Opetushallituksen ohjeessa (12.1.2018) on edistysaskelten lisäksi yhä ongelmia aiheuttava kohta: ”Opetuksen järjestäjät voivat päättää, järjestetäänkö esi- ja perusopetuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, ja uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia.”
Erityisen ongelmallinen siinä on uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia koskeva kohta. Toisin kuin uskonnollisia tilaisuuksia koskeva kohta se ei edes vastaa perustuslakivaliokunnan linjauksia (mietintö 2/2014 vp) eikä oikeuskaslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen mietintöjä.
Silti uskonnollisten toimitusten, kuten ruokarukoukset järjestäminen lisättiin Opetushallituksen ohjeisiin vuonna 2014. Ne pujautettiin ohjeisiin ”muina miehinä” ilman perustuslakivaliokunnan mietinnön antamaa virikettä ja oikeutusta.
Päivittäisen uskonnollisen rituaalin järjestäminen koulun toimesta on erittäin ongelmallinen indoktrinaatiokiellon ja syrjintäkiellon näkökulmista. Siinä ”määrä muuttuu laaduksi”. Joka päivä toistuva johdettu, ääneen lausuttava ruokarukoiluttaminen on indoktrinaatiota paljon suuremmassa määrin kuin harvemmin järjestettävä tilaisuus.
Oppilaan mahdollisuus välttyä tällaiselta päivittäiseltä rituaalilta ilman syrjintää on erittäin hankalaa, käytännössä mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että oppilaita ei voida ilman leimautumisen vaaraa siirtää toiseen tilaan rukoushetken ajaksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI onkin katsonut (27.3.2018), että koulussa ei tule lukea ääneen yhteisiä ruokarukouksia, jos tämän seurauksena yksikin oppilas, jonka huoltajat ovat ilmoittaneen, ettei oppilas osallistu koulussa järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuksiin, joutuisi osallistumaan rukoilutilanteisiin edes passiivisesti.
Toivottavasti tämä linjaus saatetaan nopeasti käytäntöön. Opetushallituksen tulee pikaisesti muuttaa ohjeitaan tältä osin. Kuntien opetustoimen tulee välittää tietoa kouluille ja varhaiskasvatukseen. Päiväkotien ja koulujen kannattaa toimivuoden 2018-19 suunnitelmissaan selkeästi luopua ruokarukoiluttamisesta ja yksin teoin myös uskonnollisista tilaisuuksista.
Ruokarukoiluttaminen on ongelma myös pienten koululaisten iltapäivätoiminnassa. Seurakuntien kuntien tilauksesta tai tukemana järjestämässä iltapäivätoiminnassa on välipalan jakamisen yhteyteen järjestetty ruokarukous, vaikka kyseessä on julkiseen palveluun liittyvä toiminta eikä seurakuntien omaehtoinen, omalla rahoituksella tapahtuva toiminta.
Uskonnollisiin toimituksiin ja tilaisuuksiin liittyy yksityisyyden suojan näkökulma. Päättäessään oppilaan osallistumisesta perhe joutuu vasten tahtoaan tuomaan julki uskonnollisuuttaan tai ei-uskonnollisuuttaan, vaikka kyseessä on arkaluontoinen tieto, jonka moni perhe haluaisi pitää yksityisasianaan.
Lisättäköön vielä, että toisaalta mikään ei kiellä keneltäkään yksilöllistä ruokarukousta itsekseen, muita häiritsemättä, vaikka päiväkodin tai koulu henkilöstö ei lapsille ääneen lausuttua kollektiivista rituaalia johdakaan. Suomalaiseen kulttuuriin ja työelämään ei kuulu, että lounailla pomo johtaisi yhteisiä ruokarukouksia, eikä aamuhartauksiakaan pidetä. Kuulemma ei edes Kirkkohallituksessa. Niinpä nyt on korkea aika saada ruokarukoiluttaminen pois päiväkodeista ja kouluista.
Erityisen ongelmallinen siinä on uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia koskeva kohta. Toisin kuin uskonnollisia tilaisuuksia koskeva kohta se ei edes vastaa perustuslakivaliokunnan linjauksia (mietintö 2/2014 vp) eikä oikeuskaslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen mietintöjä.
Silti uskonnollisten toimitusten, kuten ruokarukoukset järjestäminen lisättiin Opetushallituksen ohjeisiin vuonna 2014. Ne pujautettiin ohjeisiin ”muina miehinä” ilman perustuslakivaliokunnan mietinnön antamaa virikettä ja oikeutusta.
Päivittäisen uskonnollisen rituaalin järjestäminen koulun toimesta on erittäin ongelmallinen indoktrinaatiokiellon ja syrjintäkiellon näkökulmista. Siinä ”määrä muuttuu laaduksi”. Joka päivä toistuva johdettu, ääneen lausuttava ruokarukoiluttaminen on indoktrinaatiota paljon suuremmassa määrin kuin harvemmin järjestettävä tilaisuus.
Oppilaan mahdollisuus välttyä tällaiselta päivittäiseltä rituaalilta ilman syrjintää on erittäin hankalaa, käytännössä mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että oppilaita ei voida ilman leimautumisen vaaraa siirtää toiseen tilaan rukoushetken ajaksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI onkin katsonut (27.3.2018), että koulussa ei tule lukea ääneen yhteisiä ruokarukouksia, jos tämän seurauksena yksikin oppilas, jonka huoltajat ovat ilmoittaneen, ettei oppilas osallistu koulussa järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuksiin, joutuisi osallistumaan rukoilutilanteisiin edes passiivisesti.
Toivottavasti tämä linjaus saatetaan nopeasti käytäntöön. Opetushallituksen tulee pikaisesti muuttaa ohjeitaan tältä osin. Kuntien opetustoimen tulee välittää tietoa kouluille ja varhaiskasvatukseen. Päiväkotien ja koulujen kannattaa toimivuoden 2018-19 suunnitelmissaan selkeästi luopua ruokarukoiluttamisesta ja yksin teoin myös uskonnollisista tilaisuuksista.
Ruokarukoiluttaminen on ongelma myös pienten koululaisten iltapäivätoiminnassa. Seurakuntien kuntien tilauksesta tai tukemana järjestämässä iltapäivätoiminnassa on välipalan jakamisen yhteyteen järjestetty ruokarukous, vaikka kyseessä on julkiseen palveluun liittyvä toiminta eikä seurakuntien omaehtoinen, omalla rahoituksella tapahtuva toiminta.
Uskonnollisiin toimituksiin ja tilaisuuksiin liittyy yksityisyyden suojan näkökulma. Päättäessään oppilaan osallistumisesta perhe joutuu vasten tahtoaan tuomaan julki uskonnollisuuttaan tai ei-uskonnollisuuttaan, vaikka kyseessä on arkaluontoinen tieto, jonka moni perhe haluaisi pitää yksityisasianaan.
Lisättäköön vielä, että toisaalta mikään ei kiellä keneltäkään yksilöllistä ruokarukousta itsekseen, muita häiritsemättä, vaikka päiväkodin tai koulu henkilöstö ei lapsille ääneen lausuttua kollektiivista rituaalia johdakaan. Suomalaiseen kulttuuriin ja työelämään ei kuulu, että lounailla pomo johtaisi yhteisiä ruokarukouksia, eikä aamuhartauksiakaan pidetä. Kuulemma ei edes Kirkkohallituksessa. Niinpä nyt on korkea aika saada ruokarukoiluttaminen pois päiväkodeista ja kouluista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Älä huoli, kyllä kristillinen rukoiluttaminen loppuu viimeistään muslimien vaatimuksesta.
Eivät muslimit Suomessa mitään vaadi. Eivät sotkeennu uskonnottomien elämäänkään kuten monet kristityt!
Jumalako sen ruuan lautaselle oksensi.
Jos uskovaiset lupaavat lopettaa rukoilemisen kouluissa, niin minä lupaan lopettaa ajattelemisen kirkossa!
Rukoilu ei toimi. Voisivat uhrata kanan tai vuohen joka aamu.
Ongelmallisen asiasta tekee useiden uskovaisten kykenemättömyys ymmärtää ja arvostaa länsimaisen demokration perusteisiin kuuluvaa uskonnonvapautta.
Huolestuttavaa sinällään, että tuollaisen arvomaailman omaavat ihmiset kasvattavat lapsia ammatikseen.
Ajatelkaa, jos jossain työpaikalla pakotettaisiin ihmiset päivittäin kummallisiin uskonnollisiin rituaaleihin.
Kyllä siitä poru nousisi.
Mutta kun kyse on lapsista, ei kukaan ole välittänyt, paitsi ateistit tietysti.
Aivan. Tällainen toiminta kaipaa lisää tukea. http://vapaa-ajattelijat.fi/
Yksi tapa tukea on liittyä (nettisivujen kautta löytyy alueellinen yhdistys).
Voi myös toimia itse, muttei oo pakko jos ei taho.
Oman perheen etu on yhteisönkin etu.
Ennen päiväkodin kesälomaa terveiset perheeltä päiväkodin johdolle, että ensi toimikaudella 2018-19 ei järjestetä enää ruokarukoiluttamista eikä uskonnollisia tilaisuuksia.
NYT torstaina sen sanon.
Niinhän se on, että tasapainoisesti todetaan, ettei uskonnonharjoittaminen kuulu julkisiin tiloihin. Tässä tapauksessa luonnollisesti kyseessä ovat päiväkodit. Asia lienee viisasta olla yksilinjainen ja tasapuolinen kaikkia kohtaan ja samalla viivalla: Uskonnonharjoittaminen ei kuulu julkisiin tiloihin, edes yksityinen, koska se on uskonnonharjoittamista ja tapahtuisi julkisissa tiloissa. Kannanotto jättää omituisen porsaanreiän eikä ole siten neutraali ja tasapuolinen. Lisäksi uskonnonharjoittaminen on yksityisasia, joten sekin perää neutraaliutta julkisiin tiloihin. Uskonnonharjoittaminen vai uskontokuntien omissa tiloissa, jotka ovat yksityisiä eivätkä julkisia. Samalla suojellaan uskonnon pysymistä yksityisasiana ja suojellaan ihmisen yksityisyyttä, ettei hänen tarvitse paljastaa vakaumustaan julkisesti pakottamalla tai muutenkaan.