Onko ketään joka osaisi tulkita unia, selittää

Mitähänunitarkoitti

Mitä mahollisesti voisi tarkoittaa?
Tästä on jo pitkä aika, mutta näin yhden ainoan kerran unen ihmisestä, johon olin rakastunut. Hän on tosiuskova.
Siinä unessa hän oli kuin jossain hämähäkinseitissä ja katsoi minua hyvin vakavana. Kun katsoin häneen, yritin hymyillä hänelle, mutta tuntui tosi vaikealta. Niinkuin en olisi uskaltanut hymyillä.

Tosielämässä tämä ihminen on hyvin iloinen, ja vaikka onkin mies, niin erään kerran kokouksessa katsoin häntä ja ajattelin että hän on kuin enkeli.

Koen että tuolla unella oli jokin merkitys. Hän on tietoinen tunteistani, mutta en tosiasiassa tiedä mitä hän sisimmässään tuntee minua kohtaan.

18

1123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauanuskossa

      En osaa selittää unia ja en itse näe unia joilla olisi profeetallista merkitystä. Sielunelämään liittyviä voin joskus nähdä. Selitykseni on siksi järjellinen. Ensinnäkin näetkö ylipäänsä unia, joilla olet huomannut olevan sinulle tai jollekin toiselle merkitystä. Kun on ihastunut, niin on jo sielullisesti taipumista nähdä unia kiinnostuksen kohteesta. Kerrot että unesta jo jonkin aikaa. On jännä, että jos mies on tietoinen tunteistasi, niin miksi hän ei miehenä sitten mitenkään ole tullut juttelemaan tai tutustumaan. Eikö hän sitten koe samoin tai sitten hän on ujo tai estynyt lähestymään. Jos unella on merkitys, niin tuo hämähäkin seitissä oleminen voisi olla sitä että mies ei rohkene tai hänellä on jokin syy, pelko tai esto ettei voi alkaa tutustumaan. Pelkääkö hän että jos tiedät jotain, hän joutuu torjutuksi tai sitten hänellä on vielä elämässään esteitä ettei voi alkaa seurustelemaan. Se voisi olla vaikka entinen suhde ja että juttu on mietinnässä.
      Olisiko sitten ratkaisu vain mennä juttelemaan veljen kanssa. Ei kai se seurakunnassa väärin ole, tutustua toisiin jäseniin.

    • Mitähänunitarkoitti

      Kiitos vastauksesta. Ymmärtääkseni varattu hän ei ole, ja ei ehkä myöskään takana ainakaan montaa seurustelusuhdetta.

      Jotenkin aiemmin koin, että hän olisi ollut edes vähän kiinnostunut. Ensimmäisen kerran kun hän puhui mulle ja hymyili, niin koin jotakin, minkä jälkeen tajusin olevani ite häneen ihastunut. En koskaan ennen sitä hetkeä, ollut edes katsonut häntä sillätavalla kuin sen jälkeen. Se yksi ainoa hetki muutti kaiken. Ehkä hänessä siinä hetkessä oli Pyhä Henki niin voimallisena, koska se oli erilaista kuin mitä oon koskaan tuntenut. Se jotenkin kolahti ja jysähti. Eikä hän mitään erityistä puhunut, kysyi vaan kuis menee ja hymyili.
      Menin hieman sanattomaksi.

      Usein hän kohdatessa aina hymyili ja moikkas, mutta luulen että mun elämäntilanne mikä oli silloin, niin ehkä se vaikutti niin paljon, että hänen kiinnostus loppui.
      Tai en tiedä onko se loppunut jos hän ylipäätään oli mitenkään kiinnostunut, mutta en voi muuta kuin katsoa ja oottaa, ottaako hän muhun mitään yhteyttä koskaan.
      Oon yrittänyt lähestyä häntä mutta pakko jättää vaan toinen rauhaan, en halua ahdistella ketään tietenkään.

      Kokouksissa kuitenkin kun katson häntä, niin se tunne on jotenkin erikoinen, niinkuin kokisin että hänellä ois tunteita mua kohtaan vaikka ei toisiamme tuijotetakkaan, mutta olen aistivinani jotakin. Ne ilmeet ja kuin jotakin olisi meidän välillä, mutta kumpikaan ei kykene tekemään mitään.

      Mutta, onko kaikki vain oman pään tuotosta, jos hän ei koskaan olekkaan ajatellut minusta mitään erityistä. Sekin on mahdollista.
      Mutta en turhaan haluaisi vain odottaa jos en koskaan tuu häntä saamaan..

    • zqqqwq

      Naimisiin ei pidä mennä minkään profetian tai unen seurauksena.
      Sinä et ilmeisesti uskalla tehdä itse mitään ratkaisua.
      Sinun pitäisi tutustua siihen ihmiseen ihan tavallisella tasolla ensin, jutella ja kysellä asioita. Voihan siitä henkilöstä tulla hyvä ystävä, vaikkette menekään naimisiin.
      Naimisiin meneminen ei ole mikään hengellinen asia, vaan se on maallinen toimenpide. Tietysti Jumala voi siunata avioliiton niinkuin monia muitakin maallisia asioita. VT:ssä pyydettiin Jumalan siunausta viljapelloillekin.

      Tunteet eivät ole mikään jumala, vaikka vaikuttaa niin, että ne ehkä ovat sinullekin sellainen. Ylitunteelliset ihmiset joutuvat elämään hyvin vaikean elämän.

    • Mitähänunitarkoitti

      Koska olen yrittänyt lähestyä ja se ei ole onnistunut, niin en voi väkisinkään yrittää tutustua...olisi juurikin kiva tutustua toiseen ystävänä, mutta ehkä hän ei halua sittenkään tutustua minuun. Mulle riittäisi sekin että voisimme olla vain ystäviä, koska näen hänessä sellaisen ihmisen josta oikeasti saisi ihanan kaverin.

      Mutta olen toki yrittänyt tappaa tunteeni, välillä kun ei ole nähty hetkeen, niin pystyn jopa olemaan ajattelematta häntä. Mutta sitten kun näen, niin seuraava päivä menee vain siinä kun hän pyörii mielessä koko ajan.

    • lehmätlentää

      Unet ovat vain unia, mielen tuotoksia. Joskus ihminen näkee hölmöjäkin unia.

      Ihmiset voivat hymyillä pelkästä ystävällisyydestä, hymyillessä myös usein katsotaan silmiin esim.puhuttaessa toiselle. Tietenkin jos joku vaan toljottaa ja hymyilee jatkuvasti, niin ehkä tyyppi ei ole järjissään?
      Jos henkilö haluaa olla ystävä, silloin varmaan teistä on mukava jutella tai viettää aikaa toistenne kanssa, sellainen toljotus ja hymyileminen ei paljoa asiaa valaise tuletteko ystävinä juttuun, jos sitten ystävyytenne pohja ei ole pelkässä hymyilemisessä toinen toisillenne.

      Sinuna jatkaisin elämää normaaliin tapaan, jos jotain on tullakseen se tuleepi vastaan miten on tullakseen.
      Se hymy ei paljasta vielä tuleeko toimeen tai mitä toinen on. Jos on teini-ikäinen tai nuori niin silloin on ymmärrettävää miettiä hymyjä syviä, mutta eipä sille kannata mitään pohjaa rakentaa millekään.

      • jaharakatraakkuu

        Tiesitkö sellaista juttua, joskus ihmiset viihtyy niin kovin itsensä kanssa, että ne hymyilee ja sitten havahtuvat siihen että kun ne vaan kulkee hymyillen...taitaisin lukeutua niihin jonkun mielestä "eijärjissään" oleviksi kun tai jos joku näkee minun menevän hymy naamalla eteenpäin tuolla jossain, ehkä sitä kaikkea hauskaa miettiikin ja ei osaa peittää sitä :) ehkä sillä sun ihastuksella on vaan sama piirre :) sellaista se on.

        Hyvää yötä, koitahan nähdä järkevämpiä unia, jos unet koskaan voi olla järkeviä :)


    • älä.ämpyile

      Miksi itse "ämpyilet" ?

      Mene hyvä ihminen juttelemaan ja kerro haluavasi tutustua häneen !

      Sillä pääset vapaaksi ja rauhaan.

      Siis siirrä pallo itseltäsi toiselle ja hän sitten kyllä varmasti kertoo oman näkemyksensä ja halunsa, joko tutustua sinuun lähemmin tai sitten hän sanoo ei.

      Et menetä siinä yhtään mitään. mutta voit voittaa paljonkin hyvässä tapauksessa.

      Siis älä pyöritä asioita vain omassa päässäsi vaan toimi ja anna toisen kertoa oma halunsa tai haluttomuutensa tutustua sinuun lähemmin.

      Tuolla touhulla, jota nyt harrastat, sinä vain ihan turhaan kiusaat itseäsi.

      Siis kävi sitten niin tai näin, sinä itse saat rauhan ja vapaudut miettimästä vain omassa päässäsi noita asioita.

      Herra sinua siunatkoon !

    • unentulkintaa

      seitti on vankila. Hämähäkeillä on seitit, johon ne uhrinsa sitovat, mies katsoo ilme vakavana, ilon menettäneenä. Muuten yleensä iloinen, on unessa seitissä.

      Mitähän uni voisi merkitä? Alitajuntasi taitaa kertoa vastauksen. Luultavasti kohteesi tunteet sinua kohtaan eivät ole kovin rakkaudellisia, unen perusteella.

      Jos tosielämässäkin toisella on toisen ihmisen rakastumisen kokemuksen tunteet selvillä, niin mikään ei estäisi osoittamasta kiinnostusta myös toisinpäin. Luultavasti salaperäisyys johtuu että hän ei haluaisi loukata tunteitasi.

    • pekkapoikatässä

      Unesi ei kerro mitään tuosta toisesta, vaan sinusta itsestäsi ja siitä estoisesta puolestasi, joka on ikäänkuin sidottu seittiin, josta ei pääse irti. Haluaisit olla avoin ja rohkea ja siihen unesi sinua kehoittaa. Lähde siis liikkeelle ja kirjoita hänelle vaikka kirje, jos rohkeus ei riitä keskusteluun avoimesti. Kerro kirjeessäsi, että haluaisit tutustua tuohon mieheen ja jätä hänelle ratkaisu: kirjoita hänelle, että ellei hän ota mitään yhteyttä, niin ymmärrät, että hän ei ole sinusta kiinnostunut, toivottavasti voimme olla ystäviä kuitenkin. Jätä kirjeessäsi hänelle osoite ja puhelinnumerosi, jos hänkin on ujo, eikä uskalla tulla juttelemaan avoimesti kanssasi. Joskus on niin, että kaksi toisiinsa ihastunutta ei uskalla oikein mennä puhumaan, koska pelkää liiaksi itsensä 'munaamista', että ei osaa keskustella 'oikein', vaikka mitään oikeaa tapaa ei ole olemassakaan, vaan kaikki ovat oikeita tapoja. Aloitus: hei minä olen Maija, mikä sinun nimesi on. Tai mitä tykkäsit kokouksesta. Missäpäin sinä asut tai oletko kotoisin 'paikkakunta'. Käytkö usein täällä kokouksissa. Kuulutko tähän seurakuntaan tai monia muita kysymyksiä, joita voit miettiä valmiiksi, ettei tarvitse jännittää sitten luokse menemistä, että jää tuppisuuksi. Voit myös ääneen harjoitella joitakin avauksia, jotta ne tulevat omiksesi ja käyttökelpoisiksi, tutuiksi sinulle itsellesi.

    • pekkapoikatässä

      On myös tärkeää, ettet yritä tunteitasi tukahduttaa. Tunteissa ei ole mitään väärää, tunteet ovat aitoja ja ne ovat osa sinua. Tunteitaan voi käsitellä niin, että niiden kanssa voi elää ja tulla toimeen, vaikka ei saisikaan omiin tunteisiinsa mitään vastakaikua.
      Tulkoon sinulle kaikki se hyvä, jonka Jumala on sinulle varannut ja se ei ole vähän, se on ylen runsas ja kukkurainen osa, ole siunattu ja kiitä Jeesusta kaikesta hyvästä, joka sinun elämääsi on varattuna.

    • ikuokfyuof

      se voi olla mitä vaan,mikä sitoo miestä mukaansa. Pelihimo, alkoholi, homoseksuaalisuus, raha-ongelmat, velat, lakiriidat oikeudessa, työasiat, joku juttu...tai sitten hän voi olla vaika masentunut tms. Tai sitten se oli merkki ettei hänellä ole mahdollisuutta tai voimia juuri nyt alkaa vakavaan suhteeseen, avioliittoon. Voi olla mitä vaan.

    • sullesalaisuudenkertoa

      Mitä on rakkaus? Mikä on tunne, jota ajattelemme rakkaudeksi. Mikä on vetovoima, jonka joku voi aiheuttaa, mikä on himoa, entä voiko vetovoimaa kutsua rakkaudeksi. Tuosta tunteesta lauletaan. On erilaisia "rakkauksia". Se mitä nainen ja mies voi kokea toista kohtaan vetovoimana, on täysin erilaista kuin rakastaa toista kiintymyksestä. Uskovat pitävät keskustella himoista, mutta vetovoimaan ei liity välttämättä himo, vaikka seksuaalinen himo on varmaan luonnollinen kemiallinen tapahtuma miehen ja naisen välillä, ihmislajia ei olisi ilman sitä.
      Miksi joku ihminen aiheuttaa vetovoimaa jossakin toisessa, mikä sen tekee, välttämättähän sitä ei koeta toiseen suuntaan vastavuoroisesti? Toisesta voi myös välittää, mutta välittäminen ei ole samanlaista rakkautta, välittämisestä puuttuu vetovoima. Vetovoimaa voidaan kokea myös ihmiseen, joka ei olisi esimerkiksi puolisona ihanteellinen, myös ilkeään ihmiseen voi ihminen kokea vetovoimaa, vetovoimaa ei aiheuta se onko ihminen nauravainen ja iloinen välttämättä, mutta se on ihmisessä rakentavampi piirre ihmissuhteiden kestossa.

      Tässä ajatuksia aloittajalle assosiaatiosta sanana, rakkaus.

      • mitähänunitarkoitti

        En tunne häntä kohtaan sellaista himoa mitä usein ihmiset tuntee toista kohtaan, enkä usko että se on Jumalan mielenmukaista. En edes ajattele seksiä tai siihen liittyviä asioita, kun ajattelen tuota miestä.
        Siinä on jotain syvempää.

        Voihan olla myös, että koska itelläni on ollut aiemmin hyvin vaikeita suhteita, on ollut väkivaltaa ja alkoholismia, ja miehet ovat olleet jotenkin niin kovia, että huomaan että tämä kyseinen ihastus on täysi vastakohta näille edellisille. Näen hänessä sellaista herkkyyttä ja sydämellisyyttä ja rakkaudellisuutta, ja sellaista miestä kaipaan.
        Kuitenkaan en voi tietää onko se kuitenkaan juuri tuo joka olisi mulle sopiva.

        Olen huomannut että jotkut toiset uskovat miehet on osoittanut kiinnostustaan mua kohtaan, mutta en jotenkin pysty tutustumaan heihin, kun ajattelen vain tätä yhtä.....ehkä pitäisi vain ennemmin tutustua sitten niihin ja koittaa unohtaa tämä...


      • miksotatkaikenleikiten

        Eiköhän ihmissuhteissa molemminpuolisen kiinnostuksen pitäisi ilmetä niin, että aikuiset ihmiset osaisivat kertoa tunteistaan niinkuin ne on, jos niitä on tai ei ole.

        En tiedä miksi sinulla edes vastakkain on ajatus löytää muita uskovia miehiä jonkun tilalle, kukaanhan ei todellisesti voi korvata toista koskaan, jota oikeasti ja aidosti rakastaa, toisaalta et hyödy käyttämällä aikaasi ja elämääsi ihmiseen joka ei sinusta välitä.


    • sinähymyiletvaieten

      Entä jos jostakin tulee pakkomielle, onko kyse rakkaudesta vai riippuvuustilasta?

    • 1234567---

      Ei monikaan osaa tulkita, eikä selittä. Tässä yksi esimerkki Apostolien teot 10. Harva ymmärtää tätäkään näkyä.

    • kesäjahyttyset

      Jos toisesta ihmisestä välittää ja rakastaa, siinä ei ole mitään pahaa. Jo ystävyyteenkin kuuluu se, että toinen on edes vähintään kiinnostunut pitämään ystävyyttä yllä AIDOSTI. Jos se ei onnistu, on turha miettiä asiaa, jatka elämää ja koeta nauttia kesästä ja auringon paisteesta. :)

    • HELLhengentuntemusta

      Rauhaa! Lapseni lapseni heti vaan naimaseen! Suinausta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe