Mitä vihreät saaneet aikaan 10 vuoden sisällä?

Jos täällä on vihreiden kannattajia, niin kertokaa, mitä vihreät ovat saaneet aikaan politiikassa esim. 10 viime vuoden aikana? Voi ihan lakejakin nimetä, mitä on saatu aikaiseksi sekä mihin on vaikutettu EU:ssa.
28860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Onhan ne saanut vihreet meinaan, eronneet hallituksesta olisivat joutuneet muuten pitämään sanansa niin oli pakko erota, samalla tavalla kävi vasemmistolle Se on oli vihreitten ja vasemmiston suurin poliittinen saavutus!. Olisivat joutuneet tekemään työtä sanojensa eteen, vihervasemmistohan ei töitä tee.

Äänestä

Eikö yhtään mitään tule mieleen? Eikö oppositiossa poliitikot tee mitään töitä? Entä EU:ssa?

Äänestä

Touko vaihtoi parempaan.

1Äänestä

Saivat paperittomile loisimamuille paratiisin Helsingistä! Hoito ja raha taattu.. Kuluttakoon aikansa ,aikansa rauskaamalla, kuten Saksasakin!



























!

1Äänestä

Vihreät eivät ole koskaan saaneet aikaan muuta kuin epäsopua valheillaan.

1Äänestä

Tästä tulee Vasemmisto mieleen mitä nämä nykyiset turhakkeet ovat saaneet aikaan muuta kuin vihanlietsontaa entiset komukat puolustivat maamme työväestöä nämä kaksi turheempaakin puoluetta Vihervasurit ovat mamuttajapuolueita ei niitä omanmaan köyhälistö kiinnostä pätkääkään.

1Äänestä

Persut saivat aikaan työttömien aktiivimallin ja kiky lomarahaleikkaukset plus sosiaaliturvan leikkaukset! Siinä sulle miettimistä!

Äänestä
  • Sinun nyt vain pitää, miettiä tuota valehtelemistasi.
    Ethän sinä typerä tollo ymmärrä edes mikä on hallitus!
    Katsos, typerä vasuri, hallitus tekee päätökset ja ne päätökset on vasurin parhaaksi.

    Äänestä

Vasuriloisiat pakotetaan työelämään sekös komuakkaa harmitaa.

Äänestä

Metsät kaadetaan ja niistä tehdään vessapaperia kiinalaisille. Kallio kukkii, sehän riittää cityvihreille.

Ilmastonmuutos etenee. Kiva hurauttaa Nykkiin viikonloppuna keskustelemaan ilmastonmuutoksesta. Voi siitä lystistä pienen lentoveron toki maksaa.

Joka kodissa syödään nyhtökauraa, mutta vasikankokoisille lihansyöjähurtille ei voi edes pientä koiraveroa säätää, entisetkin poistettiin. Koirille puistoon verovaroilla kustannetut paskapussit.

Monikulttuurisuus rikastuttaa koko maata. Eka terroristikin saatiin. Nyt vaan on puolustettava puukottajaa kaikissa oikeusasteissa. Sehän on vaan syrjäytetty nuori! Pakolaisille asuntoja jokaiselle viheralueelle kaavamuutosten turvin. Musliminaisille erilliset uimahallivuorot, ympärileikkaukset ja niiden korjaukset, samoin immenkalvonkorjaukset, jo neitsyys on mennyt. Maahanmuuttajille yhteiskunnan kustantama ajokortti.

Kantakaupunkiin cityfillarit. Mitäpä niitä lähiöihin, eivät musliminaiset edes osaa pyörällä ajaa.

Koulutus ilmaiseksi, rahat otetaan vanhustenhoidosta. Mitäpä kärsimystä pitkittämään, kuolevat ne kääkät kuitenkin. Eutanasia pakolliseksi hoivaa tarvitseville yli 60 vuotiaille.

Ilmainen terveydenhoito ja peruspalvelut paperittomille. Jokaiselle oikeus vaihtaa sukupuoltaan kahden vuoden välein. Transuille verovaroista vaaterahaa.

Perustulo jokaiselle (ensimmäiseseksi maahanmuuttajataustaisille).Ketään ei saa nöyryyttää työllä. Paskaduunit vain kantasuomalaisille, maahanmuuttajia ei saa traumatisoida lisää.

Perjantait vapaaksi. Rajat auki.

1Äänestä
  • Loistava kirjoitus että onneksi olkoon .

    Äänestä

  • Kyllä! Sinipersujen kannattus nousi 2 prosenttiin! HeHeHee!!!

    Äänestä

Lapsilisää maksetaan 40- vuotiaaksi. Jos mieleistä työtä ei löydy, lapsilisän maksamista jatketaan eläkkeeseen asti.

Eläinten oikeuksia vaalitaan. Halal- teurastus otetaan ainoaksi sallituksi teurastusmuodoksi.

Rasismille on nollatoleranssi. Ikärasismi on kuitenkin sallittua.

Moniavioisuus hyväksytään, myös sukupuolinetraaleissa liitoissa.

Otetaan käyttöön sukupuolten laaja kirjo. Jokainen esikouluun ilmoitettava lapsi saa määritellä, mihin sukupuolten kirjon joukkoon tuntee kuuluvansa.

Maantiedon oppikirjoista poistetaan maiden rajat.

Äänestä

Ainoat saavutukset:

- Hanhikiven ydinvoimalan rakentaminen mahdollistettiin Anni Sinnemäen työministerikauden hölmöilyillä

- ensimmäinen koiras Suomessa on saatu poikimaan

Äänestä

Viherkommarit ovat luoneet Islamilaisen kalifaatin lähi-itähelsinkiin, 28 vuoden sinnikkäällä työllä...

1Äänestä
  • Taitaa olla siksi stadin suosituimpia alueita ja kasvaa siksi koko ajan..

    Äänestä

  • On itä-helsinki varmasti suosituin kehitysmaamuslimi taustaisten mielestä ja kasvaa kokoajan niiden holtittomanlisääntymisen ja kehitysmaamuslimi invaasioiden takia......

    Äänestä

  • Hheh, rasistit ja pohjaton tyhmyys!!

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Taitaa olla siksi stadin suosituimpia alueita ja kasvaa siksi koko ajan..

    Onneksi tuo "Baabel" sijaitsee maan äärilaidassa ja pakkomuuttoa muualta sinne ei ole.

    Kun vielä sotkisivat vain oman tonttinsa olisi ideaali tilanne saavutettavissa.
    Tunneli Tallinnaan olisi sen huipentuma !!

    Äänestä

Hehhehheh Merirastila, Myllypuro, Kontula, Jakomäki, Kurkimäki, Mellunmäki niitä stadin suosituimpia asuinalueita hehhehheh.....

Äänestä
  • Eero Rydmanin, Lauri Ahon ja Teuvo Auran kaupunginjohtajakausilla rakennettuja kerrostalolähiöitä Helsingissä (vv. 1944-1979).

    Moni tuon ajan lapsuutensa ja nuoruutensa (1950-, 60- ja 70-luku) eläneet ovat vielä elävien kirjoissa ja töissä (1950-, 60- ja 70-luvulla syntyneet), kuitenkin 1950-luvulla syntyneet siirtymässä jo eläkkeelle kun 1930- ja 40-luvulla syntyneet ovat jo hyvän sään aikaa olleet työeläkkeellä.
    Kyllähän Kannelmäkeä, Pihlajamäkeä, Herttoniemeä, Siilitietä, Roihuvuorta, Myllypuroa, Kontulaa, Jakomäkeä ja Vuosaarta pidetään ihan mallikelpoisina asuinalueina Rakennusviraston virkatasolla asti.

    Kyllä mun esteettiseen silmään osuu paremmin 1900- ja 10-luvulla rakennetut Eira, Ullanlinna, Kruununhaka ja Katajanokka. Kruununhaassa on myös
    rakennuksia 1750- ja 60-luvulta sekä 1820-1890-luvulta. Vanhin on Kruununhaassa Sofiankatu jonka historia ulottuu ihan 1640-luvulle saakka, alkujaan v:een 1812 saakka Itäinen kirkkokatu (Östra kyrkogatan), v:sta 1812 lähtien ollut Sofiankatu.

    Katajanokalla vanhimmat rakennukset ovat 1860-luvulta (Uspenskin katedraali ja Rahapaja) sekä 1810-20-luvulta (Merikasarmi), 1830-luvulta (Katajanokan vankila) sekä 1890-luvulta (Wanha Satama).

    Äänestä

Olen Toukotöissä kyntänyt useita naisia.

Äänestä

No mutta miten tuo nyt on tuolla tapaa hämärtänyt koko historian suurimpien sankarien ansiolistan ?

Kaikki vähänkin "Kitisenpuroa" suuremmat vesiväylät on korjattu luonnontilaan. Elintarvikkeet ovat listattu ja luokiteltu. Terveydenhuolto ja sosiaalinen elämä on saatettu raiteilleen. Ja kaikki muu jopa "linnunradan järjestelmät" on palutettu niille kuuluvaan arvoon.
Ja ajatella vain 10 vuotta ja tietysti suurien ajattelijoiden perintö on riittänyt siihen.

Politiikka on vain pieni osa asennekasvatusta, joka on ollut koko "punavihreyden" perusta ja juuri.

Jos tuota maailmanlaajuisesti tarkastelee on vain tulenkäytön keksiminen ollut siihen verrattava historiallinen saavutus.

Äänestä

LIsänneet lentoliikennettä, heinäkuussa 12 prossaa viime vuoteen verrattuna.

Muuttaneet ruokavaliosuositukset dementiaa edistäväksi.

Äänestä
  • Köyhät ravintoarvot eivät edistä
    kansanterveyttä. 1939-1954 Suomessa
    oli elintarvikesäännöstely ja ostokortit,
    tuolloin ei pahemmin työväenluokkaisissa
    perheissä mässäilty, kyllä nykyinen mässäilykulttuuri on perua 1970- ja 80-lukujen vakaan talouspolitiikan aikaan-
    saannosta. Vielä vuonna 1978 kun Pelle Miljoona rääkyi mikrofoniin Olen työtön, olen työtön, ei vielä tiedetty mikä tulee olemaan tilanne vuosina 1991-1995 ja 2003-2019 Suomessa. 1979 BKT lähti nousuhdanteeseen Suomessa, ja vuonna 1984 koettiin valtiontalouden kliimaksi. Ihan Mauno Koiviston ansiosta, toimiessaan 1968-1982 Suomen Pankin pääjohtajana.

    Kohtuus kaikessa, kuten sanonta sanoo, ja ahneella on paskainen loppu, niin kuin oli
    Englannin kuningas Henry VIII:llä, kun mässäili itsensä hengiltä saadessaan vatsahaavan.

    Äänestä

Ei mitään. Se on kupla. Heillä ei ole enää aiheita mistä nalkuttaa ja ovat muuttumassa pelkäksi homopuolueeksi.

Äänestä

Jos kysyt Erkki Tuomiojalta taikka Lasse
Lehtiseltä, mitä Sosialidemokraatit ovat
saaneet aikaan viimeisten 120 vuoden
aikana, niin paljonkin, nykyinen järjestäytynyt yhteiskunta oli luonnostelmana jo vuoden 1903 Forssan-
kokouksessa. Kuitenkin nämä puolueet:
Ruotsalaiset, Maalaisliitto, Nuorsuomalaiset/Kokoomus ja Edistyspuolue, olivat vahvoja vuosina 1917-1926 ja 1927-1937 Suomessa.

Kumpikin, Tuomioja sekä Lehtinen, tukevat
pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia, eivät
suinkaan kommunisti- eikä natsidiktatuuria.

Siinä missä Buddha, Mooses, Jeesus, Paavali, Mary Wollstonecraft, Pierre-Joseph Proudhon, Karl Marx, Friedrich Engels, Minna Canth, Eduard Bernstein, Lucina Hagman, Nils Robert af Ursin, Maria Friberg, Johan Edvard Salin, Matti Paasivuori, Miina Sillanpää, Mohandas Gandhi, Ida Aalle-Teljo, Väinö Tanner, Per Albin Hansson, Dietrich Bonhoeffer, Karl-August Fagerholm, Mauno Koivisto, Olof Palme ja Kalevi Sorsa järkeilivät, siinä Josif Stalin, Benito Mussolini, Vihtori Kosola, Adolf Hitler, Arne Somersalo, Francisco Franco, Mao Zedong, Paavo Susitaival, Elias Simojoki, Leonid Brežnev, Erich Honecker ja Nicolae Ceauşescu tolloilivat.

Vihreillä on kuitenkin puolueista kaikkein
selkein ympäristöpoliittinen selonteko,
Keskustalla, Kokoomuksella, Kristillis-
demokraateilla ja Perussuomalaisilla vaikeaselkoisin ympäristöpoliittinen selonteko. Sosialidemokraatit ovat pikku
hiljaa heränneet todellisuuteen sieltä tehtaiden varjoista, mutta vielä on Sosiali-
demokraateilla matkaa saavuttaa Vihreiden
selkoluontoinen ja -sanainen ympäristö-
poliittinen selonteko. Tarja Halonen ja
Thomas Wallgren ovat hengessä mukana
kamppailemassa puhtaamman, kestävämmän ja elinvoimaisemman ympäristön puolesta, kumpikin kannattavat
kierrätystä, reilua kauppaa, uusiutuvia luonnonvaroja ja energiamuotoja, niin Tarja Halonen kuin Thomas Wallgren.

Äänestä

Ovat ainakin maksimoineet Suomen hiilidioksidipäästöt vastustamalla uskonkiihkoisesti ydinvoimaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaatietää kirjoitti:

Jos täällä on vihreiden kannattajia, niin kertokaa, mitä vihreät ovat saaneet aikaan politiikassa esim. 10 viime vuoden aikana? Voi ihan lakejakin nimetä, mitä on saatu aikaiseksi sekä mihin on vaikutettu EU:ssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu