Näin se silti on, Arvon YECCILÄISET!

Jumala on antanut joitakin sanojaan, mm Raamatussa, ja siihen perustetiin monta vastasyntyneen sielun maailmankuvaa, jota katolinen kirkko puolusti mm. polttamalla Giadarno Brunon roviolla ja häpäisemällä Galileo Galileita.
Jumala rakastaa pieniä lapsia hyvin paljon, kaikkine omituisine valheineenkin, maailmasta, mutta jos heitä vaaditaankin kasvamaan ja vain tavallisesti ikääntymään, ja saamaan edes pieni TOTUUS maailmankuvastaan, ihminen joutuu vähintäänkin psykoosiin, jos alkaakin puolustelemaan vauva-aikansa uskomuksia. Ei esim, maapallo pistä aurinkoaan kiertämään paljoakaan, vaan se on enimmäkseen päinvastoin, ja vaikka kuu pistääkin maan kiertämään akselinsa ympäri, niin ei pieni kierrä isompaa koskaan vain aina päinvastoin, vaikka onkai tähänkin sääntöön poikkeuksia, kun katsoo Mekkaan, kun ne Kaaban mustaa kiveään käyvät katsomassa?!
Uskotteko te YECIT tosiaan, että Jumala olisi rakentanut ihmisen samoin, kun mitä ihminen rakentaa esim. koneensa, tuosta vain kerralla liharuumiksi? "Pahoin pelkään että olen tehnyt vuoksenne turhaa työtä"(Paavali). Ja:"Älkää seuratko juutalaisten satuja"(Paavali). En tarkoita Raamattua, vaan heidän tieteettömiksi usein jo tuolloin jääneitä Raamatuntulkintojaan.
Miksi te vihaatte ewokkiveljiänne, että luulette että koko maailmankuvansa on väärä ja valheellinen? EIkö maailman lapsi maailmaansa tietäisi usein paremminkin kuin uskovainen? Maailma silti ei sillä pelastu, jos se jää sekulaarin henkensä valtaan, ja kieltää lähteensä ja kieltää Luojansa, Hän ei Rakkautta ja Rauhaa anna kenenkään paljoa kokea, jos se "ken" ei myönnä edes olemassaolevia Luojiaan, vaan jää vain kuin paraskin kogmologi vaahtoamaan KAIKEN alusta. Pahoin pelkään, että moni kretskuistakin on tehyt Pyhän Hengen pilkan evolutionisteja kohtaan. Ette ole, jos ette myönnä nöyrästi, ettette ole biologistamme niin perillä, kuin moni heistä, mutta Luojan hylkääminen puheissaan on toki paha virhe ewokeilta, mutta ei ole myöhäistä kai kääntyä vieläkään. "HÄN KUTSUU teitä"; voitteko vielä hetken edes tuntea sen?!
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Krevokki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu