Onko vammaisella lainkaan oikeuksia?

Hei! Ensinnäkin kirjoitan tätä viestiä CP - vammaisen avustajana, en vammaisena ja toivon, etten loukkaa ketään - mutta nyt on pakko avautua ja toivon löytäväni viestiin kohtalontovereita (vammaisten mielipiteet erityisesti tervetulleita!)

Elikkäs; nykyinen avustettavani jäi harrastuksestaan tauolle (ei siis lopettanut sitä), niin eiköhän hänen asuinkuntansa sosiaalitoimisto mennyt pudottamaan avustamiseen tarvittavat tunnit puoleen edellisestä (viime vuonna niitä myönnettiin hänellle 30 h / viikko, tammikuusta 2018 alkaen 15 h / viikko).

Vaikka avustettavallani onkin CP - vamma, hänen päänsä sekä järkensä toimivat erittäin hyvin. Lisäksi hänen kotipaikkakuntansa sosiaalitoimisto on katsonut, että koska hän asuu tehostetun palveluasumisen yksikössä, niin kyllä hän sieltä saa avun kaupassa käymiseen, ruoanlaittoon, avustamiset ruokailussa yms.

Paitsi, että näin ei todellakaan ole, sillä kyseisessä yksikössä asuu myös sellaisia asukkaita, jotka vammansa vuoksi tarvitsevat apua 24/7, toisin kuin avustettavani.

Kyseisellä henkilöllä on kasvisruokavalio, eikä hän syö taloon tilattavia ruokia (ne ovat aika hintavia), koska haluaa tuoretta ruokaa asunnossaan eikä hän aina edes syö kotona. Siitä huolimatta sosiaalitoimi ehdotti, että tehkää ruokaa useammaksi päiväksi ja laittakaa se pakkaseen, niin on sitten ruokaa. Ei mahda pakastettu kasvisruoka olla samanmakuista, kuin saman päivän aikana valmistettu...

Lisäksi haettiin yhtä kolmipäiväistä festaria varten lisätunteja 18 kpl, mutta saatiin vain 9 kpl ja kun kysyttiin perusteluja, niin niitä ei saatu. Ei saatu myöskään 5 kpl lisätunteja kyseisen viikon alkupuolelle eli nyt sitten pitäisi selvitä ne festarit 8 :lla tunnilla per päivä. Koska on myönnetyy jo 15 tuntia, niin niiden 9 lisätunnin pitäisi riittää. Näin se sosiaalitoimi tukee nuoren CP-vammaisen naisen elämää - NIIN VARMAAN!!

Tämän viikon päivät onneksi saatiin kasaan (siis huominen ja perjantai) pienen organisoinnin jälkeen, mutta on tosi rasittavaa, kun aina tulee vastaan se kysymys "riittävätkö tunnit?"

UGH - olen puhunut!!

2

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MitäänKoskaanKenellekään

      Oikeuksia on jonkin verran. Sosiaalitoimisto myöntää tunteja avustajaan, ja sitten vielä lisätuntejakin. Paljonko niitä tarjotaan esimerkiksi Somaliassa?

      En ole vammainen tai toveri.

    • aitaaon

      Ei ole ainoa mistä on leikattu ja vielä enemmän leikataan jatkossa. Pinnan alla väreilee jo paljon ammattilaisten piireissä - omassa lähipiirissä useita - ja moni varautuu erilaisilla suunnitelmilla muutoksiin. Kela on isossa roolissa tässä -sosiaalitoimiston roolihan muuttui jo 2017 alussa ratkaisesvasti. Mutta kansa valitsee päättäjät.
      Eikä se enää ole puolueen/arvon valintaa vaan myös mitä muita asioita ko hallitus valitsee. 2015 jälkeen yllättäen alkoivat kaikki erilaiset hienot systeemit millä "säästetään rahaa"....pakkohan sitä on säästää jos 1 300 000 000 euroa menee uusille tulijoille joista iso osa tulee väärin perustein, elää täällä 1,5 vuotta ja lähtee tai ei lähde (usein). Sen kaivon pohjaa ei kukaan pysty mittaamaan, kaikki peruslaskukaavat ovat vain lähtöhinta ja minimi arvio. Sama kuin katsoo suomisof--- mainosta ja lähtee tosissaan pakun kanssa hakemaan sitä 199e leffasohvaa.

      Kaikkein suurin paradoksi koko isossa mittakaavassa on että humaaneimmaksi itsensä mieltävät ihmiset ja puolueet tekevät tämän ilmiön jonka lopputuloksena pienituloisimmilla on paljon huonommat palvelut ja rikkaimmat eriytyvät -ja maksavat niistä - parempiin palveluihin. Harva vasempaan kallellaan oleva ja äänestävä koskaan pystyy tajuamaan että niin kauan kuin varakkaampikin väestön osa käyttää julkista terveydenhuoltoa, niin kauan se on laadukasta ja tapahtuu about ajallaan. Ja tiedän mitä se on nyt ja mitä eroja ja jo, mutta ne erot tulevat olemaan muutaman vuoden päästä todella isot...

      Voin kertoa että nyt jo leikataan esim esikouluikäisten lapsien terapioista jotka voisivat tehdä eron monen kohdalla siinä päätyykö lapsi loppuiäksi tuettavien opintojen etc pariin vai normaaliin kouluun ja sitä kautta uraan ja työelämään.

      Globaalihumanismi maksaa ja taloustietoiset päättäjät yrittävät tehdä valintoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      182
      1272
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      684
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    Aihe