Keskusta nousee aina. Puolueella vankka peruskannattajien joukko joka kasvaa hyvää vauhtia. Tulee valtaamaan Suomalaisen puoluekentän joka tapauksessa. Nyt 18 % gallup kannatuksella, jolla nyt ei liene niin merkitystä, mutta sanotaan nyt tähän kuitenkin. 20 % paukahtaa kesän aikaa rikki, kaikki viittaa siihen, siitä sitten hyvä kasvattaa, nyt vaalikannatus vajaa 22 %. Jos kokoomus panee ranntteliksi ja alkaa nostamaan päätään äärioikeistolaiset, se tietänee keskustaan siirtymistä maltillisimmilta. Äärioikeistoakin tarvitaan olisi edes jokin taho rahojemme siirtymälle tyhjään mm kehityapuun holtittomasti. Myös työllisyyttä syytä parantaa, kun nuoret salskeat alkaa jo makoilun sossutuilla jo koulujen jälkeen.
Sipilä hakee neljättä kautta puolueen johtoon. Hänen on helppo astua kuninkaana väkensä eteen, sillä kannatusta löytyy kentältä.
Pääministeri totesi Lännen Mediassa viikko sitten, että kenttäväeltä on tullut runsaasti tukea. Se on auttanut jaksamaan eteenpäin, kun vaikeita päätöksiä on ollut pakko tehdä.
Tosin puolueessa on ryhmittymiä, jotka haikailevat alkiolaisuuden perään ja näkevät, että Sipilän johdolla on tehty liian kokoomuslaista politiikkaa. Kritiikiltä ei siis vältytä, vaikka Sipilä huudetaankin johtoon.
Sähköisyys hävisi, kun Väyrynen luovutti. Sipilän kuningasasema vahva, vaikka osa haikailee alkiolaisuuden perään.
Puoluesihteeri vaihtuu ja väreilyä myös varapuheenjohtajistossa.
Keskustaväki kokoontuu viikonvaihteessa Sotkamoon 77. puoluekokoukseensa..
Vielä alkukeväästä odotettiin, että kokous olisi täynnä sähköä. Olihan keskustan silloinen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen luvannut haastaa istuvan puheenjohtajan Juha Sipilän.
Toisin kävi. Väyrynen ei haasta Sipilää. Huhtikuussa Väyrynen tavoitteli puoluevaltuuston puheenjohtajuutta, mutta tämäkin hanke valui hiekkaan.
Myöhemmin vanha isäntä erosi keskustasta ja luopui myös kunniapuheenjohtajuudesta.
Sipilä hakee neljättä kautta puolueen johtoon. Hänen on helppo astua kuninkaana väkensä eteen, sillä kannatusta löytyy kentältä.
Pääministeri totesi Lännen Mediassa viikko sitten, että kenttäväeltä on tullut runsaasti tukea. Se on auttanut jaksamaan eteenpäin, kun vaikeita päätöksiä on ollut pakko tehdä.
Tosin puolueessa on ryhmittymiä, jotka haikailevat alkiolaisuuden perään ja näkevät, että Sipilän johdolla on tehty liian kokoomuslaista politiikkaa. Kritiikiltä ei siis vältytä, vaikka Sipilä huudetaankin johtoon.
Sähköisyys hävisi, kun Väyrynen luovutti. Sipilän kuningasasema vahva, vaikka osa haikailee alkiolaisuuden perään.
Puoluesihteeri vaihtuu ja väreilyä myös varapuheenjohtajistossa.
Keskustaväki kokoontuu viikonvaihteessa Sotkamoon 77. puoluekokoukseensa..
Vielä alkukeväästä odotettiin, että kokous olisi täynnä sähköä. Olihan keskustan silloinen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen luvannut haastaa istuvan puheenjohtajan Juha Sipilän.
Toisin kävi. Väyrynen ei haasta Sipilää. Huhtikuussa Väyrynen tavoitteli puoluevaltuuston puheenjohtajuutta, mutta tämäkin hanke valui hiekkaan.
Myöhemmin vanha isäntä erosi keskustasta ja luopui myös kunniapuheenjohtajuudesta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Seuraavaa+galluppia+jo+kysellään+ja+voin+kertoa,+että+vettä+sataa+keskustan+niskaan+oikein+kunnolla+vaikka+se+pitäisi+nyt+sataa+rutikuivaan+maahan,+että+sadot+ei+mene+pilalle.
Nyt+julkaistu+Ylen+gallup+oli+keskustapuolueen+"tilaama",+juuri+kesäkokouksen+alle+ja+koetapa+selvittää+mille+alueelle+kysely+kohdistettiin.++Yksi+gallup+näyttää+aina+paria+prosenttia+parempaa+ja+se+on+Ylen+gallup+.++Kaikki+muut+kolme+näyttivät+kepulle+tuntuvaa+laskua+eli+siellä+15-15,7+%+tietämillä.
Keskusta+on+jo+nyt++äärioikeistolaisten++hallussa+ja+keskusta+on+menettänyt+aikaisemmat+arvonsa+johtajansa+myötä.++Tavallinen+rivijäsen+on++tukiaisten+varasa+sinnittelevä+maajussi+tai+juuristaan+irtipääsemätön+maaseutualueen+asukas.++Toki+jokunen+varakkaampi,+jonka+varallisuuden+kartoittamiseen+keskusta+nyt+panostaa.
Kun+maaseutu+tyhjenee+ja+maalta+muutetaan+kaupunkeihin,+nykynuoriso+ei+enää+edes+tiedä+miksi+aikanaan+on+perustettu+keskustapuolue,+alkiolaisin+periaattein.
Keskustalle on oiva tilaus tänä hössöttävien onnenonkijoiden aikana. Viisas puoluve siis on.
Kuten sanottu gallupeilla ei ole virkaa, niitä turha liikaa tuijottaa.
Vaalit vain ratkaisee joka 4:äs vuosi. Nyt näyttää hyvältä sitä ajatellen keskustan kannalta,
maa kukoistaa talous nosteessaan, kun keskusta ollut suurin puolue tämän hallituskauden,
se panee kynää kirjoittamaan vaalikopissa jatkumoa sille. Toki sitten sanot, että väärin äänetetty, mutta demokratia on juuri siri sitä, eniten ääniä saanut on vaalien voittaja ja
pääministeripuolue. Sitä ei vappupuheet muuta eikä muutkaan puheet.
Nyt näyttää hyvältä eheässä keskustapuolueessa. Eikä nyt maakuntahallituksen tulossa ole niin kiveen hakatttua päivämäärää, kun se tulee kuitenkin. Jos vaikka kokoomus alkaa oirehtiin äärioikeistonsa kanssa, ja kuvittelisi että SDP ja keskusta olisi seuraavassa hallituksessa, maakuntahallitus tulee silloin pian voimaan, ihan entisessä aikataulussa 20 -luvulla.
Demokratia on juuri tätä, kun yksi sun toinen lopettaa, toinen jatkaa. Ei se pysähdy koskaan.
4-vuotta aina mennään sillä. Vihreät ja vasurit tuskin edes tohtii jatkaa hallituksessa, kun edellisestä lähtivät häntä koipien välissä kesken pois. Kammo varmaan yhä päällä. Hallituksessa ei voi niin huudella yhteiskunta vastaisesti.
Vihreillä ja vasureilla mennyt treeminen hukkaan. Ei kannata kisoihin lähteä noilla kunnoilla.
Eivätköhän ne gallupit ole aina puolueiden tilaamia, jos yksikin on. Sitä paitsi mitä järkeä olisi tehdä kallis gallup, jos joku puolue haluaa siihen tietynlaiset luvut? Riittää että Yleisradio tai vastaava lukee ne ja vain väittää sen perustavan kyselyyn.
Alkiolaisia periaatteita eivät tunne vanhemmatkaan sukupolvet. Monella nousisivat harvenevat hiukset pystyyn, jos lukisi mitä vaikkapa Wikipedia kirjoittaa Santeri Alkion näkemyksistä.
Mitä gallupeista, niilä ei valtaa ole.
"Keskusta nousee aina. Puolueella vankka peruskannattajien joukko joka kasvaa hyvää vauhtia".
Epätoivon kehä on taas kääntynyt ja mittarit näyttää oikeaan suuntaan? Puolueen kannattajien olisi syytä pysähtyä miettimään ja tutkimaan mitä keskustan sekä Sipilän "valtakaudella" on tapahtunut. Kolmessa vuodessa heidän myötävaikutuksella on ehtinyt tapahtua sellaista mitä ei ikinä olisi saanut tapahtua.
Ikävät tapahtumat ei ole vaikuttaneet kepun kannattajiin ja he ovatkin kuin mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunut. Luultavasti on niin, että he eivät oikeasti ymmärrä tapahtumien vakavuutta.
Kannattajien ei myöskään tulisi sivuuttaa aktiivihölmöilyn aiheuttamia haittoja. Peräti 100 000 työtöntä sai kokea sipihallituksen leikkaukset työttömyystukeen. Heistä jo 11 000 on päätynyt uudeksi Kelan toimeentulotuen asiakkaaksi. Sipilä mainitsi vaalipuheissaan, että työttömien tukeen ei kosketa...
Mainitsi myös, ettei irtisanomisia tule. Odottakaa kunhan sote pääsee vauhtiin. Silloin ovat kuntatyöläisten työpaikat vaarassa, kun aletaan "säästämään" sitä 3,5 miljardia euroa josta niin kovin nyt puhutaan.
"Myös työllisyyttä syytä parantaa, kun nuoret salskeat alkaa jo makoilun sossutuilla jo koulujen jälkeen".
Työllisyyttä tulisi parantaa oikeasti, eli työttömät ja pätkätyöläiset tulisi saada kokopäivätyöhön. Viime päivinä on ollut hiljaista, kun Sipilä ja keskusta ei ole liioitellut uusista työllistyneistä. Heidän kertomansa mukaan peräti 90 000 työtöntä olisi työllistynyt Sipilän valtakaudella. Uskoo ken haluaa.
"Pääministeri totesi Lännen Mediassa viikko sitten, että kenttäväeltä on tullut runsaasti tukea. Se on auttanut jaksamaan eteenpäin, kun vaikeita päätöksiä on ollut pakko tehdä".
Vaikeat päätökset olivat juuri niitä, joita vaalilupauksen mukaan ei pitänyt tehdä, mutta tekipä kuitenkin. Valehtelu on ruma tapa, kepulaisellekin.
Työ pitää aina opetella. Ei siihen alkuun heittää kovin kauheita palkkatoiveita.
Me kaikki ollaan aloitettu työmme alhaalta, huonolla palkalla alkuun. Siitä sitten
vuosien saatossa kun oppia tullut palkka kehittyy mukana.
Keskusta pitää huolta myös vähäosaisista.
Ei ole mitään järkeä lähteä nyt vaihtamaan hallitusta johonkin sellaiseen hallitukseen, millä ei ole talous-osaamista.
Esimerkiksi vihervasemmisto osaa vain pitää elämää homojen oikeuksista, mutta sehän ei siitä, SE EI KERTAKAIKKIAAN RIITÄ.
Höpinää bolsevistisesta rauhallisuudesta, ne olivat epäluuloisia koleerikkoja, jotka hirttivät kulakit lyhtypylväisiin Ukrainassa. Sipilän itsekin on yhden asian koleerikko.
Mitähän maksoi saada nouseva kallubbitulos<??
On mennyt sekaisin.
Etkö tiedä hintaa? Miksi vikiset t!
Sipilä ratsastaa Keskustansa kanssa Lucky Luke-tyyliin kohti laskevaa aurinkoa:"I´m a poor lonesome cowboy, and i´m far far away from home..."
Sipilä kiskoo kepun pohjalle!