Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) mukaan hallitus on saavuttanut tai saavuttamassa hallitusohjelman viisi suurinta talouspoliittista tavoitetta.
Velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä, velaksi eläminen päättyy viimeistään vuonna 2021, kokonaisveroaste on kääntynyt laskuun ja työllisyysaste on nousemassa 72 prosenttiin. Hyvä työllisyyskehitys näkyy ja tuntuu kaikkialla Suomessa...
Velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä, velaksi eläminen päättyy viimeistään vuonna 2021, kokonaisveroaste on kääntynyt laskuun ja työllisyysaste on nousemassa 72 prosenttiin. Hyvä työllisyyskehitys näkyy ja tuntuu kaikkialla Suomessa...
Vastaukset 40
Vanhimmat
Onko se Sipilän ansiota, että kiinalaiset ovat alkaneet pyyhkimään perseitään.
Kuten lestapiireissä sanotaan niin se on Jumalan ihme se.
kova ja päämääräinen työ tuottaa tulosta ja jaettavaa kyytillä olijoillekkin, ja jatkossa kansan tuen..
Joku asia ei nyt täsmää, luulisi noin suositun hallituksen pääpuolueen kannatuksen olevan valtakunnan korkein.
Lienee kansa kuitenkin liian viisas,tuolle lesta kyr*än propagandalle.
Keskusta on suurin puolue, sillä on kansan tuki takana..
Toivottavasti lestalahkolaisten yritykset(kuten esim. Barona group ym.) tullaan merkitsemään jollain tunnistettavalla logolla, jotta niitä osaisi jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen välttää.
SUURIN oppositiopuolue Sdp on pitänyt kärkipaikkansa HS:n uusimmassa puolueiden kannatusmittauksessa, joka tehtiin huhti–toukokuussa.
Sosiaalidemokraatit keräisivät äänistä 21,2 prosenttia, mikäli eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Toiseksi suosituin olisi hallituspuolue kokoomus 20,5 prosentin äänisaaliillaan.
Kolmanneksi suosituimman puolueen eli pääministeripuolue keskustan kannatus pysyi täsmälleen samana eli 15,7 prosentissa kuin viimeksi.
Neljänneksi suosituimman puolueen eli vihreitten lukema nousi aavistuksen verran eli 14,2 prosenttiin. Viidentenä suosiomittauksessa on vasemmistoliitto 8,7 prosentin kannatuksellaan.
Kyselyjä tehdään 4 prosentin markinaalilla, siihenhän media huijaus perustuu..
Mitä sä oikein sekoilet?! :D Keskustan kannatushan laskee aivan kaiken aikaa...ja aivan ansaitusti!
Keskusta on kyllä suurin puolue toistaiseksi !
JA PYSYY !
Sipilän puoluekin on suosionsa huipulla.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250391-il-us-kannatusmittaus-sdpn-nousu-taittui-silti-yha-ykkosena-keskusta-historiallisen?ref=valinnat
Kurjistumisen ja nälkiintymisen saanut aikaan. Kepuloisille valtavat tuet.. Millä ne kymmenienmiljardien aseet ostetaan, jos velkaantuminen taittuu?
nostetaan veroja !
Sipilä nostikin kiinteistö ja polttoaineveroa.
Sipilän hallitus tilasi talousviisailta tylyt täsmävinkit: Kiinteistövero ylös, yliopisto-opiskelijoille lukukausimaksut, irtisanomissuoja heikommaksi.
Millä muuten maksaa kepuloisten ylisuuret tukiaiset?
Mitä ihmeen tukia, vai tarkoitatko työttömyys, asunto, sossutukia ?
Johan tollo löyty! Et tiedä kepuloisien miljardien EU ja kansalliset tuet.
Tarkoitatko sitten puoluetukea se ei ole miljardeja..
Täällä sitä häpeällistä on tarjolla:
http://www.superhiiri.fi/?p=147
Kiitokset, hyvä linkki..
syytä ilmoittamatta..
Valehtelemalla rikollillisella tavalla kansan suosioon, soinin perintö vai sipilän sairaus, "kepulaisen patologisen valehtelun tarve".
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005718517.html
Aias on vajottu, pohjamutiin. Kepua lähellä olevan 'Hevosmiesten tietotoimiston' tiedot kelpaavat hallitukselle mainiosti, muttei kaikenmaailman dosenttien, professoreiden alkuunkaan. Onko sotesotku sotkenut meidän maailman 5 parhaan joukkoon kuuluvan terveydenhoidon niin ettei noita vajakkeja saada hoitoon?
Helsingin sanomat, lähellä Keskustaa, älä nyt viitsi..
Rahalla HS on aina maksajan haluamalla linjalla, ja lähellä sitä.
Paras hallitus kymmeneen vuoteen.
Paras hallitus tuloerojen kasvattamisessa. Juustohöylällä leikataan kokoomuslaiseen tapaan. Köyhät ja sairaat eläkööt leipäjonoista.
Valvontaan kykenemättömän yhteiskunnan yhtiöhelvetti juonittelee ja vie tavallisten, luottavaisten ihmisten rahat.
Tömmin trölli menee nyt vain tumputtamaan ja lakkaa häiritsemästä asiallista keskustelua..
asiallisuutta kehiin, kiitos.
HYvä ilmaisu tuo oli, olisi sen voinut sanoa paljon tylymminkin..
Ei sinun lahjoillasi, ja lapsellisuuttasi tuo kommentti van kuvaa.
Ja sen olemme todella huomanneet - keskustan meno on kovaa ...
Yksikään asia ei ole vielä toteutunut eikä ehdikään ennen seuraavaa taantumaa.
Hyvä työllisyyskehitys näkyy ja tuntuu kaikkialla Suomessa...
Ja VANHUSTEN HOIVA on erinomaisessa kuosissa - siihen on käytetty nähtävästi työllisyydestä saatuja veroja ja kaikkialla Suomessa!
omaiset pitäisi velvoittaa auttamaan vanhustensa hoidossa, vaikka aluksi päivä viikossa, siis vuorokausi..
Kokoomus ja keskusta, jotka ovat nyt lähes tasoissa hieman yli 30 prosentin kannatuksella. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy.
Sote kaatui Kiurun valiokuntaan, istui vessassa aina kun piti päättää jostain !
sanotanna muuta