EU-vihaajilla turhia toiveita!

UnionFan

EU-vihaaja: "PS:n kansanedustaja Kankaanniemi aivan oikein varoittaa, että eurojärjestelmä ei kestä enää yhtäkään lamaa tai muuta pahaa kriisiä."

Toimin asiantuntemukselle ja EU-vihaajien toiveille nostaa koira koipensa. Eurojärjestelmä kestää mitä vain, kuten on jo kestänyt. Siinä ovat mukana EU:n vakaimmat maat.

"Ja KUN euro kaatuu, niin murenee unionikin."

Turha toivo.

" Itse asiassa on jo paljon murentunutkin!"

Ei ole. Brexit on vain tiivistänyt rivejä.

4

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UnionFan

      EU-vihaaja: "Kauppasota USA:n kanssa täydentää euron tuhon."

      Ei ole kauppasotaa. Vaikka olisi, se ei euroon vaikuta.

      " Trumpin valinta oli tosiaan hyvä asia eurooppalaisille! Siis aidoille eurooppalaisille, ei maanosaan tunkeutujille."

      Trumpin arvaamaton sekoilu on vahingoksi koko maailmalle. EU-vihaajien riemu sen todistaa.

    • Olet ihan oikeassa, että jos EU kaatuu, niin siinä kaatuu myös euro-valtiot ja
      talous ei suinkaan ole enään stabiili. Markkinat ja valtioiden lainat ja monet
      rahoitusjärjestelmät ajaisivat euroopan maat sekasortoon ja maksukyvyttömyyteen.
      Onhan Euroopan keskuspankin velat ja eurot tasattava valtioiden kesken.

      EU-vihaajat kait ovat juuri sekasorron ja oman köyhyytensä puolestapuhujia.
      Liike ja talousmaailman edustajia ne ei silloin ainakaan ole ja ei niillä myöskään
      ole varallisuutta jonka voisivat menettää.

      Eli persut on ääri kommunistinen liike ja väyryset perseaukisten ryhmäyhdistys ?

    • SuomiFan

      Olisi asiallista kommentoida itse avausta eikä tehdä omaa avausta kommentoidakseen sitä!

      Mikä ihme teitä eunukkeja oikein vaivaa??? Kaikki jollain tavalla vinoutuneita...

      • UnionFan

        Tällä tavalla voidaan EU-vihaajien valeet nostaa seinälle ja kumota.

        MuutEn ne jäävät valehtelun sekaan.

        Totuuksiin ei EU-vihaajilla ole mitään sanottavaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      181
      1508
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1202
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1101
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      42
      794
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      700
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      691
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      621
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe