Kansankirkollisuus vs luterilaisuus

tässämuutamatotuus

Moni, melkein kaikki haluavat olla luterilaisia. On sanottukin että kansankirkon katto on korkealla ja seinät leveällä, kaksankirkko sulkee sisälleen huikean joukon eri tavalla ajattelevia ihmisryhmiä aina ateisteista ja kirkon uskosta vieraantuneista liberaaleista sekaoppisiin viidesläisiin ja eksklusiivisiin vanhoillislestadiolaisiin. Lisäksi kaikkea inhimillistä siltä väliltä ja määritelmän ulkopuolelta. Näitä kaikki yhdistää se että niitä sanotaan luterilaisiksi koska kuuluvat luterilaiseen kansankirkkoon.

Kirkko on jäsenistönsä uskon kirjavuuteen katsottuna kuin jonkinlainen uskontojen ja uskomuksien sulattamo. Se kätkee suojiinsa niin enkeliterapiaa harjoittavan pakanan kuin sekaoppisen ja lahkohengellisyyteen taipuvaisen viidesläisyydenkin. Kirkossa on Körttiläisyyden kaltaisia liikkeitä joissa ei ole lupa löytää evankeliumin iloa, ja lestadiolaisuuden haaroja jotka uskovat ettei muuten voi pelastua kuin liittymällä heihin. Aikamoinen sekamelska siis!

Mikä siinä on että kaikki kuitenkin tahtovat itseään kutsuttavan luterilaisiksi? Miksi ihminen, joka ei välttämättä alkuunkaan jaa luterilaisen kirkon tunnustusta ja uskoa, tahtoo itseään kutsuttavan luterilaiseksi? Miksi liikkeet, jotka eivät yhdy luterilaiseen tunnustukseen, tahtovat käydä luterilaisista?

Alla muutamia vastauksia joita olen oppinut ja tullut tuntemaan matkani varrella, vastauksia siihen miksi kyseinen taho haluaa "käydä luterilaisesta" vaikkei jaa kirkon uskoa:

1.) Liberaalit:

Pelkäävät kuolemaa ja tajuavat sisimmässään joutuvansa iankaikkiseen rangaistukseen, mutta eivät tahdo mennä ahtaasta portista sisälle koska rakastavat enemmän maailmaa ja hekumaa kuin Jumalaa. Haluavat luterilaisen nimen lohduttaakseen petollisesti itseään, ikäänkuin kirkon tuen "uskossa olemiselleen", vaikka heillä ei ole uskoa, vaan pelkkää pään tietoa.


2.) Ateistit ja muut uskosta vieraantuneet:

Ovat mukana tavan ja perinteen vuoksi. Kirkko ei merkitse heille mitään. Haluavat esim. kirkkohäitä, hautaan siunaamista yms. koska eivät ole omassatunnossaan varmoja siitä ettei Jumalaa ole, niin koettavat "varmistella" ettei joutuisi helvettiin, luulotellen että pappi pystyy heidät tuuppaamaan väkisin taivaaseen heidän uskottoman ja saastaisen elämänsä jälkeen.


3.) Viidesläiset:

Eivät jaa kirkon tunnustusta, kieltävät keskeisiä osia kuten opetuksen Pyhästä hengestä, armolahjoista, sakramenteista yms. ja harjoittavat kirkon opin vastaista lahkohengellisyyttä yhdessä lahkojen kanssa kuten "ratkaisujen" tekemistä, hengellistä pinnistelyä jonka palkaksi saa siaunauksia, sekaoppisuutta eli helvetistä tuotuja oppeja mm. tuhatvuotisista valtakunnista, siansaksan puhumista jota he kutsuvat "kielillä puhumiseksi", opettavat monia Raamatun vastauisia asioita. Oman todistuksensa mukaan kirkko ei merkitse heille muuta kuin apurahoja ja mahdollisuutta toimia kirkon toimintaympäristössä. Kirkon oppi ei merkitse heille useimmista mitään.

4.) Tuomasmessulaiset ym. hempeilijät:

Järjestävät erilaisia viihtymistapahtumia ja retriittejä joissa herkkiä naisia ja epävakaita ihmisiä itketetään ihanilla saduilla kuvitelluilla enkelien "kosketuksilla" ja osanottajia aivopestään ettei tule lainkaan valvoa omaa tilaansa kunhan vaan on hempeitä tunteita mahdollisimman paljon, oli se sitten budhalaisuutta tai ortodoksisuutta tai mitä tahansa uskonnon nimellä kulkevaa. Ovat eksytettyjä ja epävakaita ihmisraukkoja, monen tuulen heiteltäviä ja aina kuulemassa jotain "uutta". Ovat mukana kirkossasiksi kun luulevat elämän ja uskon tarkoituksen olevan jatkuva itkeminen ja tunteisiin syventyminen todellisuuspakoineen.


5.) Vanhoillislestadiolaiset:

Ovat mukana vain siksi että, kuten he sanovat" kirkko on heille kuin munan kuori joka esivaltana suojaa heidän lahkotoimintansa ja katsoo sormien läpi monia ihmisoikeusrikkomuksia, sekä kirkon opista poikkeamista. Kuvittelee olevansa kirkko kirkon sisällä.

2

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ylläolevista summa summarum: olen luterilainen, harkitsemassa liittymistä katoliseen kirkkoon. Täällä ei ole yllä olevia ongelmia näköpiirissä.

      • Anonyymi00002
        UUSI

        Minäkin olen harkitsemassa liittymistä katoliseen kirkkoon. Olen ollut viidesläinen. Viidesläisyys julistaa, että pelastuaksemme meidän itsekunkin tulee vastaanottaa Kristus omakohtaisena vapahtajana. Viidesläisyys ei kuitenkaan osaa kertoa miten vastaanotamme ristiinnaulitun Kristuksen. Nyttemmin minulle on valjennut, että ehtoollismessussahan me omin silmin näemme, omin käsin kosketamme, omin suin maistamme ristiinnaulittua Kristusta. En vielä ole käynyt kat. infokurssia, mutta harkitsen. Vuonna 2014 olin Tuomasmessussa ja pyysin silloista celebranttia tuomaan minullekin ehtoollisen. Tuolloin minulle valkeni, että jos celebrantti olisi ollut katolinen pappi, niin messupalvelija olisi tuonut minulle Kristuksen ristiinnaulittuna. Katolilaiset, kommentoikaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      74
      2791
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2527
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      47
      2271
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2044
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1529
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1383
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1062
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      1034
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      836
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      824
    Aihe