Oikeusministeri Häkkänen sanoo ei sharialaille!

– Uskonnolla tai kulttuurilla ei voi perustella esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeuksien loukkaamista pakkoavioliitoilla tai silpomisella. Suomessa ei ole mitään tilaa sharia-laille tai muille rinnakkaisyhteiskuntaa tavoitteleville pyrkimyksille. Oikeudet ovat yhdenvertaisia jokaiselle.

Sanoista tekoihin on vielä matkaa.

Muslimeilla on nimittäin ollut Suomessa jo pitkään sharia-tyyppisiä istuntoja, joissa on vihitty pariskuntia ja joissa on ratkottu muslimiyhteisön ongelmia.

Sharian mukaisesta toiminnasta on kirjoitettu mediassa jo aikaa sitten. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi vuonna 2009 näin:

"Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Chehab Khodrin mukaan Suomessa on solmittu satoja avioliittoja pelkästään islamin lakien mukaan. Osassa liitoista vaimot ovat selvästi alle 18-vuotiaita. Aamulehden haastattelema Khodr itse ei näe mitään eroa avioliiton ja seurustelun aloittamisen välillä."
5149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaan eipä ole paljon Häkkäsen mielipiteillä arvoa kun löysät on jo housuissa. Suomesta viedään pikkutyttöjä silvottavaksi kotimaahansa ja sama juttu pakkoavioliittojen suhteen.
Nyt on Ruotsissakin ns, suvaitsevaisto alkanut herätä näihin itse aiheuttamiinsa ongelmiin ja ovat hädissään alkaneet väsätä kaiken maailman opetusvideoita ja ohjeita niin kuin nyt esimerkiksi tämä älytön lusikkakikka.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805222200959587_ul.shtml
Mitä ihmeen järkeä tuossakin on?. Eiköhän nuo jutut tule myös näiden tyttöjen vanhempien tietoon ja löytäessään lusikan tytön pikkuhousuista tämä saa varmasti vain kärsiä vielä enemmän.

Äänestä

Suomen pitää islamisoitua kokonaan ja sharialaki voimaan heti!

Äänestä

Heko heko. Sehän on aivan se ja sama mitä tämä broileri- Häkkänen pillittää. Tosiuskovainen kuuntelee tää Kikkare-Häkkästä vasta , kun hän on vetänyt ylleen imaamin viitan.

Eihän nämä Häkkäseltä kysee yhtään mitään siitä miten he elelevät , vaan toimivat oikean uskonsa ja ikiaikaisen lain mukaan ja kumpikaan niistä ei oe tättärä-Häkkäsen valtuuksien alla.

Äänestä
  • Olet oikeassa, ei musut välitä siitä mitä yksi oikeusministeri sanoo. Täytyy olla tekoja sanojen tueksi.

    Äänestä

  • jfjgjbkvkvkv kirjoitti:

    Olet oikeassa, ei musut välitä siitä mitä yksi oikeusministeri sanoo. Täytyy olla tekoja sanojen tueksi.

    Hyvä kuitenkin että Häkkänen edes sanoo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hyvä.suunta kirjoitti:

– Uskonnolla tai kulttuurilla ei voi perustella esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeuksien loukkaamista pakkoavioliitoilla tai silpomisella. Suomessa ei ole mitään tilaa sharia-laille tai muille rinnakkaisyhteiskuntaa tavoitteleville pyrkimyksille. Oikeudet ovat yhdenvertaisia jokaiselle.

Sanoista tekoihin on vielä matkaa.

Muslimeilla on nimittäin ollut Suomessa jo pitkään sharia-tyyppisiä istuntoja, joissa on vihitty pariskuntia ja joissa on ratkottu muslimiyhteisön ongelmia.

Sharian mukaisesta toiminnasta on kirjoitettu mediassa jo aikaa sitten. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi vuonna 2009 näin:

"Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Chehab Khodrin mukaan Suomessa on solmittu satoja avioliittoja pelkästään islamin lakien mukaan. Osassa liitoista vaimot ovat selvästi alle 18-vuotiaita. Aamulehden haastattelema Khodr itse ei näe mitään eroa avioliiton ja seurustelun aloittamisen välillä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu