Synnyin JT-perheeseen. Kavereita oli järjestössä vaihtelevasti. Pidin kyllä niitä kavereita kavereinani, vaikkakin yleensä jos seurassa oli muitakin, jäin syrjään.
Koulussa minua puhtaasti kiusattiin, hyvin rankastikin.
Kenttätyöhön minua ei onneksi raahattu, mutta tutkisteluja minelli piti useampikin ihminen, vuosien aikana. Ymmärtänette, kun kerron, että aina kun "opettaja" saapui, tämä oppilas syöksyi piiloon, joutuen siitä huolimatta kestämään tekstiä, jota en edes tajunut.
Voin nykyisen tietämykseni varjossa sanoa, että synnyin väärään perheeseen, sillä en vain koskaan kuulunut aidosti siihen lahkoon, joka ei koskaan antanut minulle mitään siunauksia, vaan kirouksia.
Miten niin kirouksia? Ystävät, joita luulin ystävikseni, eivät koskaan jääneet luokseni, kun tarjolla oli muutakin seuraa. En vain osannut ajatella asioita hengellisesti, ärsytti jopa ravintolassa käydä, kun kaikki muut piti ruokarukouksensa ja minä olin vain hiljaa: "Joo joo kiitos ruuasta aamen."
Olipa minulla siellä "paras ystäväkin", kaikea muuta. Paras ystävä veti kaikki minulta kaikki ystäväni, jotka tyhmyyttäni hänelle esittelin. (Ainoastaan kaksi minulle jäi, he jotka ovat edelleen ja he jotka myöskin jättivät lahkon.) Kun "bestis" meni naimisiin, minä, hänen pitkäaikaisin ystävänsä, en saanut kutsua, eikä ollut ensimmäinen kerta kun minua loukkasi. Mukana oli paljon sellaisia, jotka hän oli tuntenut vain muutaman kuukauden ajalta. Kun hänen isänsä tiedusteli omaltani, miksen ollut häissä, tunsin itseni loukatuksi. Jo ennen häitä hän oli puhtaasti valehdellut minulle ja käyttänyt hyväkseen minun vähäistä luottavaisuuttani ja minulla kesti yli vuosi, ennen kuin pystyin antamaan anteeksi -hän silloin otti tietoonsa henkilötietoni, kun etsittiin jopa yhteistä opiskelukämppää, kunnes sanoi että olenkin ollut vain hätävara ja olikin jo aikoja sitten löytänyt toisen ystävänsä kanssa kämpän- häät olivat n. 2 vuotta tuon jälkeen. HÄTÄVARA, ei kelvannut häihin ja sen jälkeen en edes ole yrittänyt antaa anteeksi. Suoraan sanotuna tuo ihmispa**a on minulle yhtä yhdentekevä kuin lehmän läjät.
Pohjanoteeraus lahkoon tuli, kun srk:n vanhimman lapsi meni naimisiin -ei raamatussa-eli maailmallisen kanssa, jota ei todellakaan katsota yleensä siellä lahkossa hyväksytä. (Tämä tapahtui, ehkä vuosi, ennen typeryksen häitä). Melko yleisesti tiedettiin, että kyseinen lapsi, jota juhlittiin, eli jo tuolloin
Sukulaisiani oli luonnollisesti kutsuttu juhlimaan, vanhimman perheen iloista juhlaa. Riemu vanhimman vaimolla repesi vasta kun muu perheeni oli poistunut paikalta. Mikä sai heidät niin iloisiksi? Minun sukulaiseni pilkkaaminen, mikään ei ole koskaan tuntunut niin pahalta, kuin se että kuulin vanhimman vaimon ja vieraiden nauravan räkäisesti sukulaiseni uskolle, joka on aina ollut hyvin haastavaa tälle sukulaiselle. Kun sukulaisellani on ollut vaikeaa, hän rukoilee ja ääni on ahdistunut. Tämä oli vanhimman rouvan mielestä niin huvittavaa, että pitihän se kaikille vieraille kertoa ja nauraa pas**isesti päälle, vieraiden kanssa. Mitä teki vanhin? Nauroi vaimonsa pilkassa mukana. No oliko lisäkseni ketään, joka ei nauranut? Kyllä oli. Juhlaparin toinen osapuoli, joka ei ollut Jehovan todistaja.
En vain voi ymmärtää, miten Jumalalle voi sattua niinkin paha virhe, että pistää minut syntymään perheeseen, joka on sellaisessa lahkossa, johon en koskaan ole oikeasti tuntenut kuuluvani. En edes kasteen aikaan. Koko elämäni lahkossa, oli vain suoranaisesti sumua, tein mitä odotettiin, sillä halusin edes jollain tavoin kuulua joukkoon, mutta en vain kuulunut. Tuntui, etten edes aina kuulunut omaan perheeseeni, vaikka sieltä tulikin kaikki se hyvä ja rakkaus, mitä olin lahkon aikana saanut. Ja sitä rakkautta tuli paljon, siitä olen kiitollinen. Mutta muuten minä en kuulunut joukkoon millään tavalla.
Lähdin lahkosta lopulta, elämäni on sen jälkeen mennyt huonosti ja hyvin, aivan niin lahkossakin, nyt minulla (toisin kuin lahkossa) on mahdollisuus nauttia oikeasti elämästä ja ihmisten ystävyydestä aidosti. Olen tehnyt paljon vääriä ratkaisuja, niin lahkossa kuin ulkonakin, oppinut asioita kantapään kautta, enemmän lahkossa kuin ulkona. Eikä mikään mahti maanpäällä tai taivaassa, saa minua ikinä siihen tilanteseen, että palaisin lahkon sisälle. Rakkaus on voimakas mahti, mutta edes rakkauteni perheeseen, ei saa minua takaisin, niinkuin monet muut. He eivät palaa lahkoon siksi että uskoisivat, vaan siksi, että he eivät uskalla etsiä ystäviä maailmasta, vaan ikävä "ystäviä" ja perhettä kohtaan on se syy, miksi palaavat. Minä ikävöin kovasti, mutta ikäväni on jättänyt minut rauhaan.
Olen onnellinen nyt, asiat voisivat toki olla paremmin. Minä hyväksyn itseni, mieheni hyväksyy minut, ystäväni hyväksyvät minut. Minulla on ystäviä, vihdoinkin. He eivät valehtele minulle, emme näe usein, mutta tiedän että siellä taustalla he ovat ja toivovat minulle hyvää, samoin kuin minä heille. Rakastan miestäni ja ystäviäni <3 <3
Koulussa minua puhtaasti kiusattiin, hyvin rankastikin.
Kenttätyöhön minua ei onneksi raahattu, mutta tutkisteluja minelli piti useampikin ihminen, vuosien aikana. Ymmärtänette, kun kerron, että aina kun "opettaja" saapui, tämä oppilas syöksyi piiloon, joutuen siitä huolimatta kestämään tekstiä, jota en edes tajunut.
Voin nykyisen tietämykseni varjossa sanoa, että synnyin väärään perheeseen, sillä en vain koskaan kuulunut aidosti siihen lahkoon, joka ei koskaan antanut minulle mitään siunauksia, vaan kirouksia.
Miten niin kirouksia? Ystävät, joita luulin ystävikseni, eivät koskaan jääneet luokseni, kun tarjolla oli muutakin seuraa. En vain osannut ajatella asioita hengellisesti, ärsytti jopa ravintolassa käydä, kun kaikki muut piti ruokarukouksensa ja minä olin vain hiljaa: "Joo joo kiitos ruuasta aamen."
Olipa minulla siellä "paras ystäväkin", kaikea muuta. Paras ystävä veti kaikki minulta kaikki ystäväni, jotka tyhmyyttäni hänelle esittelin. (Ainoastaan kaksi minulle jäi, he jotka ovat edelleen ja he jotka myöskin jättivät lahkon.) Kun "bestis" meni naimisiin, minä, hänen pitkäaikaisin ystävänsä, en saanut kutsua, eikä ollut ensimmäinen kerta kun minua loukkasi. Mukana oli paljon sellaisia, jotka hän oli tuntenut vain muutaman kuukauden ajalta. Kun hänen isänsä tiedusteli omaltani, miksen ollut häissä, tunsin itseni loukatuksi. Jo ennen häitä hän oli puhtaasti valehdellut minulle ja käyttänyt hyväkseen minun vähäistä luottavaisuuttani ja minulla kesti yli vuosi, ennen kuin pystyin antamaan anteeksi -hän silloin otti tietoonsa henkilötietoni, kun etsittiin jopa yhteistä opiskelukämppää, kunnes sanoi että olenkin ollut vain hätävara ja olikin jo aikoja sitten löytänyt toisen ystävänsä kanssa kämpän- häät olivat n. 2 vuotta tuon jälkeen. HÄTÄVARA, ei kelvannut häihin ja sen jälkeen en edes ole yrittänyt antaa anteeksi. Suoraan sanotuna tuo ihmispa**a on minulle yhtä yhdentekevä kuin lehmän läjät.
Pohjanoteeraus lahkoon tuli, kun srk:n vanhimman lapsi meni naimisiin -ei raamatussa-eli maailmallisen kanssa, jota ei todellakaan katsota yleensä siellä lahkossa hyväksytä. (Tämä tapahtui, ehkä vuosi, ennen typeryksen häitä). Melko yleisesti tiedettiin, että kyseinen lapsi, jota juhlittiin, eli jo tuolloin
Sukulaisiani oli luonnollisesti kutsuttu juhlimaan, vanhimman perheen iloista juhlaa. Riemu vanhimman vaimolla repesi vasta kun muu perheeni oli poistunut paikalta. Mikä sai heidät niin iloisiksi? Minun sukulaiseni pilkkaaminen, mikään ei ole koskaan tuntunut niin pahalta, kuin se että kuulin vanhimman vaimon ja vieraiden nauravan räkäisesti sukulaiseni uskolle, joka on aina ollut hyvin haastavaa tälle sukulaiselle. Kun sukulaisellani on ollut vaikeaa, hän rukoilee ja ääni on ahdistunut. Tämä oli vanhimman rouvan mielestä niin huvittavaa, että pitihän se kaikille vieraille kertoa ja nauraa pas**isesti päälle, vieraiden kanssa. Mitä teki vanhin? Nauroi vaimonsa pilkassa mukana. No oliko lisäkseni ketään, joka ei nauranut? Kyllä oli. Juhlaparin toinen osapuoli, joka ei ollut Jehovan todistaja.
En vain voi ymmärtää, miten Jumalalle voi sattua niinkin paha virhe, että pistää minut syntymään perheeseen, joka on sellaisessa lahkossa, johon en koskaan ole oikeasti tuntenut kuuluvani. En edes kasteen aikaan. Koko elämäni lahkossa, oli vain suoranaisesti sumua, tein mitä odotettiin, sillä halusin edes jollain tavoin kuulua joukkoon, mutta en vain kuulunut. Tuntui, etten edes aina kuulunut omaan perheeseeni, vaikka sieltä tulikin kaikki se hyvä ja rakkaus, mitä olin lahkon aikana saanut. Ja sitä rakkautta tuli paljon, siitä olen kiitollinen. Mutta muuten minä en kuulunut joukkoon millään tavalla.
Lähdin lahkosta lopulta, elämäni on sen jälkeen mennyt huonosti ja hyvin, aivan niin lahkossakin, nyt minulla (toisin kuin lahkossa) on mahdollisuus nauttia oikeasti elämästä ja ihmisten ystävyydestä aidosti. Olen tehnyt paljon vääriä ratkaisuja, niin lahkossa kuin ulkonakin, oppinut asioita kantapään kautta, enemmän lahkossa kuin ulkona. Eikä mikään mahti maanpäällä tai taivaassa, saa minua ikinä siihen tilanteseen, että palaisin lahkon sisälle. Rakkaus on voimakas mahti, mutta edes rakkauteni perheeseen, ei saa minua takaisin, niinkuin monet muut. He eivät palaa lahkoon siksi että uskoisivat, vaan siksi, että he eivät uskalla etsiä ystäviä maailmasta, vaan ikävä "ystäviä" ja perhettä kohtaan on se syy, miksi palaavat. Minä ikävöin kovasti, mutta ikäväni on jättänyt minut rauhaan.
Olen onnellinen nyt, asiat voisivat toki olla paremmin. Minä hyväksyn itseni, mieheni hyväksyy minut, ystäväni hyväksyvät minut. Minulla on ystäviä, vihdoinkin. He eivät valehtele minulle, emme näe usein, mutta tiedän että siellä taustalla he ovat ja toivovat minulle hyvää, samoin kuin minä heille. Rakastan miestäni ja ystäviäni <3 <3
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.