Kyteekö Lähi-Idän ruutitynnyri jo?!

Pääministeri Ariel Sharon totesi eilen, että Venäjä aikoo piakkoin myydä ohjuksia Syyrialle.

Kuin pisteenä i:n päälle uutiset kertovat Iranin ja Syyrian tiivistävän kiireellä suhteitaan.

Kun noita uutisia lukee, tulee ajatelleeksi tämän palstan amerikkalais-vastaisten kirjoittajien ainaisia huolia USA:n suhteen, samalla kun todelliset suursodan liekit kytevät jo Israelin pohjoisten naapurien maaperällä.

Kuinka kauan maanosan todellinen polttopiste -Israel- jaksaa maltillisena katsella vihamielisimpien naapureittensa aina vain kiihtyvää aseistautumista, jopa ydinaseita myöten?

Siellä Israelin pohjoisissa naapureissahan ne potentiaaliset sodan sytyttäjät vaanivat, aseistaen kiihkomielisiä sotilaitaan henkisesti ja aseellisesti siihen "viimeiseen yhteenottoon" Israelia vastaan.

Aasian tsunamista hengissä selvinneet indonesialaiset ovat antaneet hyökyaaltojen raivolle eskatologisen lisänimen:
"Pieni maailmanloppu."

Jotkut uskonnot idässä ovat tulkinneet suuronnettomuutta sanonnalla:
"Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle."

Viimeinen hulluus on näköjään pääsemässä irti kahleistaan.

Hitleriä monet kuvaavat sanonnalla "Mielipuoli diktaattori".

En tiedä, minkä arvonimen hänen tasolleen -ja ohikin- noussut toinen massamurhaaja Stalin ansaitsisi.

He molemmat saattavat kuitenkin jäädä pikkutekijöiksi siihen tuhoon verrattuna, minkä ihmiskunta voi saada aikaiseksi nykyisillä aseillaan.

Onko ihmiskunnan tiimalasin hiekka valumassa hiljalleen loppuun, vai saako terve järki vielä kerran voiton nurkissa vaanivasta mielipuolisuudesta, joka toisia tuhotakseen valmistelee samalla omaa, totaalista loppuaan?

Kuinka vakavana palstan muut lukijat pitävät nykyistä tilannetta?
261243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mukava lukea todella upeaa ja tasapuolista analyysiä lähi-idän tilanteesta, johon ei ole mitään lisättävää tai korjattavaa.

Äänestä

  • Järki käteen Hitman-1, yksinpuhelusi on liian läpinäkyvää.

    Suhteellisen pitkä teksti luettu, sisäistetty ja vastattu minuutin sisällä - hohhoijjaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    muistaja. kirjoitti:

    Joillakin se silmä ja käsi vaan toimivat kuin umelma:

    seurailija-poikapa luki ensin Hitmanin tosirunsaan avauksen osuttuaan "sattumalta paikalle" ja ehti vielä kirjoittamaan kommenttinsakin otsikkokirjoittajalle -ja kaiken tämän hän onnistui tekemään minutissa..

    Anna nyt vinkki muillekin lukijoille, miten tuollainen nopeus on selitettävissä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000006823932

    Jos olisin halunnut kehua itseäni, olisin toki käyttänyt jotakin itseni kanssa samanmielisen nikkiä kehujien tunnuksina.

    Nyt selitys on helppoa:

    Kun Grustnijn kehuja joutui nolatuksi vastattuaan parin minuutin sisällä Grustnijn kirjoitukseen sen ilmestyttyä palstalle -ja vastaukset olivat tietysti kehuvan yksimielisiä Grustnijn yksipuolisten kannanottojen kanssa-, niin tämä sama kehuja alkoi kostonhimoisena vaania hetkeä, jolloin minun kirjoitukseni tulisi palstalle.

    Lähi-Itää koskevan tekstini ilmestyttyä näkyville, tuli tälle "häntäkärpäselle" kiire kehua myös minun kirjoitustani, jotta pääsisi syyttämään minua muka omista kehuistani...

    Pahan virheen tämä kostaja teki siinä, että hän käytti Iron Mikelle ominaisia nikkejä, kuten "seurailija" ja "muistaja".

    Todellisen möhläyksen hän tekeekin nyt käyttäessään toista kehujan nikkiä tässäkin kirjoituksessaan nikkinään! :)

    Minulle paras kehu kirjoituksiani kohtaan on suhteellisen runsas lukijajoukko, kuten nytkin näyttää käyneen.

    No, kukin taplaa tyylillään...

    Äänestä

Siinä oli illan paras kooste täyttä asiaa..

Äänestä

Missä helvetissä sä oot elänyt viimeiset 60-vuotta oikein?

Äänestä
  • Aloittaja

    1. En ole elänyt h----ssä, ellet tarkoita h-----llä tämän sekopäisen ihmiskunnan keskuudessa elämistä.

    2. Israel palasi entisille asuinsijoilleen ja itsenäistyi v. 1948.
    Siitä ei ole vielä ihan 60 vuotta.

    3. Todellinen suursota ei oikeastaan ole ollut realistinen uhka ennen tätä, mutta nyt huhut Iranin mahdollisesta ydinaseohjelmasta on tehnyt asiasta kylmäävän todellisen vaihtoehdon...

    Äänestä

Kylläpä tuli palstalta öiseen aikaan nopeasti kannustusta avauksellesi. Parissa minutissa jotkut "palstalaiset" jo ennättivät lukea pitkän kirjoituksesi ja kirjoittaa myönteistä palautettakin siitä...ettei vaan olisi lähtenyt kehut omasta "kynästä".

Äänestä
  • Aloittaja

    ..eikö teorioittenne mukaan kannustajien olisi silloin pitänyt olla rekisteröitynyt Shalom ja rekisteröitynyt Huvittunut?

    Ihailtavan nopeita te feikkaajat olette; senhän olen tunnustanut jo aikaisemminkin.

    Nyt nopeutenne tuli todistetuksi! ;)

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    ..eikö teorioittenne mukaan kannustajien olisi silloin pitänyt olla rekisteröitynyt Shalom ja rekisteröitynyt Huvittunut?

    Ihailtavan nopeita te feikkaajat olette; senhän olen tunnustanut jo aikaisemminkin.

    Nyt nopeutenne tuli todistetuksi! ;)

    käry kävi, turha selitellä Hitman-1

    Äänestä

No, israel tykkä olla uhrin asemassa :-).
Venäjä saa myydä vanhentuneita ohjuksia seuraavat sata vuotta ennenkuin Syyria uskaltaa ampua yhtäkään niistä kohti Israelia.
Lähi-idän "ruutitynnyriä" liioitellaan:
Jordania: ei uhkaa ketään, rauhansopimukset solmittu.
Libanon: Uhka sisäiseen konfliktiin olemassa, mutta paluuta sisällisotaa ei ole, tekee syyria joukkoineen mitä hyvänsä.
Syyria: Minne se hyökkää?? Israeliin? Sama kun puuttaisiin että suomi hyökkää venäjälle. Mittasuhteet samat.
Iran: Israel?...miten se vanhentuneela aseistuksellaan mihinkään hyökkää? Oli atomiasetta tai ei.
Irak: mahdollisuus sisällissotaan iso, mistäköhän se johtuu ;-)?. No ehkä maata miehittävä 150 000 miehen armeija saa tilanteen kymmenessä vuodessa stabiloitua.
Egypti:Pääsiskö sataa kilometriä lähemmäksi Israelin rajaa?..

Kaikki, paitsi suomalaiset tietää miksi Lähi-itä on jatkuvasti uutisissa...ei ole tosiaan kysymys demokrariasta, korruptiosta tms...eli vastaus on öljy, öljy, öljy....

Todelliset ruutitynnyrit on edessä kymmenen vuoden päästä Intiassa, Pakistanissa ja Kiinassa. Maat vahvistuvat ja aseistavat itseään ja silloin jossain vaiheessa menevät edut ristiin :-).

Äänestä
  • Aloittaja

    Lainaus sinulta:

    "Iran: Israel? ...miten se vanhentuneella aseistuksellaan mihinkään hyökkää?
    OLI ATOMIASETTA TAI EI."
    (Suuret kirjaimet Hitmanin tekemät)

    Siinä se oli: Tuomiopäivän aseeksikin kutsuttu...

    Vähän kauhuskenaariota:

    Israelin ilma-ase hyökkää ennaltaehkäisevästi Iranin otaksuttuihin ydinaselaitoksiin.

    Todellisuudessa aseita onkin, mutta ne on jo aikoja sitten siirretty salaisiin siiloihin piiloon Israelin tiedustelupalvelulta.

    Maailma on raivoissaan Israelin aiheettomasta hyökkäyksestä Iraniin;
    muslimivaltiot julistavat yleisen liikekannallepanon yhteisen vihollisen lyömiseksi,
    USA vetää EU:n vaatimuksesta tukensa Israelilta, YK:n yleiskokous vaatii maailmanyhteisöltä rankaisutoimia Israelia vastaan,
    YK:n turvallisuusneuvosto saa läpi päätöslauselman EU:n yhteisten joukkojen rankaisuretkestä Israelia vastaan -USA:n pidättäytyessä äänestämästä, arabimaat ja muut muslimimaat ylistävät YK:n viisaita päätöksiä ja ilmoittavat tulevansa joukkoineen EU:n rankaisujoukkojen tueksi, varsinkin ylpeytensä kolhimaksi kokenut Iran, jonka 70-miljoonainen kansa lupaa yhteisvoimin osallistua Israelin kuritustoimiin,
    Venäjä lupaa auttaa "ystäviään Lähi-Idässä, jotka ovat joutuneet Israelin röyhkeän provokaation kohteeksi",
    Kiina alkaa varustaa valtavaa sotajoukkoa muslimien tueksi, joita "siionistinen sortajavaltio Israel on verisesti loukannut"
    - ja eteläinen Egypti sanoutuu irti aiemmasta rauhansopimuksesta Israelin kanssa -muslimiveljiensä vaatimuksesta...

    Näin on näyttämö valmis todelliseen Harmagedonin taisteluun, joka päättyy siihen, että Israelin on henkensä ja olemassaolonsa säilyttämiseksi ilmoitettava olevansa pakoitettu turvautumaan siihen "huhuttuun voimaan", josta kaikki sotapolitiikan asiantuntijat ovat jo nykyisinkin täysin varmoja.

    Iran toteaa sopivan hetken tulleen ottaen piilossa olleet omat vastaavat aseensa käyttövalmiiksi...

    Jatkanko enää,vai arvaatteko jo loput?

    Niiltä alueilta, joilta ihmiskunnan sivilisaatio ja suuret maailmanuskonnot aikoinaan alkoivat, niille alueille myös päättyy nykyisen ihmiskunnan ajanlaskun tarina...

    Äänestä

Nikeillä ei ole niin väliä. :)

Äänestä

Taisi valheiden ruutitynnyri räjähtää tänä yönä kirjoittajan persauksen alla, kun piti luikkia yön selkään :)

Äänestä

Näin on

Äänestä
  • Kyllä se kytee kun USA yrittää koko ajan sytyttää sitä tynnyriä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kytee aikansa, mutta jossain vaiheessa roihahtaa.

    Aikansa kutakin...

    Äänestä

  • Aloittaja

    K-18 kirjoitti:

    Kyllä se kytee kun USA yrittää koko ajan sytyttää sitä tynnyriä.

    ..jokin toinen valtio.

    Asetelmia rakennetaan jo sitä hetkeä varten.

    Äänestä

mutta aseidenriisunnan tulee koskea kaikkia osapuolia, myös Israelia.

Äänestä

100. vuoden päästä jo pyhäkoulukirjoihin.Kaikki muistavat vain zööts pyssin,ja hänen hulluutensa.

Äänestä

tosiaan ole muuta ajattelemista? Mitä jos hankkisit elämän?

Äänestä

Raamatussa on ennustettu:

Kun he puhuvat: Rauha, rauha, ei mitään hätää, silloin heidät yllättää perikato niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon.....

Nyt puhutaan siitä rauhasta, josta Raamattukin puhuu lopun aikojen merkkinä. Sytytyslangan pituudesta en tiedä, mutta sekin selviää varmasti melko pian, kun kajahtaa....

Sitä ennen on vielä aikaa kääntyä Jumalan puoleen ja siirtyä Jumalan lasten joukkoon pyytämällä syntejään anteeksi ja pyytämällä Jeesuksen veren puhdistamaan kaikista synneistä.

Shalom ja siunauksia!

Äänestä
  • Toimintahäiriöitä, ajatuksen karkailu harhailu.Yölliset kiihottumistilat.Mitä tuohon voisi lisätä,kuin KÖYSI. Mieti sitä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Juuri tuollaisia ajatuksia on minullekin tullut uutisten perusteella.

    Meitä herätellään tarkkailemaan ajan merkkejä...

    Kiitos asiallisesta kannanotostasi!

    Äänestä

>>Siellä Israelin pohjoisissa naapureissahan ne potentiaaliset sodan sytyttäjät vaanivat, aseistaen kiihkomielisiä sotilaitaan henkisesti ja aseellisesti siihen "viimeiseen yhteenottoon" Israelia vastaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6805913 kirjoitti:

Pääministeri Ariel Sharon totesi eilen, että Venäjä aikoo piakkoin myydä ohjuksia Syyrialle.

Kuin pisteenä i:n päälle uutiset kertovat Iranin ja Syyrian tiivistävän kiireellä suhteitaan.

Kun noita uutisia lukee, tulee ajatelleeksi tämän palstan amerikkalais-vastaisten kirjoittajien ainaisia huolia USA:n suhteen, samalla kun todelliset suursodan liekit kytevät jo Israelin pohjoisten naapurien maaperällä.

Kuinka kauan maanosan todellinen polttopiste -Israel- jaksaa maltillisena katsella vihamielisimpien naapureittensa aina vain kiihtyvää aseistautumista, jopa ydinaseita myöten?

Siellä Israelin pohjoisissa naapureissahan ne potentiaaliset sodan sytyttäjät vaanivat, aseistaen kiihkomielisiä sotilaitaan henkisesti ja aseellisesti siihen "viimeiseen yhteenottoon" Israelia vastaan.

Aasian tsunamista hengissä selvinneet indonesialaiset ovat antaneet hyökyaaltojen raivolle eskatologisen lisänimen:
"Pieni maailmanloppu."

Jotkut uskonnot idässä ovat tulkinneet suuronnettomuutta sanonnalla:
"Jumalan viimeinen varoitus ihmiskunnalle."

Viimeinen hulluus on näköjään pääsemässä irti kahleistaan.

Hitleriä monet kuvaavat sanonnalla "Mielipuoli diktaattori".

En tiedä, minkä arvonimen hänen tasolleen -ja ohikin- noussut toinen massamurhaaja Stalin ansaitsisi.

He molemmat saattavat kuitenkin jäädä pikkutekijöiksi siihen tuhoon verrattuna, minkä ihmiskunta voi saada aikaiseksi nykyisillä aseillaan.

Onko ihmiskunnan tiimalasin hiekka valumassa hiljalleen loppuun, vai saako terve järki vielä kerran voiton nurkissa vaanivasta mielipuolisuudesta, joka toisia tuhotakseen valmistelee samalla omaa, totaalista loppuaan?

Kuinka vakavana palstan muut lukijat pitävät nykyistä tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu