Suomen politiikka on Babylonin morsian!

Sote- uudistuksen valmisteluihin on käytetty muutamassa vuodessa miljardeja dollareita. Yksityiset terveystalot ovat tehneet mittavia investointeja ja uudelleenjärjestelyjä. Firma poikineen on siinä rytäkässä vaihtanut omistajaa. Julkisia palveluja on jo siirretty yksityisille toimijoille. Suomen valtiolta on mennyt myös miljardeja soten ja maakuntauudistuksen vaatimiin selvityksiin ja muutostöihin.

Tänään Kokoomuksen Susanna Koski viimeisimpänä hallituspuolueen kansanedustajana ilmoitti, että aikoo äänestää sotea vastaan. Kokoomus käy valiokuntatasolla viivytystaistelua, ettei sote astuisi voimaan. Sotea ja maakuntauudistusta ei siis tule!

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on jo nyt tutkimusten mukaan eritasa- arvoisempi, kuin esim. Amerikan paljon parjattu malli. Se ei voi köyhän kannalta mennä enää huonompaan suuntaan. Riski on otettava ja sote- uudistus toteutettava.

Vaalien jälkeen sitten koittaa meille köyhille ammoiset ajat, kun SDP pääsee valtaan ja korottaa minimieläkkeitä ja työttömyyskorvauksia reilusti. Tällöin kyseisiä etuuksia nauttivien kansalaisten ansiotaso nousee lääkärien ansiotason luokkaan. Aktiivimalli lopetetaan myös työttömiltä, joten ei tarvi turhaan rehkiä.

Tämä oli mainio pätkä, kun Hissu Hietalahti jauhotti Päivärinnan. Hissun perustamalle poliittiselle puolueelle olisi nyt tilausta ja takuulla saa yli 50% äänistä: http://www.iltalehti.fi/iltvviihde/201805250113402_a2.shtml

Olen lapasesta saakka haaveillut, että tämä kävisi toteen myös Suomessa ja nyt se on totta!!!!!
https://www.youtube.com/watch?v=MuSPdsPWit0
3121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kesä tuli liian varhain. Ahistaa. Minäkin olen lapasesta lähtien toivonut sitä sunt tätä mutta tyydyn vähään ja odotan viileämpiä kelejä.

Äänestä

Voimallinen oli tuo Hietalahden puheenvuoro. Aito Suska Päivärinta näytteli hyvin tyrmistynyttä toimittajaa. Yleisökin oli tuossa näyttelijöitä.
Mutta veret pysäyttävä, jysäyttävä esitys kertakaikkiansa.

Maksaakohan Hietsu edes kirkollisveronsa? Kiroilee enemmän kuin reumanruntelema vanha mummoni.

Äänestä

Ei sote ole mikään ongelma. Ongelma on maakunnat ja se, että maakunnissa edelleen elää, ihmisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


a-no kirjoitti:

Sote- uudistuksen valmisteluihin on käytetty muutamassa vuodessa miljardeja dollareita. Yksityiset terveystalot ovat tehneet mittavia investointeja ja uudelleenjärjestelyjä. Firma poikineen on siinä rytäkässä vaihtanut omistajaa. Julkisia palveluja on jo siirretty yksityisille toimijoille. Suomen valtiolta on mennyt myös miljardeja soten ja maakuntauudistuksen vaatimiin selvityksiin ja muutostöihin.

Tänään Kokoomuksen Susanna Koski viimeisimpänä hallituspuolueen kansanedustajana ilmoitti, että aikoo äänestää sotea vastaan. Kokoomus käy valiokuntatasolla viivytystaistelua, ettei sote astuisi voimaan. Sotea ja maakuntauudistusta ei siis tule!

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on jo nyt tutkimusten mukaan eritasa- arvoisempi, kuin esim. Amerikan paljon parjattu malli. Se ei voi köyhän kannalta mennä enää huonompaan suuntaan. Riski on otettava ja sote- uudistus toteutettava.

Vaalien jälkeen sitten koittaa meille köyhille ammoiset ajat, kun SDP pääsee valtaan ja korottaa minimieläkkeitä ja työttömyyskorvauksia reilusti. Tällöin kyseisiä etuuksia nauttivien kansalaisten ansiotaso nousee lääkärien ansiotason luokkaan. Aktiivimalli lopetetaan myös työttömiltä, joten ei tarvi turhaan rehkiä.

Tämä oli mainio pätkä, kun Hissu Hietalahti jauhotti Päivärinnan. Hissun perustamalle poliittiselle puolueelle olisi nyt tilausta ja takuulla saa yli 50% äänistä: http://www.iltalehti.fi/iltvviihde/201805250113402_a2.shtml

Olen lapasesta saakka haaveillut, että tämä kävisi toteen myös Suomessa ja nyt se on totta!!!!!
https://www.youtube.com/watch?v=MuSPdsPWit0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu