Vuositasolla työttömyysetuisuuksia maksetaan 5 miljardia euroa, ja lisäksi tulee asumis- ja toimeentulotuet. Summa on järkyttävä ja jotain pitäisi tehdä.
Varuskuntien tapaisilla kasarmeilla saataisiin luultavasti melkoisia säästöjä, koska em. tuet voidaan sellaisenaan lakkauttaa. Kantahenkilökuntaahan ei tarvittaisi kovinkaan paljoa, ja ruoka toimitettaisiin keskuskeittiöstä. Työttömille jaettaisiin vaatteet varusvarastolta, kuten varusmiehillekin. Asetta ei tietenkään anneta.
Päivärahaa maksettaisiin 2-3 euroa, jolla voivat käydä sotilaskodin tapaisissa kanttiineissa hörppäämässä munkkikahvit. Kolikkopuhelinten avulla voisivat pitää yhteyttä ulkomaailmaankin.
Kasarmeilla voitaisiin järjestää myös joitain työpajoja, liikennemerkkien valmistusta ja muuta mitä yhteiskunnassa tarvitaan. Työnteosta maksettaisiin erilliskorvaus. Sadonkorjuun ja marjastuskauden aikana työttömät kuljetettaisiin korjuutöihin. Pätevimmille tarjottaisiin mahdollisuus risusavotointiin.
Keskittäminen kannattaa. Nyt olisi aika keskittää työttömät.
Varuskuntien tapaisilla kasarmeilla saataisiin luultavasti melkoisia säästöjä, koska em. tuet voidaan sellaisenaan lakkauttaa. Kantahenkilökuntaahan ei tarvittaisi kovinkaan paljoa, ja ruoka toimitettaisiin keskuskeittiöstä. Työttömille jaettaisiin vaatteet varusvarastolta, kuten varusmiehillekin. Asetta ei tietenkään anneta.
Päivärahaa maksettaisiin 2-3 euroa, jolla voivat käydä sotilaskodin tapaisissa kanttiineissa hörppäämässä munkkikahvit. Kolikkopuhelinten avulla voisivat pitää yhteyttä ulkomaailmaankin.
Kasarmeilla voitaisiin järjestää myös joitain työpajoja, liikennemerkkien valmistusta ja muuta mitä yhteiskunnassa tarvitaan. Työnteosta maksettaisiin erilliskorvaus. Sadonkorjuun ja marjastuskauden aikana työttömät kuljetettaisiin korjuutöihin. Pätevimmille tarjottaisiin mahdollisuus risusavotointiin.
Keskittäminen kannattaa. Nyt olisi aika keskittää työttömät.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Ollako tama rasismi kirjoitus, mina Abdullah olla ei työ. Mina ei kuulu leiri.
Selkeästi työttömiä halveeraava ja alisteiseen asemaan asettava .Pelkkään työttömyyteen perustuen ollaan asettamassa ihmiset eriarvoiseen asemaan aloittajna kirjoituksessa ja heidät nähdään ihmisarvoisesti vain yhteiskunnallisena kulueränä.Tuosta lähtökohdasta ihmisten leisriin asettamisessa kytee tekstissä selkeä natsistinen näkemys ihmisten lajitteluun ja leirittämiseen.
Yhteiskunnaassa yhteisöllisyys tulee lähimmäisestä huuolehtimisen kautta. Aiemin ja alkeellisimmissa yhteiskunnissa tuo vanhuksista ja lähimmäisen toimeentulosta huolehtiminen on yhteisössä tapahtunut lähi piirin toimesta. Teollistuneissa yhteiskunnissa joissa ihmiset ovat lähteneet yhteisöistä työnperään on luotyu sosiaalinen järjestelömä ,jolla huolehditaan vanhuksista ja niistä joilla ei ole toimeentulo turvattu työnsaatavuudesta johtuen .
Tuo turva pitää yhteiskunnan eheänä ja sen tarkoitus on myös pitää kansalaiset elinvoipaisena ,ehkäistä talouksien romuttuminen siten että työnteko menettää merkityksensä. Tuo on lähtökohtaisesti yhteiskunnalliseti yhtä tärkeäää kuin yksityisien talouksien näkökulmasta katsoen. Ik'ävä kyllä nykyisellään sosiaalinen järjestelmämme on pirstoutunut ja sen ei voida katsoa vastaavan riittävästi nykypäivän tarpeita ,eikä toimivan nykyisellään riittävänä perusturvana työttömyyden varalta.
Aloittajalla on myös lähtökohtaisesti hyvin ristiriitainen ja riistävä näkemys työttömiä kohtaan. Työttömyys ei ole syy tai se ei anna kenellekkään oikeutusta viedä toisen työpanosta hänen alisteisen aseman johdosta ali hintaan tai työmarkkinoiden ulkopuolella tapahtuvan toliminnan kautta toisen hyväksi. Näkemys on riistävä ja ihmisoikeuksia polkeva ,sillä tuollaista toimea pidetään kansainvälisesti orjuuttavana toimena ,sekäö kansallisesti se on Suomen lakien vastaista ,sillä jokaisella yksilöllä on oikeus työnsö hinnoiteluun, joka on myös perustuslailla näin säädetty. Työ ei ole pakoitteista ja pakkotyö on yhteiskunnallinen rangaistusmuoto.Työttömyys ei ole rikos tai synti. Työttömäty ovat nykyajan glopaalin työttömyyden uhreja ja maksavat taloudelliseta tilanteesta kovan hinnan ,niin henkiseti kuin taloudellisesti kärsien.Monet työttömät joutuvat elämään absoluuttisessa köyhyydessä kun ttaloudellista tilannetta ei ole kyetty valtiollisesti ratkaisemaan riittävässä määrin ja työn saaminen on rajoittunnutta .
Ei ole mitään eriarvoistamista. Jokaisella on mahdollisuus mennä töihin. Työttömät eivät halua tehdä töitä. Valtion on kuitenkin pakko huolehtia heistä. Keskitetty laitoshoito on edullisin tapa pitää työttömät hengissä.
Ei ole ... Itse asun velattomassa perheasunnossa ja muijalla on vielä töitä. Olen jo yli 60 v mutta saan ansoisidonnaista työttömyyspäivärahaa.
Taloyhtiöön tulee maksettavaksi kallis putkiremontti. Se on jo tehty.
Lapset muuttivat pois noin vuosi sitten, ovat aikuisia.
Tällainen oma asuntolainavelaton asunto on varmaan halvin asumismuoto. Voisimme maksaa putkiremontinkin pois. Mitään tukia ei saada. Mielestäni oma työttömyyskorvaukseni vastaa vakuutuskorvauksen saamista. Työttömyyden varalle joutuu jokainen maksamaan palkastaan TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSmaksua. Käsittääkseni työnantajanikin on maksanut minun vakuuttamiseksi osuutensa. Täytyyhän työttömyysvakuutuksen korvata vakuutetulle ansionmenetyksestä ja elatuksesta osa. Huijaushan se olisi, jos työttömyysvakuutuksesta ei saisi korvausta (työttömyyspäivärahaa) ollenkaan.
Omistusasuville työttömille voitaisiin laitoshoidon sijaan antaa mahdollisuus ottaa käänteinen asuntolaina, jolloin saisivat realisoitua asuntonsa työttömyyskorvaukseksi.
Vanha keksintö Neuvostoliiton ajoilta. Mutta on siinä tiettyjä hyviäkin rusinoita poimittavaksi.
Maatilat ja työttömät sopivat hyvin toisilleen, koska maatalous vaatii paljon työtä. Kasvinsuojelumyrkkyjen sijaan pellot voi kitkeä käsitöinä. Ja niitä joutavia käsiparejahan Suomessa riittää.
Viljapelloille+ei+mahdu+kitkijöitä,+koska+vilja+on+istutettu+hyvin+tiheään.+Viljapeltoja+on+varmaan+yli+99%+pelloista+Suomessa.
Sinne mihin mahtuu traktori mahtuu myöskin ideologinen työtön.
Sen sijaan että työttömät olisivat rikkaruohoja kuten nyt, niin he kitkisivät rikkaruohoja. Tämä olisi taatusti myös J.Vartiaisen mieleen.
Se raha olisi pois yrityksiltä mitä työttömät saavat.
Näinpä juuri,nämä keskitysleiri höpöttäjät ei tajua mitään kansantaloudesta. Kansantalous voi vain pyöriä jos siinä riittävä rahamäärä pyörimässä,muuten se näivettyy ja koko yhteiskunta kuolee pois.Näin on käynyt ja käy koko ajan monille maille tällä planeetalla.
Saksalaisten Arbeith macht frei ei todellakaan pidä paikkaansa,ei pitänyt Saksassa eikä pitänyt Neuvostoliitossakaan.
Tuollaisen systeemin ehdottajat pitäisi määrätä pakkohoitoon.
Kansantalous pyörii kyllä kunnollisten ihmisten itse ansaitsemilla rahoilla. Ja pyörisi vieläkin paremmin, jos näitä loiseläjiä ei tarvitsi elättää.
Ja mitenköhän? Jos Suomrsta vietäisiin kaikki tuet pois,mtös suurin osa yrittäjistä saisi laittaa pillit pussiin samana päivänä. Luulen että myös itse kuulut tuohon ryhmään,mites sitten elät kun olet itsekin ns.työtön? Taisi osua kirves omaan nilkkaan.
Kai työttömistä voisi jauhaa ruokaa turkistarhoille.
Miksei.
Varusmiesvuorokausi maksaa noin 50 euroa. Siihen kuuluvat tietysti ase- ja leirivarustus, kuten myös metsässä ryömimispäivät logistiikkakuluineen ja kantahenkilökunnan palkat.
Mutta jos lasketaan kuitenkin tuon 50 euron päiväkulun mukaan, niin
5 mrd / 50 = 100 000 000
Viidellä miljardilla saisi siis 100 miljoonaa vuorokautta. Kun se jaetaan 365 päivällä, niin saadaan luku 273 973. Viidenkympin päiväkuluilla saataisiin kustannettua reilun neljännesmiljoonan "hoito", jos rahaa olisi käytössä 5 miljardia.
Luku tietysti nousee nopeasti, jos vuorokausihinta saadaan alemmas. Ja varmasti sen pitäisi ollakin matalampi. Tosisaalta jos haetaan säästöjä, niin silloin rahaa ei ole käytössä enää viittä miljardia.
Vertailun vuoksi turvapaikanhakijan vuorokausikustannukset ovat 40 euroa, vankilavuorokausi maksaa taas 210 euroa.
Maanviljelijän vuosikustannukset (olettaen että jokaisella tilalla on kaksi työikäistä): maatiloja 50 000=100 000 maanviljelijää->maataloustuki 5 000 000 000€/v->5 000 000 000/100 000/365=yhden maanviljelijän vuorokausikustannus:137€/vrk vuoden jokaisena päivänä, jonka lisäksi tietenkin myyntitulot tuotteistaan.
Vertailun vuoksi työtön saa työttömyyskorvauksen viitenä päivänä viikossa ja peruspäiväraha on 32,40€/vrk
Eli yhteiskunnan rahaa per viikko:
-työtön 162€
-maanviljelijä 959€
Maanviljeljä on yhteiskunnalle tarpeellinen, työtön on puolestan tarpeeton, kuten rikkaruohot (J.Vartiainen).
Maataloustuki on vuositasolla alle 400 miljoonaa euroa. Puhutaan siis todella pienestä summasta, kun sitä verrataan työttömistä aiheutuviin kuluihin (työttömyys-, asumis- ja toimeentulotuki). Ja maataloustukeahan maksetaan muuten sen vuoksi, että pienituloisilla olisi varaa ostaa ruokaa. Se on eräänlainen tulonsiirto köyhille.
Ja höpönpöppöö,maanviljelijä tekee hurjaa voittoa joka vuosi ja ajelee tukimersullaan. Maatiloja voisi todellakin tehostaa moninkertaisesti nykyisestä ja näin valtio säästäisi mitä tarvitaan.
Tyypillistä maajussien propagandaa, puhutaan kansallisista tuista, jotka ovat vain murto osa tuista, myös eu-tuet tulee suomalaisen veronmaksajan kukkarosta, suomi sitäpaitsi maksaa eu:lle enemmän kuin sieltä saa, joten voitaneen kuvitella, että tuo ylimääräinen maksu johtuu maajusseille jaettavasta ilmaisesta rahasta. Onhan nyt täysin käsittämätöntä että yksi ammatinharjoittaja kunta saa myymiensä tuotteidensa lisäksi valtavasti sosiaalitukia. Markkinatalouden vallitessa yrittäjä (niinkuin maanviljelijät itseään kutsuvat), joka ei tuotteitaan osaa tarpeaksi kustannustehokkaasti valmistaa, joutuu laittamaan pillit pussiin.
Väitteesi:" maataloustukeahan maksetaan muuten sen vuoksi, että pienituloisilla olisi varaa ostaa ruokaa"
Miksi sitten ulkolainen ruoka ei ainoastaan ole maistuvampaa, vaan myös huomattavasti edullisempaa, ilman ylisuuria tukia?
Lainaus uudesta suomesta:
"Suomen maataloustuet olivat jälleen kerran ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat suhteessa sektorin tuottamaan arvonlisään. Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin tukia lähes kaksi euroa, Kiesiläinen kirjoittaa."
Mene sinä itse hoitoon, jos luulet olevasi joku natsipäällikkö.
TYP on työttömien laitoshoitoa, kai se paljon maksaa. Laitospäivän hinta on jotain 200-300 e.
Halvempaa sen on oltava, koska varusmiesvuorokausikaan ei ole kuin viitisenkymppiä.
Varusmies ei kuulu tähän, koska ei ole laitoshoidossa.
Lue aloitus. Tarkoitus on asuttaa työttömät varuskuntien tapaisiin laitoksiin. Kustannukset ovat siksi vertailukelpoiset, tosin työtön tulee halvemmaksi, koska ei tarvitse aseita ja palkatun henkilökunnan koulutusta, eikä litteroita viikonloppuvapaille.
Olet hirvittävän tyhmä, en vaivaudu asiaa valaisemaan.
Porin TE-toimisto ajaa työttömät psykiatriseen hoitoon:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15077561/porinte-toimisto
Siten entisistä työttömistä tulee vielä kalliimpi kustannuserä yhteiskunnalle (työkyvyttömyyseläke ym. Kela-etuudet, psykiatrian poli jne.).
Mitä jos nyt niiden kikka kolmosten, kikyjen, aktivointien ja karenssien sijaan keskityttäisiin niihin työpaikkojen luomisiin. Se näyttää olevan mahdoton tehtävä vaikka yritystukia jaellaan miljardeja.
Eikö kenenkään päättäjien tai muidenkaan aivokapasiteetti riitä sen ongelman ratkaisemiseen työttömien rankaisemisen sijaan.
Kyykytyksiä näyttää olevan helppo keksiä ja keinoja miten kurjinta kansanosaa voisi vielä vähän kurjistaa, alistaa ja ilkkua.
Keksikääpä aikanne kuluksi sellaisia työpaikkoja joista maksetulla palkalla voi täysipäiväistä työtä tekemällä tulla toimeen.
Ihan turhaa naivismia, EK-piirit tarvitsevat työvoimareservin pitääkseen tyhmien työläisten laumat sorvin ääressä.
vanki maksaa 200e päivässä yhteiskunnalle?
Entä sitten? Oletko sitä mieltä että työttömät ovat vankeja? Miksei heitä sitten suljeta vankiloihin?
Sinä taidat olla skini, miten ne antaa netin sinne kiven sisään.
Tänne pitäisi perustaa kolhooseja ja työleirejä.
Tietenkin vapaaehtoisia varten.
Kaikki tietysti olisi vapaaehtoistyövoimaa.
Pohjois-Korea on hyvä vapaaehtoistyövoiman mallimaa.
Siellä kun kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.
Kysykää vaikka suurelta-ihanalta-rakkaalta-toveri johtajalta.
Kiina on parempi esimerkki. Siellä talous ja sitä mukaa ihmisten elintaso kasvaa nopeasti. Kommunismi toimii toisin kuin markkinatalous.
Onko aloittajalle tehty lobotomia laitoshoidossa, kun hän sitä ihannoi.
Moni työtön kärsii yksinäisyydestä. Laitoksessa olisi ystäviä. Mielenterveysongelmakin vähenisiviät.
Lopetetaan mielummin Suomesta sellaiset 100-200 kuntaa!
Jo nyt 100 kuntaa elää muiden rahoilla.
Valtio tukee kuntia noin 8,5mrd eurolla vuosi.
Summa on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi koulutukseen ja tieteen tukemiseen, kansaneläkkeisiin tai työttömyyskorvauksiin menevät varat.
Summa on niin suuri, että se on yli tuplat koko opetus- ja kulttuuriminsteriön budjetista.
Eniten tukia maksetaan pohjoiseen ja itään.
Kyseessä on Suomen valtion suurin yksittäinen menoerä!!!
Koko Suomen asuttamiselle on siis varsin triviaalisti laskettavissa hintalappu,
joka on maatalous kuntatuet eli 11mrd € vuodessa.
Summa on noin viidennes valtion budjetista.
http://valtionbudjetti.fi/
http://yle.fi/uutiset/yli_sata_kuntaa_saa_valtaosan_verotuloistaan_valtionapuna/6249796
Tuohan koskisi pelkästään pitkäaikatyöttömiä. Jos ei tavallisen työttömyyden aikana hakeudu töihin, niin sitten tehtäisiin siirto laitoshoitoon. Luultavasti laitoshoidon uhka toimisi tehokkaana motivaattorina.
Laitoksissa työttömällä olisi mahdollisuus eheytyä takaisin työelämään. Työnantajien edustajat kävisivät säännöllisesti esimerkiksi kerran kuukaudessa tarkastamassa tilanteen ja parhaat työttömät poimittaisiin työllisiksi.
Suomessahan on lukuisia lakkautettuja varuskuntia. Kuinkahan paljon niissä on laitospaikkoja?
Aloittaja ja hänen peukuttajansa ovat älyllisesti vajaita ja sadistisia, selvästi töihinsä kyrpiintyneitä urveloita (todennäköisesti ihmiselämää ymmärtämättömiä ja vähän kokeneita nuoria miehiä tai katkeroituneita äijänkäppyröitä). Pomonne kanssa kun menevät sukset ristiin tai teidät korvataan älykkäämmillä ja fiksummilla ja takuuvarmasti mukavammilla työntekijöillä (joilla on sivistynyt sydän), tai edullisemmalla halpatyövoimalla tai automaatiolla melko varmasti, pääsette itse leireihinne, mutta sieltä ette pois pääse, typerykset. Rajansa trollaamisellakin!
Miksi ette aloittajan hengenheimolaiset irtisanoudu työstänne, kun näytätte ajattelevan, että työttömänä on vapaampaa ja mukavampaa? Teillä on siihen täysi vapaus niin halutessanne. Jos pidätte työstänne, jatkakaa siinä. Valitkaa työ tai työttömyys, mutta aloituksen mukaisia aivoripuleita ei pitäisi joutua sivistyneessä maailmassa lukemaan.
Te varmaan haluaisitte, että lapset laitettaisiin edullisille ympärivuotisille ja tehokkaille koulutusleireille, joista he kouluttautuisivat nopeammin työelämään Lapset kun eivät tuota mitään vaan ovat suuri yhteiskunnallinen kuluerä. Eläkeläiset joutavat leireille samasta syystä. Sairaat ovat jo sairaaloissa. Heidät pitäisi saada isompiin kymmenien potilaiden huoneisiin, että majoittaminen tulisi edullisemmaksi ja sairaalabakteerit leviäisivät tehokkaammin. Kaikki julkisten alojen työntekijöiden palkat pitää saada minimiin ja lisää potkuja heille, koska yhteiskunnan pussista heidänkin palkkansa maksetaan. Jää sitten yhteiskunnalle enemmän rahaa, mutta ketä varten? Ai niin, tietenkin teidät uljaat työnsankarit pitää palkita suurin bonuksin. Mitä nyt muista ihmisitä, kun työ on kaikki kaikessa.
Jos laajennatte ajattelua hyödyttömistä ihmisistä kaikkiin, jotka ovat työelämän ulkopuolella, hyödyllisiä ihmisiä on vähemmän kuin puolet. Teille näyttää olevan elämä = työ & raha, eikä millään muulla ole merkitystä. Ei ihme, että tulee noin kylmää ja kovaa, suorastaan paatunutta, tekstiä, kun elämästä puuttuu kaikki elämänarvoinen ja inhimillinen sisältö. Ottakaa setelinne, luottokorttinne ja pankkikorttinne vaikka hautaan, mutta ei niillä siellä mitään tee. Jää kaunis ja nautinnollinen puoli elämästä elämättä, jos raataminen rahan eteen on elämän pääsisältö,
Kun kolme 8 tunnin työpäivää tekevää työntekijää siirtyy tekemään 6 tunnin työpäivää, aukeaa neljännellekin 6 tunnin työpäivän työpaikka. Tämä tarkoittaa sitä, että jos työllisistä 750 000 suostuisi tähän, saataisiin 250 000 työpaikkaa lisää. Oletteko valmiit lyhentämään työpäiväänne, että aukeaa työttömille työmahdollisuuksia ja saatte vapaa-aikaa enemmän? Jos ette, ei pidä huudella toisten työttömyydestä.
Mitä jos annettaisiin työttömille töitä, mistä maksetaan palkkaa! Palkkaa millä elää ja tulee toimeen, min 2000 € / kk.
Sen verran pitää nähdä vaivaaa että hankkii itse työpaikkansa. Ilmaiseen rahaan kun olette tottuneet, niin pitäisi vielä työpaikkakin antaa! Kyllä on työttömien röyhkeys huipussaan!
Että oikein 2000 e/kk. Ei monelle ammattilaisellekaan moisia makseta. Ei ihme että työttömät eivät saa töitä kun pitää heti saada moinen palkka.
Töitä on kun vain viitsii tehdä ja on osaamista. Ongelma on se että työttömiä ei kiinnosta kuin vetelehtiminen toisten rahoilla. Suksikoot hlvettiin Suomesta.
Esim. kaikki tämänhetkiset työkykyiset pitkäaikaistyöttömät (n. 80 000 kpl - n. 30 000 kpl työkyvytöntä = 50 000 kpl) kyettäisiin työllistämään n. 1 mrd. €/v nettomenolla. Tietysti työn pitäisi olla tuottavaa, vaikka edes puolet siitä mitä työllistäminen eli lähinnä palkka kustantaa, meno tippuisi n. 0,5 mrd. €/v. Tällä keinolla jokaiselle pitkäaikaistyöttömälle jäisi käteen n. 1200 - 1600 €/kk, jolloin se kattaisi elämisen nettokustannukset hyvin, eikä tarvittaisi kalliita työllistämiskonsteja ja koulutuksia. Homma saattaisi hyvinkin mennä -0, ellei jo vähän tuoton puolelle mikäli työn tuottoa saataisiin nostettua em. arviosta. Ilmainen idea, saa käyttää!
Mikä taho nuo työt järjestäisi? Valtioko? Sehän olisi kommunismia.
Valtio, kunnat ja seurakunnat noin etupäässä. Myös yleishyödyllisen yrityksen perustamista ja palkkakuluja voitaisiin tukea. Tekemätöntä työtä kyllä riittää. Siksi sitä ei tehdä koska kukaan ei ole siitä valmis maksamaan. Nyt vain taitaa olla niin, että nykyhallitus ei jostain syystä halua käyttää suoraa työllistämistä vaan työ pitää kääriä harjoittelumuotoiseksi tai sitten se on jotain terapiaa tai työhön totuttelua jne.. Myös joutavia koulutuksia tuetaan.
Täysin tehotonta ja siksi kai se on tarkoitettukin. Ilmeisesti pitkäaikaistyöttömyys on jollekin porukalle tärkeä juttu.
Asialla ja aloittaja on siitoimen oppipoika, nimittäin kukaan muu ei ole esittänyt vastaavaa kuin hullu valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin, kuoli rikollisena ja oli aikoinaan Kekkosen supon vainoama, eikä syyttä.
Hänen ryhmittymänsä järjesti äärioikeistolaisen vappumarssin Turun keskustan halki 1976, ja marssijoiden iskulauseet päätyivät iltapäivälehtien otsikoihin:
”Työttömät keskitysleirille”, ”Rotujen sekoittuminen erittäin paha asia”,”Lakko-oikeus on kiellettävä”.
Meinasit että työttömien maahanmuuttajien lakko-oikeus olisi kiellettävä :-D Kuinka helkkarissa työttömät edes lakkoilevat? Lopettamalla päiväraha-anomusten täytön vai?
Skinit heitettävä tyrmään ja ladattu pistooli valmiiksi.
Ei se maksa sen enempää mitä sille annetaan rahoitusta. Mitä vähemmän sitä parempi. Kaurapuuro ja vesi ei paljoa kustanna.
Huomaa että rikkailla on liikaa valtaa ja sen seurauksena täysimielivalta ja heikompien vainoaminen päässyt täysillä irti. Milloinhan alkaa lahtaukset jälleen,tällä kertaa ns.valkoisten natsien aloittamana?
Mutta heihinkin löytyy vastalääke ulkomailta,se on takuuvarmaa,mitään tämänkaltaista friikkeilyä ei tulla sallimaan maapallon päällä kovin pitkää,kokeilkaa natsit vaikka niin näette,esim.jenkit ei tule teidän puolelle,eikä edes Itäpuolen ihmiset,Venäläiset,Kiinalaiset eikä Intialaiset.
Jos jollakin on rehellisiä töitä tarjota muille ihmisille niin hän tarjoaa mutta mitään oikeutta ei ole huudella täällä ja yrittää alistaa vallan väärinkäytöllä kaikkia ihmisiä ja saada jokaiselle äärimmäinen pelkotila aikaan oman henkensä ja toimeentulon menettämisen puolesta.
Nykyään myös työssäolijat pelkää että heitä aletaan kohtelemaan mielivaltaisesti ja irtisanotaan miten ja mistä syystä sattuu,tällainen pelonlietsonsa täytyy saada loppumaan vaikka väkisin viranomaisten voimin ,se on takuuvarmaa.
Eihän tuo laitos millään voi olla yhteiskunnan omistuksessa. Sillähän voi tehdä bisnestä(tehokkuus, laatu), joten se pitää yksityistää. Silloin saakin heti lisätä yhen nollan kustannuksiin/pv. Sinänsä kaunis ajatus,vapautuuhan mamuille asuntoja, joten sipilä voi kuhtuu mansikanpoimijoita lisää, ettei sato pilaannu.
Vähemmän se maksaisi kuin 8 miljardia, jonka verran se nyt kustantaa veronmaksajille.
Työttömyys loppuisi kertaheitolla jos lopetettaisiin tuet ja karkotettaisiin loisiva roskaväki vaikka Ruotsiin. Säästöt olisivat 5 miljardia vuodessa ja verotusta voitaisiin keventää. Miksei edetä tähän suuntaan kun näin maastamme tulisi työläisten mekka ja sossupummit kuten turvapaikanhakijat pysyisivät poissa.
Ei se maksa oikeastaan kuin aitatarvikkeiden verran. Aidan pystytys voidaan toteuttaa ideolgoisten työttömien toimesta, ja lopuksi he sulkeutuisivat aitaamansa alueen sisäpuolelle. Olkoot se alue nimeltään Laitos.
Ideologiset työttömät on juurikin se oikea vastaveto oikeustodiktatuurille joka syntyi v.-18 sodan jälkeen ja on siitä asti alistanut aina suurta osaa kansasta,Suomen perustuslaki : tasavalta on ollut suurta huuhaata,mitä tasa-arvoa ja tasavaltaa on nykytuloeroissa? Ja turha vastata että rikkaat on rahansa ansainneet,ei niin pienintä,työt voitaisiin vain jakaa ilman mitään voittojen tekijöitä ja liikatyöntekemistö kuin mitä elämään tarvitsee.
Tällöin planeettakin säästyisi mahdollisimman paljon saasteilta ja loppuun kaivamiselta.
Nyt pitäisikin saada sellainen laki voimaan että ne ketkä saastuttaa maksaa korvausta niille jotka ei saastuta ja kuluta planeettaa ennenaikaisesti loppuun.
Ongelma ei ole tuloerot, vaan ideologisten työttömien loisinta. He eivät tee mitään. Kuppaavat pelkästään veronmaksajat hengiltä.
Tuloerot eivät vaikuta siihen mitenkään. Vaikka tuloeroja ei olisi, niin ideologiset työttömät kuppaisivat entistä enemmän.
Ainoa lääke on lopettaa kokonaan vastikkeettomat työttömyys- ja toimeentulotuet. Kaikkien pitää tehdä jotain, tai sitten pitää järsiä kynsiään ja asua maakuopissa tai roskapöntöissä kuten Irakin poijjat.
työssä käyvillä on harha luulo että kaikki työttömät ovat tukia saavia , taloussanomien mukaan peräti 70 tuhatta on tilastojen ulkopuolella kun osa on vapaa ehtoisesti ja osalla korvaus jää pieneksi että eivät nosta sitäkään,
Eihän se paljoa maksa, mutta parempi on panna työttömät töihin! Laitoksissa he vain makailisivat hyödyttöminä.
Sekä että. Voidaanhan heitä kierrättää. Normaalisti tekisivät töitä esim. maatiloilla, mutta muina aikoina heitä pidettäisiin laitoksissa. Näin he eivät olisi pilaamassa ahkerien suomalaisten elämää.
Tuo laitoksiin laittaminen olisi oikeudenmukainen tapa rangaista kaikkein kovimpia töiden välttelijöitä. Jokainen saa sitten arvioida hinnan omalle vapaudelleen.
Paljonko maksaisi yrittäjien laitoshoito ? Yritystukia maksetaan 10 miljardia.
Eläkeläisistä puhumattakaan, eläkkeitä maksettiin viime vuonna yli
30 miljardia euroa.
Sujuvasti sotket taas pummit ja tekijät, ja ne ketkä ovat jo oman osuutensa tehneet.
Laitoshoito on kyllä ideana hyvä. Eikä haittaa vaikka olisi vähän kalliimpaakin, koska takuulla suurin osa pummeista arvostaa vapauttaan enemmän. Menevät siten ilomielin töihin.