Kuivat on aiheet

Artfilosof

Ala-arvoisia, mitäänsanomattomia juttuja tällä Jyväskylä -sivuilla. Huomaa selvästi että kun lukee paikkakunnittain aloituksia ja kommentteja, niin Lahdesta pohjoiseen siirryttäessä kansa tyhmenee todella selkeästi. Jyväskylän kohdalla ovat jo hiekkalaatikkotasolla.

13

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyttnyky

      Ai että oikein artfilosof,. Ettei nykytanssija?

    • kylkiluutavälillä

      Jos joku keksisi vaikka tarjota nykytanssia ja vaikkapa kylkiluiden järjestelyä suuressa lasimaljakossa, Tulisi Lahden pohjoispuolelle kummasti SUUREN taiteilijan tuntua. WOW.

    • tilastonikkari

      Todellakin ala-arvoisia juttuja, monen kaupungin ja kylän palstoja lukiessani en ole törmännyt samankaltaiseen. Onko Jyväskylässä tavanomaista enemmän esim. masentuneita tms. koska jutut suurimmaksi osaksi tällaisia?
      Tämä kyllä kuvastaa tilanteen hyvin kuten vertauksena voi käyttää jätevesitutkimusta ja tutkimuksen tuloksena saadaan mm. huumeiden käyttöaste ja verrokkina muuta kaupungit.

    • kalpeatyttö

      Kuinka monessa kaupungissa kirjoitetaan yöllä kävelykadulla pääkalloja järjestelevästä 5-vuotiaasta? Pankaa paremmaksi!

      • kentieon

        Vai onko tuo tyttö nähty muissakin kaupungeissa yötyössä?


      • mielenhärö

        No ei missään muussa kaupungissa ole niin hörhöjä kuin Jyväskylässä että tuollaisia kirjoittelee, Jyväskylässä muhii jokin omituistakin omituisempi mielialahäiriö.


    • Yhtä kuivia ku Palokan K-Marketin seinät.

    • PettynytOlen

      Näin valitettavasti, maamme heikkotasoimpia keskusteluketjuja saa lukea täällä, heti mennään nimittelyihin ja navan alle

      • Niiihhh

        Mitäs nimittelet käyttäydy pikku piru


      • HetiOsui
        Niiihhh kirjoitti:

        Mitäs nimittelet käyttäydy pikku piru

        Siinä maha missä painitaan


      • Ööhöhööö

        Paini keskenäs vajakki


    • afVaginberg

      Pakollinen rekisteröityminen ja sen mahdollistama bannausmahdollisuus olisivat hyviä keinoja, mutta mainostajien pakenemisen pelossa eivät uskalla toteuttaa.

      • Pusipusi

        Pakene sinä torille pussamaan pulun p*****ä


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1290
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      50
      1197
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1025
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      177
      990
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      44
      893
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      123
      776
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      738
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      723
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      691
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      677
    Aihe