuttamalla mitä voidaan muuttaa ja sitten hyväksymällä tosiasiat vaikka hammasta purren. Tämä on aina toiminut, mutta on kyllä aiheuttanut unettomia öitä ongelmien käsittelyjen aikoina. Taisin tehdä virheen, kun menin lääkäriin huonosti nukuttujen öiden vuoksi, ja unettomuudesta johtuen itkin paljon vaikean elämäntilanteeni vuoksi.

Hyvä tosiaankin, että masennuslääkkeiden haitoista ja ongelmista pitkäaikaiskäytössä puhutaan edes potilaiden kesken! Ja että potilaat auttavat toisiaan lääkityksen purussa, koska terveydenhuolto ei siinä auta! Kunpa Suomen Lääkäriliitto havahtuisi huomaamaan tämän masennuslääkitykseen liittyvän ongelman ja tulisi masennuslääkkeiden haitoista ja vieroitusoireista kärsiven potilaiden tueksi. Ei ole oikein että potilas laitetaan kantamaan lääkityksen riskit ja riskien konkretisoituessa jätetään yksin. Ja pistetään vielä lopuksi kuuntelemaan lääkäreiden haukkumista, että miten onkaan niin lääkekielteinen, luulosairas, hankala potilas, sairaudentunnoton jne.

Lue lisää

Jokainen päättää itse, meneekö psykiatrille vaiko ei. Jokainen myöskin tietää sen, että psykiatria lääkitsee.

SAOKGfs kirjoitti:

Hmm.. Kylläpä meni tunteisiin! KUN IHAN CAPSLOCKILLA PITI KIRJOITTAA. Osasitko edes lukea artikkelia minkä linkkasin? Siitä pystyi rivien välistä ehkä tajuamaan että kaikkia haittoja mitä lääkkeisiin tulee ei ymmärretä ja ne saatetaan ymmärtää jopa kymmeniä vuosia myöhemmin lääkkeiden markkinoilletulosta (vertaa bentsot ja riippuvuus ja vieroitusongelmat)

Ensinnäkin

Kaikkia lääkkeiden haittoja ei edes ymmärretä kun lääke menee markkinoille, vaan niitä kirjataan jälkijunassa. Esim pitkäaikaiskäytön ongelmat, tutkimuksen puute ja mahdolliset harmit ja joidenkin SUURET vieroitusongelmat ei ole kirjattu pakettiin selkeästi. Myös esimerkiksi nuorten itsemurha-ajatukset lääkkeillä kirjattiin jälkikäteen. Pakkausseloste EI OLE KAIKENKATTAVA ja uusissa lääkkeissä se saattaa olla hyvin suppea. (=ihmiskoekaniineilla tehdään tutkimusta lääkkeiden pitkäaikaisista haitoista)

Psykiatrin pitäisi sanoa olennaisista yleisistä elämänlaatuun vaikuttavista haitoista joista KAIKKI EI LUE PAKETISSA ja antaa potilaan tehdä päätös hyöty suhteessa haittoihin ajattelulla. Jos psykiatri vain hehkuttaa lääkettä tai minimoi sen haittoja, tällaista informoitua päätöstä ei tule tehtyä. Jotkut jopa varoittavat että ei kannata pelotella itseään lukemalla haitoista.Tällainen silmät sulkeva ihmisiltä tiedon panttaus on aivan täysin moraalitonta.

Näistä ei välttämättä mainita, koska ymmärrys näistä on heikkoa ja psykiatrit ajattelevat, että lääkkeissä ei ole ongelmia missä asiassa moni pitkäaikainen käyttäjä voi olla hieman eri mieltä. SIksi näistä puhutaan netissä palstoilla.

Tärkeitä asioita mitä mielestäni olisi syytä mainita kuten
- vieroitusoireet voi olla todella ikäviä kuten sähköiskuja päässä ja jopa työkykyä heikentäviä
- joillakin voi olla hankala lopettaa vieroitushankaluuksien takia. Vieroitusoireita ei täysin ymmärretä kuinka vaikeita ne joillekin on. Useat puhuvat jopa suoranaisesta riippuvuudesta lääkkeisiin ja eivät pääse eroon lääkkeestä, koska olo heikkenee lopetuksen jälkeen jopa huonommaksi kuin ennen aloitusta
- seksuaaliongelmat jotka on hyvin yleisiä (Ja voivat jatkua pitkään, määrittämättömän ajan lopetuksen jälkeen. Puhutaan jopa pysyvästä seksuaaliongelmasta PSSD:stä)
- tunteiden leikkautuminen ja ihmisen muuttuminen lääkkeitä käyttämällä. Voi tulla tunnetta välinpitämättömyydestä, apatiasta, mitä nyt voi ihmisille tulla kun serotoniinitasoja aletaan peukaloimaan.
- m.lääkkeet on voimakkaita psykoaktiivisia lääkkeitä joilla voi harvinaisissa tapauksessa olla vakavia terveysseuraamuksia kuten serotoniinisyndrooma, sisäinen levottomuustila akatisia mikä voi olla suurena syynä lääkkeiden aiheuttamiin itsemurha-ajatuksiin olon piinallisuuden takia tai niiden laukaiseva mania. Niissä on riskejä.
- psyykenlääkkeiden vaillinainen ja kyseenalainen teho eritoten lievemmissä masennuksissa ja muutenkin
- lääkkeet voi myös HUONONTAA oloa
- huonommat lopputulokset pitkään lääkettä käyttävillä, mistä on ihan tutkimustakin tehty. Haittoja voi alkaa myös kun lääkettä on käytetty pitkään

Vasta oli tutkimus, jonka mukaan jos potilas ei vastaa masennuslääkkeeseen, sen nosto tuskin auttaa. Silti, psykiatrit tekevät tällaisia hoitotoimenpiteitä jatkuvasti. Välillä mietinkin mitä tekemistä psykiatrialla ja tieteellä on keskenään?

Minulle psykiatri sanoi näin:
- lääkkeet voi lopettaa helposti milloin vain
- ne kuivattavat suuta
- suurelle osalle ei tule mitään haittaa

Mitä olisin halunnut kuulla lukee ylempänä. Luulin alunperin että aivokemioissani on jtn vikaa jota lääke korjaa. Pitemmällä käytöllä lääkkeet tekivät aivokemioihini vikaa, minkä takia lopetus oli vaikeaa. Luottamus psykiatreihin meni lopullisesti

Lue lisää

- ne kuivattavat suuta
Jotkin masennuslääkkeet ovat antikolinergisiä ( google kertoo ), tarkoittaa että kuivattavat koko elimistöä poistamalla nestettä seurauksena nestetasapainon häiriöt ( sydämen rytmin muutokset , hetkellisiä rytmihäiriöitä !) , munuaisten toimintahäiriöt, ummetus ( suolen sisältö kuivuu, koska suolinestettä ei erity normaalia määrää ), silmät kuivuvat ( näkö heikkenee ja silmien tulehdusriski suurenee ), aivotkin valitettavasti kuivuvat antikolinergisten lääkkeiden vaikutuksesta, sillä neste poistuu siis kaikkialta elimistöstä. Tällöin kun on juonut, joutuu melko nopeasti käymään WC:ssa. Yleensä tuon nesteen liiallisen poistumisen huomaa helpoiten suun kuivumisena, jolloin sitten hampaiden ja ikenien kunto heikkenee. Reikiintyminen lisääntyy. Psykiatrit eivät kerro tätä koko elimistön nesteen poistumista.

tyytymätön_potilas kirjoitti:

Nojopas!

Oman potilaskokemukseni valossa vaikuttaa siltä, että Suomessa masennuksen hoito-ohjeet on päätetty jossain huppu päässä ja tulpat korvissa. Oikein vältetty ymmärtämästä sitä, että potilas on elävä ihminen, jolla on oma elämänhistoria, tarina. Kun siihen masennustestilappuunkaan ei saa kertoa mitään elämäntilanteesta, joka on aiheuttanut vaikean olon, rasti vaan pitää laittaa! Kumma sekin etteivät lääkärit osaa keskustella vaikeista asioista asiallisesti potilaidensa kanssa. Pitävät henkilökohtaisena loukkauksena, jos potilas on kiinnostunut tietämään myös sen, mitä ne lääkityksen haitat ovat. Vaikea on puntaroida hyötyjä ja haittoja, jos haitoista ei kerrota vastaanotolla samaan aikaan kun hyötyjä luetellaan. Haitat pitäisi kertoa pyytämättä!

Lue lisää

Masennus ja alakulo on luonnonlakeihin kuuluva asia. Kuten tiedetään ihmisen kuuluukin olla masentunut ja alakuloinen tiettyjen elämäntapahtumien jälkeen. Mikäli tuo tunne tukahdutetaan, tulee "uusia patoumia". "Uudet patoumat" kasaantuvat mielen ja muistiin, aivoihin, taakka kasvaa vuosien mittaan kohtuuttomaksi, mikäli masennus, suru, alakulo tukahdutetaan lääkkeillä. ( verrattavissa unen tarpeeseen. mikäli emme nuku, vaan valvotamme itseämme piristeillä, aivomme uupuvat. seurauksena on burn out. )

Ihminen on niin hienovarainen ja upea kokonaisuus, joten masennuskin on tarpeellinen. Mikäli masennusta ei tarvittaisi lainkaan, ei sitä myöskään ilmaantuisi ihmisille milloinkaan.

Yksinkertainen esimerkki vähän kaukaa haettu. Miksi korkokenkiä valmistetaan? Miksi ihminen on päättänyt, niin korot tekevät hyvää jaloille tai olet sitten upean näköinen käyttäessäsi korkokenkiä. Luonnostaanhan niitä korkoja ei ihmisellä ole. No, seurauksena sitten on monille tullut korkojen käytöstä haittoja. Vasaravarpaat, vaivasenluut jne. näistä korkokenkien haitoista pääsee eroon vasta kirurgisilla toimenpiteillä. Parantuminen vie pitemmän ajan. Kaiken takana on myynti.

ålandSven kirjoitti:

Masennus ja alakulo on luonnonlakeihin kuuluva asia. Kuten tiedetään ihmisen kuuluukin olla masentunut ja alakuloinen tiettyjen elämäntapahtumien jälkeen. Mikäli tuo tunne tukahdutetaan, tulee "uusia patoumia". "Uudet patoumat" kasaantuvat mielen ja muistiin, aivoihin, taakka kasvaa vuosien mittaan kohtuuttomaksi, mikäli masennus, suru, alakulo tukahdutetaan lääkkeillä. ( verrattavissa unen tarpeeseen. mikäli emme nuku, vaan valvotamme itseämme piristeillä, aivomme uupuvat. seurauksena on burn out. )

Ihminen on niin hienovarainen ja upea kokonaisuus, joten masennuskin on tarpeellinen. Mikäli masennusta ei tarvittaisi lainkaan, ei sitä myöskään ilmaantuisi ihmisille milloinkaan.

Yksinkertainen esimerkki vähän kaukaa haettu. Miksi korkokenkiä valmistetaan? Miksi ihminen on päättänyt, niin korot tekevät hyvää jaloille tai olet sitten upean näköinen käyttäessäsi korkokenkiä. Luonnostaanhan niitä korkoja ei ihmisellä ole. No, seurauksena sitten on monille tullut korkojen käytöstä haittoja. Vasaravarpaat, vaivasenluut jne. näistä korkokenkien haitoista pääsee eroon vasta kirurgisilla toimenpiteillä. Parantuminen vie pitemmän ajan. Kaiken takana on myynti.

Lue lisää

Hyvää pohdintaa.

Masennus voi jossain tapauksessa olla kehon tarpeellinen reaktio elämänolosuhteissa, mitkä eivät ole ihmiselle hyvät. Asia, minkä pohjalta alkaa muuttaa elämänolosuhteita. Ottaa lepoa. Miettiä mikä johti siihen, tehdä muutoksia. Kehon tapa ilmoittaa, että jokin ei ole hyvin. Surra surunsa. Hiljentää tahtia jos vaatii liikaa. jne Voi olla täysin luonnollinen reaktio esimerkiksi ylikuormitukseen tai epäterveelliseen elämään tai suruun, että ei kykene samalla tavalla nauttimaan asioista tai kykene samanlaiseen tehokkuuteen tai vaipuu synkkyyteen tai jopa lamaantuu tai kokee eksistentiaalsita kriisiä. Joku asia voi viedä hyvin paljon ihmisen energiaa elämässä, että on ihan luonnollista, että ei esimerkiksi selviä opiskeluista, ajatustyöskentelystä tai työstä yhtä hyvin tai joissain tapauksissa ei jopa ollenkaan. Jotkut prosessit elämässä voivat viedä pitkän aikaa, mutta ajatuksessa masennuksesta ajatellaan, että kun ottaa pillerit niin masennus lievittyy kolmessa viikossa. Masennuskyselyissä jotenkin alleviivataan sitä kuinka epänormaaleja nämä ovat ja tietty määrä pisteitä täyttää masennuksen kriteerit, mihin sittten tarjotaan esim lääkehoitoa.

Ehkä masennus ei olekaan niin haitallinen asia. Ehkä masennus onkin ihan luonnollinen ja jopa tarvittava reaktio.

Tunteet turrutetaan lääkkein, asiat pahimmassa tapauksessa "lakaistaan maton alle". Jatketaan vaan pikaisesti elämää, "masennus hoidettuna". Koetaan kivoja tunteita masennuslääkkeen tuoman kemiallisen helpotuksen turvin, ei tarvi kohdata synkkyyttä, vaikkei se sieltä mihinkään katoa. Pahimmassa tapauksessa jatketaan itselle haitallista käytöstä, ei käydä läpi surua, ei hiljennetä tahtia, poltetaan kynttilää molemmista päistä ym haitallista toimintaa. Lääkäri ei välttämättä näe, että esimerkiksi potilaan väsymyksen ja masennuksen taustalla on työ, joka kuluttaa hänet loppuun. Ei kasveta ihmisenä, ei ymmärretä että ihmiselämään kuuluu myös kärsimys, joka kohtaamalla voi oppia jotain elämästä ja itsestään. Ajatellaan että no, minulla on vialliset aivot. Kun noin ajattelee, voi jäädä paljon asioita huomaamatta.

Terapia voi tuntua täysin hyödyttömältä joillakin masennuslääkkeitä käyttämällä. Kun olo on ok, eikä koe mitään synkkyyttä, niin miksi käsitellä asioita, miettiä ongelmia jotka johti masennukseen tai tehdä mitään uusia ratkaisuja? Lääkkeet voi tässä tapauksessa kääntyä todenteolla ihmistä vastaan. Kun ne lopettaa, voi tuntua, että asiat vyöryy päälle, saatika kun aivokemioita on veivattu, niin voihan se aiheuttaa sangen eriskummallisia olotiloja ja se yhdistettynä asioiden käsittelemättömyyteen voi olla pommi.

Jotkut lääkärit näkee, että kun potilas valittaa lääkkeillä oloaan, se on osoitus että annosta pitää vaikkapa nostaa. Pahimmillaan potilas ei opi elämässä mitään muuta selvitymiskeinoa, kuin pillerin ottamisen tai annoksen nostamisen.

Monet kuvaa oloaan lääkkeillä, että eivät koe synkkyyttä, mutta eivät onnen tunteitakaan voimakkaina. Kun on kohdannut suuren synkkyyden, siitä voi olla positiivinenkin seuraus, onnen tunteiden arvostaminen. Voi olla rikkaus tuntea tunteita molemmista skaaloista. Masennuslääkkeisiin kuuluu yleisestikin turtumista ja serotoniinin veivauksessa voi olla monenlaisia vaikutuksia ihmisen tunne-elämässä mitä ei ehkä ihan täysin ymmärretäkään kuten esimerkiksi ettei kykene ihastumaan, on välinpitämättömämpi tai vähemmän luova ja aloitekykyinen.

Nykyään tuntuu olevan joku ihanne positiivisesta, tehokkaasta ihmisestä ja synkkyys ja synkät tunteet ja tehottomuus nähdään jotenkin haitallisena. Monesti julkimot naistenlehdissä kertovat synkän jakson jälkeen kuinka elämä hymyilee taas, masennus selätetty. Ikäänkuin elämän pitäisi jotenkin aina hymyillä. Kuin masennus ja synkkyys pitäisi taistella pois jonka jälkeen voi tulla hehkuttamaan.

Tietenkin jos puhutaan täysin lamaannuttavasta itsetuhoon ajavasta masennuksesta, niin se vaatii kyllä erilaista pohtimista.

Ehkä tärkeämpää masennuksen hoitamisen sijaan olisi monessa tapauksessa se, että ihminen oppisi kohtaamaan tunteitaan ja elämään niiden kanssa?

Mielenkiintoista on miettiä masennuksen käsitettä sellaisena, että siihen vaikuttaa se, miten länsimaissa ajattelemme elämästä.

tyytymätön_potilas kirjoitti:

Allekirjoitan sanasi. Minä olisin halunnut tietää lääkäriltä tarkemmin venlan (sitä minun pitäisi syödä koska, lääkärin sanoin, " se auttaa nopeasti") käytön haitoista minun kohdalla, ja että kuinka kauan minun sitä pitää syödä parantuakseni, ja miten sen lopetus onnistuu kohdallani. Olisin halunnut puhua lääkärini kanssa venlan haitoista myös siksi, että minulle on diagnosoitu tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus, ja mietin lääkärini sanojen vuoksi että onko tällä venlalla jotenkin tarkoitus hoitaa persoonallisuuteni vähemmän tuntevaksi. Lääkäri nimittäin sanoi että venlan hyvä puoli on sekin, että se auttaa minua myös kestämään paremmin vaikeista tilanteista johtuvat mielenailahtelut, koska ne eivät ole sitten enää niin voimakkaita. HUHHUH! En oikein pysty hyväksymään sitä, että elelisin mistään ahdistumatta, vaikeassa elämäntilanteessanikaan. Minun oma selviytymistapani on se, että ongelmat ratkaistaan muuttamalla mitä voidaan muuttaa ja sitten hyväksymällä tosiasiat vaikka hammasta purren. Tämä on aina toiminut, mutta on kyllä aiheuttanut unettomia öitä ongelmien käsittelyjen aikoina. Taisin tehdä virheen, kun menin lääkäriin huonosti nukuttujen öiden vuoksi, ja unettomuudesta johtuen itkin paljon vaikean elämäntilanteeni vuoksi.

Hyvä tosiaankin, että masennuslääkkeiden haitoista ja ongelmista pitkäaikaiskäytössä puhutaan edes potilaiden kesken! Ja että potilaat auttavat toisiaan lääkityksen purussa, koska terveydenhuolto ei siinä auta! Kunpa Suomen Lääkäriliitto havahtuisi huomaamaan tämän masennuslääkitykseen liittyvän ongelman ja tulisi masennuslääkkeiden haitoista ja vieroitusoireista kärsiven potilaiden tueksi. Ei ole oikein että potilas laitetaan kantamaan lääkityksen riskit ja riskien konkretisoituessa jätetään yksin. Ja pistetään vielä lopuksi kuuntelemaan lääkäreiden haukkumista, että miten onkaan niin lääkekielteinen, luulosairas, hankala potilas, sairaudentunnoton jne.

Lue lisää

Minäkin jäin yksin brutaalin masennuslääkevieroitukseni kanssa ja sain omakohtaisesti kokea, millaisia saatanan petoja lääkärit ja hoitajat voivat pahimmillaan olla. Maailma on Antikristuksen.

SAOKGfs kirjoitti:

Hmm.. Kylläpä meni tunteisiin! KUN IHAN CAPSLOCKILLA PITI KIRJOITTAA. Osasitko edes lukea artikkelia minkä linkkasin? Siitä pystyi rivien välistä ehkä tajuamaan että kaikkia haittoja mitä lääkkeisiin tulee ei ymmärretä ja ne saatetaan ymmärtää jopa kymmeniä vuosia myöhemmin lääkkeiden markkinoilletulosta (vertaa bentsot ja riippuvuus ja vieroitusongelmat)

Ensinnäkin

Kaikkia lääkkeiden haittoja ei edes ymmärretä kun lääke menee markkinoille, vaan niitä kirjataan jälkijunassa. Esim pitkäaikaiskäytön ongelmat, tutkimuksen puute ja mahdolliset harmit ja joidenkin SUURET vieroitusongelmat ei ole kirjattu pakettiin selkeästi. Myös esimerkiksi nuorten itsemurha-ajatukset lääkkeillä kirjattiin jälkikäteen. Pakkausseloste EI OLE KAIKENKATTAVA ja uusissa lääkkeissä se saattaa olla hyvin suppea. (=ihmiskoekaniineilla tehdään tutkimusta lääkkeiden pitkäaikaisista haitoista)

Psykiatrin pitäisi sanoa olennaisista yleisistä elämänlaatuun vaikuttavista haitoista joista KAIKKI EI LUE PAKETISSA ja antaa potilaan tehdä päätös hyöty suhteessa haittoihin ajattelulla. Jos psykiatri vain hehkuttaa lääkettä tai minimoi sen haittoja, tällaista informoitua päätöstä ei tule tehtyä. Jotkut jopa varoittavat että ei kannata pelotella itseään lukemalla haitoista.Tällainen silmät sulkeva ihmisiltä tiedon panttaus on aivan täysin moraalitonta.

Näistä ei välttämättä mainita, koska ymmärrys näistä on heikkoa ja psykiatrit ajattelevat, että lääkkeissä ei ole ongelmia missä asiassa moni pitkäaikainen käyttäjä voi olla hieman eri mieltä. SIksi näistä puhutaan netissä palstoilla.

Tärkeitä asioita mitä mielestäni olisi syytä mainita kuten
- vieroitusoireet voi olla todella ikäviä kuten sähköiskuja päässä ja jopa työkykyä heikentäviä
- joillakin voi olla hankala lopettaa vieroitushankaluuksien takia. Vieroitusoireita ei täysin ymmärretä kuinka vaikeita ne joillekin on. Useat puhuvat jopa suoranaisesta riippuvuudesta lääkkeisiin ja eivät pääse eroon lääkkeestä, koska olo heikkenee lopetuksen jälkeen jopa huonommaksi kuin ennen aloitusta
- seksuaaliongelmat jotka on hyvin yleisiä (Ja voivat jatkua pitkään, määrittämättömän ajan lopetuksen jälkeen. Puhutaan jopa pysyvästä seksuaaliongelmasta PSSD:stä)
- tunteiden leikkautuminen ja ihmisen muuttuminen lääkkeitä käyttämällä. Voi tulla tunnetta välinpitämättömyydestä, apatiasta, mitä nyt voi ihmisille tulla kun serotoniinitasoja aletaan peukaloimaan.
- m.lääkkeet on voimakkaita psykoaktiivisia lääkkeitä joilla voi harvinaisissa tapauksessa olla vakavia terveysseuraamuksia kuten serotoniinisyndrooma, sisäinen levottomuustila akatisia mikä voi olla suurena syynä lääkkeiden aiheuttamiin itsemurha-ajatuksiin olon piinallisuuden takia tai niiden laukaiseva mania. Niissä on riskejä.
- psyykenlääkkeiden vaillinainen ja kyseenalainen teho eritoten lievemmissä masennuksissa ja muutenkin
- lääkkeet voi myös HUONONTAA oloa
- huonommat lopputulokset pitkään lääkettä käyttävillä, mistä on ihan tutkimustakin tehty. Haittoja voi alkaa myös kun lääkettä on käytetty pitkään

Vasta oli tutkimus, jonka mukaan jos potilas ei vastaa masennuslääkkeeseen, sen nosto tuskin auttaa. Silti, psykiatrit tekevät tällaisia hoitotoimenpiteitä jatkuvasti. Välillä mietinkin mitä tekemistä psykiatrialla ja tieteellä on keskenään?

Minulle psykiatri sanoi näin:
- lääkkeet voi lopettaa helposti milloin vain
- ne kuivattavat suuta
- suurelle osalle ei tule mitään haittaa

Mitä olisin halunnut kuulla lukee ylempänä. Luulin alunperin että aivokemioissani on jtn vikaa jota lääke korjaa. Pitemmällä käytöllä lääkkeet tekivät aivokemioihini vikaa, minkä takia lopetus oli vaikeaa. Luottamus psykiatreihin meni lopullisesti

Lue lisää

"Pitemmällä käytöllä lääkkeet tekivät aivokemioihini vikaa, minkä takia lopetus oli vaikeaa. Luottamus psykiatreihin meni lopullisesti"

Näin kävi minullekin. Anna kun arvaan: alkuperäinen(?) "sairautesi" uusiutui/toistui. Tai sait kokonaan uuden diagnoosin, ehkä useammankin? Tulos: tarvitaan lisää lääkkeitä aivokemioiden "tasapainottamiseen". Menikö oikein?

Miten kukaan voi ylipäätään olla nykymaailmassa enää niin naiivi, että LUOTTAA psykiatreihin? Toiset lääkärit ja hoitajat ainakin tuntuvat olevan.

Kenen_edut kirjoitti:

Aivan oikein. Lääkäriliitto on lääkäreiden etujärjestö. Ei heitä kiinnosta potilaiden edut. Potilailla on omat etujärjestönsä. Tosin potilaiden etujärjestöjenkin rahoitus on usein tahoilta, joille potilaan etu ei ole tärkeää, joten kannattaa suhtautua kriittisesti myös näiden etujärjestöjen sanomisiin.

Lue lisää

Potilasjärjestöjen toiminnassa haisee lääketeollisuuden raha.

Ei sillä ole. Se tarvitsee lisää lääkkeitä aivokemioidensa tasapainottamiseen.

SAOKG kirjoitti:

Niin. Mutta fakta on myös se, että lääkärit eivät ymmärrä lääkityksen haittoja ja kaikkia niihin liittyviä ongelmia, esimerkiksi pitkäaikaisessa käytössä tai vieroituksessa. Tuossa kirjoituksessa paljastuu se, että loppupeleissä ne haitat voi paljastua vuosia lääkkeiden tulosta markkinoille ja esimerkiksi masennuspillerien kanssa, vieroitusongelmat ja haitat ovat edelleen tutkimuksen kohde, johon ei tosin lainkaan laiteta yhtä paljon resursseja tutkimiseen kuin siihen tutkimukseen, että joku pilleri laitetaan markkinoille. Ollaan tilanteessa, jossa potilaat saavat haittoja ja vieroitusongelmia lääkkeistä, ja lääkäri saattaa olla se, joka ei ymmärrä niistä juurikaan mitään tai jopa saattavat kieltää niiden olemassaolon. Ainut kuka ymmärtää, on muut potilaat, ketkä ovat pillereitä suuhunsa laittaneet. Potilaat organisoituvat itse keskustelemaan haitoista ja vieroitusongelmista netissä yhdessä ja löytämään tietoa ja ratkaisukeinoja saamiinsa haittoihin ja pulmiin vieroituksessa. Artikkelissa kirjoitettiin, että näitä kirjoituksia käytetään jopa tutkimusmateriaalina.. Mielenkiintoista, että kirjoitus oli julkaistu psykiatrien omassa lehdessä, Psychiatric Timessissa. Ehkä lääkärit suhtautuvat masennuspillereihin suunnilleen haitattomina kun niitä niin paljon kylvetään. Eivätkä he varmaan yksittäiseen lääkkeeseen edes niin paljon perehdy, erityisesti jos kyseessä on yleislääkäri. Esimerkiksi TK-lääkärin vastaanottoajat on niin lyhyitä, että mitäpä sitä siinä edes ehtisi muuta tehdä kuin tunkea pilleriresepti potilaalle. Parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään, eh? Sitä pidetään kustannustehokkaana masennuksen hoitona - vaan onko se sitä?

Itse olen kuullut lääkäriltä itseltään, että hän on sanonut, että niin, eihän näistä vieroitusoireista ja vieroitusongelmista ole vielä niin paljon tutkimusta. Suurempi kysymys olisi, miksi minulle on määrätty lääkettä kertomatta tätä, jota vuosia söin ymmärtämättä täysin riskejä.

Ihmettelen suuresti asennetta, jossa lääkäri jättää kertomatta potilaalle lääkkeiden haitat ennen määräämistä, tai tietoa joidenkin kokemista vieroitusongelmista ennen lääkepurkua ja mikä motiivi tähän on. Miksi pimittää tietoa? Tällainen ei lisää potilaan hyvinvointia. Jokainen ansaitsee tietää, mitä pilleriä käyttää ja mitä vaaroja niihin voi sisältyä. Ja ennenkaikkea tukea potilaan valinnanvapautta hoidossaan. Tietenkin osasyynä on jo ylhäällä mainitsemani tiedon puute. Haittoja joita ei ole kirjattu ei pidetä olevan olemassakaan eikä tiedon puutteestakaan mainita.

Eletään edelleen kautta, jossa ihmisen ongelmat, masennus, nähdään biologisina ongelmina johon on biologinen hoito ja se biologinen hoito on usein lääkeaineet. Tässä näkökulmassa jää katsomatta ympäristö ja olosuhteet missä ihminen elää ja tarina potilaan taustalla. Käypähoitosuositus tuntuu kannustavan tällaiseen potilaan käsittelyyn. Sen on tehneet biologisesti orientoituneet psykiatrit, joiden maailmankuva tuntuu pyörivän kemiallisten epätasapainojen, viallisten geenien ja biologisten poikkeamien ympärillä.

Lue lisää

Eikös tuoteselostuksessa ole mainittu sivuvaikutukset

NOTpub kirjoitti:

SIKSI JUURI LÄÄKEPAKKAUKSSSA ON NE PAKKAUSSELOSTEET JOISSA MYÖSKIN ON NE HAITTAVAIKUTUKSET HYVIN SEIKKAPERÄISESTI TUOTU ESILLE.

YHDELLE TULEE YKSI HAITTA JA TOISELLE SITTEN SAATTAA TULLA TAASEN TOISENLAINEN HAITTA.

JOILLEKKIN EI TULE HAITTOJ JUUI LAINKAAN, EIVÄT AINAKAAN VALITA MITÄÄN.

SITTEN ON NIITÄ HERKKIKSIÄ, JOILLE TULEE MELKEIN KAIKKI LISTASSA OLEVAT HAITTAVAIKUTUKSET.

MIKS PSYKIATRIN/LÄÄKÄRIN PITÄISI VASTAAOTOLLA LÄÄKKEEN ALOITUSVAIHEESSA LUKEA HAITTALISTA ÄÄNEEN, KUN SEN VOI ITSE OMASSA RAUHASSA LUESKELLA KOTONA?

OMAA TILAANSA VOI SITEN SEURATA. MIKÄLI HAITAT OVAT NIIN SUURET ETTEI VOI KÄYTTÄÄ KO LÄÄKETTÄ NIIN SILLE EI MAHDA SITTEN MITÄÄN.PISTE.

monesti se on niin että keskusteluterapia tämän nettimaailman aikana on se paras hoitomuoto moneen vaivaan. yksinäisyys vallitsee kaikkialla maailmassa ihan netin takia. kukaan ei lähde enää kasvotusten porisemaan toisten ihmisten kanssa muualle kuin pubeihin ja siellä ei milloinkaan ole selväpäistä seuraa.

Lue lisää

Kun tämä ihminen itsepäisesti kirjoittaa versaaleilla niin tiedoksi ettei jaksa lukea vaikka kirjoittaja on tietysti siinä luulossa että kunhan vaan kirjoittaa suurilla kirjaimilla niin kaikki lukee, monet vaan ärsyyntyy tunkeilusta

SAOKGfs kirjoitti:

Hmm.. Kylläpä meni tunteisiin! KUN IHAN CAPSLOCKILLA PITI KIRJOITTAA. Osasitko edes lukea artikkelia minkä linkkasin? Siitä pystyi rivien välistä ehkä tajuamaan että kaikkia haittoja mitä lääkkeisiin tulee ei ymmärretä ja ne saatetaan ymmärtää jopa kymmeniä vuosia myöhemmin lääkkeiden markkinoilletulosta (vertaa bentsot ja riippuvuus ja vieroitusongelmat)

Ensinnäkin

Kaikkia lääkkeiden haittoja ei edes ymmärretä kun lääke menee markkinoille, vaan niitä kirjataan jälkijunassa. Esim pitkäaikaiskäytön ongelmat, tutkimuksen puute ja mahdolliset harmit ja joidenkin SUURET vieroitusongelmat ei ole kirjattu pakettiin selkeästi. Myös esimerkiksi nuorten itsemurha-ajatukset lääkkeillä kirjattiin jälkikäteen. Pakkausseloste EI OLE KAIKENKATTAVA ja uusissa lääkkeissä se saattaa olla hyvin suppea. (=ihmiskoekaniineilla tehdään tutkimusta lääkkeiden pitkäaikaisista haitoista)

Psykiatrin pitäisi sanoa olennaisista yleisistä elämänlaatuun vaikuttavista haitoista joista KAIKKI EI LUE PAKETISSA ja antaa potilaan tehdä päätös hyöty suhteessa haittoihin ajattelulla. Jos psykiatri vain hehkuttaa lääkettä tai minimoi sen haittoja, tällaista informoitua päätöstä ei tule tehtyä. Jotkut jopa varoittavat että ei kannata pelotella itseään lukemalla haitoista.Tällainen silmät sulkeva ihmisiltä tiedon panttaus on aivan täysin moraalitonta.

Näistä ei välttämättä mainita, koska ymmärrys näistä on heikkoa ja psykiatrit ajattelevat, että lääkkeissä ei ole ongelmia missä asiassa moni pitkäaikainen käyttäjä voi olla hieman eri mieltä. SIksi näistä puhutaan netissä palstoilla.

Tärkeitä asioita mitä mielestäni olisi syytä mainita kuten
- vieroitusoireet voi olla todella ikäviä kuten sähköiskuja päässä ja jopa työkykyä heikentäviä
- joillakin voi olla hankala lopettaa vieroitushankaluuksien takia. Vieroitusoireita ei täysin ymmärretä kuinka vaikeita ne joillekin on. Useat puhuvat jopa suoranaisesta riippuvuudesta lääkkeisiin ja eivät pääse eroon lääkkeestä, koska olo heikkenee lopetuksen jälkeen jopa huonommaksi kuin ennen aloitusta
- seksuaaliongelmat jotka on hyvin yleisiä (Ja voivat jatkua pitkään, määrittämättömän ajan lopetuksen jälkeen. Puhutaan jopa pysyvästä seksuaaliongelmasta PSSD:stä)
- tunteiden leikkautuminen ja ihmisen muuttuminen lääkkeitä käyttämällä. Voi tulla tunnetta välinpitämättömyydestä, apatiasta, mitä nyt voi ihmisille tulla kun serotoniinitasoja aletaan peukaloimaan.
- m.lääkkeet on voimakkaita psykoaktiivisia lääkkeitä joilla voi harvinaisissa tapauksessa olla vakavia terveysseuraamuksia kuten serotoniinisyndrooma, sisäinen levottomuustila akatisia mikä voi olla suurena syynä lääkkeiden aiheuttamiin itsemurha-ajatuksiin olon piinallisuuden takia tai niiden laukaiseva mania. Niissä on riskejä.
- psyykenlääkkeiden vaillinainen ja kyseenalainen teho eritoten lievemmissä masennuksissa ja muutenkin
- lääkkeet voi myös HUONONTAA oloa
- huonommat lopputulokset pitkään lääkettä käyttävillä, mistä on ihan tutkimustakin tehty. Haittoja voi alkaa myös kun lääkettä on käytetty pitkään

Vasta oli tutkimus, jonka mukaan jos potilas ei vastaa masennuslääkkeeseen, sen nosto tuskin auttaa. Silti, psykiatrit tekevät tällaisia hoitotoimenpiteitä jatkuvasti. Välillä mietinkin mitä tekemistä psykiatrialla ja tieteellä on keskenään?

Minulle psykiatri sanoi näin:
- lääkkeet voi lopettaa helposti milloin vain
- ne kuivattavat suuta
- suurelle osalle ei tule mitään haittaa

Mitä olisin halunnut kuulla lukee ylempänä. Luulin alunperin että aivokemioissani on jtn vikaa jota lääke korjaa. Pitemmällä käytöllä lääkkeet tekivät aivokemioihini vikaa, minkä takia lopetus oli vaikeaa. Luottamus psykiatreihin meni lopullisesti

Lue lisää

Ihan niin tämä capslocki kirjoittaja kuvittelee että moni lukee kun versaaleilla kirjoittaa.
Tuosta lopettamisesta sitten , monella se menee ihan hyvin kun pitkällä tähtäimellä vähentää, itten on niitä joille se on työlästä ja tulee kaikkia oireita . Monine halua edes lopettaa kun sanovat että pieni tukiannos on tarpeellinen , joten ollaan niin erinlaisilla reagoimisen muodoilla varustettuja että kukaan ei koe asiaa samalla tavalla.

No kuka sinut pakottaa syömään turhia lääkkeitä? Jos olet terve, niin miksi syödä lääkkeitä?! Sivuvautuksetonta lääkettä ei ole keksitty, eikä keksitä.

Äly.hoi kirjoitti:

No kuka sinut pakottaa syömään turhia lääkkeitä? Jos olet terve, niin miksi syödä lääkkeitä?! Sivuvautuksetonta lääkettä ei ole keksitty, eikä keksitä.

Sepä niissä masennuslääkkeissä onkin, kun niistä on voi olla mahdotonta päästä eroon. Tämä on yksilökohtaista. Toiset pääsevät eroon helpommin, toisille vieroitusoireet voivat olla vaikeita. Minulla jälkimmäinen.

"Tämä johtuu siitä, että käypä hoito -suosituksemme laatineet psykiatrit selittävät masennuksen olevan aivokemiallinen häiriö, jonka selättämiseen tarvitaan lääkkeitä."

Minun kohdallani tämä toimi päinvastoin. Paroksetiinin käyttö ja äärimmäisen brutaali vieroittautuminen siitä nimenomaan saivat aikaan aivokemiallisen häiriön. Nyt muisti ja kognitio ovat entistä huonommat. Tunteet ovat latistuneet ja peilistä katsoo vieras ihminen. Näitä haittoja pitäisi sitten lääkitä uusilla lääkkeillä? Ei jumalauta, saatana.

Ihan oikein ettet maininnut lääkärin nimeä sillä se ei ole kellään lupa käyttää yleisillä sivuilla heidän nimiään.
Kyllä ne lääkärit osaa työnsä ja selittävät toki mitä haittavaikutuksia voi olla jonkun lääkkeen käytössä.

Tyks pyytää kirjallisen suostumuksen niiltä psyykkisesti sairailta potilailta, joita Tyks psykiatria hoitaa ketamiinilla useamman kerran. Suostumus kertoo juridisesti, että psyykkisen sairautensa vuoksi hoidossa oleva potilas ymmärtää täysin mihin on lupautunut. Eli, että hän saa ollessaan virallisessa hoitosuhteessa aiemmasta tutkitusta hoidosta poiketen kokeellista hoitoa, jonka mahdolliset vakavat haitat tiedetään, mutta niistä ei vielä tutkitusti olla varmoja, kuten ei hoidon parantavasta vaikutuksestakaan.

Miten hyvin psyykkisesti vakavasti sairaat potilaat pystyvät ymmärtämään sairautensa vaikeimmissa vaiheissa, että vaikka he ovat hoidossa julkisella sektorilla, niin heidän siellä hoitosuhteessaan saamansa lääkinnällinen hoito on yhtä koekaniininomaista kokeellista lääkehoitoa kuin jos sen tutkimisesta vastaa lääketeollisuus... Sairaus johon kuuluu psykoottisuutta voi tehdä temput, ja potilas ei ymmärrä saavansa kokeellista hoitoa eikä sen riskejä, vaikka on suostumuksen antanut, voiko käydä näin...

Miten Tyks psykiatria varmistaa, että psyykkisesti sairas vakavassa sairaudentilassa suostumuksen allekirjoittanut potilas on ymmärtänyt varmasti kokeellisesta hoidosta mahdollisesti aiheutuvat pitkäaikaishaitat... Kyllä tämä varmaan on siellä hyvin selvitetty, mutta Tyksin historian vuoksi mietityttää... en mainitse nimiä

" Ihmetyttää kuinka rohkeasti ihmiset menevät koekaniineiksi johonkin tuntemattomaan, vaikka haitat ovat jopa aivosoluja tuhoavia, kuten harmaan aineen kato tarkoittaen aivojen solukuolemaa. "

Itse koen itseni koekaniiniksi käyttäessäni SSRI-lääkkeitä yhteensä 10 vuotta kahdessa jaksossa ja lopetettuani ne kahdesti, toisen kerran kärsien pahoista vieroitusoireista. En vain sitä tajunnut, että olin pitkässä käytössä koekaniini, ottaen uusiakin lääkkeitä aina kokeiltavaksi. Minulle sitä, että olin eräänlainen koekaniini aloittaessani käyttämään pitkäaikaisesti uudehkoa lääkettä, ei minulle suoraan sanottu. Aloitin masennuslääkkeet iässä, missä aivot kehittyvät vielä vuosia, luottaen hölmönä auktoriteettiin eli lääkäriin. Tunnen vaurioita vieläkin, pitkään lopetuksen jälkeen ja olen paljon miettinyt ajatusta, miten lääkkeet muokkasivat minua, aivojani ja elämääni saamatta vastausta. Jonain päivinä mietin, mikä olisin ilman lääkkeitä, niiden lopetusoireiden tuottamaa tuskaa, enkä välillä tunne itseäni ajalta kun käytin lääkkeitä. Nykyään mietin, että vaikka lääkärit kuinka olisivat istuneet hienossa koulussa kuuntelemassa "totuuksiaan", ne totuudet ovat vain teorioita, yksi totuus, yksi näkökulma ihmisten kärsimyksen ja sen syiden taustalla. Heillä on kädessään vasara, minkä takia kaikki ongelmat näyttää nauloilta ja he aiheuttavat työkaluillaan paljon vauriota. Lääkärit ovat vain ihmisiä, he eivät tiedä kaikkea. En enää käyttäisi tuollaista lääkitystä kun olen ajatellut asiat uusiksi.

Olisinko tällaiseksi koekaniiniksi nykyajan "kehittyneen" ja "aivojen toimintaa hyvin ymmärtävän" lääketieteen ja psykiatrian maailmassa ryhtynyt nykytietämykselläni? En. Psykiatrian käsitys ihmisen ongelmien lähteestä tuntuu niin vinoutuneelta muutenkin ja nykyään etsin hyvinvointini ihan muulta kuin biologiaan keskittyneeltä psykiatrilta. He tuntuvat näkevän kaiken muun ihmisen huonosti voimisen syynä, kuin jos keskittyisivät näkemään sen, että he näkevät ihmisen pääsääntöisesti viallisina aivoina joita pitää hoitaa neurotoksisilla lääkkeillä, joissa on rutkasti haittoja ja potentiaalia laukaista kärsimystä. Välillä mietin, että miten he näkevät hoidot, joista voi olla terveydelle ja aivoille ja elämänlaadulle haittoja, terveyttä ja hyvinvointia lisäävinä. Lääkkeiden haitat ja niistä eroon pyristely voi itsessään tehdä hyvin surkean olon. He ovat kuin sokkoja sille.Terapiaankaan en tiedä uskoako vai ei, jos sen periaatteet menevät tasolla psykiatria. Mutta jos valintana olisi keskustelu ja lääkkert, valitsisin keskustelun.

rtdgbhgtdfr kirjoitti:

Tyks pyytää kirjallisen suostumuksen niiltä psyykkisesti sairailta potilailta, joita Tyks psykiatria hoitaa ketamiinilla useamman kerran. Suostumus kertoo juridisesti, että psyykkisen sairautensa vuoksi hoidossa oleva potilas ymmärtää täysin mihin on lupautunut. Eli, että hän saa ollessaan virallisessa hoitosuhteessa aiemmasta tutkitusta hoidosta poiketen kokeellista hoitoa, jonka mahdolliset vakavat haitat tiedetään, mutta niistä ei vielä tutkitusti olla varmoja, kuten ei hoidon parantavasta vaikutuksestakaan.

Miten hyvin psyykkisesti vakavasti sairaat potilaat pystyvät ymmärtämään sairautensa vaikeimmissa vaiheissa, että vaikka he ovat hoidossa julkisella sektorilla, niin heidän siellä hoitosuhteessaan saamansa lääkinnällinen hoito on yhtä koekaniininomaista kokeellista lääkehoitoa kuin jos sen tutkimisesta vastaa lääketeollisuus... Sairaus johon kuuluu psykoottisuutta voi tehdä temput, ja potilas ei ymmärrä saavansa kokeellista hoitoa eikä sen riskejä, vaikka on suostumuksen antanut, voiko käydä näin...

Miten Tyks psykiatria varmistaa, että psyykkisesti sairas vakavassa sairaudentilassa suostumuksen allekirjoittanut potilas on ymmärtänyt varmasti kokeellisesta hoidosta mahdollisesti aiheutuvat pitkäaikaishaitat... Kyllä tämä varmaan on siellä hyvin selvitetty, mutta Tyksin historian vuoksi mietityttää... en mainitse nimiä

Lue lisää

Kyllä ihmettelen ihmisiä, jotka antavat aivonsa koekäyttöön. Herkät aivosolut, mutta jos ei ole menetettävää niin So What. Kauhistuttaa moiset tutkimukset. En menisi mistään hinnasta.

Ehkä todellisuus ei kumminkaan ole ihan tuota mitä väitit. Ulkomaanmatkoja... Vaikka lääkärit kovaa liksaa pillerinpyörityksestään nostavatkin

Lääkärit ovat määränneet masennuslääkkeitä sadoille tuhansille suomalaisille koska ... tämä onkin hyvä pohdinnan aihe. Tuon lauseen voi täydentää loppuun ja miettiä mistä asioista tämä johtuu.

Koska?
- potilaat ovat vakavasti masentuneita? Vakavasti masentuneilla tehosta on jotain näyttöä. Vähän epäilen että suuri osa täyttää kriteereitä. SSRI lääkkeistä on valitettavasti tullut joidenkin lääkäreiden mielestä joku yleislääke vähän kaikkeen kolotukseen ja mielipahaan
- Käypähoitosuositus?
- Terapiaa ei saatavilla joten lääkärin logiikalla jotain pitää tehdä ja potilas joka lähtee ilman reseptiä eli mitään hoitoa lääkäriltä on jätetty ihan oman onnensa nojaan vailla vastuuttomasti mitään apua, snif. Sitä, että kylvetään lääke potilaalle (potilasta välttämättä ei tulla edes säännöllisesti näkemään välttämättä kontrollissa) jossa on haittoja ja puutteellinen teho, ei tietenkään pidetä vastuuttomana
- Koska Kela haluaa masentuneen kokeilevan kustannustehokkaasti parantaa masennuksensa pillerillä?
Terapia kallis, pilleri halpa. Yhteiskunnan mätä arvomaailma
- Koska potilas kokee käyntikerran turhaksi ilman reseptiä?
- Koska lääkäri haluaa tehdä jotain ja tuntea itsensä tärkeäksi
- Koska potilaalla on lääkärin mielestä diabeteksen kaltainen sairaus, biologinen häiriötila aivoissa jota voi korjata lääke joka selviää masennuskyselyn täytöllä suoraviivaisesti

"Ehkä todellisuus ei kumminkaan ole ihan tuota mitä väitit."
Todellisuus on just toi tai vähän pahempi.
Tämä toteamus tulee arjesta, ei virtuaaliarjesta.

SAOKG kirjoitti:

Ehkä todellisuus ei kumminkaan ole ihan tuota mitä väitit. Ulkomaanmatkoja... Vaikka lääkärit kovaa liksaa pillerinpyörityksestään nostavatkin

Lääkärit ovat määränneet masennuslääkkeitä sadoille tuhansille suomalaisille koska ... tämä onkin hyvä pohdinnan aihe. Tuon lauseen voi täydentää loppuun ja miettiä mistä asioista tämä johtuu.

Koska?
- potilaat ovat vakavasti masentuneita? Vakavasti masentuneilla tehosta on jotain näyttöä. Vähän epäilen että suuri osa täyttää kriteereitä. SSRI lääkkeistä on valitettavasti tullut joidenkin lääkäreiden mielestä joku yleislääke vähän kaikkeen kolotukseen ja mielipahaan
- Käypähoitosuositus?
- Terapiaa ei saatavilla joten lääkärin logiikalla jotain pitää tehdä ja potilas joka lähtee ilman reseptiä eli mitään hoitoa lääkäriltä on jätetty ihan oman onnensa nojaan vailla vastuuttomasti mitään apua, snif. Sitä, että kylvetään lääke potilaalle (potilasta välttämättä ei tulla edes säännöllisesti näkemään välttämättä kontrollissa) jossa on haittoja ja puutteellinen teho, ei tietenkään pidetä vastuuttomana
- Koska Kela haluaa masentuneen kokeilevan kustannustehokkaasti parantaa masennuksensa pillerillä?
Terapia kallis, pilleri halpa. Yhteiskunnan mätä arvomaailma
- Koska potilas kokee käyntikerran turhaksi ilman reseptiä?
- Koska lääkäri haluaa tehdä jotain ja tuntea itsensä tärkeäksi
- Koska potilaalla on lääkärin mielestä diabeteksen kaltainen sairaus, biologinen häiriötila aivoissa jota voi korjata lääke joka selviää masennuskyselyn täytöllä suoraviivaisesti

Lue lisää

Miksi Alzheimerin tauti on lisääntynyt hurjasti????

Miksi Alzheimerin tauti on lisääntynyt hurjasti??????

Ilmaiset matkat voivat olla kohtalokkaita ,hah, kyllä psykiatreilla on paljon syntiä taakkana,että mitä tulikaan tehtyä.Hävetkää edes

Ikävä kyllä on ns "toivottomia" tapauksia, joille ei ole vastetta lääkityksestä.
Harmillista on, että he kokevat olevansa "koekaniineja"
Esim kaikkiin ärhäköihin syöpiin ei ole lääkitystä, joka antaa hyvän hoitovasteen.

Vai että ihan toivottomia tapauksia. Saanen sanoa kuinka loukkaavalta tämä ilmaisusi kuulostaa. Tuo kuulostaa, että potilaassa on vikaa, ei niinkään hoitokeinoissa itsessään. Onko psykiatrian silmissä toivoton tapaus, jos saa lääkkeistä haittaa pitkällä käytöllä? Kun lääkkeet yhtäkkiä muuttuvatkin haitallisiksi, ja niistä saa pirullisia vieroitusoireita?

Koekaniiniksi itseäni kutsun koska kaikkia lääkkeen vaikutuksia ihmiseen, kaikkia lääkkeen haittoja, lääkkeen pitkäaikaisia vaikutuksia ja mahdollisia haittoja mitkä ilmenee pitkäaikaiskäytössä ja kaikkia lääkkeen vieroitukseen liittyviä ongelmia ei ymmärretä siinä vaiheessa varsinkaan kun lääke tulee markkinoille saatika pitkään myöhemminkään. Jos siis aloittaa heti käyttämään niitä vaikka hyvin pitkäkestoisesti, niin onhan sitä koekaniini. Lääketutkimukset on lyhyitä, joilla lääke tuodaan markkinoille. Kun ihminen käyttää lääkeyhdistelmiä, niiden vaikutusta ihmisiin on vielä vähemmän tutkittu. Mitä tämä muutakaan on kuin koekaniinina oloa?. Koska mistään lääkkeisiin liittyvistä ongelmista ja harmeista ei ennen määräämistä informoitu, ne paljastuivat vasta käytön aikana ja lääkkeiden luonne tuli enemmän kuin selväksi vuosien käytössä. Minkä koen loukkaavana on, että tätä minkä havaitsin ei ole koskaan minulle sanottu vaan olen sen itse tajunnut, mutta jälkikäteen kohdatessa ongelmia lääkkeiden kanssa, lääkäri toteaa että eihän tämä vieroitus nyt niin tutkittu aihe ole. Ymmärryksen syntyminen bentsodiatsepiinien haittoihin ja vieroitusongelmiin jopa terapeuttisilla annoksilla kesti yli 20 vuotta, miltei 30 että se yleisesti ymmärrettiin tieteellisessä kirjallisuudessa ja muutenkin. Saa nähdä mitä tulevaisuus on nk.antidepressanttien kohdalla joita niin turvallisina lääkkeinä on pidetty johon ei nähdä syntyvän esimerkiksi fysiologista riippuvuutta, vaikka toisaalta monet kamppailevat vierootusongelmien kanssa.

Tiesitkö että on olemassa ihan muitakin hoitokeinoja kuin lääkkeet? Viittaan hoitokeinoihin jotka eivät sorki aivoja millään kemikaalilla tai sähköllä. "Toivottomat" tapaukset jotka eivät hyödy lääkkeistä voivat hyötyä niistä. Psykiatrille kun menee vaihtoehdot hoidossa tuntuvat painottuvan vaan biologiseen hoitoon. Olen saanut elämäntapakeinoista ja keskustelusta onneksi hyötyä, sen jälkeen kun vierottauduin lääkkeestä ja mistään lääkekokeilusta ei ollut enää kuin suurta haittaa viimevuosina. Kun lopetin ne, vointini koheni harppauksen ylöspäin, vaikka minua suorastaan peloteltiin että ilman lääkkeitä ei pärjää ja joku lääkr on oltava. Mielenterveydenhuollon puolella olen törmännyt lähes maagiseen uskoon lääkkeisiin. En enää usko, että aivoissani oli minkäänlainen kemiallinen epätasapaino yms alunalkujaankaan, minkä lääkkeet korjaisi tms. Luulin pitkään että ongelmani on vialliset aivot. Syövissä sentään on oikeasti joku biologinen poikkeama mitä hoidetaan. Psykiatrian puolella vaan sorkitaan jotain sokkona.

Minulla on vuosien kokemus masennuslääkkeistä. Jopa niiden tehoamisesta, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Myöskin siitä kuinka ne muuttuivat pitemmällä käytöllä tehottomiksi vaikka annosta nostettiin, leikkasivat tunteita, muuttivat minua eikä vaan positiiviseen suuntaan, pilasivat parisuhdetta seksuaaliongelmien takia, ja niiden vieroitus oli suurempi tuska kuin se mihin niitä aloin syödä. Lopussa en tiedä olivatko ne lääkkeet itsessään, jotka estivät paremmin voimisen ja pääsemisen eteenpäin. Ainakin haitat masensi.

Minä olen kokenut myös sen, että minulla on toimiva, oikea lääke, mielestäni. Olen myös kokenut sen, kun se lääke muuttuu minulle haitalliseksi ja tehottomaksi pitkän ajan, vuosien, kuluessa, ja tunnen oloni turraksi ja tunteeni leikkautuneeksi lääkettä käyttämällä ja muita elämänlaadullisia haittoja mitä mainitsin ylempänä. Olen yksi niistä jonka reseptiä vaan uusittiin, vuosi vuodelta, vuosi vuodelta. Olen kokenut myös vieroitusoireet, minä aikana se toimiva ja oikea lääke onkin mielessäni muuttunut enemmän myrkyksi ja käsitykseni siitä ovat muuttuneet negatiiviseksi. Olen pohtinut, että mitä ihmettä sitä tulikaan syötyä kun lopetuksessa tulee niin hirveä olo. Ehkä kaikki oli sitten vain oman sairauteni tuotosta ja vika ei ollut lääkkeissä? Sitähän minulle on sanottu lukuisia kertoja vähätellen kokemiani haittoja ja esitetty että kun sinulla on sairaus, niin tarvit lääkkeitä, lisää! Olenkin yhä enemmissä määrin sitä mieltä, että vaikka psykiatrian puolella ei millään tavalla suhtauduta kriittisesti lääkkeiden pitkäaikaiseen käyttöön, ja siihen jopa kannustetaan, niin kriittisyyttä pitäisi hieman olla, koska vastakkaistakin tutkimusnäyttöä pitkäaikaisesta käytöstä jotka eivät lupaa parempaa oloa ja paranemista. Pitäisi mainita potilaille, että pitkäaikaiskäytössä voi olla ongelmia, mitä lyhyessä ei ehkä ole eikä kaikkea lääkkeisiin liittyvää ole kattavasti tutkittu. Kynnys määrätä lääkkeitä pitäisi olla huomattavasti korkeampi. Toisaalta jo lähtökohtaisesti hommat kusee siinä, kun potilaille uskotellaan, että heillä on diabeteksen vertainen sairaus, aivoissa oleva ongelma. Mitä minullekin sanottiin. Vuosia luulin, että lääkkeet hoitaa minua, nyt en ole siitä enää yhtä varma. Tällainen ajattelutapa myös ei saanut minua samalla tapaa kehittämään asioiden käsittelykeinoja ja sisäistä vahvuutta, mitä nykyinen ajatukseni, mikä on, että ei minussa mitään vikaa ole ollutkaan ja negatiiviset tunteet, suurikin synkkyys ja vaikeudet ovat osa ihmiselämää, osa tunneskaalaa. Normaalin elämän reaktioita medikalisoidaan aivan liikaa.

Aivojen kemiassa on normaaliin aivotoimintaan verrattuna haitallinen poikkeama. Juuri sitä kemiallista poikkeamaa lääkkeillä lievennetään, ei paranneta.
Kun poikkeama on tullut, ei se enää parane.
Jotkut tapaukset ovat vain niin pahasti vaurioituneet, ettei niihin mikään "hoito" auta.
Toivottomia tapauksia.

Kokenut.hoitaja kirjoitti:

Ikävä kyllä on ns "toivottomia" tapauksia, joille ei ole vastetta lääkityksestä.
Harmillista on, että he kokevat olevansa "koekaniineja"
Esim kaikkiin ärhäköihin syöpiin ei ole lääkitystä, joka antaa hyvän hoitovasteen.

Lue lisää

Syöpää tutkitaan kaiken aikaa. Syövän perushoito on ollut sama jo noin 60 vuotta, eri syöpälajeille tuota sytostaattihoitoa on kuitenkin melko huimasti kehitelty ja syöpäpotilaiden elinikää on pidennetty näillä kehityksillä. Kehitys on saanut aikaan nuo syövän luokitukset, syövän erilaistuneet solut ym. se kuinka moni syöpäpotilas on viiden vuoden kuluttua hengissä onkin sitten toinen juttu. Harva kerran syöpään sairastunut pysyy syöpävapaana koko loppuelämänsä. Riippuu ihan syöpälaadusta. Ihmetyttää syöpälääkkeiden niin kalliit hinnat. Voi joutua asuntonsa myymään, kun ei rahat riitä muuten hoitoihin.

Kokenut.hoitaja kirjoitti:

Aivojen kemiassa on normaaliin aivotoimintaan verrattuna haitallinen poikkeama. Juuri sitä kemiallista poikkeamaa lääkkeillä lievennetään, ei paranneta.
Kun poikkeama on tullut, ei se enää parane.
Jotkut tapaukset ovat vain niin pahasti vaurioituneet, ettei niihin mikään "hoito" auta.
Toivottomia tapauksia.

Lue lisää

Voisitko "kokenut hoitaja" siteerata niitä tutkimuksia esim. meta-analyyseja, joiden mukaan masentuneiden serotoninenergisessä järjestelmässä olisi systemaattisesti jotain ongelmaa? Et, koska kyseessä on jo 1980-luvulla falsifioitu hypoteesi, joka on elänyt hoitodiskursseissa vain siksi, että se tuottaa rahaa hyvin lääkeyhtiöille ja koska masennuksen hoidossa uskomuksilla ja täten plasebolla on huomattava teho. Täten se "teho" joka saavutettaan SSRI-lääkkeillä on ihan oikeasti aivan sama teho, kuin mikä saavutetaan SSRE-lääkkeillä. Esimerkiksi välittäjäaineiden toimintaa tutkineen Eric Nestler kirjoitti vuonna 2010, eli muutama vuosikymmen ja muutama tutkimus sen jälkeen, kun tämä hypoteesi oli jo falsifioitu: "Yli vuosikymmenien aikana suoritettujen PET-tutkimusten, monoamiinivajetutkimusten ja geeniassosiaatioanalyysien pohjalta ei ole löydetty todistusaineistoa siitä että masennuksen neuropatologiaan liittyisi mitään todellista vajetta serotoniini-, noradrenaliini- taikka dopaminenergisessä neurotransmissiossa." Ainoa todiste on toisin sanoen epäsuora eli lääkkeiden vaikutus, joka on todennäköisesti plaseboa, koska päin vastoin vaikuttavat lääkeaineet ovat masennuksen hoidossa keskimäärin yhtä tehokkaita. Monoamiinivaje ei tutkimusten mukaan aiheuta masennusta esimerkiksi terveillä koehenkilillä, terveiden koehenkilöiden monoamiinimetaboliiteissa ei ole keskimäärin mitäään eroa terveisiin verrokkeihin verrattuna, ja masennuslääkkeiden masennusta hoitava vaikutus ilmenee vasta viikkojen kuluessa, vaikka ne lisäävät serotoniinitasoja välittömästi, kun ne nautitaan. Tämä kaikki viittaa siihen, että se teho, mitä lääkeyhtiöt ovat löytäneet tukimuksissaan, selittyy täysin plasebolla ja sokkoutuksen purkautumisella. Tätä ei toki kerrota yleisesti ihmisille, joita näitä lääkkeitä joutuvat syömään, eli potilaille eikä heidän läheisilleen. Esimerkiksi masennuslääkkeiden mainonnan harhaanjohtavuutta Yhdysvalloissa tutkineiden Lacassen ja Leon (2005) mukaan se, mitä kerrotaan julkisuudessa masennuslääkeiden tehosta, ei millään tavalla nojaa tieteelliseen todistussaineistoon:

"This means that a disconnect between the evolving peer-reviewed literature and advertisements is not permitted. Regarding SSRIs, there is a growing body of medical literature casting doubt on the serotonin hypothesis, and this body is not reflected in the consumer advertisements. In particular, many SSRI advertisements continue to claim that the mechanism of action of SSRIs is that of correcting a chemical imbalance, such as a paroxetine advertisement, which states, “With continued treatment, Paxil can help restore the balance of serotonin…” [22]. Yet, as previously mentioned, there is no such thing as a scientifically established correct “balance” of serotonin. The take-home message for consumers viewing SSRI advertisements is probably that SSRIs work by normalizing neurotransmitters that have gone awry. This was a hopeful notion 30 years ago, but is not an accurate reflection of present-day scientific evidence."
http://journals.plos.org/plosmedicine/article?id=10.1371/journal.pmed.0020392

Kokenut.hoitaja kirjoitti:

Aivojen kemiassa on normaaliin aivotoimintaan verrattuna haitallinen poikkeama. Juuri sitä kemiallista poikkeamaa lääkkeillä lievennetään, ei paranneta.
Kun poikkeama on tullut, ei se enää parane.
Jotkut tapaukset ovat vain niin pahasti vaurioituneet, ettei niihin mikään "hoito" auta.
Toivottomia tapauksia.

Lue lisää

Ei parane,kun vuosia syö SSRI kuraa ja muita psyykenlääkkeitä, millä sotkee aivokemiansa lopullisesti, mitkä voi ilmetä erilaisina haittoina kuten seksuaalihäiriöinä tai jopa liikehäiriöinä mitä lääkkeet voi puhkaista. Kun yrittää lopettaa, niin silloin on kyllä aivotoiminnassa kemiallisesti poikkeamia, mistä on osoitus vieroitusoireet. Näitä ei ole ennen lääkkeiden käyttöä kuten sähköiskun tunteita päässä, eikä psykiatrilla ole minkäänlaista osoitusta tai todistetta minkäänlaisesta kemiallisesta epätasapainosta tai poikkeamasta potilaan aivokemioissa, vaikka potilasta aletaan hoitaa biologisesti. Mitään testiä ei ole. Kaikki perustuu täysin spekulaatioon ja potilaan mielen pulmat nähdään viallisina aivokemioina. Potilasjoukko masentuneet niputetaan yhdeksi massaksi, jonka kärsimyksen luonne nähdään biologisena aivopoikkeamana, eikä psykiatriassa tässä nähdä mitään ongelmaa tai kyseenalaistettavaa, mikä on aika huolestuttavaa. Psykiatriassa potilaalle usein käykin niin, kun hän lääkkeitä vuosia napsii että jää krooniseksi asiakkaaksi. Heidän hoitometodeillaan. Jolla loppujen lopuksi on kemiallinen vika päässään, fysiologinen addiktio lääkeaineisiin kun aivot ei toimi enää normaalisti ilman lääkettä, koska vuosia aivot ovat fysiologisesti mukautuneet toimimaan aivoja kemiallisesti peukaloivan lääkkeen vaikutuksen alla tai lopetus on suuren tuskan takana.

Psykiatriassa on yritetty jopa todistaa tutkimuksin joidenkin heidän sairaiden kohdalla biologisia poikkeamia aivoissa kuvaamalla joidenkin aivoja, potilaiden, jotka ovat saattaneet vuosia käyttää psykiatrian aineita.

Huumediileri sanoo, että asiakas ei tule toimeen ilman häntä ja huumeita. Psykiatri sanoo, että potilas ei tule toimeen ilman hänen lääkkeitään. Potilaalla on vialliset aivot. Hän tarvii psykiatria ja psykiatrin tarjoamia mömmöjä. Psykiatrilla on ratkaisu.

On herttaisen yksinkertaisen naiivi ajattelumaailma todeta aina potilaalle, että voi voi, sinulla on kemiallinen poikkeama aivoissa, ota pilleri, sillä se hoituu. Se vähän lievittää sitä tai joissain tapauksissa on väitetty, että pilleri hoitaa tämän poikkeaman. Kyllähän diabeetikotkin tarvii insuliininsa. Olen törmännyt näihin hoitajiin. Totuus ei tietenkään ole näin yksinkertainen.

No onhan noita sieniä hevostallin tunkiolla.
Niistä saa ilmaisen tripin.
Jauhettua kärpässientä shamaanit käyttivät, kun halusivat matkata tuonpuoleiseen.
Että kyllä neuvokas keinot keksii!
Jokainen kokeilkoon omalla vastùullaan.
Joku syö neurolepteja.
Toinen piriä.
Kolmas alkomahoolia
Neljäs keräilee syyskauden sieniä. Jne.
Mitä tänne tulette valittamaan onnetonta oloanne?!

Vähän mietityttää ketamiinin pitkäaikainen hyöty masennukseen. Tuntuu vähän hölmöläisten hommalta koko touhu. Ihminen saa jonkinlaiset nousut mutta tuskin se parempi olotila löytyy huumaavista aineista pidemmällä tähtäimellä. Yleensä kaiken tällaisen hypetyksen keskellä tulee vaan mieleen ajatus - liian hyvää ollakseen totta, mikä on usein pitänyt paikkansa kaikkien psyykenlääkkeinä pidettyjen aineiden hypetyksen kohdalla. Niiden markkinoille tullessa on ollut aina niin kova hypettäminen. Haitat paljastuu usein psykiatrian puolella aina jälkijunassa, kun ensin on pidetty joukkoa ihmisinä vailla aina tietoakaan siitä, koekaniineina. Sinänsä ironista, että psykiatria on alkanut siirtyä huumausaineisiin hoitona. Siis ihan virallisestikin huumeiksi luokiteltuihin aineisiin, ihan niinkuin muut heidän aineet eivät niitä paljon muistuttaisi ;) Stimulantit, bentsot, venlafaksiinit :D Elämänongelmiin ja kärsimykseen hoidoksi huumeita ja aineita joilla piristyy tai ei joudu käsittelemään ikäviä tunteita, kun aine leikkaa ne. Kun osa huumediilereistä joutuu linnaan aineiden jakamisesta, toiset niinkään eivät ;) he vain mennä porskuttavat. Psykiatriassa aineen nimellä ja siitä tulevilla mielleyhtymillä on merkitystä. Major tranquilizers ja neurolepti muuttui muotoon antipsykootti, ikäänkuin ne muka jotain psykoosia tehokkaasti poistaisivat. Antidepressantti tai masennuslääkekin on vähän kyseenalainen nimitys teho tässä asiassa tietäen. Todennäköisemmin kun ne vievät seksuaaliset kyvyt kuin parantavat masennuksen... Mielikuvat... mielikuvat on tärkeitä.. ja markkinointi. Kaikki nämä lehtijutut psykiatrian läpimurroista ja uusista hoidoista ovat tärkeää mielikuvamainontaa.

No minkä h*lvetin takia syöt noita myrkkyjä?! Kuka sinut pakottaa siihen?
Ihme tyyppi valituksineen. Aivan kuin ottaisi rotanmyrkkyä, että minkähänlaisen kiksin siitä saa.

Outoa.on kirjoitti:

No minkä h*lvetin takia syöt noita myrkkyjä?! Kuka sinut pakottaa siihen?
Ihme tyyppi valituksineen. Aivan kuin ottaisi rotanmyrkkyä, että minkähänlaisen kiksin siitä saa.

Lue lisää

kerro lisää itsestäsi, kyllä olosi siitä helpottuu, ja äkkiä et tunnekaan että kaikki ympärilläsi Outoa.on :) :) ja huomaat: monipuolinen tieto on ihmiselle kuin ihmiselle pelkästään hyvästä!

Tieto tosiaan kartuttaa ymmärrystä. Eikä sille voi mitään, että uusien tietojen valossa näyttää vahvasti siltä, että suomalainen mielenterveyshoito on tuuliajolla, eikä psykiatrian toiminta ole aina potilaan edun mukaista.

Tällä kertaa hälytyskellot soivat psykiatrian suuntaan, koska psykiatria on ottanut käyttöönsä täysin uudet lääkkeet, ihan kirjaimellisesti, potilaidensa "auttamisessa".

Muutama päivä sitten uutisessa kerrottiin, että Valvira ja Fimea ovat huolissaan klonatsepaamin määräämisestä ja käytöstä, tässä linkki Valviran tiedotteeseen asiasta
http://www.valvira.fi/-/valvira-ja-fimea-ovat-huolissaan-klonatsepaamin-maaraamisesta-ja-kaytosta

Onkohan niin että psykiatria on siirtynyt klonatsepaamin off-label -käyttöön, koska ahdistuneiden potilaiden bentsodiatsepiinihoito on Valviran puuttumisen vuoksi hankaloitunut (aiheestakin!), eikä:

1) psykiatria ymmärrä, miten vakavasta ongelmasta huolettomasti määrättyjen lääkkeiden aiheuttamassa lääkeriippuvuudessa on kysymys

2) psykiatria nyt vaan haluaa auttaa lääkkeillä ahdistushäiriöstä/pelkotiloista kärsiviä potilaita, mutta näkee Valviran suositteleman venlafaksiinihoidon suuret haitat ahdistuneiden potilaiden tunnekäsittelytaidoille sekä henkilökohtaiselle elämälle, kuten mielihyväkokemuksille ja ihmissuhteiden hoidolle (tunteiden latistuminen jne.)

Potilaiden edun mukaista olisi, että psykiatrian laatimissa käypä hoito -suosituksissa alkaisi näkyä painokkaammin se, että potilaiden masennuksen ja ahdistuksen ja pelkotilojen lääkkeetönkin hoitovaihtoehto auttaa ja parantaa potilaita. Miksi siis ylihoitaa potilaita "varmuuden vuoksi" kohtuuttomiakin haittoja aiheuttavilla lääkkeillä? Etenkin kun psykiatria tieteenä ei osaa vieläkään selvittää, milloin sen tarjoamasta lääkehoidosta on potilaalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Ei sitä muuten pysty potilaskaan selvittämään etukäteen, ennen lääkekokeilua, joka usein muuttuu rankaksi kokeilurumbaksi! Tästä syystä psykiatrin "lääkekielteiselle" potilaalleen heittämät sanat "puntaroi hyötyjä ja haittoja" ovat pelkkää huulten heiluttelua, merkitykseltään yhtä tyhjän kanssa.

Tieto lisää ymmärrystä. Olenkin sitä miletä, että potilaiden on parasta olla etukäteisviisaita ja hankkia psykiatrisen lääkityksen uhreilta lääkitykseen liittyvää kokemustietoa. Ja sitä saa esimerkiksi näiltä keskustelupalstoilta, niin että kiitos vaan!

Potilaille kaikki kokemustieto, mutta etenkin lääkityksen uhreilta, on tärkeää, jotta he tietävät, mihin riskeihin sitoutuvat masennuslääkityksen aloittaessaan, ja mistä voivat saada apua jos masennuslääkkeen pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa haittoja jotka syövät lääkityksestä kaiken hyödyn.

Tällä hetkellä psykiatria ei tarjoa apua masennuslääkityksen purussa niille potilaille, joille se on vaikeaa vieroitusoireiden vuoksi.

Itse voisin vaihtoehtoisesti alkaa tutkia esim. kokaiinia, joka vähentää paitsi serotoniinin takaisinottoa, myös dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinottoa synapsiraosta. Wikipedian mukaan jo muuan Sigmund Freud kehui aineen vaikutuksia seuraavalla tavalla:

"Itsehillintä tuntuu kasvavan, elinvoima ja työkyky tuntuvat kohentuvan; mutta työskennellessä jää kaipaamaan alkoholin, teen ja kahvin aiheuttamaa hengenvoimien jaloa virkistymistä ja kasvua. Olotila on aivan normaali, ja pian on vaikea uskoa, että on minkäänlaisen vaikutuksen alaisena."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kokaiini

Kokainiihan tuntuu oikein lupaavalta antidepressantilta...lisää työkykyä, elinvoimaa ja itsehillintää, eli tekee ihmisestä tehokkaan suorittajan, joka ei masennu koskaan ja jopa ilman, että ihminen itse tiedostaa sitä! Viitaten edelliseen tutkimusnäyttöön SSRI-lääkkeiden piiristä, se toimisi psykiatreille myös käypänä todisteena siitä, että työkyvyttömyys, elinvoimattomuus ja itsehillinnän puute johtuu dopamiinin, serotoniinin sekä noradrenaliinin vajeesta keskushermostossa. Muuta todistusaineistoa ei tarvita. Ehkä psykiatrit voisivat tämän huumeen pohjalta kehittää aivan uuden, laaja-alaisen dysfunktionaalisuushäiriön, joka johtaa vakavaan toimintakyvyn vajeeseen ilman elinikäistä lääkitystä. Harmi että se on laiton huume ja sen takia on kuollut miljoonia ihmisiä huumesodissa. Ehkä aivan turhaan, jos psykiatria olisi nähnyt tämänkin loistoaineen tulevaisuuden ja huumerahat oltaisiin saatu lailliseen kiertoon veronmaksajien maksettavaksi.

"Muutama päivä sitten uutisessa kerrottiin, että Valvira ja Fimea ovat huolissaan klonatsepaamin määräämisestä ja käytöstä, tässä linkki Valviran tiedotteeseen asiasta
http://www.valvira.fi/-/valvira-ja-fimea-ovat-huolissaan-klonatsepaamin-maaraamisesta-ja-kaytosta"

En yhtään vähättele klonatsepaamin haittoja. Bentsojen haitat, voimakas addiktio ja tuskaisa vieroitus on ymmärretty jo pitkään, vuosikymmeniä. Mielenkiintoista, että klonatsepaamin määrääminen jopa pitkiksi ajoiksi, suurina annoksina ja off label määrääminen on lisääntynyt, tästäkin huolimatta. Miksi näin, todella...

Mielestäni samanlainen kirjoitus olisi voitu kirjoittaa masennuslääkebuumin aikana, jolloin yhtäkkiä lääkkeiden määräys räjähti. Olisi syytä olla huolissaan, jos yhtäkkiä kaikille aletaan kylvämään masennuslääkkeitä. Mutta siitä ei olla huolissaan, eikä niiden haitoista saatika lopetusongelmista saatika reseptin uusinnasta huolettomasti jopa hyvin satunnaisin potilaskontaktein. Tai Ketipinorien kylvämisestä unettomuuteen. Tai siitä kuinka joku lääke tuodaan markkinoille lyhyen ajan tutkimuksella, ja ihmiset alkavat käyttää sitä heti jopa kymmeniä vuosia putkeen.

Jos joku lääke on tullut lääkeviranomaisten siunaamana markkinoille, se ei silti tarkoita etteikö se voisi tuhota elämiä. Kannattaa pitää mielessä.

"Itsehillintä tuntuu kasvavan, elinvoima ja työkyky tuntuvat kohentuvan; mutta työskennellessä jää kaipaamaan alkoholin, teen ja kahvin aiheuttamaa hengenvoimien jaloa virkistymistä ja kasvua. Olotila on aivan normaali, ja pian on vaikea uskoa, että on minkäänlaisen vaikutuksen alaisena."

Heh. Kuulostaa aivan siltä, että tehokkuutta arvostava talousjärjestelmämme arvostaisi tätä lääkettä työntekijöiden masentuneisuuden hoitajana. Potilas työterveyshoitoon ja kokaiiniresepti käteen, nimi vain eriksi, ettei puhuta mistään kokaiinista. Kokaiini vaikuttaa erityisesti dopamiiniksi ja noradrenaliiniksi kutsuttujen välittäjäaineiden toimintaan estäen niiden takaisinottoa hermosoluun. Se olisi ihan oma ryhmänsä masennuslääkkeissä. Ehkä kumminkin kahvitauolla olisi syytä tarjoilla kahvia, että työteho pysyisi riittävän hyvänä, koska hengenvoimat ja virkistyminen eivät ehkä kokaiinillakaan pysyisi parhaissa kantimissa Freudin mukaan.

Päihdelinkki sanoo"Kokaiini piristää, kiihdyttää, lisää tarmokkuutta, parantaa suorituskykyä ja nostaa mielialaa. [2] [4] Se poistaa sosiaalisia pelkoja, estoja ja ahdistusta. Itsetunto voi kokaiinin vaikutuksen alaisena tuntua paremmalta. [3] Ärtyisyys, ahdistuneisuus, levottomuus ja vainoharhaisuus ovat yleisiä haittavaikutuksia. Mieliala voi kokaiinin vaikutuksen alaisena vaihdella paljon." Noh, vielä lisää syitä määrätä! Sosiaalisten tilanteiden pelko voisi olla yksi käyttökohde ja ahdistuneisuushäiriö! Levottomuus ja ärtyisyys kuuluu myös SSRI - lääkkeen haittavaikutusprofiiliin. Valitettavasti mielialanvaihtelut ja vainoharhaisuus ovat hieman keljuja vaikutuksia, mutta hei, kaikissa lääkkeissä on haittavaikutuksensa.

"Fyysiset vaikutukset: Kokaiini nostaa verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä. [2] Kokaiini myös lisää veren happi- ja glukoosipitoisuuksia. Pupillit voivat käytön aikana laajentua. [2] Kokaiini vähentää ruokahalua ja unen tarvetta. [2] [3]"

Sydänvaikutukset voivat olla ikäviä myös SSRI ryhmän lääkkeissä. Pupillien laajeneminen kuulostaa myös aivan SSRI/SNRI - lääkkeiden vaikutukselta. Lihominen masennuslääkkeillä on niin ikävää, että tätähän voisi markkinoida vaikkapa laihduttavana masennuslääkkeenä.

" Vakavat komplikaatiot ovat pienillä annoksilla melko epätodennäköisiä. " Noniin! Siispä pieniä annoksia lääkepakettiin. Valitettavasti kokaiiniin liittyy vahva riippuvuus, kurjeneva olo jatkuvan käytön aikana ja toleranssi. Mutta hei, ehkä sitä voisi määrätä kuten bentsoja? Tarvittaessa otettavaksi!
Sama ongelmahan niihinkin kuuluu, mutta niin niitä vain määrätään. Lopussa myös henkilön välittäjäainereseptorien määrä voi laskea kokaiinilla, mutta sama ilmiö eli reseptorien määrän muuttuminen lopettaessa ja sen tuomat ongelmat voi liittyä muihinkin psyykenlääkkeisiin, joten no problemo!

Valitettavasti kokaiini taitaisi kumminkin pienen nousun jälkeen rysäyttää työntekijän työkyvyttömyyseläkkeelle ja lopetuksessa iskisi vieroitusoireet. Toisaalta mitä eroa nykykäytäntöön, jossa tämä on hyvin todennäköinen polku? Ehkä kokkelia voisi määrätä vain hyvin vakaviin masennustiloihin, sairaaloissa.

Itseasiassa Suomessa kokaiinia on joskus myyty apteekeissa, kunnes se kiellettiin ja Wikipedian mukaan joku lääkäri Suomessa tutki sen käyttöä 1800 luvulla, kokeilemalla sitä itse. Nykyäänkin sitä vielä käytetään, paikallispuudutuksessa lääketieteessä nenän limakalvojen kohdalla.

Luonnollisestikaan Valvira ei ole huolissaan SSRI:den tai neuroleptien laajasta käytöstä?

Bentsot ovat käytännössä joka tutkimuksessa todettu järkevämmäksi vaihtoehdoksi käyttäjän terveyden ja toimintakyvyn kannalta mitä tulee henkisen tuskan helpottamiseen verrattuna SSRI-aineisiin tai neurolepteihin. Ne ovat jopa edullisempia kaikille osapuolille.

Suomessakin bentsojen vastaista politiikkaa ajaa muut tekijät kuin tieteelliset faktat.

"Bentsojen haitat, voimakas addiktio ja tuskaisa vieroitus on ymmärretty jo pitkään, vuosikymmeniä. Mielenkiintoista, että klonatsepaamin määrääminen jopa pitkiksi ajoiksi, suurina annoksina ja off label määrääminen on lisääntynyt, tästäkin huolimatta. Miksi näin, todella..."

Tässä on uusi artikkeli miksi VAIKKA bentsojen traagiset haitat ymmärretään nykyaikana jo monenkymmenen vuoden ajalta, Xanaxin ja bentsojen käyttö Amerikassa nousee: https://www.vice.com/en_uk/article/pavx5g/this-is-why-xanax-is-blowing-up-in-america Artikkelissa haastatellaan bentsomyönteistä lääkäriä ja bentsokriittisiä lääkäreitä, joka bannaisi niiden käytön melkein kokonaan. Myös lääkäriä, joka itse sai haittoja bentsoista ja suorastaan invalisoitui niiden haitoista, vaikka hänen korkean koulutuksensa tietäen hänen olisi pitänyt ymmärtää haitat - vaan ymmärtävätkö lääkärit kumminkaan haittoja? Uskoisin että läheskään aina eivät ja heidän käsityksensä haitoista perustuu paljon myös mielikuviin, uskomuksiin, mainontaan, haluun ajatella niistä optimistisemmin ja hyvää tekevinä, kuin haittoja tekevinä. Kun kädessä on vasara, ongelmat alkaa näyttää nauloilta ja lääkekeskeinen ratkaisu ongelmiin korostua. Lisäksi jos he kylvävät paljon lääkkeitä, ymmärrys yhden haitoista voi olla heikkoa. Lisäksi on miltei mahdoton ymmärtää kaikkia ulottuvuuksia, merkittäviäkin, mitä lääkkeiden haittaprofiiliin tulee mistä kertoo esimerkiksi se että niiden, tässä tapauksessa bentsojen, fysiologisen riippuvuuden syntyä ei täysin ymmärretä ja luullaan, että lääkkeisiin tulee riippuvuus niin että haluaa napsia niittä vain ilokseen ja vain addiktit addiktoituu, vaikka todellisuudessa lääke "kidnappaa " kehon ja aivojen kemiat kenties hyvin lyhyessäkin ajassa minkä jälkeen terapeuttistenkin normaaliannosten purkaminen voi olla tuskan takana. VAhinko siis tapahtuu ja sen jälkeen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa käyttöä, kenties edellinen annos ei toimi tai kärsiä ikävät vieroitusoiret. Aivot siis mukautuu toimimaan lääkkeellä. Olo purkaessa voi olla sietämätön ja muistuttaa mielenterveysongelmia.

Ylipäätään opioidiepidemia Amerikassa kertoo, kuinka lääkeyhtiöt ovat saaneet suhmuroitua vaarallisia ja riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä aggressiivisella markkinoinnillaan lääkäreiltä ihmisille, terveydestä ja hyvinvoinnista viis ja kertoo sitä, että rahan voima ajaa ihmisten hyvinvoinnin yli.

Artikkeli saattaa osin selittää, miksi niiden haitoista huolimatta bentsoja, suosituksista viis, määrätään myös Suomessa.

En usko, että lääkkeet välttämättä itsessään olisivat niin vaarallisia , jos niitä määrättäisiin vastuullisemmin, mutta toisaalta resurssien puuttuessa, kontrolleja voi olla vähän ja lääkkeen käytön seurantaa ei ole riittävästi. Lisäksi potilas todella ansaitsisi tietää niiden haittavaikutuksista paremmin ja mahdollisen fysiologisen riippuvuuden syntymisestä ja mitä se meinaa ja mitä tuskaa ja kärsimystä purku voi olla. Lisäksi pitää ymmärtää, että jollekin lääkkeet on vaarallisempia kuin toisille ja esimerkiksi fysiologinen riippuvuus iskee joihinkin voimakkaampina, ja vieroitusoireet pahoina, joihinkin mutta ei kaikkiin. Niissä jokaisessa on omanlaiset "jekkunsa" joita ehkä lääkärit eivät aina edes oikein täysin ymmärrä, jotka valitettavasti saattavat selkiytyä käyttäjälle vasta käytön aikana. Lääkäreiden pitäisi lisäksi painottaa, mitä haittoja ihmisen hyvinvoinnille, emootionaalisesti ja elämänlaadulle lääke voi aiheuttaa. Muutaman yleisimmän lääkepaketissa mainitun oireen maininta ei riitä.

Yhtenä syynä artikkelissa si lle, miksi bentsojen käyttö Amerikassa ja psykoaktiivisten reseptilääkkeiden käyttö on lisääntynyt, että ihmiset suhtautuvat niihin nykyään paljon positiivisemmin ja vähemmin peloin kuin ennen, jolloin suhtautuminen oli hyvin erilaista ja kriittisempää. Ne ovat olleet kenties olemassa jo vanhempien sukupolven ajoilta lähtien ne lääkkeet ja ehkä vanhemmatkin käyttäneet niitä. En tiedä tiedostavatko ihmiset, kuinka loppupeleissä vähän aikaa on eletty tätä psyykenlääke - ajanjaksoa. Yhden ihmisen elinikä. Onhan se melkoista koekaniiniutta. Osa lääkkeistä on tullut markkinoille joskus 90 luvulle ja ihmiset aikovat osa käyttää niitä lopun elämää. No, hienoa että luottoa niiden turvallisuuteen on. Toivottavasti ne osoittautuvat myös pitkällä tähtäimellä turvallisiksi.

Masennuslääkkeet ovat terveellisiä ja ruokaisia syödä. Aivan turhaa hyljeksiä näitä hyvän ruokahalun antavia lääkkeitä.

Miksi masislääkkeet ovat niin pahanmakuisia?! Luulisi olevan helppoa tehdä esim appelsiinin- tai mintunmakuinen? Ilmeisesti lääketehtailevien voitot pienentyisivät?!!!

Kysyn.minävaan kirjoitti:

Miksi masislääkkeet ovat niin pahanmakuisia?! Luulisi olevan helppoa tehdä esim appelsiinin- tai mintunmakuinen? Ilmeisesti lääketehtailevien voitot pienentyisivät?!!!

Ei niitä ole tarkoitettukaan maisteltaviksi, eikös ne niellä kokonaisina veden kanssa.
Siinä ei ehdi mikään maistumaan suussa.

Ei masennuslääkettä, jonka asiantunteva psykiatri on määrännyt, kannata lopettaa summamutikassa ominpäin! Se on turmion tie. Kannatta vain hyvällä omallatunnolla ottaa päivittäinen lääkeannos. Pieniä sivuvaikutuksia on todettu, mm alkuun "epätodellinen" olo. Versus masennus: epätodellinen olo vielä suurempi haitta masentuneena! Kun on ottanut masislääkettä pari viikkoa, niin asiat alkavat kirkastua! Huomaa mitä hullua on ollut syyttä suotta olla allapäin!

Hah hah.
Kuka sanoi että ne ominpäin on lopettanut?

Eiköhän siihen hyvä ihminen ole joku syy miksi ihmiset lääkkeitä lopettavat ja niiden loputon käyttö on hieman kyseenalaista ja voi sisältää haittoja mitä lyhyt käyttö ei. Niiden teho masennuksessa ei ole tutkimusten mukaan mikään kovin kehuttava, ennemmin niillä saa seksuaaliset ongelmat kuin avun masennukseen. Teho ei aina pysy ja masennuseläkeläisten määrä ei kerro että masennuslääkkeet kirkastaisivat ihmisten asioita kovin tehokkaasti. Psyykenlääkkeiden pitkäaikaisen käytön tutkimukset ei lupaa parempia lopputuloksia loputtomiin lääkkeitä käyttäville. Tämä ilmiö on toistunut miltei jokaisen psyykelääkkeen kohdalla kun verrataan lääkittyjä lääkitsemättömiin.

Vieroitusoireet voi muistuttaa hyvin paljon masennusta ja moni onkin tuossa ansassa, pääsemättä lääkkeistä eroon kun olo huononee jopa surkeammaksi kuin ennen aloitusta lopetuksen jälkeen. Vieroitusoireet voi olla joillekin hyvin hankalia. Lääkekierre syntyy kun tuota olotilaa lääkitään.

Sinänsä lääkäreiden asenne tuntuu olevan tuonsuuntainen mitä sanot.

Joskus ongelmien ydin onkin lääkkeessä itsessään

https://www.theguardian.com/society/2017/may/06/dont-know-who-am-antidepressant-long-term-use

Mikä se yritys on joka noita tapering stripsejä tekee tai mistä niitä saa?

sdgdsg kirjoitti:

Hah hah.
Kuka sanoi että ne ominpäin on lopettanut?

Eiköhän siihen hyvä ihminen ole joku syy miksi ihmiset lääkkeitä lopettavat ja niiden loputon käyttö on hieman kyseenalaista ja voi sisältää haittoja mitä lyhyt käyttö ei. Niiden teho masennuksessa ei ole tutkimusten mukaan mikään kovin kehuttava, ennemmin niillä saa seksuaaliset ongelmat kuin avun masennukseen. Teho ei aina pysy ja masennuseläkeläisten määrä ei kerro että masennuslääkkeet kirkastaisivat ihmisten asioita kovin tehokkaasti. Psyykenlääkkeiden pitkäaikaisen käytön tutkimukset ei lupaa parempia lopputuloksia loputtomiin lääkkeitä käyttäville. Tämä ilmiö on toistunut miltei jokaisen psyykelääkkeen kohdalla kun verrataan lääkittyjä lääkitsemättömiin.

Vieroitusoireet voi muistuttaa hyvin paljon masennusta ja moni onkin tuossa ansassa, pääsemättä lääkkeistä eroon kun olo huononee jopa surkeammaksi kuin ennen aloitusta lopetuksen jälkeen. Vieroitusoireet voi olla joillekin hyvin hankalia. Lääkekierre syntyy kun tuota olotilaa lääkitään.

Sinänsä lääkäreiden asenne tuntuu olevan tuonsuuntainen mitä sanot.

Joskus ongelmien ydin onkin lääkkeessä itsessään

https://www.theguardian.com/society/2017/may/06/dont-know-who-am-antidepressant-long-term-use

Lue lisää

Mitä hullua?! Miksi lopettaa toimiva lääkitys?! Pienet sivuvaikutukset, jotka ovat ohimeneviä, ovat pieni haitta siihen nähden, mitä virkeä, viriili mieliala saa aikaan! Lääkkeillä pelottelevat on luettava samaan kategoriaan, kuin maailmanlopun- ym humpuukimaakarit. Syökää vain oikein annosteltuja masennuslääkkeitä turvallisin mielin!

Niitä tapering stripsejä ei saa Suomesta, ovat hollantilainen tuote. Toisin kuin joku trollaa tuolla väärällä sähköpostiosoitteella. Niiden nettisivu: http://www.taperingstrip.org/ ehkä joskus vielä. Tällä hetkellä tällaisista vähennysmahdollisuuksita ei hiiskutakaan, koska ongelmia mitä vähennykseen ja vieroitukseen tulee ei myönnetä olevan olemassa sellaisena, eträ tarvetta tällaisiin tekniikoihin olisi. Ajatellaan että pilleri alas puolikas ja puolikas menetelmällä että miksi niin tarkkaan nyprätä ja näprätä.

Sivuvaikutukset eivät ole kaikissa tapauksissa ohimeneviä käytön aikana mitä joku väittää eivätkä kaikilla lieviäkään. Viriiliydestä ei kannata puhua samassa lauseessa SSRI lääkkeiden kanssa, ne kun toimivat aikalailla vastatusten mitä viriiliyteen tulee.

Ei. En kannata lääkkeiden alasajoa jos joku saa niistä hyötyä eikä koe haittaa. Vähennyksessä on paljon pelissä ja se kannattaa tehdä harkiten, haalien paljon informaatiota, koska vieroitusoireet voi olla joillakin hankalia ja lääkkeesyä eroon pääsy vaikean takana ja se on ikävä prosessi jossa lääkäri saattaa kieltää ongelmat eikä tukea tule oireiden ilmetessä vaan vaan uusia lääkkeitä. Ikinä ei kannata erityisesti pitkäaikaista lääkitystä rysäyttää nopeasti alas/seinään/miten sattuu vaikka kokisi lääkkeet ongelmallisena. Silti, on vastuutonta uusia ihmisten lääkityksiä mainitsematta pitkäaikaiskäytön mahdollisesta ongelmallisuudesta tai olla miettimättä, voiko lääkkeen lopetusyrityksistä tuleva henkinen huono olo johtua lääkkeesyä itsestään ja sen ominaisuudesta tehdä fysiologinen riippuvuus ja vieroitusoireita. Ja ehkä kroonistaa täten joidenkin pahan olon.

Voi v*tulla päähän! On on suomalainen hyväuskoinen pässinpää. Että tuo teperingnjne on muka olemassa.
Ainut toimiva lääke masennukseen ja mielisairauteen on psyykenlääkkeet. Psykiatrien ja terv.keskus lääkäreiden kirjoittamat uudenpolven masennuslääkkeet. Tämä on totuus.

Hyvä.lääke kirjoitti:

Voi v*tulla päähän! On on suomalainen hyväuskoinen pässinpää. Että tuo teperingnjne on muka olemassa.
Ainut toimiva lääke masennukseen ja mielisairauteen on psyykenlääkkeet. Psykiatrien ja terv.keskus lääkäreiden kirjoittamat uudenpolven masennuslääkkeet. Tämä on totuus.

Lue lisää

Trolololoo

" Ainut toimiva lääke masennukseen ja mielisairauteen on psyykenlääkkeet. Psykiatrien ja terv.keskus lääkäreiden kirjoittamat uudenpolven masennuslääkkeet. Tämä on totuus. "

No mites sitten niiden kohdalla jotka saa lääkkeistä enemmän haittaa kuin hyötyä tai lääke ei toimi? Aloittajahan mainitsi tutkimuksesta, jonka perusteella suurella osalla lääkitys ei toimi. Entä ne ketkä kamppailee vieroitusoireiden ja lääkehaittojen kanssa? Ehkä TK:ssa voidaan määrätä lisää lääkkeitä näihin tiloihin? Kyllähän krapularyyppy krapulaan auttaa niin ehkä sama auttaa vieroitusoireissa lääkkeissä.

Ainiin, sinun logiikallasihan ne on toivottomia tapauksia jos olet sama tyyppi kuin ylempänä, joita vaan on, so what. :D Niiden kohdalla ei tarvitse edes miettiä mikä heidän oloaan parantaisi, miten järjestelmää voisi parantaa, miten järjestelmä ei satuttaisi ihmisiä. Laitetaan sormet korville ja hoetaan "masennuslääkkeet toimii, masennuslääkkeet toimii, se on totuus,." Ehkä se toimii.

Heh heh. Juu että nyt syytät yhteiskuntaa ym "ulkopuolisia" tekijöitä. Kyllä ne syyt löytyvät sun pääkopastasi. On ihme juttu, että kaikki maailman höperöt ongelmistaan syyttävät politiikkoja, psykiatreja ja muita ulkopuolisia. Ei tarvitse tehdä mitään analyysiä, kun tajuaa nämä höperö tyypit.

Outoa.on kirjoitti:

Heh heh. Juu että nyt syytät yhteiskuntaa ym "ulkopuolisia" tekijöitä. Kyllä ne syyt löytyvät sun pääkopastasi. On ihme juttu, että kaikki maailman höperöt ongelmistaan syyttävät politiikkoja, psykiatreja ja muita ulkopuolisia. Ei tarvitse tehdä mitään analyysiä, kun tajuaa nämä höperö tyypit.

Lue lisää

Juttusi kuulostavat ikuiseen hätään joutuneen huutamiselta, koska et perustele keskusteluun tuomiasi väitteitä muulla tavoin itsesi nolaamalla. Toisaalta, et jatkaisi tänne kirjoittelua ja muiden haukkumista ellei se helpottaisi pääkoppasi oloa, joten kaikki hyvin siinä mielessä sinullakin, saat jotain helpotusta tuskatilaasi edes täältä ja se riittää sinulle koska tiedät että et voi kaikkea käsittää ja hyväksyt sen. Olen pahoillani etten voi ottaa sinun kommenttejasi vakavasti, tuskin vakavasti suhtaudut niihin itsekään :)

Heh heh. Luuletko että kaipaan SINUN VAKAVASTI OTTAMIA kommentteja?! Suuretpa on luulot itsestäsi. No onhan niitä napoleonkomplekseja ollut suuremmillakin miehillä. Olet just sellainen tyyppi joka luulee "alalla jotakin olevansa". Teeppäs "huvimatka" suljetulle osastolle. Voisit oppia jotakin. Tai sitten et.

Outoa.on0 kirjoitti:

Heh heh. Luuletko että kaipaan SINUN VAKAVASTI OTTAMIA kommentteja?! Suuretpa on luulot itsestäsi. No onhan niitä napoleonkomplekseja ollut suuremmillakin miehillä. Olet just sellainen tyyppi joka luulee "alalla jotakin olevansa". Teeppäs "huvimatka" suljetulle osastolle. Voisit oppia jotakin. Tai sitten et.

Lue lisää

Oletko huomannut, että tässä keskusteluketjussa puhutaan masennuksen hoidosta, niistä ongelmista joita syntyy terveydenhuollossa,

- kun esimerkiksi lievään ja keskivaikeaan masennukseen käypä hoito -suositusten vastaisesti määrätään apua antamaton masennuslääkitys,

- tai jotta lääkityshoito "saataisiin antaa" / "voitaisiin varmuuden vuoksi antaa", niin ylidiagnosoidaan keskivaikea masennus vakavaksi masennukseksi,

- tai kun vakavan masennuksen kohdalla potilaita ei auteta vieroittumaan edes yli viiden vuoden yhtäjaksoisesta masennuslääkityksestä, jotta he pääsisivät lääkehaitoista eroon ja siten nähtäisiin, onko masennuskin jäänyt taakse ja omat selviytymiskeinot käytössä, kun potilas ei enää joudu elämään lääkehaittojen kanssa...

On myös tärkeää ymmärtää, mistä eri syistä kaikki mielenterveyspotilaat joutuvat kohtaamaan syrjintää, joka ilmenee monin tavoin, monissa tilanteissa. Siksi myös jokaisessa hoitopaikassa on kaikilla työntekijöillä peiliin katsomisen paikka. Ja jos henkilökunnan kantti ei kestä kritiikkiä, peilin kertomankaan, niin työnohjauksesta pitää hakea apua hankalaan oloon, keskustelut auttavat tässäkin tilanteessa.

Nämä mielenterveyshoidot ovat monimutkaisia asioita, eikä sinun, outoa.on, tarjoamasi kaikkia mielenterveyspotilaita halventava massahoitoratkaisu (lääkkeet kaikille vaikka haitat syövät hyödyt) auta ketään.

Puhut törkeällä tavalla ihmisistä jotka kärsivät henkisesti, ja minusta on tärkeää sanoa se sinulle suoraan. On kuitenkin niin että ahdistuneiden ihmisten huuto ei satuta, ei siis sinunkaan, eikä ahdistuksen kourassa olevilla (sinä?) ole voimia ja kykyä esittää keskustelua eteen päin vieviä perusteluja, vaikka niitä pääkopassa piileskelisikin.

Toivon, että sinulla on läheisiä joiden kanssa vaahdota livenäkin. Lähipiiriin kuuluvien ihmisten silmiin katsominen tuo iloa elämään. Mutta jos olet yksin, niin pidä toki tätä keskusteluketjua läheisenäsi, vaahtoa täällä olan takaa ja katsele vaan silmäillen näitä juttuja täällä, sen paremmin asiaan syventymättä. Niin tekee moni muukin:) nyt ei muuta kuin hyvät päivän jatkot sinulle:)

Outoa.on0 kirjoitti:

Heh heh. Luuletko että kaipaan SINUN VAKAVASTI OTTAMIA kommentteja?! Suuretpa on luulot itsestäsi. No onhan niitä napoleonkomplekseja ollut suuremmillakin miehillä. Olet just sellainen tyyppi joka luulee "alalla jotakin olevansa". Teeppäs "huvimatka" suljetulle osastolle. Voisit oppia jotakin. Tai sitten et.

Lue lisää

Mitä sieltä suljetulta osastolta sitten oppii? Mitä niistä paikoista todellisuudessa oppii on, että natsit vaihtoivat harmaat vain valkoisiin.

Outoa.on kirjoitti:

Heh heh. Juu että nyt syytät yhteiskuntaa ym "ulkopuolisia" tekijöitä. Kyllä ne syyt löytyvät sun pääkopastasi. On ihme juttu, että kaikki maailman höperöt ongelmistaan syyttävät politiikkoja, psykiatreja ja muita ulkopuolisia. Ei tarvitse tehdä mitään analyysiä, kun tajuaa nämä höperö tyypit.

Lue lisää

Ai ihanko totta ihminen on vain vialliset aivokemiat tai vialliset aivot tai kimppu geenejä? Millään ulkopuolisella tekijällä ei ole merkitystä ihmisen kärsimyksessä?

Ei traumoilla, kaltoinkohtelulla, menetyksillä, yksinäisyydellä, köyhyydellä, olosuhteilla, väkivallan kokemisella jne? Jatkanko?

Ylläolevat asiat ei parane lääkkeillä vaikka joku saattaa pilleristä ehkä saada kipulääkkeen kaltaisen helpotuksen. On hölmöläisten hommaa esimerkiksi kehittää mielenterveyshoitoa ja samalla kurjistaa köyhien elämänolosuhteita entisestään poliiittisesti, koska tuollainen kurjuus on riskitekijä itse kukaisenkin hyvinvoinnille.

Mielenterveys ei ole tyhjiössä. Ihmisen aivoissa ilman että siihen ei vaikuttaisi ympäristö joka muokkkaa ihmistä erilaisilla tavoilla.

Lisäksi jos ihminen olisi autiolla saarella yksin, hän ei saisi mitään mielenterveysdiagnoosia. Nuo diagnoosit on sosiaalinen konstruktio. Ne antaa joku, toiselle ihmiselle, sosiaalisessa kanssakäymisessä, arvojen perusteella mitä pidetään terveenä käyttäytymisenä ja mitä ei, mihin heijastelee yhteiskunnan arvomaailma, vaikka sitä ei ääneen sanotakaan. Psykiatriassa sairauksina pidettän sellaisiakin asioita, mille ei ole löydetty mitään biologista poikkeamaa henkilön aivoissa. Entisaikoina jotain asioita pidettiin mielen sairautena, mitä enää ei. Vielä 1970 luvulla homous oli tällainen.Muiden odotukset ja käsitykset ihmisestä vaikuttavat myös ihmisen käsitykseen itsestä. Jos jotakuta sellaisena kuin hän on, ei hyväksytä yhteiskunnassa, se voi myös vaikuttaa siihen,miten henkilö voi ja miten hän itsestään ajattelee.

Heh Heh! Sinäkö p*ska muka tekisit itsarin! Salli mun nauraa! Rohkeammatkaan tyypit eivät siihen kykene. Sitä paitsi: mitä siitä hyödyt?kuka sinua jää suremaan?
Ei ei. Kunhan puhut suusi mauksi. Joten ota itseäsi niskastasi kiinni ja ala elämään oikeaa, tosielämää.

Oih65 kirjoitti:

Heh Heh! Sinäkö p*ska muka tekisit itsarin! Salli mun nauraa! Rohkeammatkaan tyypit eivät siihen kykene. Sitä paitsi: mitä siitä hyödyt?kuka sinua jää suremaan?
Ei ei. Kunhan puhut suusi mauksi. Joten ota itseäsi niskastasi kiinni ja ala elämään oikeaa, tosielämää.

Lue lisää

Mitä ihmettä oikein sekoilet?

Lääkärien logiikassa tuntuu monesti että on parempi hoitaa, varmuuden vuoksi, ettei vain voida syyttää siitä että ei olisi hoitanut. Mielummin siis lääkkeitä kuin ei lääkkeitä, sille puolelle se tuppaa kallistumaan. Ettei olisi vain heitteillejättänyt tai hoitamatta jättänyt. Aina tietenkin lääkkeet ei ole parempi tai voi jopa heikentää ihmisen voinnin tai olla jopa riski, mutta kun on kädessä vasara, kaikki ongelmat näyttää nauloilta.

Jos potilas saa haittaa hoidosta, lääkäriä ei voida syyttää, koska lääkäripolo vain hoiti. Teki parhaansa ja jossain tapauksessa se johtaa potilaan suurempaan kärsimykseen. Semmoista se on.

Psykologeja todellakin tarvitaan ja muutenkin keskusteluapua. Että saisi matalan kynnyksen keskusteluapua elämän karikoissa, eikä heti ole tarpeen alkaa mahduttaa ihmistä diagnoosiin ja tunkemaan lääkkeitä. Jos mielenterveyshoito tehdään ajatellen kovin sairaudenhoitokeskeisesti tai ajatellen keskittyneesti mielenterveyden pulmia biologisina ongelmina, niin siinä saattaa tulla medikalisoitua paljon ihmiselämän reaktioita, mitä ei kuuluisi ja tungettua lääkityksiä heppoisemmin perustein.

Niinpä niin. Mistä otat rahat psykologien palkkaamiseen? No lopetetaan psykiatrien palkkaaminen. Mutta kun masennus on aivojen kemiallinen sairaus. Traumaperäinen sähköinen häiriö. Tämä on todettu kautta aikain. Ennen vanhaan masentuneita hoidettiin insuliinisokkihoidoilla, kylmillä ja kuumilla suihkulla jne puoskarointikeinoilla. Toimiva lääkitys on toimivin keino tällä hetkellä.

Enpä olekaan kuullut tällaisesta traumaperäisestä sähköisestä häiriöstä. Miten tämä todetaan ja miten tätä testataan kun potilasta aletaan biologisesti hoitaa kumminkin? Onpa mielenkiintoista, kun sinulla on näin laaja ymmärrys masennuksen biologisesta perustasta.

Miten masennuslääkkeet korjaavat tämän häiriön?

Kerro toki lisää viisauksia. Monella hoitajalla on vaikeuksia vastata tähän kysymykseen. Tai se on tasoa, masennuslääkkeet on kuin insuliini diabetekseen tai lääkkeet korjaa kemiallisen epätasapainotilan aivoissa. Tai serotoniinivaje.
Itse en oikein usko näihin teorioihin, minulle paras tähän mennessäni lukema teoria lääkkeiden toimintaperusteesta on tämä, brittiläisen kriittisen psykiatrin kirjoitus aiheesta:

https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/

Sen perusteella lääkkeet ei korjaa mitään aivoissa eli hoida biologisesti sairaus prosessia, vaan ovat enemmänkin psykoaktiivisia aineita mihin kategoriaan kuuluu myös huumeet, joista joku voi saada suotuisia vaikutuksia ja toiset kokea vaikutukset kielteisinä. Hän ei väitä että psyykenlääkkeet ovat huumeita, mutta ne ovat psykoaktiivisia aineita missä on tietynlaisia psykoaktiivisia vaikutuksia. Ihmiset ovat kautta aikain käyttäneet erilaisia psykoaktiivisia aineita saadakseen erilaisia vaikutuksia niistä. Viimeisellä vuosisadalla olemme tilanteessa, missä tehdään jättimäistä ihmiskoetta,suuri osa ihmisistä käyttää jatkuvasti psyykenlääkkeitä, mitä lääkeyhtiöt valmistavat.

Joku voisi ehkä sanoa, että nykyinenkin lääkehoito on hieman "puoskarointia". Koska pitkäaikaisen lääkinnän vaikutuksesta ei oikein täysin ymmärretä kaikkea, aihepiiriä ei ole jaksettu kovin kattavasti tutkia, ihmisiä on laitettu pitkäaikaisille lääkityksille vaikka lääkkeitä ei edes oltu tutkittu niin pitkäaikaisessa käytössä ja varsinaisesti ei tiedetä edes miksi lääkitys toimii, sitäkään ei ymmärretä ja teorioita on heitelty jos jonkinlaisia. Lisäksi haitat ja vieroitushankaluudet saaneet potilaat ja heidän olemassaolonsa yritetään lähinnä unohtaa. Apua lääkkeiden aiheuttamiin vaurioihin ei oikein ole olemassa. Esimerkiksi PSSD on aihe mitä ei ole tutkittu, vaikka osalla seksuaalisen toiminnan ongelmat jatkuu lopetuksen jälkeenkin. PSSD viittaa siis lääkityksen lopetuksen jälkeen jatkuviin seksuaaliongelmiin, mikä antaa viitettä, että lääkityksen haitat voivat jatkua lopetuksen jälkeenkin. Luulisi tuollaisen aiheuttavan hiukan masennusta.

Siinä missä lääkitys on biologista hoitoa, tiesitkö että myös terapialla on biologinen vaikutus aivoihin ja se itseasiassa on myös biologista hoitoa, tavallaan? Asiat mitä teemme, ja kuinka aktiivisia olemme, vaikuttavat aivoihimme monella tavalla, biologisesti. Itseasiassa monella asialla on tutkitusti hyvin suotuisia biologisia vaikutuksia aivoihin. Esimerkiksi liikunnalla ja meditoinnilla. https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-new-resilience/201502/how-meditation-changes-the-structure-your-brain
Siinä missä vanhempien masennuslääkkeiden on uusien tutkimusten mukaan olevan yhteyksiä jopa dementiaan, kävely voi auttaa ehkäisemään sitä ja liikunta monessa tutkimuksessa myös ehkäisee masennusta. Terveellisellä ravinnolla jne on suuri vaikutus aivoihin, sillä se tarjoaa rakennuspalikoita.. Riittävällä levolla ja unella on suuri merkitys aivoterveyteen. Suolistoa sanotaan jopa toisiksi aivoiksi, ja siellä on suurin osa välittäjäaineista. Silti nykyinen tapa hoitaa masennusta keskittyy lähinnä jonkun välittäjäaineen takaisinottoon tms. Voimme myös tehdä paljon ei suotuisia valintoja aivoterveydemme kantilta, mitkä biologisesti saattavat vaikuttaa meihin negatiivisesti.

Jokainen voi miettiä, mitä riskejä ja hyötyjä lääkkeissä voi olla. Ihan omalta osaltaan tehdessä päätöksen käytöstä. Päätöksen ei tulisi missään nimessä olla vaihtoehdoton, ettei muita keinoja hoitoon ole.

Voi olla, että nykyiset ikäpolvet saattaa elää pitkään, mutta elämänlaatu ei viimeisinä vuosikymmeninä tule kasvaneen medikalisaation ja lääkekeskeisen hoitotavan takia jossa ratkaisuina sairauksiin on aina lääke (joita vanhuusiällä sitten syödään päällekkäin dosettikaupalla) eikä keskitytä löytämään oikein muita ratkaisuja.

Traumaperäinen vamma aiheuttaa aivojen sähköisessä toiminnassa häiriöitä. Ilmeisesti sinut on pudotettu vauvana pää edellä lattialle. Siinä syy häiriökäyttäytymiseesi, jossa yrität todistella lääkkeiden haitallisuutta masennuksen hoidossa. Luulet ilmeisesti että aivot toimivat kuin mekaaninen tuuliviiri? Sähköimpulssit siellä kulkevat synapsien kautta ja kemialliset yhdisteet toimivat välittäjäaineina.

Niin ja jotkut sanovat ettei tyypin 2 diabetestakaan pitäisi hoitaa insuliinilla. Se hoitaa oiretta, mutta ei sairautta.

Ex.hoitaja kirjoitti:

Traumaperäinen vamma aiheuttaa aivojen sähköisessä toiminnassa häiriöitä. Ilmeisesti sinut on pudotettu vauvana pää edellä lattialle. Siinä syy häiriökäyttäytymiseesi, jossa yrität todistella lääkkeiden haitallisuutta masennuksen hoidossa. Luulet ilmeisesti että aivot toimivat kuin mekaaninen tuuliviiri? Sähköimpulssit siellä kulkevat synapsien kautta ja kemialliset yhdisteet toimivat välittäjäaineina.

Lue lisää

Ai jos kritisoi masennuslääkkeitä on tiputettu lapsena pää edellä lattiaan? Anna mun kaikki kestää

mikä aivojen kemiallisessa toiminnassa on vialla masennuksessa. Kiinnostaisi kuulla. Aivan. Tätä ei ymmärretä. Sitten siihen syödään lääkettä, jonka toimintamekanismiakaan ei täysin ymmärretä masennuksen hoidossa ja joiden teho ei monessa tutkimuksessa eroa plasebosta. ei osata edes perustella potilaalle lääkkeen käyttöä. Ja samalla kritisoidaan puoskaroinniksi insuliinikoomia kun psykiatrian hoidot on tasoa nuo pillerit ja sähköhoito. Suuri osa ei saa mitään hyötyä, mutta lääkkeessä on silti haitat jotka voi olla kamalia. Insuliinissa ei ole vastaavia haittoja. Kun potilas saa haittoja, vieroitusongelmia, tuki loppuu ja monesti alkaa kieltäminen ja vian haku potilaasta.

En usko että ylläoleva henkilö on hoitaja ja mietin mikä tarve on tällä ammattikunnalla puolustella lääkkeiden hienoutta. Kai sitä varmaan halutaan uskoa tekevänsä hienoa auttamistyötä kehittyneen lääketieteen parissa kädet silmillä haluamatta törmätä ongelmiin omien hoitojen kohdalla . Jankata vaan kuinka lääkkeet on hyviä.

Ei haluta koskaan nähdä asiaa niin että mikä lääkkeiden todellinen olemus on ja riskit. Että biologinen psykiatrian suuntaus mikä on nyt vallalla kusee ja pahasti ihmisten auttamisessa pitkällä tähtäimellä erototen.

Kuinka moni potilas söisi lääkkeitä jos niiden haitat lyötäisiin pöytään heti alussa inhorealistisesti ennen määräämistä ja sanottaisiin että ne ei korjaa tai hoida aivoja mitä psykiatria on halunnut todistella vaan voi jopa aiheuttaa enemmänkin haittaa keholle ja aivoille? Sanottaisiin että ne aiheuttaa seksuaalisia häiriöitä hyvin monelle ja jopa yhden annoksen unohdus voi aiheuttaa rankkojakin vieroitusoireita säännöllisessä käytössä? Että pitkällä tähtäimellä harmien todennäköisyys voi kasvaa? Että tunteet voi leikkautua? Että niiden käyttäjien viriiliys ja fertiiliys voi laskea ja lääkkeistä voi olla suurta haittaa syntymättömälle lapselle tai raskaudelle? Että pitkään lääkkeitä käyttävät voi joidenkin tutkimusten mukaan todennäköisemmin huonommin? Että lääkeyhtiöillä ei kiinnosta tutkia kuin pintapuolisesti lyhyen aikaa mitä lääkkeet tekee ihmisille, muttei pitempään eikä vieroituksen osalta ja lääkeyhtiöt viis veisaa satutetuista ihmisistä? ihmiset käyttää lääkkeitä jopa vuosikymmeniä, ne tuodaan markkinoille viikkojen tutkimuksella? Että kaikkien haittojen tieteellisessä ymmärryksessä voi kestää vuosikymmeniä ? Että aivojen toiminnasta ymmärretään niin vähän, että on melkoista hutkimista alkaa veivailemaan jotain välittäjäainetta kehossa vuosia? Että lääkkeet ei spesifisti korjaa aivoja ja aivojen välittäjäaineita vaan välittäjäaineilla on tehtäviä ympäri kehoa minkä takia vieroitusoireetkin ovat laaja-alaiset ympäri kehoa tuntuvat kiduttavat oireet? Että lääkkeiden haitoilla olo voi muuttua huonosta sietämättömän tuskaiseksi huonoissa tapauksissa? Että psykiatriassa jos saa huonon lääkereaktion, esim ajautuu lääkkeistä maniaan tai psykoosiin tai muuhun henkiseen kärsimys/ahdististilaan mikä on miltei joka lääkeryhmän riski nuppiin vaikuttavissa psyykenlääkkeissä, ratkaisu on usein lääkitä ihmistä vain lisää yhä uusilla ja voimakkaammilla lääkkeillä?

Moni varmaan tyytyisi nykyiseen oloonsa olisi että njaa, enpä otakaan.

Psykiatrian kaunisteluilla lääkkeistä on saatu paljon ihmisiä nalkkiin lääkkeisiin.

nsgfn kirjoitti:

Niin ja jotkut sanovat ettei tyypin 2 diabetestakaan pitäisi hoitaa insuliinilla. Se hoitaa oiretta, mutta ei sairautta.

Diabetes on oikea sairaus.

Et voi yhtäläistää oikeita sairauksia ja psykiatrisia sairauksia.

nsgfn kirjoitti:

Niin ja jotkut sanovat ettei tyypin 2 diabetestakaan pitäisi hoitaa insuliinilla. Se hoitaa oiretta, mutta ei sairautta.

Tyypin 2 diabetesta voidaan hoitaa, koska tiedetään, miten se kehittyy ja mitkä biologiset mekanismit aiheuttavat tyypin 2 diabeteksen oireet. Kyseessä on lääketieteellisesti validi sairaus. Ymmärrätkö, mitä tarkoittaa lääketieteellisesi va-li-di? Se on sairaus, joka pystytään lääketieteellisen näytön pohjalta kuvaamaan niin, että yhdistetään oireet biologisiin, patologisiin prosesseihin kehossa. Oireet siis SYNTYVÄT näistä patologisista prosesseista, ne ilmentävät niitä. Kun kuvataan tyypin 2 diabetesta, ei puhuta vain oireista, vaan kuvataan sitä, kuinka insuliinin tuotanto haimasta heikkenee ja solujen insuliiniresistenssi kasvaa. Masennusta ollaan yritetty psykiatriassa hahmottaa samalla tavalla, mutta masennuksen taustalta puuttuu tutkimusnäyttö. Tiedätkö mikä on tut-ki-mus-näyt-tö? Tutkimusnäyttö on objektiivinen, riippumattomien tahojen (ei siis lääkeyhtiöiden tekemä tilaustutkimus, mitä suurin osa lääketieteellisistä tutkimuksista toki on), tekemä katsaus siitä, onko masennus lääketieteellisenä, monoaamiinivajeeseen liittyvänä häiriönä validi. Onko se siis sairaus, johon liittyy häiriö monoamiinijärjestelmän toiminnassa? Viittaako siis monoaamiinivajeeksi operationalisoitu häiriö siihen, mihin sen oletetaan viittaavan, eli monoamiinivajeeseen masennusdiangoosin saaneiden ihmisten aivoissa?

Systemaattinen evidenssi tämän näytön tueksi on heikko. Itse asiassa esimerkiksi tianeptiini, joka on takaisinottoa TEHOSTAVA LÄÄKE, tehoaa masennukseen yhtä hyvin kuin SSRI-lääkkeetkin, vaikka sen monoamiiniteorian mukaan tulisi pahentaa, ei parantaa, masennusta. Tämä on vähän sama, jos diabeteksen hoitoon käyettäisiin insuliinituotantoa heikentäviä lääkkeitä ja väitettäisiin, että kysessä on insuliinin vajeeseen ja insuliiniresistenssiin liittyvä häiriö siitä huolimatta, että heikentämällä diabeetikon insuliinituotantoa lääkityksellä, saataisiin yhtä hyviä tuloksia, kuin insuliinihoidolla. Ja miksi SSRI lääkkeiden teho tulee vasta viikkojen päästä siitä, kun ne ovat alkaneet lisätä serotoniinitasoja aivoissa? Joidenkin teoreetikkojen mukaan tämä johtuu puhtaasti siitä, että lääkkeet häiritsevät kehon energiahomeostaasia, mikä alussa pahentaa masennusoireita, mutta lopulta parantaa niitä johtuen siitä, että aivot sopeutuvat tämän hermomyrkyn (tai lääkkeen) vaikutuksiin, jolloin ihmisen energiataso nousee. Se miksi tarvitaan monta viikkoa lääkkeen vaikutusten aikaansaamiseksi vaikka serotoniinitasot nousevat paljon nopeammin, johtuu näistä kompensaatiomekanismeista.

Plasebotuktija Irvin Kirchin mukaan SSRI-lääkkeiden tehosta yli 80 % selittyy plasebolla, kun otetaan huomioon ei-julkaistut tutkimukset, joita on kaikkiaan yli puolet kaikista masennuslääketutkimuksista. Plasebo ei ole tehoton lääke: se voi laskea ihmisen pisteitä Hamiltonin skaalalla keskimäärin lähes 14 pistettä. Lääke laskee masennusoireita Hamiltonin skaallalla 1,8 pistettä verrattuna plaseboon. Lääkeyhtöiden ei kuitenkaan tarvitse huolehtia tästä olemattomasta tehosta, koska ne voivat tehtailla tutkimuksia loputtomasti, kunhan saavat kaksi TILASTOLLISESTI merkitsevää tutkimusta aikaiseksi. Tilastollisesti merkitsevä tarkoitaa, että lääke hyväksytään markkinoille, jos 1,8 ero Hamiltonin skaalalla verrattuna plaseboon johtuu muusta kuin sattumasta (esimerkiksi sokkoutuksen purkautumisesta) 1 % riskitasolla. Tarkoittaen sitä, että otetaan vain 1 % riski, että sokkoutumisen purkautumisesta johtuva ero ei johdu sattumasta (no eihän se johdu). Tämä ei ole uskottava tieteellinen näyttö minkään lääkkeen, ei myöskään SSRI-lääkkeen, todellisesta tehosta. Silti se on ilmeisesti käytäntönä, että voidaan tuottaa tehottomia, sivuvaikutuksiltaan arvaamatomia, psykoaktiivisia aineita epäonnisten potilaiden "koetestaukseen" vuosikausiksi, kunnes niiden todelliset vaikutukset paljastuvat. Tämä siitäkin huolimatta, että eläinkokeiden sen enempää kuin ihmiskokeidenkaan, pohjalta ei ole näyttöä siitä, että serotoniinivaje olisi yhteydessä suoraan masennukseen tai siihen liittyvään oireiluun. Serotoninivaje ei suoraan aiheuta masennusta eikä korkea serotoniinitaso suoraan paranna mielialaa.

Tieteellinen, lääkekokeista saatava todistusaineisto viitaakin ensisijaiseti siihen, että masennus on häiriö, jota hoidetaan tehokkaasti muuttamalla ihmisen uskomuksia, eli kognitiota. Uskomuksia siitä, että hän on tärkeä, rakastettu ja hänestä pidetään huolta, ja että nämä uskomukset vaikuttavat ihmisten mielialaaan, oli biologinen mekanismi sitten mikä tahansa (tällä hetkellä epäselvä). Kyseessä ei ole lääketieteellisesti validi häiriö vaan häiriö, joka diagnosoidaan kyselykaavakkeilla ja jota hoidetaan plaseboon verrattavissa olevilla, tehottomilla huumausaineilla, joilla on huomattavia ja traagisia seurauksia mm. ihmisten seksuaalisuuteen ja tunne-elämään pitkällä aikavälillä.

dfasdsa kirjoitti:

Tyypin 2 diabetesta voidaan hoitaa, koska tiedetään, miten se kehittyy ja mitkä biologiset mekanismit aiheuttavat tyypin 2 diabeteksen oireet. Kyseessä on lääketieteellisesti validi sairaus. Ymmärrätkö, mitä tarkoittaa lääketieteellisesi va-li-di? Se on sairaus, joka pystytään lääketieteellisen näytön pohjalta kuvaamaan niin, että yhdistetään oireet biologisiin, patologisiin prosesseihin kehossa. Oireet siis SYNTYVÄT näistä patologisista prosesseista, ne ilmentävät niitä. Kun kuvataan tyypin 2 diabetesta, ei puhuta vain oireista, vaan kuvataan sitä, kuinka insuliinin tuotanto haimasta heikkenee ja solujen insuliiniresistenssi kasvaa. Masennusta ollaan yritetty psykiatriassa hahmottaa samalla tavalla, mutta masennuksen taustalta puuttuu tutkimusnäyttö. Tiedätkö mikä on tut-ki-mus-näyt-tö? Tutkimusnäyttö on objektiivinen, riippumattomien tahojen (ei siis lääkeyhtiöiden tekemä tilaustutkimus, mitä suurin osa lääketieteellisistä tutkimuksista toki on), tekemä katsaus siitä, onko masennus lääketieteellisenä, monoaamiinivajeeseen liittyvänä häiriönä validi. Onko se siis sairaus, johon liittyy häiriö monoamiinijärjestelmän toiminnassa? Viittaako siis monoaamiinivajeeksi operationalisoitu häiriö siihen, mihin sen oletetaan viittaavan, eli monoamiinivajeeseen masennusdiangoosin saaneiden ihmisten aivoissa?

Systemaattinen evidenssi tämän näytön tueksi on heikko. Itse asiassa esimerkiksi tianeptiini, joka on takaisinottoa TEHOSTAVA LÄÄKE, tehoaa masennukseen yhtä hyvin kuin SSRI-lääkkeetkin, vaikka sen monoamiiniteorian mukaan tulisi pahentaa, ei parantaa, masennusta. Tämä on vähän sama, jos diabeteksen hoitoon käyettäisiin insuliinituotantoa heikentäviä lääkkeitä ja väitettäisiin, että kysessä on insuliinin vajeeseen ja insuliiniresistenssiin liittyvä häiriö siitä huolimatta, että heikentämällä diabeetikon insuliinituotantoa lääkityksellä, saataisiin yhtä hyviä tuloksia, kuin insuliinihoidolla. Ja miksi SSRI lääkkeiden teho tulee vasta viikkojen päästä siitä, kun ne ovat alkaneet lisätä serotoniinitasoja aivoissa? Joidenkin teoreetikkojen mukaan tämä johtuu puhtaasti siitä, että lääkkeet häiritsevät kehon energiahomeostaasia, mikä alussa pahentaa masennusoireita, mutta lopulta parantaa niitä johtuen siitä, että aivot sopeutuvat tämän hermomyrkyn (tai lääkkeen) vaikutuksiin, jolloin ihmisen energiataso nousee. Se miksi tarvitaan monta viikkoa lääkkeen vaikutusten aikaansaamiseksi vaikka serotoniinitasot nousevat paljon nopeammin, johtuu näistä kompensaatiomekanismeista.

Plasebotuktija Irvin Kirchin mukaan SSRI-lääkkeiden tehosta yli 80 % selittyy plasebolla, kun otetaan huomioon ei-julkaistut tutkimukset, joita on kaikkiaan yli puolet kaikista masennuslääketutkimuksista. Plasebo ei ole tehoton lääke: se voi laskea ihmisen pisteitä Hamiltonin skaalalla keskimäärin lähes 14 pistettä. Lääke laskee masennusoireita Hamiltonin skaallalla 1,8 pistettä verrattuna plaseboon. Lääkeyhtöiden ei kuitenkaan tarvitse huolehtia tästä olemattomasta tehosta, koska ne voivat tehtailla tutkimuksia loputtomasti, kunhan saavat kaksi TILASTOLLISESTI merkitsevää tutkimusta aikaiseksi. Tilastollisesti merkitsevä tarkoitaa, että lääke hyväksytään markkinoille, jos 1,8 ero Hamiltonin skaalalla verrattuna plaseboon johtuu muusta kuin sattumasta (esimerkiksi sokkoutuksen purkautumisesta) 1 % riskitasolla. Tarkoittaen sitä, että otetaan vain 1 % riski, että sokkoutumisen purkautumisesta johtuva ero ei johdu sattumasta (no eihän se johdu). Tämä ei ole uskottava tieteellinen näyttö minkään lääkkeen, ei myöskään SSRI-lääkkeen, todellisesta tehosta. Silti se on ilmeisesti käytäntönä, että voidaan tuottaa tehottomia, sivuvaikutuksiltaan arvaamatomia, psykoaktiivisia aineita epäonnisten potilaiden "koetestaukseen" vuosikausiksi, kunnes niiden todelliset vaikutukset paljastuvat. Tämä siitäkin huolimatta, että eläinkokeiden sen enempää kuin ihmiskokeidenkaan, pohjalta ei ole näyttöä siitä, että serotoniinivaje olisi yhteydessä suoraan masennukseen tai siihen liittyvään oireiluun. Serotoninivaje ei suoraan aiheuta masennusta eikä korkea serotoniinitaso suoraan paranna mielialaa.

Tieteellinen, lääkekokeista saatava todistusaineisto viitaakin ensisijaiseti siihen, että masennus on häiriö, jota hoidetaan tehokkaasti muuttamalla ihmisen uskomuksia, eli kognitiota. Uskomuksia siitä, että hän on tärkeä, rakastettu ja hänestä pidetään huolta, ja että nämä uskomukset vaikuttavat ihmisten mielialaaan, oli biologinen mekanismi sitten mikä tahansa (tällä hetkellä epäselvä). Kyseessä ei ole lääketieteellisesti validi häiriö vaan häiriö, joka diagnosoidaan kyselykaavakkeilla ja jota hoidetaan plaseboon verrattavissa olevilla, tehottomilla huumausaineilla, joilla on huomattavia ja traagisia seurauksia mm. ihmisten seksuaalisuuteen ja tunne-elämään pitkällä aikavälillä.

Lue lisää

Siis 1 % riskitaso viitaaa tietenkin siihen, että otetaan 1 % riski, että ero johtuu sattumasta, eikä mistään muusta (ajatusvirhe tekstissä).

nsgfn kirjoitti:

Niin ja jotkut sanovat ettei tyypin 2 diabetestakaan pitäisi hoitaa insuliinilla. Se hoitaa oiretta, mutta ei sairautta.

Ero tosiaan diabeteksen insuliinihoidon ja masennushoidon välillä on se, että joutuisit syytteen murhasta, jos hoitaisit diabetesta insuliinintuotantoa heikentävillä lääkkeillä. Jos taas hoidat masennusta serotoniinin takaisinottoa tehostavalla lääkkeillä, olet parantanut potilaan yhtä todennäköisesti, kuin serotoniinin takaisinottoa heikentävillä lääkkeillä. Toinen näistä hoidosta on uskomushoitoa, toinen perustuu lääketieteelliseen näyttöön.

" Joidenkin teoreetikkojen mukaan tämä johtuu puhtaasti siitä, että lääkkeet häiritsevät kehon energiahomeostaasia, mikä alussa pahentaa masennusoireita, mutta lopulta parantaa niitä johtuen siitä, että aivot sopeutuvat tämän hermomyrkyn (tai lääkkeen) vaikutuksiin, jolloin ihmisen energiataso nousee. Se miksi tarvitaan monta viikkoa lääkkeen vaikutusten aikaansaamiseksi vaikka serotoniinitasot nousevat paljon nopeammin, johtuu näistä kompensaatiomekanismeista. "

Eli masennuslääkkeiden suotuisa vaikutus voi tulla kehon prosessien keinotekoisesta häiritsemisestä, joka voi paradoksaalisesti ensialkuun aiheuttaa näennäisesti suotuisan vaikutuksen, kun keho reagoi tällaiseen kehon toimintojen muokkaamiseen tekemällä muutoksia. Valitettavasti tämä vaikutus, mikä siis saattaa tuntua energiatasojen kohoamisena, ei välttämättä kestä. Oma kokemus suotuisista vaikutuksista kesti kuukausia, minkä jälkeen tunne energisyydestä alkoi hiipua. Lääkkeen nosto aiheutti samankaltaisen tällaisen tunteen (joka myös katosi hiljalleen) ja itseasiassa, kummallista kyllä, myös vähennys isosta annoksesta vähän pienempään, kun iso annos muuttuikin loppupeleissä enemmän väsyttäväksi nosti energiatasoja.Spekulaatiotahan tämä siis on. Milloinkaan en saavuttanut lääkkeellä yhtä positiivista vaikutusta, minkä alussa koin ja haittavaikutukset kasvoi pitemmällä käytöllä ja annoksen lisääntyessä. Lopetuksessa tilanne voikin kääntyä päälaelleen, koska kun kehon kemioita on keinotekoisesti muokattu, voi olla, että lopetus tuokin hyvin epämiellyttäviä tuntemuksia, mikä on "maksu" siitä, että on keinotekoisesti peukaloitu kehon herkkää välittäjäainetasapainoa ja siellä sitten on epätasapainotila lopetuksessa mikä ilmenee vieroitusoireina ja kurjana olona. Mutta niin kai se on, kaikki erilaiset aineet, millä yritetään keinotekoisesti buustata oloa, saattavat loppupeleissä enemmän käytettynä kääntyä itseä vastaan.Lääkkeistä hyvinvoinnin etsiminen sisältää aina suuria riskejä. Mitä ei valitettavasti aivan täysin sanota ääneen psykiatrian puolella. Se että sanotaan että kaikki lääkkeet sisältää riskejä tai lue pakkausseloste, ei ole riittävää potilaan informoimista, kun hän yrittää tehdä päätöstä käytöstät hyödyt vs haitat miettien.

Ja ehkä asia on juurikin niin, että keho ja aivot siis sopeutuu lääkkeeseen (vaikka alussa yrittää viestittää juuri aloitusoireilla jotain), mutta vaikka jonkinlainen sopeutuminen siihen tuleekin, myrkkyhän se loppupeleissä kumminkin on. Kyllähän muistakin aineista kuten huumeista voi saada hyviä vaikutuksia, mutta mitään taetta ei koskaan ole, että se vaikutus pysyy tehokkaasti samanlaisena eikä käänny loppupeleissä käyttäjää vastaan. Lääkettä napsitaan joka päivä, yrittäen pitää pitoisuus tasaisena, estääkseen vieroitusoireiston syntymistä, mikä voi aiheuttaa tuskaisen olon. Ollaan jatkuvasti lääkkeen vaikutuksen alla lääke toisensa jälkeen, kyllä sillä on hyvin merkittävät vaikutukset ihmisen kehoon ja aivoihin.

ölsdölgölsdglö kirjoitti:

Ja ehkä asia on juurikin niin, että keho ja aivot siis sopeutuu lääkkeeseen (vaikka alussa yrittää viestittää juuri aloitusoireilla jotain), mutta vaikka jonkinlainen sopeutuminen siihen tuleekin, myrkkyhän se loppupeleissä kumminkin on. Kyllähän muistakin aineista kuten huumeista voi saada hyviä vaikutuksia, mutta mitään taetta ei koskaan ole, että se vaikutus pysyy tehokkaasti samanlaisena eikä käänny loppupeleissä käyttäjää vastaan. Lääkettä napsitaan joka päivä, yrittäen pitää pitoisuus tasaisena, estääkseen vieroitusoireiston syntymistä, mikä voi aiheuttaa tuskaisen olon. Ollaan jatkuvasti lääkkeen vaikutuksen alla lääke toisensa jälkeen, kyllä sillä on hyvin merkittävät vaikutukset ihmisen kehoon ja aivoihin.

Lue lisää

Masennuslääkkeitä käyttävillä maksa- arvot ovat kohonneet. Tavallinen ilmiö, siis masennuslääke on melko kova aine maksan suodattaa, siis kerääntyy maksaan.

ssshssshhhhhh kirjoitti:

Masennuslääkkeitä käyttävillä maksa- arvot ovat kohonneet. Tavallinen ilmiö, siis masennuslääke on melko kova aine maksan suodattaa, siis kerääntyy maksaan.

Suomalainen terveydenhuolto kokonaisuudessaan kärsii siitä, että Lääkärilliitto ei käy masennuslääkityksen haitoista ja vieroitusoireista avointa keskustelua.

Se ei enää riitä, että psykiatrit omassa kuppikunnassaan diskuteeraavat masennuslääkehaitoista minkä uskaltavat, koska masennuslääkehaittojen vaikutukset näkyvät yleislääkäreiden ja esimerkiksi sisätautilääkäreiden, kardiologien jne. vastaanotoilla.

Vakavan masennusdiagnoosin saaneiden potilaiden lääkitystä vaativa hoitosuositus estää terveen järjen käytön monilta lääkäreiltä, valitettavasti.

Jos olisi tilanne:
Pitkäkestoisesti käytetyn masennus neuroleptilääkityksen hitaasti toteutetun purun yhteydessä potilas ramppaa useita kertoja terveyskeskuksessa yleislääkärin vastaanotolla elämää hankaloittavien ja peloittavien sydänoireiden, näköhäiriöiden, kipujen, huimauksen, ihon verille vetävän kutinan ja sekavan olon vuoksi.

Niin:
Pitäisikö terveyskeskuslääkärin konsultoida potilaan masennuksen hoidosta ja lääkityksen purusta vastaavaa tahoa yksityiseltä sektorilta? Ottaa potilaan kanssa puheeksi masennuslääkityksen purkuun liittyvien vieroitusoireiden koko kirjo? Vai kirjoittaa lähetteet jatkotutkimuksiin erikoissairaanhoidon puolelle, missä tutkitaan sydän/kipukohteet, etenkin jos potilaan sairaushistoria ja maksa-arvojen pysyvyys ylärajoilla ja lievät ylitykset perustelevat tarkemmat tutkimukset? Vai tehdä nämä kaikki?

Entä:
Pitäisikö potilaan masennuksen hoidosta ja lääkityksen purusta vastaavan psykiatripsykoterapeutin hälytyskellojen soida potilaalle kertyvän oireiston vuoksi, ja tulisiko hänen käydä potilaan kanssa viimeistään "terveyskeskusramppausvaiheessa" perusteellinen keskustelu masennuslääkityksen purkuun liittyvistä kaikista vieroitusoireista, jotta ainakin potilaan tuntema ahdistus sydänoireista (joita ahdistus itsessäänkin voi aiheuttaa) ja oudoista päähän liittyvistä oireista (esim. tasapainohäiriöt, jatkuvat salamat pään sisällä, silmissä -> apua, johtuvatko jostain aivosairaudesta?! aivoverenvuoto?! aivokasvain?!) helpottuisi kun niille löytyy luonnollinen syy?

Kun:
Vastaanotolla käy potilas, jolla on meneillään masennuslääkityksen purku, ja jonka oireisto viittaa vaikeisiin vieroitusoireisiin, niin lääkäreillä ei ole auttamiskeinoja, koska virallisesti vaikeat vieroitusoireet masennuslääkityksen purussa ovat niin harvinaisia, ettei sen vuoksi ole "tarvinnut" laatia hoitosuosituksia.

Sinun mukaan mitään masennusta EI OLE olemassa? Kerro naama vastakkain se ihmiselle, joka on ollut pitkällä sairauslomalla työstään. Ja on joutunut jopa mitättömän pienelle sairauseläkkeelle. Sano tyypille, että tämä onkin luulosairas ja luuseri.

Ex.hoitaja kirjoitti:

Sinun mukaan mitään masennusta EI OLE olemassa? Kerro naama vastakkain se ihmiselle, joka on ollut pitkällä sairauslomalla työstään. Ja on joutunut jopa mitättömän pienelle sairauseläkkeelle. Sano tyypille, että tämä onkin luulosairas ja luuseri.

Lue lisää

Idiootti. Sellaista sairautta kuin masennus ei ole olemassa. Se ei tarkoita, etteikö ihmiset olisi masentuneita. Ja voin hyvin kertoa ihmiselle kasvotusten saman asian. Mutta en ymmärrä mitä tekemistä luuseriudella on masentuneisuuden kanssa.

Sinä leimaat oikeasti sairaat ihmiset luusereiksi ja luulosairaiksi. Koska he eivät kykene täyttämään yhteiskunnan hulluja vaatimuksia elää tässä oravanpyörässä, jossa on vain on minä minä ja kuluta kuluta.

Vedä.vee.päähäsi kirjoitti:

Sinä leimaat oikeasti sairaat ihmiset luusereiksi ja luulosairaiksi. Koska he eivät kykene täyttämään yhteiskunnan hulluja vaatimuksia elää tässä oravanpyörässä, jossa on vain on minä minä ja kuluta kuluta.

Lue lisää

Sinähän se olet joka leimaat ihmiset viallisiksi sillä perustein, että he ovat kohdanneet elämässään jotain järkyttävää tai muutoin ikävää ja ovat siihen omalla tavallaan reagoineet. Miksi mitätöit heidän kärsimyksensä nimittämällä heidän reagoimistaan sairaudeksi? Onko mitään väheksyvämpää, loukkaavampaa, törkeämpää.

Kuten jo ylempänä sanoin, en ymmärrä mitä tekemistä luuseriuden, mitä sillä tarkoitatkaan, on pahan mielen kanssa. En leimaa ketään luuseriksi enkä luulosairaaksi.

ykutig kirjoitti:

Sinähän se olet joka leimaat ihmiset viallisiksi sillä perustein, että he ovat kohdanneet elämässään jotain järkyttävää tai muutoin ikävää ja ovat siihen omalla tavallaan reagoineet. Miksi mitätöit heidän kärsimyksensä nimittämällä heidän reagoimistaan sairaudeksi? Onko mitään väheksyvämpää, loukkaavampaa, törkeämpää.

Kuten jo ylempänä sanoin, en ymmärrä mitä tekemistä luuseriuden, mitä sillä tarkoitatkaan, on pahan mielen kanssa. En leimaa ketään luuseriksi enkä luulosairaaksi.

Lue lisää

Minä en leimaa ketään "vialliseksi"! Miten määrität sairauden? Jos minä olen masennuksen vuoksi sairauseläkkeellä, olen siis sinun näkemyksen mukaan luuseri ja yhteiskunnan syöpäläinen, joka ei armoa tarvitse.

Vedä.vee.päähäsi kirjoitti:

Minä en leimaa ketään "vialliseksi"! Miten määrität sairauden? Jos minä olen masennuksen vuoksi sairauseläkkeellä, olen siis sinun näkemyksen mukaan luuseri ja yhteiskunnan syöpäläinen, joka ei armoa tarvitse.

Lue lisää

Tiiviisti määriteltynä sairaus on fysiologinen tai kemiallinen poikkeama ihmiskropassa.

Jälleen kerran laitat sanoja suuhuni. Viimeisen kerran vielä sanon, että en pidä surullisia ihmisiä luusereina enkä "syöpäläisinä" ja kunnioitan jokaista ihmistä samalla tavalla. Vaikka joskus kimmastunkin, omaan siitä huolimatta hyvät käytöstavat, jonka kiinteä osa on toisten vapautta kunnioittava maailmankatsomus. Kunnioitan myös sellaisten ihmisten vapautta, joiden kanssa olen eri mieltä asioista tai joiden valintoja pidän huonoina tai väärinä. Siihen harva pystyy. Olen siitä ylpeä enkä häpeile sitä sanoa.

Teen parhaani, että minua ymmärretään oikein. En valehtele, en harhaanjohda. En pidä siitä, että sanoja laitetaan suuhuni tai sanomaani vääristellään muutoinkaan. En ajattele mitään siihen suuntaankaan mitä väität minun ajattelevan.

Itsekehuillasi paljastavat todellisen luonteesi; pidät masennuksen vuoksi työkyvyttömiä ihmisiä, (Sinun mukaan siis "vain surullisia ihmisiä"), alempiarvoisina pelleinä, jotka ovat tekosairaita. Mitään masennusta kun ei ole. Olet yököttävän ylimielinen. Sairauteni johtuu sinun mukaan siitä, että olen tehnyt "vääriä valintoja". Hyi h*lvetti mitä ylimielisyyttä.

ykutig kirjoitti:

Tiiviisti määriteltynä sairaus on fysiologinen tai kemiallinen poikkeama ihmiskropassa.

Jälleen kerran laitat sanoja suuhuni. Viimeisen kerran vielä sanon, että en pidä surullisia ihmisiä luusereina enkä "syöpäläisinä" ja kunnioitan jokaista ihmistä samalla tavalla. Vaikka joskus kimmastunkin, omaan siitä huolimatta hyvät käytöstavat, jonka kiinteä osa on toisten vapautta kunnioittava maailmankatsomus. Kunnioitan myös sellaisten ihmisten vapautta, joiden kanssa olen eri mieltä asioista tai joiden valintoja pidän huonoina tai väärinä. Siihen harva pystyy. Olen siitä ylpeä enkä häpeile sitä sanoa.

Teen parhaani, että minua ymmärretään oikein. En valehtele, en harhaanjohda. En pidä siitä, että sanoja laitetaan suuhuni tai sanomaani vääristellään muutoinkaan. En ajattele mitään siihen suuntaankaan mitä väität minun ajattelevan.

Lue lisää

Komppaan kokemusteni vuoksi sanojasi.

Olen masennusdiagnoosin vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Mutta tilanteeni voisi olla myös toisenlainen.

Kun lopultakin 15 vuotta yhtäjaksoisesti kestänyt masennuslääkitykseni purku on onnistunut (vieroitusoireet olivat rankkoja ja kestivät kauan) niin olen taas toimintakykyinen, aloitekykyinen ja persoonaltani oma itseni, ja siksi mietin, oliko se masennuslääkitysarsenaali todellakin kohdallani oikeaa hoitoa.

Onnistuneen lääkityksen purun jälkeen on ilmennyt, että jatkuva huono vointini ja päälle jämähtänyt masennusoireisto ei johtunutkaan siitä, että masennukseni olisi niin kovin vakavaa tai kroonistunut. Pitkäkestoisen masennuslääkityksen haitat romuttivat elämääni ja aiheuttivat elämääni vaikeuksia. Pahinta oli minussa todettu zombius, persoonani laimeni reagoimattomaksi. Yritin tuntea tunteita muistista ja mikä surullisinta, mielistellen jotta olisin jotain yhteyttä ihmisiin saanut. Erakoiduin. En saanut enää luonnollista aitoa kontaktia ihmisiin. Olin seurassa yksin, ja myös omassa seurassani, olin niin etäällä itsestäni että katosin.

*
Viimeiseksi jääneen lääkitykseni purun aikaan kuulin masennuslääkityksen haitoista ja lopetukseen liittyvistä vieroitusoireista. En hoitavalta lääkäriltäni, hän ei hiiskunut haitoista eikä vieroitusoireista mitään. Taistelinkin itseni eroon masennuslääkityksestä ilman terveydenhuollon tukea, edes tiedollista.

Nyt koen itseni selviytyjäksi. Olen käynyt läpi ison helvetin, kun olen masennuslääkityksen vieroitusoireiden otteessa ollessani selvittänyt vakavia hankalia asioita sellaiselle tolalle, etteivät ne enää häiritse elämääni. Onnistuin tekemään asioita oikein, onnistuin asioiden hoitamisessa.

Olet voittaja ja sinä pärjäät, hurraavat minulle vanhat ystäväni joiden luokse olen nyt omana itsenäni löytänyt tien.

Ystävieni sanat merkitsevät minulle paljon enemmän kuin minua hoitaneen lääkärini, hän suositteli minulle onnistuneen lääkityksen purun jälkeenkin pysyvää lääkitystä koska ei voi luottaa siihen ettei masennukseni toistuisi.

**
Parasta on se, että olen nyt saanut yhteyden ystäviini, joiden elämästä katosin masennuslääkityksen aikana. Sanon masennuslääkityksen aikana, koska masennus on ollut minussa käyvänä tunteena aina, en kuitenkaan koskaan ollut kääntänyt selkääni ystävilleni, en ennen kuin masennuslääkkeitä syömällä muutuin toiseksi.

Minulle elämä antaa enemmän mielihyvää ja iloa ja hyvää kanssakäymistä ystävien seurassa ilman masennuslääkitystä.

Ilosta, ystävistä ja tästä oman itseni tunnistamisesta olen saanut paljon voimia, kun on pitänyt selättää ahdistusta joka syntyy vaikeista elämäntilanteista. Ja niitähän köyhällä ihmisellä piisaa!

Ahdistusten kohtaamista olen opetellut vieroitusoireiden kourissa ja varmaankin jotain oppinut, koska toimintakykyni ei ole nyt kadonnut veret seisauttavallakaan hetkellä. Vaikka välillä kovasti ahdistaakin, niin aloitekykyni pelastaa minut. Selvitän ahdistuksen syyn ja teen mitä voin jotta vaikea tilanne helpottuisi. Aina ei voi vaikuttaa tilanteisiin, mutta onpahan kuitenkin tullut yritettyä.

***
Jokainen tekee itse ratkaisun syökö masennukseeseensa masennuslääkettä vai ei.

Minä olisin tehnyt jo vuosikymmen sitten tämän ratkaisuni että en syö masennuslääkettä, jos olisin tiennyt lääkitykseni haitoista ja vieroitusoireista, mutta hoitava lääkärini ei niitä koskaan ottanut puheeksi muutoin kuin sanomalla, että lääkityksestä on hyötyä minulle ja lääkityksen lopettaminen on helppoa.

Keskustelut ovat välillä vaikeita, mutta enemmän niistä on hyötyä kuin haittaa.

Älä sinä p*ska yritä muuttaa keskustelua itse asiasta. Uudella nikillä, sinä ykutig, yrität tehdä minusta edelleen "vain surullisen", onnettoman luuserin, joka on sinun arvomaailmassasi maahan tallottava rikkaruoho, joka ei ihmisarvoa ansaitse. Kysyn: onko sinun mielestäsi minä, syvän masennuksen vuoksi koko siihenastisen elämäni menettänyt ihminen edelleen vain "surullinen".

Vedä.vee.päähäsi kirjoitti:

Älä sinä p*ska yritä muuttaa keskustelua itse asiasta. Uudella nikillä, sinä ykutig, yrität tehdä minusta edelleen "vain surullisen", onnettoman luuserin, joka on sinun arvomaailmassasi maahan tallottava rikkaruoho, joka ei ihmisarvoa ansaitse. Kysyn: onko sinun mielestäsi minä, syvän masennuksen vuoksi koko siihenastisen elämäni menettänyt ihminen edelleen vain "surullinen".

Lue lisää

Kuulehan nyt, eihän kukaan tässä keskustelussa kiellä sinua olemasta sairas, ole vaan sairas, ihan rauhassa vaan, kyllä se selväksi jutuistasi tuleekin että et ole tasapainossa, mutta sellaista se on kaikilla, kiikunkaakun välillä, siitä kuitenkin on turha hermojaan menettää että ihmisillä on erilaiset kokemukset ja tiedot ja niitä sitten vaihdellaan ja vertaillaan.

Ja sinä, yli-ihminen, annat ymmärtää, että vain minä olen sairas. Sinun ongelmasi on se, ettet myönnä sairauttasi. Kumpiko meistä on oikeasti SAIRAS; sinä joka kiellät sairautesi, vaiko minä joka myönnän olevani sairas ja sen vuoksi turvaudun koululääketieteeseen, josta olen saanut takaisin elämänmyönteisyyden. Itseasiassa p*skakasaa ei kannattaisi penkoa; haju vain pahenee.

Vedä.vee.päähäsi kirjoitti:

Sinä leimaat oikeasti sairaat ihmiset luusereiksi ja luulosairaiksi. Koska he eivät kykene täyttämään yhteiskunnan hulluja vaatimuksia elää tässä oravanpyörässä, jossa on vain on minä minä ja kuluta kuluta.

Lue lisää

Masennus on ihmisen elimistön normaali reaktio menetykseen, rankkaan elämänkokemukseen ym. Miettikääpä ihan itseksenne tykönänne, mitkä asiat ovat teitä masentaneet, aiheuttaneet surua, alakuloa ym. Tätä reaktiota ei pidä sammuttaa millään lääkkeellä. Jokainen luonnollisen reaktion sammuttaminen lääkkeellä aiheuttaa moninkertaisen masennuksen. Miksi näin on?

Aivoihin jää muistiin jokainen asia, mikä sinne menee, niin kokemukset ja kaikki. Ihmisen aivot ovat biljoonia kertoja upeammat kuin on kotitietokoneemme. Aivoillamme on upeita kykyjä suoriutua asioista, tehtävistä, myöskin masentavista kokemuksista.

Nyt vaan on niin, että lääketeollisuus on ideoinut ja keksinyt masennuslääkkeen nimellä kulkevan pillerin/pillerit, kapselit. Mainonta on tehnyt osansa. Ihminen säikähtää täysin aivojemme/ ja elimistömme luonnollista reaktiota ja me syöksymme psykiatrille heti samantien, kun kohtaamme suuren surun. Tämä syöksy psykiatrin pakeille on huono ja ajattelematon temppu. Ihmettelen, miksi ihmiset eivät pysty ajattelemaan asioita itse, vaan pitää lähteä psykiatrille ja häneltä kyselemään, että olenko minä masennussairas, kun ystäväni kuoli.

Luonnolliseen sururektioon niin moni on juossut hakemaan pillereitä ja lopputulos on kauhistuttava. Elimistö on mennyt sekaisin ja tuhonnut niin monen ihmisen. ( muuten serotoniinia on suolistossa paljonkin ynnä muualla elimistössä myöskin ). Ihmisen elimistön tarkkaa homeostaasia ei saisi mennä sotkemaan. Ettekö te tosiaan ymmärrä mitään???

KamaraKalle kirjoitti:

Masennus on ihmisen elimistön normaali reaktio menetykseen, rankkaan elämänkokemukseen ym. Miettikääpä ihan itseksenne tykönänne, mitkä asiat ovat teitä masentaneet, aiheuttaneet surua, alakuloa ym. Tätä reaktiota ei pidä sammuttaa millään lääkkeellä. Jokainen luonnollisen reaktion sammuttaminen lääkkeellä aiheuttaa moninkertaisen masennuksen. Miksi näin on?

Aivoihin jää muistiin jokainen asia, mikä sinne menee, niin kokemukset ja kaikki. Ihmisen aivot ovat biljoonia kertoja upeammat kuin on kotitietokoneemme. Aivoillamme on upeita kykyjä suoriutua asioista, tehtävistä, myöskin masentavista kokemuksista.

Nyt vaan on niin, että lääketeollisuus on ideoinut ja keksinyt masennuslääkkeen nimellä kulkevan pillerin/pillerit, kapselit. Mainonta on tehnyt osansa. Ihminen säikähtää täysin aivojemme/ ja elimistömme luonnollista reaktiota ja me syöksymme psykiatrille heti samantien, kun kohtaamme suuren surun. Tämä syöksy psykiatrin pakeille on huono ja ajattelematon temppu. Ihmettelen, miksi ihmiset eivät pysty ajattelemaan asioita itse, vaan pitää lähteä psykiatrille ja häneltä kyselemään, että olenko minä masennussairas, kun ystäväni kuoli.

Luonnolliseen sururektioon niin moni on juossut hakemaan pillereitä ja lopputulos on kauhistuttava. Elimistö on mennyt sekaisin ja tuhonnut niin monen ihmisen. ( muuten serotoniinia on suolistossa paljonkin ynnä muualla elimistössä myöskin ). Ihmisen elimistön tarkkaa homeostaasia ei saisi mennä sotkemaan. Ettekö te tosiaan ymmärrä mitään???

Lue lisää

"Ihmettelen, miksi ihmiset eivät pysty ajattelemaan asioita itse, vaan pitää lähteä psykiatrille ja häneltä kyselemään, että olenko minä masennussairas, kun ystäväni kuoli."

Olen huomannut saman ja se tekee varsin surulliseksi. Siinä näkyy hyvin miten tehokasta psykiatrian propaganda on ollut. Sen sijaan, että lähdettäisiin ratkomaan elämäntilanteita ja käymään läpi tunteita ja ajatuksia tapahtuneeseen liittyen, kääntyy ongelma henkilön ajatuksissa lääketieteelliseksi sairaudeksi. Silloin ihminen ajattelee, että tarvitaan jonkun "asiantuntijan" apua esimerkiksi ystävän kuolemasta seuranneeseen tunne- ja ajatustilaan ja, että on itse voimaton tekemään asialle mitään. Täten henkilö tekee itsestään voimattoman ja antaa avaimet jollekin ulkopuoliselle, eli psykiatrille, jotka voivat tehdä mitä vaan. Ja historian valossa psykiatrit ovat käyttäneet nämä tilanteet häikäilemättömästi hyväkseen omien intressiensä ajamiseksi, sekä taloudellisten että eksistentiaalisten. Henkilöstä tulee psykiatrisen käsittelyn myötä ennen pitkään pysyvästi toimintakyvyltään alentunut tai kokonaan toimintakyvytön. Elämänlaatu menee siinä samassa.

Ihmisten pitäisi pysähtyä miettimään, että miten ihmeessä he sellaiseen haksahtivat ja toisaalta miten muut siihen haksahtavat. Loppua tälle ei tule ennen kuin ihmiset itse tajuavat, että koko mielenterveystoiminta on yhtä vedätystä eikä mielisairaus ole muuta kuin haitallinen kielikuva.

Homeopatia on samanlaista huuhaahoitoa kuin kuppaus. Iän kaiken on uskottu jos jonkinlaisiin suoneniskentään sun muuhun noituuden.
Toisaalta: jos siitä saa apua vaivoihinsa niin mikäs siinä!

Homeopatia on pseudotiedettä siinä missä psykiatriakin. Toisaalta siinä missä psykiatriassa läträtään hermostomyrkkyjen kanssa ja käytetään väkivaltaa ihmisiä kohtaan, läträtään homeopatiassa vain vedellä ja kaikki toiminta on vapaaehtoista. Siten homeopatia on sekä turvallisempaa terveyden kannalta että moraalisesti paljon paremmassa asemassa.

ykutig kirjoitti:

Homeopatia on pseudotiedettä siinä missä psykiatriakin. Toisaalta siinä missä psykiatriassa läträtään hermostomyrkkyjen kanssa ja käytetään väkivaltaa ihmisiä kohtaan, läträtään homeopatiassa vain vedellä ja kaikki toiminta on vapaaehtoista. Siten homeopatia on sekä turvallisempaa terveyden kannalta että moraalisesti paljon paremmassa asemassa.

Lue lisää

Homeopatia on huijausta. Huijaus on sitä luokkaa, että homeopatia pitäisi ehdottomasti kriminalisoida.

Huijausta ja kallista huijausta.

Homeopaatin ensimmäinen asia on saada asiakas aivopestyä uskomaan oppiinsa. Kun tuo usko on saatu aikaan, alkaa homeopaattisten valmisteiden kirjoittaminen. Lopputuloksena rahat menivät, eivät auttaneet.

Homeopaatin käsiin on kuollut sokeritautisiakin.

NotTaikausko kirjoitti:

Homeopatia on huijausta. Huijaus on sitä luokkaa, että homeopatia pitäisi ehdottomasti kriminalisoida.

Huijausta ja kallista huijausta.

Homeopaatin ensimmäinen asia on saada asiakas aivopestyä uskomaan oppiinsa. Kun tuo usko on saatu aikaan, alkaa homeopaattisten valmisteiden kirjoittaminen. Lopputuloksena rahat menivät, eivät auttaneet.

Homeopaatin käsiin on kuollut sokeritautisiakin.

Lue lisää

Niin kauan kuin homepatiaa harjoittava yrittäjä ei esitä kyseessä olevan tieteellisen toiminnan, tai muutoin pyri huijaamaan henkilöö, en näe syytä puuttua toimintaan.

Homeopatiaa niin kuin mitään muutakaan uskomuksiin perustuvaa toimintaa, psykiatria ja astrologia mukaan lukien, ei tule kieltää sen takia, että kyseessä on uskomus. Vapaassa valtiossa jokaisella on uskonvapaus. Ketään ei saa pakottaa uskoon tai uskostaan eikä ketään saa pakottaa uskonsa nimissä. Tästä viimeisimmästä, kun psykiatria luopuu, en näe senkään harjoittamisessa ongelmaa.

NotTaikausko kirjoitti:

Homeopatia on huijausta. Huijaus on sitä luokkaa, että homeopatia pitäisi ehdottomasti kriminalisoida.

Huijausta ja kallista huijausta.

Homeopaatin ensimmäinen asia on saada asiakas aivopestyä uskomaan oppiinsa. Kun tuo usko on saatu aikaan, alkaa homeopaattisten valmisteiden kirjoittaminen. Lopputuloksena rahat menivät, eivät auttaneet.

Homeopaatin käsiin on kuollut sokeritautisiakin.

Lue lisää

"Huijausta ja kallista huijausta.

Homeopaatin ensimmäinen asia on saada asiakas aivopestyä uskomaan oppiinsa. Kun tuo usko on saatu aikaan, alkaa homeopaattisten valmisteiden kirjoittaminen. Lopputuloksena rahat menivät, eivät auttaneet.

Homeopaatin käsiin on kuollut sokeritautisiakin."

Heh... Puhuitko psykiatriasta vai homeopatiasta?

Onkohan nuo esitykset tarkoitettukaan lääkärin luettavaksi?

Se kun yhtäkkiä tipautetaan sellaiseen olotilaan, mikä vieroitus voi olla, vuosien pillerin popsinnan jälkeen jossa on oltu jonkun kemikaalin vaikutuksen alla 24/7 365 päivää vuodessa, voi olla myös aivan hirveän kuluttavaa ja stressaavaa. En yhtään ihmettele, jos tällainen laukaisee ihmisellä entistä huonomman olon kuin jopa ennen lääkkeitä. Mikään ei täysin valmista siihen, mitä tulee käymään läpi. Ei terapia, ei mikään. Siinä auttaisi realistisesti, kun sanottaisiin, että prosessi voi olla aivan kamala ja monet palaa lääkkeisiin. Haluatko käydä sen läpi? Huomaa olevansa yhtäkkiä jotenkin omillaan, pahimmassa tapauksessa kokien, ettei saa oikein mitään ymmärrystä ja tukea, oikein mistään. Jotkut pääsevät helpommalla ja toiset eivät, joillekin lopetus on todella vaikeaa. Ymmärrän täysin, miksi jotkut vain valitsevat lääkkeiden syömisen loputtomiin, koska olo sillä tavoin voi olla siedettävämpi, vaikka haittoja voikin olla. Sitä he eivät valitettavasti ikinä saa tietää, minkälainen heidän elämänsä olisi ollut ilman lääkkeitä tai voiko lääkkeet olla yhtenä tekijänä siihen, että kamppailevat kroonisesti mielenterveyden pulmien kanssa jos niin tekevät ja mikä osa mahdollisista ongelmista elämässä on lääkityksen aiheuttamaa tai mikä on lääkityksen teho ja haitat tulevaisuudessa.

Siinä missä terapia auttaa ehkä rakentamaan omaa kertomusta omasta elämästä, ymmärtämään itseä ja niin edelleen ja johdattaa eteenpäin ilman ongelmia mitä lääkitykseen liittyy, lääkitys voi jättää lopettaessa hämmentyneeseen tilaan ja tilanteeseen, missä pitää sen jälkeen löytää täysin uudet keinot selviytyä mitkä voivat olla täysin erilaiset kuin lääkityksen aikana vaikka kuinka olisi käynyt terapiassa ja tilanteeseen, jossa ehkä koki tunteneensa itsensä ennen, mutta yhtäkkiä ei tunnekaan. Lopetus voi olla melkoinen muutos elämässä. Enkä sano, että kaikissa tapauksissa hyvä. En myöskään sano, että lääkkeet ovat siis yksiselitteisesti hyviä, joissain tapauksissa se vieroitus on se mikä laukaisee sen kamalan olon ja syynä on siis lääke ja fysiologinen tottuminen siihen ja sen vieroitusoireet, ei välttämättä se oma mielenterveysongelma siellä taustalla. Vuosien käytön jälkeen en näe lääkkeitä enää niin positiivisen kautta kuin alussa, suhtaudun niihin suuremmin varauksin.

Mikä on oikeastaan aika huolestuttavaa, että kun selittää lääkäreille omista ongelmistaan, joiden epäilisi liittyvän lääkkeisiin, he pahimmassa tapauksessa näkevät kaikki vain diagnoosin kautta ja heillä on oikeastaan vähäisellä potilastuntemuksella varsinkin miltei mahdoton sanoa, mikä osa on lääkkeiden tuomia haittavaikutuksia tai vieroitusoireisiin liittyvää oireistoa, vaikka oireet viittaisivat siihen suuntaan. He harvoin laittavat asioita lääkityksien piikkiin, varsinkaan jos oireet kestävät yhtään pitempää kuin viikkoja lääkityksien jälkeen, vaikka potilas epäilisi niiden johtuvan lääkelopetuksesta ja takana saattaa olla jopa vuosikymmeniä lääkkeiden käyttöä. Uskon, että lääkkeiden haitat ja mielenterveysongelmat muistuttavat hyvin paljon toisiaan joissain tapauksissa. Kun potilas tulee hänen vastaanotolleen, vaikka hänellä olisi minkälainen rankka lääkitystarina kerrottavanaan, tai lääkitykset eivät ole tuoneet ratkaisua, Käypähoitosuosituksen mukaan hoito on lääke. Lääkeyhtiöiden rahantahkonta vaan jatkuu. Kaikki ongelmat lääkkeistä voi laittaa potilaan mielenterveysongelman piikkiin, eikä kukaan koskaan joudu vastuuseen, koska haitat on näkymättömiä, ainakin nykyisillä kuvantamismenetelmillä ja todentamismenetelmillä ja lääkkeetkin määrätään lähinnä potilaan kertomuksen, rasti ruutuun lomakkeiden ja hänen eleidensä tutkimisen perusteella vailla mitään ymmärrystä että mitään biologista ongelmaa edes olisi kuin oletusten ja psykiatrian kirjallisuuden perusteella.

Kiitos kuin jaoit kokemuksesi. Kertomasi aineiden vaikutukset itseesi sekä kokemuksesi muiden ihmisten suhtautumisesta tilanteisiin kuulostavat hyvin yleisiltä käyttäjien kohdalla.

Viestisi oli niin pitkä, että en jaksa kommentoida ihan kaikkea mitä tekisi mieli, mutta lyhyesti sanon jotakin. Esimerkiksi esiin nostamasi neuroplastisuus on posketonta hypetystä, millä ei ole mitään käytännön merkitystä. Itse asiassa se voi olla merkki aivojen vahingoittumisesta. Toisena asiana nostaisin esiin kyseisten aineiden aivoja vaurioittavan potentiaalin. Pidemmässä käytössä lienee mahdotonta välttää jonkin tasoinen aivovaurio. Aivovaurio näkyy mm. tunteettomuutena, apatiana, tyhjän olona, dementiana, seksuaalisena kyvyttömyytenä, lihasnykinöinä ja ihon puutumisena. Dementia heijastuu käytökseen siten, että henkilö on äkkipikaisempi, estottomampi sekä agressiivisempi kuin ennen ainekäyttöä ja siitä seurannutta aivovauriota. Vielä kolmantena asiana totean, että psykiatrit eivät tiedä mitä tekevät. Se on ilmeistä. Korkeammassa asemassa olevat psykiatrit taas valehtelevat työkseen alan intressien edistämiseksi ja järjestelmän ylläpitämiseksi.

Vielä ironisempaa aineiden kanssa on mielestäni, että niin sanottu masennuslääkitys lisää tilastollisesti itsemurhariskiä. Jos mikä tahansa joukko ihmisiä jaetaan tasan kahtia satunnaisesti, henkilöt, jotka alkavat käyttämään niin sanottuja masennuslääkkeitä, eli oikeammin SSRI-luokan stimulantteja, tappavat itsensä useammin kuin he, jotka eivät käytä mitään.

Yksi syy miksi SSRI-aineita ei alunperin meinattu saada hyväksytyksi Euroopan maissa, ennen kuin käytettiin lahjontaa, oli juuri se, että SSRI-aineet lisäsivät käyttäjien masentuneisuutta erilaisia sekavuustiloja sekä itsemurhien määrää. Siitä juontuu myös aineiden yksi lempinimistä masentavat lääkkeet (vrt. masennuslääkkeet).

Heh heh. No on taas "asiantuntijat" asialla! Miljoonat ihmiset ovat saaneet masennuslääkkeiden ansiosta työkykykynsä, sosiaaliset suhteensa, henkisen hyvinvointinsa palautetuksi normaaliin elämään.
Se on teille, tuon kaiken menettäneille luusereille, jotka ette uskaltaneet avoimin mielin antautua uudenlaisiin hoitomuotoihin, katkera pala niellä!
Nyt itkette omaa surkeuttanne ja koetatte käännyttää uusia "opetuslapsia" mukaan teidän p"skaelämäänne!

Hoh42 kirjoitti:

Heh heh. No on taas "asiantuntijat" asialla! Miljoonat ihmiset ovat saaneet masennuslääkkeiden ansiosta työkykykynsä, sosiaaliset suhteensa, henkisen hyvinvointinsa palautetuksi normaaliin elämään.
Se on teille, tuon kaiken menettäneille luusereille, jotka ette uskaltaneet avoimin mielin antautua uudenlaisiin hoitomuotoihin, katkera pala niellä!
Nyt itkette omaa surkeuttanne ja koetatte käännyttää uusia "opetuslapsia" mukaan teidän p"skaelämäänne!

Lue lisää

Ryömihän takaisin luolaasi, hoh24. Täältä ei sinulle sääliä heru vaikka kuinka yrität sitä huomionhakuisesti kerjätä.

No tuota kommenttia ei kai kannattaisi kommentoida.
Toisaalta: jokaisella epätoivoisella ihmisellä on jotakin sanottavaa.
Epäilemättä tyytymätön potilas on pettynyt saamaansa hoitoon.
Miksi?
Luulen ettei hän ole saanut riittävästi huomiota ja tukea huonoon itsetuntoonsa?
Siinä onkin se ongelma: miten h*lvetinlailla jaksaa kannustaa näitä luusereita tekemään edes jotain oman etunsa eteen?!
Paras hoito on: kotiutetaan kaikki höperöt
Selvitköön miten haluavat.
Minä en ainakaan heistä huolehdi

Hoh42 kirjoitti:

Heh heh. No on taas "asiantuntijat" asialla! Miljoonat ihmiset ovat saaneet masennuslääkkeiden ansiosta työkykykynsä, sosiaaliset suhteensa, henkisen hyvinvointinsa palautetuksi normaaliin elämään.
Se on teille, tuon kaiken menettäneille luusereille, jotka ette uskaltaneet avoimin mielin antautua uudenlaisiin hoitomuotoihin, katkera pala niellä!
Nyt itkette omaa surkeuttanne ja koetatte käännyttää uusia "opetuslapsia" mukaan teidän p"skaelämäänne!

Lue lisää

Voithan sinä jankata vaikka kuinka tästä kuinka SSRI lääkkeet ovat hienoja ja tehokkaita, mutta ei se silti muuta seikkaa, että niissä on negatiivinen puoli, joka saattaa mm. tästä ketjusta selvetä jonkun verran. Vaikka osa olisi saanut työkykynsä lääkkeillä takaisin (onko sinulla jotain tutkimustietoa väitteesi tueksi?), silti masennukseen liittyvä työkyvyttömyys on suurta, mikä ei siis kerro mitään kovin positiivista lääkkeiden tehosta. Ymmärrän kyllä, että sinulla on varmaan oman lääkekäyttösi takia tai positiivisen kokemuksen takia tarve vähätellä lääkkeen ongelmia. Ei siinä mitään, toivon ettet saa lääkkeistä itse mitään haittaa.

SSRI lääkkeiden käyttö loppupeleissä vähentää aivojen kapasiteettia tuottaa serotoniinia ilman lääkkeitä, jättäen potilaan huonossa tapauksessa vielä huonompaan olotilaan pahemmissa oireissa, kun hän lopettaa lääkkeet. Yksi huolenaiheista lääkkeillä on, että jos käyttää lääkkeitä hyvin pitkään ja lopettaa ne, palautuvatko aivot lääkityksestä kunnolla? Ja mikä on aika selvää, lääkkeiden käyttö itsessään harvoin johtaa paranemiseen pitkällä tähtäimellä.

Jotkut harvat nämä lääkkeet johdattavat helvettiin, mitä on esimerkiksi mania, akatisia, sekavuus, jopa psykoosi tai muu huono lääkereaktio, mitkä on mainittukin lääkepaketissa. Nuorten ihmisten kohdalla jopa itsemurhayritys. Kaikissa psyykenlääkkeissä voi olla seurauksena sekavuustila, kuten muissa psykoaktiivisissa aineissa, mitkä voi sekoittaa nupin. Tai vieroituskärsimys ja vieroitusongelmat, jonka kokeneiden ihmisten tarinoihin voi tutustua mm. Surviving Antidepressants foorumilla tai esimerkiksi Youtubessa googlaamalla "SSRI withdrawal". Myös suomenkieliset nettifoorumit pursuavat ihmisten haitallisiakin kokemuksia lääkkeistä. Jonkun kohdalla työelämään palaamisen sijaan tuleekin työkyvyttömyys, mikä seuraa joko aloittamista (mihin voi olla syynä myös psykiatrian tapa lääkitä lääkkeiden aiheuttamia ongelmia yhä uusillä lääkkeillä mikä ei välttämättä johda olon paranemiseen vaan katastrofiin) tai lopettamista. Lääkityksessä on riskejä, minkä sivuuttaminen puhuessa niistä ja harkitessaan niiden käyttöä on hölmöä.

Tietenkään näin vakavia haittoja ei monelle tule, mutta se ei silti tarkoita, etteikö merkittävääkin haittaa lääkkeistä voisi kokea alkaessaan niitä jopa vuosia käyttää tai ainakin lievempiä ongelmia niiden kanssa.

Tässä erään pitkäaikaisen psykiatrian lääkkeiden käyttäjän tarina, joka aluksi kirjoitti kirjan hehkuttaakseen masennuslääkkeitä ja tässä hän kirjoittaa lääkekokemuksistaan 20 v käyttöä myöhemmin, ja sävy oli muuttunut paljon kielteisemmäksi:
https://www.theguardian.com/books/2018/apr/01/the-drugs-that-changed-our-minds-lauren-slater-review

Ja kyllä jotkut vastuulliset asiantuntijatkin ovat huolissaan masennuslääkkeiden haitoista.

Esimerkiksi Englannissa voit tutustua näihin sivustoihin, jossa on ihan alan ihmisiä, kuten psykiatreja jotka ovat oikeasti huolissaan ja kiinnostuneet masennuslääkkeiden haitoista ja lopetusongelmista:

http://cepuk.org/
https://davidhealy.org/
http://www.criticalpsychiatry.co.uk/index.php/news
https://joannamoncrieff.com/2018/02/24/challenging-the-new-hype-about-antidepressants/

Suomessa valitettavasti keskustelua käydään lähinnä tanskalaisen sisätautilääkärin toimesta julkisesti ja keskustelunaloitukset voi johtaa jopa työpaikan menetykseen.

Onneksi jotain edes löytyy, jopa ihan psykiatrien kynästä:
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005132976.html
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/651209/Masennuksen hoitoa arvioitava uudelleen

On outo huru-ukko kirjoittanut sekavia "totuuksia". Itseasiassa tuollaiset kommentit pitäisi jättää omaan arvoonsa. Toisaalta: jokainen kokemus omasta sairaudestaan on totuus. Voimia Sinulle "Seilin hullu"!

"Nimittäin, sehän olisi samanlaista hoitotarjontaa kuin aikoinaan Seilissä, jos masennuslääkityksen haitoista kärsivälle potilaalle tarjotaan hoidoksi masennuslääkitystä, jonka haitoista hänen tiedetään kärsivän...

Seilin historiatarinoissa kerrotaan, että kun potilas sanoi lääkärille kärsivänsä kahlehoidossa, niin lääkäri vastasi tälle että tuskinpa kärsit, älä hulluja puhu, tämä on sinun parhaaksi, hyödyt tästä kyllä, usko pois vaan... odotahan... vielä jonain päivänä..."

Tuo kuuluu yhä edelleen psykiatrian luonteeseen ja perusolettamukseen, jonka mukaan psykiatri tietää potilasta paremmin mikä hänelle on parhaaksi. Vaikka loppupeleissä psykiatri itsekin on vain kuolevainen, joka kamppailee omienkin ongelmiensa kanssa elämässä, kuten muutkin ihmiset, eikä välttämättä omiakaan elämänongelmiaan osaa aina ratkaista, mutta silti heidät kohotetaan joksikin yliasiantuntijoiksi ihmiselämän kärsimykseen lääketieteen loppututkinnon takia . Pahimmassa tapauksessa yhdestä lääkeaineluokasta saatujen haittojen ja vieroitushaittojen päälle isketään yhä uusia voimakkaampia lääkkeitä, mikä ei välttämättä ratkaise asioita vaan päinvastoin, johtaa potilaan kärsimään yhä uusista toksisista lääkkeistä ja niiden haitoista jopa pahentaen tilannetta, mikä on saattanut jo pahentua edellisistä lääkkeistä. Osa psykiatreista alkaa leikkiä tulella ja määräilemään ainetta sun toista päällekkäin. Tämä se vasta voikin johtaa mielenkiintoisiin lopputuloksiin.
Nykyaikanakin on keinoja "kahlita potilas", ainakin fyysisesti seinien sisälle ja jopa pakottaa hoidot potilaalle.

Toki on psykiatreja, jotka osaavat "tehdä laskutoimituksen" ja ymmärtävät, että olisi hullua kokeilla samaa ratkaisua asiaan joka edellisillä jopa useilla kerroilla teki katastrofin. Vaikka kuinka hoitosuositukset suosittelisi niitä jopa paria samaan aikaan. Ymmärtävät sivuuttaa lääkkeet jos ne on aiheuttaneet potilaalle edellisellä kertaa paljon harmia ja vieroitusongelmia, diagnoosista huolimatta.

Ja mikä on sinun "ihmehoito", joka parantaa "vain surullisen" ihmisen?! Hehee! Outojen otusten kerho on kokoontunut tänne!

Hehheehheh jos se lääkärihihihhiihihihonk on niin heehheeihjaahohoo masentunut hihiihhiihiihh-iihhiihih itsehiihoohhooh että eihoohhooijahiihiihih älyä sitä hehhehhee-iihhihii sanoahehheei voi mitä hassujahiihi-hhihonk kerrotteeehheehehhhei hehheh

Joku oli kirjoittanut hyvin viitaten, että psykiatria saa ihmiset tuntemaan, jotka menevät vastaanotolle tuntien alakuloa että heissä on joku vika, aivojen häiriötila jonka nimi on masennus. Psykiatria puhuu masennuksesta jonkinlaisena vikana aivoissa, johon on syynä milloin mikäkin psykiatrian teorioiden mukaan, joka usein liittyy johonkin kehon mekanismeihin, välittäjäaineisiin, tulehdustilaan, välittäjäainetasapainoon, heikentyneeseen aivotoimintaan ja mihin lie, minkäkin aikakausittain vaihtuvan teorian mukaan, jotka yleensä pyrkivät lähinnä perustelemaan, miksi kannattaisi "pumpata aivonsa täyteen lääkkeitä" eli perusteena psykiatrian tarjoamien ja tutkimien lääkkeiden käytölle. Psykiatriassa ja lääketehtaiden markkinoinnissa on keksitty mitä moninaisempia syitä miksi popsia mitäkin lääkettä, jota on yritetty todistaa mitä horjuvammilla perusteilla.

Masennus usein selviää lapun täyttämisen jälkeen jossa tulee tietty pistemäärä. Lappu ei kysy mitä ihmiselle on tapahtunut, mikä hänen elämän olosuhteissaan voisi aiheuttaa näitä oireita tai minkälaiset elämäntavat hänellä on. Se vain toteaa, sinulla on masennuksen oireet, täytät tietyn määrän pisteitä, joten tietenkin ongelmahan on sellainen, että siihen voi tarvita biologisen hoidon. Kun ongelma kerrotaan olevan aivoissa, olevan häiriötila, sillä voi olla myös seurauksena se, että ihminen kokee, että hän ei voi itse tälle tilalleen mitään, koska hänen aivonsa on vialliset ja hän ulkoistaa ongelmien ratkaisun psykiatrille, joka sitten kirjoittaa pillerit ja pääsee tai on pääsemättä terapiajonoon. Käydessään hoitajalla hoitajakin vakuuttelee, että sinulla vain on tällainen epänormaali kemiallinen epätasapainotila aivoissasi, että joillekin vain tulee sellainen. Muista ottaa pillerit joka päivä.

Mitä tästä voi seurata?

Joillekin tämä voi olla helpottavaa. Tietenkin tästä seuraa ajatus, että tälle ei vain voi mitään, joillekin nyt vain tulee tällainen sairaus. Sairastun sairauteen nimeltä masennus ja nyt olen potilas, joka voi ottaa vain vastaan hoitoa jotta pääsisin tästä eteenpäin. Hoidan sairauden ja jatkan elämää.

Toisaalta tästä voi seurata, että potilas ei koe enää olevansa aktiivinen toimija, vaan enemmänkin joku joka ei oikein voi tehdä mitään ongelmilleen, ilman psykiatrin ohjausta. Hän voi kokea, että ainut millä hän itseään voi auttaa ovat pillerit, vaikka asiahan ei suinkaan näin ole ja että hänellä on vialliset aivot. Tällaiset ajattelumallit saattavat saada potilaan riippuvaiseksi pillereihin, josta odotellaan maagista ratkaisua toimintakyvyn paranemiseen tai mielialan nousuun. Plasebon voima voi olla merkittävä. Ensinnäkin ollaan potilassuhteessa, jossa joku vahvistaa potilaan ongelman, jota hän sanoo hoitavansa ja potilas uskoo, että lääke alkaa toimia muutamassa viikossa. Usko tämän asian toteutumiseen on merkittävässä roolissa potilaan paremmin voimisessa. Kyllä, mielestäni tämä voi tehdä ihmisiä lääkeriippuvaisia, näkökulma, että heillä on vialliset aivot johon syödään lääkettä. He saattavat ottaa lääkettä ajatuksella, että se korjaa heidän aivojaan. Tuntuu jotenkin luonnottomalta näköalalta ajatella, että asiat ratkeavat muutamassa viikossa pillerillä. Ikäänkuin yhtäkkiä välittäjäainetasapaino on entistä ehompi, sitten mennään terapiaputkeen käsittelemään asiat lääkepöllyissä ja sitten oma kognitio on entistä ehompi ja masennus hiljalleen selätetty, tehokkaasti, niin vaan! Löydetään itsensä uudestaan uudessa roolissa, vahvana masennuksesta selviytyjänä. Mutta mitä sen jälkeen? Millainen on potilaan elämä sen jälkeen, kun syödään vielä lääkkeitä ja terapia on käyty ja masennukselle on annettu turpiin? Tehokkaasti ja nopeasti, kuten markkinataloudessa ikään. Lopetetaan lääkkeet suht nopeasti sen jälkeen. Tämä voisi olla potilaalle suht hyvä polku. Lääkkeet ovat vain ensiapu, ja niin niitä kannattaisi käyttääkin. Monet jäävät mielenterveystoimistoihin asiakkaaksi, ja popsivat lääkkeitä pitkän aikaa. Jopa vuosia. Mitä tästä voi seurata? Ei aina hyviä asioita.

Valitettavasti, asiat eivät aina mene niinkuin Strömsössä. Potilaan polku hoidossa ei menekään kovin tehokkaasti, oppikirjaesimerkin mukaan. Lääke voi olla täysin tehoton, mikä tilastojen valossa on hyvin todennäköistä. Lääke voi olla haitallinen, ja potilas saa masennuksen korjaantumisen sijaan ahdistuksen nousemisen, levottomuuden lisääntymisen ja uniongelmia, mitkä ovat suht yleisiäkin haittavaikutuksia. Aloitusoireet voivat olla sietämättömiä. Osa voi alkaa käyttäytymään holtittomammin ja itselle haitallisesti lääkkeillä, koska lääkkeen vaikutukset ovat arvaamattomia ja vaihtelevat eri ihmisten kohdalla. Osa voi aiheuttaa itselleen lääkityksellä haittaa ja lääkkeellä ongelman turrutus vaan pahentaa ja lykkää ongelmia. Osa ei opi mitään selviytymiskeinoja, kuin lääkeannoksen noston ja uuden lääkkeen kokeilun.

Masennus, mikä olisi voinut mennä itsestään ohi tai terapialla voi pahimmassa tapauksessa johtaa loputtomaan lääkekokeilukierteeseen, kasvaviin lääkehaittoihin.

powkeopkfwpo kirjoitti:

Joku oli kirjoittanut hyvin viitaten, että psykiatria saa ihmiset tuntemaan, jotka menevät vastaanotolle tuntien alakuloa että heissä on joku vika, aivojen häiriötila jonka nimi on masennus. Psykiatria puhuu masennuksesta jonkinlaisena vikana aivoissa, johon on syynä milloin mikäkin psykiatrian teorioiden mukaan, joka usein liittyy johonkin kehon mekanismeihin, välittäjäaineisiin, tulehdustilaan, välittäjäainetasapainoon, heikentyneeseen aivotoimintaan ja mihin lie, minkäkin aikakausittain vaihtuvan teorian mukaan, jotka yleensä pyrkivät lähinnä perustelemaan, miksi kannattaisi "pumpata aivonsa täyteen lääkkeitä" eli perusteena psykiatrian tarjoamien ja tutkimien lääkkeiden käytölle. Psykiatriassa ja lääketehtaiden markkinoinnissa on keksitty mitä moninaisempia syitä miksi popsia mitäkin lääkettä, jota on yritetty todistaa mitä horjuvammilla perusteilla.

Masennus usein selviää lapun täyttämisen jälkeen jossa tulee tietty pistemäärä. Lappu ei kysy mitä ihmiselle on tapahtunut, mikä hänen elämän olosuhteissaan voisi aiheuttaa näitä oireita tai minkälaiset elämäntavat hänellä on. Se vain toteaa, sinulla on masennuksen oireet, täytät tietyn määrän pisteitä, joten tietenkin ongelmahan on sellainen, että siihen voi tarvita biologisen hoidon. Kun ongelma kerrotaan olevan aivoissa, olevan häiriötila, sillä voi olla myös seurauksena se, että ihminen kokee, että hän ei voi itse tälle tilalleen mitään, koska hänen aivonsa on vialliset ja hän ulkoistaa ongelmien ratkaisun psykiatrille, joka sitten kirjoittaa pillerit ja pääsee tai on pääsemättä terapiajonoon. Käydessään hoitajalla hoitajakin vakuuttelee, että sinulla vain on tällainen epänormaali kemiallinen epätasapainotila aivoissasi, että joillekin vain tulee sellainen. Muista ottaa pillerit joka päivä.

Mitä tästä voi seurata?

Joillekin tämä voi olla helpottavaa. Tietenkin tästä seuraa ajatus, että tälle ei vain voi mitään, joillekin nyt vain tulee tällainen sairaus. Sairastun sairauteen nimeltä masennus ja nyt olen potilas, joka voi ottaa vain vastaan hoitoa jotta pääsisin tästä eteenpäin. Hoidan sairauden ja jatkan elämää.

Toisaalta tästä voi seurata, että potilas ei koe enää olevansa aktiivinen toimija, vaan enemmänkin joku joka ei oikein voi tehdä mitään ongelmilleen, ilman psykiatrin ohjausta. Hän voi kokea, että ainut millä hän itseään voi auttaa ovat pillerit, vaikka asiahan ei suinkaan näin ole ja että hänellä on vialliset aivot. Tällaiset ajattelumallit saattavat saada potilaan riippuvaiseksi pillereihin, josta odotellaan maagista ratkaisua toimintakyvyn paranemiseen tai mielialan nousuun. Plasebon voima voi olla merkittävä. Ensinnäkin ollaan potilassuhteessa, jossa joku vahvistaa potilaan ongelman, jota hän sanoo hoitavansa ja potilas uskoo, että lääke alkaa toimia muutamassa viikossa. Usko tämän asian toteutumiseen on merkittävässä roolissa potilaan paremmin voimisessa. Kyllä, mielestäni tämä voi tehdä ihmisiä lääkeriippuvaisia, näkökulma, että heillä on vialliset aivot johon syödään lääkettä. He saattavat ottaa lääkettä ajatuksella, että se korjaa heidän aivojaan. Tuntuu jotenkin luonnottomalta näköalalta ajatella, että asiat ratkeavat muutamassa viikossa pillerillä. Ikäänkuin yhtäkkiä välittäjäainetasapaino on entistä ehompi, sitten mennään terapiaputkeen käsittelemään asiat lääkepöllyissä ja sitten oma kognitio on entistä ehompi ja masennus hiljalleen selätetty, tehokkaasti, niin vaan! Löydetään itsensä uudestaan uudessa roolissa, vahvana masennuksesta selviytyjänä. Mutta mitä sen jälkeen? Millainen on potilaan elämä sen jälkeen, kun syödään vielä lääkkeitä ja terapia on käyty ja masennukselle on annettu turpiin? Tehokkaasti ja nopeasti, kuten markkinataloudessa ikään. Lopetetaan lääkkeet suht nopeasti sen jälkeen. Tämä voisi olla potilaalle suht hyvä polku. Lääkkeet ovat vain ensiapu, ja niin niitä kannattaisi käyttääkin. Monet jäävät mielenterveystoimistoihin asiakkaaksi, ja popsivat lääkkeitä pitkän aikaa. Jopa vuosia. Mitä tästä voi seurata? Ei aina hyviä asioita.

Valitettavasti, asiat eivät aina mene niinkuin Strömsössä. Potilaan polku hoidossa ei menekään kovin tehokkaasti, oppikirjaesimerkin mukaan. Lääke voi olla täysin tehoton, mikä tilastojen valossa on hyvin todennäköistä. Lääke voi olla haitallinen, ja potilas saa masennuksen korjaantumisen sijaan ahdistuksen nousemisen, levottomuuden lisääntymisen ja uniongelmia, mitkä ovat suht yleisiäkin haittavaikutuksia. Aloitusoireet voivat olla sietämättömiä. Osa voi alkaa käyttäytymään holtittomammin ja itselle haitallisesti lääkkeillä, koska lääkkeen vaikutukset ovat arvaamattomia ja vaihtelevat eri ihmisten kohdalla. Osa voi aiheuttaa itselleen lääkityksellä haittaa ja lääkkeellä ongelman turrutus vaan pahentaa ja lykkää ongelmia. Osa ei opi mitään selviytymiskeinoja, kuin lääkeannoksen noston ja uuden lääkkeen kokeilun.

Masennus, mikä olisi voinut mennä itsestään ohi tai terapialla voi pahimmassa tapauksessa johtaa loputtomaan lääkekokeilukierteeseen, kasvaviin lääkehaittoihin.

Lue lisää

Psykiatriassa uskotaan myyttiin, jonka mukaan mielen sairauksia voidaan hallita loputtomiin lääkkeillä, pitkäkestoisilla jatkuvilla lääkityksillä. Syödään pilleriä joilla hallitaan sairautta. Valitettavasti myös vastakkaista tutkimusnäyttöä näkyy tästä. Pitkäaikaiskäyttäjät eivät voi paremmin suhteessa lääkitsemättömiin ja he alkavat saada yhä kasvavia ongelmia lääkkeistä pitkällä tähtäimellä. Niin terveydellisiä kuin mielenterveydellisiä.

Yhä uusien lääkkeiden lisääminen ei myöskään tuo parempaa terveyttä, vaikka jotkut psykiatrit pyrkivät lisäämällä lääkitystä lääkityksen päälle hallitsemaan potilaan tilaa. Ehkä lopussa se hyöty onkin ainoastaan vaan hallita potilaan tilaa romahtamasta? Hätäratkaisuna on aina vaan aloitettu joku lääke, ehkä monia päällekkäin. Yrittää paikata lääkkeiden tuottamia haittoja? Jatkaa lääkityksiä, koska vieroitusoireet voisivat tehdä potilaan elämästä sietämätöntä? Valitettavasti lääkkeiden lisääminen vain lisää toksista kuormaa lääkkeistä ja yhteisvaikutuksia ja erityisesti pitkäaikaisia yhteisvaikutuksia lääkkeistä on tutkittu suht heikosti, vielä heikommin kuin pitkäaikaista käyttöä lääkkeistä.Mitä pitempään lääkkeitä syö, sen hankalampi ne on purkaa ja sitä kovempi koukku niihin tulee. Netin masennuslääkepurkuun keskittyvällä foorumilla niillä usein on kovempia vaikeuksia purkaa lääke, mitä enemmän ja mitä pitempään on syöty.

Mikä tuntuu oudolta, että siinä missä esimerkiksi bentsoihin tuleva riippuvuus ja lopetusvaikeudet myönnetään, vaikka runsas määrä potilaita kokee vaikeuksia purkaa masennuslääkkeitä, kumminkin psykiatrit kokoajan jankuttavat kuinka niihin ei tule riippuvuutta tai eivät puhu että niihin voi sisältyä bentsoja vastaavia purkuongelmia. Mitä tämä sitten on jos ei jonkinasteista kehon fysiologista riippuvuutta lääkeaineeseen? Aiheesta juttu https://www.nytimes.com/2018/04/07/health/antidepressants-withdrawal-prozac-cymbalta.html

Valitettavasti monessa tapauksessa potilas (ja psykiatri) syyttää potilaan oireista potilaan omaa mielisairautta, joka todellisuudessa on oireita lääkityksistä, millä potilas on tai millä potilas on ollut, mistä hän on vieroittautunut ja mistä hän potee lopetusongelmia. Toisaalta on enää mahdoton jossain välissä sanoa mikä johtuu mistäkin. Potilas olisi saattanut vähemmällä lääkemäärällä tai jopa lääkkeettä voida pitkällä tähtäimellä paremmin, mutta sitä ei tietenkään potilas eikä psykiatri koskaan saa tietää, kun lääkepolulle on lähdetty. Mitä ei sanota, lääkkeistä tulevat ongelmat voivat olla paljon suurempia ja vaikeampia, mitä itse masennus oli, mitä lähdettiin hoitamaan. Hoitaminen ei tuo aina parempia tuloksia. Vaikka siitä kuinka puhuttaisiin hoitamisena, hoitaminen ei aina tuo hyvää oloa.

Tutkimus millä perusteltiin sitä, että kannattaa jatkaa masennuslääkettä ikäänkuin sitä hallitakseen vailla huolta lopetuksesta, että tällainen tapa käyttää lääkettä ehkäisi masennusta jollain potilailla kestivät vain vähän päälle kaksi vuotta. On ihan naurettavaa, kuinka lyhytkestoisilla tutkimuksilla laaja määrä ihmisiä on alkanut käyttää lääkkeitä hyvin pitkän aikaa.

Onko asia todella niin, että masennuslääkkeistä on yleisesti enemmän hyötyä kuin haittaa ja erityisesti jos mietitään pitemmällä tähtäimellä? Ja mitä niiden todistetut hyödyt loppupeleissä ovat? tämä on mielenkiintoinen asia pohdittavaksi.

Tuosta aivojen häiriötilasta jauhetaan ja siinä masennus asiasakin siinä on varmasti osa totta. Välittäjäaineiden muutoksia on varmasti masennuksesta kärsivillä mutta se ei ole minkään yhden välittäjäaineen syytä. Dopamiinijärjestelmässä on eroja ekstrovertti-ja introvertti ihmisillä että voi ajatella että introvertit ovat jo syntyessään "sairaampia". Lapsuudessa koettu hyväksikäyttö jättää pysyviä jälkiä aivoihin jotka pystytään kuvantamismenetelmin osoittamaan. Kuvantamismentelmätkään ei ole niin luotettavia että ihmisen psyykkiset ongelmat pystyttäisiin täysin sillä tavalla löytämään. Tämä kertoo aivojen monimuotoisuudesta ja mutkikkuudesta. Sitten yksittäistapauksia on aina missä aivotoiminta on vaikka neurologisista syistä poikkeavaa, joka voi vaikuttaa jopa traagisesti ihmisen käyttäytymiseen ja elämään.

brainchemistry kirjoitti:

Tuosta aivojen häiriötilasta jauhetaan ja siinä masennus asiasakin siinä on varmasti osa totta. Välittäjäaineiden muutoksia on varmasti masennuksesta kärsivillä mutta se ei ole minkään yhden välittäjäaineen syytä. Dopamiinijärjestelmässä on eroja ekstrovertti-ja introvertti ihmisillä että voi ajatella että introvertit ovat jo syntyessään "sairaampia". Lapsuudessa koettu hyväksikäyttö jättää pysyviä jälkiä aivoihin jotka pystytään kuvantamismenetelmin osoittamaan. Kuvantamismentelmätkään ei ole niin luotettavia että ihmisen psyykkiset ongelmat pystyttäisiin täysin sillä tavalla löytämään. Tämä kertoo aivojen monimuotoisuudesta ja mutkikkuudesta. Sitten yksittäistapauksia on aina missä aivotoiminta on vaikka neurologisista syistä poikkeavaa, joka voi vaikuttaa jopa traagisesti ihmisen käyttäytymiseen ja elämään.

Lue lisää

"Välittäjäaineiden muutoksia on varmasti masennuksesta kärsivillä mutta se ei ole minkään yhden välittäjäaineen syytä."

Ei ole. Se on myytti. Mitään epänormaalia ei ole koskaan todettu surullisten/masentuneiden tai ahdistuneidenkaan aivoissa. Sillä, että ihmisellä on paha mieli ei ole mitään tekemistä aivojen toimintaongelmien kanssa. Syyt ovat 100%:sti elämässä. Älkää antako psykiatrien huijata teitä geeni- tai välittäjäaine- tai millään muullakaan lööperillä. Tietenkin se on aina teidän omasta ymmärryksestänne pois, jos ja kun haksahdetta aivohölönpölöön.

"Lapsuudessa koettu hyväksikäyttö jättää pysyviä jälkiä aivoihin jotka pystytään kuvantamismenetelmin osoittamaan."

Anteeksi missä on näytetty. Jossain iltapäivälehdessä ehkä.

Ihan maalaisjärjellä aateltuna niin kyllä masentuneiden aivoista poikkeavaa löytyy.Masennuksen syyt ovat tietysti niin monisyiset että eri henkilöillä se voi näyttäytyy hyvinkin eri tavoin. Geenit tietysti lyövät oman soppansa tähän. Suomihan on geneettisesti kovin epäyhtenäinen kansa ja tämä näkyy mm. että Itä-Suomi on sairaampaa sekä fyysisesti että psyykkisesti kuin Länsi-Suomi. Eikä se että mies on väkivaltaisempi kuin nainen ole sattumaa?! Tottakai lapsuuden traumasta jää pysyvä jälki. Miten voit edes sanoa ettei jäisi? Lue vaikka traumaguru Bessel Van Der Kolkin kirja The Body keeps the score (suom.Jäljet kehossa). Kirjassa hän käy hyvin perusteellisesti läpi traumaa hyvin monesta näkökulmasta. Trauman vaikutukset ulottuvat aina elintoimintoihin ja immuunijärjestelmään saakka. Lainaus kirjasta: "Traumasta kärsivillä mantelitumakkeen ja mediaalisen etuotsalohkon välinen tasapaino muuttuu jyrkästi, joten heidän on vaikea hallita tunteitaan ja impulssejaan. Kun erittäin vahvan tunteen vallassa olevien ihmisten aivoja on kuvattu, on voimakkaan pelon, surun, vihan havaittu aktivoivan aivokuorenalaisia alueita, jotka osallistuvat tunteiden heräämiseen ja vähentävät merkittävästi otsalohkojen, erityisesti mediaalisten etuotsalohkojen aktiivisuutta."

brainchemistry kirjoitti:

Ihan maalaisjärjellä aateltuna niin kyllä masentuneiden aivoista poikkeavaa löytyy.Masennuksen syyt ovat tietysti niin monisyiset että eri henkilöillä se voi näyttäytyy hyvinkin eri tavoin. Geenit tietysti lyövät oman soppansa tähän. Suomihan on geneettisesti kovin epäyhtenäinen kansa ja tämä näkyy mm. että Itä-Suomi on sairaampaa sekä fyysisesti että psyykkisesti kuin Länsi-Suomi. Eikä se että mies on väkivaltaisempi kuin nainen ole sattumaa?! Tottakai lapsuuden traumasta jää pysyvä jälki. Miten voit edes sanoa ettei jäisi? Lue vaikka traumaguru Bessel Van Der Kolkin kirja The Body keeps the score (suom.Jäljet kehossa). Kirjassa hän käy hyvin perusteellisesti läpi traumaa hyvin monesta näkökulmasta. Trauman vaikutukset ulottuvat aina elintoimintoihin ja immuunijärjestelmään saakka. Lainaus kirjasta: "Traumasta kärsivillä mantelitumakkeen ja mediaalisen etuotsalohkon välinen tasapaino muuttuu jyrkästi, joten heidän on vaikea hallita tunteitaan ja impulssejaan. Kun erittäin vahvan tunteen vallassa olevien ihmisten aivoja on kuvattu, on voimakkaan pelon, surun, vihan havaittu aktivoivan aivokuorenalaisia alueita, jotka osallistuvat tunteiden heräämiseen ja vähentävät merkittävästi otsalohkojen, erityisesti mediaalisten etuotsalohkojen aktiivisuutta."

Lue lisää

Ei löydy. Jos sinulla on jotain päinvastaista näyttöä, voit siitä kertoa. Voitat Nobelin siitä hyvästä.

Kukaan ei ole koskaan pystynyt tieteellisesti osoittamaan, että masentuneen/surullisen, tai toisaalta iloisenkaan, ihmisen aivoissa olisi mitään poikkeavaa. Mielestäni on absurdia edes olettaa niin. Aina, kun sanottu, että nyt on löytynyt jotakin, on myöhemmin paljastunut, että epänormaalit muutokset aivoissa ovat olleet jonkin oikean sairauden, iskun tai psykiatrisen käsittelyn, kuten SSRI-käytön tai sähköshokin, seurausta.

Se, että aivoissa näkyy toimintaa, kun ihminen on elossa, nauraa, itkee, suree, kiihottuu, jännittyy, ahdistuu, suuttuu, iloitsee, rentoutuu ja niin edelleen, ei tarkoita, että jotain on vialla. Jos ihmisen aivoissa ei näkyisi mitään, olisi hän kuollut. Epänormaalit löydökset ovat aivan eri asia. Samoin geeneille selittäminen on älytöntä. Ihmiset reagoivat elämäntapahtumiin, kuten reagoivat sen perusteella millainen maailmankuva, arvot, asenteet ja sosiaalinen ja taloudellinen tilanne heillä sillä hetkellä on. Geeneistä puhuminen näissä yhteyksissä paljastaa, ettei henkilö ymmärrä mistä puhuu. Erikseen ovat fyysiset ominaisuudet pituudesta, silmien väriin jne. sekä oikeat sairaudet, joissa geeneillä on ratkaiseva rooli.

ykutig kirjoitti:

"Välittäjäaineiden muutoksia on varmasti masennuksesta kärsivillä mutta se ei ole minkään yhden välittäjäaineen syytä."

Ei ole. Se on myytti. Mitään epänormaalia ei ole koskaan todettu surullisten/masentuneiden tai ahdistuneidenkaan aivoissa. Sillä, että ihmisellä on paha mieli ei ole mitään tekemistä aivojen toimintaongelmien kanssa. Syyt ovat 100%:sti elämässä. Älkää antako psykiatrien huijata teitä geeni- tai välittäjäaine- tai millään muullakaan lööperillä. Tietenkin se on aina teidän omasta ymmärryksestänne pois, jos ja kun haksahdetta aivohölönpölöön.

"Lapsuudessa koettu hyväksikäyttö jättää pysyviä jälkiä aivoihin jotka pystytään kuvantamismenetelmin osoittamaan."

Anteeksi missä on näytetty. Jossain iltapäivälehdessä ehkä.

Lue lisää

"Sillä, että ihmisellä on paha mieli ei ole mitään tekemistä aivojen toimintaongelmien kanssa. Syyt ovat 100%:sti elämässä. "

Tuosta olen hämmentynein mielin samaa mieltä.

Kävin vuositolkulla pitkässä psykoterapiassa päästäkseni sinuiksi sen asian kanssa, että minut oli lapsena julmasti rikottu, ja kyetäkseni elämään turvallisin mielin parisuhteessa, luottamaan.

Mutta tässä hoitosuhteessa minua rikottiinkin lisää, koska käypä hoito -suositusten vuoksi diagnoosini (vakava toistuva masennus) vaatii psykiatripsykoterapeuttini mielestä pysyvän masennuslääkityksen, ja myöhemmin myös neuroleptin masennuslääkkeen vaikutusta tehostamaan.

Elin vuosikausia lääkittynä, tunteet laimennettuina, lääkkeen haittoihin naitettuna.

Minussa ei viisari värähdykselläkään ilmaissut halua kohdata ihminen jota rakastaa. Olin ahdistuksesta putsattu ja siksi helpottunut, mutta muutoin kylmä ja haluton. Kelvoton rakastamaan. Kyvytön kaipaamaan.

Ja tästä tilanteesta minut lääkinnyt psykoterapeutti on sanonut olevansa pahoillaan, kun viimein aloin ihmetellä hänelle lääkitykseni järkevyyttä. Psykoterapeutti oikein näytti kädellä sydäntään, että siellä tuntuu pahalta se, että koen lääkityksen haitanneen elämääni ja pilanneen avun jota olin luullut saavani terapiasta. Hän ei ollut lääkityshaittoja minussa havainnut.

En olisi käynyt tuota keskustelua terapeuttini kanssa, ja söisin varmaan vieläkin masennuslääkettä neurolepteillä tehostettuina, ellen olisi sattumien summana löytänyt netistä brittiläisten masennuslääkekäyttäjien kokemuksia. Ja kun löysin myös tieteellisen tutkimusmaailman kentälle kuuluvien lääkäreiden kirjoituksia masennuslääkkeen haitoista pitkäaikaiskäytössä, niin aloin epäillä oman hoitotahoni vakuutteluja lääkityksen hyödyllisyydestä kohdallani.

Lopulta minulle ahdistavinta tilanteessani, sen ymmärtäminen mihin hoidossani oli päädytty, oli tuntemani lojaalisuus psykoterapeuttipsykiatriaani kohtaan. Ja sitten tuli se häpeä mitä tunsin koska en ollut aikaisemmin tajunnut.

ölsdgökgdklg kirjoitti:

"Nimittäin, sehän olisi samanlaista hoitotarjontaa kuin aikoinaan Seilissä, jos masennuslääkityksen haitoista kärsivälle potilaalle tarjotaan hoidoksi masennuslääkitystä, jonka haitoista hänen tiedetään kärsivän...

Seilin historiatarinoissa kerrotaan, että kun potilas sanoi lääkärille kärsivänsä kahlehoidossa, niin lääkäri vastasi tälle että tuskinpa kärsit, älä hulluja puhu, tämä on sinun parhaaksi, hyödyt tästä kyllä, usko pois vaan... odotahan... vielä jonain päivänä..."

Tuo kuuluu yhä edelleen psykiatrian luonteeseen ja perusolettamukseen, jonka mukaan psykiatri tietää potilasta paremmin mikä hänelle on parhaaksi. Vaikka loppupeleissä psykiatri itsekin on vain kuolevainen, joka kamppailee omienkin ongelmiensa kanssa elämässä, kuten muutkin ihmiset, eikä välttämättä omiakaan elämänongelmiaan osaa aina ratkaista, mutta silti heidät kohotetaan joksikin yliasiantuntijoiksi ihmiselämän kärsimykseen lääketieteen loppututkinnon takia . Pahimmassa tapauksessa yhdestä lääkeaineluokasta saatujen haittojen ja vieroitushaittojen päälle isketään yhä uusia voimakkaampia lääkkeitä, mikä ei välttämättä ratkaise asioita vaan päinvastoin, johtaa potilaan kärsimään yhä uusista toksisista lääkkeistä ja niiden haitoista jopa pahentaen tilannetta, mikä on saattanut jo pahentua edellisistä lääkkeistä. Osa psykiatreista alkaa leikkiä tulella ja määräilemään ainetta sun toista päällekkäin. Tämä se vasta voikin johtaa mielenkiintoisiin lopputuloksiin.
Nykyaikanakin on keinoja "kahlita potilas", ainakin fyysisesti seinien sisälle ja jopa pakottaa hoidot potilaalle.

Toki on psykiatreja, jotka osaavat "tehdä laskutoimituksen" ja ymmärtävät, että olisi hullua kokeilla samaa ratkaisua asiaan joka edellisillä jopa useilla kerroilla teki katastrofin. Vaikka kuinka hoitosuositukset suosittelisi niitä jopa paria samaan aikaan. Ymmärtävät sivuuttaa lääkkeet jos ne on aiheuttaneet potilaalle edellisellä kertaa paljon harmia ja vieroitusongelmia, diagnoosista huolimatta.

Lue lisää

Kaikilla ihmisillä ei ole matemaattista päättelykykyä.

kemiallista epätasapainoa ei ole todettu, ja se tuntuu myös hiukan älyvapaalta. Mikä on sitten normaali kemiallinen toiminta? Mitä on epänormaali kemiallinen toiminta?
Milloin aivokemiat ovat oikein toimivat suhteessa toisiinsa?

Jos joku kemiallisen toiminnan häiriö olisi jossain sairaustiloissa, mitä psykiatria on aina antanut ymmärtää, lääkkeet kyllä tuskin sen hoitavat, vaikka edelleenkin niitä aivokemioita peukaloivia lääkkeitä annetaan yhdelle jos toiselle. Päinvastoin, ne usein jättävät aivot käytön loputtua tilaan, missä aivot saattaa tuottaa jopa VÄHEMMÄN serotoniinia ja vähemmän välittäjäainetta mitä on alettu peukaloimaan, johtuen lääkkeen tekemistä muutoksista. Niistä kestää sitten aikaa parantua käytön lopettaessa ja olo voi olla entistä pskempi.

Sen sijaan että mietitään viallisia aivoja ja aivokemioita ja aivojen toiminnan ongelmia yms mihin lääkkeitä vedetään niin olisi syytä miettiä myös niiden hoitokeinoja joilla on erittäin suuri mahdollisuus oikeasti tehdä vikoja ihmisen aivojen kemialliseen toimintaan
- miten psyykenlääkkeet toimii?
- korjaavatko ne aivokemioita oikeasti?
- miten ne vaikuttavat aivoihin? miten ne vaikuttaa aivoihin pitkällä tähtäimellä?
- niiden terveysriskejä
- miksi ne on vaikeaa purkaa joillakin? siis minkä mekanismin takia?
- mitä vaihtoehtoja niiden käyttämiselle olisi?
- miksi ihmiset kokee ne hyvinä/huonoina
- miten vieroitus vaikuttaa kehoon ja aivoihin?
- miten niistä pääsee turvallisimmin eroon minimoiden riskit?


Enemmän olisi relevanttia miettiä, minkälaisia reaktioita ihmisillä on esimerkiksi traumoihin eikä miettiä heitä minään kemiallisena aivokemioiden kimppuna tai tutkia heidän aivojen rakennetta. Kysyä mitä heille on tapahtunut sen sijaan että kysytään mikä heissä on vialla? Psykiatrialla on jostain syystä tosi märkä uni geenitutkimukseen ja aivojen rakenteisiin ja aivojen vikoihin.

Aivan. Asioihin ei pitäisi lähestyä lääkekeskeisesti koska lääkkeet ei korjaa yhtään mitään. Toisaalta päihteet laajemnin on nopea tapa vaikuttaa ihmismieleen sekä hyvässä että pahassa. Riittääkö keskusteluterapia pelkästään jos on kasvanut lapsuuden perhehelvetissä? Luultavasti ei. Muutebkin kaikki voitava pitää tehdä eheän lapsuuden saamiseksi mahdollisimman monelle mutta tuntuu ettei se hallituksellakaan ole tavoitteena. Mielestäni on hyvä että asioita tutkitaan monelta kantilta vaikkei esim. geenitutkimus ratkaisua tuokaan.

heheh! Olette hauskoja velikultia. Ette kai ole tosissanne? Että koko elämä on pyhitetty tuohon saivarteluun mitä käytte keskenänne? Narraatte minunlaista yksinkertaista!
Huviksenne väitätte lääkkeiden olevan haitallisia!
Melkein jo uskoin teitä, kun oli monenlaista "todistusaineistoa"!
Onhan hauskoja tyyppejä!

Hihii! Otsikko olisi parempi: miksi masentunut vaikenee lääkärin masennuslääkkeiden haitoista! Eih-hee tässä kuolee kohta nauruun näiden hupiukkojen seurassa! He-heiihhihii

Brainchemistry kirjoitti:

Aivan. Asioihin ei pitäisi lähestyä lääkekeskeisesti koska lääkkeet ei korjaa yhtään mitään. Toisaalta päihteet laajemnin on nopea tapa vaikuttaa ihmismieleen sekä hyvässä että pahassa. Riittääkö keskusteluterapia pelkästään jos on kasvanut lapsuuden perhehelvetissä? Luultavasti ei. Muutebkin kaikki voitava pitää tehdä eheän lapsuuden saamiseksi mahdollisimman monelle mutta tuntuu ettei se hallituksellakaan ole tavoitteena. Mielestäni on hyvä että asioita tutkitaan monelta kantilta vaikkei esim. geenitutkimus ratkaisua tuokaan.

Lue lisää

Auttaisko joku luuytimen kautta aivoihin johtava polku.

Kylläpä naurattaa, kun omia lääkkeitä morkataan. Ei kai se röllillekään passaa.

sagssag kirjoitti:

kemiallista epätasapainoa ei ole todettu, ja se tuntuu myös hiukan älyvapaalta. Mikä on sitten normaali kemiallinen toiminta? Mitä on epänormaali kemiallinen toiminta?
Milloin aivokemiat ovat oikein toimivat suhteessa toisiinsa?

Jos joku kemiallisen toiminnan häiriö olisi jossain sairaustiloissa, mitä psykiatria on aina antanut ymmärtää, lääkkeet kyllä tuskin sen hoitavat, vaikka edelleenkin niitä aivokemioita peukaloivia lääkkeitä annetaan yhdelle jos toiselle. Päinvastoin, ne usein jättävät aivot käytön loputtua tilaan, missä aivot saattaa tuottaa jopa VÄHEMMÄN serotoniinia ja vähemmän välittäjäainetta mitä on alettu peukaloimaan, johtuen lääkkeen tekemistä muutoksista. Niistä kestää sitten aikaa parantua käytön lopettaessa ja olo voi olla entistä pskempi.

Sen sijaan että mietitään viallisia aivoja ja aivokemioita ja aivojen toiminnan ongelmia yms mihin lääkkeitä vedetään niin olisi syytä miettiä myös niiden hoitokeinoja joilla on erittäin suuri mahdollisuus oikeasti tehdä vikoja ihmisen aivojen kemialliseen toimintaan
- miten psyykenlääkkeet toimii?
- korjaavatko ne aivokemioita oikeasti?
- miten ne vaikuttavat aivoihin? miten ne vaikuttaa aivoihin pitkällä tähtäimellä?
- niiden terveysriskejä
- miksi ne on vaikeaa purkaa joillakin? siis minkä mekanismin takia?
- mitä vaihtoehtoja niiden käyttämiselle olisi?
- miksi ihmiset kokee ne hyvinä/huonoina
- miten vieroitus vaikuttaa kehoon ja aivoihin?
- miten niistä pääsee turvallisimmin eroon minimoiden riskit?


Enemmän olisi relevanttia miettiä, minkälaisia reaktioita ihmisillä on esimerkiksi traumoihin eikä miettiä heitä minään kemiallisena aivokemioiden kimppuna tai tutkia heidän aivojen rakennetta. Kysyä mitä heille on tapahtunut sen sijaan että kysytään mikä heissä on vialla? Psykiatrialla on jostain syystä tosi märkä uni geenitutkimukseen ja aivojen rakenteisiin ja aivojen vikoihin.

Lue lisää

Maailmalla on todella valtava määrä aivosairaita. Masennus ja muut psyykenlääkkeiden käyttäjien lukumäärä sen kertoo. Lääke määrätään vain silloin, kun kyseessä on jokin sairaus. Nyt vaan on niin, että masennus on normaali reaktio ja kuuluu ihmiselle normaalina, mikäli kaikki laboratorioarvot ovat hyvät ja tutkimustulokset ovat O. K. On olemassa sellaisia elimistön sairaustiloja, jotka aiheuttavat masennuksen tyyppisiä oireita. Yleensä silloin on jokin laboratoriotutkimuksissa tehty löytö, joka selittää oireilun.

Mikäli kaikki laboratoriotutkimukset ovat hyvät, pitää punnita lääkkeen määrääminen ja se hyöty, mitä fyysisesti terve ihminen ko lääkkeestä voi saada. Myöskin punnittava ne haitat, joita tulee kaikille.

On täysin outoa, että miljoonilla maailman ihmisillä olisi sellainen aivohäiriö, joka näkyy tutkimuksissa ja joka häiriö olisi ihan oikeasti olemassa ja johon häiriöön täytyisi käyttää masennuslääkettä. ok. Näyttää sille kuin tiede olisi saanut sellaisen vallan, että vielä mainonnan kautta ihmiset on saatu aivopestyä olemaa aivosairaita, kun he ovat " niin sanotusti masentuneita", eikä heille ole kukaan kertonut, niin masennus kuuluu tottakai suruun, menetyksiin jne. Sitä tunnetta ja mielialaa ei saa peukaloida eikä tukahduttaa jollakin lääkkeellä.

Kaikki erikoisalan laboratoriotutkimukset tulee aina tehdä masennuksesta valittavalle ihmisele. Ne tavallisimmat kyllä tehdään rutiinisti, mutta erikoisemmat jätetään tekemättä ja siitä saattaa olla vakava-asteiset seuraukset niin monelle ihmiselle.

Psykiatriselle potilaalle ei saa ensimmäisenä antaa sitä masennuskaavaketta täytettäväksi, vaan haastattelu fyysinen puoli tutkittava tarkoin ja erikoislaboratoriotutkimukset sitten sen päälle. Haettava kaikki sellaiset verikokeet, joista voisi tulla esille jotain masentavaan oloon, väsymykseen viittaavaa. Jos sitten löytyy jotakin fyysistä poikkeavaa niin masentunut saa voimansa takaisin oikealla hoidolla, ei masennuslääkkeellä.

Ei pidä paikkaansa! Oon syönyt lääkkeitä toistakymmentä vuotta. Ja k*rpä seisoo kuin rautakanki! Ei tarvita viagraa!

Ontotta kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa! Oon syönyt lääkkeitä toistakymmentä vuotta. Ja k*rpä seisoo kuin rautakanki! Ei tarvita viagraa!

Sinulla ei seiso muu kuin tyhjäkäynnille jäänyt järkesi, jos olet sitä mieltä, että lääkityskokemuksesi on psykiareille ja potilaille passeli totuus masennuslääkkeen hyödyistä ja haitoista.

Joku on täällä todennut, että masennuspotilaille on hyötyä kaikista toipumiseen ja parantumiseen liittyvistä keskusteluista. Niin onkin! Näissäkin masennus-aiheisissa keskusteluissa on monenlaista tärkeää tietoa ja erilaisia kokemuksia, jotka koskevat lääkitystä ja psykoterapian tavoitteita. Minun pienille harmaille aivosoluilleni ne ovat antaneet ajattelun aiheita! Ja mikä parasta, ajattelusta on seurannut toimintaa!

Nyt olen myös keskustellut täälläkin esille tulleista masennuksen hoitoon liittyvistä asioista oman hoitotahoni kanssa. Näistä keskusteluista ei ole ollut minulle mitään haittaa, ei myöskään, sanojensa perusteella, hoitotaholleni. Päinvastoin. Nyt viimeistään hoitotaholle on tullut selväksi, että oikea täsmällinen tieto on _minun_ tapa käsitellä huolistani syntyvää, masennusta aiheuttavaa ahdistusta hallittaviin mittasuhteisiin, ja sen jälkeen hevon kuuseen.

Masennuslääkkeet, joita söin yli kymmenen vuotta putkeen, eivät auttaneet minua. Vakavasta masennuksesta ja vaikeasta ahdistustilasta toipuminen alkoi vasta sitten, kun ymmärsin pitää pääni lääkityksen purun suhteen. Lopullisen, viimeiseksi jääneen irtioton lääkkeistä otin hoitotaholleni kertomatta. Minulla ei ollut enää syytä luottaa lääkitysasioissa hoitotahooni, koska hänellä oli erikoinen velvollisuus suositella minulle lääkitystä, vaikka lääkitys aiheutti minulle haittaa ja riisti niin paljon minuuttani, ettei hänkään voinut olla sitä huomaamatta.

Omalla kohdallani pitkäkestoisen masennuslääkityksen purku oli pitkäkestoinen ajanjakso elämässäni, ja elämääni pahasti tuhoava. Mutta minä selvisin. Voitin vieroitusoireet vaikeassa elämäntilanteessa. En antanut periksi, vaikka jouduin kulkemaan helvetin läpi ilman terveydenhuollon tiedollistakaan apua. En antanut periksi koska olen vttumainen akka ja minulla on prkeleen hankala luonne. Eli ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin vaikeassa ihmispolossa - kun johonkin ryhdytään, se katsotaan loppuun asti:) Nyt kun elämä on taas raiteillaan, on ollut ilo huomata, että olen vapautunut myös raskaaksi käyneestä potilaan roolista.

Toivon, että jonain päivänä suomalainen terveydenhuolto on sillä tasolla, että kukaan ei joudu kärsimään masennuslääkityksen purun vaikeista ja kauan kestävistä vieroitusoireita yksin. Lääkäreiden on annettava potilaille täsmällistä tietoa sekä masennuslääkkeen haittojen vaikutuksesta potilaan elämään että lääkityksen purkuun liittyvistä vieroitusoireista. Tietoa on annettava siitäkin huolimatta, että ne ovat psykiatrien mielestä todella harvinaisia, eivätkä siksi ansaitse huomiota, eivätkä siten potilaatkaan tarvitse oikeaa apua.

Lopuksi: Olen löytänyt tien ulos elämääni haittavasta masennuslääkityksestä ja saanut ahdistuksen kohtaamiseen ja masennuksesta toipumiseen toimivia välineita Too Much Medicine -tapahtumatietojen avulla. Tänä syksynä Too Much Medicine -symposiumi järjestetään Helsingissä. Symposiumiin kokoontuu lääketieteen huippututkijoita eri puolilta maailmaa. Sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta ylidiagnostiikan ja ylihoidon ongelmista, edistää luotettavaa lääketieteellistä tutkimusta ja niihin perustuvia hoitosuosituksia, parantaa potilaiden asemaa terveydenhuollossa ja kehittää terveydenhuollon tutkimusten tiedonvälitystä ja yhteiskunnallista keskustelua. Googlaamalla Too Much Medicine löytyy lisää tietoa.

Höpö höpö. Mitään masennusta ei ole.
Ei ole ikinä ollutkaan.
Kun jätkää alkaa v*tuttaa niin menee terv.aseman lääkärin vstotolle.
Sanoo että tekee kohta itsarin ym paskaa.
No lekuri kirjoittaa psykiatrille lähetteen.
Tyyppi taas mussuttaa saman p*skan.
Saa saikkua plus lääkeresptin.
Luuletko että syö lääkkeet?
Kissan v*tun!
Taas uusia reseptejä jne.
Tähtäimenä on sairauseläke!

Itsensä saa todennäköisemmin sairaseläkkeelle mussuttamalla erilaisia lääkkeitä kuin olematta mussuttamatta niitä tai muuten turmelematta aivojaan huumaavilla aineilla kuten alkoholilla ja päihteillä. Jokaikinen nuori MT sairaseläkeläinen on kokeillut jotain lääkkeitä, yleensä useampiakin ja usein on lääkityksellä eläkkeellään. Kela näkee kuntoutumisessa tärkeäksi lääkkeet, vaikka niitä käyttämällä ei pääsisi yhtään parempaan olotilaan (todennäköisesti pitkällä tähtäimellä ei pääsekään vaan todennäköisemmin päinvastoin) ja naiivisti uskotaan, että täytyy olla joku apu psykiatrian maailmasta, kuten uusi lääke tai jopa sähkö tai mikä lie aivojen operointi jolla toimintakyky nousee ja synkät ajatukset jää taa. Hyvä kai sitä on loputtomiin lässyttää terapiassa, kun ensin on terapian mahdollinen hyöty vedetty pois tunteita lamauttavilla ja kognitiota pahassa tapauksessa rampauttavilla ja päätä sumentavilla aineilla. Myytti sairauttaan lääkkeillä kurissa pitävästä, lääkkeitä 24/7 napsivasta ihmisestä joka menestyy näiden hoitojensa seurauksena on kyllä valitettavasti vain myytti kun puhutaan kymmeniä vuosia tällaista hoitoa läpikäyvästä monessa tapauksessa ja on olemassa tutkimuksia, joissa lyhyen aikaa hoidettavat tai lääkkeettömät pärjää paremmin. Jossain vaiheessa kun lääkehaitat vain yleensä alkavat kostautua ja elämänlaatu lääkkeillä ei välttämättä ole muutenkaan kovin kaksinen. Loputon lääkekokeilukierre ja lääkehaitat voi olla se joka laittaa ihmisen eläkkeelle. On tutkimaton aihe, kuinka moni itseasiassa on työkyvytön esimerkiksi lääkkeistä syntyneen kehon fysiologisen riippuvuuden takia yrittäessään sitten lopettaa aineen joka voi olla suuri taistelu, mutta koska psyykenlääkkeiden riippuvuuden tai vieroitusongelmien ei nähdä olevan merkittävä asia, ihminen yleensä on vain jollain diagnoosilla sitten sairaslomalla jos on työkyvytön tämän takia. Väitän kokemukseni perusteella, että pyristely lääkkeistä irti voi varmasti viedä työkykyä, eikä syy ole välttämättä edeltävä sairaus vaan lääkkeiden vaikutukset jotka pahentavat oloa vielä entisestään. Lisäksi se että ihminen voi hyvin kun käyttää lääkeaineita ja kun lopettaa ne, voi huonosti, ei aina ole osoitus että lääkeaineet ovat hyviä. Yhtälailla se voi lääkeaineista johtuvaa, että lopetuksen jälkeen alkaa kärsiä.

Kirjassaan "Anatomy of an Epidemic: Magic Bullets, Psychiatric Drugs, and the Astonishing Rise of Mental Illness in America" tiedetoimittaja Robert Whitaker pohtii näitä kasvaneita työkyvyttömyyslukuja psyykenlääkeajanjaksolla Amerikassa.

Masennus on todellinen ilmiö. En yhtään kiellä. Ihmisen elämässä on monenlaisia lamaaviakin tuskallisia tunteita ja kipua. Ihmisen älykkyydestä ja tietämyksestään kuolevaisuudesta on seurauksena eksistentiaaliset kysymykset ja tuska siitä, miksi on olemassa ja joskus jopa ylipäätään tuskaa siitä että on olemassa . Melkein jokainen pohtii näitä kysymyksiä jossain vaiheessa elämäänsä. Ne on otettu jopa eräässä itämaisessa uskonnossa huomioon ja todettu elämässä luonteessa olevan kärsimystä.

Meidän kulttuurissamme taas ajatus normaalista on nauttia elämästä. Olla aikaansaava, elämäniloinen ihminen, joka ei romahda synkkyyteen yhtään pitemmäksi aikaa. Kuluttaja järjestelmässä, joka haluaa talouskasvua. Jos elämä koettelee, se on epänormaalia, se on jotain mitä pitää hoitaa pikimmiten pois alta, varhaisesti puuttuen, että ihminen ei vaivu mihinkään syviin vesiin. Mielellään aivoihin vaikuttavilla lääkeaineilla biologisen psykiatrian oppeja mukaillen, koska ihmisaivot suorastaan " mätänevät " masennuksesta ilman hoitoa ja joka tapauksessa joillain masentuneilla on itsemurhariski, jolloin kaikkia pitää mahdollisimman paljon ylihoitaa lääkeaineilla (jotka ironisesti kyllä voivat aiheuttaa itsemurha-ajatuksia). Kaikki elämän tuskan ja toimintakyvyttömyyden tilat ovat paikannettavissa aivoihin ja näitä kärsimyksiä halutaan etsiä jostain aivokemioista tai aivokuvista tai geeneistä, joilla halutaan osoittaa, että on olemassa muutama kategoria kärsimystä ihmisillä eli muutama luokka MT diagnooseja, johon ihmisiä voi kärsimyksen luonteen perusteella pudottaa. Pitää todistaa, että heillä on tietynlainen vika aivoissaan ja he tarvitsevat lääkeaineita jotka ovat massiivinen bisnes ja jollekin tahoille on erittäin tärkeää painottaa biologista hoitoa. Parantaa ihminen kärsimykseltä ja tuskalta löytämällä niihin hoito jo vaikkapa etukäteen. Biologisen vian todistaminen on tärkeää, jotta voidaan perusteella lääkkeiden tyrkytys. (Toisaalta aika heppoisin biologisin perustein lääkkeiden tyrkytys on perusteltu, ymmärtämättä vikaa ihmisten aivoissa saatika ymmärtämättä kunnolla lääkkeiden toimintamekanismia).

Mielestäni biologinen psykiatria oppeineen on aivan liikaa vallalla nykyään.

Miksi psykiatrin antamaan psykoterapiaan voi saada sairaudenhoitokorvauksen kelalta ilman aikarajoitusta, ilman valvontaa?

Ongelmahan juuri näiden biologisen psykiatrian oppeja orjamaisesti nuodattavien psykiatrien antamassa loputtomassa psykoterapialääkityshoidossa on se, ettei tuon hoidon laatua valvota mitenkään vaikka yhteiskunta kelan kautta maksaa siitä sairaudenhoitokorvauksen. Pitäisi jotenkin huolehtia siitä, ettei potilas mistään syystä jämähdä hoitosuhteeseen, joka ei ole potilaalle hyväksi tai missä annettu hoito ei häntä mitenkään auta, vaikka hän hoidosta maksaakin kalliin omavastuuosuuden. Tämä on loputtomissa psykoterapiasuhteissa aina vaarana, että yksinäiset potilaat hyväksyvät sen, että maksavat kalliisti siitä, että saavat kokea edes tunnin ajan että joku heitä kuuntelee. Ja jos tässä on vielä mukana jatkuvasti lääkitys ylläpitämässä masennuspotilaassa vakavaa sairauden leimaa, niin voimavarojen etsintä ja ahdituksen sietokyvyn kasvattaminen jää helposti taka-alalle.

Psykiatriayhdistyksen sotenäkemys, masennuspotilaiden psykoterapiahoito erikoissairaanhoidon alaisuuteen ja sen määrittelemien laatukriteerien mukaisiksi, on käypä malli.

Heh heeh! Sinä et parane noista fobioistasi ennen kuin myönnät olevasi SAIRAS! Ja että otat avoimin mielin vastaan psykiatrian tarjoaman lääkehoidon osana paranemisprosessia.
Lääkehoito on turvallinen tie parantumiseen.
Höpsispuhetta sen haitoista.
Pieniä sivuvaikutuksia voi esiintyä ehkä yhdelle sadasta käyttäjästä.

Tutkittu.tieto kirjoitti:

Heh heeh! Sinä et parane noista fobioistasi ennen kuin myönnät olevasi SAIRAS! Ja että otat avoimin mielin vastaan psykiatrian tarjoaman lääkehoidon osana paranemisprosessia.
Lääkehoito on turvallinen tie parantumiseen.
Höpsispuhetta sen haitoista.
Pieniä sivuvaikutuksia voi esiintyä ehkä yhdelle sadasta käyttäjästä.

Lue lisää

trolololol

No mikä ilo siitä irtoaa, jos nämä suoli24 palstan "viisaudet" ammattilainen läpi käy?
Ei yhtikäs mitään.
Sairautensa kieltävien höpinöitä.
Sama kuin menet kirkkoon kuuntelemaan papin höpöpuheita.

Ammattilaiset voivat ihan yhtä hyvin käydä läpi oman tutkimuskirjallisuutensa "viisaudet" ja voivat aivan yhtä hyvin päätyä samaan ikävään johtopäätökseen -masennusääkkeet ovat tehottomia, koska monoamiinihypoteesi on todettu hyvinkin vaillinnaiseksi jo 80-luvulla (voit lukea tämän ihan suoraan psykiatrian, psykologian yms. alan omista oppikirjoista ja kuulla sen monien tutkijoiden ja psykiatrien suoraan sanomana) masennus on epävalidi häiriö, jota lääkärit eivät osaa tehokkaasti hoitaa, mutta hoitavat silti, koska se tuottaa rahaa ja antaa psykiatrialle lääketieteellisen statuksen. Tämä kaikki on luettavissa suoraan tai epäsuoraan psykiatrian alan sisäisestä keskustelusta, jos siihen vain perehtyy. Valtamediassa tätä keskustelua ei näy, koska valtamediassa näkyy ne kaikkein korruptoituneimmat asiantuntijat, joilla on lukuisia kytköksiä lääketeollisuuteen ja vähiten halua myöntää tosiasioita, koska se merkitsisi arvovallan menetystä näille hyvin rahoitetuille ammattilaisille. Osaatko sinä muuten sanoa, mikä on epänormaali reaktio elämän vastoinkäymiseen eli masennussairaus? Sairaus on aina enemmän tai vähemmän kulttuurinen konstruktio -etenkin silloin, kun sitä ei voi diagnosoida mitenkään muuten, kun normittamalla ihmisen käyttäytymistä ja tunne-elämää. Näin ollen yksikään ammattilainen ei pysty erottamaan tervettä sairaasta lääketieteellisessä mielessä ilman, että soveltaa hyvinkin kulttuurisidonnaista, poliittista tulkintaa siitä, mikä on ihmisen kärsimyksen olemus.

On niin niin viisasta!
Olet varmaan joku viisaustieteen tohtori.
Minkä neron maailma onkaan menettänyt!
Kunnioittakaamme ja maahan asti kumartakaamme suurta geniusta!
Harmi vaan, ettei kukaan tule sinua tunkkaisesta peräkammaristasi hakemaan!

Osaatko kumarrusjapokkaus argumentoida mitenkään muuten kuin haukkumalla toisia? kiinnostaa vaan tietää.

Ei, psykiatrit eivät keskustele. he tekevät ns. "havaintoja" ja kirjaavat ne potilasasiakirjoihin. Siksi ne sisätävät melkein pelkkiä psykiatrien harhoja ilman totuuden häivää.

Psykiatriassa on se hyvä puoli, että se tuottaa aina rahaa kirstuun psykiatreille ja lääkeyhtiöille. Kuin loputtomasti. Koska lääkkeet tuottavat pahimmassa tapauksessa haittoja ja vieroitusoireita jotka muistuttavat sairauksia mitä he hoitavat sitten. Millä? Lääkkeillä. Ikuinen rahasampo!

Minäkään en tiennyt mitä ahdistus oli ennenkuin vieroittauduin ssri - lääkkeistä. Kun lääkäri löi bentsoja kehiin, niin sitten vasta ahdistikin, kun niitä napsi ja poti annosten välisiä vieroitusoireita. Ajauduin kierteeseen, missä lääkkeen haittoja hoidettiin lääkkeillä ja minulle tuli selko, mitä ihmiset tarkoittavat sanalla zombi viitaten lääkkeisiin. Siihen sitten voi tietenkin tarjota vielä masennuslääkkeitä, mitkä alunperin kaiken aiheuttikin, kun ei tunne mitään. Tai vaikka sähköhoitoa!

Myöskään en kokemukseni perusteella ollenkaan laittaisi katuhuumeiden ja psykiatrien tarjoamien lääkkeiden vieroitusoireita eri kastiin, vaikken katuhuumeisiin olekaan koskenut.
Nuo kaikki aineet ajavat enemmän käytettynä ihmisen tilaan missä on turra zombi ja menettää osia ihmisyydestään. Mitä enemmän niitä vetää. Lopussa kaipaa elämää missä alunperin lääkkeet aloitti, koska se ei ole mitään verrattuna tuskaan mihin lääkkeet laittaa. Mielestäni kannattaisi enemmän huolestua kuin tuulettaa jos mieliala nousee jonkun keinotekoisen aineen takia eikä pode enää negatiivisia tunteita, kuin ennen. Negatiivisten tunteiden leikkautuminen meinaa että yleensä leikkautuu jotain vähän muutakin. Negatiiviset tunteet vaikka ne on negatiivisia, voivat hyvinkin olla kompassi ihmiselle minkä mukaan tehdä valintoja ja minkä mukaan tehdä muutoksia elämässä. Ja ne ovat yleensä vastinpari onnelle, joista kumpaakaan ei välttämättä ole ilman toista. Elämässä saattaa menettää paljon, jos haluaa leikata tunteitansa lääkkeillä.

Toki saattaa olla fiksujakin psykiatreja, jotka tiedostavat lääkehaittoja, informoivat potilasta niistä ETUKÄTEEN, ymmärtävät vieroitusoireita, pitävät riittävän kriittisen asenteen lääkkeisiin ja yrittävät pitää potilaan mahdollisimman pienillä annoksilla mahdollisimman rajoitettuja aikoja, mutta valitettavasti olen törmännyt myös täysin äärilaitaan tuosta. Polyfarmasiauskoisiin, jumalaa leikkiviin, pilleriuskovaisiin, isoja annoksia suosiviin, lääkkeitä kylväviin psykiatreihin, jotka vähättelevät haittoja.

32532532 kirjoitti:

Psykiatriassa on se hyvä puoli, että se tuottaa aina rahaa kirstuun psykiatreille ja lääkeyhtiöille. Kuin loputtomasti. Koska lääkkeet tuottavat pahimmassa tapauksessa haittoja ja vieroitusoireita jotka muistuttavat sairauksia mitä he hoitavat sitten. Millä? Lääkkeillä. Ikuinen rahasampo!

Minäkään en tiennyt mitä ahdistus oli ennenkuin vieroittauduin ssri - lääkkeistä. Kun lääkäri löi bentsoja kehiin, niin sitten vasta ahdistikin, kun niitä napsi ja poti annosten välisiä vieroitusoireita. Ajauduin kierteeseen, missä lääkkeen haittoja hoidettiin lääkkeillä ja minulle tuli selko, mitä ihmiset tarkoittavat sanalla zombi viitaten lääkkeisiin. Siihen sitten voi tietenkin tarjota vielä masennuslääkkeitä, mitkä alunperin kaiken aiheuttikin, kun ei tunne mitään. Tai vaikka sähköhoitoa!

Myöskään en kokemukseni perusteella ollenkaan laittaisi katuhuumeiden ja psykiatrien tarjoamien lääkkeiden vieroitusoireita eri kastiin, vaikken katuhuumeisiin olekaan koskenut.
Nuo kaikki aineet ajavat enemmän käytettynä ihmisen tilaan missä on turra zombi ja menettää osia ihmisyydestään. Mitä enemmän niitä vetää. Lopussa kaipaa elämää missä alunperin lääkkeet aloitti, koska se ei ole mitään verrattuna tuskaan mihin lääkkeet laittaa. Mielestäni kannattaisi enemmän huolestua kuin tuulettaa jos mieliala nousee jonkun keinotekoisen aineen takia eikä pode enää negatiivisia tunteita, kuin ennen. Negatiivisten tunteiden leikkautuminen meinaa että yleensä leikkautuu jotain vähän muutakin. Negatiiviset tunteet vaikka ne on negatiivisia, voivat hyvinkin olla kompassi ihmiselle minkä mukaan tehdä valintoja ja minkä mukaan tehdä muutoksia elämässä. Ja ne ovat yleensä vastinpari onnelle, joista kumpaakaan ei välttämättä ole ilman toista. Elämässä saattaa menettää paljon, jos haluaa leikata tunteitansa lääkkeillä.

Toki saattaa olla fiksujakin psykiatreja, jotka tiedostavat lääkehaittoja, informoivat potilasta niistä ETUKÄTEEN, ymmärtävät vieroitusoireita, pitävät riittävän kriittisen asenteen lääkkeisiin ja yrittävät pitää potilaan mahdollisimman pienillä annoksilla mahdollisimman rajoitettuja aikoja, mutta valitettavasti olen törmännyt myös täysin äärilaitaan tuosta. Polyfarmasiauskoisiin, jumalaa leikkiviin, pilleriuskovaisiin, isoja annoksia suosiviin, lääkkeitä kylväviin psykiatreihin, jotka vähättelevät haittoja.

Lue lisää

"...Toki saattaa olla fiksujakin psykiatreja, jotka tiedostavat lääkehaittoja..." Niinpä. Mutta mistä tunnistaa fiksun psykiatrin? Siinä vasta kysymys!

Ehkä näistä asioista:
1. Fiksun psykiatrin tunnistaa siitä, että hän kertoo _selkein esimerkein_ miten masennuslääkkeiden ja neuroleptien haitat ja vieroitusoireet ilmenevät potilaan elämässä, potilaan konkreettisissa arjen toiminnoissa, ammatissa ja ihmissuhteissa.

2. Fiksu psykiatri kertoo selkein esimerkein, miksi hänen hyötyhaitta-puntarissaan masennuslääkkeen hyödyt voittavat potilaan lääkkeestä kokemat haitat, miksi hänen mielestään lääkkeet parantavat potilaan oloa niin paljon ettei potilas kärsi siitä, miten ne huonontavat oloa.

3. Fiksu psykiatri seuraa säännöllisesti tehdyin kyselyin, miten voivat hänen hoitopäätöstensä/hoitosuositustensa mukaisia lääkityksiä syövät potilaat.

4. Fiksu psykiatri ei jää luulotiedon varaan ja tuudittaudu uskomaan, ettei masennuslääkkeen pieni annostus aiheuttaisi potilaalle vakavia haittoja pitkäaikaiskäytössä - selkeä haittaseurantakysely tehdään aina kaikille potilaille.

5. Fiksu psykiatri varautuu etukäteen siihen, että hänen potilaansa kärsivät masennuslääkityksen purussa vakavistakin vieroitusoireista. Hän hankkii tietoa masennuslääkkeiden vieroitusoireista ja jakaa sitä potilailleen; hän neuvoo, tukee ja auttaa potilaitaan masennuslääkityksen purussa seuraten tarkkaan potilaan tilaa.

6. Fiksu psykiatri ilmoittaa jokaisessa potilaassaan havaitsemansa masennuslääkityksen haitat fimeaan ja valviralle!

Lääkärin valassa sanotaan seuraavasti, ja pyydän, kiinnittäkää huomionne maininnalle 'tai lääketieteellinen kokemus': "Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat."

Kauankos psykiatrit odottelivatkaan bentsojen haitoista kertovaa, lopullisen niitin lyövää lääketieteellistä tutkimustietoa, ennen kuin uskoivat sen, minkä jokalääkärin kenttäkokemus oli kertonut jo ajat armaat sitten: bentsoissa on haittoja jotka tuhoavat potilaita! Mikähän siinäkin oli ettei psykiatreille kertynyt potilaiden etua ajavaa lääketieteellistä kokemusta bentsomyllyä iät ja ajat pyörittäessään?

Se psykiatri, joka vähättelee masennuslääkkeen haittoja ja vieroitusoireita ja vielä potilaille päin naamaa, on vajakki minun silmissäni.

Kiinnostaako yhteiskuntaa yksilön hyvinvointi? Mieti tätä.

bfsbsf kirjoitti:

Kiinnostaako yhteiskuntaa yksilön hyvinvointi? Mieti tätä.

Voitko tarkentaa, mitä pitää miettiä? Yhteiskunnan asenne yksilön hyvinvointiinhan ei estä psykiatreja noudattamasta lääkärin eettisiä ohjeita, joiden mukaan potilaille on kerrottava annettavan hoidon haitoista.

Ongelma on myös resurssien puute miksi potilaalle ei aine ehditä kertoa lääkkeiden haitoista ja kontrolleja ei ole riittävästi. Lääkäritapaamiset ovat lyhyitä ja niitä voi olla harvoin tai vaikea saada julkisella. Kokonaiskuvaa potilaan hoidosta voi olla hankala saada, jos lääkärit vaihtuilee. Lisäksi haittoja voi olla hankala ymmärtää, jos ainoa perehtyminen on suunnilleen pakkausseloste, yleiskatsaus opinnoissa ja Pharmaca Fennica. Lääkkeitä kylvää paljon yleislääkärit, joiden ymmärtämys haittavaikutuksista voi olla vielä heikompaa. Ja, lääkärien ymmärtämys haitoista ja suhtautuminen haittoihin voi muutenkin olla niin, että no, ne haitat tulee vain harvoille ja ei juuri kellekään ja ei ainakaan tälle potilaalle kun ne kerran on harvinaisia.He voivat olla ylioptimisia lääkkeiden suhteen ja olla sokkoja haittojen suhteen.

Potilaiden ei pitäisi joutua ymmärtämään haitat vasta käyttäessään tai hakemaan apunsa ja tukensa anonyymeilta palstoilta.

Kiitos juttuvinkistä. Mielenkiintoinen aiheTorkkolalla ollut.

Itseäni häiritsee kirjoituksessa pilkahteleva kansalaisia vähättelevä asenne. Netissä on paljon humpuukia, mutta myös asiaa. Erityisesti juuri psykiatriaan liittyvissä asioissa, mihin yli puolet keskustelusta Suomi24:ssa Torkkalan jutun mukaan liittyy, on internet tietolähteenä lääkärin tai psykiatrin vastaanottoa merkittävästi edellä. Täytyy vain tietää kehen tai mihin luottaa ja mistä tietonsa etsii.

Tietenkin koko "mielenterveyskeskustelua" vaivaava ongelma valtakunnallisesti, ja maailmanlaajuisesti, on etteivät ihmiset, kansalaiset eikä viranomaiset, ymmärrä tai myönnä, että kyseessä ei ole mitään lääketieteellistä ongelmaa.

Terveyskirjaston sivuilla mainitaan, kuten useasti psykiatritkin väittävät, että masennuslääkkeiden vieroitusoireet kestää päiviä. " Lopetus- ja vieroitusoireet menevät ohi muutamassa päivässä tai 2–3 viikossa. "

Tämä ei ole välttämättä lainkaan todellisuutta erityisesti pitkän ajan käyttäjien kohdalla.

Ehkä kyse voi olla akuuteista vieroitusoireista, mutta jos käyttöä on takana kymmeniä vuosia jopa, kuinka realistista on väittää, että vieroitusoireet ja vieroituskärsimys olisi ohi muutamassa päivässä tai parissa viikossa? Esimerkiksi kymmenen vuotta on ollut aivokemiaan vaikuttavaa lääkitystä takana, minkä seurauksena aivokemioissa on tapahtunut muutoksia ja mukautumista lääkkeeseen, niin sitten kun sen lopettaa niin tsadam vaan, vieroitusoireet vaan häviää muutamassa päivässä tai kahdessa viikossa. Uskokoon ken tahtoo. Lääkityksestä poiskamppailu voi aiheuttaa sietämätöntä oloa pitkään, missä on myös emotionaalinen aspekti, jossa lopetus voi aikaansaada voimakasta stressiä, aivokemioiden epätasapainon takia olevaa henkistä heittelyä, tunnetilojen kestämisen sietämättömyyttä ja esimerkiksi lopetuksen tuoman univaikeuksien tai fyysisten oireiden takia hankalaa oloa. Hankaluutta selviytyä päivittäisistä askareista, kuten ennen. Kun "aivokemiat hakee paikkaansa" uudelleen, se voi aiheuttaa hyvin suurta kärsimyksen tunnetta ja jopa alkuperäisen käyttösyyn oireistoa voimakkaampia mielenterveyden kärsimyksen oireita. Erilaiset netin vieroitusfoorumit kuten Surviving Antidepressants sivusto, jossa on tuhansia käyttäjiä, kertoo vieroituksen ongelmista, mitkä voi olla vaikeita ja pitkäkestoisia ja jopa työkykyä haittaavia.https://www.survivingantidepressants.org/ On näkökulmia, kuinka vieroitusoireet kestää joillakin kuukausia tai jopa vuosia ja voivat saada joillakin aikaan jopa itsetuhoisia ajatuksia vaikeissa tapauksissa:
http://cepuk.org/unrecognised-facts/withdrawal-can-be-disabling/

Onkin hyvä kysymys, onko tässä vaiheessa enää välttämättä kyse edes vieroitusoireista, siis oireissa jotka puhkeavat vieroituksen jälkeen (jotka voivat olla paljon voimakkaampia kuin syy miksi lääkettä käytettiin), vai pitäisikö tätä pitää ennemmin lääkkeiden tekemänä vahinkona, josta kaikki eivät palaudu kuin toiset? Tämä olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe, mitä tapahtuu niiden aivoissa lääkkeen seurauksena, kun he eivät palaudu kuin toiset ja saavat voimakkaampaa oireistoa.

Aiheesta kuinka pitkään vieroitusoireet kestää käytiin debaattia Englannissa jossa osa psykiatreista ja potilaista kritisoi erään psykiatrin väittämää lehdessä jossa hän sanoi että lopetusoireet kestää suurimmalla osalla käyttäjiä vain kaksi viikkoa:

http://www.heraldscotland.com/news/health/16079922.Psychiatrists_accused_of__dangerous__and__misleading__comments_on_antidepressant_withdrawal/
https://www.madinamerica.com/2018/03/antidepressant-anarchy-uk/
Twitterissä tämä aikaansai hashtagin #morethan2weeks, missä ihmisillä oli hieman vastakkaisia kokemuksia aiheesta.

Aiheen vähättely psykiatreilta vaarantaa potilaiden turvallisuuden ja ihmisten yleistäminen massaksi jossa kaikkien vieroitusoireet kestää tietyn ajan minkä jälkeen hoitosuosituksena on jopa uudet lääkkeet, sairauden uusiminen on siis kyseessä. Ilmeisesti tiedostetaan, että joillakin vieroitusoireet voi olla vaikeita. Erään yleisesti käytetyn masennuslääkkeen paketissa lukee seuraavaa: "Useimmiten lopettamisoireet ovat lieviä ja häviävät itsestään parissa viikossa. Joillakin ne voivat kuitenkin olla vaikeita tai kestää kauan (2–3 kuukautta tai kauemmin)." Tämä kertoo jo jotain. Vaikeita.... ja jopa kauemmin kuin 2-3 kuukautta.

Suomessa Aku Kopakkala on kirjoittanut aiheesta vuosia sitten http://akukopakkala.fi/piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus/

Psykiatrit kumminkin haluavat monesti saivarrella, että ssri - lääkkeet ei aiheuta riippuvuutta, vaikka mitä se on jos lääkkeestä ei meinaa päästä oireiden takia eroon? Tarvetta loputtomalle lääkinnälle? Mikä nimi tälle ilmiölle sitten olisi jos ei puhuta riippuvuudesta? Bentsodiatsepiinien kohdalla professori Heather Ashton, joka kirjoitti bentsodiatsepiineihin vieroitusoppaan ja kirjoitti bentsodiatsepiinien vahingoista, kuvasi pitkittyneitä vieroitusoireita joillakin, mitkä ovat normaalia pidempiä. "Protracted withdrawal symptoms" https://www.benzo.org.uk/pws04.htm Kun aletaan peukaloimaan aivokemioita aineilla, voi otaksua, että tämänkaltainen ilmiö voisi liittyä myös muihin psyykenlääkkeisiin. Lisäksi psyykenlääkkeiden kuten bentsojen ja SSRI lääkkeiden vieroitusoireistossa voi olla paljon samankaltaisuutta https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21992148

Suosittelen lisäksi tätä sivustoa, jos kokee nykyisen lääkekeskeisen hoitotavan ongelmalliseksi tai on vieroittautumassa lääkkeistä tai miettii lääkkeiden hyötyjä suhteessa haittoihin: https://www.theinnercompass.org/
https://withdrawal.theinnercompass.org/

Kyseinen sivusto mainittiin New York Timesin jutussa.https://www.theinnercompass.org/blog/inner-compass-initiatives-withdrawal-project-gets-mention-new-york-times-tide-finally-turning

Niiden kertomana ketkä ovat niin tehneet, ketkä ovat lääkkeitä käyttäneet, ne ongelmalliseksi tai haitallisiksi kokeneet ja niistä vieroittautuneet.

Psykiatrin professori Hasse Karlsson luo masennuksesta uhkakuvia potilaiden pään menoksi. Tämä vaikutelma minulle syntyi, kun tsekkasin youtubista hänen yleisöluentovideonsa.

Siinä Karlsson kertoo masennuksen aivoihin jättämästä jäännösoireesta. Jäännösoireen vuoksi osasta masennuspotilaista tulee ns. toistaitoisia. Eli he eivät enää pysty oppimaan mitään uutta, eivätkä muista mitään ja heidän on erittäin vaikea keskittyä mihinkään. Karlsson sanoo tämän masennuksen jäännösoireen olevan seurausta pitkittyneen masennuksen aiheuttamasta aivorakenteen pysyvästä muutoksesta. Löysin tuon tiedon videon kohdasta 15:00 eteenpäin, videon nimi on "Tyksin yleisöluento 20171026 Masennus, sydän ja selkä / Hasse Karlsson" Linkki tässä: https://youtu.be/MJuKRmbRyUc

Masennuslääkkeiden aiheuttamista haitoista professori ei ainakaan tuolle yleisölle sano sanaakaan. Ei edes pitkäaikaisen käytön haitoista.

Oma kokemukseni ei ole yhtä psykiatrian professori Karlssonin antaman yleisöluentotiedon kanssa. Minulla loppuivat nuo karlssonimaiset masennusjäännösoireet, kun pääsin irti masennuslääkkeistä, joista oli minulle paljon haittaa, elämääni tuhoavaa vahinkoa, ja jonka aiheuttamat vieroitusoireet olivat vaikeat ja kestivät kauan.

Kokemukseni:
- Kun viimein onnistuin lopettamaan 15 vuotta jatkuneen masennuslääkkeeni jota oli neuroleptillä terästetty, alkoivat pitkäkestoisen lääkityksen vuoksi sumuaivoiksi muuttuneet aivoni vähitellen terästäytyä ja kirkastautua, muistini ja keskittymiskykyni palautua, samoin oppisen ilo palasi elämääni, koska oppiminen oli taas keskittymiskyvyn ja muistamisen vuoksi mahdollista, ja mikä hienointa, pystyin taas aloittamaan vanhan liikuntaharrastukseni koska kroppani ei ollut enää jäykkä (joten mahakkaanakin pystyin jumppaamaan!), eikä huimaus ja paha olo hankaloittanut olemista jatkuvasti.

-Masennuslääkityksestä vieroittuminen ja toipuminen kesti minulla kolmisen vuotta. Siis tosi kauan ja näin ehkä siitäkin syystä, että koska oma psykiatrini ei kertonut vieroitusoireista mitään (ja koska hän oli myös psykoterapeuttini niin en osannut edes epäillä hänen sanojaan "masennuslääkkeiden lopettaminen on helppoa koska niihin ei synny riippuvuussuhdetta") niin ahdistuin vieroitusmatkan varrella pahasti monta kertaa (kahdesti itsemurhan partaalle, eikä itsemurharatkaisu ollut kuulunut 15 vuoden masennusoireistooni lainkaan!) koska oletin lääkityksen purun aikana kokemieni kovien kipujen merkitsevän syövän uusiutumista luustoon levinneenä, sydänoireiden ja hengenahdistuksen merkitsevän sukurasituksena olevaa sydänsairautta, silmäsalamointia ja huimausta luulin aivometastaasin merkiksi.

-Ahdistukseni oli rankkaa ja välillä täysin hallitsematonta lääkityksen purun aikana. Johtui varmasti siitäkin, että silloin alkaneet univaikeudet olivat todella pahat (unettomuuteen kyllä pitkälti suhtauduin hiljaa hyvä tulee -metodilla koska sen uskoin korjautuvan jossain vaiheessa), ja myös vaikeat elämänkriisit tulivat ykskaks hoidettaviksi. Ahdistavaa jännittämistä aiheuttivat monet tutkimukset somaattisisella puolella, kun vaikeiden oireiden vuoksi selvitettiin onko syöpä uusiutunut luustoon, onko lannerankaongelmia, onko sepelvaltimotautia (ei ollut mitään somaattista vaivaa, tutkimukset tehtiin kardiologian ja fysiatrian lähetteillä). Olisin kyennyt suhtautumaan vaikeisiin oireisiin rauhallisemmin, jos olisin tiennyt etukäteen masennuslääkkeiden vieroitusoireista. Jos olisin voinut nähdä elämää vaikeuttaville oireille muitakin syitä kuin elämää lyhentävät ja entisestään vaikeuttavat toiset sairaudet! Vaikka somaattiset oireet pitikin selvittää, niin olisi ollut mielelle helpottavaa, kun olisi voinut ajatella tutkimuksia ja tuloksia odotellessa, että oireille on olemassa myös sellainen syy, josta pääsen varmasti eroon jossain vaiheessa, sitten kun masennuslääkkeiden purku on takana.

-Nyt kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat selviytyneet masennuslääkityksen lopetuksesta, sen vaikeista ja kauan kestävistä ja hitaasti kiduttavista vieroitusoireista. Masennus on minulle enää vain tunne. Se ei vie minua enää mukanaan pysyväissyövereihin, koska hah! eihän masennus olekaan mikään otsaan leimattu ikisairaus, toistuvanakaan, vaikka psykiatria niin oli saanut minut aiemmin uskomaan. Olen opetellut sietämään ahdistusta, hankkinut siedätystietoa netin kautta. Ihan hyvin tässä elämä nyt rullaa. Tunnen suurta iloa siitä että tunnistan taas itseni. Suurta iloa.

-Mutta vieläkin mietin: Miksi minulle ei kerrottu masennuslääkkeen vieroitusoireista sillä jos lääkäreillä niistä on jotain tietoa, niin olisihan jollain minua tuolloin hoitaneella pitänyt hälytyskellojen kilkattaa siihenkin suuntaan... Oikealla tiedolla olisin paljolta ahdistukselta säästynyt ja ehkä pystynyt tekemään tuolloin parempia ratkaisujakin vaikeissa tilanteissa...

"Onkin hyvä kysymys, onko tässä vaiheessa enää välttämättä kyse edes vieroitusoireista, siis oireissa jotka puhkeavat vieroituksen jälkeen (jotka voivat olla paljon voimakkaampia kuin syy miksi lääkettä käytettiin), vai pitäisikö tätä pitää ennemmin lääkkeiden tekemänä vahinkona, josta kaikki eivät palaudu kuin toiset?"

Haluaisin siis tarkentaa että tarkoitin tällä pitkittyneitä vaikeita vieroitusoireita, joita jotkut potevat, jotka eivät siis väisty ajassa missä niiden oppikirjojen mukaan pitäisi, ja ne ovat erilaisia oireita, mihin ihminen alkoi lääkettä syömään ja usein voimakkaampia ja mahdollisesti paljon fyysisiä tuntemuksia luonteeltaan. Bentsodiatsepiineissä näille on siis nimi "protracted withdrawal symptoms" Lääkärit kun eivät siis näe viikkoja tai paria kuukautta pitempiä vieroituksen jälkeen puhkeavia oireita vieroitusoireina enää vaan pääsääntöisesti uusiutuvana sairautena tai uutena mielenterveyden oireiluna/sairautena.

Osa heistä, pelottavaa kyllä, näkee kaikki masennuslääkkeen lopettajat täysin samasta puusta veistettynä riippumatta siitä, minkälainen ja kuinka pitkä käyttöhistoria. Ja täten vieroittavat lyhyen aikaa käyttäneitä ja puolet elämästään käyttäneitä samalla mentaliteetilla "ei ne kestä kuin lyhyen aikaa ne vieroitusoireet, masennuslääkkeet on niin vähähaittaisia", täysin samalla sapluunalla ja purkuajalla ja odotuksin, mitä he tulevat kokemaan. Näkemättä täysin suuria riskejä, mitä purkamiseen voi liittyä ja osa ei edes näe lääkkeisiin sisältyviä riskejä laisinkaan. Voisi suurella olettamuksella olettaa, että jos taustalla on useita purkuyrityksiä vaikkapa, ja takana hyvin pitkä käyttö ja kenties monimutkainen psyykenlääkehistoria isoine lääkeannoksineen, niin ihminen saattaa suurella todennäköisyydellä tulla kohtamaamaan ongelmia lääkkeiden purussa ennemmin kuin ihminen joka käytti lääkkeitä lyhyen aikaa pienellä annoksilla, ilman ylläolevia asioita. Netin vieroituspalstalla, kuten Surviving Antidepressants palsta kehottaa ihmiset ajamaan lääkkeen hyvin hitaasti alas erityisesti ongelmatilanteissa, jotta "keskushermosto, keho ja mieli pysyy mukana" kohdatessaan uuden tilanteen jossa lääke vähenee ja hitaasti on myös henkisesti helpompi tottua vähenevään lääkeannokseen kuin siten, että keho ja mieli on shokissa nopean purkuajan jälkeen. Tällaista tilannetta on hankalampi tasapainottaa enää jälkikäteen. Kun olo lähtee romahtamaan, ja oireet on sietämättömiä, niin siinä ei paljon tehtävissä ole, paitsi ehkä kokeilla palauttaa lääke, mutta sekään ei aina johda siihen, että se toimii samalla tavoin ja olo heti kohenee. Tai vain kärvistellä. Mahdollisesti ilman mitään informaatiota siitä, että kyse on edes vieroitusoireista ja potilas on suuren hämmennyksen vallassa mitä tapahtuu, milloin oireet loppuu.

Itse purin ilman parempaa informaatiota annoksen yleislääkärin ohjeistuksella pitkällä käytöllä niin nopeaa, että ajauduin tähän "shokkitilaan". En saanut mitään varoitusta oireiden mahdollisesti vaikeasta luonteesta, vaan lähinnä kummastelua, että eipä suurelle osalle mitään kummoisempaa tule. En mitään konkreettisia neuvoja miten pilleriä pitäisi pudottaa kuin jotain ympäripyöreitä "pistä pilleri halki". Jälkikäteen minulle selvisi, että eipä tuota vieroitusta edes tieteellisesti ole mitenkään kovin kattavasti tutkittu ja edelleen tehdään tutkimusta. Ihmisiä satutetaan ympäripyöreillä vieroitusohjeilla ja tuen puutteella. Se on todellinen terveysriski ja astuin ansaan, koska en osannut pelätä, miten käy.

Kuinka monia yhtä pitkään käyttäneitä tämä lääkäri oli vieroittanut? En emotionaalisesti kestänyt oireita, jotka olivat aivan kamalia. Kärsin lisäksi päälle kummallisista fyysisistä oireista, kuten unettomuudesta, iholla tuntuvista kihelmöinneistä ja poltteluista, aivosumusta. Migreeneistä.. Yhtäkkiä liikunta laukaisi päälle oireita, ja olin kuin fyysisesti sairas. Kestin stressiä erittäin heikosti. Kognitiivisesti oli hankala suoriutua omista tehtävistä.

Aivosumuinen olo ja univaikeudet iski heti vähentäessä, mutta pahin iski viiveellä - emotionaalinen heittely ja voimakas ahdistusoireisto.
Minulla olo oli niin sietämätöntä, että näitä oireita alettiin lääkitä ja mikä kamalinta, oloni huononi tällä tavalla entistä huonommalle tolalle ja muutuin hetkessä aikaansaavasta, toimivasta ihmisestä ihmisraunioksi, jolle vakuuteltiin, että sinulla on uusiva sairaus.Mutta kun minulla ei ollut ollut tuommoisia oireita ennen kuin aloitin lääkkeen! Minun kohdallani lääkkeen uudelleenaloituskaan ei toiminut ja palauttanut oloa normaaliksi. Elämäni on ollut täysin romuna tuon jälkeen. En ole palautunut ennalleen. Jossain vaiheessa lakkasin uskomasta lääkärin sanoja, kuinka uudet lääkkeet auttavat. Eivät auttaneet vaan tekivät kaiken paljon paljon pahemmaksi. Ne pahensivat jokaikistä oiretta, mikä minulle vieroituksesta oli tullut. Ne vaurioittivat minua lisää, ja sotkivat aivokemioitani lisää, mitkä yrittivät hakea paikkaansa lopetuksen jälkeen.

Vasta oikeastaan vertaistukipalstojen tuella vieroitin itseni uusista lääkkeistä, missä oli sitten uudet oireet. Ja sain itseni tasapainoon, kun ymmärsin mistä on kyse, ja miten lääkkeistä pääsee eroon turvallisemmin ja mitä keinoja olon hallintaan voi olla, kun lääkepolku on epäonnistunut ja keskushermosto alkanut "ärtyä" lukuisten lääkkeiden ja vieroitusten seurauksena. Tajusin muun muassa, että minulle oli iskenyt yliherkistymistä lääkkeille vieroituksen jälkeen, minkä takia usein lääkekokeilut ajoivat minut reunalle ja tekivät olosta sietämätöntä. En voinut olla nahoissani välillä, semmoinen olo minulla oli. Myös itsemurha-ajatukset tuli kehiin. Mikä pelottavinta, lääkäri aina näki ratkaisuksi lisää lääkkeitä eikä hän tiedostanut suurinta osaa näistä asioista, vaan ihmiset jotka olivat käyneet samaa läpi. Koska tilanteeni ahdistuksen ja univaikeuksien kanssa oli niin kaoottinen, siihen määrättiin entistä myrkympiä lääkkeitä kuten bentsoja, mitkä vaurioittivat minua entisestään. Sain ehkä hetken helpotuksen, mutta kun aine poistui kehostani, olin sietämättömässä olossa. Olen kärsinyt niin paljon lääkkeiden takia, ettei sille löydy sanoja. En ole vuosiin nukkunut kuin ennen, en ole vuosiin tuntenut mielenrauhaa kuin ennen, en toimi kuin ennen ja joka päivä on ollut täynnä vaihtelevia oireita fyysisesti. Nykyään onneksi asiat ovat paremmin, mutta tämä ajanjakso varasti ison ajanjakson elämästä. Lääkkeistä ja lääkekokeiluista eroon pääsy helpotti oloa paljon.

Melkein puistattaa, kun joskus joku uusi lääkäri on kysynyt "oletko harkinnut masennuslääkitystä?" Ongelmani nähdään liittyvän lähinnä masennukseen, eikä lääkkeiden ongelmia tunnuta näkevän ollenkaan.

" Miksi_ei_kerrottu " Hienoa että asiasi ovat menneet paremmin ja olet selviytynyt! Toivon itsekin selviytyväni.

"Karlsson sanoo tämän masennuksen jäännösoireen olevan seurausta pitkittyneen masennuksen aiheuttamasta aivorakenteen pysyvästä muutoksesta."

Oikeasti. Mitä tekevät lääkkeet aivorakenteille? mitä tekee vuosien masennuslääkkeiden käyttö ja vieroitus vuosien tai jopa vuosikymmenten käytön jälkeen ihmisen keholle ja aivoille? Mitä tekee jopa kasvuiässä aloitettu lääkekuorma aivojen rakenteelle? Aina puhutaan vaan masennuksesta, mutta ei näistä asioista.

Katsoin tuon esityksen. Siihen voi todeta vain, että Karlsson puhuu lööperiä. Hän itsekin käyttää sanoja ja ilmaisuja "saattaa", "ehkä", "itse keksin" ja niin edelleen.

Kuuntelin Karlssonin esitystä lievästi sanoen huuli pyöreänä. Kylläpä on professorin puheet ympäripyöreitä. Miten tuo kehtaakin! Pelotella nyt pelkkien ehkätutkimustulosten perusteella yleisöä, joka käsittääkseni koostui etupäässä tavallisista ihmisistä, masennuksen aiheuttamalla pysyvällä aivovauriolla!

Professorin asema on professorin asema, ja siksi vastuullinen. Tuossa asemassa ei saa viljellä turhaa pelkoa masennuksilla. Siitä samasta syystä kuin ei muillakaan sairauksilla saa turhaan pelotella ihmisiä. Moni lääketieteen professorihan toimii myös lääkärinä, mikä on aivan erityisen vastuullinen asema.

Lääkäriin on voitava luottaa. Lääkäri ei saa puhua puppua. Ei edes firman piikkiin, ei oman eikä toisen. THL puuttui äskettäin juuri siihen että turhaan ei saa kansalaisia pelotella sairauksilla. THL:n mielestä punkkitautipeloitteluilla ei ole pitävää totuuspohjaa. Ja näinhän se on. Punkkisairauspelkoja luomalla kasvatetaan vain lääkefirmojen ja yksityisen bisneksen, yksityisvastaanottojen tuloja.

Psykiatriankin yksityispuolella oven takana terapiapotilaiksi haluavien jono pysyy ja kasvaa, kun masennusdiagnoosin saaneet ihmiset haluavat varmistaa masennuspelottelujuttuja kuultuaan, että saavat hoitoa jottei vaan aivot vaurioidu pysyvästi masennuksessa, joka toistuu elämässä. Masennukseen liittyvät pelottelupuheet satavat aina mannaa psykiatrien laariin. Kelakorvauksen saa vain psykiatrin antamaan psykoterapiaan, ja tähän ratkaisuun moni päätyy koska julkiselta puolelta ei saa terapiaa eikä esim. psykologien psykoterapiaan saa kelakorvausta kuin työssäkäyvät kuntoutusterapiana.

Mitä enemmän vihkiydyn psykiatrian toimintatapoihin, sitä vähemmän luotan psykiatrien puheisiin ja selittelyihin, että masennuksen hoitamiseen käytetyt lääkkeet eivät haittaa potilaan elämää vaikeilla tavoilla - ja ei edes pitkäaikaikaiskäytössä! Ja että on potilaalle vain hyvästä, että vahvistetaan masennuslääkeiden tehoa neurolepteillä kun masennuslääkkeen oma teho hiipuu ja loppuu.

Psykiatriassa on jotenkin erikoinen logiikka, se ei ole potilaan edun mukaista käytännön potilastyössä.

Monet merkit viittaavat siihen että käytännön potilastyössä niin psykiatrit kuin muutkin lääkärit tietävät masennuslääkityksen haitat. Haitat ilmenevät oireina jotka vievät potilaita somaattisen puolen terveydenhuoltoon, missä taas ei potilasta hevin tutkita oireiden vuoksi jotka toki viittaavat somaattisiin sairauksiin mutta jotka voivat yhtä hyvin johtua myös potilaiden masennuksen hoidossa käytettävän lääkityksen haittavaikutuksista. Yleistä myös on se, että psykiatrisissa sairaaloissa psykiatrit viittaavat kintaalla potilaiden somaattisille oireille, koska eivät usko että on kyseessä "oikea sairaus", koska tietävät lääkkeiden aiheuttavan somaattisia oireita, joista potilaat kärsivät paljon ja voimakkaasti ja kauan ja jotkut pysyvästi (huimaus, näköhäiriöt, kankeuskivut, sydänoireeet, hengenahdistus...)

Kun somaattisen terveydenhuollon puolelta lääkärit yrittävät käynnistää keskustelua masennuslääkkeiden vaikeista ja vakavista haitoista, joita ovat havainneet potilastyössään (esim. terveyskeskuslääkärinä ja eri alojen erikoislääkäreinä), pamahtaa heille psykiatrian vastaus yhdestä suusta: Te ette tunne psykiatrian alaa! Teillä ei ole psykiatrian erikoisalan lääkitystietämystä! Olkaa siis hiljaa tai teidät hoidetaan hiljaisiksi kirjallisella piiska-annoksella epäkollegiaalisuudesta!

Tutkimattomat ovat psykiatrian tiet. Huokaus.
.

Pelottelu ja hysterian luonti on oikein oiva kikka lääkkeiden myyntiin lääkeyhtiöillä. Jos et ota lääkettä niin mitä kauheuksia siitä voikaan seurata. On esimerkkejä esimerkiksi sikainfluenssan ajalta, kun tällä pelon ilmapiirillä ihmiset ryntäsivät hakemaan heikosti tutkittuja rokotteita. Lääkeyhtiö hyötyi tästä hysteriasta. Tuntuisi myös että pelottelusta on hyötyä myös psykiatrian "markkinoinnin" ja tarpeelliseksi oikeuttamisen kannalta. Jos et ota näitä lääkkeitä, niin aivosi suorastaan "homehtuvat" ja aivoihisi jää pysyviä jälkiä. (Ja tietenkin psyykenlääkkeiden nähdään kääntävän tämä sairastamisprosessi jotenkin tai lisäävän neuroplastisuutta tms mikä ikinä onkaan selitys miksi ne toimivat tai hyödyttävät ihmisiä). Ironista kyllä psyykenlääkkeiden itsessään, esimerkiksi neuroleptien, on tutkimuksessa todettu aiheuttaneen aivoissa muutoksia kuten kutistumista sekä vuosien käytön altistavan muun muassa tardiiville dyskinesialle, rauhoittavien mm muistiongelmia (niihin ei aikanaan suhtauduttu lainkaan yhtä kriittisesti psykiatriassa kuin nykyään) ja vanhemman polven masennuslääkkeiden altistavan dementialle. Uudemmissa lääkkeissä suljetaan silmät haitoilta tai nähdään oikeutetuksi riskeerata mielenterveyspotilaiden terveys niiden haitoilla. Ja niissäkin haittoja kyllä on, ja paljon samankaltaisia haittoja kuin vanhemmissakin lääkkeissä, mutta niistä ei vain tavata paljoa puhua. Ne ovat parasta hoitoa mitä on tarjolla ja argumenttina voi käyttää että kaikissa lääkkeissä on haittoja hei! Pitää hehkuttaa työkaluja, mitä psykiatrit käyttää!

Psykiatria suhtautuu vähättelevästi kaikkiin muihin lähtökohtiin käsitellä mielenterveysongelmia ja kriitiikkiinsä. Aikanaan psykologia oli enemmän vahvoilla suuntauksena mielenterveysongelmien hoidossa. Nykyään on vallalla ollut pitkään biologinsen psykiatrian suuntaus, jossa psykiatrit näkevät itsensä jonain neurologian ja psykologian välimaastossa toimivina uuden ajan "sielunhoitajina", joiden vakiokalustukseen tässä kuuluu aivokemioiden venkslaus. Tätä tehdään mitä mielenkiintoisimmilla variaatioilla, mitä lääkkeissä löytyy, jonkun venkslatessa dopamiinia, jonkun serotoniinia, toisen sitä, toisen tätä, toisen yhdistelmänä vaikka vähän näitä kaikkea, mutta päämekanismi on muutamassa välittäjäaineessa. Psykiatria on sen biologisen puolen "ymmärtämyksen" takia korotettu kuin johonkin auktoriteettiasemaan vastaamaan mielenterveyshoidosta, vaikka toisaalta biologian pohjalta on hyvin hankala edes selittää miten mieli toimii ja ihmisaivot ovat monimutkaisuudessaan jotain, mikä on vaikeinta ymmärtää varmaan koko maailmankaikkeudesa. Vakiokritiikki on juuri "ette tiedä psykiatrian alaa", jos joku kritisoi biologista psykiatriaa.

Psykiatriassa aina tutkitaan mielenterveysongelmia, sairauksia ja mielenterveysongelmaisten aivoja ja geenejä. Usein sivuutetaan se mikä osuus lääkkeillä on näissä ongelmissa ja mahdollisissa aivomuutoksissa. Psykiatrian sairauksia sairastaneet ovat saattaneet olla vuosia erilaisilla lääkityksillä ja niissä on voinut olla paljon negatiivisia vaikutuksia. Ne unohdetaan tutkimuksissa ja jopa lääketutkimuksissa, jossa joissain tutkimuksissa jotkut potevat vieroitusoireita ja kappas vain, hyötyvät lääkityksestä kun se aloitetaan (heille uudestaan ja vieroitusoireet talttuu)!

Tyks turun psykiatriassa on joidenkin psykiatrien ajatuksissa vallalla hoitosuuntaus, että annetaan lääke injektiona niinet potilaat niinku säästyis siltä vaivalta, että yrittäisivät muistaa säännöllisesti ottaa lääkkeensä. On sulle ittelle helpompaa kun sun ei tartte koko ajan muistaa, ne sano. Tuntu painostuksena ja tuputuksena tämä kun hoitaja puhui mukamas ystävällisesti että voidaan lääkitä pakkomääräykselläkin niitä jotka eivät itse omaa parastaan ymmärrä. Tohon pitäis puuttua. Tommonen ei oo oikein! kaikki potilaat ei tunne oikeuksiaan eikä osaa pitää puoliaan! Sitten yks psykiatri sano että eivät saa henkilökuntaa riittävästi koska poliitikot ei myönnä rahaa ennen kuin toiminnan epäselvyydet on selvitetty. No selvittäkää ja äkkiä koska sitte kuulema tulis taas hyvää henkilökuntaaki pysyvästi töihin ja jäis nuo injektiopelleilyt. Sais terapiaaki sitä oikeeta! Lääke haitoista ei puhetta mitään. Tää sama vihreäideologine injektiolle ylistys hoito on koko suomessa kuulemma. Sori että tää on sekavasti sanottu, ei oo tapana kirjoitella.

masennuslääkkeilbipoksi kirjoitti:

Tyks turun psykiatriassa on joidenkin psykiatrien ajatuksissa vallalla hoitosuuntaus, että annetaan lääke injektiona niinet potilaat niinku säästyis siltä vaivalta, että yrittäisivät muistaa säännöllisesti ottaa lääkkeensä. On sulle ittelle helpompaa kun sun ei tartte koko ajan muistaa, ne sano. Tuntu painostuksena ja tuputuksena tämä kun hoitaja puhui mukamas ystävällisesti että voidaan lääkitä pakkomääräykselläkin niitä jotka eivät itse omaa parastaan ymmärrä. Tohon pitäis puuttua. Tommonen ei oo oikein! kaikki potilaat ei tunne oikeuksiaan eikä osaa pitää puoliaan! Sitten yks psykiatri sano että eivät saa henkilökuntaa riittävästi koska poliitikot ei myönnä rahaa ennen kuin toiminnan epäselvyydet on selvitetty. No selvittäkää ja äkkiä koska sitte kuulema tulis taas hyvää henkilökuntaaki pysyvästi töihin ja jäis nuo injektiopelleilyt. Sais terapiaaki sitä oikeeta! Lääke haitoista ei puhetta mitään. Tää sama vihreäideologine injektiolle ylistys hoito on koko suomessa kuulemma. Sori että tää on sekavasti sanottu, ei oo tapana kirjoitella.

Lue lisää

Minkä tahansa aineen pakottaminen ihmiseen on pahoinpitely, törkeä pahoinpitely ja toiminta psykiatriassa täyttää usein kiduttamisen tunnusmerkistön. Koska valtion on liitossa psykiatrian kanssa, asiasta ei käytännnössä valittaa. Ihmiset osoittavat naiiviutensa yrittäessään neuvotella psykiatrian kanssa. Ainoa oikea ratkaisu tilanteen korjaamiseksi on viedä psykiatrialta pakottamisoikeudet. Niin sanottu pakkolääkintä, eli oikeammin toisen ihmisen tahdonvastainen myrkyttäminen, on mengelemäistä toimintaa eikä sellainen kuulu sivistyneeseen vapaaseen oikeusvaltioon.

Mitään lääkeresistenttiä masennusta ei ole olemassa. Se on yhtä todellista kuin lohikäärmeet.

Mitä ilmiön taustalla todellisuudessa on, että henkilön pää on *askottu SSRI-ainein tai muin kemikaalein eikä annoksen nosto tuota lisästimulaatiota ja siten euforiaa. Henkilö ei myöskään pysty enää tuntemaan mitään aivojen vaurioitumisen johdosta, joten hän on turta tunnemaailmaltaan ja ilmaisultaan. Kun ei enää pysty tuntemaan mitään, ei voi juuri mitään enää kokeakaan, tekee se elämästä turhan. Moni päätyy itsemurhaan, jonka sattuessa psykiatrit tulevat tanssimaan uhrinsa haudalle selittäen miten vakava sairaus tämä huhuttu masennus on, miten liian vähäinen "hoito" johti tähänkin itsemurhaan, miten psykiatrialla pitäisi olla laajemmat pakotamisoikeudet estääkseen nämä kuolemat, ihan kuin ne voitaisiin estää, ja vaatien kaikilla näillä perustein psykiatrialle lisärahoitusta. Lisärahoitus johtaa jälleen lisääntyviin itsemurhiin, mikä saat psykiatrit taas vaatimaan lisää rahoitusta ja näin systeemi pyörii vuosikymmenestä toiseen.

Huhupuhetta että masislääkkeet aiheuttaa itsareita.
Itsarit nimenomaan johtuu siitä, ettei lääkkeitä syödä.
Tai lääkitys lopetetaan juuri kun niiden teho on alkamassa vaikuttaa.
Nämä lääkkeiden vastustajat ovat vastuussa monesta itsemurhasta.
Vaikka ei heidän paatunut omatunto sitä myönnä.
Roskasakkia kaikki tyynni.

Yli 200 yleisesti käytetyllä lääkkellä näyttäisi olevan yhteys lisääntyneeseen masennukseen ja kohonneeseen itsemurhariskiin

Juttu 'Depression and suicide risk are side effects of more than 200 common drugs'
https://www.vox.com/science-and-health/2018/6/14/17458726/depression-drugs-suicide-side-effect

Jutussa lääkeluettelo

Sharma yms. (2016) tekemän meta-analyysin mukaan SSRI-lääkkeet kolminkertaistivat aggression esiintymisen lapsilla ja nuorilla (ristitulosuhde 2,7) verrattuna plaseboon. SSRI: t ovat yhteydessä TERVEILLÄ koehenkilöillä myös itsetuhoisuuteen viittaavaan käyttäytymiseen -niiden käyttö kaksinkertaisti (ristitulosuhde 1,85) itsetuhoisuuden esiintymisen riskin ihmisillä, joilla ei ole mitään itsetuhoisuuteen altistavaa taustasairautta ( Bielefeldt 2016.) Mooren ja Glenmullenin (2015) tutkimuksen mukaan väkivaltaan liittyviä tapauksia raportoitiin 8,4 kertaa useammin verrattuna muihin psyykenlääkkeisiin. Tutkijat tuovat esille, että on varsin kiintoisaa, että masennuslääkkeet ovat useammin yhteydessä väkivaltaan kuin neuroleptit, joiden käyttäjät ovat keskimääräistä aggressiivisempia. Miksi siis masentuneista eli välinpitämättömistä ja vetäytyneistä ihmisistä tulee joskus niin häiriintyneitä, että ne saavat joskus äidin tappamaan oman lapsensa tai koulupojan toteuttamaan massamurhan? Monet tutkijat ovat epäilleet, että tämä liittyy masennuslääkkeiden usein aiheuttamiin sivuoireisiin, joita ovat akathisia eli voimakas ahdistus ja levottomuus (tiedät sen sitten, kun olet niin levoton, että et pysty istumaan paikallasi vaan mieluummin hyppäät kuudennen kerroksen ikkunasta alas asfaltille, koska et siedä olotilaasi), psykoosi ja mania. Jos haluat, niin voit mennä lukemaan huhupuheita myös masennuslääkkeiden pakkausselosteista. Voin kopioida sinulle yhden huhupuheen flueksetiinin eli SERONIL-kapselin pakkausselosteesta, ole hyvä:

"jos olet nuori aikuinen. Kliinisissä tutkimuksissa on todettu, että alle 25‑vuotiailla psykiatrisilla aikuispotilailla, jotka saavat masennuslääkettä, on lisääntynyt alttius itsemurhakäyttäytymiseen. Jos sinulla on ajatuksia, että voisit vahingoittaa itseäsi tai tehdä itsemurhan, ota heti yhteyttä lääkäriin tai mene heti sairaalaan."

http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0015337
https://www.bmj.com/content/358/bmj.j3697/rr-4

Älyä.kehiin kirjoitti:

Huhupuhetta että masislääkkeet aiheuttaa itsareita.
Itsarit nimenomaan johtuu siitä, ettei lääkkeitä syödä.
Tai lääkitys lopetetaan juuri kun niiden teho on alkamassa vaikuttaa.
Nämä lääkkeiden vastustajat ovat vastuussa monesta itsemurhasta.
Vaikka ei heidän paatunut omatunto sitä myönnä.
Roskasakkia kaikki tyynni.

Lue lisää

Niin kutsuttujen masennuslääkkeiden, todenmukaisemmin ilmaistuna SSRI-luokan stimulanttien, kausaalinen yhteys itsemurhien lisääntymiseen on tutkimusfakta, ei mielipide. Lukuisilta itsemurhilta olisi vältytty ilman SSRI-aineiden käyttöä. Vaikka en näe itsemurhien vähentymistä itseisarvona, en pidä siitä, että ihmisiä puijataan syömään aineita, jotka tilastollisesti johtavat suurempaan itsemurhamäärään. Se on mielestäni moraalitonta. Mutta toisaalta, maailmassa on paljon muutakin moraalitonta toimintaa ja bisnestä.

SSRI-aineiden kutsuminen lääkkeiksi on mielestäni harhaanjohtavaa. Samalla logiikalla alkoholin ja heroiinin voidaan sanoa olevan masennuslääkkeitä. Ne helpottavat joidenkin ahdistusta ja surua. Masennus ei ole sairaus vaan tunne, tai kokemus, joten ei ole varsinasesti mitään mitä lääkitä. Huumausainein voi muuttaa olojaan, josta niin tykkään, että on parempi, mutta samalla tavalla kuin SSRI-aineidenkin kohdalla, pitkässä juoksussa ja isossa otannassa alkoholin ja heroiinin on taipumus vievät useamman käyttäjänsä vain huonompaan jamaan toimintakyvyn ja elämänlaadun kannalta.

Eipä nämä niin vaikeita asioita ole ymmärtää.

Älyä.kehiin kirjoitti:

Huhupuhetta että masislääkkeet aiheuttaa itsareita.
Itsarit nimenomaan johtuu siitä, ettei lääkkeitä syödä.
Tai lääkitys lopetetaan juuri kun niiden teho on alkamassa vaikuttaa.
Nämä lääkkeiden vastustajat ovat vastuussa monesta itsemurhasta.
Vaikka ei heidän paatunut omatunto sitä myönnä.
Roskasakkia kaikki tyynni.

Lue lisää

Ei todellakaan ole mitään huhupuhetta. Nuorten ja lasten kohdalla on ollut varoitus itsemurhista lääkepaketeissa jo pitkään itsemurha-ajatuksista. Siis ihan paketissa. Voi myös tutustua googlaamalla tutkimukseen 329, "study 329", missä tutkittiin paroksetiinia, ssri lääkettä, ja havaittiin sen yhteys itsemurhiin, erityisesti lasten ja nuorten kohdalla, mikä johti varoituksiin lääkepaketeissa. Se oli merkittävä tutkimus ja osoitti lääkkeen luonteesta hyvin paljon, ja lääkeyhtiöiden vastuuttomuudesta. Dokumentti aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=_0ffzsrDkSQ

Kysymys on miten muka nämä haittavaikutukset ja erityisesti lääkkeen tekemät itsemurha-ajatukset ulottuisivat vain nuoriin eivätkä muka koskisi lainkaan aikuisia? Rajautuisivat vain heihin.

Eräs leski sai Amerikassa korvaukset Amerikassa, kun hänen keski-ikäinen miehensä, siis yli riskiryhmän iän, teki itsemurhan paroksetiinia käyttäesään ja täten oikeus näki linkin lääkkeen ja itsemurhan välillä. "Lawsuit Over a Suicide Points to a Risk of Antidepressants"
https://www.nytimes.com/2017/09/11/well/mind/paxil-antidepressants-suicide.html Itsemurha-alttius mitä lääkkeisiin tulee tuskin koskee vain nuoria ja lapsia vaikka paketissa lukee niin. Yksi selittävä tekijä niille voi olla lääkkeiden aiheuttama akatisia eli tuskainen levottomuuden ja liikkumispakon tila. Moni tilan kokenut kuvailee haluavansa päästä pois nahoistaan tai kokevansa sietämätöntä oloa. Tätä poti hänen yllämainitun lesken mies oletetusti tehdessään itsemurhan. Kyseinen leski perustikin tällaisen sivuston ja pyrkii informoimaan akatisian haitoista ehkäistäkseen lääkkeiden aiheuttamia itsemurhatapauksia: http://missd.co/ Akatisia lukee myös lääkepaketeissa ja usein niissä sanotaan ottamaan yhteys lääkäriin jos tuntee olonsa levottomaksi yms. Levottomuus on SSRI lääkkeiden toimintatavan takia itseasiassa ei kovinkaan harvinainen haittavaikutus unettomuuden kanssa.

Ja kun kyse on psykoaktiivisista aineista, niin aina on sen mahdollisuus, että jollekin ne saattaa laukaista psykoosia tai muuta sekavuutta tai voimakasta ahdistuneisuutta, mikä laukeaa lääkettä popsimalla. SSRI-lääkkeissä manian laukeaminen on yksi mahdollisuus lääkkeillä ja sitä usein seuraa henkilön mahdollinen pakotettu sairaalahoito ja lisälääkintä vielä useammilla lääkkeillä, mikä voi entisestään pahentaa itsemurha-ajatuksia. Myöskin mania voi olla kärsimystä aiheuttava tila ihmiselle. Psykiatria tekeekin tätä juuri, lääkitsee lääkkeiden aiheuttamia haittoja. Lopulta ihminen löytää itsensä pillereiden "suosta", ja aina se tila ei ole kaukanakaan hyvää. Lääkepolku voi johtaa ihmiselämän syöksykierteeseen, mihin ei olisi välttämättä ajauduttu ilman lääkkeiden popsintaa.

Aloittaessa lääkityksen siinä on aina riskejä. Mutta niin on myös lopettamisessa ja annosvaihteluissa. Lääkityksen lopettaminen on aina riskialtista, ja siksi se kannattaa tehdä aiheeseen perehtyen (muunkin kuin lääkärin sanomana jolta ei välttämättä kuule kovin kattavia ohjeita tai kertomuksia vieroituksesta, kenties lukea aiheesta kirjallisuutta ja ihmisten kokemuksia. Surviving Antidepressants palstan lukeminen voi olla esimerkiksi ihan fiksu idea tai https://withdrawal.theinnercompass.org/ näin alkajaisiksi). On aivan totta, että lopettaminen voi joillakin aikaansaada jopa itsemurha-ajatuksia, koska vieroitusoireet voivat olla rankkoja ja ikäviä, jopa piinaavia ja opetteleminen olemaan ilman lääkitystä voi olla vaikea polku, vaikka olisi kuinka käynyt terapiassa lääkityksen aikana. Siihen ei voi kunnolla valmistautua, mitä kokee lopettaessaan lääkkeet. Ei voida sanoa, että lääkkeen jatkaminen ehkäisisi kaikissa tapauksissa itsemurhaa, mutta voi se totta olla, koska täten välttää ainakin vieroitusoireet, mitkä hyvin pitkällä käytöllä voivat olla sietämätöntä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lääke itsessään ei voisi aiheuttaa tulevaisuudessa kasvavia haittoja, joita ei haluaisi kokea ja uusia ongelmia pitkäaikaiskäytössä. Täten on tilanteessa jossa on "suo siellä, vetelä täällä". Jokainen ratkaisu voi olla epämiellyttävä. Lisäksi voi olla että lääkkeet loppupeleissä huonontavat oloa, koska joutuu tuohon tilanteeseen ja siihen ei oltaisi ajauduttu käyttämällä lääkitystä lyhyemmän aikaa tai jos sitä ei olisi käytetty ollenkaan. Se että lääke vie pois vieroitusoireet, ei tarkoita välttämättä että sen käyttö on pitemmällä tähtäimellä ollut ihmiselle hyödyllistä tai lääke olisi tehokas henkilön sairauden hoidossa. (paitsi kuin ehkä lääketutkimusten perusteella, lol) Se voi siis olla tehokas vain pitämään lopetuksen tuoman huonon olon aisoissa, mikä on seurausta henkilön aivokemioiden mukautumisesta lääkkeeseen ja purku voi olla riskaabelia ihmisen mielenterveydelle, jo ihan niiden vieroitusoireiden takia mitä aivokemioiden heittelyt aiheuttaa.

Psykiatria aiheuttaa itsemurhia olemalla tarjoamatta ihmisille kunnon informaatiota lääkkeiden haitoista ja pitkäaikaiskäytön ongelmista.

Ja kritisoidessani lääkkeitä en suosittele, että kukaan joka kokee lääkkeestä pelkkää hyötyä tai eivät koe pärjäävänsä ilman, alkavat lääkkeitään alasajamaan, ainakaan ilman kunnon perehtymistä asiaan, lääkärin seurantaa ja mielipidettä (omaa järkeäkin, arvostelukykyä ja kokemuksia kuunnellen) ja järkevää hidasta vähennystä, vastuullisesti lääkkeen alaslaskien. Seinään lopetukset ja muut ovat hölmöläisten hommaa. Siinä missä lääkkeiden aloitus voi pas*oa elämää, lopetus se vasta voikin, sillä masennuslääkkeisiin sisältyy addiktoiva puoli ja vieroitusvaikeuksia ja oireita. Se on osa niiden luonnetta. Mielestäni on aika rankkaa väittää, että kritisoimalla lääkkeitä ajaa ihmisiä itsemurhaan tai olisi vastuussa niistä. Huhhuh. Ja mielestäni jos joku saa voimakkaat aloitusoireet ja kärsii niiden takia voimakkaasti, niin voi kyllä miettiä, että mitä sitten lopetus voi olla vuosien kuluttua (hmm miksiköhän jotkut sanoo että eivät pääse lääkkeistään eroon ja ovat koukussa niihin) ja mitä yleensäkin keho viestittää lääkkeistä. Eiköhän nuo ole aika voimakkaita viestejä keholta, joka ei välttämättä "iloissaan" vieraasta kemikaalista joka alkaa myllertämään aivokemiat ja kehon kemiat uuteen uskoon ja mukautumaan lääkkeen ympärille ja tekemään tätä lääkkeen aikaansaamaa keinotekoista neuroplastisuuden lisääntymistä tai mitä lie suotuisia biologisia seurauksia psykiatria lääkkeissä näkeekään. Ne on voimakkaita lääkkeitä. Ei kenenkään kannata popsia lääkettä joka tekee olon täysin sietämättömäksi ja sairaaksi odotellakseen pitkiä aikoja että joskus vielä lääke alkaa "tehota", mitä ikinä se tarkoittaakaan. Jos on kurja olo ja voimakas masennus niin tuskin tuollainenkaan oloa kohottaa.
Jotain väärää masennuslääkkeissä on. Ihminen on tuskissaan ja sitten muutamaa viikkoa myöhemmin ne alkaa tehota ja elämä alkaa hymyillä. Itse ainakin huolestuisin, jos olisin lääkäri ja potilaan mieliala ja käyttäytyminen alkaisi jonkun kemikaalin takia yhtäkkiä muuttua täysin vastakkaiseksi. Toisaalta, lääkkeissä plasebon rooli voi olla niin merkittävä, että jo ihmisen usko lääkkeeseen ja hoitosuhde asiantuntijan kanssa voi saada olotilan kohenemista. Mutta vaikka ne voi olla osin plaseboa teholtaan, haitat ovat olemassa. En kyllä itse kokemukseni perusteella usko pelkkään plaseboulottuvuuteen. Joku nousu niiden käytöstä voi aiheutua, mutta ei se välttämättä kestä loputtomiin.

Jos käsittelee elämänongelmiaan lääkkeettä, ei joudu kohtaamaan riskejä mitä lääkkeisiin liittyy. Kun puhutaan masennuksesta toipumisesta, jos aloittaa lääkkeet, pitää aina selviytyä sekä masennuksesta mutta mahdollisista lääkkeen haitoista ja vieroitusoireista. Eli pahimmassa tapauksessa mukaan astuu lääkkeiden tuoma ylimääräinen pahimmassa tapauksessa taakka, mistä pitää selvitä.

Erityisesti suosittelen huomioimaan ylläolevia asioita kun käyttöaika on hyvin pitkä, jopa vuosikymmeniä kestävä käyttö, minkä lopetus voi olla vielä rankempaa. Jos kokee lääkkeellä olevansa ok, lopetus voi myllertää elämän uusiksi, eikä välttämättä positiivisessa merkityksessä. Kannattaa punnita asiat tarkkaan harkitessaan lopetusta ja tiedostaa riskit. Aina kannattaa vieroittautua elämäntilanteessa joka on suotuisa ja vähästressinen. Tämä video on erittäin hyvä video liittyen vieroitukseen: https://www.youtube.com/watch?v=LQ-zaukPCPk&t=1390s

Mitä tulee lääkkeiden käyttöön vakavaan itsemurha-ajatuksia sisältävään masennukseen, niin jos ei muuta ratkaisua näe, niin kyllähän masennuslääkkeet ovat yksi ratkaisu. Kannatan silti informoitua päätöstä, joka tapauksessa, eikä ihmisille tiedon panttausta lääkkeistä "heitä suojellakseen". Lisäksi on myös yksi ulottuvuus lääketurvallisuudessa miten lääkkeitä käyttää. Lääkkeiden määräys ilman kunnon kontrolleja, vaan jatkuvasti reseptiä uusien, tarpeettoman isolla annoksella ja jos se ei tehoa niin kenties annosta nostaen tai uusia lääkkeitä mukaan lisäten, on hieman arveluttavaa. Kun lääkkeet aikanaan tuotiin markkinoille, niitä ei ajateltu että niitä käytetään vuosikymmeniä tai koko elämä. Lääketutkimukset olivat lyhyitä ja täten pitkäaikaiskäyttäjät jotka aloittivat heti käyttämään jatkuvasti lääkettä, olivat koekaniineja. Voi olla että pitkäaikaisessa käytössä on riskiä ja haittaa mitä lyhytaikaisessa ei ole.

Jos ei tiedä haittoja mitä lääkkeisiin liittyy, ja laittaa ne oman mielenterveyden syyksi tai ei tiedä mistä joku yllättävä oire mikä voi ehkä liittyä lääkkeisiin on yhtäkkiä tullut, niin mielestäni tuollainenkin on aikamoinen riski henkilön mielenterveydelle.

Älyä.kehiin kirjoitti:

Huhupuhetta että masislääkkeet aiheuttaa itsareita.
Itsarit nimenomaan johtuu siitä, ettei lääkkeitä syödä.
Tai lääkitys lopetetaan juuri kun niiden teho on alkamassa vaikuttaa.
Nämä lääkkeiden vastustajat ovat vastuussa monesta itsemurhasta.
Vaikka ei heidän paatunut omatunto sitä myönnä.
Roskasakkia kaikki tyynni.

Lue lisää

Ja vielä... Kuinka naiivi olet kun viittaat että kyseisten lääkkeisen syöminen on jotenkin ehdottomasti yhteydessä olon paranemiseen, tai itsemurhien ehkäisemiseen? Sanot: "Itsarit nimenomaan johtuu siitä, ettei lääkkeitä syödä.
Tai lääkitys lopetetaan juuri kun niiden teho on alkamassa vaikuttaa." Onhan se selvää että osa saa enemmän haittaa kuin hyötyä lääkkeestä. Kaikille sitä tehoa ei muodostu vaikka kuinka naukkailisivat pilleriä monta viikkoa putkeen. Siinä missä joidenkin olo voi kohentua, toisten voi mennä alaspäin lääkityksellä.

Yhtälailla voitaisiin sanoa että sinun trollikommenttisi ovat yhteydessä itsemurhiin, kun kannustat ihmisiä syömään mahdollisesti heille haitallisia lääkkeitä ja haluat ajatella ettei niissä ole mitään ongelmaa.

Ajatus että monet käyvät psykoterapiassa hoitaakseen lääkkeiden tuomia haittoja on totta. 'Todellisuudessa potilasta silloin opetetaan elämään lääkkeiden kanssa koska ei muuttunut persoonallisuus ja ajatuskyky palaudu normaaliksi niin kauan kuin syö lääkkeitä. Terapeutin pitäisi auttaa lopettamaan lääkkeiden syönti jotta terapiasta olisi jotain hyötyä. Mutta jos terapeutti ei ymmärrä höykäsen pöläystä lääkehaitoista kuinka hän voi silloin auttaa oikeasti?

Ajatus että potilaan täytyy itse maksaa terapia jos terapiakeskustelu on lääkehaittojen ympärillä pyörimistä on kauheaa! Ei potilailla ole tietoa, taitoa, kykyä arvioida tällaisia asioita. Potilas ei ole koskaan tyhmä, tietämätön kylläkin monta kertaa ja viisastuu kantapään kautta jälkikäteen. Mielenkiintoista olisi jos kelan taholta alettaisiin kontrolloida terapian sisältöä ja sen mukaan maksetaan korvauksia. Jospa siellä olisikin sellainen guru joka kykenisi tähän, saataisiin joku tolkku lääkehaittojen terapioihin. Me veronmaksajat sen maksamme. Taitavat psykiatrilääkärit varmistaa itselleen vain työpaikkansa kun laittavat potilaat lääkehuumeeseen ja sitten hoitavat sitä.

Niinhän koko psykiatrinen hoitojärjestelmä pyörii oman itsensä ymprillä. Elämänikäiseen lääkekierteeseen laitettu potilas on takuuvarma sairaaloiden ja poliklinikoiden ja terveyskeskusten ylläpitäjä. Ja heitä on enenevässä määrässä paljon.

Suora linkki keskustelun mikä on Youtubessa:
youtu.be/k84XEurAtuA

Kiitti vinkistä.

Niitä varmaan jätetään kirjaamatta jos haittavaikutukset ovat emotionaalisella tasolla olevia (seksuaalinen haluttomuus, tunteiden leikkautuminen jne) ja täten hankalammin todettavissa lääkkeen syyksi, koska ne on helppo kategorisoida myös masennuksen piikkiin. Tai vieroituksen myötä puhkeavia oireita. Vaikka nämä olisivat jopa merkittävämpiä ihmisen kokemusmaailmassa ja elämässä kuin joku kuiva suu joka on ehkä helpompi yhdistää lääkkeeseen. Helposti nämä varmasti laitetaan henkilön mielenterveyden piikkiin. Aina henkiö ei välttämättä itsekään tajua laittaa lääkkeen myötä tulleita oireita lääkkeen syyksi. Uskoisin että lääkkeiden haittoja ja vieroitusoireita varmasti paljon lääkitään psykiatrian puolella.

1. Masennuksen käypä hoito -suosituksen (2. päivitys, julkaistu: 06.07.2016) sidonnaisuustiedot Erkki Isometsän kohdalla ovat: Johtokunnan tms jäsenyys (Helsingin yliopisto, psykoterapeuttikoulutuksen johtoryhmä), Luentopalkkio (Suomen Lääkäriliitto, Farmasian päivät, Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy, Mehiläinen Oy ), Lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Kustannus Oy Duodecim), Muu palkkio (Ylilääkärin osa-aikainen sivuvirka, HUS; osa-aikainen tutkimusprofessori, THL)

- Isometsällä ei ole uusimman päivityksen sidonnaisuustietojen mukaan taloudellisia sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen.

- Isometsän sidonnaisuustiedoista ilmenee, että puheenjohtaja Erkki Isometsä on saanut luentopalkkiotuloa Mehiläinen Oy:ltä.

2. Masennuksen käypä hoito -suositus on siis päivitetty Ylen Masentavat lääkkeet -ohjelman jälkeen ja ns. Mehiläinen-Kopakkala -keissin jälkeen.

- Ylen MOT-ohjelman jatkojutusta (Mehiläisen kuntoutusjohtaja Aku Kopakkala irtisanottu) ilmenee, että Mehiläinen irtisanoi Kopakkalan viikko Masentavat lääkkeet -ohjelman esittämisen jälkeen, koska Mehiläisen johto oli saanut kentältä yhteydenottoja Kopakkalan lausuntojen vuoksi.

3. Masennuksen käypä hoito -suosituksen historiatiedoista näkyy, että suosituksen 3. päivitys on aloitettu 25.1.2018 ja päivitys valmistuu noin vuoden kuluttua työn aloittamisesta.

- Linkki masennuksen käypä hoito -suositukseen, http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50023

4. Jos kerran masennus ei johdu selvästä yksittäisestä syystä, niin miksi tehdään tarkkoja hoitosuosituksia, joita lääkärit noudattavat oikeudenkäynnin pelko perseessään orjallisesti, siksi jopa potilaan etuakin vastaan...

Aikoinaan esimerkiksi rintasyövän käypä hoito -suositus poistettiin käytöstä juuri siitä syystä, että se enemmän haittasi kuin auttoi lääkäreitä potilastyössä kun hoidettavana oli moninainen rintasyöpä. Masennuksessa on sama ongelma. Se ei palaudu yhteen aiheuttajaan.

Minkähänlainen päivitys on nyt tulossa...

"Jos kerran masennus ei johdu selvästä yksittäisestä syystä, niin miksi tehdään tarkkoja hoitosuosituksia". Masennus tuskin johtuu todellakaan yksittäisestä syystä ja että syy olisi jotenkin erityisen tietyllä tavalla juuri tietynlainen painottuen vankasti biologiaan. Silti sitä hoidetaan biologisena ongelmana painottaen biologista syytä ja biologista hoitoa. Ja tämä on erityisesti psyykenlääke eran ja nykyisen biologisen psykiatrian tuotoksia, joka on kestänyt muutamia kymmeniä vuosia. Ja hoitosuositusten ja medikalisaation. Ainahan näin ei ole ollut. Toisaalta ihmiset ovat kautta aikojen hakeneet erilaisista aineista erilaisia vaikutuksia enkä näe että masennuspillereiden popsiminen eroaa tästä ilmiöstä juurikaan. Erona on vain se, että lääkkeitä kylvetään terveyttä hoitaakseen ja niiden vaikutuksen alla ollaan 24/7 joka päivä eikä niillä vain enemmän -hetkellisesti- turruteta kivuliaita tunteita tai haeta jotain erilaista olotilaa hetkellisesti. Mitä kritisoisin nykyajan pilleriajalla on se että terveydenhuolto kytkeytyy niin paljon siihen että kylvetään pilleriä jos toistakin, hyvin matalallakin kynnyksellä. Terveys nähdään löytyvän pilleripurkista ja usein hoidetaan oiretta, ei syytä. Pillerit usein eivät varsinaisesti ratkaise mitään ja voivat tehdä ongelmista jopa vaikeampia tai lisätä uusia ongelmia. Ihmisten kynnys popsia psyykenlääkkeitä on mennyt hyvin alhaiseksi SSRI aikakaudella ja uskon, että hoitosuositukset ja "mediapropaganda', ja alhainen lääkekritiikki julkisuudessa on syynä tähän. Kun edistetään tiedostamista mielenterveysongelmista, ja hoidosta, edistetään tietyllä tapaa myös hoitotapaa jossa pillereitä monesti kylvetään koska se on sitä hoitoa nykypäivänä. Lääkäreitä pidetään auktoriteetteina, joita kaikki eivät osaa kyseenalaistaa, vaikka välillä syytä olisi, koska ensinnäkin potilastapaamiset ovat hyvin hyvin lyhyitä ja hoidon resurssit on mitä on eikä aikaa haittojen luetteluun aina tunnu olevan. Lääkäri ei aina näe taustoja potilaan voinnin taustalla välttämättä. Hän näkee usein vain jonkun listan täyttämisen mistä vetelee johtopäätöksiä huonolla potilastuntemuksella.

Masennuksella on varmasti hyvin paljon erilaisia syitä enkä usko että tämä psykiatrian näkemys masennuksen hoidosta jossa hoitometodit ovat kaikille hyvin samanlaiset toimii kaikille. Lääkkeitä (usein ensisijaisesti, "ensihätään", vaikka ne tilastojen mukaan ei edes toimi kaikilla) ja terapiaa terapian perään. Jos ei nekään toimi niin sähköä aivoille. Ongelma nähdään aina yksilössä, ja yksilöä pyritään muuttamaan. Ongelmat nähdään nykypäivänä keskittyneesti ihmisen aivokemioissa. Rohkenisin sanoa että se auvo ja hyvinvointi voi löytyä paljon muualta kuin siitä mitä järjestelmä sanoo hoidoksi. Loppupeleissä jollekin hoito voi olla se, että on edes yksi välittävä ja hyvä ihmissuhde, ja välttämättä sieltä hoidon puolelta ammattilaisista ei aina löydy edes sellaista. Yksinäisyys, tukiverkostojen ja ihmiskontaktien puute voi joillakin olla todella suuri masentuneiden ajatusten aiheuttaja. Järjestelmä ei toimi kunnolla ja todellisuudessa resurssien takia saatetaan antaa jopa surkeampaa hoitoa kuin hoitosuositukset suosittelisivat. Eli esimerkiksi ihmiset popsii turhia liian pitkiä lääkityksiä ja lääke kontrolleja ei ole riittävästi tai edes kunnon potilassuhdetta ei ole, kun lekurit vaihtuilee.

Uskoisin että osa masennuksen syistä on enemmän biologisia kuin toiset. Esimerkiksi jos joku elää täysin epäterveellisesti tai kärsii kivusta tai fyysisistä sairauksista niin varmasti syy on pitkälti biologinen (vaan auttaako tähän siltikään masennuspillerit vaikka ne ovatkin -biologinen hoito-?) Toisaalta jos jollekin on tullut rahallisia ongelmia, konkurssi tai vaimo jättänyt, ja se masentaa ja täyttyy masennuskyselyssäkin masennuksen kriteerit, niin onko tällöin psyykenpillerien syönti myöskään asia johon kannattaisi lähteä. Psykiatrian mukaan kyllä. Näissäkin tapauksessa syy on tietenkin biologinen ja mitäs haittaa siitä nyt olisi jos alkaa vähän varmuuden vuoksi vähän pilleriä kokeilemaan? (Paljonkin!) Psykiatria haluaa hyvin vahvasti painottaa masennuksen hoitoa niin, että se tulee poistaa jollain biologisilla interventioilla. Lisäksi on hölmöä miettiä että lisätään vaikkapa mielenterveyshoitoa ja samalla vaikkapa yhteiskunta hankaloittaa köyhimpien ihmisten elinolosuhteita esimerkiksi leikkauksin tai lisäten stressiä toimeentulosta. Masennus ei ole missään tyhjiössä. Se kytkeytyy paljon ihmisen verkostoihin, sosiaalisiin elämään ja hänen elämänolosuhteisiinsa, yhteiskuntaan missä hän elää. Terapialla ja ongelmiin pureutamalla ihminen voi muuttaa omia käsityksiään, mahdollisia rakenteita elämässä tai piirteitä itsessään mitkä voi olla haitallisia ihmiselle. Masennuslääkkeitä yritetään tyrkyttää kylkeen että hoito olisi muka tehokkaampaa, terapia siis. Vaan onko näin? Mielestäni tämä ensin lääkkeet systeemi on vähän arveluttava ja varmasti tekee monen ongelmista lääkehaittojen myötä jopa monimutkaisempia.

Vaikutusvaltainen amerikkalaispsykiatri Allen Frances oli aikanaan tekemässä psykiatrian tautiluokitusta Amerikassa, DSM:ää-"Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders". Suomessa mielenterveyden häiriöiden luokittelu perustuu WHO:n ICD-10-tautiluokitukseen, vaikkakin DSM:llä on ollut vaikutusta varmasti siinäkin.

https://twitter.com/allenfrancesmd

Sittemmin hän on keskittynyt politiikan ja psykiatriasta kirjoittamisen lisäksi someprofiilissaan muun muassa kritisoimaan medikalisaatiota, lääkeyhtiöiden röyhkeyttä, uusia DSM-versioita ja tapaa, jolla ns normaalit elämänreaktiot medikalisoidaan eli niitä lääkitään ja kirjoittanut sosiaalisen median Twitter-kanavallaan lääkehaitoista ja siitä että pyrittäisiin välttämään lääkkeiden tuomien ongelmien lääkintää. Ja kirjoittanut keinoja miten tällaista voisi välttää. Mielestäni nämä ovat tärkeitä kysymyksiä nykypäivänä. Toisaalta tuntuu hölmöltä määritellä mitä on "normaali kärsimys", reaktio elämään ja mielenterveyden häiriö. Yritykset sen rajan määrittelemiseksi tuntuvat sangen keinotekoisilta ja jollain tavalla mietityttävät sanomalla mikä on normaalia ja mikä epänormaalia (sairasta). Varsinkin kun puhutaan monimutkaisista ilmiöistä kuten lapsen ylivilkkaus, mikä on surua ja milloin se ajallisesti muuttuu masennukseksi jne.. Toisaalta tuntuu, että Frances yrittää vaan kiillottaa mainettaan, koska on itse ollut varmasti tietyllä tavalla jollain tavoin yhteydessä DSM:n myötä massiiviseen psyykenlääkkeiden kylvämiseen, mitä Amerikassa on ollut.

Kun puhutaan psyykenongelmista, pitäisi aina myös puhua yhteiskunnastamme, sen ongelmista ja miettiä arvojamme ja odotuksia mitä yksilölle yhteiskunta asettaa.

Valmistuneesta DSM 5:stä kirjoitettiin aikanaan Lääkärilehdessä näin v.2013:

http://www.laakarilehti.fi/ajassa/paakirjoitukset/dsm-5-valmistui-viimein/

"Ydinkysymys on kuitenkin jäänyt kiveksi kengässä: millainen on psykiatristen diagnoosien käsitteellinen validiteetti? Kun DSM-5:n suunnittelu aloitettiin 1999 (4), uuden häiriöluokituksen toivottiin ilmentävän psykiatrian harppausta uudelle tieteelliselle tasolle. Neurotieteen ja molekyyligenetiikan huiman kehityksen toivottiin tuovan mukanaan uudenlaisen psykiatrisen diagnostiikan, jossa ajankohtaisin tieto sairauksien syistä ja mekanismeista siirtyisi niiden luokittelun perustaksi ja erilaisilla biomarkkereilla olisi keskeinen rooli. Tämä toive ei kuitenkaan toteutunut (5)."

"Häiriöiden syitä ja sairausmekanismeja selvittävään tieteelliseen tutkimukseen oireyhtymädiagnostiikka soveltuu kuitenkin huonosti."

"Psykiatristen häiriöiden oirekuva on monimuotoinen, etiologia monitekijäinen, eri häiriöillä on yhteisiä etiologisia mekanismeja, sairausmekanismit tunnetaan yhä puutteellisesti, ja tutkijat käyttävät vaihtelevia metodeja. Edes terveiden aivojen toimintaa ei tunneta täydellisesti, ja aivojen ja mielen suhde on yhä yksi neurotieteiden ja filosofian ydinkysymyksiä. Haasteita siis riittää."

Mielestäni psykiatriaa ja hoitoluokituksia voi ja kuuluu tältä osin voida kritisoida jos näin sanotaan. Jos psykiatriassa painotetaan biologista hoitoa ja sitä annetaan tietyssä suhteessa puutteellisin tiedoin ja on edes hankala punnita mikä on tervettä ja mikä ei ja sitä analysoidaan lähinnä puheen ja käytöksen, ei minkään biologisen testin perusteella, ei ihme että aihe herättää keskustelua.

dsgdsdsggds kirjoitti:

Vaikutusvaltainen amerikkalaispsykiatri Allen Frances oli aikanaan tekemässä psykiatrian tautiluokitusta Amerikassa, DSM:ää-"Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders". Suomessa mielenterveyden häiriöiden luokittelu perustuu WHO:n ICD-10-tautiluokitukseen, vaikkakin DSM:llä on ollut vaikutusta varmasti siinäkin.

https://twitter.com/allenfrancesmd

Sittemmin hän on keskittynyt politiikan ja psykiatriasta kirjoittamisen lisäksi someprofiilissaan muun muassa kritisoimaan medikalisaatiota, lääkeyhtiöiden röyhkeyttä, uusia DSM-versioita ja tapaa, jolla ns normaalit elämänreaktiot medikalisoidaan eli niitä lääkitään ja kirjoittanut sosiaalisen median Twitter-kanavallaan lääkehaitoista ja siitä että pyrittäisiin välttämään lääkkeiden tuomien ongelmien lääkintää. Ja kirjoittanut keinoja miten tällaista voisi välttää. Mielestäni nämä ovat tärkeitä kysymyksiä nykypäivänä. Toisaalta tuntuu hölmöltä määritellä mitä on "normaali kärsimys", reaktio elämään ja mielenterveyden häiriö. Yritykset sen rajan määrittelemiseksi tuntuvat sangen keinotekoisilta ja jollain tavalla mietityttävät sanomalla mikä on normaalia ja mikä epänormaalia (sairasta). Varsinkin kun puhutaan monimutkaisista ilmiöistä kuten lapsen ylivilkkaus, mikä on surua ja milloin se ajallisesti muuttuu masennukseksi jne.. Toisaalta tuntuu, että Frances yrittää vaan kiillottaa mainettaan, koska on itse ollut varmasti tietyllä tavalla jollain tavoin yhteydessä DSM:n myötä massiiviseen psyykenlääkkeiden kylvämiseen, mitä Amerikassa on ollut.

Kun puhutaan psyykenongelmista, pitäisi aina myös puhua yhteiskunnastamme, sen ongelmista ja miettiä arvojamme ja odotuksia mitä yksilölle yhteiskunta asettaa.

Valmistuneesta DSM 5:stä kirjoitettiin aikanaan Lääkärilehdessä näin v.2013:

http://www.laakarilehti.fi/ajassa/paakirjoitukset/dsm-5-valmistui-viimein/

"Ydinkysymys on kuitenkin jäänyt kiveksi kengässä: millainen on psykiatristen diagnoosien käsitteellinen validiteetti? Kun DSM-5:n suunnittelu aloitettiin 1999 (4), uuden häiriöluokituksen toivottiin ilmentävän psykiatrian harppausta uudelle tieteelliselle tasolle. Neurotieteen ja molekyyligenetiikan huiman kehityksen toivottiin tuovan mukanaan uudenlaisen psykiatrisen diagnostiikan, jossa ajankohtaisin tieto sairauksien syistä ja mekanismeista siirtyisi niiden luokittelun perustaksi ja erilaisilla biomarkkereilla olisi keskeinen rooli. Tämä toive ei kuitenkaan toteutunut (5)."

"Häiriöiden syitä ja sairausmekanismeja selvittävään tieteelliseen tutkimukseen oireyhtymädiagnostiikka soveltuu kuitenkin huonosti."

"Psykiatristen häiriöiden oirekuva on monimuotoinen, etiologia monitekijäinen, eri häiriöillä on yhteisiä etiologisia mekanismeja, sairausmekanismit tunnetaan yhä puutteellisesti, ja tutkijat käyttävät vaihtelevia metodeja. Edes terveiden aivojen toimintaa ei tunneta täydellisesti, ja aivojen ja mielen suhde on yhä yksi neurotieteiden ja filosofian ydinkysymyksiä. Haasteita siis riittää."

Mielestäni psykiatriaa ja hoitoluokituksia voi ja kuuluu tältä osin voida kritisoida jos näin sanotaan. Jos psykiatriassa painotetaan biologista hoitoa ja sitä annetaan tietyssä suhteessa puutteellisin tiedoin ja on edes hankala punnita mikä on tervettä ja mikä ei ja sitä analysoidaan lähinnä puheen ja käytöksen, ei minkään biologisen testin perusteella, ei ihme että aihe herättää keskustelua.

Lue lisää

" Neurotieteen ja molekyyligenetiikan huiman kehityksen toivottiin tuovan mukanaan uudenlaisen psykiatrisen diagnostiikan, jossa ajankohtaisin tieto sairauksien syistä ja mekanismeista siirtyisi niiden luokittelun perustaksi ja erilaisilla biomarkkereilla olisi keskeinen rooli. Tämä toive ei kuitenkaan toteutunut (5)."

Kuten serotoniinihypoteesinkaan epäonnistumista, molekyyligeneettisten tutkimusten laihoista tuloksista ei kuitenkaan olla muistettu kertoa kaikelle kansalaisille, sillä huomattava osa ihmisistä todella uskoo, että on löydetty merkittäviä geeneettisiä riskitekijöitä eri mielenterveyden häiriöiden takaa. Syy sille on, että molekyyligenetiikan laihoista tuloksista ei uutisoida juuri koskaan, mutta toistuvasti saa mediasta lukea uutisia, kuinka on löydetty erilaisia geneettisiä assosiaatioita erilaisiin mielenterveyden häiriöihin. Esimerkiksi erittäin perinnölliseksi "tiedetty" skitsofrenia on ehkä tutkituimpia mielenterveyden häiriöistä molekyyligenetiikan saralla, mutta siltikään mitään merkittävää yhteyttä geenien tai geeniyhdistelmien ja skitsofrenian välillä ei ole löydetty huolimatta siitä, että kyseisistä yhteyksistä aina säännöllisesti hehkutetaan valtamediassa. Monet alan asiantuntijat ovatkin kritisoineet valtamedian tapaa tarttua tutkimuksiin, joissa hehkutetaan löydettyjä assosiaatioita, mutta joiden tuottamat tulokset ovat tarkemmin katsottuna laihoja tai olemattomia. Tässä esimerkkejä todellisuuskuilusta, joka on empiirisen näytön siihen liittyvän uutisoinnin välillä mielenterveyden häiriöihin liittyvissä geenitutkimuksissa:

Julkaistut tulokset: Glessner et al (2017) tekemän kopioluvun vaihtelua (CNV) koskeneen meta-analyysin mukaan tulokset viittaavat yhteiseen etiologiaan viiden eri mielenterveyden häiriön (tai aivojen kehityshäiriön, kuten tutkimuksessa näitä häiriöitä kutsutaan) suhteen. Näitä olivat skitsofrenia, ADHD, masennus, maanis-depressiivisyys ja autismi. Uusia assosiaatioita löydettiin rakenteellista vaihtelua DOCK8K/KANK1 -lokuksessa näiden viiden eri neurokehityksellisten häiriöiden suhteen.

Todelliset löydökset: Tutkituista potilaista 32 potilaalla 7849 oli kyseinen löydös, terveistä kontrolliverrokeista yhdeksällä 10 799 koehenkilöstä oli tämä löydös. Toisin sanoen tilastollisesti merkitsevä assosiaatio eli tutkijoiden mukaan merkittävä yhteinen geneettinen riskitekijä oli 0, 5 % mielenterveyden häiriön omaavista koehenkilöistä. Tämä yhteys on samaa luokkaa, kuin monissa muissakin myös valtamediassa hehkutetuissa molekyyligeneettisissä tutkimuksissa.

Julkaistut tulokset: Sekar et. (2016) löysivät tutkimuksessaan ensimmäistä kertaa skitsofrenian biologisen syntymekanismin. CNN:n mukaan tämä tutkimus "Auttaa selittämään skitosfrenian syntyä", New York Timesin mukaan "Ymmärrys tieteestä skitsofrenian takana on tutkijoiden mukaan nyt lähempänä kuin koskaan" . Guardianin mukaan tutkimus oli "Mullistava löydös skitsofreniatutkimuksessa - löysi geneettisen linkin aivomuutoksiin"

Todelliset löydökset: Geenivariantti C4 oli yhteydessä skitsofreniaan ja lisäsi skitsofreniadiagnoosin saamisen riskiä huimat 0,25 %. Vain hyvin pienellä osalla skitsofreniadiagnoosin saaneista potilaista on tämä geeni, mutta silti sitä kutsuttiin mullistavaksi löydöksi ja hehkutettiin valtamediassa ympäri maailmaa. Samaan aikaan ollaan hiljaa siitä, että lukuistan tutkimusten mukaan lapsuusajan traumakokemukset jopa monikymmenkertaistavat psykoosiriskiä myöhemmin aikuisuudessa.

Tällaisia tutkimustuloksia on tuhansia, ja hyvin usein tutkijat julistavat löytäneensä jotain merkittävää ja valtamedia hehkuttaa mukana täysin kriitikkömästi. Kun empiirinen näyttö on liian heikkoa ollakseen julkaisukelpoinen, satuillaan julkisuuteen jotain löydetyistä tilastollisista yhteyksistä ja mielistellään rahoittajia mainitsemalla, että alle prosentin riskit erinäisiin häiriöihin olisivat jotenkin lääketieteellisesti mielenkiintoisia ja tuottaisivat ehkä mahdollisesti tulevaisuudessat uusia lääketieteellisiä innovaatioita. Ja kun tuloksia ei voidakaan toistaa myöhemmissä tutkimuksissa, kukaan ei enää muista niitä lööppejä, joissa hehkutettiin mullistavista tuloksista. Tämän suoranaisen propagandan johdosta tavalliset pulliaiset oikeasti usein kuvittelevat, että mielenterveyden häiriöt olisivat jotenkin vahvasti geneettisiä ja että niitä selittävät geneettisiä riskitekijöitä on paljon ja että ne selittävät suuren osa häiriöiden esiintyvyydestä. Todellisuudessahan molekyyligeneettinen tutkimus on tuottanut psykiatrialle vain pettymyksen toisensa jälkeen, mutta ilmeisesti rahaa on, koska sitä pitää heittää miljardeja tuhansiin tutkimuksiin, joista tutkijat usein tietävät ennalta, että ne eivät tuota mitään tuloksia.

Venlafaxin, pakkausseloste: "Masennus- ja/tai ahdistuspotilaiden aivojen serotoniini-ja noradrenaliinipitoisuuksien arvellaan olevan tavallista pienemmät. Masennuslääkkeiden vaikutustapaa ei ymmärretä täysin, mutta vaikutus saattaa johtua aivojen serotoniini- ja noradrenaliinipitoisuuksien suurenemisesta."

"Arvellaan" .. Onpas eksaktia. Varsinaisestihan tätä asiaa ei ole todistettu tai pitävästi todettu, että masennus liittyisi serotoniinipitoisuuksien pienuuteen tai että masentuneilla tällaiset olisi. Tämä on täyttä olettelua. Silti tämä lukee lääkepaketissa (!) joka yrittää ylläpitää tätä kemiallinen epätasapaino, serotoniinivaje masennuksen taustalla myyttiä elossa ja oikeutuksena lääkkeen käytölle. Se mitä pitkäaikainen keinotekoinen serotoniinin takaisinoton esto tekee serotoniinitasoille on kanssa oma pohdinnan aiheensa.

Lisäksi itse miettisin kaksi kertaa käyttäisinkö lääkettä jonka paketissa lukee, "vaikutustapaa ei ymmärretä täysin". Mitä muuta lääkkeestä ei ymmärretä täysin?

Jopa Englannin Royal College of Psychiatrists-opinahjo vastasi Twitterissä kun joku kysyi kun oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä masennuslääkkeistä että mitä todisteita sille on että masennus johtuu kemiallisesta epätasapainosta, niin he vastasi näin:

"Vanha idea että masennuslääkkeet korjaa kemiallista epätasapainoa aivoissa on liian yksinkertaistettu väite ja emme tue tätä näkemystä"

https://twitter.com/rcpsych/status/893154811973185536

Tiede ei tue tuota serotoniinivaje teoriaa tai minkään muunkaan välittäjäaineen epätasapainoteoriaa psyyken ongelmien taustalla koska siitä ei vain yksinkertaisesti ole todisteita jotka osoittaisivat tämän todeksi ja on harhaanjohtavaa että masennuslääkepaketti viittaa tähän.

Jostain kumman syystä tämä ajatus, enemmänkin myytti, kemiallisesta epätasapainosta ja alhaisista serotoniinitasoista joita nostamalla lääke toimii, elää vahvana edelleen ja tätä potilaille sanotaan syynä lääkkeen käytölle. Ikäänkuin homma olisi näin simppeli: masentuneilla on alhaiset serotoniinitasot tai kemiallinen epätasapaino aivoissa ja lääkkeet kääntäisi tämän prosessin ja bing, masennus katoaa. Näppärästi ja turvallisesti. Not. Ei. Spekulointia aiheesta vuodelta 2014: https://joannamoncrieff.com/2014/05/01/the-chemical-imbalance-theory-of-depression-still-promoted-but-still-unfounded/

Psyykenlääkkeet eivät korjaa kemiallisia epätasapainoja aivoissa: http://cepuk.org/unrecognised-facts/myth-of-the-chemical-imbalance/

Tällainen valehtelu on tukenut psyykenlääkkeiden myyntiä ja toisaalta satuttanut potilaita, koska he ovat olleet vääränlaisessa uskossa siitä miksi lääkettä kannattaisi käyttää. He ovat voineet kokea että heillä on vika aivokemioissa joita lääkkeet sitten hoitavat. Kenties saaneet jotkut tuntemaan jopa että eivät voi lopettaa lääkettä koska heillä on kemiallinen vika aivoissaan? Myytti elää sitkeänä edelleen, 30 vuotta Prozacin markkinoille tulon jälkeen. Lääkeyhtiöt ovat hyötyneet äärimmäisesti tästä. https://qz.com/1162154/30-years-after-prozac-arrived-we-still-buy-the-lie-that-chemical-imbalances-cause-depression/

Apinat kuvittelee, että masentuneisuus johtuu serotoniinivajeesta, tai jostain muusta kehollisesta.

Itse purin lääkitystä yleislääkärin kanssa, joka vaikutti siltä että hänellä ei ollut hajuakaan mitä seurauksia lääkepurusta voi tulla eikä hän informoinut yhtään kuinka vaikea prosessi voi olla. Tämä riskeerasi hyvinvointiani. Eikä hän suosittanut minua hakeutumaan kellekään spesialistillekaan (mikäli sellaisia edes on), kun valitin että kärsin todella voimakkaista vieroitukseen liittyvistä oireista, pökkyrästä sekä univaikeuksista jokaikisen kerran kun vähensin annosta jälkikäteen ajateltuna aivan liian isoilla pudotuksilla, joita tein puolittelemalla tablettia. Kun en tajunnut pysähtyä riittävän kauaksi ajaksi annokseen että oloni tasapainottui, oloni yhtäkkiä romahti todella paljon. Olin hyvin pitkäaikainen lääkkeenkäyttäjä. Liekö edes ollut sellaisia koskaan vieroittanutkaan. Sanoi vain että yleensä kaikille tulee vain lieviä oireita viitaten että onpas kummallista kun minulle tulee vaikeita oireita. Mitään konkreettisia neuvoja hänellä ei ollut antaa että miten lääke kannattaisi purkaa käytännössä tai minkälaisella ajanjaksolla tai minkä verran samaa annosta pitäen tai ylipäätään mitään muutakaan neuvoa. Yksi hänen neuvonsa oli että kuuntele kehoasi. Hyvä neuvo kyllä, kaikenkaikkiaan, mutta hiukan ympäripyöreä.Tämän perusteella kyseenalaistaisin tätä että kyllä ammattilaiset tietää. Minulla oli hölmö ajatus, että jos puran lääkkeen nopeammin, niin ehkä pääsen vieroitusoireistakin nopeammin eroon mikä vertaispalstojen perusteella kyllä osoittautui täysin hölmöksi. Yritin myös vähentää lääkettä, koska se oli niin vaikeaa ottamalla joka toisena päivänä isompaa annosta, mikä johti heitteleviin olotiloihin. Kun aloin potea kummallisia oireita, kuten järkyttäviä tunteen ailahteluita jossain vaiheessa, en osannut yhtään yhdistää sitä lääkepurkuun, koska kukaan ei koskaan ikinä ollut sanonut, että lääkkeen vieroituksesta voisi seurata oireita jotka laittavat tunteet heilahtelemaan,ärtyisyyden tunnetta tai oireita mitkä ovat yksi yhteen masennuksen kanssa. Ahdistuksen ja levottomuuden voimistuminen lähes paniikin tasolle yhdessä vaiheessa oli myös aika yllätys. Kun minulle määrättiin lääkkeet, muistan vieläkin sanat. "Lääkkeen voi lopettaa milloin vaan ja ne ei aiheuta riippuvuutta" viitaten että se olisi helppoa ja todellakin aliarvioi lääkkeiden riippuvuutta tekevää luonnetta ja purkuhankaluuksia. Lääkkeistä todella pitäisi ennemminkin sanoa että niiden lopetus voi olla hyvin raskasta ja vaikeaa, ja pitkä prosessi eikä "ne voi lopettaa milloin vaan". Pitäisi varmaan lukea näitä ammattilaisten aineistoja, ja katsoa mitä niissä lukee. Ehkä täällä palstoilla voisikin vaikka analysoida näitä aineistoja kuinka luotettavia ne on kokemuksen perusteella.... Kannattaa todella valmistautua lopetukseen pitkäaikaisen käytön perusteella lukemalla jotain koska terveydenhuolto, vaikka osaakin kylvää lääkkeitä, ymmärtää melko vähän niistä loppupeleissä ja niiden riskeistä ja haitoista. Kaikki lähes on jälkikäteen netistä selvinneet. Kunpa olisin silloin yli kymmenen vuotta sitten löytänyt kunnolla kriittistä infoa ja lukenut ihmisten kokemuksia ennen aloitusta. Silloin valitettavasti keskustelua oli vähemmän ja olin enemmän auktoriteettiuskoinen nuorena ja pidin lääkäriä jalustalla. Ammattilaisten materiaaleissa ei lue läheskään kaikista haitoista ja ongelmista mitä masennuslääkkeisiin tulee, uskoisin näin. Tai ihmisten kokemuksia lääkkeiden haitoista.

Kun sitten jatkoin lopetusongelmieni kanssa ammattilaisiin luottoa, aloin napsia uusia pillereitä aika nopeaa, koska yleinen näkökulma on että lopetusoireet kestää noin viikkoja minkä jälkeen kyseessä oli relapsi. Lääkäri vain totesi että sinulla on uusiutunut masennus. Itse seitsemännellä viikolla podin vielä aika voimakkaita oireita, mitkä eivät olleet samanlaisia mihin lääkettä aloin syödä. Olin täysin kyvytön tekemään mitään, kun lääkkeet aloittaessa asia ei ollut näin ja lisäksi minulla oli oireita mitä minulla ei ollut ennen lääkkeitä. Kun sain uusista lääkkeistä todella hirveän olon vieroitusaikana, en ymmärtänyt sitä, että minulla oli puhjennut yliherkkyyksiä lääkkeisiin vieroitusaikana. Tämäkin piti sitten ulkolaiselta vieroituspalstalta tajuta.

Jos en olisi löytänyt ulkolaisia vieroituspalstoja ja heidän tekemiä aineistoja ja ohjeita, en tiedä missä tilanteessa olisin. Tajusin jälkikäteen että pudotusvauhtini, vaikka se lääkärin mukaan oli ok, oli hyvin nopea vauhti koska minulla oli niin pitkä käyttöhistoria. Tietenkään kaikkea ei kannata uskoa, mitä netissä lukee, mutta oikeasti ihmisillä voi olla paljon tietoa kokemansa vieroituksen perusteella ja jakaessaan yhdessä tietoa mitä lääkäreillä ei aina ole. Erityisesti kun alkaakin kokea vieroituksessa ongelmia ja ei kuulu siihen kivaan keskivertoihmisjakaumaan joka vaan tiputtelee lääkkeet ilman oireita. Itseasiassa en edes usko, että monella niin kauan käyttäneellä mitä itse käytin, lopetus on tuollainen. Lääkäri vain näkee että yleisesti ihmisillä asia on näin, vaikka kyse olisi lyhytaikaisista käyttäjistä.

Täällä juttu kanssa PSSD:stä - jonkun naisen kirjoittamana omasta kokemuksestaan Guardian lehteen: https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2018/jun/08/my-life-in-sex-after-taking-antidepressants-my-genitals-felt-numb Miten siis PSSD hänen elämäänsä vaikuttaa.

(PSSD = SSRI - lääkkeen jälkeen jatkuvat seksuaalisen toiminnan ongelmat jotka ei lopu lääke lopettaessa, "post-SSRI sexual dysfunction")

RXISK - sivuston kirjoitus PSSD:stä miten erottaa se esimerkiksi masennukseen liittyvistä seksuaalipuolen ongelmista:
https://rxisk.org/post-ssri-sexual-dysfunction-pssd/

" Eikö potilaan itsemääräämisoikeuteen kuulu saada tietää, mitä lyhyen ja pitkän ajan haittavaikutuksia psykiatrin tai minkä tahansa lääkärin kirjoittamalla reseptillä masennuksen hoidoksi tarkoitetuilla lääkkeillä on? "

Ja vastaus kysymykseesi, kyllä kuuluisi! On anteeksiantamatonta pimittää ihmisiltä lääkkeiden suuresti elämänlaatuun ja ihmissuhteisiin negatiivisesti ja suuresti vaikuttavia haittoja kuten mahdollisia lopetusongelmia, vieroitusoireita, sen että keho mukautuu fysiologisesti lääkkeeseen muodostaen jonkunasteisen "riippuvuuden", mahdollista tunteiden leikkautumista ja seksuaalipuolen ongelmia. Kun puhutaan masennukseen vaikuttavasta, sitä "hoitavasta" aineesta, on sangen kummallista, että sen ulottuvuuksia on mm. se että se voi tuhota henkilön kyvyn esimerkiksi parisuhteeseen leikkaamalla hänen seksuaalisuutensa tai vaikuttaa tunteita leikkaamalla ihmisen ihmissuhteisiin monilla muillakin tavoilla ja tätä myöten rankasti vaikuttaa ihmisen elämänkulkuun. Monet nuoret ihmiset ovat viime vuosikymmeninä syöneet SSRI - lääkkeitä ja varmasti on monen elämää turmeltu näillä lääkkeillä mm. heidän seksuaalista puolta, ihmissuhteitaan ja toisaalta monet lapsenteko/perheenperustamisiässä saattavat jäädä fysiologisesti koukkuun SSRI - lääkkeisiin ja tietenkin ei tarvi paljoa miettiä mitä vaikutuksia tällä siihen elementtiin elämässä voi olla. Uskon että tunteiden leikkautuminen ja PSSD on monella tavalla kytköksissä toisiinsa. Siinä missä tunnepuoli leikkautuu, myös seksuaaliset tunteet ei tunnu yhtä voimakkailta. Toki välittäjäaineen veivaamisella on kauaskantoisia vaikutuksia kehoon, varmasti myös hormonaalisella puolella. PSSD on todennäköisesti hyvin monimutkainen ilmiö.. Lisäksi uskon, että se mitä joillain ihmisillä pidetään masennuksen oireena, voi todellisuudessa olla seurausta hänen syömistään tai parhaillaan syömistä lääkeaineista, joita sitten nykyjärjestelmä pitää sairauden oireina joihin mahdollisesti tyrkytetään yhä uusia biologisia hoitokeinoja.

Ja lääkärit eivät ymmärrä kaikkea kylvämistään lääkkeistä tai eivät suostu hyväksymään lääkkeiden ongelmia oikeasti, mitä ne voi ihmisille aiheuttaa, ja mitä pitempikestoisia seurauksia niistä voi olla jotka jatkuu lopetuksen jälkeenkin tai vaikeutuvat pitkällä käytöllä.

PSSD:stä ei ole vielä paljoa tutkimustietoa, mutta epäilen että tulevina vuosina sitä varmasti tulee, jos tahtotilaa sen tutkimiseen on.

Lihottavia masennuslääkkeitä määräilevät lääkärit tekisivät edes jotain oikein jos kirjoittaisivat potilastietoihin potilaan läskeistä huomautteleville lääkäräreille tiedoksi, että potilas syö lihottavaa masennuslääkettä ja se nyt vaan on niin että tähän lääkehaittaan ei laihduttaminen auta, etenkin kun potilaalle on siunaantunut masennuslääkkeestä haittana myös tunteiden latistumista, jolloin liikunnasta ei seuraa ilon tunnetta, eikä mistään muustakaan.

Mitä enemmän olen tutustunut psykiatrien laatimiin masennuksen käypä hoito -suosituksiin ja masennuksen hoitoon käytännön tasolla, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että lääkehaitoista kärsivät potilaat ovat psykiatreille evvk-ihmisiä, eli ei vois vähempää kiinnostaa psykiatreja. Miksi muuten olisi sote-uudistuksesta jätetty pois psykologien antama matalan kynnyksen mielenterveysapu sote-keskusten palvelutarjonnasta?!?

Suomen Psykiatriayhdistyksen pyörähtelyistä tulee sellainen vaikutelma, että ns. käypähoitopsykiatrit ja heidän hännystelijänsä poliittisella tasolla ovat halunneet napauttaa kaikkia psykologeja yhden rohkeudesta sanoa ääneen, mitä monet psykiatritkin ajattelevat masennuslääkehaitoista. Politiikasta on tuttu sellainen sanonta, että niin on, miltä näyttää. Tämä pitää muistaa myös terveydenhuollossa.

" Mitä enemmän olen tutustunut psykiatrien laatimiin masennuksen käypä hoito -suosituksiin ja masennuksen hoitoon käytännön tasolla, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että lääkehaitoista kärsivät potilaat ovat psykiatreille evvk-ihmisiä, eli ei vois vähempää kiinnostaa psykiatreja. "

Voi olla että he eivät osaa tunnistaa joidenkin lääkehaittoja tai potilaat eivät itse edes tajua kärsivänsä lääkehaitoista. Lääkehaittoja ei tarvitse nähdä, jos pistää ne aina potilaan mielenterveyden piikkiin. Hälytyskellot pitäisi soida jos potilas, uusista hoitokeinoista huolimatta ( = lääkkeet) tai niiden aikana tai lopetuksen myötä menee alkuperäistä huonompaan jamaan. Tai vuosikausia kestäneen lääkityksen tai polyfarmasian myötä vaan heikkenee voinniltaan.

Ehkä tämä ei vain sovi psykiatrien käsitysmaailmaan, että heidän lääkkeensä voivat vahingoittaa ihmisiä erilaisilla haitoilla, jotka ulottuu niin ruumiillisista oireista, kognition oireista, seksuaalisen toiminnan ongelmista emotionaalisiin oireisiin ja näistä mahdollisesti kumpuaviin ihmissuhdeongelmiin. No, helpompi vaan syyttää potilaan henkistä tilaa ja etsiä hänelle uusia diagnooseja. Haittoja ei voida todistaa siinä missä edes lääkkeen toimintatapaa ei täysin ymmärretä tai sitä onko potilaan aivoissa alunalkujaankaan mitään kemiallista vikaa vaikka potilasta kemiallisesti hoidetaan. Melkoista hakuammuntaa ja hutkimista.

Britannian psykiatrit puhuu "lääketieteellisesti selittämättömistä oireista " joiden taustalle väläyttelee mm. stressiä:
https://www.rcpsych.ac.uk/healthadvice/problemsanddisorders/medicallyunexplainedsymptoms.aspx

Nuo voivat yhtälailla olla lääkkeiden aiheuttamia haittoja kehossa.

Tajuavatko he kuinka paljon stressiä jo heidän riippuvuutta aiheuttavien myrk... tarkoitan lääkkeiden purkaminen tai seksuaaliset ongelmat esimerkiksi ihmiselle voi aiheuttaa? Huolta oireista mitä ei ennen ole kokenut jotka puhkeavat lääkkeen lopetuksessa.

Miten niitä lääkkeitä pakkosyötetään? Työntääkö ihan väkisin kurkusta alas?

dbbg kirjoitti:

Miten niitä lääkkeitä pakkosyötetään? Työntääkö ihan väkisin kurkusta alas?

Kyllä

(Oletan, että olet oikea lääkäri, et psykiatri.)

Mutta elämänongelmat eivät kuulu teidän lääkäreiden ratkaistavaksi. Sinä ja kollegasi kuvittelette tai esitätte, että elämän vastoinkäymisistä ja tapahtumista yleensä johtuvat ihmisreaktiot, kuten masentuneisuus tai ahdistus, ovat sairauksia.

Jos teillä lääkäreillä olisi rohkeutta ja selkärankaa, sanoisitte julkisesti sen mikä on ilmeistä ja tieteellisesti totta: mielisairaudet ovat kielikuvallisia sairauksia, eli eivät sairauksia ollenkaan ja siten teillä ei tulisi olla mitään roolia asioiden käsittelyssä.

Kiitos kommentistasi "tavislääkäri", jossa kuvasit minkälaista todellisuus terveyskeskuksissa vähillä resursseilla voi olla. Ja muutenkin seikkaperäisestä kirjoituksestasi lääkärin arjesta ja perspektiivistä, mitä voi olla hankala ymmärtää meillä, jotka ei ole lääkärin työtä tehneet. Hyvin hienoa, että osallistuit keskusteluun, vaikka tässä keskustelufoorumissa keskustelu voikin olla välillä mitä on asiattomuuksineen, keskustelun anonyymin luonteen vuoksi.

Voi olla mielestäni keskustelun tappavaa jankata onko mielenterveysongelmia olemassa vai ei, koska aihepiiri on niin monimutkainen ja edustaa äärilaitaa. Ymmärrän kummankin keskustelun osapuolen mielipiteet. Mielenterveyden ongelmat ovat mielestäni todellisia. Mielenterveyden ongelmat voivat olla jopa ihmisen invalidisoivia ja ihminen voi kokea suurta kärsimystä ja toimintakyvyttömyyttä elämässään, sitä ei ole kieltäminen. Vaikka niitä ei sanottaisi sairauksiksi, tai mielenterveyden ongelmiksi, tätä kärsimystä olisi silti olemassa ihmisillä. Se ovatko ne biologispohjaisia jopa geneettisiä sairauksia (joille on jopa ennustettavissa sairaudenkulku psykiatrian sairausluokituksen perusteella) joista aiheutuvat biologiset poikkeamat korjaa lääkkeet, sairauksia auttaa parantamaan lääkkeet vaikkapa ylläpitohoitona, ja ratkaisu löytyy lääkkeistä on taas mielestäni asia, mikä on pohdinnan arvoinen asia. Keskusteluketjun aloittaja toi mielestäni hyvin esille, että pitkälti masennus voi olla reaktio elämään, sillä voi olla monenlaisia syitä ja voi olla että masennuksesta itsessään voi olla jopa jonkinlainen tehtävä elämässä saada ihminen huomaamaan hänen elämässään joitain asioita. Uskaltaisin jopa väittää kokemani perusteella, että masennuksesta voi olla jopa hyötyä ihmisen itsetuntemuksessa ja se olla ihan normaali reaktio asioihin, esim traumaattisiin kokemuksiin, menetyksiin tai haastaviin, stressaaviin ja kuormittaviin elämänolosuhteisiin, olematta sairaus, joka pitäisi äkkiä lääkitä, ettei sairaus pahene. Joskus tällaisesta lääkitsemisestä voi olla haittaa, koska lääkintä voi estää ihmisen terapiassa edistymisen tai elämän ongelmien käsittelemisen jolloin ne ei häviä mihinkään taustalta. Uskon myös, että lääkkeiden vaikutukset voivat aiheuttaa lisää traumaa vieroitusoireineen ja haittavaikutuksineen, sekä heikentää ihmisen itsetuntemusta ja kykyjä hankkia selviytymiskeinoja elämässään kun hän saattaa olla jopa vuosia lääkittynä ja vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti hänen ihmissuhteisiinsa ja emootioihinsa.

Lisäksi potilas voi oppia ajattelemaan että hänellä on vika aivoissa jonka lääke korjaa eikä hän täten opi muita selviytymiskeinoja elämässään, etsiä muita ratkaisutapoja asioille tai näe oikeasti ongelmien juuria kun näkee ongelmansa aivokemioissaan. Tällainen ajattelutapa voi lisäksi lisätä potilaan riippuvuuden tunnetta lääkityksestä. (Ihan niinkuin masennuslääkkeet eivät sisältäisi addiktoivaa elementtiä jo muutenkin vaikka psykiatria ei pidä niitä addiktoivina mikä ei kyllä vastaa kaikkien potilaiden kokemusta https://www.nytimes.com/2018/04/07/health/antidepressants-withdrawal-prozac-cymbalta.html )

Psykiatrian tapa nähdä asiat on monesti liian biologispohjaisia mielestäni ja siinä missä jollekin lyhyt lääkitys voi olla hyödyllinen, pitkä lääkitys voi kroonistaa ongelmia ja tuoda pitkässä juoksussa uusia haittoja, mitä ei tunnuta oikein aina ymmärtävän eikä myöskään lääkkeiden mahdollisuutta ja vieroitusoireita potilaan voinnin heikentäjänä. Siinä missä kipulääke ei paranna kuumeista flunssaa, ei masennuslääkekään korjaa mitään, se hoitaa vain oireita ja kun ne lopettaa, voi tulla uusia ongelmia vieroitusoireista. Siinä missä masennuslääkkeitä sanotaan masennuslääkkeiksi, on mielestäni melkein virheellinen ilmaus, koska monet kuvaavat niillä esimerkiksi tunteiden leikkautumista tai seksuaalisia ongelmia. Mitä masennusta parantavaa tällainen on? Kritisoin myös psykiatrian tapaa nähdä lääkitys sairausprosessia biologisesti korjaavana, kuin masennuslääkkeet toimisi kuten insuliini diabetekseen. Parhaiten mielestäni tästä aiheesta on kirjoittanut kriittinen psykiatri Joanna Moncrieff jossa hän kuvaa psyykenlääkkeiden eroa muihin lääkkeisiin ja kuvaa kaksi eri mallia psyykenlääkkeiden toimintamekanismin selittämiseen jossa hän kritisoi psykiatrian esittelemää tapaa jossa niiden nähdään korjaavan biologinen sairausprosessi: https://www.madinamerica.com/2018/06/drug-treatment-medicine-psychiatry-important-differences/ https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/ Siinä missä kautta aikain on haettu helpotusta elämän olotiloihin tai erilaisia olotiloja erilaisista psykoaktiivisista aineista, ei uusi masennuslääkeaikakausi eroa tästä millään tavoin. Ne on kemikaaleja, joilla on vaikutuksia, jotka osa käyttäjistä pitää suotuisina, osa ei kuten joku pitää jostain psykoaktiivisesta aineesta kuten huumeesta ja sen vaikutuksista. Se korjaavatko ne mitään tai hoitavatko ne varsinaisesti sairautta biologisesti on taas oma aiheensa.

Viimevuosikymmeninä on ollut vallalla biologinen malli masennuksen ymmärtämiseen, jossa masennusta käsitellään samankaltaisesti biologisena sairautena kuin muitakin sairauksia ja mielenterveyden ongelmia yritetään kuvantaa aivoista ja etsiä geenejä niiden taustalla korostuneesti mielenterveysongelmien ja masennuksen selittäjänä. Itse pohdin masennusta huomattavasti laaja-alaisemmin ja kokemusta masennuksesta on itselläni hyvin pitkältä ajalta. Tämä kirjoitus oli mielestäni hyvä asia herättämään ajatuksia siitä, mitä masennus myös voi olla ja miten sitä voi myös katsoa hieman nykylääketieteen vaihtoehtoisesta perspektiivistä jossa mielestäni masennuksen käsitys biologisena ilmiönä korostuu: https://www.theguardian.com/science/brain-flapping/2018/jan/08/is-everything-johann-hari-knows-about-depression-wrong-lost-connections Ei ole kiistäminen, etteikö kehossa olevat häiriötilat voi olla masennuksen taustalla, kuten esimerkiksi fyysinen kehon sairauden aiheuttama tuska, kipu tai B12 vitamiinin puute. Masennus on tietenkin hyvin laaja-alainen ilmiö, sen hoitaminen on varmasti hankalaa. Voikin miettiä, kuinka paljon apua ylipäätään potilas voi saada terveyskeskuksista ilmiöön nimeltä masennus. Se mikä nähdään masennuksen toipumisena, voi todellisuudessa monessa tapauksessa olla seurausta vaan ajan kulumisesta, ei mistään varsinaisista hoitokeinoista.

Kun masennuksesta puhutaan biologisena ilmiönä johon ollaan heti kylvämässä lääkkeitä, se voi estää ihmistä näkemästä että hän on vaikkapa liian kuormittavassa stressaavassa työssä, ei ota tarpeeksi aikaa levolle, hänen elintapansa ajavat häntä huonoon oloon. Kun puhun masennuksesta hyödyllisenä asiana, se tai tulleet ongelmat kuten unettomuus voi olla oikeasti ainut asia joka ihmisen herättää tekemään muutoksia elämässään. Kun puhuit kuinka vähillä resursseilla hoito on, kannattaa kyllä todella ottaa tuo asia potilaanakin huomioon varsinkin valitessaan lääkkeet hoitokeinoksi, jos kerran lääkehaittojen esittely potilaalle voi jäädä noin vähälle huomiolle ja potilaan kohtaamiselle on niin vähän aikaa.

Kuten varmaan kirjoituksistani masennuslääkkeistä voi havaita, olen hyvin lääkekriittinen. En koskisi enää yhteenkään pilleriin. En ole aina ollut sellainen, vaan kokemukseni niiden pitkäaikaisesta käytöstä nuoresta alkaen ja lopetuksesta teki minut sellaiseksi. En ole mitenkään aina ollut lääkekriittinen tai ilman rationaalisia perusteita olisi lääkekriittinen. Näen masennuslääkkeissä paljon vaaroja ja haittoja, mitä monet hoitohenkilöt eivät näe ja valitettavasti tuen lääkkeiden aiheuttamiin ongelmiin ja lopetusongelmiin ja ymmärryksen lääkehaitoista olen saanut lähinnä vertaisfoorumeilta, ihmisiltä jotka ovat kokeneet samaa.

Foorumeihin voi suhtautua humpuukina tai sitten tutkimisen arvoisena asiana joissa samanlaiset teemat ihmisten kokemuksissa lääkkeistä voivat tuoda jotain tärkeää tietoa lääkkeistä, mitä ihmiset niistä ovat voineet kokea vaikkapa pitkäaikaisessa käytössä: http://www.psychiatrictimes.com/addiction/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn Tutkimusaihe lääkkeiden haitat on vaikea, koska se perustuu paljon ihmisten kokemuksiin eivätkä haitat aina ole nähtävissä tai mitattavissa. Uskon vakaasti, että kaikkea mitä ongelmia masennuslääkkeissä on, vaikkapa pitkäaikaisessa käytössä, ei lähestulkoonkaan ymmärretä, tiedosteta eikä ole havaittu. Luottamukseni mitä lääkäreihin tulee lääkkeiden haittojen ymmärtämisessä ei ole parasta A luokkaa. Monet heistä ummistavat silmänsä ongelmille eivätkä halua nähdä niitä.

Itse olin masennuslääkkeiden pitkäaikainen käyttäjä, yksi lukuisista heistä ja huomasin potilaana nämä.
- minulla vaihtui hyvin usein lääkärit. Kun olin mielenterveyspuolella, totuin siihen, että lähes joka kerta oli vaihtuva psykiatri. Jos olisin saanut jälkikäteen valita, olisin käsitellyt ongelmiani terapiakeinoin, mutta siihenkään ei ollut riittävästi resursseja
- kun olin JO lääkkeillä, miltei aina puhuessani ongelmista mielenterveyspotilaana, aina melkein nähtiin ideaksi nostaa lääkitystä valittaessani olostani. Kun on jo lääkepolulla, usein hoito on hyvin lääkkeisiin keskittynyttä
- kun mietin jälkikäteen, ei kukaan vuosien lääkkeen käytössäni ottanut puheeksi haittoja, mitä olisin halunnut kuulla. Ei siis mitään pieniä, suun kuivumista jne (joka itseasiassa vuosien käytössä voi aiheuttaa paljon ongelmia sekin ! ), vaan niitä jotka OIKEASTI vaikuttavat elämänlaatuun kuten tunteiden lamautuminen, seksuaalisen puolen häiriöt ja vieroitusongelmat. Siis ei yksikään, paitsi pintapuolisesti, mutta ei niitä haittoja mitkä oikeasti olisivat minua kiinnostaneet ja jotka tulivat tutuksi vuosien saatossa sitten tutuksi.

Haluan vielä mainita tämän asian: Se että lääkkeestä saa hyötyä lyhyellä tähtäimellä, ei tarkoita etteikö siitä voisi saada todella paljon haittaa pitemmällä tähtäimellä tai yrittäessä ajaa alas lääke. Mikä ei todellakaan tarkoita että lääke olisi hyödyllinen tai hyväksi ihmiselle jos lopetus puhkaisee kamalat oireet.

Korjaus Johann Hari linkkiin: https://www.theguardian.com/society/2018/jan/07/is-everything-you-think-you-know-about-depression-wrong-johann-hari-lost-connections

Ylhäällä vahingossa postaamani linkki oli kritiikkiä Harin kirjoituksesta, joka julkaistiin Guardianissa. No, tulipa kaksi näkökulmaa siihenkin sitten :) Hyvä aina jakaa kritiikkikin ;) Aina asioissa on kaksi puolta.

Ylhäällä linkkaamani kritiikkikirjoituksen kirjottaja sanoi näin (kökkösuomennus): "Masennuslääkkeet pelastavat monien elämiä mutta eivät toimi (tai tekevät asiat huonommiksi) toisille"

Kuinka monien elämiä lääkkeet sitten ovat pelastaneet suhteessa niihin jotka ei ole saaneet hyötyä tai ovat saaneet haittaa?

Sanoisin tähän näin: Itse koin lääkkeistä molemmat puolet. Tunsin ne aluksi hyödyllisiksi ja olin yksi niistä joka koki ne elämääni pelastaviksi, mutta pitkän käytön ja lopetuksen jälkeen voin sanoa että ne tekivät oloni kurjemmaksi. Isommalla annoksella koin turtuneisuutta, väsymystä ja apatiaa. Eli asia ei ole näin: jotkut kokevat hyötyä ja toiset haittaa. Sama ihminen voi kokea sekä hyötyä ja mahdollisesti pitkällä tähtäimellä haittaa ja sekin joka kokee hyötyä, voi kokea tuskallisia vieroitusoireita. En myöskään ole ikinä tiennyt toimivatko lääkkeet varsinaisesti masennukseen muutenkuin plasebo. Tunsin masentuneisuutta jatkuvasti myös lääkkeiden aikana mikä johti lopulta hyödyttömiin annosnostoihin ja lopulta kroonistuneeseen masennukseen diagnoosina. Koin hyötyä lähinnä alussa. Ne vaikuttivat enemmän ahdistukseen leikaten sitä kuin masennukseen ja leikkasivat sivussa myös muita tunteita. Lopulta käytin vuosia lääkitystä, kun en ikinä löytänyt hyvää elämäntilannetta kiireisessä elämässä lääkkeen alasajolle joka todellakin vaaransi kykyni selviytyä elämäni velvotteista.

Onkin tärkeää miten masennuslääkkeitä määrätään. Tärkeitä on potilaan informointi haitoista (mikä tuntuu olevan hieman vaikeaa kun yleinen taho ei edes tiedosta lääkkeiden olennaisia ongelmia elämänlaadulle tai vähättelee niitä tai ei tiedosta mm. riskiä PSSD:stä tai riippuvuudesta tai vaikeista vieroitusoireista, joiden kestoa moni lääkäri ei edes ymmärrä kuinka paljon pitempikestoinen prosessi kärsimystä lääkkeen purku voi olla. Jokainen potilas ansaitsee kuulla riskeistä mitkä voi olla jopa elämää tuhoavia!), kontrollit, avoin puhe haitoista potilaan ja lääkärin välillä (seksuaalisia ongelmia voi olla hankala ottaa puheeksi, ja monet haitat jää varmaan kirjaamatta), järkevä vieroitus jossa potilasta informoidaan että se voi olla vaikeaa joillakin (joka varsinkin minulla pitkäaikaiskäyttäjänä oli aivan järjettömän nopea lääkärin suosituksella ja tähänkin löytyy vaihtoehtoisia suosituksia mm. Surviving Antidepressants vertaispalstalta jonka ohjeet olivat lifesaver. Pitäisi tiedostaa että ei ole olemassa oikeasti luotettavia , turvallisia ja kaikille päteviä vieroitusohjeaikatauluja vaan tämä on hyvin kyseenalaistettava asia vailla kunnon tutkimusta edes. Joillekin lääkeyhtiöiden tarjoamat annoskoot ovat liian vaikeita vähennykseen ja pudotukset tuntuu liian isoilta). Ja se että lääkkeitä määrättäisiin ajatuksella kriisin yli eikä vaan vastuuttomasti reseptiä uusien. Valitettavasti lääkkeiden fysiologista ja henkistä "riippuvuutta" tekevä luonne voi ajaa tähän. Potilaalla tulee vieroitusoireita, mitkä sekoitetaan taudin uusimiseen ja täten päädytään jatkuvaan lääkkeiden syöntiin ja mahdollisesti krooniseen sairaudenkuvaan jota voi vain miettiä olisiko se lääkkeettömästi ollut näin.

"Ei ole järkevää alkaa laajemmin keskustella siitä onko mielen sairauksia olemassa vai ei. Kyllä niitä on."

Ajatus mielisairauksien olemasta olosta (lääketieteellisinä eli kirjaimellisina sairauksina) perustuu uskomukseen, ei tieteelliseen näyttöön. On älytöntä väitellä siitä miten joulupukki ehtii joka kotiin aattona, montako poroa joulupukin rekeä vetää tai kuinka pitkiä tontut ovat keskimäärin ennen kuin on todistettu, että joulupukki on todellinen.

Tietänet ja ymmärtänet lääkärinä varmasti, että niin sanottua negatiivista ei voi todistaa. Toisin sanoen, ei voida todistaa, että joulupukkia ei ole olemassa. Todistaakka on hänelle joka väittää joulupukkia, aaveita, tai mielisairauksia, todellisiksi, He, jotka uskovat joulupukkiin, tonttuihin, aaveisiin tai mielisairauksiin myös näkevät niitä siellä sun täällä.

Mielisairauksien myytistä voit lukea halutessasi edesmenneeltä psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szaszilta. Hänen kirjojaan voi hankkia joka kirjakaupasta, mahdollisesti lainata kirjastoista. Lyhyempiä essee-kirjoituksia pääsee lukemaan avoimesti hänen nettisivultaan szasz com.

"Mitä rohkeutta se vaatii ja onko sinulla sellainen käsitys, että lääkärille itselleen olisi tärkeää tai merkitsee jotain se, haluaako potilas käyttää mielialalääkettä tai ottaa vastaan jotain muuta ei-lääkkeellistä hoitoa?"

Tästä en lausunut mitään. Se on eri keskustelu, johon en mene tässä. Lyhyesti vain sanon, että kollegasi ovat monet eri mieltä kanssasi pyrkiessään estämään ihmisiä pääsemästä homeopaattien, "shamaanien" tai muiden uskomushoitoja harjoittavien henkilöiden pakeille kieltolaein.

"Masennusdiagnoosi asetetaan liian helposti tänä päivänä. Siitä olen samaa mieltä jos sitä kirjoittaja -48hf5i76g- tarkoitti."

En tarkoittanut. Masennusdiagnosointi on tieteellisesti katsoen hölönpölöä. Rasteja ruutuun ja, jos viisi rastia tulee niin sanotaan, että henkilö on aivosairas. Jos vain neljä, ei aivosairas. Mitä tiedettä se sellainen on? Sehän on vitsi. Täysin ilmeistä fuulaa.

Sellaista sairautta kuin masennus ei ole. Diagnosoida voi toki mitä vaan. Vaikka, että henkilö on mörkö. Diagnoosi ei ole sama asia kuin sairaus. Se kuinka moni ihminen on mörkö ja annetaanko mörködiagnooseja jonkun mielestä Suomessa liikaa, liian vähän tai sopivasti jätän muiden väiteltäväksi.

Tuon sosiaalietuuspuolen yhtälössä ymmärrän hyvin, vaikkakin se on elämänongelmien diagnosoinnin sivujuonne. Sekin on eri aihe, joten en mene siihenkään tässä sen enempää.

"Meissä lääkäreissä on varmasti osasyy siihen, että medikalisaatiota taphatuu ja jokainen ongelma pyritään vääntämään sairauden muotoon mutta toinen puoli on potilaissa, jotka lääketieteellistä apua hakevat ja vaativat asioihin, jotka eivät lääkäriä tarvitse."

Juurisyy on nimen omaan teissä lääkäreissä. Arvostan rehellisyyttäsi. Teidän lääkäreiden pitäisi sanoa poliitikoille ja kansalaisille, jotka yrittää sysytä ei-lääketieteellisiä asioita lääkäreiden hoidettavaksi, eli medikalsoida elämänongelmia, että sellainen peli ei käy. Moni lääkäri saa huijaamisesta kuitenkin taloudellista hyötyä ja valtaa vaikuttaa valtion lakeihin ja siten yhteiskuntaan, joten siksi sellainen houkuttaa vähemmän suoraselkäisiä lääkäreitä siinä missä ketä tahansa muutakin ihmistä.

Teidän lääkäreiden tulee olla rohkeampia ja suoraselkäisiä ja sanoa, ettei esimerkiksi masentuneisuudella tai muillakaan tunteilla, ajatuksilla tai käytöksellä ole mitään tekemistä sairauksien kanssa vaan kyseessä on osa ihmisyyttä ja, että siksi te voi näihin asioihin sekaantua. Se ei kuulu teille lääkäreinä. Oikea osoite hakea tukea ja apua on muualla. Teidän lääkäreiden tulisi keskittyä oikeisiin sairauksiin ja jättää pseudotieteellinen hömpötys pois praktiikastanne. Tarvittaessa prostestoida kaduilla, jos valtio ei meinaa vaatimuksiinne suostua. Se on sitä selkärankaa.

"Ei ole järkevää alkaa laajemmin keskustella siitä onko mielen sairauksia olemassa vai ei. Kyllä niitä on."

Koska sairaus on aina lähtökohtaisesti osin kulttuurisidonnainen konstruktio, niin totta kai niiden olemassaolon voi aina kyseenalaistaa. Myös biologisiin sairauksiin liittyy määrittelykysymyksiä, milloin ilmiöstä tulee sairaus, jota tulee hallita lääketieteellisesti. Ongelma kärjistyy psykiatrisissa häiriöissä, joihin ei ole kehitetty mitään eksaktia biomarkkeria, jonka kautta objektiivisesti voitaisiin kehystää tämä ongelma biologiseksi, ei epämääräiseksi tunnetilaksi tai potilaan tavaksi reagoida lomakekyselyyn omasta mielentilastaan viime aikoina. Miten sinä hoidat esimerkiksi potilasta, joka valittaa rintakipua? Jos hän on nuori ja hyväkuntoinen, epäilet heti närästystä, jos hän on vanha ja lihava, alat jo ehkä epäillä sydänperäistä oirelua. Missään nimessä et tyrkkäisi voimakkaasta ja häiritsevästä rintakivusta kärsivälle potilaalle heti närästyslääkkeitä kouraan jos et olisi oirekuvan perusteella aivan varma, että kyseessä on närästys. Se olisi vastuutonta. Mutta näin te lääkärit teette masennuslääkkeiden kanssa. Te ette oikeasti tiedä tai välitä, missä on vika, mutta silti tyrkytätte ihmisille lääkkeitä, jotka tunnetusti ovat vaikutukseltaan heikkotehoisia verrattuna plaseboon (plasebo on toki jo melko tehokas itsessään ja parantaa suuren osan potilaista ilman lääkkeen vaikutusta) ja omaavat lukuisia sivuvaikutuksia.

Lisäksi masennuslääketutkimukset ovat sellaisia, joiden mukaan SSRI-lääkkeet eivät eroa edes tilastollisesti merkitsevästi plasebosta, puhumattakaan kliinisestä tehosta. Ei ole mitään näyttöä siitä, että masennus epämääräisine kirjavine oireineen olisi ensisijaisesti jokin tunnettu serotoniinivajeesta johtuva ongelma, mikä näkyy näissä meta-analyyseissä, joissa verrataan eri psyykelääkkeiden tehoa masennuksen hoidossa -ero tehossa on olematon, oli kyseessä sitten bentsot, SSRI:t taikka serotoniinin takaisinoton tehostajat. Tämä johtuu siitä, että näiden lääkkeiden teho on lähinnä pelkkää plaseboa. Se on puhdasta uskomushoitoa vailla mitään empiiristä pohjaa. On luotu hyviä hypoteeseja serotoniinivajeesta masennuksen taustalla, mutta ne on vuosikymmeniä sitten kumottu. Erilaisia poikkeamia on toki helppo löytää populaatiosta, jota hoidetaan paljon serotoniinijärjestelmään vaikuttavailla lääkeaineilla -ilmiö, jota lääkyhtiöiden lahjomat tutkijat usein käyttävät hyväkseen, kun etsivät perusteita SSRI-lääkkeiden tyrkytykselle. Todellisuudessa ainoa syy, miksi lääkärit määräävät näitä lääkkeitä ja miksi ne päästetään markkinoille on se, että ne tuottavat rahaa lääkeyhtiöille ja ylläpitävät psykiatrian lääketieteellistä statusta. On lukuisia tutkijoita ja lääkäreitä, myös psykiatrian asiantuntijoita, jotka uskaltavat sanoa tämän asian ääneen. Yhdenkään psykiatrisen häiriön taustalla ei ole mitään tunnettua, lääketieteellisesti hallittavaa ongelmaa. Psyykenlääkkeet ovat huumeiden kaltaisia psykoaktiivisia aineita, joilla voidaan muokata jossain määrin mielentilaa, mutta jotka eivät hoida mitään eksaktia lääketieteellistä ongelmaa.

Jos psykiatriassa ja ylipäätään lääketieteessä tunnustettaisiin, että häiriöt, jotka äänestetään häiriöiksi joidenkin lääkeyhtiöiden lahjomien huippuasiantuntijoiden konsensuksella, eivät ole lääketieteellisiä sanan varsinaisessa merkityksessä, voitaisiin psyykenlääkkeitäkin oppia käyttämään järkevämmin. Sedatiiveilla voidaan toki rahoitttaa hysteerinen potilas hetkeksi, mutta se ei tarkoita, että sedatiivi korjaisi mitään tunnettua lääketieteellistä ongelmaa ihmisen aivoissa. Stimulanteilla voidaan piristää ihmisiä, mutta se ei tarkoita, että stimulantti hoitaisi kenenkään tunnettua aivosairautta. Yhtä "lääketieteellisesti" voitaisiin perustella alkoholismi ja kahvin kittaaminen -sekä alkoholi että kofeiini vaikuttavat keskushermostoon, mutta eivät ne mitään epätasapainoa korjaa. Sellaisen väittäminen olisi sitä medikalisaatiota -ja valehtelua. Seuraukset kansantaloudelle ja ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille taas aika ikäviä ja traagisia. Siksi on tärkeää ymmärtää, että on ongelmia, joita on parempi hoitaa ei-lääketieteellisin keinoin ja kehystää ei-lääketieteelliseksi ongelmaksi, koska tällainen tapa kehystää ongelmia yksinkertaisesti tuottaaa parempia tuloksia niin yksilötasolla kuin kansantaloudenkin kannalta. Totta kai lääkehoidollakin suurin osa paranee, koska ne jotka paranevat, paranisivat muutenkin. Masennus on luonnostaan erittäin hyväennusteinen "sairaus", kuten monet psykiatrit totesivat jo lähes sata vuotta sitten. Lääkeriippuvuus todennäköisesti heikentää tämän sairauden ennustetta, ei paranna sitä. Koska muutaman viikon kestävät masennuslääketutkimukset eivät juurikaan käsittele pitkäaikaista lääkeriippuvuutta, ei vain ole suoraa empiiristä näyttöä juurikaan suuntaan eikä toiseen kyseisestä ilmiöstä.

dfsadsfa kirjoitti:

"Ei ole järkevää alkaa laajemmin keskustella siitä onko mielen sairauksia olemassa vai ei. Kyllä niitä on."

Koska sairaus on aina lähtökohtaisesti osin kulttuurisidonnainen konstruktio, niin totta kai niiden olemassaolon voi aina kyseenalaistaa. Myös biologisiin sairauksiin liittyy määrittelykysymyksiä, milloin ilmiöstä tulee sairaus, jota tulee hallita lääketieteellisesti. Ongelma kärjistyy psykiatrisissa häiriöissä, joihin ei ole kehitetty mitään eksaktia biomarkkeria, jonka kautta objektiivisesti voitaisiin kehystää tämä ongelma biologiseksi, ei epämääräiseksi tunnetilaksi tai potilaan tavaksi reagoida lomakekyselyyn omasta mielentilastaan viime aikoina. Miten sinä hoidat esimerkiksi potilasta, joka valittaa rintakipua? Jos hän on nuori ja hyväkuntoinen, epäilet heti närästystä, jos hän on vanha ja lihava, alat jo ehkä epäillä sydänperäistä oirelua. Missään nimessä et tyrkkäisi voimakkaasta ja häiritsevästä rintakivusta kärsivälle potilaalle heti närästyslääkkeitä kouraan jos et olisi oirekuvan perusteella aivan varma, että kyseessä on närästys. Se olisi vastuutonta. Mutta näin te lääkärit teette masennuslääkkeiden kanssa. Te ette oikeasti tiedä tai välitä, missä on vika, mutta silti tyrkytätte ihmisille lääkkeitä, jotka tunnetusti ovat vaikutukseltaan heikkotehoisia verrattuna plaseboon (plasebo on toki jo melko tehokas itsessään ja parantaa suuren osan potilaista ilman lääkkeen vaikutusta) ja omaavat lukuisia sivuvaikutuksia.

Lisäksi masennuslääketutkimukset ovat sellaisia, joiden mukaan SSRI-lääkkeet eivät eroa edes tilastollisesti merkitsevästi plasebosta, puhumattakaan kliinisestä tehosta. Ei ole mitään näyttöä siitä, että masennus epämääräisine kirjavine oireineen olisi ensisijaisesti jokin tunnettu serotoniinivajeesta johtuva ongelma, mikä näkyy näissä meta-analyyseissä, joissa verrataan eri psyykelääkkeiden tehoa masennuksen hoidossa -ero tehossa on olematon, oli kyseessä sitten bentsot, SSRI:t taikka serotoniinin takaisinoton tehostajat. Tämä johtuu siitä, että näiden lääkkeiden teho on lähinnä pelkkää plaseboa. Se on puhdasta uskomushoitoa vailla mitään empiiristä pohjaa. On luotu hyviä hypoteeseja serotoniinivajeesta masennuksen taustalla, mutta ne on vuosikymmeniä sitten kumottu. Erilaisia poikkeamia on toki helppo löytää populaatiosta, jota hoidetaan paljon serotoniinijärjestelmään vaikuttavailla lääkeaineilla -ilmiö, jota lääkyhtiöiden lahjomat tutkijat usein käyttävät hyväkseen, kun etsivät perusteita SSRI-lääkkeiden tyrkytykselle. Todellisuudessa ainoa syy, miksi lääkärit määräävät näitä lääkkeitä ja miksi ne päästetään markkinoille on se, että ne tuottavat rahaa lääkeyhtiöille ja ylläpitävät psykiatrian lääketieteellistä statusta. On lukuisia tutkijoita ja lääkäreitä, myös psykiatrian asiantuntijoita, jotka uskaltavat sanoa tämän asian ääneen. Yhdenkään psykiatrisen häiriön taustalla ei ole mitään tunnettua, lääketieteellisesti hallittavaa ongelmaa. Psyykenlääkkeet ovat huumeiden kaltaisia psykoaktiivisia aineita, joilla voidaan muokata jossain määrin mielentilaa, mutta jotka eivät hoida mitään eksaktia lääketieteellistä ongelmaa.

Jos psykiatriassa ja ylipäätään lääketieteessä tunnustettaisiin, että häiriöt, jotka äänestetään häiriöiksi joidenkin lääkeyhtiöiden lahjomien huippuasiantuntijoiden konsensuksella, eivät ole lääketieteellisiä sanan varsinaisessa merkityksessä, voitaisiin psyykenlääkkeitäkin oppia käyttämään järkevämmin. Sedatiiveilla voidaan toki rahoitttaa hysteerinen potilas hetkeksi, mutta se ei tarkoita, että sedatiivi korjaisi mitään tunnettua lääketieteellistä ongelmaa ihmisen aivoissa. Stimulanteilla voidaan piristää ihmisiä, mutta se ei tarkoita, että stimulantti hoitaisi kenenkään tunnettua aivosairautta. Yhtä "lääketieteellisesti" voitaisiin perustella alkoholismi ja kahvin kittaaminen -sekä alkoholi että kofeiini vaikuttavat keskushermostoon, mutta eivät ne mitään epätasapainoa korjaa. Sellaisen väittäminen olisi sitä medikalisaatiota -ja valehtelua. Seuraukset kansantaloudelle ja ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille taas aika ikäviä ja traagisia. Siksi on tärkeää ymmärtää, että on ongelmia, joita on parempi hoitaa ei-lääketieteellisin keinoin ja kehystää ei-lääketieteelliseksi ongelmaksi, koska tällainen tapa kehystää ongelmia yksinkertaisesti tuottaaa parempia tuloksia niin yksilötasolla kuin kansantaloudenkin kannalta. Totta kai lääkehoidollakin suurin osa paranee, koska ne jotka paranevat, paranisivat muutenkin. Masennus on luonnostaan erittäin hyväennusteinen "sairaus", kuten monet psykiatrit totesivat jo lähes sata vuotta sitten. Lääkeriippuvuus todennäköisesti heikentää tämän sairauden ennustetta, ei paranna sitä. Koska muutaman viikon kestävät masennuslääketutkimukset eivät juurikaan käsittele pitkäaikaista lääkeriippuvuutta, ei vain ole suoraa empiiristä näyttöä juurikaan suuntaan eikä toiseen kyseisestä ilmiöstä.

Lue lisää

Kirjoituksessasi muutama kohta pomppasi niin silmille, että on syytä kommentoida.

"Koska sairaus on aina lähtökohtaisesti osin kulttuurisidonnainen konstruktio, niin totta kai niiden olemassaolon voi aina kyseenalaistaa. Myös biologisiin sairauksiin liittyy määrittelykysymyksiä, milloin ilmiöstä tulee sairaus, jota tulee hallita lääketieteellisesti."

Nyt menee sekaisin asioita. Oikeat sairaudet ovat aina biologisia/somaattisia. Mikään sairaus ei ole kulttuurisidonnainen. Vain mielisairaudet ovat, mutta mielisairaus onkin metafora, eli ei kirjaimellisesti/tieteellisesti sairaus.

Lisäksi, mitään sairauksia ei _tule_hallita_ mitenkään. Sairauksia voidaan hoitaa, tai "hallita", jos asianomainen itse niin tahtoo, joku häntä haluaa hoitaa ja hänellä on asianomaisen lupa siihen. Muutoin kyseessä on päällekarkaus ja pahoinpitely, kuten psykiatriassa.

"Ongelma kärjistyy psykiatrisissa häiriöissä, joihin ei ole kehitetty mitään eksaktia biomarkkeria, jonka kautta objektiivisesti voitaisiin kehystää tämä ongelma biologiseksi."

Eikä voikaan olla. Mieli on ihmisen keksimä abstrakti konsepti. Ei sellainen voi sairastua. Vain materia, kuten sydän, keuhkot, maksa, haima, aivot, perna, munuainen jne. voi sairastua. Mielisairauksien biomarkkereiden etsintä on yhtä absurdia kuin sielunsairauksien biomarkkereiden etsintä: nykyajan aavejahtia.

<> Only bodily organs can be sick. Mind is not a bodily organ. Therefore mind cannot be sick. Thus mental illness is a myth. <>

dfsadsfa kirjoitti:

"Ei ole järkevää alkaa laajemmin keskustella siitä onko mielen sairauksia olemassa vai ei. Kyllä niitä on."

Koska sairaus on aina lähtökohtaisesti osin kulttuurisidonnainen konstruktio, niin totta kai niiden olemassaolon voi aina kyseenalaistaa. Myös biologisiin sairauksiin liittyy määrittelykysymyksiä, milloin ilmiöstä tulee sairaus, jota tulee hallita lääketieteellisesti. Ongelma kärjistyy psykiatrisissa häiriöissä, joihin ei ole kehitetty mitään eksaktia biomarkkeria, jonka kautta objektiivisesti voitaisiin kehystää tämä ongelma biologiseksi, ei epämääräiseksi tunnetilaksi tai potilaan tavaksi reagoida lomakekyselyyn omasta mielentilastaan viime aikoina. Miten sinä hoidat esimerkiksi potilasta, joka valittaa rintakipua? Jos hän on nuori ja hyväkuntoinen, epäilet heti närästystä, jos hän on vanha ja lihava, alat jo ehkä epäillä sydänperäistä oirelua. Missään nimessä et tyrkkäisi voimakkaasta ja häiritsevästä rintakivusta kärsivälle potilaalle heti närästyslääkkeitä kouraan jos et olisi oirekuvan perusteella aivan varma, että kyseessä on närästys. Se olisi vastuutonta. Mutta näin te lääkärit teette masennuslääkkeiden kanssa. Te ette oikeasti tiedä tai välitä, missä on vika, mutta silti tyrkytätte ihmisille lääkkeitä, jotka tunnetusti ovat vaikutukseltaan heikkotehoisia verrattuna plaseboon (plasebo on toki jo melko tehokas itsessään ja parantaa suuren osan potilaista ilman lääkkeen vaikutusta) ja omaavat lukuisia sivuvaikutuksia.

Lisäksi masennuslääketutkimukset ovat sellaisia, joiden mukaan SSRI-lääkkeet eivät eroa edes tilastollisesti merkitsevästi plasebosta, puhumattakaan kliinisestä tehosta. Ei ole mitään näyttöä siitä, että masennus epämääräisine kirjavine oireineen olisi ensisijaisesti jokin tunnettu serotoniinivajeesta johtuva ongelma, mikä näkyy näissä meta-analyyseissä, joissa verrataan eri psyykelääkkeiden tehoa masennuksen hoidossa -ero tehossa on olematon, oli kyseessä sitten bentsot, SSRI:t taikka serotoniinin takaisinoton tehostajat. Tämä johtuu siitä, että näiden lääkkeiden teho on lähinnä pelkkää plaseboa. Se on puhdasta uskomushoitoa vailla mitään empiiristä pohjaa. On luotu hyviä hypoteeseja serotoniinivajeesta masennuksen taustalla, mutta ne on vuosikymmeniä sitten kumottu. Erilaisia poikkeamia on toki helppo löytää populaatiosta, jota hoidetaan paljon serotoniinijärjestelmään vaikuttavailla lääkeaineilla -ilmiö, jota lääkyhtiöiden lahjomat tutkijat usein käyttävät hyväkseen, kun etsivät perusteita SSRI-lääkkeiden tyrkytykselle. Todellisuudessa ainoa syy, miksi lääkärit määräävät näitä lääkkeitä ja miksi ne päästetään markkinoille on se, että ne tuottavat rahaa lääkeyhtiöille ja ylläpitävät psykiatrian lääketieteellistä statusta. On lukuisia tutkijoita ja lääkäreitä, myös psykiatrian asiantuntijoita, jotka uskaltavat sanoa tämän asian ääneen. Yhdenkään psykiatrisen häiriön taustalla ei ole mitään tunnettua, lääketieteellisesti hallittavaa ongelmaa. Psyykenlääkkeet ovat huumeiden kaltaisia psykoaktiivisia aineita, joilla voidaan muokata jossain määrin mielentilaa, mutta jotka eivät hoida mitään eksaktia lääketieteellistä ongelmaa.

Jos psykiatriassa ja ylipäätään lääketieteessä tunnustettaisiin, että häiriöt, jotka äänestetään häiriöiksi joidenkin lääkeyhtiöiden lahjomien huippuasiantuntijoiden konsensuksella, eivät ole lääketieteellisiä sanan varsinaisessa merkityksessä, voitaisiin psyykenlääkkeitäkin oppia käyttämään järkevämmin. Sedatiiveilla voidaan toki rahoitttaa hysteerinen potilas hetkeksi, mutta se ei tarkoita, että sedatiivi korjaisi mitään tunnettua lääketieteellistä ongelmaa ihmisen aivoissa. Stimulanteilla voidaan piristää ihmisiä, mutta se ei tarkoita, että stimulantti hoitaisi kenenkään tunnettua aivosairautta. Yhtä "lääketieteellisesti" voitaisiin perustella alkoholismi ja kahvin kittaaminen -sekä alkoholi että kofeiini vaikuttavat keskushermostoon, mutta eivät ne mitään epätasapainoa korjaa. Sellaisen väittäminen olisi sitä medikalisaatiota -ja valehtelua. Seuraukset kansantaloudelle ja ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille taas aika ikäviä ja traagisia. Siksi on tärkeää ymmärtää, että on ongelmia, joita on parempi hoitaa ei-lääketieteellisin keinoin ja kehystää ei-lääketieteelliseksi ongelmaksi, koska tällainen tapa kehystää ongelmia yksinkertaisesti tuottaaa parempia tuloksia niin yksilötasolla kuin kansantaloudenkin kannalta. Totta kai lääkehoidollakin suurin osa paranee, koska ne jotka paranevat, paranisivat muutenkin. Masennus on luonnostaan erittäin hyväennusteinen "sairaus", kuten monet psykiatrit totesivat jo lähes sata vuotta sitten. Lääkeriippuvuus todennäköisesti heikentää tämän sairauden ennustetta, ei paranna sitä. Koska muutaman viikon kestävät masennuslääketutkimukset eivät juurikaan käsittele pitkäaikaista lääkeriippuvuutta, ei vain ole suoraa empiiristä näyttöä juurikaan suuntaan eikä toiseen kyseisestä ilmiöstä.

Lue lisää

Pakko kommentoida muutama asia. Lyhyesti sanon, että tämä sinunkin viestissäsi ilmaantuva yksinkertaisena totuutena ilmaistu toteamus, että ei ole mitään tieteellistä näyttöä että masennuslääkkeillä olisi placebosta parempaa vastetta, on ihan täyttä paskaa. Ja tuo iänikuinen jokaisessa uskomushoitokeskustelussa, luontaistuotekeskustelussa jne. esiintyvä argumentti tuosta lääketehtaiden ja meidän lääkäreiden salaliitosta on niin loppuunkulunut ja toteen osoittamaton asia, että ohitan koko homman. Kun lukuisia kirjoituksia seuraa, joissa tämä salaliittoteoria tuodaan esille tai sidonnaisuudet, niin toivoisin vain teille jokaiselle semmoista virtuaalimatkaa, jossa opiskelette lääkäriksi, menette töihin ja sitten toteatte itse minkälainen tuo oma suhteesi ja sidoksesi tuohon lääketeollisuuteen on. Minä en välitä hevonvittua lääketehtaista enkä niistä itse millään tavalla hyödy. Minä menen töihin ja hoidan potilaitani ja vain potilaitani eikä siihen nyt vain yksinkertaisesti liity minkäänlaista muuta ulkopuolista kannustinta eikä intressiä. Minkä takia on niin vaikea ymmärtää että joku voi haluta tehdä työnsä hyvin ja sääntöjen mukaan ja ihan vain pyrkien auttamaan ihmistä?
Ja jälleen tuo kommentti ”te lääkärit”, jossa niputetaan muutama tuhatta yksilöä yhteen homogeeniseen nippuun...
En tiedä onko nimimerkki dfsadsfa lääktetieteen edustaja jollain tapaa mutta kun kommentoidaan mielenterveyspotilaan hoidosta, niin on ehkä ymmärrettävää, että näkökulmat ovat erilaiset, jos olet se ulkopuolinen kommentoija, joka ei joudu kohtaamaan näitä ihan oikeita tilanteita romahtaneen ihmisen kanssa, joka hakee apua viimeisenä keinonaan. En tiedä minkälaiseen harhaan syyllistyn jos olen reilun 10 vuoden aikana hoitanut alusta loppuun muutama sata potilastapausta ja oma tyylini on se, että kun hoito alkaa, kiinnitän itseni potilaaseen niin, että todellakin seuraan hänen tilannettaan, seuraan aktiivisesti mahdollisen lääkityksen vaikutusta ja haittoja niin tiuhaan, ettei potilaan tarvitse tulla itkemään tälle palstalle saamaan pseudotieteellisiä vastauksia. Olen potilaaseen yhteydessä kerran viikossa selvään paranemisvaiheeseen asti ja sen jälkeen noin parin viikon välein kunnes homma on hoidettu. Jos itse sanon, että näen konkreettisesti mielialalääkityksen tehon niiden yksilöiden kohdalla jotka lääkityksestä hyötyvät niin annan sille arvoa enemmän kuin anonyymille kommentille placebosta. En ole missään vaiheessa väittänyt, että kaikki potilaat lääkityksestä hyötyisivät enkä esim itse sitä lähellekään jokaiselle suosittele aloitettavaksi. Se riippuu AINA yksilöllisestä tilanteesta ja potilaan omista toiveista. Sanoisin, että yhteisymmärrys on se varsinainen hoitokeino lääkärin ja potilaan välillä, jolla pääsemme eteenpäin ja kaikki muut ovat vain pelkkiä mekaanisia työkaluja.
Mieli on toki abstrakti mutta mieli syntyy biokemiallisten reaktioiden ja sähkön pohjalta. Siitä on aika vaikea päästä mihinkään. Sitä biokemiaa on mahdollista tutkia ja selvittää erilaisissa mielenterveyden ongelmissa ja arvioida mm. kuvantamalla PET tekniikalla, jolla saadaan varsin hyvää infoa aivojen aineenvaihdunnallisesta aktiviteetista liittyen mielenterveyden häiriöihin ja lääkitysten aikaansaamiin aineenvaihdunnan muutoksiin. Eivät lääkkeet mieltä paranna mutta sitä koneistoa, josta mieli syntyy.

Normalisoivatko lääkkeet muka biokemialliset reaktiot ja sähköiset toiminnat aivoissa joka johtaa suotuisiin vaikutuksiin kuten masennuksen parantumiseen tai hyvinvointiin tai pitempikestoisesti ajateltuun parempaan elämänlaatuun tai toimintakykyyn? Mitä on terve aivojen toiminta ja mikä ei? Voidaanko se nähdä näissä kuvauksissa? Miten tätä häiriötilaa selvitellään määrätessä lääke? Onko siihen mitään biologista testiä kun "sairautta" kumminkin hoidetaan biologisesti?

Jos lääkityksestä saakin jotain buustia, joka kuvataan hetkellisesti, pitemmän tähtäimen lopputulos ei välttämättä olekaan niin ihanteellinen. Monesti kaikenlaiset tutkimukset, joissa masennuslääkkeen suotuisuutta tutkitaan, tehdään hyvin lyhyellä tähtäimellä eikä vieroitusvaihetta oteta huomioon. siinä missä jostain aineesta saa "buustia" hetkellisesti, ei sitä välttämättä saa pitemmällä tähtäimellä. Suhtaudun huvittuneisuudella uutisointiin "katsokaa, yksi annos masennuslääkettä sai näin hyvät vaikutukset aivoissa ja lisäsi myönteistä ajattelua" "masennuslääkkeet toimii, uusi tutkimus kertoo!!" (Tarkempi tsekkaus: tutkimuksien kesto kuusi viikkoa. Kaikkiin psykoaktiivisiin aineisiin sisältyy myös elementtinä monenlaisia yhteneväisyyksiä, kuten mahdollinen unen rakenteen muokkautuminen ja vieroitusoireet. En yhtään kiellä etteikö psykoaktiivisista aineista, erilaisista niistä, voi saada jopa mielialan nousua. Se kestääkö mielialan nousu, tai käykö aine haitalliseksi pitempään käytettynä, on sitten toinen asia. Vanhemman sukupolven masennuslääkkeet on antikolinergisten vaikutusten takia yhdistetty dementiaan, bentsot kognitiivisiin ongelmiin ja muistihäiriöihin ja antipsykootit monenlaisiin neurologisiin seurauksiin aivojen kutistumisesta parkinsonin kaltaiseen oirekuvaan. Stimulantit voi häiritä unta ja jokainen voi miettiä mitä unen laadun häiriintymisestä voi aivoterveydelle seurata tai jatkuvasta stimulanttien vetämisestä ylipäätään. Uskon, että niinkutsutut masennuslääkkeet sisältävät omat ongelmansa, joiden luonne voi kirkastua tulevina vuosikymmeninä Uskoisin että lopputulema kaikista näistä aineista, joilla häiritään aivojen kemiallista toimintaa, on pitemmällä tähtäimellä huonoja seurauksia. Vaikka kuinka alussa saataisiin aivojen muovautuvuus kasvamaan tms.. Sekin voi olla itseasiassa seurausta aivojen toiminnan häiritsemisestä , ei mikään kaikenkaikkiaan hyvä seuraus. Psyykenlääkkeet eivät ole mitään spesifejä aivoihin vaikuttavia aineita. Välittäjäaineet voivat olla yhteydessä kaikenlaisiin prosesseihin mitä kehossa tapahtuu lisääntymisterveydestä motoriikkaan ja veren hyytymiseen. Täten vieroitusoireetkin tuntuvat ympäri kehon ja haitat tuntuvat ympäri kehoa. On hölmöä edes puhua sivuvaikutuksena seksuaaliongelmista kun ne on melkein yleisempi seuraus lääkkeestä kuin masennuksen paraneminen.

On myös hölmöä kritisoida uskomushoitoa kun mietitään kuinka suuri osuus plasebolla voi olla masennuslääkkeiden toimimisessa. Itse jos haluaisin muokata aivoterveyttäni suotuisampaan suuntaan, en missään nimessä valitsisi siihen masennuslääkkeitä vaan kokeilisin kaikkia muita miltei yhtä tehokkaana pidettyjä keinoja kuten liikuntaa ja yhtälailla psykoterapiakin muovaa aivoja, ja tietyllä tavalla se on myös biologinen hoito. Moni asia mitä teemme, vaikuttaa biologisesti aivoihimme, monella suotuisalla tavalla. Jos puhutaan vain terapiasta ja lääkkeistä, potilas voi luulla ettei muita keinoja olon parantamiseen ole.

Jo lääkepaketissa sanotaan että lääkkeiden toimintatapaa ei täysin ymmärretä. Itse en menisi korjaamaan autoa, jossa ei tiedetä, mitä vikaa siinä edes on tavalla mitä ei ymmärretä sokkona. Vähän ontuva vertaus, mutta joo, en ehkä käyttäisi tuollaisia aineita tällä tietämyksellä enää.

Haitat mitä lääkityksestä tulee pitemmän päälle, on loppupeleissä vain arvailtavissa. Paljon ikävää settiä olen lukenut, minkälaista kärsimystä ihmiset kokevat lopettaessa lääkityksen ja mitä ongelmia heille siitä puhkeaa. Lopettaminen lisää paljon stressiä, ja kaikki tietää mitä stressi tekee terveydelle, kestäessään pitkän aikaa. Ja lopetusoireet voi kestää pitkän aikaa. Surviving Antidepressants palsta avaa paljon ongelmia mitä ihmiset kuvaavat.

Ongelmallisiin seurauksiin SSRI/SNRI-lääkkeistä voi tutustua täällä: https://joannamoncrieff.files.wordpress.com/2018/06/antidepressant_withdrawal.pdf

Nämä ovat siis ihmisten vieroituspalstalla kuvaamia lopetuksen seurauksena puhjenneita oireita, mitkä eivät kestä välttämättä vain viikkoja kuten yleinen näkökulma on. Johtuvat mistä? Niin, mistä ne johtuvat biologisesti? Kummasti vaan aina mietitään masennuksen kemiallisia syitä,ei tällaisia seikkoja. Joskus hoito eli lääkkeet on pahempi kuin sairaus ja tekee ongelmat moninverroin monimutkaisemmiksi. Teorioita noiden oireiden taustalla ei mieti monesti lääkärit, sillä ongelmia lääkkeiden kanssa ei nähdä edes olevan olemassa.

abcdei kirjoitti:

Ongelmallisiin seurauksiin SSRI/SNRI-lääkkeistä voi tutustua täällä: https://joannamoncrieff.files.wordpress.com/2018/06/antidepressant_withdrawal.pdf

Nämä ovat siis ihmisten vieroituspalstalla kuvaamia lopetuksen seurauksena puhjenneita oireita, mitkä eivät kestä välttämättä vain viikkoja kuten yleinen näkökulma on. Johtuvat mistä? Niin, mistä ne johtuvat biologisesti? Kummasti vaan aina mietitään masennuksen kemiallisia syitä,ei tällaisia seikkoja. Joskus hoito eli lääkkeet on pahempi kuin sairaus ja tekee ongelmat moninverroin monimutkaisemmiksi. Teorioita noiden oireiden taustalla ei mieti monesti lääkärit, sillä ongelmia lääkkeiden kanssa ei nähdä edes olevan olemassa.

Lue lisää

-Koko lääketieteen kehitys on ollut seurausta jatkuvasta tutkimuksesta, kriittisyydestä omia löydöksiä kohtaan, ei suinkaan yksimielistä eteenpäin menevää prosessia. Sen vuoksi mitään kliiniseen eli käytännön vaiheeseen päässeitä lääkkeitä ei voida kenellekään syöttää ennen kuin näyttöä on toisistaan riippumattomista toistetuista tutkimuksista ja massiivisesta hitaasta kehitystyöstä. Aivan joka ikisen lääkkeen ja myös lääkkeettömän hoidon kuten kirurgisen toimepiteen seurauksia voidaan todellisuudessa lopulta arvioida vasta kun toimintaa on harjoitettu riittävän monta vuosikymmentä. Sen vuoksi joskus rajumminkin hoitosuositukset erityisesti kirurgian puolella muuttuvat. Mutta ilman sitä, että riittävän esitutkimustyön jälkeen lääke tulee markkinoille, ei koskaan lääketiede lopulta edistyisi.
Viittaan noiden mielialalääkkeiden lopettamisen osalta siihen potilasmateriaaliin, josta itselläni on kokemusta konkreettisesti. Koko sinä aikana kun olen itse mielialalääkkeitä määrännyt, ei koskaan yhdenkään potilaan kohdalla ole tullut ongelmia lääkkeiden lopettamisessa tai vieroitusoireiden suhteen. Lääkkeet joiden nopea lopettaminen aiheuttaa todennäköisesti haitallisia ja ikäviä oireita, ajetaan suunnitelmallisesti alas. Ongelmat ovat syntyneet siitä jos potilas on poikennut siitä mitä alunperin on yhdessä sovittu. Sillehän minä tai kukaan hoitava lääkäri ei voi mitään. Ei ole tavatonta, että olemme hoitaneet onnistuneesti tietyn aikaa, sitten potilas tulee pidemmän ajan päästä vastaanotolle eivätkä asiat olekaan menneet niin kuin strömsössä. Potilas on lukenut keskustelupalstaa ja katsonut sattumalta oikein laatu uutisointia eli MOT lähetyksen jossa asiantuntemus lääkkeissä ja ongelmajätteissä on niin pirun uskottavaa. Potilas on tältä pohjalta saattanut poiketa ohjeista ja esim. omasta aloitteesta lopettaa lääkityksen seinään ja sitten tulevatkin ikävät sivuvaikutukset. Tämä ei varsinaisesti ole lääkkeen vika vaan käyttöohjeen noudattamatta jättäminen. Eli vaikka mitä kirjoitatte niin tosielämässä en kyllä havaitse tätä lääkitysten lopettamiseen liittyvää vaikeutta sellaisena kuin siitä kirjoitatte. Olen perustason lääkäri enkä myöskään hoida potilaita antipsykooteilla vaan pitäydyn ns tavallisissa mielialalääkkeissä. Rauhoittavat lääkkeet ovat asia erikseen, niihin liittyy konkreettiset haitat, ei mitään hoitavaa vaikutusta, addiktioriski aivan todellinen.
Lääkkeetömät keinot ovat usein erinomainen vaihtoehto. Mutta kertokaa keino mitä tehdä kun psykoterapiapalveluita ei ole saatavilla? En pysty lähettämään potilasta mihinkään, josta hän saisi maksutonta apua siinä tilanteessa kun sitä tarvittaisiin. Järjestelmä on mätä siinä kohden, että esim kriteerit julkisen puolen aikuispsykiatrialle pääsemisen suhteen on se, että olemme koittaneet hoitoa käytettävissä olevin psykologiavuin ja lääkehoito 2:lla lääkkeellä on osoittautunut tuloksettomaksi. Siinä se ongelma. Jos teen lähetteen aikuispsykiatrialle, että potilas hyötyisi terapeuttisesta työskentelystä eikä lääkkellinen hoito tunnu mielekkäältä, tulee lähete bumerangina takaisin. Jos taas annan potilaalle talossamme ajan psykoterapeutille seuraavalle päivällä ja lasku jää itselle maksettavaksi, eli noin 95€ per kerta, niin erittäin harva pystyy sitä kustantamaan. Eli käytännössä olen puun ja kuoren välissä.
Ymmärrän toisaalta osan kommentoinnistanne mutta se on pelkkää sanahelinää siitä miten pitäisi toimia ja olisi hyvä toimia. Mutta kun siihen ei ole R E A L I S T I S I A mahdollisuuksia.
Kukaan teistä ei tässä ota kantaa siihen mitä pitäisi tehdä kun ihminen istuu vastaanotolla itkien voimattomana ja pyytää apua. Mitä minun pitäisi tarjota? Kertokaa se aivan tuhannen konkreettisesti. Ei mitään filosofista pohdintaa vaan mitä oikeasti voisin tehdä auttaakseni.

Sitten oma juttunsa on vielä seuraava. Kun näiden lukemieni kommenttien perusteella lääkärin rooli mielialaongelmien hoidossa vaikuttaisi olevan se, että ei meillä pitäisi olla siinä mitään roolia, niin minkä helvetin takia tulette vastaanotolle jos kaikki mitä tarjoamme, on pelkkää kusetusta, salaliittoteoriaa ja paskaa, jolla pyrimme ovelasti tuhoamaan elämänne. Pysykää poissa. Menkää shamaanille, vyöhyketerapiaan, työntäkää korvakynttilöitä, äänimaljahoitoon, homeopaatille, energiahoitajalle etc. Se ei ole minulta pois enkä siitä ole pahoillani jos avun oikeasti jostain saatte. Se vain vähentää jatkuvasti käsiin räjähtävää työtaakkaa.
Tämäkin keskusteluketju koskee vain yhtä pientä osaa ihmisten lukuisten terveydellisten ogelmien kirjossa. Ja kun keskustelupalstoja lukee, on käytännössä jokaiseen vaivaan näemmä aina se parempi hoito ja lääkärin/koululääketieteen tarjoama hoito diabetekseen, sepelvaltimotautiin, kilpirauhasen vajaatoimintaan, verenpaineeseen, suolistosairauksiin etc. on aina vain sitä samaa jatkumoa lääketeollisuuden salaliittoteorialle rahastaa ihmiskunta kuiviin.
Miksi siis haette mihinkään apua lääkäriltä jos tiedätte jo etukäteen ettette kaipaamaanne apua saa?

abcdei kirjoitti:

Normalisoivatko lääkkeet muka biokemialliset reaktiot ja sähköiset toiminnat aivoissa joka johtaa suotuisiin vaikutuksiin kuten masennuksen parantumiseen tai hyvinvointiin tai pitempikestoisesti ajateltuun parempaan elämänlaatuun tai toimintakykyyn? Mitä on terve aivojen toiminta ja mikä ei? Voidaanko se nähdä näissä kuvauksissa? Miten tätä häiriötilaa selvitellään määrätessä lääke? Onko siihen mitään biologista testiä kun "sairautta" kumminkin hoidetaan biologisesti?

Jos lääkityksestä saakin jotain buustia, joka kuvataan hetkellisesti, pitemmän tähtäimen lopputulos ei välttämättä olekaan niin ihanteellinen. Monesti kaikenlaiset tutkimukset, joissa masennuslääkkeen suotuisuutta tutkitaan, tehdään hyvin lyhyellä tähtäimellä eikä vieroitusvaihetta oteta huomioon. siinä missä jostain aineesta saa "buustia" hetkellisesti, ei sitä välttämättä saa pitemmällä tähtäimellä. Suhtaudun huvittuneisuudella uutisointiin "katsokaa, yksi annos masennuslääkettä sai näin hyvät vaikutukset aivoissa ja lisäsi myönteistä ajattelua" "masennuslääkkeet toimii, uusi tutkimus kertoo!!" (Tarkempi tsekkaus: tutkimuksien kesto kuusi viikkoa. Kaikkiin psykoaktiivisiin aineisiin sisältyy myös elementtinä monenlaisia yhteneväisyyksiä, kuten mahdollinen unen rakenteen muokkautuminen ja vieroitusoireet. En yhtään kiellä etteikö psykoaktiivisista aineista, erilaisista niistä, voi saada jopa mielialan nousua. Se kestääkö mielialan nousu, tai käykö aine haitalliseksi pitempään käytettynä, on sitten toinen asia. Vanhemman sukupolven masennuslääkkeet on antikolinergisten vaikutusten takia yhdistetty dementiaan, bentsot kognitiivisiin ongelmiin ja muistihäiriöihin ja antipsykootit monenlaisiin neurologisiin seurauksiin aivojen kutistumisesta parkinsonin kaltaiseen oirekuvaan. Stimulantit voi häiritä unta ja jokainen voi miettiä mitä unen laadun häiriintymisestä voi aivoterveydelle seurata tai jatkuvasta stimulanttien vetämisestä ylipäätään. Uskon, että niinkutsutut masennuslääkkeet sisältävät omat ongelmansa, joiden luonne voi kirkastua tulevina vuosikymmeninä Uskoisin että lopputulema kaikista näistä aineista, joilla häiritään aivojen kemiallista toimintaa, on pitemmällä tähtäimellä huonoja seurauksia. Vaikka kuinka alussa saataisiin aivojen muovautuvuus kasvamaan tms.. Sekin voi olla itseasiassa seurausta aivojen toiminnan häiritsemisestä , ei mikään kaikenkaikkiaan hyvä seuraus. Psyykenlääkkeet eivät ole mitään spesifejä aivoihin vaikuttavia aineita. Välittäjäaineet voivat olla yhteydessä kaikenlaisiin prosesseihin mitä kehossa tapahtuu lisääntymisterveydestä motoriikkaan ja veren hyytymiseen. Täten vieroitusoireetkin tuntuvat ympäri kehon ja haitat tuntuvat ympäri kehoa. On hölmöä edes puhua sivuvaikutuksena seksuaaliongelmista kun ne on melkein yleisempi seuraus lääkkeestä kuin masennuksen paraneminen.

On myös hölmöä kritisoida uskomushoitoa kun mietitään kuinka suuri osuus plasebolla voi olla masennuslääkkeiden toimimisessa. Itse jos haluaisin muokata aivoterveyttäni suotuisampaan suuntaan, en missään nimessä valitsisi siihen masennuslääkkeitä vaan kokeilisin kaikkia muita miltei yhtä tehokkaana pidettyjä keinoja kuten liikuntaa ja yhtälailla psykoterapiakin muovaa aivoja, ja tietyllä tavalla se on myös biologinen hoito. Moni asia mitä teemme, vaikuttaa biologisesti aivoihimme, monella suotuisalla tavalla. Jos puhutaan vain terapiasta ja lääkkeistä, potilas voi luulla ettei muita keinoja olon parantamiseen ole.

Jo lääkepaketissa sanotaan että lääkkeiden toimintatapaa ei täysin ymmärretä. Itse en menisi korjaamaan autoa, jossa ei tiedetä, mitä vikaa siinä edes on tavalla mitä ei ymmärretä sokkona. Vähän ontuva vertaus, mutta joo, en ehkä käyttäisi tuollaisia aineita tällä tietämyksellä enää.

Haitat mitä lääkityksestä tulee pitemmän päälle, on loppupeleissä vain arvailtavissa. Paljon ikävää settiä olen lukenut, minkälaista kärsimystä ihmiset kokevat lopettaessa lääkityksen ja mitä ongelmia heille siitä puhkeaa. Lopettaminen lisää paljon stressiä, ja kaikki tietää mitä stressi tekee terveydelle, kestäessään pitkän aikaa. Ja lopetusoireet voi kestää pitkän aikaa. Surviving Antidepressants palsta avaa paljon ongelmia mitä ihmiset kuvaavat.

Lue lisää

-Kommentoin jo tuossa alempana laajemmin mutta unohtui sanoa se, että liikunta on todellakin aivan saatanan tehokas hoitokeino. Jokainen potilas joka on aloittanut aktiivisen liikunnan ja ylipäänsä muuttanut elämäntapoja terveelliseen suuntaan, saa siitä suoria hyvin näkyviä vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin. Se ongelmallinen asia tässä on että käytännössä jos kuvittelette sen jälleen OIKEAN hoitotilanteen, jossa voimaton, alakuloinen ja täysin romuna oleva ihminen istuu pöydän päässä ja kotiin mennessään kertoo, että lääkäri ei tehny muuta kun sanoi että mene lenkille ja laihduta, niin voitte kuvitella minkälainen uusi keskusteluketju avautuu tällä sivustolla sen jälkeen:”Lääkäri jätti hoitamatta ja käski masentuneen lenkille”. Eipä tunnu muissakaan mm. elämäntapasairauksissa ne todella auttavat hoidot, kuten tyypin 2 diabeteksessä ruokavalio, painonpudotus ja liikunta, kelpaavan hoitomuodoiksi kun niiden eteen joutuu näkemään vaivaa. Valtaosa odottaa minulta jotain suurempaa maagista apua kun kaikkihan jo tänä päivänä tietävät joka tuutista tulevast uutisoinnista miten pitäisi syödä ja paljonko pitäisi liikkua, eli ei siinä varsinaisesti lääkärin apua tarvita.
Sairastaminen on aina kurjaa ja siitä kärsii yksilö itse. Ja monissa sairauksissa itsellä on parhaat avaimet vaikuttaa omaan vointiinsa. Ja kun se on vaikeaa, harmittaa ja vituttaa, niin ketä muutakaan voisi syyttää ja purkaa yleistä pahaa oloaan kuin siihen kasvottomaan arvauskeskuslääkäriin keskustelupalstalla tai ”teihiin lääkäreihin”. Harvoin se tulee mieleen kellekään että se lääkäri on ihan samanlainen ihminen kuin te itsekin ja kärsii samalla tavalla kaikista samoista vaivoista. Jos oma lapsenne sattuu olemaan lääkäri ja varsinkin terveyskeskuslääkäri niin yhteistä aikaa viettäessä ei varmaan ole puheenaiheista puutetta kun voitte haukkua ihan kasvokkain omien lanteittenne hedelmää siitä kuinka paska hän on ja johdattaa ihmisiä harhaan joka päivä =) Vai onko se heti eri juttu kun lääkärillä on kasvot?

"Viittaan noiden mielialalääkkeiden lopettamisen osalta siihen potilasmateriaaliin, josta itselläni on kokemusta konkreettisesti. Koko sinä aikana kun olen itse mielialalääkkeitä määrännyt, ei koskaan yhdenkään potilaan kohdalla ole tullut ongelmia lääkkeiden lopettamisessa tai vieroitusoireiden suhteen. Lääkkeet joiden nopea lopettaminen aiheuttaa todennäköisesti haitallisia ja ikäviä oireita, ajetaan suunnitelmallisesti alas. Ongelmat ovat syntyneet siitä jos potilas on poikennut siitä mitä alunperin on yhdessä sovittu. Sillehän minä tai kukaan hoitava lääkäri ei voi mitään. Ei ole tavatonta, että olemme hoitaneet onnistuneesti tietyn aikaa, sitten potilas tulee pidemmän ajan päästä vastaanotolle eivätkä asiat olekaan menneet niin kuin strömsössä. Potilas on lukenut keskustelupalstaa ja katsonut sattumalta oikein laatu uutisointia eli MOT lähetyksen jossa asiantuntemus lääkkeissä ja ongelmajätteissä on niin pirun uskottavaa. Potilas on tältä pohjalta saattanut poiketa ohjeista ja esim. omasta aloitteesta lopettaa lääkityksen seinään ja sitten tulevatkin ikävät sivuvaikutukset"

Kuulostaa melko potilasta aliarvioivalta kun puhut potilaista, no ehkä kärjistetysti niin, että ovat lopettaneet lääkityksensä jotenkin irrationaalisesti MOT ohjelman takia ja huolet lääkkeistä olisivat kuin jotain hölmöä uskoa johonkin salaliittoteorioihin. Itse keksisin aikalailla monta syytä miksi lopettaa lääkitys, ja ne löytyy ihan sieltä haittavaikutuslistalta, omista kokemuksista lääkkeistä tai asiaan liittyy muuten huoli lääkkeestä, mikä mielestäni on ihan järkeväkin huoli, kun vetelee psyykenlääkkeitä, joihin sisältyy paljon haitallisia puolia. On surullista, että pitkän lääkkeenkäyttöhistoriani aikana yksikään lääkäri ei ehdottanut lääkkeen alasajoa kohdallani eikä kukaan puhunut, että pitkäaikaisessa käytössä voi olla ongelmansa, mitä lyhytkestoisessa ei ole. Ja minulla käyttöaikaa oli aivan liian kauan. Nuoruudesta lähes keski-ikään ja sillä todentotta on ollut minuun paljon negatiivisia vaikutusia. Monesti olen syyttänyt itseäni siitä, että en ikinä osannut kyseenalaistaa lääkäriä ja osannut itsekin ajatella lääkekriittisesti, mutta nuorempana sitä ei aina osaa näitä juttuja. Nuorempana kyseenalaistaminen oli hankalampaa.

Tietenkin hölmöä on lopettaa seinään, tottahan se on. Onkohan näille potilaille edes puhuttu vieroitusoireista määrätessä lääke... Monesti jos lääkäri sanoo pillerien olevan turvallisia ja hyvinsiedettyjä, ei potilas ehkä täysin ymmärrä, mitä niiden äkkilopetuksesta voi seurata ja oikeasti kyseessä onkin aika voimakas aine joka pahimmillaan vie toimintakyvyn vieroitusoireissa, jotka hyökkäävät päälle. Itselleni ei puhuttu koskaan edes vieroitusoireista määrätessä lääke, vaan sanottiin että "lääkkeen voi lopettaa milloin vaan" mitä ikinä tämä tarkoittikaan. Lääkkeiden luonne tuli ilmi vasta nostaessa annosta, jolloin yksikin annoksen unohdus päivän aikana teki sellaisen olon, että lähdin vaikka kesken työpäivän hakemaan kotoa lääkkeen, koska oli hankala toimia epämääräisen pökkyräisen olon ja päässä napsuvien sähköiskutuntemusten takia, mitkä aiheuttivat tuskaisuutta ja sumuista oloa. Asia ei ole niin, että vieroitusoireita tulee vain niille, jotka lopettaa seinään. Niitä voi tulla hitaamminkin vähentäville ja itse vähensin hitaasti. Olisi kiinnostavaa tietää, onko sinulla kokemusta vaikkapa hyvin pitkään lääkkeitä käyttävistä. Uskoisin, että siinä joukkiossa on enemmän niitä, jolla ongelmia lopettaa lääke on, kun puhutaan vaikkapa vuosia tai vuosikymmeniä lääkettä käyttäneistä, joilla voi olla hankala jo vähentää lääkettä ja takana voi olla useita lopetusyrityksiä. Toki näitä potilaita, joilla tällaisia ongelmia on, ei ole paljon, mutta kun puhutaan isosta määrästä ihmisiä, heitä on.

Kuten olen sanonut, lääkkeiden määräys ei ole niin ongelmallista, kuin niiden määräys miten sattuu. Ennenkaikkea pitää antaa potilaan tehdä päätös käytöstä riittävän informaation perusteella, hehkuttamatta vain lääkkeen hyötyjä ja pimittäen haittoja vaan puhuen niistä realistisesti avaten niiden ongelmat. Tämä on usein juuri ongelma, koska lääkärit eivät näe ongelmia lääkkeissä. Arvostaisin itse lääkäriä, joka antaa vaihtoehtoja hoitoon, kertoo mitä potilas voi tehdä lääkkeettömästi, kertoo masennuslääkkeiden vaillisesta tehosta, oikeasta toimintamekanismista, elämänlaadun ongelmista ja pitkäaikaiskäytön ongelmista sekä mahdollisesta riippuvuuden tunteen syntymisestä niihin joillakin ja vieroitusongelmista. Ei viittaa että lääkkeet korjaavat aivokemiat kohdalleen, vaan ovat enemmänkin laastari joka auttaa pahimman yli ja informoi että pitkäaikaiskäyttöön voi sisältyä haittoja mitä lyhytaikaiseen ei. Määrää potilaalle kitsaasti lääkettä eikä lähde monilääkitsemään potilasta tai nostelemaan annoksia herkästi.

Liikunta on tehokas hoitokeino, jopa tutkimuksissakin nostettu lääkkeiden veroiseksi. Ehkä se info saattaa joitain kiinnostaa.

Ihmisten kokemuksia pitkäaikaisesta masennuslääkkeen käytöstä:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4970636/

Ihmisten kokemuksia masennuslääkkeiden käytöstä:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/m/pubmed/24534123/

Riippuvuuden tunne ja masennuslääkkeet, tutkimusta:
https://www.nzherald.co.nz/nz/news/article.cfm?c_id=1&objectid=12065023

Masennuslääkevieroituksesta tutkimuksia, aihe jota ei olla loppupeleissä hirveän paljon tutkittu, missä ilmeni lopetusongelmia ja todettiin että jopa ns. turhana pidetyn pitkäkestoisen masennuslääkityksen alasajo ei ole helppoa. :
http://bjgpopen.org/content/early/2017/11/14/bjgpopen17X101265

https://www.southampton.ac.uk/news/2016/07/antidepressent-study-kendrick.page

Vaikka ongelmia olisi pienellä joukolla, näitä lääkkeitä kylvetään niin monelle länsimaissa, että kyllä siellä loppupeleissä merkittävä joukkio ihmisiä on kellä on ongelmia masennuslääkkeiden kanssa.

Kyllä, voidaan sanoa, että no, lääketiede kehittyy hiljalleen ja hoitokeinot ei ole täydellisiä ja plaaplaa. Usein lääke halutaan nopeasti markkinoille ja silloin jotain tutkimusta tehdään, mutta esimerkiksi vieroitus ei ole niin kiintoisa tutkimuskohde kuin lyhyehköt tutkimukset jonka jälkeen lääkeyhtiö alkaa tahkota lääkkeellä rahaa. Jokainen potilas ansaitsee tietää sen että lääkkeisiin voi myöhemmin tulla löydetyksi haittoja ja riskejä vaikkapa pitkäaikaisen käytön osalta mitä aluksi ei ymmärretä. Kun seuraa esimerkiksi psykiatristen lääkkeiden kehityskulkua, monessa tapauksessa niitä on aluksi pidetty turvallisempina kuin ne on ja vasta myöhemmin havaittu haittoja ja esimerkiksi addiktion syntyä jopa terapeuttisilla annoksilla. Bentsojakin pidettiin aikanaan paljon turvallisempina, vuosikymmeniä myöhemmin lääkärit suhtautuvat niihin melkein inholla pitäen niitä myrkkyinä.

Pitkän ajan masennuslääkkeen käyttäjänä, voin ainakin itse sanoa, että omalla kohdallani niihin sisältyi sekä riippuvuuden tunnetta, lopetushankaluuksia ja käytön aikana ilmeni lukuisia haittoja, mistä lääkäri ei ollut sanallakaan maininnut ennen käyttöä mikä olisi ehkä saanut minut punnitsemaan oikeasti haluanko käyttää lääkettä. Kunpa toivon, että olisin tavannut kriittisemmän lääkärin alunalkujaan nuorena ja minulla ei olisi lääkärit vaihtuilleet. No, aina ei onni ole myötä potilaana.

Ja jos katsantokanta on, että onnistunut masennuslääkevieroitus on sellainen, että potilas aloittaa lääkkeet nopeasti uudelleen tai uusia lääkityksiä oireita korjaamaan, niin se ei ole mielestäni kovin onnistunut alasajo.

Tai jos katsotaan sellaisten lasien läpi, että kun potilaalla mahdollisesti on lopetuksen jälkeen vaikkapa puhjennut joku uusi oirekuva mitä ei ollut ennen lääkkeitäkään yhtä voimakkaana, niin se on sitten uusi sairaus tai sanotaan että potilaalla on relapsi ja tämänhän piikkiin kaikki oireilut voi laittaa. Silloinhan voi ajatella tämä ei tietenkään liity mitenkään masennuslääkkeen vieroitusoireisiin eikä masennuslääkkeiden vieroitusoireita ole olemassakaan. Korvien välissähän se on. Tällöinkin lääkäri voi sanoa, että ei minun potilaillani mitään alasajo-ongelmia ole ollut.

Ja kyllä, uskon, että lääkärisuhteissa mitkä olisivat tiiviimpiä, avoimia haittojen ja mahdollisten ongelmien osalta, suhtauduttaisiin lääkkeisiin lähinnä kuin kipulääkkeisiin eikä kuin insuliiniin ja niissä olisi riittävästi seurantaa haittojen osalta eikä potilasta vain varuilta roikotettaisi lääkityksillä ylipitkiä aikoja, mietittäisiin mitä potilas voisi lääkkeettömästi tehdä olonsa eteen ja oikeasti satsattaisiin potilastuntemukseen muutenkin kuin että lääkäri äkkiä tutustuu potilaaseen tekstin pohjalta, voi olla että tällaisia ongelmia ei olisi siinä määrin.

Itse podin kuukausia kestäneen vuosikymmenen kestäneen lääkityksen alasajon jälkeen vaikeita oireita mitä minulla ei ennen lääkkeitä ollut, mm. univaikeuksineen mistä minulla ei ollut aiemmin ollut sellaisena kokemusta ja oli hyvin kummallinen ahdistava olo. En usko päivääkään enää, että lopetusoireet kestävät kaikilla vain pari viikkoa, muutaman viikon. En usko tähän pätkääkään enää. Eikä Britanniassakaan kaikki lääkärit: http://www.heraldscotland.com/news/health/16079922.Psychiatrists_accused_of__dangerous__and__misleading__comments_on_antidepressant_withdrawal/ Olisi ehkä pitänyt lukea lääkepaketti tarkemmin sillä siellä mainittiin näin "Joillakin ne (lopetusoireet) voivat kuitenkin olla vaikeita tai kestää kauan (2–
3 kuukautta tai kauemmin)." Lääkärikin tosin väitti toista ja laittoi oireitani vaan sairauteni piikkiin. Voi olla myös erilaisia potilaita, voi olla että toisilla lääkkeen alasajo on hankalampaa kuin toisilla ja itse näkisin kyllä varoitusmerkkinä erityisesti monimutkaisen lääkehistorian (mahdollisine seinään lopetuksineen), isot annokset, tietyt lääkkeet kuten Venlafaksiini mitkä on hankalampi purkaa joillakin ja pitkän käyttöajan sekä mahdolliset aiemmat lopetusvaikeudet. Ja sen että ei ole ehkä saanut kunnollista terapiaa jolloin asiat eivät ole tulleet käsitellyksi, tai terapia ei ole onnistunut lääkityksen takia mm.tunteiden leikkautumisen vuoksi.

Ja ymmärrän täysin resurssipulan, mitä esimerkiksi terapian osalta on ja oven mikä voi olla kiinni niillä potilailla jotka eivät halua käyttää lääkkeitä. Jos haluaa lääkkeetöntä hoitoa, sen saaminen voi olla hankalaa. Itsellä tuntuu, että koko kokemus lääkkeiden alasajosta niin pitkäaikaisen käytön jälkeen tarvitsisin jo sen takia terapiaa. Selvitäkseni hoidosta, ja siitä tunteesta, että koen että minua on satutettu ja jätetty informoimatta jotain tärkeää mitä olisin halunnut tietää lääkkeiden käytöstä. Ja siitä että syytän itseäni lääkkeiden käytöstä niin pitkään, olisi pitänyt tietää paremmin. No, onneksi olen saanut "terapiaa" tästä, että olen voinut kirjoittaa kokemuksiani ylös.

En ota tässä kantaa bentsojen puolesta, tuon vaan esille sen, että ainakin psykiatrian piirissä tiedetään masennuslääkkeillä olevan potilaan elämänlaatua tuhoavia ja elämää vaikeuttavia haittavaikutuksia.

LKT, pro­fes­sori, psy­kiatrian eri­kois­lää­käri Matti O. Huttunen on kirjoittanut Lääkä­ri­leh­teen 3/2016 näkö­kul­ma­kir­joi­tuksen, jossa hän sanoo: "Hy­västä siedet­tä­vyy­destään huoli­matta bentso­diat­se­piinit kui­tenkin hel­posti kor­vataan kalliim­milla ma­sennus- tai psy­koo­si­lääk­keillä, joil­la kui­tenkin on useammin jo­ko kiusal­lisia tai myös vaaral­lisia haitta­vai­ku­tuksia. /.../ (Bentso)kiel­teisen asenteen taus­talla on var­masti useita teki­jöitä. Uu­sia ja kal­liimpia lääk­keitä on markki­noitu myö­hemmin vää­räksi osoit­tau­tu­neilla väit­teillä, et­tä ne ei­vät ai­heuta riippu­vuutta."

Bentsoista vielä se, että Huttunen painottaa niihin liit­tyvän on­gelmia ja haitta­vai­ku­tuksia. Mutta hän pitää niitä masennuslääkkeitä parampana vaihtoehtona niin tila­päisen ja lyhy­tai­kaisen ahdis­tu­nei­suuden hoi­toon kuin osalle pitkäai­kai­sesta ahdis­tu­nei­suu­desta kärsi­vistä poti­laista.

Näkökulmakirjoitus löytyy tästä linkistä: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/bentsodiatsepiineja-ei-pida-kauhistella/

Olen sitä mieltä, että liian moni lääkäri arvioi masennuslääkityksen hyötyjä suhteessa haittoihin vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Professori Sirkka-Liisa Kivelä korostaa, että moniammatillista yhteistyötä tarvitaan lisää siksi, että lääketiede ja lääkäreiden osaaminen kapenee ja syvenee koko ajan; kokonaiskuvan hahmottamiseksi tarvitaan useita eri asiantuntijoita.

ghutykshu kirjoitti:

En ota tässä kantaa bentsojen puolesta, tuon vaan esille sen, että ainakin psykiatrian piirissä tiedetään masennuslääkkeillä olevan potilaan elämänlaatua tuhoavia ja elämää vaikeuttavia haittavaikutuksia.

LKT, pro­fes­sori, psy­kiatrian eri­kois­lää­käri Matti O. Huttunen on kirjoittanut Lääkä­ri­leh­teen 3/2016 näkö­kul­ma­kir­joi­tuksen, jossa hän sanoo: "Hy­västä siedet­tä­vyy­destään huoli­matta bentso­diat­se­piinit kui­tenkin hel­posti kor­vataan kalliim­milla ma­sennus- tai psy­koo­si­lääk­keillä, joil­la kui­tenkin on useammin jo­ko kiusal­lisia tai myös vaaral­lisia haitta­vai­ku­tuksia. /.../ (Bentso)kiel­teisen asenteen taus­talla on var­masti useita teki­jöitä. Uu­sia ja kal­liimpia lääk­keitä on markki­noitu myö­hemmin vää­räksi osoit­tau­tu­neilla väit­teillä, et­tä ne ei­vät ai­heuta riippu­vuutta."

Bentsoista vielä se, että Huttunen painottaa niihin liit­tyvän on­gelmia ja haitta­vai­ku­tuksia. Mutta hän pitää niitä masennuslääkkeitä parampana vaihtoehtona niin tila­päisen ja lyhy­tai­kaisen ahdis­tu­nei­suuden hoi­toon kuin osalle pitkäai­kai­sesta ahdis­tu­nei­suu­desta kärsi­vistä poti­laista.

Näkökulmakirjoitus löytyy tästä linkistä: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/bentsodiatsepiineja-ei-pida-kauhistella/

Olen sitä mieltä, että liian moni lääkäri arvioi masennuslääkityksen hyötyjä suhteessa haittoihin vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Professori Sirkka-Liisa Kivelä korostaa, että moniammatillista yhteistyötä tarvitaan lisää siksi, että lääketiede ja lääkäreiden osaaminen kapenee ja syvenee koko ajan; kokonaiskuvan hahmottamiseksi tarvitaan useita eri asiantuntijoita.

Lue lisää

Kiitos hyvistä kommenteista. Näissä edellisissä kommentissa on luettavissa paljon hyvää mutta ikävää faktaa ja mm. juuri se ydinongelma, jonka vuoksi psyyken lääkkeistä saadaan potilaalle hyvin epämiellyttäviä kokemuksia. On muistettava, että esim masennusoireiden kirjo on hyvin laaja. Jokaisella se on yksilöllinen ja masennukseen liittyy usein muita psyykkisiä oireita kuten ahdistusta, eli kysymyksessä on lopulta usean ongelman yksilöllinen sekoitus. Aina kun puhumme kroonistuneesta sairaudesta ja vuosien tai vuosikymmenten problematiikasta on se vielä aivan oma erittäin haastava juttunsa. Lääkitysten haitat myös korostuvat ja lisääntyvät lääkityksiä yhdistellessä ja valitettavan usein lääkäriltä unohtuu tarkastaa uusia mielialalääkkeitä lisätessä yhteisvaikutukset muiden elimellisten sairauksien lääkkeiden kanssa. Yhteisvaikutukset ovat eri asia kuin haittavaikutukset mutta potilaalle käytännössä sama asia; haitta ilmenee kun lääke lisättiin. Myöskin aina mielialalääkettä käytettäessä tulisi kirjata sairauskertomukseen selkeästi miten mikäkin lääke on vaikuttanut, onko vaikuttanut vai ei, onko tullut haittoja ja jos on, niin mitä. Tämä on erittäin tärkeää infoa tulevaisuutta ajatellen.
Edellä olevissa kommenteissa tulee esille se valitettava asia, jota liikaa ilmeisesti tapahtuu: lääkkeitä ”roiskitaan” eli aloitetaan juurikin kertomatta sitten haitoista tai lääkehoidon pidempiaikaisesta suunnitelmasta, johon kuuluu olennaisesti myös mahdollinen lääkkeen lopetus. Aiemmassa kommentissani, jossa mainitsin ehken kärkevästi potilaiden lopettavan heikoin perustein lääkityksiään oma-aloitteisesti keskustelupalstojen pelotteluiden tai esim jonkin ajankohtaisongelman tai lehtijutun takia ja sitten ollaankin ongelmissa. Jos lääkäri on aloittanut lääkkeen tyyliin ”ota tosta ja koita pärjätä”, niin en todellakaan arvostele potilasta jos hän tietoa etsii ja tekee joskus sen lopettamispäätöksen itse. Mutta tarkoitin tällä juuri sitä, että esim oma toimitatapani on sellainen, että jos potilas päättää itse lopettaa lääkkeen, niin noin sen ei pitäisi tapahtua, silloin se on omaa tyhmyyttä. Tänäänkin aloitin uuden lääkityksen uudelle potilaalle. Järjestin hänelle tunnin vastaanottoajan koska en ehtinyt asiaan perehtyä ensimmäisellä käynnillä tarpeeksi pari päivää aikaisemmin. Lyhyesti: kartoitin tilanteen, kysyin omat toiveet, kerroin vaihtoehdot, yhteisymmärryksessä aloitettiin lääke. Kerroin aloitustavan, kerroin olennaiset tiedot haitoista ja painotin sitä, että potilasohjeessa mainituissa haitoissa ei valitettavasti ole ilmoitettu haittojen tilastollista todennäköisyyttä, joten ei tule pelästyä siä lukiessaan. Omasta tietokannastani näen haittojen luokittelun tyyliin, että haitan todennäköisyys on 1:10, 1:100, 1:1000, 1:10000 tai 1:100000. Onhan siinä aika iso ero, jos luet, että haitta voi olla luuytimen lama mutta todennäköisyys on 1 sadastatuhannesta. Nämä tilastolliset todennäköisyydet pitäisi olla ehdottomasti paketissa olevassa potilasohjeessa.
Nyt seuraan tämän potilaan lääkitystä kerran viikossa. Joka toisella viikolla soitto ja joka toisella vastaanotto. Jos mikä tahansa asia lääkkeeseen liittyen arveluttaa, pelottaa tms. hän voi jättää soittopyynnön sähköpostilla ja soitan aina saman vuorokauden aikana.
Tähän perustan sen näkemykseni, että jos näillä seurantamenetelmillä potilaan täytyy tehdä päätöksiä lääkkeestä itsenäisesti niin en enää oikein ymmärrä. Minä todellakin kannan vastuun hoidostani ja seuraan sitä aktiivisesti niin, että yksikään potilaani ei jää yksin lääkityksensä kanssa. En tiedä miten muut kollegat asian hoitavat. Tämä on minun tapani ja voin arvioida tätä asiaa vain sen pohjalta miten itse toimin. Olen valmis myös muuttamaan tätä toimintatapaani jos ei vaikuta hyvältä. Kertokaa mietteitä. Kuuntelen mielelläni.

Tavislääkäri kirjoitti:

Kiitos hyvistä kommenteista. Näissä edellisissä kommentissa on luettavissa paljon hyvää mutta ikävää faktaa ja mm. juuri se ydinongelma, jonka vuoksi psyyken lääkkeistä saadaan potilaalle hyvin epämiellyttäviä kokemuksia. On muistettava, että esim masennusoireiden kirjo on hyvin laaja. Jokaisella se on yksilöllinen ja masennukseen liittyy usein muita psyykkisiä oireita kuten ahdistusta, eli kysymyksessä on lopulta usean ongelman yksilöllinen sekoitus. Aina kun puhumme kroonistuneesta sairaudesta ja vuosien tai vuosikymmenten problematiikasta on se vielä aivan oma erittäin haastava juttunsa. Lääkitysten haitat myös korostuvat ja lisääntyvät lääkityksiä yhdistellessä ja valitettavan usein lääkäriltä unohtuu tarkastaa uusia mielialalääkkeitä lisätessä yhteisvaikutukset muiden elimellisten sairauksien lääkkeiden kanssa. Yhteisvaikutukset ovat eri asia kuin haittavaikutukset mutta potilaalle käytännössä sama asia; haitta ilmenee kun lääke lisättiin. Myöskin aina mielialalääkettä käytettäessä tulisi kirjata sairauskertomukseen selkeästi miten mikäkin lääke on vaikuttanut, onko vaikuttanut vai ei, onko tullut haittoja ja jos on, niin mitä. Tämä on erittäin tärkeää infoa tulevaisuutta ajatellen.
Edellä olevissa kommenteissa tulee esille se valitettava asia, jota liikaa ilmeisesti tapahtuu: lääkkeitä ”roiskitaan” eli aloitetaan juurikin kertomatta sitten haitoista tai lääkehoidon pidempiaikaisesta suunnitelmasta, johon kuuluu olennaisesti myös mahdollinen lääkkeen lopetus. Aiemmassa kommentissani, jossa mainitsin ehken kärkevästi potilaiden lopettavan heikoin perustein lääkityksiään oma-aloitteisesti keskustelupalstojen pelotteluiden tai esim jonkin ajankohtaisongelman tai lehtijutun takia ja sitten ollaankin ongelmissa. Jos lääkäri on aloittanut lääkkeen tyyliin ”ota tosta ja koita pärjätä”, niin en todellakaan arvostele potilasta jos hän tietoa etsii ja tekee joskus sen lopettamispäätöksen itse. Mutta tarkoitin tällä juuri sitä, että esim oma toimitatapani on sellainen, että jos potilas päättää itse lopettaa lääkkeen, niin noin sen ei pitäisi tapahtua, silloin se on omaa tyhmyyttä. Tänäänkin aloitin uuden lääkityksen uudelle potilaalle. Järjestin hänelle tunnin vastaanottoajan koska en ehtinyt asiaan perehtyä ensimmäisellä käynnillä tarpeeksi pari päivää aikaisemmin. Lyhyesti: kartoitin tilanteen, kysyin omat toiveet, kerroin vaihtoehdot, yhteisymmärryksessä aloitettiin lääke. Kerroin aloitustavan, kerroin olennaiset tiedot haitoista ja painotin sitä, että potilasohjeessa mainituissa haitoissa ei valitettavasti ole ilmoitettu haittojen tilastollista todennäköisyyttä, joten ei tule pelästyä siä lukiessaan. Omasta tietokannastani näen haittojen luokittelun tyyliin, että haitan todennäköisyys on 1:10, 1:100, 1:1000, 1:10000 tai 1:100000. Onhan siinä aika iso ero, jos luet, että haitta voi olla luuytimen lama mutta todennäköisyys on 1 sadastatuhannesta. Nämä tilastolliset todennäköisyydet pitäisi olla ehdottomasti paketissa olevassa potilasohjeessa.
Nyt seuraan tämän potilaan lääkitystä kerran viikossa. Joka toisella viikolla soitto ja joka toisella vastaanotto. Jos mikä tahansa asia lääkkeeseen liittyen arveluttaa, pelottaa tms. hän voi jättää soittopyynnön sähköpostilla ja soitan aina saman vuorokauden aikana.
Tähän perustan sen näkemykseni, että jos näillä seurantamenetelmillä potilaan täytyy tehdä päätöksiä lääkkeestä itsenäisesti niin en enää oikein ymmärrä. Minä todellakin kannan vastuun hoidostani ja seuraan sitä aktiivisesti niin, että yksikään potilaani ei jää yksin lääkityksensä kanssa. En tiedä miten muut kollegat asian hoitavat. Tämä on minun tapani ja voin arvioida tätä asiaa vain sen pohjalta miten itse toimin. Olen valmis myös muuttamaan tätä toimintatapaani jos ei vaikuta hyvältä. Kertokaa mietteitä. Kuuntelen mielelläni.

Lue lisää

-Tuli vielä mieleen semmoinen, että vaikka ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen niin myöskin erittäin monella lääkärillä on itsellään omakohtaista kokemusta mielialalääkkeistä. Emme me ole immuuneja sairauksille kuten aiemmin olen todennut. Sairastin itse 5 vuoden hyvin vaikean ja sitkeähoitoisen masennuksen ja nyt olen loppusuoralla sen selättämisen kanssa. En edes suhtaudu asiaan niin, että se olisi ohi vaan tulee olemaan osa minua koko lopun elämäni ja voi nostaa päätään uudelleen. Oma kokemukseni on se, että mielialalääke pelasti minut. Se tarvittiin kääntämään kelkan suunta ja sen jälkeen sain mahdollisuuksia nähdä ongelman eri näkökulmasta ja pääsin pois umpikujasta, joka esti paranemisen ja todellisten ratkaisujen löytämisen. Ilman toimivaa lääkettä en usko, että olisin tässä tilanteessa nyt. Mutta en väitä edes, että lääke olisi minut parantanut. Ei mikään masennus korjaannu pelkällä pillerillä. On vastuutonta ja väärän toivon antamista hätää kärsivälle ihmiselle edes sanoa näin. Oman sairastumiseni ja siitä selviämisen kautta olen saanut melkoisen paljon enemmän eväitä mielialapotilaan kohtaamiseen ja yhteisen kielen löytymiseen. Uskoisin jonkinlaista uskottavuuttakin olevan enemmän vuorovaikutussuhteessa koska en puhu pelkästään luennoilla ja kirjoista luetusta tiedosta.
Vasta oman sairastumiseni kautta kykenin ymmärtämään kuinka järkyttävästä sairaudesta on kysymys. Sen vuoksi puolustan myös aktiivisia lääkehoitoja vastuullisesti määrättynä ja perusteellisesti potilaan tilanne arvioiden koska oman kokemukseni myötä haluan yhä enemmän antaa potilaalle kaiken sen avun paranemiseen ja elämän valon löytämiseen uudelleen koska masennuksen aiheuttamaa kärsimystä ei kukaan ole ansainnut. Ymmärrän omakohtaisesti myös sen, mitä se tarkoittaa kun puntaroimme toimivan lääkkeen hyötyä vs haittaa siinä vinkkelissä, että jatkammeko sillä hoitoa. Joskus haittoja aiheuttava lääke voi kuitenkin olla se oikea ratkaisu mutta sen käyttäminen jälleen kerran vaatii yhteisymmärrystä ja potilaan omaa päätöstä kun lääkäri on kertonut riittävän asiallisesti ja kattavasti faktat, joiden pohjalta päätöksen pystyy tekemään.

Tavislääkäri kirjoitti:

-Tuli vielä mieleen semmoinen, että vaikka ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen niin myöskin erittäin monella lääkärillä on itsellään omakohtaista kokemusta mielialalääkkeistä. Emme me ole immuuneja sairauksille kuten aiemmin olen todennut. Sairastin itse 5 vuoden hyvin vaikean ja sitkeähoitoisen masennuksen ja nyt olen loppusuoralla sen selättämisen kanssa. En edes suhtaudu asiaan niin, että se olisi ohi vaan tulee olemaan osa minua koko lopun elämäni ja voi nostaa päätään uudelleen. Oma kokemukseni on se, että mielialalääke pelasti minut. Se tarvittiin kääntämään kelkan suunta ja sen jälkeen sain mahdollisuuksia nähdä ongelman eri näkökulmasta ja pääsin pois umpikujasta, joka esti paranemisen ja todellisten ratkaisujen löytämisen. Ilman toimivaa lääkettä en usko, että olisin tässä tilanteessa nyt. Mutta en väitä edes, että lääke olisi minut parantanut. Ei mikään masennus korjaannu pelkällä pillerillä. On vastuutonta ja väärän toivon antamista hätää kärsivälle ihmiselle edes sanoa näin. Oman sairastumiseni ja siitä selviämisen kautta olen saanut melkoisen paljon enemmän eväitä mielialapotilaan kohtaamiseen ja yhteisen kielen löytymiseen. Uskoisin jonkinlaista uskottavuuttakin olevan enemmän vuorovaikutussuhteessa koska en puhu pelkästään luennoilla ja kirjoista luetusta tiedosta.
Vasta oman sairastumiseni kautta kykenin ymmärtämään kuinka järkyttävästä sairaudesta on kysymys. Sen vuoksi puolustan myös aktiivisia lääkehoitoja vastuullisesti määrättynä ja perusteellisesti potilaan tilanne arvioiden koska oman kokemukseni myötä haluan yhä enemmän antaa potilaalle kaiken sen avun paranemiseen ja elämän valon löytämiseen uudelleen koska masennuksen aiheuttamaa kärsimystä ei kukaan ole ansainnut. Ymmärrän omakohtaisesti myös sen, mitä se tarkoittaa kun puntaroimme toimivan lääkkeen hyötyä vs haittaa siinä vinkkelissä, että jatkammeko sillä hoitoa. Joskus haittoja aiheuttava lääke voi kuitenkin olla se oikea ratkaisu mutta sen käyttäminen jälleen kerran vaatii yhteisymmärrystä ja potilaan omaa päätöstä kun lääkäri on kertonut riittävän asiallisesti ja kattavasti faktat, joiden pohjalta päätöksen pystyy tekemään.

Lue lisää

Sairastit sairautta jota ei ole tieteellisesti olemassa? Kiehtovaa.

Tavislääkäri kirjoitti:

-Tuli vielä mieleen semmoinen, että vaikka ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen niin myöskin erittäin monella lääkärillä on itsellään omakohtaista kokemusta mielialalääkkeistä. Emme me ole immuuneja sairauksille kuten aiemmin olen todennut. Sairastin itse 5 vuoden hyvin vaikean ja sitkeähoitoisen masennuksen ja nyt olen loppusuoralla sen selättämisen kanssa. En edes suhtaudu asiaan niin, että se olisi ohi vaan tulee olemaan osa minua koko lopun elämäni ja voi nostaa päätään uudelleen. Oma kokemukseni on se, että mielialalääke pelasti minut. Se tarvittiin kääntämään kelkan suunta ja sen jälkeen sain mahdollisuuksia nähdä ongelman eri näkökulmasta ja pääsin pois umpikujasta, joka esti paranemisen ja todellisten ratkaisujen löytämisen. Ilman toimivaa lääkettä en usko, että olisin tässä tilanteessa nyt. Mutta en väitä edes, että lääke olisi minut parantanut. Ei mikään masennus korjaannu pelkällä pillerillä. On vastuutonta ja väärän toivon antamista hätää kärsivälle ihmiselle edes sanoa näin. Oman sairastumiseni ja siitä selviämisen kautta olen saanut melkoisen paljon enemmän eväitä mielialapotilaan kohtaamiseen ja yhteisen kielen löytymiseen. Uskoisin jonkinlaista uskottavuuttakin olevan enemmän vuorovaikutussuhteessa koska en puhu pelkästään luennoilla ja kirjoista luetusta tiedosta.
Vasta oman sairastumiseni kautta kykenin ymmärtämään kuinka järkyttävästä sairaudesta on kysymys. Sen vuoksi puolustan myös aktiivisia lääkehoitoja vastuullisesti määrättynä ja perusteellisesti potilaan tilanne arvioiden koska oman kokemukseni myötä haluan yhä enemmän antaa potilaalle kaiken sen avun paranemiseen ja elämän valon löytämiseen uudelleen koska masennuksen aiheuttamaa kärsimystä ei kukaan ole ansainnut. Ymmärrän omakohtaisesti myös sen, mitä se tarkoittaa kun puntaroimme toimivan lääkkeen hyötyä vs haittaa siinä vinkkelissä, että jatkammeko sillä hoitoa. Joskus haittoja aiheuttava lääke voi kuitenkin olla se oikea ratkaisu mutta sen käyttäminen jälleen kerran vaatii yhteisymmärrystä ja potilaan omaa päätöstä kun lääkäri on kertonut riittävän asiallisesti ja kattavasti faktat, joiden pohjalta päätöksen pystyy tekemään.

Lue lisää

En puutu sairastumiseen/sairastamiseen millään tavalla tässä kohtaa, mutta se on täysin totta, että ihminen, jolla on omakohtaista kokemusta asioista, tietää ja osaa suhtautua niihin lähes täysin eri tavalla kuin joku, joka " on lukenut näin ja niin ".
Eikä tämä asia pidä paikkaansa ainoastaan lääketieteeseen liittyvissä asioissa, vaan monenlaiseen muuhunkin.
Se on sitä ns. kokemusasiantuntijuutta.

Hyvä vinkkilinkki. Too Much Medicine -symposiumissa myös psykiatrian emeritusprofessori Allen Frances. Häneltä mielenkiintoista pöytäkeskustelua herättänyt kommentti twitterissä.
Tämä twitterlinkki https://twitter.com/AllenFrancesMD/status/1016809634294784000

wsxcderf kirjoitti:

Hyvä vinkkilinkki. Too Much Medicine -symposiumissa myös psykiatrian emeritusprofessori Allen Frances. Häneltä mielenkiintoista pöytäkeskustelua herättänyt kommentti twitterissä.
Tämä twitterlinkki https://twitter.com/AllenFrancesMD/status/1016809634294784000

Lue lisää

Allen Frances on troijalainen hevonen.

48hf5i76g kirjoitti:

Allen Frances on troijalainen hevonen.

Senkö vuoksi troijalainen hevonen, koska on _psykiatrian_ emeritusprofessori? Mitä hän juonii? Ja keiden pään menoksi hän on ujuttautunut ns. lääkekriittisiin sisäpiireihin?

En tunne Allen Francesin näkemyksiä muuta kuin sen verran, mitä näissä keskusteluissa on häneen linkattu, ja siksi kiinnostaa tietää enemmän. Minulle on syntynyt vaikutelma, että hän edustaa sitä psykiatripopulaatiota, jolle on kehittynyt hankkimiensa tietojen vuoksi kyky havaita ja ymmärtää masennuslääkkeiden haittoja. Hänhän kritisoi lääkekeskeistä mielenterveyshoitoa ja sitä, että psykiatria diagnosoi normaalitunteita sairaudeksi. En tosiaankaan tunne tarkemmin hänen toimintaansa, joten väärässäkin voin olla, tai liian luottavainen.

Yleisesti tiedetään, että Suomessa psykiatria on ammattikunta, jota oma edunvalvontayhdistys johtaa kivikautisin menetelmin siinä mielessä, että vaikka psykiatrisen hoidon ongelmista puhuminen on sallittua (ja nykyään ongelmia äkkiä äkkääviä nuoria lääkäreitäkin pitää kollegiaalisesti tukea), niin vieläkään ei siellä ole päästy eroon luolamiesmäisestä epäluulosta julkista ja avointa keskustelua kohtaan. Siksi kriittiset keskustelut käydään luolan perällä ja pimeässä jottei edes omat näe kuka puhuu, koska koskaan ei voi tietää kuka loukkaantuu milloin mistäkin niin että "raippa" alkaa laulaa, ja eristys alkaa. No, toki on myös näitä psykiatreja, jotka ovat saavuttaneet tai menettäneet tietynlaisen asemansa psykiatrian kukkulalla, ja siksi heidän ei tarvitse pelätä seurauksia, kun puhuvat avoimesti psykiatrisen hoidon ongelmista. Esimerkiksi Huttunen ja Furman ovat puhuneet alansa käyttämiin lääkityksiin ja hoitoihin liittyvistä ongelmista avoimesti, ja mielestäni potilaan edun nimissä.

Kokemuksesta tiedän, että masennuslääkkeiden haitoista ja vieroitusoireista ei lääkäreillä ja psykiatreilla ole riittävästi tietoa. Tai sitten lääkekärsimyksessä tuolloin kohtaamani lääkärit ja psykiatrit olivat välinpitämättömiä ja sivuuttivat haitat ja vieroitusoireet, päättivät elämästäni minulta kysymättä, minun puolesta. S**tanan tunarit!

Kuitenkin! Koska en halua, että kukaan joutuu kokemaan samaa pitkäaikaista masennuslääkityshelvettiä kuin jouduin lääkkeitä syödessä ja niiden purussa, niin pidän hyvänä asiana sitä, että edes jokunen psykiatri, kuten nyt myös tämä Allen Frances, osoittaa suoraselkäisyyden merkkejä lääketeollisuuden markkinoinnin edessä. Sisältä päin on nopeampi ja helpompi vaikuttaa vääristyneisiin hoitokäytäntöihin, etenkin jos sisälle syntyy joukkovoimaa. Yksin ei kukaan muutoksia saa aikaan.

Kaikesta ikiaikaisesta tunaroinnistaan huolimatta Suomessa mielenterveyshoidosta päättää
vielä psykiatrian ammattikunta laatimiensa käypä hoito -suositusten kautta. Psykiatriaa edustavat asiantuntijat heiluttavat myös tahtipuikkoa, kun mielenterveyshoidon toimintamalleista sovitaan sotepalvelujen uudistuksessa (millaisen hallituksen kokoonpanossa, nähtäväksi jää). Mutta jos psykiatria ei itse omin tiedoin pysty järjestämään mielenterveyshoitoa sille tasolle, että siitä on ihmisille hyötyä eikä haittaa, niin sitten yhteiskunnan on aika lakata luottamasta psykiatriaan.

Tapahtuu niin tai näin, lääketeollisuus meillä on kuitenkin aina keskuudessamme. Ja siellä maailman etevimmät mainosnikkarit.

Tuo omatoiminen tulostaminenhan on viisas idea. Huolehtii vain, ettei hukkaa papereita ja laittaa silppuriin käynnin jälkeen. Voisin jopa itse harkita vastaavaa järjestelyä.

Kantajärjestelmää koskevien merkittävien tietosuojaongelmien vuoksi pidän itsekin kaikki mahdolliset kiellot päällä, mikä eittämättä mutkistaa lääkärissä käyntejä, kun sitä tiettyä tietoa sitten haluaisi lääkärille jakaa. Olen kuitenkin päätynyt pitämään kiellot ehdottamasti mielummin päällä kuin poissa järjestelmän tietosuojaongelmien takia ja yksityisyyyttäni suojatakseni.

Aiheesta samalla laajemmasta näkökulmasta: Kanta-järjestelmä on tyypiltään hyvin sosialistinen niin, että se on muodoltaa potilasta vastaan ja valtion hyväksi. En pidä tuollaisista vakoilujärjestelmistä. Valtio pyrkii jatkuvasti kaventamaan kansalaisten yksityisyydensuojaa ja perusoikeuksia, joista massavalvonnan mahdollistava tiedustelulaki ja tällä viikolla ehdotettu, mutta tulevaisuuteen siirretty, salaisen polisiin (SUPO) pääsy kansalaisten yksityiselämää koskevaan tietoon aijotaan sallia. Suomi on kehittynyt kohti poliisivaltiota jo jonkin aikaa. Salaisen poliisin pääsy yksityiselämää koskevaan tietoon vahvistaa Suomen statusta valvontayhteiskuntana Venäjän, Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Kiinan tapaan. Vielä puuttuu kaduilta kasvoja lukevat valvontakamerat, mikä toteutunee 2020-luvun aikana.

Tosiaan, pelottavaa on "kehitys".

Hoitopaikan valinnasta vielä, että perusterveydenhuoltoa on siis helppo vaihtaa toiseen kuntaan. Se on ilmoitusasia, hoituu yhdellä käynnillä terveyskeskuksessa. Jos tarvitsee sairaalahoitoa, on vähän vaikeampaa, koska kiireellisissä tapauksissa joutuu menemään oman alueen sairaalaan. Sinne siis jossa ehkä on niitä vanhoja psyk.merkintöjä joita ei halua että luetaan, tai ehkä jos ei ole tyytyväinen hoitoon eikä siksi halua sinne enää. Jos asia ei ole kiireellinen voi siirtää myös erikoissairaanhoidon toiseen paikkaan. Toisen sairaanhoitopiirin sairaalaan siis. Matkaa tulee tietysti enemmän.

Psykiatriseen hoitoon voi siis päästä muuallekin kuin omaan lääniinsä, ja muissakin vaivoissa voi hakeutua haluaamansa sairaalaan jossa ehkä on parempi hoito ja erikoistuminen. Lähetteen voi tehdä kuka lääkäri tahansa, vaikka yksityinenkin. Siis jos ei ole kyseessä päivystystapaus.
Omakannasta tulosteet mukaan, niin lääkäri saa niistä tietää vaivan taustat ilman että tarvitsee antaa hänelle lupaa kurkkia Kantaa.

https://www.hoitopaikanvalinta.fi/?gclid=EAIaIQobChMIwsGErNjJ3gIVAqmaCh2KwQgmEAAYASAAEgJ6BPD_BwE

näin.on.näreet kirjoitti:

Tosiaan, pelottavaa on "kehitys".

Hoitopaikan valinnasta vielä, että perusterveydenhuoltoa on siis helppo vaihtaa toiseen kuntaan. Se on ilmoitusasia, hoituu yhdellä käynnillä terveyskeskuksessa. Jos tarvitsee sairaalahoitoa, on vähän vaikeampaa, koska kiireellisissä tapauksissa joutuu menemään oman alueen sairaalaan. Sinne siis jossa ehkä on niitä vanhoja psyk.merkintöjä joita ei halua että luetaan, tai ehkä jos ei ole tyytyväinen hoitoon eikä siksi halua sinne enää. Jos asia ei ole kiireellinen voi siirtää myös erikoissairaanhoidon toiseen paikkaan. Toisen sairaanhoitopiirin sairaalaan siis. Matkaa tulee tietysti enemmän.

Psykiatriseen hoitoon voi siis päästä muuallekin kuin omaan lääniinsä, ja muissakin vaivoissa voi hakeutua haluaamansa sairaalaan jossa ehkä on parempi hoito ja erikoistuminen. Lähetteen voi tehdä kuka lääkäri tahansa, vaikka yksityinenkin. Siis jos ei ole kyseessä päivystystapaus.
Omakannasta tulosteet mukaan, niin lääkäri saa niistä tietää vaivan taustat ilman että tarvitsee antaa hänelle lupaa kurkkia Kantaa.

https://www.hoitopaikanvalinta.fi/?gclid=EAIaIQobChMIwsGErNjJ3gIVAqmaCh2KwQgmEAAYASAAEgJ6BPD_BwE

Lue lisää

Henkilökohtaisesti en suosita ketään hakeutumaan psykiatrian käsiin. Se on oman oksan sahaamista. Psykiatria ei ole auttamassa kohteitaan vaan kontrolloimassa ja/tai rankaisemassa.

Jos elämä potkii päähän, kannattaa ehkäpä mennä jonnekin niin sanottuihin kolmannen sektorin paikkoihin, joissa käynneistä tai henkilötiedoista ei pidetä kirjaa. Toisaalta en ole varma näiden paikkojen salassapitovelvollisuuksista, joten siitä kannattaa varmistua, ettei kerro asioitaan henkilöille, jotka juoruavat asiat eteenpäin tutuilleen ilman edes mahdollisuutta joutua vastuuseen oikeiden edessä. Hyvä nyrkkisääntö muistaa on, että jos kysytään sotua, tai muutoin identiteetti halutaan selvittää, kannattaa kieltäytyä kertomasta, kiittää kauniisti, maksaa, lähteä pois ja olla palaamatta. Kaikkia psykiatriseen rekisteriin tehtäviä merkintöjä voidaan ja käytetään henkilöä vastaan myöhemmin hänen elämässään. Tuleva salaisen poliisin tietourkintaoikeus on vain jatkumoa tähän asiaan.

Yksityisen puolen psykiatria on yhdistetty julkiseen juurikin muun muassa Kanta-järjestelmän kautta. Lisäksi yksityisen puolen psykiatreja velvoitetaan vangitsemaan henkilö samalla tavalla kuin julkisella puolella, mikäli hänen todetaan tai epäillään rikkovan mielenterveyslakia. Siksi muutamaan vuoteen, muistaakseni vuodesta 2015 lähtien, yksityiselläkään puolella ei ole tieto- eikä terveyden kannalta turvallista asioida elämänongelmien selvittämiseksi. Henkilöä koskevien tietojen sosiaalisoinnin myötä psykiatria, psykologit, psykoterapeutit ja lääkärit ovat pettäneet ihmisille antamansa lupauksen tietojensa luottamuksellisuudesta jakamalla luottamuksen alla annetut tiedot valtiolle. Se mitä kerrot tänään salassapitovelvollisuuden alaiselle taholle saattaa olla vuosikymmenen päästä avointa kaikille niille, joilta tiedot halusit pimittää. Valtioon ei ole koskaan luottaminen. Se on hyvä oppia jo nuorena. Itse opin sen kovin myöhään, mutta opin kuitenkin.

Kommenttini 12.7.2018 viestiin on poistettu. Se tästäkin sananvapaudesta, koska siinä oli vain kerrottu sama asia, mikä löytyy julkisista lähteistä, koskien erään psykiatri-psykoterapeutin ammatinharjoittamisoikeuden rajoitusta.