Onkohan St1:n ja kirkon kohdalla olevien liittymien kukkaistuttajilta jäänyt kukkien kastelu tekemättä kun näin helteellä ovat kuoleutuneen näköiset.
Mielestäni virkamies joka antoi kukkien istutuksen tehtäväksi on velvollinen huolehtimaan että kukat saavat tarpeellisen kastelun koko kesän ajaksi. Muuten veronmaksajien rahoja ON väärinkäytetty.
Kukkien kastelu Kontiolahden....
8
462
Vastaukset
- Mielisairaspotilas
Vastuu on tämän hetken epäkypsällä aikuisella. Jupnoa käytöstä ei voi puolustella millään vanhalla asialls. Heppalehtien lainaaminen 40 v sitten ei oikeuta kaltpinkohtelemaan omia lapsia
Ihan kaikilla on kipeitä muostpja. Mutta ne eivät oikeuta huonoa käytöstä tänään. Eikä tunteissa vellominen vie asiaa yhtään eteenpäin
No miten vittumä käsittelen ne tunteet jos en saa opetella niitä tunteita saatananpaska - NauraaKuollakseen
Tunteilleen nimen omaan voi jotain. Tunteitaan pystyy tietoisesti hillitsemään tai voimistamaan, joskus jopa täysin muuttamaan.
Mutta siinä menee aikaa jos ei ole koskaan saanut harjoitella niitä vituntalipää - NauraaKuollakseen
Alkaa vähän siltä näyttää Ylen touhut. Kaksi kansainvälisten huipputekijöiden tekemää kappaletta on vielä käyttämättä!
Vittuako se sulle kuuluu - eipäskirota
Mitä hittoa se kukkien kastelun unohtanut vekkuli tässä kiukkuaa ja kirosanoja latelee. Hyi miten on tuhmasti tehtynä.
- MitäTalvexi
Liikenteejakajan (*2) kukkaloisto on kohottanut mielialaa aina ohikulkumatkallani. Ei hävetä enää olla Kontiolahtelainen! Miten teillä muilla on vaikuttanut?
- cryiuj
Onpa ihmisellä pahat huolet, ihan siäliksi käypi...
- MitäTalvexi
Sitä se savolaisuus teettää...osanottoni "siälijälle".
Mitä ongelmia muilla? - vastuu.kuulijalla
MitäTalvexi kirjoitti:
Sitä se savolaisuus teettää...osanottoni "siälijälle".
Mitä ongelmia muilla?Tuskin käyp aika pitkäks talavellakaan, kyllä konttiilahessa siälimistä riittää... Kohtahan siellä joku valittaa jotta liinnepylypyrän kukat onnii lumen alla...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2146275- 1691698
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661517- 691058
- 1051000
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6927Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124877Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy199852- 100816
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66789