Mitä oikeasti tapahtuu, jos ja kun sote kaatuu?

hallitus.vaihtoon

Vastaus on, että ei tapahdu mitään, vaan kaikki jatkuu kuten ennenkin. Ei tule yksityistämisen hyökyaaltoa, koska jokainen kunta tekee itsehallintonsa nojalla omat päätöksensä. Neuvotteluja on käynnissä monessa kunnassa, mutta hallitus on itse ajanut kunnat tähän roikottamalla niitä löyhässä hirressä sote-valmistelullaan. Silmukka on koko ajan kiristynyt, ja hallituksen esitys lupaa alueellisten monopolien syntymistä ja syrjäseutujen palvelujen heikkenemistä.

Ainoa mitä tapahtuu on se, että pääsemme samalla eroon työväen kyykytykseen ihastuneesta hallituksesta. Jos nyt porvari Sipilän sanaan on tässäkään asiassa luottamista.

25

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SOS-hallitus.kaatuu

      Kansa kiittää kun porvarihallituksen valta ja sen kyykytyspolitiikka vihdoin loppuu.

      • PorvarienTäystuho

        Kokoomus pääosin, mutta myös multimiljonääriyrittäjä Juha Sipilän oikeistokepu joka jakaa kokoomusarvot sekä rkp eli porvaripuolueet kriisiyttävät tahallaan resursseja vähentämällä julkiset peruspalvelut, jotta ne saadaan yksityistettyä uusliberalistien rahantekokoneiksi syömään yhteiskunnan verovaroja. Resursseja palveluista leikkaamalla yhä suurempi määrä ihmisiä saadaan ihmettelemääm miksi verorahoja pitäisi käyttää niin huonoihin palveluihin. Palvelut on nimenomaan huononnettu jotta saadaan kannatusta yksityistämiselle.

        Mielipide: Demokratiavaje vs. sote-uudistus
        https://www.turkulainen.fi/blogi/666444-mielipide-demokratiavaje-vs-sote-uudistus

        Esimerkiksi SoTe. Vielä 30.1.2015 Yle kertoi että Suomessa on koko Euroopan neljänneksi kilpailukykyisimmät terveydenhuoltopalvelut ja koko EU:n toisiksi parhaimmat 2014 tilastojen mukaan. Vain sellaiset varakkaat maat kuin Sveitsi, Norja ja Hollanti olivat edellä.

        Kuitenkin tämä Euroopan, EU:n ja maailman huipulla oleva terveydenhuoltojärjestelmä haluttiin porvaripuolueiden poliittisideologisista syistä sotkea totaalisesti ja leikata siitä muka vielä 3 miljardia euroa pois, vaikka maakuntamalli/valinnanvapaus/yksityistämis-SoTe-malli uhkaa asiantuntijoiden mukaan tulla ainakin 3 miljardia euroa nykyistä kalliimmaksi.

        Miksi Euroopan, EU:n ja maailman huippukilpailukykyinen Suomen terveydenhuolto halutaan väkisin sotkea bisnes-SoTella ja pilata sen kilpailukyky yksityistämisen alttarilla? Taustalla ei TAKUULLA ole kansalaisten ja Suomen etu, vaan bisneksen ja globaalitalouden etu. Kenen asiaa porvarihallituksessa Orpon Kokoomus ja Sipilän Kepu ajavat, globaalin taloudenko?

        Suomessa Euroopan neljänneksi paras terveydenhuolto
        https://yle.fi/tekstitv/arkisto/kalenteri/suomen_terveydenhuolto_eu-karkea_9319.html
        "Suomessa on tuoreen EHCI-indeksin mukaan Euroopan neljänneksi paras ja EU:n toiseksi paras terveydenhuolto. Suomen sijoitus vertailussa nousi hoitojonojen lyhentymisen myötä.

        Suomen terveydenhuolto on Euroopan neljänneksi paras heti Hollannin, Sveitsin ja Norjan jälkeen, käy ilmi tuoreesta EHCI-raportista. EHCI-indeksi on arvostettu ja luotettava terveydenhuollon toimivuuden mittari."


    • sairas.oikeistoideologia

      Kyykytyshallitus kaatuu ... ja kukaan ei jää kaipaamaan ... heheh heheh

      • Törppövassari

        Loistava esimerkki vasurin "älykkyydestä" ..heheh heheheeeee


      • sairas.oikeistoideologia
        Törppövassari kirjoitti:

        Loistava esimerkki vasurin "älykkyydestä" ..heheh heheheeeee

        Nimenomaan älykkäät eivät jää kaipaamaan kyykytyshallitusta ...


    • sairas.oikeistoideologia

      Kokoomus on esitellyt tänään oman mallinsa sosiaaliturvan uudistamiseksi, ja se malli perustuu vastikkeellisuuteen ja leikkauksiin. Suomeksi se tarkoittaa kepin antamista köyhille.

      Mallillaan kokoomus tähtää hyvinvointiyhteiskunnan lopulliseen hävittämiseen, siitä pitävät leikkaukset huolen. Huonosti palkattu ja jopa kokonaan palkaton työ tulee lisääntymään, ja työtä tehdään entistä enemmän pelkällä sosiaaliturvalla. Joka ei tee työtä, ei sen syömänkään pidä, voidaan tiivistää mallin ydinajatukseksi.

    • Punaverkkari

      Ne alueet joissa sote-malli on jo käytössä (Eksote, pohjoiskarjala, pohjanmaa) jatkavat mallin kehittämistä ja ovat tyytyväisiä. Muualla julkiset palvelut jatkavat kuihtumistaan siirtyen entistä enemmän ostopalveluihin/kevennettyihin palveluihin. Sairaskuluvakuutukset lisääntyvät niiden keskuudessa joilla on varaa, muut sitten enemmänkin heitteillä. Luonnon valinnan mukaan pärjäävät.

      • Vassuloinen

        Vassuhan ei omillaan pärjää, vaan vaatii jatkuvaa tukea ja elatusta yhteiskunnalta.
        Kuten mikä tahansa loiseläin.


      • Viher-Aalto

        Naapurissahan on itäinen ihmemaa, siellä kelpaa punikki-loisen paistatella ja imeä toverin verta.


      • persuilu_on_mielisairaus
        Viher-Aalto kirjoitti:

        Naapurissahan on itäinen ihmemaa, siellä kelpaa punikki-loisen paistatella ja imeä toverin verta.

        Persuna olet sitten jo siellä ... heheh hehehe


      • Vassuloinen kirjoitti:

        Vassuhan ei omillaan pärjää, vaan vaatii jatkuvaa tukea ja elatusta yhteiskunnalta.
        Kuten mikä tahansa loiseläin.

        Onpa kovaa tekstiä maataloussyöttiläältä.
        Tolliskomaan tuottavuus on negatiivinen, kuten Suomen maataloudenkin. Viiden tuhannen miljoonan euron tuilla syöttiläät saavat 500 miljoonaa vähemmän tulosta.
        Hävetkää mitättömät maatalous"yrittäjät".


      • Vassuloiset
        osmium1 kirjoitti:

        Onpa kovaa tekstiä maataloussyöttiläältä.
        Tolliskomaan tuottavuus on negatiivinen, kuten Suomen maataloudenkin. Viiden tuhannen miljoonan euron tuilla syöttiläät saavat 500 miljoonaa vähemmän tulosta.
        Hävetkää mitättömät maatalous"yrittäjät".

        Katkeraa on vasureiden vikinä. Menkää töihin niin talous kohenee.


      • kepulien.loissakki
        Vassuloiset kirjoitti:

        Katkeraa on vasureiden vikinä. Menkää töihin niin talous kohenee.

        Tai siirtykää maajuhaneiksi, niin voitte sitten loisia pankolla tukiaisten varassa. Kuten kepulit tekee!


    • SOS.kusetushallitus

      Sipilän kyykytyshallituksen ministerien äly paistaa poissaolollaan.

      Soinin käytös on vain yksi oire tämän hallituksen aikana pidettävistä poliittisen moraalin hautajaisista. Ensimmäiseksi hallitus söi kaikki vaalilupauksensa ja leikkasi kaikkialta sieltä, mistä halituspuolueet ennen vaaleja nimenomaan lupasivat olla leikkaamatta. Yritystuista ei kyetty leikkaamaan, koska leikkauksen kohteet olisivat suuttuneet. Leikkauksilla säästetyt rahat on annettu suurituloisten veronkevennyksiksi ja tukia saavien yritysten omistajien osingoiksi.

    • Sipilän.petoshallitus

      Sipilän kyykytyshallitus on painanut SOTEa eteenpäin kuin silmälapuilla varustettu ravihevonen. Asiantuntijoiden varoituksia ei ole kuunneltu, kaikki ikävät faktat on sivuutettu ja päämääränä on ollut asian vieminen maaliin, koska sen eteen on jo tehty niin paljon työtä. Hallitus on aikaa ja rahaa säästelemättä syyllistynyt juuri siihen, mistä perustuslakivaliokunta sitä moittii. Se on yrittänyt saada eduskunnan ja perustuslain valvonnan pakotettua tapahtuneiden tosiasioiden eteen eli hyväksymaan esityksensä ainoana vaihtoehtona. Nyt tämä varaslähtö uhkaa kostautua.

      Valmisteluun käytetyillä rahoilla olisi voitu lyhentää terveyskeskusten jonoja melkoisesti.

      • Orpon.sotesotkut

        Jopa Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (KOK) mukaan kokoomus on tässä sotematkan varrella myynyt jo melkein kaikki periaatteensa, eli talouden vastuullisen hoidon, kaupunkien kuuntelemisen sekä hyvän lainvalmistelun.


      • tamppi

        Kaikki varoitukset on sivuutettu ja tulosta on syntynyt. Mitä ne varoitukset ovat jotka on velaksi elämistä ?


    • SOS-työläistenvihaajat

      Tuskin kovin moni muistaa, että Kokoomus hävisi viime eduskuntavaalit v.2015 (-7 kansanedustajaa) ja kuuluisi näinollen oppositioon.
      Mutta kuinkas siinä kävikään: Kokoomus on saanut suurimman osan omista tavoitteistaan läpi ja pj Orpo esittelee pokkana kerta toisensa jälkeen uusia köyhiä kurjistavia uudistuksia ilman kansan mandaattia. Hallitus tuli kansalle tilaamatta kuin kuuluisat Jäätteenmäen paperit.

      Jokainen oikeustieteiden perusteet-kurssin käynyt tietää, että normihierarkiassa perustuslaki on kaikkein korkeimmalla, ja erittäin hyvästä syystä. Nykyinen kyykytyshallitus on törmännyt perustuslakiin koko ajan, mutta tuntuu siltä ettei se ymmärrä, mitä varten perustuslaki on olemassa.

    • atte.vantaalta

      Kiitti vaan v-tusti porvarihallitus leikatusta työttömyyskorvauksestani. Se ei auttanut työpaikansaannissa pätkääkään.

      • TyhjänLässyttäjävasuri

        No miksi vasemmisto ei kyennyt auttamaan sinua? Hehän täällä lupaavat kaikkea!
        Vai onko se tyhjää lätinää vasuri-pelleiltä?


      • vasemmisto.vaalivoittoon
        TyhjänLässyttäjävasuri kirjoitti:

        No miksi vasemmisto ei kyennyt auttamaan sinua? Hehän täällä lupaavat kaikkea!
        Vai onko se tyhjää lätinää vasuri-pelleiltä?

        Vasemmiston vaalivoittoon ja sen tuottamaan apuun voimme todellakin luottaa. Kyykytyshallituksen harjoittama kansanviha on jo nähty!


    • sairaan_ahne_oikeisto

      Kansanvihaajahallitus on osoittanut oikeiston todellisen luonteen.

    • Sipilän.idioottihallitus

      Miksi hallitus sulkee tahallaan silmänsä ja korvansa siltä erittäin todennäköiseltä tulevaisuudelta, että koko sote- ja maakuntauudistus kaatuu valmistelun heikkouteen vasta sitten, kun se on jo ennätetty panna täytäntöön?
      Siitä kun syntyy sitten hirmuinen sotku ja paljon ruumiita, kun systeemi halvaantuu ja joudutaan kiireellä palamaan entiseen.
      Eikö hallituksessa ole järjen ripettäkään enää jäljellä, vai onko sitä ollut alkuaankaan?

      • sairaan_ahne_oikeisto

        Ahneus on oikeiston ainoa osaamisalue.


    • kepulien.raukkamaisuus

      Sote- ja maakuntauudistus on ajanut kiville, ja sen huomaa sen kannattajien lapsellisesta käyttäytymisestä. Hallitus on tehnyt uudistusta kolme vuotta törmäillen jatkuvasti perustuslakiin. Viime kesänä valinnanvapauslainsäädäntö piti palauttaa hallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Nyt annettu uusi esitys on yhä niin ongelmallinen perustuslain kannalta, että yli puolet sen pykälistä on kirjoitettava uudelleen valiokunnassa. Siitä huolimatta valiokunnan keskustalaiset jäsenet tuntuvat edellyttävän, että tipoittain tuleva ja jatkuvasti muutettu lakiesitys pitää saada valiokunnassa läpi nopeasti. Kun ei saada, niin kiukutellaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      246
      7658
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      250
      4728
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1815
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1690
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      72
      1200
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1152
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1097
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      130
      981
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      959
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      935
    Aihe