Ei se siihen lopu.

viimeinenelonkorjuu

19

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valtavatherätykset

      Kiinan ja Intian kristittyjen määrää ei tarkkaan tiedetä ja myös muslimimaailmassa tulee paljon ihmisiä uskoon. On arvioitu että tällä hetkellä todella uskossa olevia kristittyjä on 500 - 700 miljoonaa.

      • spällymälöö

        Muslimimaissahan ollaan jo uskossa ja uskotaan vieläpä samaan jumalaan kuin kristinuskossa. Luopuessaan uskostaan ja siirtyessään kilpailevan uskon kannatajaksi muslimi on vääräoppinen ja on ehkä surmattava.


      • >On arvioitu että tällä hetkellä todella uskossa olevia kristittyjä on 500 - 700 miljoonaa.

        On myös arvioitu, että Jeesus tulee pian. Jo lähes 2000 vuotta.


      • On siis todella uskossa olevia kristittyjä ja epätodella uskossa olevia kristittyjä.

        Ilmeisesti.


    • Herätyshei
    • Uskonpohjatontyhmyys

      Evankeliset liikkeet kasvavat lähinnä kehitysmaissa ja kouluttamattomien ja sivistymättömien ihmisten joukossa. Tietenkin, koska sellaisia lapsellisia typeryyksiä kykenee syöttämään vain lapsellisille typeryksille, jotka ovat valmiiksi taikauskoisia ja tietämättömiä ja vailla mitään yleissivistystä, kuten hihhulit yleensä aina.

      https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kristinusko-marginalisoituu-euroopassa/

      Sivistysvaltioissa, joissa väestön koulutustaso on korkea, aniharva enää ottaa vakavasti uskonnon tarjoamia säälittävän lapsellisia ja vastenmielisiä typeryyksiä, kuten tasa-arvon kieltämistä ja homojen ankaraa vihaamista ja vainoamista, nuoren maan kreationismista nyt puhumattakaan. Säälittävää marginaalia edustavat nuo säälittävät typerykset, joiden järkivapaista aivopieruista meillä on ilo nauttia tälläkin palstalla.

      • Hehhah

        << Sivistysvaltioissa, joissa väestön koulutustaso on korkea, aniharva enää ottaa vakavasti uskonnon tarjoamia säälittävän lapsellisia ja vastenmielisiä typeryyksiä, kuten tasa-arvon kieltämistä ja homojen ankaraa vihaamista ja vainoamista, nuoren maan kreationismista nyt puhumattakaan. Säälittävää marginaalia edustavat nuo säälittävät typerykset, joiden järkivapaista aivopieruista meillä on ilo nauttia tälläkin palstalla. >>

        Niin tosiaan, vaikka uskonto alkaa painua marginaaliin, noita uskovia on vielä paljon. Ja. marginalisoituessaan se tietysti vielä radikalisoituu eli hihhuleista tulee vielä fundamentalistisempia, joskin vaikutusvalta tietysti pienenee koko ajan. Kai se menee jotenkin niin, että kuten aaveita tai nibiruja näkevät ovat varsin äänekkäitä, heidän koohkaamisensa vaikuttaa aika naurettavalta (kun ovat niin pihalla tästä yhteiskunnasta), niin sama varmasti tapahtuu teisteillekin. Tai oikeammin: kyllähän yhteiskunnassa jo suhtaudutaan uskoviin vähän kuin puolimielisiin, naureskellen.

        << Evankeliset liikkeet kasvavat lähinnä kehitysmaissa ja kouluttamattomien ja sivistymättömien ihmisten joukossa. >>

        Näinhän se menee: ylipäätäänkin kouluttamattomat, sivistymättömät ja älykkyydeltään heikommat ovat tyypillisemmin uskonnollisempia. Ja maailma mataa sitä rataa, että vielä vuosikymmeniä löytyy vähemmän kehittyneitä valtioita, joissa kansallinen sivistystaso ei saavuta uskonnollisen horinan hylkäämiseen tarvittavaa tasoa. On siis melkoisen selvää, että uskovaisten määrä vaan nousee maailmassa - vaikka tietysti sivistysvaltioissa uskonnot alkaa näyttää pian jo muinaisjäänteeltä, johon enää vanhukset kuuluvat jonkun kadulla riehuvan hihhulin ohella.

        Tietysti islam on voimakkaimmin kasvava uskonto. Kasvusta tai kasvunopeudesta voi tietysti olla aika vaikea vetää johtopäätöksiä uskonnon totuusarvosta.


      • Uskonyleväkauneus

        Huvittavaa että tuosta ylempää oli poistettu "sääntöjen vastaisena" viesti jossa oli linkki David Bahatin haastatteluun. Bahatihan on sekä ugandalainen ministeri että johtohahmoja kansainvälisessä evankelisessa liikkeessä nimeltään The Fellowship. Joka kyseinen liike on voimakkaasti ajanut kuolemanrangaistusta homoudesta ja kaikkien homojen teloittamista.

        Hyvin kuvaavaa noille evankelisille liikkeille, että erään heidän johtohahmonsa haastattelu sisältää palstan sääntöjen (sekä tietysti kaikkien ihmisoikeuksien) vastaista materiaalia. Mutta eihän näitä ikäviä totuuksia evankelisesta liikkeestä tietenkään saa julkisesti kertoa, heti poistataan, kuten siis varmaan tämäkin.


    • UUtisia Suomesta: On varsin mainiota, että uuskristillisyys saa aikaan ilmiön jossa hunajaa ja mannaa tipahtelee taivaalta Jumalan lahjana ja se ei ole ilmeisesti sitä "leipäjonoa" kun herra sitä antaa.
      Myös suomalaisten moraali alkoi huomattavasti parantua 1960 luvulla. Tapahtui -60 vuosina se, että hevosvarkaudet hävisivät lähes tykkänääm kun autojen määrä lisääntyi huomattavasti kaikkialla Suomessa.

      • Myös autovarkauksien osalta moraalimme on valtavasti parantunut, kiitos 20 vuotta sitten pakollisiksi tulleitten ajonestolaitteitten. Sekin vähä mitä alle 20-vuotiaita autoja pöllitään on ulkomaisten liigojen työtä. Sarjoissa ja elokuvissa saatetaan muutaman vuoden ikäinen virta-avaimella startattava auto käynnistää sujuvasti johdoilla (kuten MB Sprinter Sorjosessa, aahhah-hah-haa mitä pellejä), mutta ei koskaan oikeasti.


      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Myös autovarkauksien osalta moraalimme on valtavasti parantunut, kiitos 20 vuotta sitten pakollisiksi tulleitten ajonestolaitteitten. Sekin vähä mitä alle 20-vuotiaita autoja pöllitään on ulkomaisten liigojen työtä. Sarjoissa ja elokuvissa saatetaan muutaman vuoden ikäinen virta-avaimella startattava auto käynnistää sujuvasti johdoilla (kuten MB Sprinter Sorjosessa, aahhah-hah-haa mitä pellejä), mutta ei koskaan oikeasti.

        Hmmmm... ja kaiken tämän hyvän on maallemme tuonut uskonto. Voi vain kuvitella, että millaista olisi elämä täällä (kin) ilman noita siveydensipuleita, sodomaa ja gomeraa olisi koko fennoskandia ilman heidän pyyteetöntä työtä, sanon minä : )


    • ne.tulee.katoamaan

      Jo nyt CDC:n salaisissa labroissa on kehitetty ilmaan ja veteen sekoitettava antigeeni joka tehoaa ihmisten herkkäuskoisuusgeenin kanssa ja tekee herkkäuskoisista ihmisistä suurimmaksi osaksi hedelmättömiä. Ei aivan kaikista mutta suurimmasta osasta joka tapauksessa. Erityisesti se tehoaa jumaluskoisiin ja salaliittoteorioitsijoihin. Luonnollista selitystä tälle hedelmättömyydelle ei tule löytymään joten sen voi pistää Jumalan tahdoksi koska uskisten tieteellinen kompetenssi ei tule koskaan riittämään muun kuin GDI selityksen löytämiseen.

      Lopputulos on kuitenkin ihmiskunnan parasta tarkoittava. Jumaluskoista tulee katoavaa kansanperinnettä kun uskovaisia kuolee enemmän kuin syntyy. Sivullisilta uheilta tuskin vältytään mutta kuten jo jesuittat aikoinaan totesivat: Tarkoitus pyhittää keinot.

    • parasmoraali

      Rahat pois sokeasti uskovilta eli hyväuskoisilta typeryksiltä:

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805252200966172_ul.shtml

      "Lake Worthin suomalaisen helluntaiseurakunnan Kotikirkon hallituksessa ja rahastonhoitajana työskennellyt Wivolin huijasi lähinnä suomalaisia hyväuskoisia sijoittajia First Trust -nimisen firmansa kautta. Osa uhreista oli Floridassa asuvia varakkaita suomalaisvanhuksia."

      • >Osa uhreista oli Floridassa asuvia varakkaita suomalaisvanhuksia."

        Jotenkin en millään osaa nyt heitä sääliä... 😬


    • MaanpäällinenHelvetti

      Odotettavissa siis enemmän korruptiota, megakirkkoja, paljon karismaattisia "ihmeparantajia", agressiivisempaa käännyttämistä ja ääriajattelun kasvamista.

      • rahatpoistyhmiltä

        Typeryksiltä on helppoa ottaa rahat pois, eikä mistään löydy sen typerämpiä tolloja kuin karismaattisten uskovien piireistä. Olematon yleissivistys, ei edes alkeellista kykyä tehdä loogisia tai kriittisiä päätelmiä ja täysin sokea usko mihin tahansa soopaan ja hölynpölyyn mitä vain joku uskonveli typerykselle satuilee.

        Anna rahasi meidän kirkolle/seurakunnalle (eli minulle) ja Jeesus rakastaa sinua. Ai mihinkö minä tarvitsen valtavan ylellisen merenrantahuvilan, kymmenen loistoautoa ja yksityislentokoneen? No katsos kun jumala siunaa meitä saarnamiehiä ja matkusteluun tarvitaan tietysti oma lentokone, jotta voisi kiertää keräämässä rahat pois typeryk... eiku siis levittämässä jumalan sanaa laajemmaltikin.


      • rahatpoistyhmiltä kirjoitti:

        Typeryksiltä on helppoa ottaa rahat pois, eikä mistään löydy sen typerämpiä tolloja kuin karismaattisten uskovien piireistä. Olematon yleissivistys, ei edes alkeellista kykyä tehdä loogisia tai kriittisiä päätelmiä ja täysin sokea usko mihin tahansa soopaan ja hölynpölyyn mitä vain joku uskonveli typerykselle satuilee.

        Anna rahasi meidän kirkolle/seurakunnalle (eli minulle) ja Jeesus rakastaa sinua. Ai mihinkö minä tarvitsen valtavan ylellisen merenrantahuvilan, kymmenen loistoautoa ja yksityislentokoneen? No katsos kun jumala siunaa meitä saarnamiehiä ja matkusteluun tarvitaan tietysti oma lentokone, jotta voisi kiertää keräämässä rahat pois typeryk... eiku siis levittämässä jumalan sanaa laajemmaltikin.

        Amen.


    • Onko sattumaa, että niin tupakkayhtiöt kuin erilaiset herätyskristilliset liikkeet etsivät uusia markkinoita kehitysmaista? Taitaa olla vain niin, että Afrikassa on nykyään enemmän yksityiskoneella lenteleviä pastoreita kuin tupakkafirmojen johtajia.

    • Lapinukko

      Ruandan juttu : Ranskalaiset sotilaat ei puuttuneet murhaamiseen...olivatko vääräuskoisia?.Väärää jumalaa palvelleita...aikoja sitten eronnut...seurakunnasta...jos kerran murhaaminen jatkuu...ei minun tartte uskoa valheita

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe