Pelastavatko Itävalta ja Puola taas Euroopan?

Viimeksi, kun jihadistit yrittivät vallata Euroopan Osmanien valtakunnan johdolla, pysäytettiin heidän etenemisensä vuonna 1683 Wienin porteilla. Ratkaisevaa roolia Wienin taistelussa näytteli Puolan kunin­kaan Juhana III So­bieskin komentamat rooma­laiskatoliset joukot, jotka menestyksekkäästi torjuivat Kara Mustafan johtaman jihadistiarmeijan.

Kun siirrytään nykyaikaan, voidaan huomata, että jihadistit ovat taas valloittamassa Eurooppaa. Sota on toki muuttanut muotoaan ja valloitus tapahtuu ainakin tällä hetkellä pikemminkin massiivisen maahanmuuton ja syntyvyyden kuin suoranaisen väkivaltaisen hyökkäyksen avulla, vaikka Euroopan maihin tulleilla muslimisiirtolaisilla onkin tapana tehdä ajoittain terrori-iskuja ym. brutaaleja väkivaltarikoksia kantaväestöä vastaan.

Tällä hetkellä voimakkaammin Eurooppaan kohdistuvaa islamistista invaasiota vastustavat nimenomaan Puola ja Itävalta (Unkarin ohella), kun taas useimmissa muissa maissa vain joko toivotaan parasta, että maahanmuuttajamuslimit maallistuisivat ja sopeutuisivat, tai sitten pyritään aktiivisesti kasvattamaan muslimiväestöä ja edesautetaan islamin leviämistä holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla.

Monissa Britannian, Saksan, Ranskan, Ruotsin jne. suurkaupungeissa asukkaiden enemmistö on muslimeja 10-20 vuoden kuluttua, eikä niillä näytä olevan poliittista tahtoa toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä islamisaation estämiseksi tai edes hidastamiseksi.

Alkaakin näyttää siltä, että historia tulee toistamaan itseään, ja eurooppalaisen kulttuurin pelastaminen jää Itävallan, Puolan ja parin muun vielä järjissään olevan maan harteille. Useimmat muut Euroopan maat joko ovat jo menetettyjä tapauksia tai sitten ne elävät viimeisiä aikoja, jolloin kykenisivät vielä muuttamaan kehityksen suuntaa (mikäli eivät eläisi pää pilvissä).
18211
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Juuri näin. Suurin uhka on tällä hetkellä suvakit jotka mahdollistavat koko touhun. Suvakit tuleva aiheuttamaan avoimen sodan, tappaminen on suvakkinatseilla verissä.

2Äänestä
  • Suvakit tulevat olemaan ikään kuin puun ja kuoren välissä sitten, kun paska osuu kunnolla tuulettimeen. Kantisten joukossa heitä tullaan pitämään maanpettureina, ja islamisteillekin he ovat pelkkiä hyödyllisiä idiootteja, jotka teloitetaan heti, kun heidän apuaan ei enää tarvita.

    2Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    Suvakit tulevat olemaan ikään kuin puun ja kuoren välissä sitten, kun paska osuu kunnolla tuulettimeen. Kantisten joukossa heitä tullaan pitämään maanpettureina, ja islamisteillekin he ovat pelkkiä hyödyllisiä idiootteja, jotka teloitetaan heti, kun heidän apuaan ei enää tarvita.

    Suvakit tapetaan samaan kasaan islamistien kanssa, siitä tapahtumasta ei enää ylitse päästä.

    2Äänestä

  • Tämähän se on. Ilman suvaitsevaistoa Euroopassa ei edes olisi mitään jihadistiongelmaa. Suomessakin muslimiväestö koostuisi vielä lähinnä maallistuneista ja hyvin integroituneista tataareista.

    Äänestä

Juuri tuli uutisissa että välimerellä pyörii matuja täynnä olevia laivoja, joita yksikään valtio ei päästä laituriinsa. Järki alkaa voittamaan.

2Äänestä
  • Torpedo tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin niiden matujen elätys. Moni myös säästyy raiskaukselta/murhalta/ryöstöltä jne.

    2Äänestä

Korruptio-Orbánia emme kaipaa demokraattiseen yhteiskuntaan!!!

3Äänestä
  • Mielummin Orbán pääministerinä kuin Pöpilä tai joku punavihreä sekopää.

    2Äänestä

  • Orban on ihan jees ja mies!

    2Äänestä

Muutama pikkumaa ei mitenkään voi pitkällä tähtäimellä suojella itseään muslimien vyöryltä, jos ympärillä olevat valtiot islamisoituvat. Tärkeintä olisi nyt estää muslimienemmistön syntyminen Saksan, Ranskan ja Britannian kaltaisiin isompiin maihin.

1Äänestä
  • Suomella on miljoonan sotilaan armeija, yksi maailman suurimmista väestölukuun nähden. Ja aseita riittävästi kaikille, joten ei siinä matut pahemmin pärjää.

    2Äänestä

  • xkjxcjcng kirjoitti:

    Suomella on miljoonan sotilaan armeija, yksi maailman suurimmista väestölukuun nähden. Ja aseita riittävästi kaikille, joten ei siinä matut pahemmin pärjää.

    Suomalaiset vain ikävä kyllä kuuluvat tällä hetkellä niihin kansakuntiin, joiden keskuudesta ei juuri löydy poliittista tahtoa islamisaation torppaamiseen. Toki tilanne voi muuttua vielä, mutta ainakin tällä hetkellä Suomi toistaa uskollisesti muiden maiden tekemiä virheitä islamin suhteen.

    1Äänestä

Lähtipä salamana viesti missä mainittiin jenkkien tappavan kaikki pakolaisvyöryä hidastavat ihmiset!

2Äänestä
  • Tanska on ainakin näissä maahanmuuttoasioissa kuin Suomen vastakohta. Siellä kaikki valtapuolueet - myös sosiaalidemokraatit - oikein kilpailevat siitä, kellä on tiukin maahanmuuttolinjaus. Suomessa kaikkien puolueiden, paitsi persujen, kesken sen sijaan vallitsee konsensus siitä, että rajat pidetään sepposen selällään, vaikka niiden yli lappaisi minkälaista porukkaa tahansa. Nyt pitää vain toivoa, että terve järki voittaisi myös Suomessa, ennen kuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

Missä vaiheessa ja kenen toimesta oikein päätettiin, että Suomesta tulee "monikulttuurinen" yhteiskunta? En muista, että asiasta olisi järjestetty koskaan kansanäänestystä, jollaisen näin merkittävä asia toki olisi vaatinut. Kyse oli sentään Suomen kansallisvaltion romuttamisesta ja väestöpohjan perustavanlaatuisesta muuttamisesta. Asiasta ei edes keskusteltu julkisuudessa, mutta silti rajat avattiin kaiken maailman onnenonkijoille ja turvapaikkaturisteille. Asioista lienee päätetty kabineteissa suljettujen ovien takana, eikä suomalaisten mielipidettä uskallettu kysyä, koska se tiedettiin ennakolta.

Äänestä

Puolalainen TVP-kanava kertoo yhdysvaltalaisen Middle East Forum (MEF) -tutkimuskeskuksen puheenjohtajan professori Daniel Pipesin olevan vakuuttunut siitä, että Puola välttää kriisin, joka uhkaa muuta Länsi-Eurooppaa muslimipakolaisten takia. Pipes varoitti jo vuonna 1985 islamilaisen fundamentalismin Lännelle aiheuttamasta uhasta.

Pipes esittää, että Puolaa ei uhkaa Lähi-idästä tuleva maahanmuutto. Tämä johtuu hallitsevan PiS-puolueen (Laki ja oikeus, Prawo i Sprawiedliwość, PiS) omaksumasta “sivilisaation puolustus” -politiikasta, jonka mukaan maahanmuuttokielto muslimimaista on lähes ehdoton. Kirjoittaja kutsuu PiS-puoluetta “sivilisationisteiksi”. Samalla nimellä hän kutsuu myös muita saman tyyppisiä puolueita, joita on noussut valtaan viime aikoina Unkarissa, Italiassa ja Itävallassa.

Pipes lainaa PiS-puolueen kannattajia, joiden mukaan “jatkuva kuuri” uutisia Länsi-Euroopasta, jihadin julmuuksista, jengeistä, kunniamurhista, seksuaalisista joukkoahdisteluista, naisten sukupuolielimien silpomista, rikoksista, sosiaalitukipetoksista ja kulttuurista johtuvista aggressiosta aiheuttivat paineita PiS-puolueen ruohonjuuritasolla, että puolue omaksuisi maahanmuutto- ja islaminvastaisen asenteen.

Pipesin mukaan vastaavat pelot selittävät PiS-puolueen kaltaisten puolueiden menestystä myös muissa Euroopan maissa, sillä nämä puolueet edustavat niitä eurooppalaisia, jotka ovat huolestuneita sivilisaationsa tulevaisuuden puolesta.

Puola – painottaa professori – vältti monet niistä ongelmista, jotka muslimimaista tulleiden pakolaisten tulva aiheutti ja joiden kanssa Länsi-Euroopan valtiot nyt kamppailevat.

Professorin mukaan Puola vältti nämä ongelmat muun muassa siksi, että Puolan yhteiskunta “on homogenisoitunut yhteiskunta, jolla on erityinen historia, Puola muun muassa katosi vuosisadan ajaksi kokonaan kartoilta”. Pipesin mukaan kaikkein tärkein syy on kuitenkin se, että “Puola tuli “tähän peliin mukaan myöhäisessä vaiheessa” ja siksi kykeni tekemään johtopäätökset naapurimaiden tekemistä valtavista virheistä ja se päätti olla toistamatta niitä.

Tästä syystä kun muut valtiot, alkaen Italiasta, pyrkivät saamaan rajansa hallintaansa ja heittämään laittomat siirtolaiset ulos maasta, mikä tulee lisäämään jännitteitä, mellakoita ja väkivaltaa, niin Puola kuten myös muut entisen Neuvostoliiton itäblokin valtiot “tulevat odottamaan tämän kriisin keston ajan, ja niistä tulee jopa turvapaikka Länsi-Euroopan asukkaille”.

Pipesin mukaan Puolasta tulee tällainen tavoiteltu turvasatama erityisesti eläkeläisille ja myös “Länsi-Euroopan juutalaisille, jotka joutuvat Länsi-Euroopassa yhä useammin hyökkäysten kohteeksi ja ovat siksi paremmassa turvassa Puolassa”.

– Yhtä selvää kuin se, että EU ei tule lähiaikoina uudelleen kristillistymään, on se, että Puola ei tule islamisoitumaan, toteaa asiantuntija.

https://www.kansalainen.fi/miksi-puolaa-ei-uhkaa-islamisoituminen/

Äänestä
  • Itä-Euroopan tulevaisuus on vielä pääosin iso kysymysmerkki.. Väkiluku romahtaa siellä vieläkin voimakkaammin kuin Länsi-Euroopassa, mutta ainakaan vielä muslimimamut eivät ole alkaneet täyttää tyhjiötä. Mikäli monikultturismi-ideologia ei juurru Itä-Eurooppaan, se säästynee Länsi-Eurooppaa uhkaavalta islamisoitumiselta. Toisaalta taas pessimistisesti ajateltuna monikultturismin kaltaiset tuhoisat aatteet ovat seurausta kulttuurin elinvoiman romahtamisesta, ja näin ollen itä seuraa länttä, vaikka se ei vielä olekaan maahanmuuttajien suosiossa alhaisemman elintason ja sosiaaliturvan puuttumisen vuoksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Että_niin kirjoitti:

Viimeksi, kun jihadistit yrittivät vallata Euroopan Osmanien valtakunnan johdolla, pysäytettiin heidän etenemisensä vuonna 1683 Wienin porteilla. Ratkaisevaa roolia Wienin taistelussa näytteli Puolan kunin­kaan Juhana III So­bieskin komentamat rooma­laiskatoliset joukot, jotka menestyksekkäästi torjuivat Kara Mustafan johtaman jihadistiarmeijan.

Kun siirrytään nykyaikaan, voidaan huomata, että jihadistit ovat taas valloittamassa Eurooppaa. Sota on toki muuttanut muotoaan ja valloitus tapahtuu ainakin tällä hetkellä pikemminkin massiivisen maahanmuuton ja syntyvyyden kuin suoranaisen väkivaltaisen hyökkäyksen avulla, vaikka Euroopan maihin tulleilla muslimisiirtolaisilla onkin tapana tehdä ajoittain terrori-iskuja ym. brutaaleja väkivaltarikoksia kantaväestöä vastaan.

Tällä hetkellä voimakkaammin Eurooppaan kohdistuvaa islamistista invaasiota vastustavat nimenomaan Puola ja Itävalta (Unkarin ohella), kun taas useimmissa muissa maissa vain joko toivotaan parasta, että maahanmuuttajamuslimit maallistuisivat ja sopeutuisivat, tai sitten pyritään aktiivisesti kasvattamaan muslimiväestöä ja edesautetaan islamin leviämistä holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla.

Monissa Britannian, Saksan, Ranskan, Ruotsin jne. suurkaupungeissa asukkaiden enemmistö on muslimeja 10-20 vuoden kuluttua, eikä niillä näytä olevan poliittista tahtoa toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä islamisaation estämiseksi tai edes hidastamiseksi.

Alkaakin näyttää siltä, että historia tulee toistamaan itseään, ja eurooppalaisen kulttuurin pelastaminen jää Itävallan, Puolan ja parin muun vielä järjissään olevan maan harteille. Useimmat muut Euroopan maat joko ovat jo menetettyjä tapauksia tai sitten ne elävät viimeisiä aikoja, jolloin kykenisivät vielä muuttamaan kehityksen suuntaa (mikäli eivät eläisi pää pilvissä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu