Tälle palstalle ikänsä puolesta kuuluisi dementiaa sairastava, ei tosin enää saisi juttuja aikaiseksi. Tyytyväisenä asustaa omassa asunnossaan, käy kavereita, sukulaisia ja kotihoitaja. On ruvennut huolehtimaan naapureiden harmiksi ja ärsytykseksi heidän pihoistaan, "ettei vain ketään sinne kuulumattomia ilmesty". Ottanut sydämen asiakseen toimia vartijana. Käpsehtii siellä monta kertaa päivässä.
Kahta naapuria lukuun ottamatta kaikki vain rauhallisesti moikkaavat ja sanovat kaiken olevan kunnossa ja että huolehtija voi rauhassa mennä kotiin, selviävät sillä.
Sen sijaan nämä kaksi ovat kerta kaikkiaan menettäneet malttinsa. On tehty lähestymiskielto, on kutsuttu poliisi, eivät ole tosin kertaakaan tullet. Näin on menty jo vuoden verran.
Nyt äitynyt hurjaksi: Potilaan kertoman mukaan toisen perheen jäsen oli lyönyt nyrkillä rintaan, toisen perheen jäsen pukannut luudalla vatsaan, siinä onkin iso mustelma, toivottavasti perna kunnossa. Vähempi paha, kun heittävät vettä päälle, huutavat, kiroilevat ja sohivat luudalla. Tästä rumbasta on myös muiden naapureiden kertoma.
Sosiaalihoitaja on käynyt yhtiökokouksessa kertomassa, ettei ole vielä laitospaikkaa näin hyväkuntoiselle ja kun ei ole vaarallinen itselleen eikä muille.
Ootteko ennen kuulleet moista? Piipahdan itse pari kertaa viikossa ja äimistyneenä seuraan. Läheiset ovat hädissään.
Sairas vai lainrikkoja
22
458
Vastaukset
- yksityisyys
Kerros- rivi- vai omakotialueestako puhut ?
2lesken kirjoitti:
Mikä.
Kirjoitat potilaasta.
Potilaat ovat sairaalassa.Mitästä hupsit.
Potilas on sellainen, joka potee jotakin. Potea voi kyllä muuallakin kuin sairaalassa.
Eikös entinen miehesikin ollut ihan petipotilaana vaikka oli kotonaan (vai sinun kotonasi)?
Miksi hän ei käytä sitä yli-leveää rulla-tuoliaan?
Eikö se mahdu laiturille?
H.- mimmimum-..mi
Useinhan niitä on sellaisia "pihapoliiseja" ja päällepäsmäreitä ....mutta sairaus on sairaus ja pitäisi hoitaa oikeassa paikassa...
- Mikä.meitä.odottaa
yksityisyys; ei kerrostalo
2lesken, olen käsittänyt että jos on saanut lääkäriltä diagnoosin, on potilas olipa sitten kotona tai sairaalassa, mutta jos olen väärässä niin korjaan: dementikko
mimmimum-..mi, kerrotko sen oikean paikan, kai luit tekstini
Ei näitä tauteja kukaan tilaa itselleen eikä läheiselleen. Täytyy toivoa näille kahdelle äreälle naapurille, etteivät itse tai läheisensä koskaan joudu dementiaa kokemaan. Mutta kysymykseeni, ilmeisesti ei ole teidänkään kohdalle sattunut. Näiden kysymysten ääreen joutuu vasta kun lähelle liippaa.Mikä
Minä olen kohdannut sairastavan ihmisen, joka asui yksin kotona.
Hän oli huonoina päivinä naapureiden häirikkö.
Hänellä kävi sairaanhoitaja lääkkeet jakamassa ja omaiset kävivät.
Myös hän itsekin pystyi hoitamaan omia asioitaan. Pankki, posti jne.
Hän oli muutamaan otteeseen sairaalassa.
Tehtiin muistitestejä ym. Läpäisi ne rimaa hipoen.
Lääkäri kotiutti hänet, ja hoitajat tulivat kotiin päivittäin, alkuun
Ei hän ollut enää potilas vaan tavallinen asukas.
Itsemääräämisoikeudellaan.
Naapurien ei kuitenkaan tarvitse kärsiä asukkaan häiriköinnistä. Heillä on oikeus nukkua ja levätä rauhassa.
Ovikellojen rimputtelua, käytävään pissaamista, huoltomiehen jatkuvaa oven avaamista, kun avaimet hukassa.
Tätä oli kun tilanne oli huono.
Kaikki viittasi verenkiertohäiriöihin, mutta ei niin paljoa, että olisi tarvinnut sairaalahoitoa.
Lopulta tuli ratkaisu, aivohalvaus.
Hänestä tuli potilas sairaalaan ja kotona asuminen päättyi.
Hankala juttu. Taitaa niitä sairaita olla siellä toisellakin puolella.
- Mikä.meitä.odottaa
Kiitos myötätunnosta entinenmies. Näin minäkin sivullisena ajattelen. Kun toivoin ettei näiden kahden naapurin tarvitsisi kohdata dementiaa, voin melkein olla varma siitä.
Dementiassa aivot tuhoutuvat pikkuhiljaa. Näiden naapureiden aivot eivät enää voi tuosta tuhoutua. Teidän että tämä on ilkeätä, mutta käsittämätöntä on heidän käytöksensäkin. Läheiset vastaavat heidän räväköihin kommentteihinsa aina vain fiksusti, kun haluavat hyvällä pärjätä. Toivotaan, ettei kehkeydy katastrofia.
2lesken, ei hän kuitenkaan öisin kulje, nukkuu hyvin. Ei myöskään kuseksi, eikä soittele ovikelloa, hän vain kulkee takapihoilla "tarkistellen ja huolehtien". Kyllä meistä kaikista olisi hyvä kun naapurit saisivat olla rauhassa. Mikä.meitä.odottaa kirjoitti:
Kiitos myötätunnosta entinenmies. Näin minäkin sivullisena ajattelen. Kun toivoin ettei näiden kahden naapurin tarvitsisi kohdata dementiaa, voin melkein olla varma siitä.
Dementiassa aivot tuhoutuvat pikkuhiljaa. Näiden naapureiden aivot eivät enää voi tuosta tuhoutua. Teidän että tämä on ilkeätä, mutta käsittämätöntä on heidän käytöksensäkin. Läheiset vastaavat heidän räväköihin kommentteihinsa aina vain fiksusti, kun haluavat hyvällä pärjätä. Toivotaan, ettei kehkeydy katastrofia.
2lesken, ei hän kuitenkaan öisin kulje, nukkuu hyvin. Ei myöskään kuseksi, eikä soittele ovikelloa, hän vain kulkee takapihoilla "tarkistellen ja huolehtien". Kyllä meistä kaikista olisi hyvä kun naapurit saisivat olla rauhassa.Naapurit ehkä pelkäävät, että kun hänen dementiansa etenee, niin hän ei enää itsekään tiedä mitä tekee siellä takapihoilla, tekee ehkä jotain vahinkoakin.
Ei nyt silti tarvitsisi käsiksi käydä.Tellukka kirjoitti:
Naapurit ehkä pelkäävät, että kun hänen dementiansa etenee, niin hän ei enää itsekään tiedä mitä tekee siellä takapihoilla, tekee ehkä jotain vahinkoakin.
Ei nyt silti tarvitsisi käsiksi käydä.Luultavasti naapurit eivät ymmärrä dementiaoireista yhtään mitään.
- Todellavajaata
Aloittajan kannattaisi hoidella oma ongelmansa on sen nimi sairaus, ilkeys tai idiotismi. Mitä kaikki luettelamansa asiat ja aiheet kuuluvat hänelle jos kyse ei ole omasta perhepiiristä?
- Erikoinen.kannanotto
Ettei vain kalikka kalahda?
- Hah-hah-haaa
Entä sinuun?
- kysynn
Asun omakotialueella yksin. - aiemmin murrettujen lukkojen tilalle viime syksynä tehtiin oviremontti - ja kolmas lukkoremontti - - joku nulkkiporukka piinaa jatkuvalla syötöllä - takaoven lukko taasen murrettu - yleensä vierailevat nuuskimassa kotini poissaollessani ja kateissa on mlloin mtäkin - eilen kateissa oli hiljattain ostamani savunsiniset ja murrettu oranssi -väriset verhot - taitaa olla avuntarpeessa olevaa porukkaa ja uusia asujiakin alueella
-monetkin vuosien kuluessa kertoneet luvattomista kotiin tunkeilijoista -kateissa milloin mitäkin
-- joskus varat ja rahat, henkkoht. lääkkeitä ja henkilöpapruja, työkaluja, pyykit ulknarulta,
- pyörittääkö joku vaate- ja tekstiililainaamoa toisten ihmisten tavaroilla tms- extremistisiä puuhia kuin esm jehovantodistajilla naapurimaassa? Heillähän yleensä on erilaisia rekistereitä alueen kaikista asujista - varallisuusluetteloineen. käyttämäni kilpirauhas- ja verenpainelääkkeet saattavat olla vaarallisia kouristuslääkkeiden ja viinan ohella huonokuntoisille ihmisille. - samakuied
-alueella pyörivät huumejengit tekevät myös kolttosia ihmisten autoille, joskus kun iltavuorosta töissä läksin ajamaan kotiin, autosta oli viety pyöriä kiinnittävät pultit - tuli kallis remontti kun auto putosi pyöriltään, pakoputki ja katalysaattoripönttö sökönä - pakkasta ulkona liki 40-astetta- kotimatkaa suunnilleen saman verran kilometreissä - jäi tilipussi sangen laihaksi sinä kuukautena - kun remontti tuli maksamaan satasia ja joutui jäämään sairaslomalle töistä.
- 878598
Voi olla molempia, sairaus kun ei poissulje, mutta tietyissä diagnooseissa jätetään silloin rangaistukseen tuomitsematta. Edunvalvontaan kuuluisi ainakin hakea, jos ei enää ymmärrä tekemisiään.
- Mikä.meitä.odottaa
Tämä dementikko ei käytä alkoholia, juuri tähän tautiin kuuluvia lääkkeitä käy hoitaja antamassa. Muita sairauksia ei ole. Edunvalvojana on läheinen, vaikka ymmärtää rahan. Sen sijaan ei enää osaa käyttää tietokonetta ja paikallisessa pankissaan ei enää käsitellä rahaa, sinne kyllä osaisi laskunsa maksaa.
Mikä.
Nyt herää kysymys, mitä lääkkeitä "ei alkoa" käyttävälle annetaan?
En tiedä kuin antabuksen.
Ei osaa käsitellä rahaa ja osaisi maksaa laskunsa?
Nyt apn kirjoitus vilisee niinpaljon epäkohtia, että juttu on täyttä puppua.- Mikä.meitä.odottaa
2lesken kirjoitti:
Mikä.
Nyt herää kysymys, mitä lääkkeitä "ei alkoa" käyttävälle annetaan?
En tiedä kuin antabuksen.
Ei osaa käsitellä rahaa ja osaisi maksaa laskunsa?
Nyt apn kirjoitus vilisee niinpaljon epäkohtia, että juttu on täyttä puppua.Sanoinkohan jotain epäselvästi. Hoitaja käy antamassa aamuin illoin dementikon tautiin, alzheimeriin tarkoitettuja lääkkeitä. Ei ole koskaan välittänyt alkoholista, siksi ei kuljeksi kännissä. Ymmärtää paljonko rahaa hänellä on. On ollut haka tietokoneen käytössä ja pelien pelaamisessa, taudin edetessä ei enää osannut maksaa verkkopankissa laskujaan. Pankkiin vei paperilaskuina ja nosti rahaa tiskiltä niin kauan kuin se oli mahdollista. Nyt edunvalvoja hoitaa maksut netissä omilla tunnuksillaan, käyvät myös yhdessä kapoissa ostamassa kaiken tarpeellisen ja antaa dementikolle käyttörahaa, jolla käy kahvittelemassa, karkkia, jätskiä tms. pientä tarvetta.
Hänellä olisi olosuhteet huomioon ottaen paras mahdollinen vanhuus, jos ei tätä "vartiointi-huolehtimis-hörhöilyä" olisi.
- kysynn
Näitä maailman "maailman talousneroja" - joiden mielestä piinaamalla vanhoja naisia markkinahenkisyydellä ja tusinoittain halvemmalla-ideologioilla totisesti nuoremmissa polvissa riittää - silkkaan ärtymykseen asti - siinäkään ei muuten jeesustelut auta yhtään sen enempää kuin viemärien tai tuomarienkaan kuvaukset - mihinkä veret tai värit ihmisten elosta varojen ohella katoaisivat - lukuisten vaihtoehtojen ohella muuallekin kuin verottajain pohjattomaan pussiin. Paljonko siinäkään hommassa mitkään naapureitten ohjeistukset kansanparannuskonsteina "huutoideologiat" kuin olympiakilpailuissa yhtään koskaan mitään auttavat silleen rähinähenkiseesti kylätappeluiden malliin?
Oikeessa elossa vanhat äiditkin saavat joskus todella väsyä ja uupuakin - olla jopa loman tarpeessa kaikkien nulkki-ideologioitten paahteesssa - eri ikäkausien törmääyskurssilla ollessaan
illoin ja varsinkin slloin kun näkemys- ja kokemuserot elämästä ja sen laatuisuudesta ovat eri suuntaisia tavoitteineen. Rauhaa vain kaikille. - samakuied
- meinaan vain että l opultaja loppusuoralla epäonnisuudessa toimivat vain luonnonvoimat - nekin joskus tuhoisuudessaan ylivoimaiset - mulla tämmöinen näkemys ja kokemus
yltiöpäisyydestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472