Lemmikin poismeno tuntuu

Kyllähän eläimiin kiintyy samalla tavalla kuin ihmisiin ja niitä suree ja on oikeus surra. Ei toisen surua voi vähätellä. Surun tunne on konkreettinen ja on loukkaavaa jos toinen sitä halua ymmärtää.
Kristittynä uskon että rukous on keskustelua taivaallisiin. Minä kuulun niihin jotka uskovat että myös eläimillä on iankaikkisuus ja sielu ja taivaassa on lemmikkimme. Me tarvitsemme syntien sovittajaa Jeesusta Kristusta mutta eläimet eivät. Ajan myötä suru muuttaa muotoaan ja alkaa hyväksyä että heitä ei ole enää tässä ajassa ja joskus on itsenikin aika tämä jättää. Voimia tästä eteenpäin. Oikein koskettavaa tekstiä.

Ymmärrän surusi 100 %sti. Kaikkein kauneinta, mitä minulla on elämässäni ollut, on lemmikkini.

Ensimmäinen kissani kuoli 15 vuotiaana. Olin viikon ihan lamaantunut. Maissa.
Ajattelin, että en ota uutta kissaa. Mikään ei voisi korvata vanhaa kissaani. Meni kuukausi ja mieli muuttui. Koti oli niin tyhjä ilman kissaa. Aloin etsiä uutta kissaa. Löysin upean pentueen, mistä sain kaksi pentua. Kymmen vuotta tulee ikää näille kissanaisille nyt. Todellisia persoonia.
Minun koti ei ole koti ilman kissaa.

Hei, ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Menetin muutama viikko sitten ihanan kissani jolla olisi ollut vielä vuosia jäljellä mutta sairaus yllätti. Olen itkenyt, katsellut kuvia ja muistellut. Vähitellen olen hyväksynyt rakkaan lemmikkiystävän poismenoa. Aamulla ja illalla on rankinta kun kotona on niin tyhjää, ei kuulu tuttuja ääniä vessasta, ruokakupilta eikä karvainen kaveri tule herättelemään... Aion hankkia uuden kissan kun tässä vielä aikaa kuluu. Se saa olla oma ihanuutensa enkä vertaa sitä edelliseen kissaan joka on aina minulle se paras rakkain karvatassu. Voimia sinulle.