EU moittii Suomea, työttömyysturva liian alhainen

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806152201015807_u0.shtml

Muun muassa perusturvan piiriin kuuluva työttömyysturva on liian alhainen, sillä se ei kata tuensaajan kaikkia perustarpeita ja jää sosiaalisten peruskirjan tarkasteleman köyhyysrajan alle.

Sipilän johdolla kurjuutta pahennetaan, aktiivimalli2 kohta maalissa.
23506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kokoomus haluaa tuet yhä pienemmiksi.

Äänestä
  • Kepu haluaa poistaa muut tuet kokonaan ja muuttaa ne maataloustuiksi.

    Äänestä

Ei ole vara maksaa enemmän, kun EU kuskaa lähi-itätyöttömiä liikaa tänne. On aivan turha sitten Eu:nkin kitistä, kun itse on ongelman aikaan saanut.

Äänestä

Työministeri on ammattirikollinen, joka ei noudata mitään sääntöjä ja lakeja.

Äänestä

Missä muussa maassa maksetaan kaikki elämisen kulut ja lyödään vielä melkein 500 euroa rahaa näppiin?

Äänestä
  • Kaikissa muissa EU maissa, paitsi Suomessa. Jokaisessa Pohjoismaassa lyödään näppiin 1200€/hlö.

    Äänestä

  • SuomiBanaanivaltio kirjoitti:

    Kaikissa muissa EU maissa, paitsi Suomessa. Jokaisessa Pohjoismaassa lyödään näppiin 1200€/hlö.

    1200€/hlö on jäätävä kulutukseen kaikkien maksujen jälkeen. Näin toimitaa maissa, joissa ei ole rikolliset johdossa.

    Äänestä

  • Ei ainakaan Suomessa, alle 100€ pitäisi pärjätä kk. Maajussit toki saa sitäkin enemmän 4 miljardia jaettuna n. 40 000:lle tukipumimille tekee 100 000 / vuosi eli yli 8000 / kk tekemättä mitään.

    Äänestä

Hallitus pitäisi hyväksyttää komissiossa, on sen verran korruptiolakia ruuvattu nyt. Soten ja köyyhyysrajan valinnan vapauttamiseksi.

Äänestä

Mielestäni sosiaaliturva on liian ylhäinen, koska idelotyöttömätkin tulevat toimeen tekemättä yhtikäs mitään.

Äänestä
  • Onneksi olet kaikille pelkkää paskaa, joten mielipiteesi on arvoton.

    Äänestä

Pisti silmään IS:n juttu aktiivimalli kakkosesta. https://www.is.fi/politiikka/art-2000005720164.html
"Alkuperäisessä mallissa työttömän olisi pitänyt hakea 12 työpaikkaa kolmen kuukauden aikana." Uudessa mallissa työttömän pitäisi hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Varsinainen jäniskevennys työttömän kannalta.:)

Yle samasta asiasta. https://yle.fi/uutiset/3-10255675
"sanktioiden osalta mallia on lievennetty palkansaajajärjestöjen toivomaan suuntaan"
"Työministeri Jari Lindström (sin.) sanoo kertovansa muutoksen sisällöstä enemmän sen jälkeen kun keskustelut työelämän keskusjärjestöjen kanssa on käyty tällä ja ensi viikolla."

Tämä todistaa, että etujärjestöt (kolmikanta) tekee päätökset kansan valitseman eduskunnan puolesta. Etujärjestöjen miehittämä eduskunta vain nuijii ne. Mikään ei muutu äänestämällä SDPeetä tai Vasemmistoliittoa tai muita eduskuntapuolueita.

Äänestä
  • Selvästikin linströmin käskipää haluaa reiän kalloon, että enimmät kuset valuisi pois. Saa vilkuilla taakseen missä ikinä liikkuukin.

    Kaikki EU-määräykset laitetaan kyllä täytäntöön jos niillä saadaan aiheutettua suomalaisille lisäkuluja, mutta työttömyysturvaa ei saada nostettua vaaditulle tasolle, pienentävät vaan.

    Äänestä

Harmi että mikään taho ei haastatteluissa kysy politikoilta tätä asiaa. Vyötä kiristetään perusturvasta, vaikka EU:n mukaan se on jo nyt liian alhainen.

Yle menee poliitikkojen talutusnuorassa, se ei kyseenalaista mitään vaan pelaa hallituksen pussiin.

Äänestä
  • Eipä siitä ole kukaan Eduskunnassakaan hiiskahtanut kyselytunnilla, eikö minkään oppositio puolueen edustajaa kiinnosta hiillostaa hallitusta tästä asiasta, kaikesta muusta joutavasta kyllä kysellään.

    Äänestä

  • No eihän kiinnosta yksinelävienkään köyhyys, aina vaan lapsiperheistä, vaikka Suomessa on maailman rikkaimmat "köyhät" lapsiperheet ja etenkin yh-akat palkitaan perheiden hajottamisesta. Kun saa miehen hengiltä niin maksetaan vielä tapporahaa leskeneläkkeenä.

    Äänestä

Englannissa todettu ettei leikkurit ja piiska auta, aiheuttaa pelkästään lisää ongelmia, kuluja ja rikollisuutta, työttömyyteen ei vaikuta mitenkään.

Toivottavasti joku päästää ilmat pihalle noista aktiivimalli-idiooteista.

Äänestä

Persuilla on toimeentulovaikeuksia.

Äänestä

Muualla se korvausi tarkoittaa, vaan sillä on maksettava todellisista vuokrista alkaen kaikki ja että muuta rahaa ei sitten tipu lisäksi , niin kuin meillä asumistuesta ja ilmaisista päivähoidoista lähtien on kymmeniä eri harkinnanvaraisia tukia- siksi EU-kin on moittinut , kun miellä on liian alhainen sosiaalituki, mutta aina ovat uskoneet, että ilmaista rahaa kyllä jaetaan , mutta monella eri nimellä-

Äänestä
  • Maajusseille, lapsiperheille, yh-akoille, matuille ja mustalaisille kyllä jaetaan, ei muille.

    Äänestä

Sekoomus ja keskusta vihaavat suomalaisia duunareita ja erityisesti työttömiä kansalaisia.

Äänestä
  • Sipilän perintö vedetään vessasta alas bolseviikkien rauhallisuudella.

    Äänestä

Tuen taso pitäisi vähintään kaksinkertaistaa nykyisestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kiristetään_vielä kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806152201015807_u0.shtml

Muun muassa perusturvan piiriin kuuluva työttömyysturva on liian alhainen, sillä se ei kata tuensaajan kaikkia perustarpeita ja jää sosiaalisten peruskirjan tarkasteleman köyhyysrajan alle.

Sipilän johdolla kurjuutta pahennetaan, aktiivimalli2 kohta maalissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu