Hallitus hajoamassa! Sipilä aivan pihalla!

Sote on kaatamassa hallituksen. Mikä pahinta, Sipilä myönsi olevansa ihan ulkona tilanteen suhteen: https://www.is.fi/politiikka/art-2000005696882.html

Että tähän on tultu.

Paavon paluu tuleekin tarpeeseen. Vain hän voi pelastaa Kepun syöskykierteen, vielä kerran palveluksena: onhan hän itse saanut puolueelta kaiken.
38487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Paavo tekemässä paluun peräti pääministeriksi? Elämme jänniä aikoja.

Äänestä
  • Harras toive on, että politiikan tunnetuin tyhjäntoimittaja palaa eduskuntaan pienessä tilaviinihönössä ja laulaa tilu lilu lii tilu lilu lii... ja saa kenkää.

    Äänestä

  • Eivät taida Kepussa päästää enää takaisin puolueeseen silläkään uhalla, että kannatus putoaisi niin kuin vessanpöntöstä vedettäisiin koko puolue alas. Niin on ylpeys käynyt lankeemuksen edellä.

    Äänestä

Pikku-Arvi hokee tuota samaa vuosia.
Kohta kaatuu, kun tulee pää hallitukselle, luonnostaankin.

Äänestä
  • Hallitus ei ole hajoamassa mihinkään. Päinvastoin SOTE-uudistus viedään maaliin asti ja kansa kiittää antamalla hallitukselle jatkokauden. Tosin Siniset saavat väistyä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Hallitus ei ole hajoamassa mihinkään. Päinvastoin SOTE-uudistus viedään maaliin asti ja kansa kiittää antamalla hallitukselle jatkokauden. Tosin Siniset saavat väistyä.

    Jotenkin tuntuu, että vakuuttelut soten maaliin viemisestä ovat samaa lajia kuin aikoinaan Iiron sanat.

    "devalvaatiota ei tule"

    Äänestä

  • aikanäyttäämitenkäy kirjoitti:

    Jotenkin tuntuu, että vakuuttelut soten maaliin viemisestä ovat samaa lajia kuin aikoinaan Iiron sanat.

    "devalvaatiota ei tule"

    Devalvaatiota ei olisi tullut mikäli Ay-liike ei olisi kaatanut Sorsan yhteiskuntasopimusta.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Devalvaatiota ei olisi tullut mikäli Ay-liike ei olisi kaatanut Sorsan yhteiskuntasopimusta.

    Yhden yön aikanako se kaataminen tapahtui?

    Äänestä

  • minkäiltatoisenaamuvei kirjoitti:

    Yhden yön aikanako se kaataminen tapahtui?

    Ei tietenkään mutta devalvaatiota ei olisi tarvittu mikäli oltaisiin tehty sisäinen devalvaatio jollainen yhteikuntasopimus olisi ollut.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ei tietenkään mutta devalvaatiota ei olisi tarvittu mikäli oltaisiin tehty sisäinen devalvaatio jollainen yhteikuntasopimus olisi ollut.

    Ei se sitä asiaa muuta, että Sipilän sanat kuulostavat juuri siltä kuin Viinasenkin vakuuttelut, ettei devalvaatiota tule. Epäuskottavilta.

    Äänestä

  • Hölmölandiankansalainen kirjoitti:

    Ylioptimismia vaiko lievää sarkasmia? Tässä kuitenkin hieman uskottavampaa näkövinkkeliä.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000005695830.html

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805272200972850_pi.shtml

    Parkkonen on hyvä ellei loistava toimittaja mutta hänen Keskusta antipatiansa ovat tiedossa. Miksi Kokoomus lähtisi kaatamaan hallitusta kun se joka tapaukessa lähtee hallitustunnusteluihin piikkipaikalta kevään 2019 vaalien jälkeen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Parkkonen on hyvä ellei loistava toimittaja mutta hänen Keskusta antipatiansa ovat tiedossa. Miksi Kokoomus lähtisi kaatamaan hallitusta kun se joka tapaukessa lähtee hallitustunnusteluihin piikkipaikalta kevään 2019 vaalien jälkeen.

    Hyvä pointti mutta Kepu-Kokoomus-asetelman lisäksi saattaa isossa kuvassa olla muitakin motiiveja. Yhtenä vaikuttimena halu kaataa Harkimon klikin mahdollisuudet välittömästi kun vielä mahdollista: vaalit 2018 ja seuraavat 4 v. uusi hallitus, ja Liike Nyt-pelattu pois lopullisesti.

    Niin, jos oikeasti uskoisit Kokoomuksen nousevan suurimmaksi puolueeksi, niin eikö kysymys pikemminkin kuuluisi "miksi ei"? Kokoomuksessa tietysti halutaan uskoa siihen, mutta puolueen sisäinen tila on nyt sellaisella kantimella, että sillä on todennäköisempää valuminen oppositioon. Orpo on ajautunut puolueessaan hissuksiin löyhään hirteen ja soten mahdollinen kaatuminen todennäköisesti käynnistää lähtölaskennan vaikka Uudellamaalla saatettaisiinkin olla lopputulokseen tyytyväisiä. Mitä enemmän tämä sote-sähläys jatkuu, sitä enemmän se sataa SDP:n laariin ja nykyiselle oppositiolle yleensäkin. Näinhän kävi viime parlamenttivaaleissa Kokoomuksen ja SDP:n kinastellessa, että Keskusta hyötyi tilanteesta olennaisesti. Ja tämä tapahtuu täysin riippumatta siitä, kuka pitää mitäkin järkevimpänä puolueena hallitukseen. Nyt Keskusta on käytännössä polttanut sen kannatuksen, minkä silloin vaaleissa sai.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000005697053.html

    Jos Kokoomus nyt kaataa soten, niin se saa sanoa ikuiset hyvästit valinnanvapaudelle. Keskustan hellimä maakuntahallinto tulee jossain muodossa joka tapauksessa seuraavalla vaalikaudella olipa Keskusta hallituksessa tai ei. Maakuntien määrä tulee pienenemään, itse kannatan 12 maakuntaa.

    Äänestä

  • glx kirjoitti:

    Itse asiassa neljä riittäisi. Pääkaupunkiseutu, Etelä- ja Länsi-Suomi, Itä-Suomi, Pohjois-Suomi.

    Luulen vähän että tuon Harkimon liikkeen kanssa käy vähän niin kuin Väyrysen Kapun. Tosipaikassa lähtijöitä on huomattavasti vähemmän kuin puheissa.

    Äänestä

  • glx kirjoitti:

    Jos Kokoomus nyt kaataa soten, niin se saa sanoa ikuiset hyvästit valinnanvapaudelle. Keskustan hellimä maakuntahallinto tulee jossain muodossa joka tapauksessa seuraavalla vaalikaudella olipa Keskusta hallituksessa tai ei. Maakuntien määrä tulee pienenemään, itse kannatan 12 maakuntaa.

    >>Maakuntien määrä tulee pienenemään, itse kannatan 12 maakuntaa.<<

    Siinä tapauksessa nimitystä maakunta ei pidä käyttää, koska nuo 18 maakuntaa ovat jo olemassa. Puhutaan sote-alueista tai vaikka lääneistä. Läänejä taisi muuten olla juuri tuo 12 ja yhteistä sekin, että ne eivät olleet ihmisten luontaisia yhteistoiminta-alueita, vaan valtion määräämiä hallintonyrkkejä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Itse asiassa neljä riittäisi. Pääkaupunkiseutu, Etelä- ja Länsi-Suomi, Itä-Suomi, Pohjois-Suomi.

    Viisikään ei kelvannut perustuslakivaliokunnalle lain vastaisena.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Viisikään ei kelvannut perustuslakivaliokunnalle lain vastaisena.

    Laki on niin kuin se luetaan eli lainoppineen tulkinnasta vahvasti riippuvainen.

    Nythän sitä luetaan perustuslakivaliokunnasta joka koostuu kansanedustajista eli siis POLIITIKOISTA.

    Eipä liene ihme että aina löytyy joku joka väittää vastaan juuri puoluepoliittiset silmälasit päässä. En ota kantaa mistä puolueista kyse mutta siitä se kyllä varmasti johtuu osaltansa.

    Ja takavuosina kun vielä naureskeltiin sille että ruotsalaisten firmojen johtokunnissa Ruotsissa kysyvät että 'Joko kaikki ovat saaneet äänestää?' .

    Äänestä

  • selvä.peli kirjoitti:

    Hyvä pointti mutta Kepu-Kokoomus-asetelman lisäksi saattaa isossa kuvassa olla muitakin motiiveja. Yhtenä vaikuttimena halu kaataa Harkimon klikin mahdollisuudet välittömästi kun vielä mahdollista: vaalit 2018 ja seuraavat 4 v. uusi hallitus, ja Liike Nyt-pelattu pois lopullisesti.

    Luulen kyllä että tuon Harkimon klikin kanssa käy vähän samalla lailla kuin Väyrysen Kapun. Lähtijöitä on tosipaikassa huomattavasti vähemmän kuin puheissa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Luulen kyllä että tuon Harkimon klikin kanssa käy vähän samalla lailla kuin Väyrysen Kapun. Lähtijöitä on tosipaikassa huomattavasti vähemmän kuin puheissa.

    No johan nyt. Kirjoitin saman kommentin toiseen kertaan. Sori.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Viisikään ei kelvannut perustuslakivaliokunnalle lain vastaisena.

    Vähemmän kun 18 riittäisi, mutta muuten muuta mahdollisuutta kuin maakunnat ei ole. Asiat ovat niin pitkälle valmisteltu niin että maakuntamalli tulee vaikka päättämässä oli demaritkin. Mielenkiinotoista on kaataako Kokomus jo toisen kerran Soten. Siinä riittää Orpolle selittämistä. Miten äänestäjät ottavat vastaan, jos Kokoomus ilmoittaa, että he eivät saaneet riitävästi yksityistämistä?

    Äänestä

  • MakeKepuGr8Again kirjoitti:

    Laki on niin kuin se luetaan eli lainoppineen tulkinnasta vahvasti riippuvainen.

    Nythän sitä luetaan perustuslakivaliokunnasta joka koostuu kansanedustajista eli siis POLIITIKOISTA.

    Eipä liene ihme että aina löytyy joku joka väittää vastaan juuri puoluepoliittiset silmälasit päässä. En ota kantaa mistä puolueista kyse mutta siitä se kyllä varmasti johtuu osaltansa.

    Ja takavuosina kun vielä naureskeltiin sille että ruotsalaisten firmojen johtokunnissa Ruotsissa kysyvät että 'Joko kaikki ovat saaneet äänestää?' .

    Kun Matti Vanhanen muutama kuukausi sitten arvosteli julkisesti perustuslakivaliokuntakäytäntöämme juuri tuollaisilla perustelilla, hänelle tuohduttiin tällä palstalla.

    En lähde arvailemaan, olisiko tilanne sen kummempi, mikäli perustuslain toteutumista valvottaisiin ammattilaiselimillä, jotka ovat käytössä monissa muissa maissa. Kulloinkin valtaa pitävät heidätkin tehtäväänsä valitsee ja tuskin ilman poliittisia inressejä. Itse asiassa oma arvostukseni perustuslakivaliokuntaa kohtaan on kohentunut tässä viime päivinä. Näyttää siltä, että noilla kansanedustajilla on yllättävän vilpitön tarkoitus löytää perustuslain henki ilman että muut ulkopuoliset kuin asiantuntijat pääsevät vaikuttamaan.

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Vähemmän kun 18 riittäisi, mutta muuten muuta mahdollisuutta kuin maakunnat ei ole. Asiat ovat niin pitkälle valmisteltu niin että maakuntamalli tulee vaikka päättämässä oli demaritkin. Mielenkiinotoista on kaataako Kokomus jo toisen kerran Soten. Siinä riittää Orpolle selittämistä. Miten äänestäjät ottavat vastaan, jos Kokoomus ilmoittaa, että he eivät saaneet riitävästi yksityistämistä?

    Maakunnat ovat luontevin vaihtoehto siksikin, että nykyiset sairaanhoitopiirit perustuvat maakuntapohjalle lukuun ottamatta kahta maakuntaa, joissa sairaanhoitopiirejä on kaksi: Lappi ja Etelä-Savo. Hallituksen esityksessä niissä sairaanhoitopiirit yhdistetään. Länsipohja eli Meri-Lappi on ollut lopettamistaan vastaan, Savonlinnan seutu sen sijaan hyväksyy yhdistämisensä Mikkelin seudun kanssa.

    Itse asiassa Sipilänä olisin muotoillut hallintouudistuksen niin, että se jatkaa sairaanhoitopiirien pohjalta, koska käsite maakunta tuntuu olevan vieras pääkaupunkiseudulla. Samalla olisin sanonut, että sairaanhoitopiirien asukkaat saavat jatkossa valita päättäjät suoraan demokraattisissa vaaleissa nykyisten kunnallisten edustajien sijaan. Lapin ja Etelä-Savon kahden sairaanhoitopiirin yhdistäminen olisi ollut hyvin perusteltavissa, samoin kuin pääkaupunkiseudun erottaminen HUS:n alueesta. Tosin jälkimmäinen olisi vaatinut siirtymäajan siksi, että uusimaalaisten keskussairaala sijaitsee Helsingissä.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kun Matti Vanhanen muutama kuukausi sitten arvosteli julkisesti perustuslakivaliokuntakäytäntöämme juuri tuollaisilla perustelilla, hänelle tuohduttiin tällä palstalla.

    En lähde arvailemaan, olisiko tilanne sen kummempi, mikäli perustuslain toteutumista valvottaisiin ammattilaiselimillä, jotka ovat käytössä monissa muissa maissa. Kulloinkin valtaa pitävät heidätkin tehtäväänsä valitsee ja tuskin ilman poliittisia inressejä. Itse asiassa oma arvostukseni perustuslakivaliokuntaa kohtaan on kohentunut tässä viime päivinä. Näyttää siltä, että noilla kansanedustajilla on yllättävän vilpitön tarkoitus löytää perustuslain henki ilman että muut ulkopuoliset kuin asiantuntijat pääsevät vaikuttamaan.

    Se homma onkin siinä että kuka sitä henkeä tulkitsee ja miten painottaen.

    Entäpä jos ne painotukset menevätkin ylitse sen mitä voi pitää nykytilanteessa pitää kohtuullisena?
    Ja näin sitten käykin niin että estetään sen perustuslain hengen toteutuminen käytännössä?

    Erinomainen analyysi aiheesta: https://www.iltalehti.fi/politiikka/201805272200973659_pi.shtml

    Voiko ongelmana kuitenkin olla se, perustuslakivaliokunta poimii käyttämiltään asiantuntijoilta kaikkein kriittisimmät lausunnot, joiden pohjalta päädytään Lapintien kuvaamiin ”vaikeisiin periaatteellisiin” kysymyksiin, tai päädytään "ääritapaus"-tulkintoihin, kuten viime kesänä sote-aikataulujen osalta todettiin.

    Jos valiokunta takertuu kaikkein kriittisimpien asiantuntijoiden lausuntoihin, silloin voidaan olla tilanteessa, jossa voidaan puhua jopa demokratian vaarantumisesta, mikäli liian tiukoilla periaatteellisilla tulkinnoilla estetään eduskuntaa tekemästä päätöksiä, joiden tavoitteena esimerkiksi nyt sotessa on saada ihmisille nykyistä paremmat terveyspalvelut, ja samalla hillitä myös sote-kustannusten kasvua, kun väestö ikääntyy.

    Em. siis tarkoittaa että valiokunnan kuulemat kriittiset vähemmistöläis-asiantuntijat ovat mielipiteinensä peräti kaapanneet pl-valiokunnan jonka monellakaan jäsenellä (=kansanedustajat eli POLIITIKOT) ei edes ole lainopillista koulutusta saati siihen liittyvää arvostelu- ja suhteutuskykyä olemassa.

    Ts. sellaiset valiokunnan jäsenet ovat pässinä narussa-mukana menossa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Hallitus ei ole hajoamassa mihinkään. Päinvastoin SOTE-uudistus viedään maaliin asti ja kansa kiittää antamalla hallitukselle jatkokauden. Tosin Siniset saavat väistyä.

    Siniset yhdessä Keskustan kanssa vievät Soten maaliin. Terho ja Elo näyttävät Orpolle kaapin paikan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>Maakuntien määrä tulee pienenemään, itse kannatan 12 maakuntaa.<<

    Siinä tapauksessa nimitystä maakunta ei pidä käyttää, koska nuo 18 maakuntaa ovat jo olemassa. Puhutaan sote-alueista tai vaikka lääneistä. Läänejä taisi muuten olla juuri tuo 12 ja yhteistä sekin, että ne eivät olleet ihmisten luontaisia yhteistoiminta-alueita, vaan valtion määräämiä hallintonyrkkejä.

    Juuri luontaisiin yhteistoiminta-alueisiin pitäisi päästä. Toisaalta alueita pitäisi olla mahdollisimman vähän, jotta byrokratiakulut olisivat tarpeeksi pienet. Kepu hellii nimenomaan maakuntahallintoa. Sillä on tässä hyvin konservatiivinen näkemys. Luultavasti maakuntahallinnon kokouksetkin aloitettaisiin silloin maakuntalauluilla ja osa edustajista pukeutuisi maakunta-asuihin.

    Kepu on välttänyt koko ajan puhumasta mistään muusta kuin maakuntahallinnosta. Kukaan ei ole oikein kysellyt sen perään, ovatko nämä maakunnat sitten luontaisia yhteistoiminta-alueita. No, pääkaupunkiseudulla tämä on kyseenalaistettu, koska täällä ei ole tietoakaan mistään maakuntahengestä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ei tietenkään mutta devalvaatiota ei olisi tarvittu mikäli oltaisiin tehty sisäinen devalvaatio jollainen yhteikuntasopimus olisi ollut.

    Devalvaatio ei ollut mitenkään estettävissä, Viinanen ja Aho maksattivat vain veronmaksajilla n. 50 miljardin kustannukset, jotta isot pojat saivat rahansa turvaan.

    Äänestä

Hallitus kellistyy? Ei se mitään. Samat miehet ja naiset jatkaa. Hallituspohja vaihtuu tai tulee tynkähallitus, sama se. Sote jos kaatuu, tulee sotemarkkinat kuitenkin avautumaan? Ei sitä voida enää estää. Vai voidaanko? Ulkomaiset suuret yhtiöt valtaavat koko Suomen markkinat? Sosiaalidemokraatit kyllä estävät tehokkaasti kotimaisten pk -sektorin pääsyn markkinoille, mutta koska sosialismiin ei ole paluuta, sosiaalidemokraatit tukevat suuryhtiöitä. Lähivuosina kehittyy maakuntiin uudenlaiset markkinat. Tällä hetkellä orastavia i"tuja vasta, tai ensimmäisiä sirkkalehtiä." Eivät maakunnat tule häviämään lopulta pitkässä juoksussa. Monopoleja ja reviirinvartiointia seuraa kokonaan uudenlainen markkinamekanismi ja peltojättimarketit ja kauppiaat, jotka nyt estävät kilpailun uhkaamalla tuottajia, tulee lopulta häviämään pelin. Mutta siihen menee vielä hetki aikaa. Nyt suuret kauppaketjut sitovat tuottajat uhkaamalla, että jos myytte pienemmille toimijoille, heidän tuotteitaan ei sitten kaupan hyllyllä näy. Yksikin kauppa sanoi selvästi, että jos 6 virvoitusjuomalavaa, jonka kauppias oli tilannut pieneltä toimittajalta, tulee hyllyyn, heidän tuotteensa lähtevät. Teeppä siinä tuottajien kannalta positiivisia ratkaisuja. Ja sitten tuottajahinnat poljetaan niin alas, ettö koko maatalous on näivettymässä Suomessa.

Mitä tekee hallitus asialle? Se kellistyy ensi viikolla? No...sama peli jatkuu, eikä kukaan puutu suurten toimijoiden peliin. Ei Rasputin, eikä Putin...Ai niin meillähän on se yksi ukko pohjanmaalta pääministerinä. Mikä sen nimi nyt olikaan? Sipilähän se on, Juha. Kunnon mies! Harmi vaan jos hallitus kellistyy. Onkohan Suomi sen jälkeen enää maailman onnellisin maa?!

Äänestä

Kaikki väärinpäin maassa? Kuvittele miltä se näyttää! Oku Pavelle, Kyky Pampilla, ..keksi sinä lisää. Minua säälittää erityisesti nuoret miehet Suomessa. Joku sanoi, että tutkimus onnellisuudesta oli keskitetty lasten ja naisten aseman tarkkailuun ja tutkimus oli siksi vinoutunut. Miesten asema on todella huono Suomessa. Ei, ei miehillä ole ihmisoikeuksia, eikä oikeusturvaakaan. Paitsi niillä, jotka ovat tavalla tai toisella päässeet ujuttautumaan niille "harvoille vihreille oksille Suomessa".

Katsokaa miesten surullisia silmiä ja alaspäinettua kumaraa asentoa ja "suomalaista hymyä". (Suupielet alaspäin) --Ei sosiaalisiä verkostoja, ei ystäviä, ei asemaa, ei rahaa, ei ihmisoikeuksia, ei oikeusvaltoperiaatteellista subjektiviteettia, eikä objektiviteettia, ei. Ja exä vei lapsetkin. Jäljellä on vain yksinäisyys, syrjäytyminen, alkoholi, ja saippuoitu köysi.

Feminisit sanovat: "Itseppähän ovat elämänsä rakentaneet, kyvyttömät "siat". (miehet, feministin sanastossa)

Äänestä

"Sanoiko+feministi+todella+noin?"+Ei,+ei+todellakaan+sanonut.+Suomessa+feministit+rakastavat+miehiä,+hyviä+työmiehiä+ja+alamaisia,+joita+voi+hyppyyttää,+käyttää+hyväkseen+ja+joita+vastaan+kun+valehtelee+tarkoituksellisesti+ja+tavoitteellisesti,+saadaan+"tanssimaan+elämän+ripaskaa"+feministin+tahtiin.Ei+vaitiskaan+uskon+edelleen,+että+Suomessa+on+hyviäkin+naisia+ainakin+10%.+He+ovat+onnellisia+korkeasti+koulutetun+ja+paljon+tienaavan+tottelevaisen+miehen+rinnalla.+Jonka+kanssa+on+hyvä+paistatella+parrasvaloissa,+nauttia+elämästä,+matkoista+ja+jaa+uudella+luksusautolla+kauppakeskukseen+ostoksille+ja+illanviettoihin+seurapiireissä.+Vanha+sanonta:+"Kun+köyhyys+astuu+taloon,+kävelee+onni+ulos+samalla+oven+aukaisulla".+-pitää+paikkansa.+Luuseri+se+on,+joka+ei+tarjoa+daamilleen+luksuselämää+ilman+vaivannäköä.Ai+niin,+ettäkö+uranaiset+ja+puumat?+Millaisia+puolisoita+ja+perheenäitejä+he+ovat?+Ettäkö+eivät+ole+feministejä?+Omasta+mielestään+heillä+on+oikeus+tuhota+mies.+Mieshän+on+heille+sika.

Äänestä

Se on lestapaskan lähtö nyt viimein lähellä.

Äänestä

JUMALAN TERVE KEMPELEEN KETKU alias TELTTA MESSIAS. KUN TYHMÄ OOT SELITÄ 1 ASIA KANSALLE. VOUHOTIT LÖYHÖTIT PELOLLE EI SAA ANTAA VALTAA MIKSI SULLA ITELLÄ PUKUMIEHIÄ YMPÄRILLÄ HUSEERAA JOKO PELKO H Y Y T Ä Ä. OISKO AIKA HERRALTA PYYTÄÄ MILJOONALLA PELASTUSTA ARMAHDUSTA, PASKAN PUHUMISESTA VALEHTELUSTA

Äänestä

Tämä hallitushan on ollut pihalla alusta asti. Odotukset olivat suuret, että saataisiin muutos aikaan. Järkiperäistä toimintaa, mutta ei. Osaamista ei ollut, ideologiakin hakkasi vastaan ja eturyhmien painostus. Lopputulos onkin omalaatuinen keskeneräisten, perustuslain vastaiseten ja kaatuneiden lakien mylläkkä, josta viimeisenä ja pelottavimpana on tämä yhteiskunnan suurtuhon ajaminen SoTe maakuntahimmeleineen ja "käsittämättömällä" valinnanvapaudella höystettynä. Kaikki tuo viellä tehdään veronmaksajien piikkiin. On tämä hullu pieni maa :D

Äänestä

Sipilä on kaikesta ulkona kuin lumiukko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KepulisKokkelis kirjoitti:

Sote on kaatamassa hallituksen. Mikä pahinta, Sipilä myönsi olevansa ihan ulkona tilanteen suhteen: https://www.is.fi/politiikka/art-2000005696882.html

Että tähän on tultu.

Paavon paluu tuleekin tarpeeseen. Vain hän voi pelastaa Kepun syöskykierteen, vielä kerran palveluksena: onhan hän itse saanut puolueelta kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu