Ei viinaa lahjaksi sijaisperheeseen

ryypätään

Kun suuri sijaisperhe lähtee kylään toiseen suureen sijaisperheeseen, ei kannata ottaa viinapulloa lahjaksi. Olen kuullut, että aikuisten juopottelu kyläreissulla pelotti useita lapsia. kaltoin kohteleva sijaisvanhempi muuttui vieläkin arvaamattomammaksi.


Mieti vähän "ei kutsumuksesta" sijaisvanhemmaksi ryhtynyt. Kyllä sitä pikkuisen voisi olla kutsumusta, jotta löytyisi empatiaa ja rakkautta. Kylmäkiskoiset itseään täynnä olevat känsäkourat = sijaisvanhemmat ovat pahinta mitä tiedän.


Sijaisvanhemmaksi ei kannata alkaa myöskään sädekehän toivossa tai siksi, että saa tuntea olevansa joitakin muita parempi ihminen.


Sijaisvanhempi, juo viinasi silloin, kun lapset ovat kodeissaan. Huom!!!! Omissa kodeissaan.
Ja sinulla on vain syntymälapset todistamassa konjakkihuuruja.

1

534

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryypätään_vaa

      Juodaan viinaa
      ***
      Kolmen tähden jallupullon juotuaan
      Kaksi miestä tutkii muistikirjojaan.
      Toinen tuskailee, kun sivut täynnä on.
      On toisen kirja pitkään ollut sivuton.

      Vaimo liikaa mieheltänsä kyselee...
      Ei kun pullo pöytään, sitten miettimään!
      Lapset nukkuu, pimeys vain tihenee...
      Vaimo vastauksen pian saa äijältään:

      Juodaan viinaa,
      Tullaan viisaammiksi näin.
      Juodaan viinaa,
      On todellisuus piinaa hetkittäin
      Selvinpäin.

      Vanhus nuoren pastorin saa sekaisin
      Siltä kuolemasta liikaa udellen.
      Tarjoilu on niukkaa kanssa öylätin.
      Vanhus kiittää, mutta jälkeen aamenen

      Juodaan viinaa,
      Tullaan viisaammiksi näin.

      Juodaan viinaa,
      On todellisuus piinaa hetkittäin
      Selvinpäin.

      Joillakin on liian paljon edessään,
      Toiset menneisyyttään irti karistaa.
      Yksi uinut on kuin kalat vedessä
      Ja toinen naapureitansakin aristaa.

      Mut juodaan viinaa,
      Tullaan viisaammiksi näin.
      Juodaan viinaa,
      On todellisuus piinaa hetkittäin.

      Juodaan viinaa,
      Tullaan viisaammiksi näin.
      Juodaan viinaa,
      On todellisuus piinaa hetkittäin
      Selvinpäin.

      Juodaan viinaa,
      Tullaan viisaammiksi näin.
      Juodaan viinaa,
      On todellisuus piinaa selvinpäin
      Hetkittäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      3027
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1071
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      893
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      856
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      699
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      665
    8. 53
      647
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe