Nyt kesän grillailukauden alkuun sopii luotailla Sinisen tulevaisuuden mahdollisuuksia puolueena lähestyvien (runsaat kymmenen kuukatta aikaa) eduskuntavaalien perspektiivissä. Tarkasteltavana kahden tekijän yhdistelmä eli toisaalla äänestäjät ja toisaalla puolue nimeltä Sininen tulevaisuus. Tässä on paikallaan todeta, että minä en kuulu jäsenenä enkä aktiivina mihinkään puolueeseen.
Aikaisemmin Perussuomalaisia luonnehdittiin tutkimusten valossa puolueeksi, joka kaiksita puolueista vastasi kaikkein parhaiten suomalaisten, kansalaisten, koostumusta eli puolueen äänestäjät edustivat ikään kuin hyvänä otoksena koko kansan koostumusta kaikessa monisorttisuudessaan. Puoluehajaannus on sittemmin varmaankin muuttanut tuota monimuotoista vastaavaisuutta.
Millaisella ohjelmalla Siniset lähtee edessä oleviin eduskuntavaaleihin? Julkisuudessa on näkynyt median kertomana mm. se, että Sampo Terho on luonnehtinut Sinisiä puolueeksi, joka on yrittäjien asialla. Maininta maltillisesta konservatiivipuolueesta on kuultu sekin. Muistaakseni Simon Elo kuvaili taannoin Sinisiä maltilliseksi palkansaajapuolueeksi. Kesäkauden kypsyttelyn jälkeen syksymmällä Sinisiltä varmaankin tulee julkisuuteen ohjelmallista viestiä runsaamminkin.
Äänestäjät ovat sitten vaalitapahtuman se osapuoli, joka liikuskelee ja kääntyilee kuin valintakaupassa eri puolueiten sanomia vertaillen ja omiin tarpeisiinsa niitä makustellen. Vaalivalvojaisiltana sitten tulos on tiedossa. Miten Sininen tulevaisuus mahtanee pärjätä siinä vaiheessa "totuuden hetkenä"?
Aikaisemmin Perussuomalaisia luonnehdittiin tutkimusten valossa puolueeksi, joka kaiksita puolueista vastasi kaikkein parhaiten suomalaisten, kansalaisten, koostumusta eli puolueen äänestäjät edustivat ikään kuin hyvänä otoksena koko kansan koostumusta kaikessa monisorttisuudessaan. Puoluehajaannus on sittemmin varmaankin muuttanut tuota monimuotoista vastaavaisuutta.
Millaisella ohjelmalla Siniset lähtee edessä oleviin eduskuntavaaleihin? Julkisuudessa on näkynyt median kertomana mm. se, että Sampo Terho on luonnehtinut Sinisiä puolueeksi, joka on yrittäjien asialla. Maininta maltillisesta konservatiivipuolueesta on kuultu sekin. Muistaakseni Simon Elo kuvaili taannoin Sinisiä maltilliseksi palkansaajapuolueeksi. Kesäkauden kypsyttelyn jälkeen syksymmällä Sinisiltä varmaankin tulee julkisuuteen ohjelmallista viestiä runsaamminkin.
Äänestäjät ovat sitten vaalitapahtuman se osapuoli, joka liikuskelee ja kääntyilee kuin valintakaupassa eri puolueiten sanomia vertaillen ja omiin tarpeisiinsa niitä makustellen. Vaalivalvojaisiltana sitten tulos on tiedossa. Miten Sininen tulevaisuus mahtanee pärjätä siinä vaiheessa "totuuden hetkenä"?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sinisillä Juudaksilla on Juudaksen kohtalo: Tosi p...kainen loppu......
Laitan kommenttina sinulle "torilla-todettiin" vaihtoehtoisen mahdollisuuden jatkaa juttua itse asiasta. Sinä voisit kertoa omia näkemyksiä ihan asiallisesti, sillä varmaan sinulla on faktaakin eikä pelkkää vitsausarsenaalia.
Omalta osaltani voin kertoa, että olen yrittänyt haeskella puoluetta, jollaista mielelläni kannattaisin ja jonka ehdokasta äänestäisin. Tuossa aloituksessani mainitut viittaukset maltilliseen palkansaajapuolueeseen ja yrittäjien asioitten edistämiseen käyvät yksiin ajatusteni kanssa. Täydennyksenä täytyy lisätä, että myös minun mielestäni EU-kriittisyys on paikallaan ja pakkoruotsista olisi aiheellista luopua. Entä mitä muuta? Tässä hiukan toiveitten listaa:
- Myönteiseen kansallismielisyyteen pitäisi liittyä humaanin ajattelun ja sen ytimenä sopisi olla ihmisarvoisen ihmiskäsityksen, jonka kanssa sitten rasistinen ihmiskäsitys on sovittamattomassa ristiriidassa.
- Tavallisen väen tarpeitten ja toiveitten pitää olla osviittana yhteisten asioitten hoitamisessa. Ja samalla toisaalta tavallisellakin väellä pitää olla omassa horisontissaan myönteinen mahdollisuus elää omilla jaloillaan niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Olennaista olisi se, että esim. vaurastumiselle ei asetettaisi jotain kattoa, jonka saavuttaminen aiheuttaisi yhteiskunnan taholta jopa kovaakin kohtelua esim. ankaroituvan verotuksen muodossa. Siinä on kysymys vapaudesta, vaurastumisenkin vapaus on olennaisasia.
- Suomi sijaitsee keskellä omaa ympäristöään ja meidän olisi viisainta olla myönteisessä vuorovaikutuksessa kaikkien naapureittemme kanssa. Samalla on huolehdittava maanpuolustuksestamme ja sen olisi oltava riittävässä kunnossa niin, että tänne meille ei kutsumatta tunkeiltaisi. Ehkäpä Urpo Leppäsen aikoinaan esittämän mukaisesti ilmatorjuntaan olisi aiheellista kiinnittää erityistä huomiota.
Tuossa muutamia seikkoja, joitten ja puolueitten keskinäisen sondeeraamisen seurauksena valikoin omaa poliittista kannatustani. Tätä nykyä en tiedä, miten Sininen tulevaisuus osuisi puolueena näkemyksiini. Eipä niihin oikein sovellu mikään muukaan puolue.
Tähänpä mielisin lisätä: tilu-lilu-lii, tilu-lilu-lii.
Mulla+sellaisia+arvoja:+"Suomi+ensin",+meille+voi+tulla+ulkomaalaisia+kunhan+tekevät+työtä+ja+maksavat+verot+Suomeen.+opettelevat+suomenkielen.+Eivätkä+vie+suomalaisten+työpaikkoja+mm.+palkkoja+polkemalla.+Arvostavat+kulttuuriamme+ja+arvojamme.+Kannatan+tasa-arvoista+avioliittolakia,+hyväksyn+homot+ja+muunsukupuoliset.+Se+on+jokaisen+oma+asia.+Kannatan+uskontojen+tasa-avoa.+En+hyväksy+naisten+alistamista+uskonnon+tai+jonkun+muun+asian+nimissä.+Hyväksyn+ateistit,olen+pitkälle+itse+sellainen.+Kannatan+kansanedustaja+Elovaaran+lanseeraamaa+puolueiden+välistä+vuoropuhelua..Ei+ainoastaan+Eduskunnassa+vaan+kaikkialla.
Siniset+ovat+käsitykseni+mukaan+Soinin+ja+hänen+lähipiirinsä++lähinnä+ministerien+tukipuolue.+Heiluttavat+rasistikorttia,mutta+todellisuudessa+on+kyse+ainoastaan+omasta+hillotolpasta.Pidän+erityisen+sopimattomana+rasisti-leimakirveen+käytön.+
En+usko,että+Sinisellä+tulevaisuudella+on+tulevaisuutta+eduskuntavaalien+jälkeen.+Patataantumuksellisia+rasisti-kortin+heiluttajia.+Kristillisdemokraateilla+5+edustajaa,RKP:llä+9.+Kannatus+3-4+%.+Sinisten+kannatus+1,7+%.Sillä+korkeintaan+1-+2+edustajaa+Uudeltamaalta.+Ei+yhtään+ääniharavatyyppiä.
Yhdeksi vedenjakajaksi näkyy tosiaan muodostuvan uskontoihin suhtautuminen eli siinä olen samoilla linjoilla kanssasi "SeOliSiinä"-kommentoija. Olennaista on samalla todeta, että siihen suhtautumisaiheeseen kuuluu myös ateismin kunnioittaminen. En muista aivan tarkkaan, mutta olisikohan myös "Sininen tulevaisuus"-puolueen taholta kuultu maininta siitä, että puolue nojautuu kristillisyyteen? Jos niin tosiaan on, niin siinä tapauksessa sinisistä ei ole yleishumanistiseksi puolueeksi.
Varsin kiinnostava on sitten tuo mainintasi kansanedustaja Elovaaran lanseeraamasta puolueitten välisestä vuoropuhelusta. Kovin jyrkkiä lausumia on viime aikoinakin saatu sekä hallituspuolueitten että opposition tahoilta. Nykyisiin mielipidemittailujen perusteella saatuihin kannatuslukemiin en sitten kylläkään jaksa suhtautua aivan vakavissaan varsinkaan Sinisten kohdalla sen paremmin kuin myöskään Väyrysen kehitelmän osalta tai Harkimon "Liike Nyt"-ryhmän suhteen. Jos vaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa, niin vasta sitten siihen ehdittäessä nähdään, millaiseksi eri puolueitten kannatus muodostuu mukaanlukien myös jo aikaisemmin rekisteröidyt eduskunnan ulkopuoliset puolueet.
Uudistava tarkoittaa pientävaltiota joka tarkoittaa hyvinvointivaltion purkamista. Siitä ei keskiluokka hyödy mitään.
Konservatiivinen, no Timo kävi abortin vastaisella marssilla ja muutenkin katsokaa mitä jenkkien uskonnollinen oikeisto puuhaa.
Olen hakenut uutista,että miten se Tiina Elovaaran Eduskunta/Politiikka 2030 kokoontuminen onnistui 5.6.2018 eduskunnassa.Kovin on hiljaista.
Siniset halus mamuttamaan?
Sinisten linja vaihtelee koko ajan. Jossain vaiheessa linjana oli vennamolaisuus, joskus alkiolaisuus ja nyt radikaali konservativismi (siis mitä?).
Tyylinä on että sanoudutaan irti kaikesta epämiellyttävästä ja yritetään olla jotain mitä nähdään hienona. Rykimistä sinne sun tänne, selkeä linja puuttuu. Ainoa jäseniä yhdistävä tekijä on Halla-aho- vastaisuus, jos nyt sekään.
Jotenkin tulee mieleen 1990-luvun "äärioikeistolaiset" puoluehankkeet. Niissäkin linja heitteli koko ajan, ollen mitä milloinkin. Julkaisut oli täynnä kirjoituksia ideologiasta mutta ideologiasta ei ymmärretty juuri mitään. Kirjoituksista näki lähinnä sen mitä mikäkin kirjoittaja on sattunut lukemään, yleensä korkeajännitys - sarjakuvia. Nämä puoluehankkeet olivat sentään raikkaita tuulahduksia 1990-luvun tunkkaisessa YYA-Suomessa mutta mitä Siniset sitten ovat?
Huomenna sunnuntaina tulee kuluneeksi vuosi siitä puoluejohtajavaalista ja keskiviikkona Siniset täyttää vuoden. Hyvistä lähtökohdista - siis ministereitä ja kansanedustajia - huolimatta homma ei ole vieläkään lähtenyt nousuun. Uutta puoluetta ei perusteta tuosta noin vain sillä kaikilla eduskuntapuolueilla on pitkät perinteet.
Äänestäjä valikoi enemmän tai vähemmän järkiperäisesti eri puolueitten ja ehdokkaitten joukosta itselleen mieluisimman puolueen ja ehdokkaan. Mitä Sinisillä on tarjolla? Kokemusta löytyy sinisvaikuttajielta aika runsaasti. Sampo Terho ja Timo Soini ovat pätevöityneet myös europaralentaarikkoina. Muilla Sipilän hallituksen ministereillä ei vastaavaa kokemusta olekaan. Kohtalaisen hyvä eduskuntatyön kokeneisuus on meriitti sekin.
Sinisen tulevaisuuden heikkous puolueena on epäilemättä järjestöllisen voiman vähäisyys. Vaalityössä se tarkoittaa sitä, että talkoolaisia ei riitä kampanjan käytännön tehtäviin niin runsaasti, että vaalitoiminta onnistuisi kentän tasolla sutjakkaasti. Suuri merkitys tulee olemaan ehdokkaitten ja heidän tukiryhmiensä kenttätyöllä. Kykenevätkö siniset ehdokkaat edes jossain määrin näkyvään mainostamiseen ennen muuta lehdissä ja nykykäytäntönä myös netissä? Erityiseen arvoon nousee sinisten osallistujien pärjääminen television vaalikeskusteluissa. Se on ilmaista mainosta. Samoin oma merkityksensä on katuvarsilla, turuilla ja toreilla näkyvillä vaalijulisteitteilla.
Kun vaalikampanjointia katsotaan eri puolueitten osalta, niin mukana olevan väen määrällä on merkitystä. Keskustan puoluekokouksessa Sotkamossa on parasta aikaa koolla yli 4000 osallistujaa, joista puoluet viralisia ja äänivaltaisia kokousedustajia. Keskustan puluejäsenmäärä huitelee vielä paljon suurempana. Sosialidemokraateilla on oman järjestöväkensä rinnalla iso osa ay-liikettä tukena. Kokoomuksen taloudelliset resurssit ovat suuremmat kuin milään muulla puolueella maassamme. On siinä sinisillä puurtamista vaalikentillä. Perussuomalaistenkin puoluetukirahat ovat sitten vielä halla-aholaisten käytettävissä.
Ohjelmallisesti sinisillä on ahdasta. Tuossa edellä on jo tullut esille kristillisyys. Uskonnollisuuden kilpakentällä mukana ovat kristilliset omana puolueenaan ja siellä on myös Keskusta sekä Kokoomuskin, vaikka sitä jo epäilläänkin luisumisesta liberaalisuuden suuntaan. Varsin kristillistä väkeä taitavat olla myös halla-aholaiset. Oman uskonnollisen ilmeen esille saaminen tuo sinisille korkeintaan tasa-arvoisen lähtökohdan, mutta tuskin vaalivoittoa.
Jos Sininen tulevaisuus päättää nojautua konservatiiviseen kristillishenkiseen ohjelmaan, niin puolue tuskin kykenee lohkaisemaan erityisen mainittavaa kannatusosuutta, vaikka ministerinimet ovatkin yleensä vahvaa valuuttaa vaaleissa. Äänestäjäthän sen päättävät.
Joitakin vuosia sitten Timo Soini pääsi kertomaan julkisuudessa, että Perussuomalaiset olivat Suomen suurin duunaripuolue. Ne tuokiot taitavat kuulua historiaan myös sinisten osalta. Sipilän hallitus on kohdellut työväkeä ja työttömiä niin kovalla kädellä, että se on antanut aiheeen jopa hallituksen itsekehuun kipeän tekemisestä. Nyt on uusimpana sanallisena versiona sanan viheliäisyys käyttely mm. Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kaikkosen ilmaisemana. Tuo ilmaushan esiintyi jo aikaisemmin entisen valtakunnan syyttäjä Matti Nissisen luonnehdintana omaa tilannettaan koskien. Onko oikein päätellä, että puolueena Sininen tulevaisuus ei oman määrittelynsä mukaan ole enää duunaripuolue vaan konservatiivinen porvaripuolue?
"Sininen tulevaisuus ei oman määrittelynsä mukaan ole enää duunaripuolue vaan konservatiivinen porvaripuolue?"
Uudistava ja konservatiivinen taisi olla Terhon määritelmä.
Ja tarkennettuna uudistava on hyvinvointivaltion purkaminen ja konservatiivinen on samaa kuin uskonnollinen oikeisto jenkeissä.
En näillä eväillä uskalla ennustaa kovin suurta suosiota.
Siinäpä se eli mahtaneeko "uudistavalle konservatiivisuudelle" löytyä kenttää ahtaikossa, missä hääräävät myös Keskusta, Kokoomus, kristillisdemokraatit, halla-aholaiset Perussuomalaiset sekä saumojen kiilapoikina vielä Harkimon Hjallis ja Väyrys-Paavo?
Loppujen lopultahan mitä ilmeisimmin liikkuvien äänestäjien runko on palkanansaitsijoita, työttömiä ja ikääntyneinä eläkkeelle siirtyneitä palkanansaitsijoita. Kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa nimen omaan liikkuvat äänestäjät toivat vaalimenestystä Perussuomalaisille ja sitten v. 2015 myös Keskustalle. Sipilän hallitus on tehnyt selvää jälkeä sillä saralla eli niin Keskusta kuin Sinisetkin lienevät menettäneet nuo aikaisemmin niitten suuntaan liikkuneitten äänestäjien osuudet. Yrittäjien merkitys puolestaan kaiken kaikiaan rajoittuu suunnilleen kourallisen mitan määrään ja yrittäjienkin äänet menevät monille puolueille. Sampo Terhon kuvitelma yrittäjien avulla pärjäämisestä taitaa olla haihattelua.
Kuka tollo siniluikureita äänestäisi?
Juuri siinä on olennainen kysymys: Kuka sinisten ehdokkaita ja Sininen tulevaisuus -puoluetta äänestäisi? Se sama kysymys sisältyy tuohon minun laatimaani avauksen otsakkeesee eli "Äänestäjien tarpeet ja Sininen tulevaisuus". Puolueella on oltava jotain koskettavaa annettavaa mahdolliselle äänestäjälle, jotta äänestäjä merkkaisi vaalilippuunsa puolueelle suosiollisen numeron.
Liikkuvien äänestäjien laaja ja jopa monisorttinen väki ratkaisee Suomen seuraavat eduskuntavaalit. Nyt asetelma vaikuttaa sen oloiselta, että sinisillä ei ole ainakaan vielä semmoista ohjelmallista vetovoimaa, joka liikkuvia äänestäjiä mainittavammin koskettaisi. Myös ensi kertaa eduskuntavaaleissa äänestävät olisi huomioitava eli ehkä noin 200.000 suomalaista on heitäkin.
Vuosien 2011 ja 2015 eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten saama merkittävä kannatus tuli paljolti palkanansaitsijoilta sekä siihen liittyen myös eläkeläisiltä, jotka ovat työaikanaan olleet palkanansaitsijoita, jonka johdosta Timo Soini puheenjohtajana saattoi puhua suomen suurimmasta duunaripuolueesta. Nyt se aika lienee ohi ainakin sinisten osalta. Aikaisemmista äänestävää kansaa koskettaneista ohjelmakohdista ovat kyllä edelleen jäljellä pakkoruotsin poistaminen ja eurokriittisyys.
Jos tämän vuoden alussa järjestetystä presidentin vaalin tuloksesta olisi jotain päättelemistä, niin eipä kovin lupaavalta vaikuta myöskään Keskustan sen enempää kuin sosialidemokraattienkaan kannatus. Tietty puoluekannatuksen "kova ydin" heillä tietysti on olemassa, mutta eipä noilla Matti Vanhasen ja TuulikkiHaataisen "saavuttamilla" prosenteilla toinna kuoharipulloja korkkailla, vaikka Matin kohdalla lienee aihetta ajatella lähinnä limonaatia.
Kumpa joku Sinisten ministereistä loikkaisi ennen vaaleja niin se saisi Soinin pillastumaan. Soini olisi taas jälleen kerran oma itsensä eli vanha kunnon räkätoteemi-Soini.
:D
Sehän on kaikki logossa, kannattaa vain katsoa sitä logoa
Vaaliresepti: logo ja tempuntekijä, makkaraa ja bändi Aarne Tenkanen & Tempuntekijät
Ämpäreitä
Ämpäri päässä pukee sinisiä
Suosikaa nakkimukeja, niin tekee Suuri JohtajammeTimo_il_Prööt.
Näin alkukesän lämpimien mahdollisessa päättymisvaiheessa sopii vielä hiukan yrittää arvuutella tulevaa eli ensi vuoden kevään vaalien tulosten asettautumisen mahdollisuuksia. Sen sortiin grillailua. Siniselle tulevaisuudelle ei näy vihreätä valoa ainakaan mielipidemittausten perusteella. Kymmenen kuukautta on kuitenkin pitkähkö aika ja tilanne saattaisi muuttuakin, jos puolue itse onnistuisi politiikassaan sekä sitten vaalikampanjoinnissaan. Tällä kesäkuun tietämällä mielenkiinto kohdistuu lähinnä yksittäisiin ehdokkaisiin ja heidän pärjäämiseensä vaaleissa.
Helsingissä Sampo Terholla saattaa olla vaikeuksia tulla valituksi ylipäätään, sillä sinisten olisi saatava puolueena ehkä 14.000-16.000 ääntä yhden ehdokkaan läpiviemiseen. Tietysti mahdollinen onnistunut vaaliliitto onnistuessaan voisi läpimenon kynnystä alentaa. Uudenmaan vaalipiriissä Simon Elo, Jussi Niinistö ja Timo Soini saattavat triona jopa yllättää ja mielipidemittailijat voivat joutua häpeään. Vaalit näyttävät.
Kaakkois-Suomessa Jari Lindströn on tiukoilla, koska Sipilän hallituksen tekemät työelämää koskevat "uudistukset" ovat olleet paljolti simputuksellisia. Kaj Turunen on Kokoomuksen listoilla, jos hän ehdokkaaksi asettuu. Pirkko Mattilan asema Oulun läänin vaalipiirissä on kenties kohtalaisen vahva ja sinistenkin kokonaiskannatus voi paljastua melkoiseksi eli Mattilan uudelleen valinta on mahdollinen. Sinisten puoluesihteerinä toimiva Matti Torvinen on Rovaniemeltä kotoisin. Hänen rasitteenaan on sinänsä suutariksi tussahtaneen Meri-Lapin sairaalan alasajon kaavailun kannattaminen, mutta toisaalta Rovaniemen puolessa sitä taidetaan pitää ansiona. Kuka saa Hanna Mäntylän äänet?
Eduskunnan puhemiehen tehtävää ansiokkaasti hoitanut Maria Lohela pystyy ilmeisesti saamaan huomattavaa suosiota Varsinais-Suomessa, mutta puolueen kokonaisäänimääränkin olisi oltava vaalipiirissä riittävän korkealla läpimenoa ajatellen. Lohela taitaa käydä äänistä aikamoista kilpaa Kike Elomaan kanssa. Olisihan noita muitakin vaalipiirejä tarkasteltavana. Joka tapauksessa sinisten kärkiehdokkaat ja istuvat kansanedustajat tulevat mahdollisesti tarjoamaan vaalituloksen myötä yllätyksellisyyttä, mikä ei ole näkyvissä näissä tämän vuoden alkupuoliskon mielipidemittailuissa.