Espoolaisista lukioista Etelä-Tapiola pärjäsi taas parhaiten ja muutkin aivan hyvin.
Grankulla Gymnasium oli vasta sijalla 15, vaikka sinne satsataan eniten rahaa.
Rehtorin ja opettajien palkatkin ovat espoolaisia paremmat. Jonkinlainen vääryys.
Hyvin opiskelevat espoolais koululaiset kohtaavat epäoikeudenmukaisuutta myös jatko-opintopaikkoja hakiessaan. Huonomminkin opiskellut ruotsiksi voi vain valita.
Suomenkielisillä ei ole myöskään luxusluokan opiskelija-asuntoja.
Tätä järjestelmää ylläpidetään pakkoruotsin avulla. Mikäli ruotsin kielelle ei annettaisi ylikorostunutta arvostusta hyvin opiskellut espoolainen olisi myös työmarkkinoilla halutumpi. Espoolainen ei ikinä saavuta ruotsin osaamisessa sitä tasoa, minkä ruotsiksi koulunsa käyvä. Täten espoolaisen kannattaisikin pätevöityä jossain muussa kielessä. Saksa tai ranska avaisi ovet EU:n parhaisiin työpaikkoihin.
Yliopistojen pakollisesta ruotsin kurssista ja virkamiesruotsista pitäisikin luopua mahdollisimman pian. Ne aiheuttavat espoolaisopiskelijalle vain ylimääräistä vaivaa ilman mitään hyötyä.
Lukiovertaillu!
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2319047- 696005
- 265618
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni465467Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv415348Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h945242- 624723
- 434387
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573716- 493365