Nuoruudessa uskovaisena oli vahva tunne että isäänmaan puolustaminen on miekkaan tarttumista ja pelkkää tappamista.Joten eka kertausharjoituskutsun aikaan muutin itseni sivariksi uskonnollisista syistä. Mutta nyt kun ikää on tullut niin näkee asiat paljon laajemmin.
Olen pohtinnut asiaa uudelleen ja tullut sellaiseen tulokseen että kahden maan kansalaisina meillä on vastuu ja velvoitteet, joista emme vain voi kieltäytyä.Mikäli terveenä kieltäydymme, niin osoitamme sillä itsekkään ja kypsymättömän luonteen.Mitenkähän on? huoliiko puolustusvoimat minua enää takaisin??
Olen pohtinnut asiaa uudelleen ja tullut sellaiseen tulokseen että kahden maan kansalaisina meillä on vastuu ja velvoitteet, joista emme vain voi kieltäytyä.Mikäli terveenä kieltäydymme, niin osoitamme sillä itsekkään ja kypsymättömän luonteen.Mitenkähän on? huoliiko puolustusvoimat minua enää takaisin??
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen asunut ulkomailla yli puolet elämästäni mutta olen edelleen Suomen kansalainen. Tunnen olevani yhtä paljon ulkomaalainen kuin Suomalainen. Sain kuitenkin vapautuksen armeijasta ja pidän sitä ihan reiluna.
Mielestän nykyään armeija ja isänmaan puolustus on ihan hömppää. Miksi ei ennemmin muutettaisi armeijaa vapaaehtoiseksi. Rajathan katoavat koko ajan enemmän ja enemmän. Esimerkiksi pohjoismaissa ei melkein ole rajoja enään.
Jos kieltäytyy armeijasta niin se on henkilökohtaista eikä kypsymättömyyttä. Ei kaikki ole pelkästään Suomalaisia. Tunnelikatsetta tuollainen...
>>Tunnelikatsetta tuollainen...
Olen asiasta hiukan eri mieltä. Minusta riippuu aivan kieltäytymisen motiiveista, onko se itsekästä ja kypsymätöntä vai kenties epäitsekästä ja kypsää. Itse harkitsen totaalikieltäytymistä (kävin intin n. 5 vuotta sitten), toistaiseksi en ole sosiaalisista syistä viitsinyt. Esim. Tolstoihan oli todella vakaumuksellinen kristitty (minä en), ja kehotti ihmisiä kieltäytymään asepalveluksesta, perusteluja voi lukea ainakin teoksesta Omantunnon kujanjuoksu, suosittelen. Joku muu viisas on sanonut jotakuinkin: "...koko maailma olkoon isänmaani ja kaikki ihmiset veljiäni."
Mielestäni sotimisessa ei ole lainkaan järkeä, niinkuin väkivallassa yleensäkään (en väitä, että esim. suomalaisten olisi tullut menneisyydessä tehdä jotain toisin, mennyt ei enää palaa eikä sitä voi muuttaa, mutta edes tästä eteenpäin). Sen sijaan, että sotia ehkäistäisiin väkivallan uhalla (PV) (mikä ei ole todellakaan kestävää, koska kun joku hullu uskoo, että uhka ei ole riittävä tai sodalla saavutettavat edut ovat riittävän suuret, joudutaan sotaan), vaan väkivallan syyt tulee poistaa, pyrkiä tilanteeseen jossa kukaan ei halua tappaa toisiaan. Sotaan valmistautuminen on räikeässä ristiriidassa tämän menettelyn kanssa, lisää vaan vastapuolen sotavalmisteluja. Lisäksi kaikissa armeijoissa (myös Suomen, vaikka ei ehkä niin paljon kuin voisi), on lukemattomia epäkohtia ja koko järjestelmä sairas (mutta tähän en nyt mene), olen tästä vakuuttunut, enkä pidä sitä missään määrin hyvänä. No, yksinkertaistin, mutta lyhyesti: En halua tappaa, pyrin rakastamaan kaikkia (kansallisuudesta, aatteesta, rodusta tms. näennäisestä erosta riippumatta).