Jostain tuolta toisesta ketjusta jäi mieleen hauska yksityiskohta tyhjän räjähtämiskeskustelusta.
Siinä ensin kreakki sanoi että koska ateistit eivät halua nähdä luonnossa ilmenevää älyä koska silloin heidän olisi tunnustettava Luojan olemassaolo, niin heidän oli ihan pakko keksiä hypoteesi siitä että abdoluuttinen tyhjyys ei ollutkaan ihan tyhjä, mutta silti sitä sai sanoa tyhjyydeksi, hah!
Ja toiseksi ateisti esitti todisteeksi tyhjän räjähtämisestä sen että kosmos on olemassa!
Ja tyyppi tuntui olevan ihan vakavissaan. Minusta hän sopii hyvin esimerkiksi totaalisesti petkutetusta perusevolutinista.
Siinä ensin kreakki sanoi että koska ateistit eivät halua nähdä luonnossa ilmenevää älyä koska silloin heidän olisi tunnustettava Luojan olemassaolo, niin heidän oli ihan pakko keksiä hypoteesi siitä että abdoluuttinen tyhjyys ei ollutkaan ihan tyhjä, mutta silti sitä sai sanoa tyhjyydeksi, hah!
Ja toiseksi ateisti esitti todisteeksi tyhjän räjähtämisestä sen että kosmos on olemassa!
Ja tyyppi tuntui olevan ihan vakavissaan. Minusta hän sopii hyvin esimerkiksi totaalisesti petkutetusta perusevolutinista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Missä kohtaa otit kantaa luomiseen?
Taidat olla vähän yksinkertainen.
Ei pelkästään vähän vaan erittäin yksinkertainen. Ihme että osaa yhä kirjoittaa vaikka dementia on jo pitkällä.
Dementia näkyy hyvin siinä, että aihe vaihtuu melkein kesken lauseen ja päättyy usein homoseksiin.
Tyhmä, eikös se tyhjän räjähtäminenkin muka ole luonnonlakien tekemää luomistyötä?
Juu,ja tosi suuri ihme on se että hän pitää homoutta luonnottomuutena vaikka me evolutionistit tiedämme sen että meidän on iha yhtä luonnollista pökkiä toisiamme takalistoon kuin päivällisen syöminen.
Minulle tuli mieleen se että mikä ohjailee evolutionistin ajattelua ja toimintaa?
Ei ole kuin yksi vaihtoehto mikä selittääkin sen että nuo sössivät läpi elämänsä parisuhde uusperhe lapsenruokko yms. ongelmien kanssa. Nimittäin ei ateistia voi ohjata mikään moraali vaan ainoastaan omat vietit ja vaistot.
Tästä johtuen evokki ajaa ylinopeuttakin aina kun peltipoliisia ei ole lähellä. Tuntuuko tutulta?
Siinä missä evo on uskoton puolisolleen kun tilaisuus tulee niin kristitty ajattelee että mitä syrjähyppy vaikuttaisi hänen parisuhteeseensa, heikentäisikö vai vahvistaisiko sitä, ja jättää evoakan ehdottelut huomiotta.
Joo, parisuhdeerotilastojen kärjessä alatiroikkuvat ateistievokit eivät ymmärrä todellisesta ihmisyydestä onnellisine elinikäisine rakkaussuhteineen joka on miljoona kertaa ylevämpää tssoa kuin noiden jatkuva egoistinen sekoilu. Kokemusta näet on, kun on lapsenlapsia ja jopa lapsenlapsenlapsiakin polvella istumassa tämän tästä. Voiko vanhuksella parempaa elämää olla?
Sano nyt evo että mitä hyödyit siitä että kylvit evoluutioteorian mukaisesti siemeniäsi joka puolelle kun tilaisuus tuli?
Eiköhän totuus ole se että loppuelämäsi on tunneperäisesti ihan eri tasolla kuin minun. Olisikohan kannattanut hiukan ajatellaa. Mutta milloinkas evo mitään itse ajattelee, ei koskaan vaan antaa toisten kakkiaisten määrätä tekojaan.
Jyri, ihan oikeasti. Älä lyö lyötyä, sillä eivätköhän nuo ole oman kokemuksensa myötä jo havainneet menetelläänse typerästi. Sinun laillasi suren noiden kyvyttämyyttä ajatella ihmiselämäänsä kokonaisuutena ja jotka siksi ........ no olkoon, kullakin noista on oma tarinansa.
Joko olette lopettaneet mässäilyn ajatuksella, miten tyhmiä, rumia ja epämoraalisia ateistit ovat? Mahtaa tulla tuollaisesta lämmin olo sydämeen, kun kokee itsensä ylivertaiseksi meihin maan matosiin nähden... Mutta itse asiaan.
Koska pitkät fysiikan teorisoinnit ovat tylsiä (ja pitkiä), niin tässä universumi tyhjästä ajatus viihdyttävämmässä muodossa:
https://www.youtube.com/watch?v=z4LuQFm307I
Jos satut pitämään pitkistä tylsemmistä versioista, niin tässä vastaava teoreettisen fyysikon ja kosmologin esittämänä:
https://www.youtube.com/watch?v=wng6c0oLkQE
Kyseessä on vain hypoteesi, mutta mahdollinen sellainen. Ja toki muitakin mahdollisuuksia on - myös ilman jumaloita.