Posture Clothing

Pohjanvonka

Hei,
Onko teillä kokemuksia tällaisesta firmasta, kun Posture Clothing tai GoodPosture.fi joka myy ryhtiä korjaavia t-paitoja.
Ostin 2 paitaa, jotka oli älyttömän pieniä, ei puhettakaan, että olisi mennyt päälle. Palautin paidat, mutta firma ei aio palauttaa rahojani. Että sellainen firma!

83

5792

    Vastaukset

    • Noh, tuohan ei ole suomalainen firma, joten miksi luulet, että se noudattaisi suomalaisia kuluttajasuojapykäliäkään?

      • Muista poiketen on minulla hyviä kokemuksia. Paidat oli pieniä ja ilmoitin siitä sp:llä, sanoivat että voin pitää paidat ja mitä kokoa haluan tilalle. Myös ryhtihenkselit/-vyö tuli ekassa tilauksessa mukana ja on todella toimiva kapistus👍 Olen tyytyväinen :)


    • Minulle kävi samoin. Ottaa päähän.

    • Ostin myös samaisesta nettikaupasta, ja mukana piti tulla kaupan päälle ryhtivaljaat, mitkä ei sitten todellakaan tulleet. Paita oli myös aivan liian pieni. Harkitsin palautusta, mutta se olisi pitänyt tehdä niin monen mutkan kautta ja koko touhu näytti pimeältä, että päätin loppujen lopuksi vain maksaa tuotteen, ettei olisi tullut enempää ongelmia. Ostin tuotteen siis alun perin Klarna laskulla. Minua epäilytti, että olisiko palautukseni edes "otettu vastaan" missään vaiheessa, joten päätin säästää hermojani ja maksaa tuotteen. En suosittele kenellekään kyseistä kauppaa, tuntui olo huijatulta ja palautusjärjestelykin hyvin salamyhkäiseltä. Säästäkää rahanne ja hermonne.

      • Tilasitko samaa kokoa kuin tavallisesti käytät? Entäs jos ois tilannu isompaa kokoa?


      • Liekötotta kirjoitti:

        Tilasitko samaa kokoa kuin tavallisesti käytät? Entäs jos ois tilannu isompaa kokoa?

        Jos haluaa ostaa, niin kannattaa ottaa ainakin yhtä kokoa tai ehkä jopa kaksi kokoa isompaa. Toisaalta paidan varmaan täytyy ollakin tiukka, että siitä jotain hyötyä olisi. Ostin itse L-koon, vaikka yleensä käytän M-kokoa. Paita oli tosi pieni ja mahtui juuri ja juuri, eikä tuntunut ainakaan suoristavan selkää, pikemminkin rinnat vain litistyivät täysin ja minusta tuli tolppa... Valitin useampaan otteeseen, että minulle olisi kuulunut ryhtivaljaat kaupan päälle, koska ostin yli 49 eurolla. Sain lopulta ryhtivaljaat, kun tarpeeksi valitin. Vielä en ole ryhtivaljaita kokeillut.


      • Tilasin paidan 2.9,tuli 11.9.Oli niin pieni,ettei inahtanutkaan päälle.Palautin sen 17.9.Olivat lähettäneet laskun Klarnalle,vaikka olin jo palauttanut paidan.Lähetin sähköpostiin heille reklamation,mutta eipä ole vastausta kuulunut ja Klarnalta tulee karhuja! Sinnekin olen kahdesti lähettänyt sähköpostia,että olen palauttanut paidan,mutta eivätpä vaivaudu edes vastaamaan niihin.Ottaa niin päästä,mutta en varmaan maksa paitaa,jota en omista.


      • Ota yhteyttä Klarnaan mahdollisimman pian. Heillä on avoimia tapauksia muitakin.


      • Sama peli jatkuu GoodPosturen kanssa 2019! Palautuslomaketta ei ryhtipaidassa ollut. Sain sähköpostitse tulostettavan lomakkeen, jota protestoin, koska kaikilla ei ole tulostinta tai tarvittavia Google Drive-juttuja. Älkää tilatko mitään tuolta! Ostin Klarnan kautta ja he laittoivat palautusta varten laskun odottamaan kolmeksi viikoksi, nyt tuo aika ok kulunut ja Klarna odottaa maksua. Idiootti olen, kun olen hukannut postitustositteen...saa nähdä kuinka tässä käy.



      • Valitettavaa, mutta ei ole ensimmäinen tanskalainen firma, joka huijaa ihmisiä. Ottakaa yhteyttä kuluttaja asiamieheen. Saat sieltä apua. Ei pidä maksaa, jos eivät lunasta lupauksiaan.


      • ärtynyt kirjoitti:

        Tilasin paidan 2.9,tuli 11.9.Oli niin pieni,ettei inahtanutkaan päälle.Palautin sen 17.9.Olivat lähettäneet laskun Klarnalle,vaikka olin jo palauttanut paidan.Lähetin sähköpostiin heille reklamation,mutta eipä ole vastausta kuulunut ja Klarnalta tulee karhuja! Sinnekin olen kahdesti lähettänyt sähköpostia,että olen palauttanut paidan,mutta eivätpä vaivaudu edes vastaamaan niihin.Ottaa niin päästä,mutta en varmaan maksa paitaa,jota en omista.

        Sama juttu minulla sähköposteja lähetelty posture clothingille ja glarnalle.täysin huijausta koko myynti


      • Samat kokemukset minulla..Tilasin mustan naisten T-paidan.Sain edestä aukeavan valkoisen paidan.Koko pieni.Yritin saada yhteyttä Goodpostureen aluksi ja kun en saanut,palautin tuotteen.Laitoin monta sähköpostia Goodpostureen kun vihdoin tuli että emme asio suomeksi.Seuraavaksi palautuksista vastaa toinen osoite.Seuraavaksi pitää täyttää kaavake.jne.Klarna keskeytti laskutuksen mutta vain muutamaksi viikoksi.Saa nähdä miten käy.


      • sama juttu eivät vastaa niihin kysmyksiin mitä kuten esim.minne osoitetaan palautus ..huijausta koko firma sandaalit oli rikki tullessa yritin palauttaa kait sitä joutuu kärsimään tappion
        49e
        veetuttaa niin saakelisti !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


      • Samoin jouduin maksamaa 100 e paidoista turhaa kun palautin en saanut rahoja takaisin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin jouduin maksamaa 100 e paidoista turhaa kun palautin en saanut rahoja takaisin.

        Samoin täällä ei palautettu rahoja. Saivat kyllä tuotteen takaisin.


    • Mullakin kävi sama tuuri. En ikinä luottaa tämä kauppa.

      • Sama homma täällä! Palautin paidan,joka oli niin pieni,ettei inahtan
        utkaan päälle. En edes maksanut sitä kun palautin sen. Ilmeisesti lasku oli mennyt Klarnalle,joka kuukauden päästä karhusi maksua.Lähetin sähköpostilla sinne tiedon,että olen palauttanut paidan.Eivät uskoneet,vaan halusivat uutta tietoa.Vimeisimmässä viestissä oli,että pitää ottaa yhteyttä liikkeeseen,ja kun otin koneelta annettuun sp-osoitteeseen,siellä on niin sekavaa tietoa,ettei ite erkkikään ota selvää. Olen aiemminkin muista postimyyntiliikkeistä palauttanut,eikä mitään ongelmaa ole ollut,vienti postiin vaan ja homma selvä! On niin huijattu olo.Olen harkinnut ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen.Ei ikinä enää Klarnaa,eikä kyseistä liikettä!


      • Samat kokemukset minulla. Mietin myös, että pitäisi ottaa yhteyttä kuluttajansuojaviranomaisiin. Olisi tietysti vaikuttavampaa, jos mahdollisimman moni ottaisi yhteyttä joko yhdessä tai erikseen.
        Aion myös kommentoida F bookvi ssa heidän mainostaa, jotta mahdollisimman moni välttäisi tämän tilanteen.


    • Kannattaa ottaa yhteyttä kuluttajasuojaan jossa auttavat näissä tapauksissa.

    • Maksakaa luottokortilla niin saatte rahanne takaisin kun palautatte tavarat .

      • Eipä ole kuulunut tilausta. Olisi pitänyt ensi lukea nämä kommentit ja sitten vasta tilata.


      • Tilasin maaliskuussa, maksoin huhtikuussa. Tuotetta ei ole toimitettu eikä tiedusteluihini vastattu millään tavalla. En suosita firman käyttämistä.


    • Näin on käymässä myös minulle. Kyseinen firma ei vastaa sähköposteihin eikä puheluihin. Klarnaan olen ollut yhteydessä. Seuraavaksi soitan kuluttajaasiamiehelle.

      • Sama juttu täällä. Rahat meni, tuotetta ei tullut.


      • Sain kyllä paidan mutta ei vastata sähköpostiin että saisin ohjeet palautukseen. Katotaan mitä klarna pystyy asialle tekemään. Älkää vaan tilatko kyseisestä firmasta mitään.


      • Tilasin myös ryhti t-paidan ja tuote tuli kyllä pikapikaa 2pvssä.Palautin tuotteen kun oli aivan liian pieni vaikka tilasinkin reilusti pari kokoa isomman.Rahoja en ole saanut takaisin vieläkään , nyt jo puolitoista kuukautta mennyt. Sähköpostia heille mennyt jo 2kpl asiasta mutta kukaan ei vastaa. Niin huijausfirma että...älkää tilatko vain mitään.


      • Täällä tutkinta menossa, koska rahat meni ja tuotetta ei tullut.


    • 17.9.2018 tilasin T-paidan. Piti tulla kahdessa päivässä. Ei vain ole kuulunut, kuukausi melkein kulunut tilauksesta. Maksoin Visalla. Klarnaan olen ollut yhteydessä. He lupasivat hoitaa asiaa. Aivan sutki firma, olkaa varovaisia tämän kans. Mieluummin tilaamatta!

      • Täällä edelleen odotellaan sähköpostia. Olivat Klarna ilmoittaneet että ovat lähettäneet minulle palautusohjeet. Eipä ole näkynyt. Niin huijaus firma.


      • Jos maksoit Visalla, niin miten Klarna liittyy asiaan? Klarna on rahoitusyhtiö samaan tapaan kuin vaikka Svea Ekonomi. Eli jos osit Visalla, Klarna ei liity mitenkään ostokseen.


    • Miksi helkkarissa jengi tilailee kaikenlaista huuhaaroskaa nettikaupoista ja sitten valittaa, kun homma ei toiminutkaan? Järki käteen ja jumppaamaan, näillä nettikauppahuuhaaroskatilauksilla menetätte vain rahanne.

      • Tollo mikä tollo. Joskus vain kipu menee yli toleranssit rajan ja yritys hakea apua osuu väärään osoitteeseen. Oma on tappioni mutta kirjoituksella yritän auttaa muita kompaustumatta tähän .


    • Hei näin kävi minullekin. Sain vielä perintälasku perääni .
      Taidettiin jymäyttää kunnolla. Kirjoitan kun tiedän miten tässä käy lopulta. On wksulöysin täältä "kohtalotovereita"

    • Tosiaan en siis ollut ainut. Mukamas kk olleet jo matkalla tuotteet ja toisessa maassa selityksen mukaan. Mitään ei ole tullut. Entiedä onnistuuko peruutus. Onneksi mitään en ole vielä maksanut. Klarnan kiistaosasto ratkokoon.

    • Älkää nyt helkkarissa tilailko tällaista humpuukia. Jos haluatte ryhdin kuntoon, niin jumpatkaa. Mitkään ihmepaidat ei sitä tee, näillä humpuukituotteilla menettää kyllä tehokkaasti rahansa ja takaisin niitä on turhaa haihatella. Kannattaa muistaa, ettei Suomen kuluttajasuoja päde ulkomaisiin nettikauppoihin.

    • Paidan toimituksessa kesti useampi viikko vaikka mainostavat sivuillaan "pikatoimitusta". Paita on kyllä melko tiukka päällä eikä tunnu vetävän olkapäitä taaksepäin. Nyt mietin voisinko vaihtaa tuotteen isompaan vai tuleeko isompi paita enää ollenkaan jos lähen palauttelemaan. Mukana tuli myös selkätuki joka pitää olkapäät takana. Ainoo vaan että se painaa verisuonia niin että sormissa asti puutuu eikä sitä kauaa pysty pitämään. En tiiä onko tässä kyse jostain placebo efektistä koska paidan päälle laittaminen saa enemmän ajattelemaan suoraa selkää.

    • Olkaa kaikki väärin kohdellut laskulla maksaneet yhteydessä Klarnaa,n, niin ymmärtävät tämän olevan huijausfirma. Muussa tapauksessa asialle ei koskaan tapahdu mitään, vaan toiminta jatkuu.

    • Tilasin ryhtipaidan. Toimitus kesti pari viikkoa. Maksoin Klarnaan , kun tuli ilmoitus , että tuote on postissa. Painon mukaan valitsin koon ja hyvä on. Olen tyytyväinen tuotteeseen, vaikka toimitus kestikin pitempään kuin luvattiin.

      • Myös minä valitsin koon painon mukaan, ja tuote istuu ja tuntuu siltä miltä pitääkin. Mukana tulivat valjaat joiden piti tulla kaupan päälle ja jotka toimivat, en vain kyllä usko että tuen hinta voisi olla lähellekään 399€ niin kuin yritys on arvioinut tuen arvoksi. Tilausta odotin 2 viikkoa, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.


    • Toista kuukautta kesti saada tuotepaketti. Oli kuulemma mennyt ensin väärään maahan. Nyt vaan ihmettelen miten paidan saa päälle, ja jos saan sen jotenkin päälle miten sen saa vedettyä pois. En taida uskaltaa edes kokeilla. Ryhtivaljaat pitävät olkapäät takana, mutta eivät ole mukavat päällä. Niiden kanssa pystyy olemaan vain tunnin - pari.

    • Voihan perhana, kun olisin lukenut nämä, ennenkuin tilasin kovassa kivuissa olleena. Tänään tuli ja maksanut olen jo Klarnalla tilatessa, kokoa suuremman otin, eikä mahdu millään päälle :( Nyt epätoivoisesti yritän selvittää, miten palautan ja miten rahat (49€ ) saisin takaisin .

      • olen myös palauttanut jo marraskuun lopulla kaksi tilaamaani paitaa koska olivat aivan liian pieniä! Palautuksessa piti täytellä kaiken moista lomaketta. Klarnaan en ehtinyt paitoja maksaa mutta laskuni siellä yhä avoinna! Goodpostureen ja Klarnaan lähettänyt sähköpostia mutta vastausta ei ole kuulunut. En kyllä haluaisi maksumerkintää tuommoisen paska-firman takia!


    • Onneksi luin tämän ketjun. Piti tilata paita, mutta nyt jätän tilaamatta.

    • Onneksi luin nämä! En tilaa paitoja!

      • Tilasin ryhtipaidan lasku tuli ennen lähetystä.kun viimein tuli palautin seuraavana päivänä.palautin annettujen ohjeiden mukaan.maksoin palautuksen postissa.klarna lähettää edelleen laskuja palautetusta tuotteesta.sähköpostia lähetetty posture glothingille ja myös klarnalle.asia ei näy korjaantuvan.kuluttaja-asiamies kehoitti kääntymään euroopan kuluttaja keskuksen puoleen.En suosittelis kenellekkään asiointia posture clothingin/klarna laskuttajan kassa.


    • Näkeehän tuon jo kirjoitusvirheistä, ettei kovin luotettava yritys voi olla. Mainoksia tulee vastaan kyllä tämän tästä.

    • Kyllä on niin naurettava firma, yrittävät tehdä kaikkensa ettei tulis palautuksia. Esim. ilmoittaessani että haluan palauttaa (liian pieni), niin lupasivat lähettää isomman koon samaan hintaan ilmaiseksi. No, en halunnut toista (itse asiassa mulla kaks paitaa paketissa), joten pitikin taas eri paikkaan kirjoittaa, josta sit tulee harmaapohjainen lomake täytettäväksi, joka pitää kuvata ja lähettää sinne s-postissa. Vielä kielsivät lähettämästä lisää postia. Tässä sit odotellaan, milloin suvaitsevat vastata. Klarnaan soitin ja lasku laitettu seisomaan 3 viikoksi.

    • Minakin olen tosi pettynyt. Palautin tuotteen, mutta en ole saanut rahaa takaisin :(

      • Hei
        Kerrotko minulle osoitteen,mihin voin palauttaa tuotteen.Oli liian pieni.
        Olen utittänyt saada ohjeita ja osoitetta sähköoistilla,mutta eivät laita.


      • Posturereturn@my-posture.com.
        Sieltä tulee lomake joka sun täytyy täyttää ja lähettää osoitteeseen returndepartment@my-posture.com


      • Minde4 kirjoitti:

        Posturereturn@my-posture.com.
        Sieltä tulee lomake joka sun täytyy täyttää ja lähettää osoitteeseen returndepartment@my-posture.com

        Ja jos sulla on klarnalla lasku, käy sen sivuilla, kirjaudu sisään ja paina peruutuskohtaa.


    • Tilasin ensin oman painoni mukaan paidan, mikä oli sopivan kokoinen. Toimitus kesti pari viikkoa. Käytin paitaa ensin ohjeen mukaan lyhyempiä aikoja. Sitten käyttö jäi ja otin sen uudelleen käyttöön. Pidin paitaa vähän pitempään ja keskiselkä tuli kipeäksi. Otin yhteyttä tukeen ja sieltä tuli nopeasti viesti palautuksesta.
      Sitä ennen ehdin tilata toisen paidan, valkoisen, ja sain ilmaiseksi selkätuen. Ennen palautusta päätin kokeilla selkätukea ja sehän toimii hyvin. Sen avulla ryhti pysyy hyvänä.
      En siis palauta juuri tullutta toista paitaa ja tukea.

    • Toistan vielä. Tällaisissa tapauksissa kannataa ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen. Jos firma ei lunasta lupauksiaan, ei tarvitse maksaa. Ko. firman sivuilla sanotaan, että 30 pv. palautusoikeus.

    • En suosittele kenellekkään asiointia posture clothingin postimyynnin kanssa.pelkästään negatiivistä palautetta ko.firmasta.ETsaa maksamia rahojasi pois,palautuksia ei ilmoiteta glarnalle joka kyllä jaksaa lähettää huomautuslaskuja 5e lisällä.Laitoin asian ecc;lle euroopan kuluttajakeskukseen.

    • Samassa tilanteessa kuin muutkin((
      Kerro sitten miten asia etenee, sen jälkeen kuin ilmoitit euroopan kuluttajakeskukseen.

    • kannatta kaikkien huijattujen ottaa yhteys ecc.fi jospa tämä posture clothing aps/ glarna toiminta loppuisi ainakin Suomen osalta.

    • Ei auta kuluttajakeskukset eikä muutkaan instanssit.Lähetän huomenna sitä itseään pari pötköä palautuksena.Toivottavasti.Toivottavasti menee peille posture clotningille.

      • Onko kukaan saanut posti maksua takaisin? Siis sen rahan jonka joudut maksamaan jotta saat paketin ylipäätänsä lähetettyä takaisin? Itsellä se maksoi 19, 50€.


    • Olen palauttanu tilaamani paidan koska ei koko vastannu mittataulukon kokoa. Ei mitään palautus lappua sisällä paketissa. Laitoin kirjeenä ja maksoin 5.90€. Klarna laittaa laskua eikä firma ole palautusta ilmoittanu. Nyt ollut jo kuluttaja asiamieheen yhteydessä. Kauhee sotku. Tulee taitaa kalliimmaksi nää soitot moneen paikkaan kuin paita mut periaatteessa en maksa tuotetta jota mulla ei ole! Että näin#

    • Sama kokemus täällä. En ole vielä maksanut. Yrittävät saada maksun Klarnan kautta. Postiin olisi pitänyt maksaa palautuspaketti. Ilmainen olisi, jos on palautuskoodi. Sitä en ole firmalta saanut, vaikka pyyntö on mennyt moneen kertaan.

    • Tästä firmasta ei kyllä kannata tilata yhtään mitään.

      Mutta jos vahinko on jo sattunut ja haluaa palauttaa tuotteen, niin kannattaa ottaa yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen (koska Tanskalainen firma) https://www.ecc.fi/Tietoa-meista/neuvoja-ongelmatilanteessa/
      Sieltä saa apua selvittelyissä. Heidän kotisivuillaan ei ainakaan jossain vaiheessa ollut mainintaa, että palautus pitää maksaa itse -> joten he ovat velvollisia korvaamaan palautuksen (maksoin n. 26e).

    • Laittakaa foliota päähän. Asento paranee heti.

    • Ecc:lle laitettu tänään sähköisesti kaikki heidän pyytämänsä tiedot. Klarnalle myös laitettu kirjallinen palaute goodposturen toiminnasta ja hankaluuksista. Katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

    • Hei! Ja täällä kans yks , joka maksaa oppirahoja! Siis niin hankalaa palauttaa tuotetta, ettei ole tosikaan!! Liekö pitänee maksaa lasku Klarnalle, että saa edes hermonsa pidettyä kasassa. Riitti nettikaupan opetukseksi ulkolaisten firmojen kanssa!

    • Tilasin paidan eilen ja maksoin heti pankin kautta. Mitään vahvistusviestiä ei ole tullut? Taitaa olla huijausta?

      • Kyllä mulle tuli melkein heti vahvistus viesti. Sellasen vinkin annan että ennenkun on


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mulle tuli melkein heti vahvistus viesti. Sellasen vinkin annan että ennenkun on

        Kyllä mulle tuli melkein heti vahvistus viesti sieltä. Sellaisen vinkin annan että säilyttäkää kaikki mahdolliset sähköposti keskustelut, jos palautatte tuotteen tai tulee jotain muita ongelmia posturen kanssa. Sama koskee klarnaa. Itse odottelen edelleen ecc:ltä vastausta. Sen tiedän että asiani on nyt siirretty tanskan ecc: n käsittelyyn. Vastauksen saamiseen voi mennä 3-4kk.


    • Itselläni lienee lähes ainoita positiivisia kokemuksia. Ostin ohjeiden mukaan yhden koon isomman paidan mitä normaalisti pidän, ihmettelin kyllä itsekin paketin avattua, että kuinka helvetissä tämän makkarankuoren saa päälle. Aikani kun räpelsin paitaa päälle ja pitelin sitä aluksi nelisen tuntia, niin materiaali ilmeisesti venyi sen verran, että seuraava käyttökerta oli huomattavasti helpompi. Paita menee päälle kuin normaalikin paita, tiukempana toki kuitenkin. Jonkinlainen tunne olis, että paita ryhdistää, niin kauaa ei kuitenkaan vielä ole käyttökokemuska josko tämä yksinään mitään korjaa, urheilen samalla parantaen ryhtiä silläkin.

      Tietokoneella työskentelyyn paita on kyllä hyvä, muistuttaa pitämään ryhdin sillä vedättää olkapäitä taaksepäin jatkuvasti.

      Toistaiseksi siis kokemukset hyvät, hinta oli paidoille huokea, sain 4 paitaa 100€ posteineen ja toimitus kesti viikon. Ainoa miinus tulee käytetystä materiaalista, 90% nylon ja 10% spandex, tosin ilmeisesti paidan funktio vaatii tämän.

      Laittakaa ihmiset hyvät se paita päälle, ennenkuin valitatte sen pienuudesta tai toimimattomuudesta.

    • Minulla toista päivää paita päällä ja selkäkipu on poissa. Tätä ennen kävin 3 eri ammattilaisella (vyöhyketerapia, osteopaatti ja lääkäri) joista ei ollut apua. Tilaan tänään vaimolleni myös paidat. Toimitus oli nopea. Kannattaa ottaa yksi koko isompi kuin normaalisti. Paita on napakka ja käyttö vaatii totuttelua. Mutta on hienoa kun ei ole selkä kipeänä👍

    • Nyt tuli ECC:ltä vastaus. Jopa Tanskan ECC ei ole saanut yhteyttä kyseiseen firmaan lukuisista yrityksestä huolimatta. Nyt laitoin ECC: n Tanskan neuvojen mukaan heidän valvonta viranomaisille viestiä dokumentteineen menee. Sinne toivotaan mahdollisimman paljon viestejä ongelmista,jotta kollektiivisesti pystyvät puuttumaan kyseisen firman toimintaan. Sinne tais mennä n. 130 € tuhka tuuleen. En suosittele kenellekään kyseistä firmaa. Mitään palautus koodia ei postista saa, koska heillä ei ole palautus sopimusta olemassakaan.

      • Sinne meni ne rahat. Yli vuosi odotettu ja rahoja ei takaisin ole kuulunut. Lasku oli pakko maksaa jotta ei mene luottotiedot. Tanskan viranomaisilla on kädet pystyssä tämän firman kanssa. Mikäli oikein ymmärsin englannin kielisen viestin, niin minun pitäisi maksaa vielä Tanskan päähän euroja, jotta ottaisivat asiani hoitoon. Että antaa olla vaan, oppirahat 130€ oli ihan riittävästi. Ikävää etten voi liittää Tanskasta tullutta viestiä tänne koska se jostain syystä poistetaan.. En suosittele tätä yritystä mitenkään päin enkä millään tavalla yhtään kenellekkään.


    • Huono firma koko Tanskalainen palautin kanssa ryhtipaidat .Nyt tappelen klaarnan kanssa maksuista kun ei ole tietoa onko tuote palautunut.Maksoin palautuksesta 20e mutta ei ole seuranta numeroa klaarna perii tuotteista maksun.Seuranta numerolla palautus olisi maksanut 40e.

      • Kerroppa Männikkö sitten tännekin mikäli onnistut saamaan rahasi jollain tavalla takaisin. Sain viestin Tanskan valvonta viranomaiselta, mutta kaikki teksti on tanskaksi. En ymmärrä kun sanan sieltä ja toisen tuolta.


    • Kyllä ja palautus tehty niin monimutkaiseksi että ei varmasti onnistu
      Ikävää kun menemme täysin halpaan tällaisiin ostoksiin
      Suomen tämä verkkokauppa pitäisi ehdottomasti lopettaa
      Pettynyt ostaja

    • Tilasin ,sain monen viikon jälkeen ,palautin ja klarnaan ilmoitin palautuksesta,ei ole kuulunut mitään ja kaarna karhuaa rahoja,palautuksesta ilmoitin myös toimittajalle ,vastaus tuli englanniksi joten en tiedä mitä vastasivat,mutta maksettava todennäköisesti on ,vaikka paita palautettu

    • Minulla sellainen kokemus, että tilaamaani MassageGun-syvähierontalaitetta ei ole näkynyt eikä tietenkään myös kuulunut, sensijaan jo laskuja ko. laitteesta jopa kaksin kappalein. Mitä kokemuksia, arvoisat kuluttajat, teillä on tästä firmasta? Mitä pitäisi tehdä asialle? Onko laitetta/firmaa olemassakaan ja mistä päin maailmaa se mahtaa olla?
      Anna neuvo avuttomalle 82-vuotiaalle Matille...

      • Oletteko saaneet tilaamianne tuotteita kirjattuna kirjeenä postiin? Ja,jos, miten olette palautuksen hoitaneet ?kiitos vastauksista...


    • Erittäin huonot kokemukset. Älkää missään nimessä tilatka kyseisestä firmasta!

    • Hei ! Mitä tehdä kun tuli paketti posti luukusta mitä en olla edes tilannut ja kaiken lisäksi tuli mieheni nimellä.joka ei tosiaankaan tälläistä tuotetta olis tilannut. Kirjekuoressa on lähettäjänä.posture clothing aps

    • Voi kun tämä kaikki olisi ollut tiedossani jo aiemmin! Kyseinen firma mainostaa instassa itseään suomalaiseksi ja luotettavaksi firmaksi ja tilasin sieltä elokuussa kaksi kulmakynää, jotka olivat kauhukseni täysin vihreitä. Paketti tuli nopeasti, palautus ei ollutkaan yhtä nopeaa. Todella nihkeästi vastasivat ja pyysivät lataamaan ja kirjoittamaan ja skannaamaan harmaan palautuslomakkeen, mutta ei mitään tietoa, minne lomake lähetetään ja miten tuotteiden palautus hoidetaan.
      Sitten huomasin palautuslapussa lukevan, että allekirjoituksellasi sitoudut itse maksamaan postikulut palaututuksesta ja lapussa vaadittiin kirjoittamaan kaikki kohdat tai palautus ei ole pätevä. Palautus oli lisäksi lähetettävä seurantatunnuksella.

      Hermoromahduksen ja vitutuksen kanssa etsin palautusosoitetta netistä, kun sitä ei sähköpostilla heiltä saanut. Kielsivät laittamasta lisää sähköpostia ja vastausta ei tullut ensimmäiseenkään. Löysin osoitteen ja meikit postiin, missä kertoivat palautuksen maksavan yli 20e, jos haluaa seurannan. En todella raskinut sitä, koska siinä vaiheessa jo ymmärsin, ettei kyseisestä firmasta saisi koskaan rahojaan takaisin ja maksoin normi kirjemaksun 3e ja risat.

      Klarnan sovelluksessa laitoin maksun ”taukotilaan”, missä ollut useita viikkoja, koska palautusta ei ole käsitelty. Nyt olleet Klarnalta yhteydessä ja kerroin koko stoorin ja onneksi sähköpostit ovat tallessa.
      Saa nähdä karhuavatko 49e, jonka ”ostos” maksoi. Vituttaa ja harmittaa ja menee tolkuttomasti aikaa ja en ole selvästi ainoa huijattu.

      Älä missään nimessä tilaa mitään kyseisestä kaupasta, mikä markkinoi itseään eri nimillä!

    • Kiitos teille kaikille hyvistä vastauksista!

    • Joo, menin tilaamaan sen 'Illusion' maton Posture Clothing ApS-nimisestä kaupasta, vaikka oikeastaan tiesin sen ihan huuhaaksi. Ja sitä se todellakin on! Omaa tyhmyyttä siis.
      No, odottelin sit pakettia ja se tuli lopulta n. puolentoista kuukauden päästä tilauksesta! Sähköposteja laittelin ja olin yhteydessä Klarnaan laskun osalta. Lupasivat korvaukseksi odottamisesta laittaa veloituksetta jonkun valitsemani tuotteen heidän verkkokaupastaan ja otin sitten sen ryhtipaidan. Ei mahdu päälle vaikka otin 2 kokoo isomman, mitä normisti käytän. Paita tuli samassa paketissa lopulta maton kanssa, matto taitettu keskeltä niin että tuskin koskaan oikenee.
      En vaan millään enää jaksanut lähteä palauttelemaan ja maksoin vaan laskun.
      Sähköposteihin kyllä vastasivat nopeasti ja kovasti pahoittelivat tilannetta.
      Eli ihan pieleen mennyt kokemus, kyllä tästä taas vähäks aikaa opin sen, että en tilaa mitään mitä en ihan välttämättä tarvitse.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Greta Thunberg kritisoi Suomen hallitusta

      ”Tämä on epäonnistuminen”. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006515088.html Thunberg on liittänyt mukaan perustamansa Fridays for Future -liikkeen
      Maailman menoa
      193
      6814
    2. Sedu Koskinen aikoo järjestää isot juhlat

      Näihin julkkiksiin ei näköjään päde mitkään lait tai korona tartu. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007637821.html Kyllä esim. taviksen ylioppilas
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      5216
    3. Stefu kärähti taas amfetamiinista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Eikö tuolle sekoilulle näy loppua? https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b3a29a6e-ac7d-460f-bd45-23ee51898a72
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      3827
    4. Vapaavuorelle tuli kiire - Kaikki yleisötilaisuudet kielletään, mutta mites juottolat?

      Pelimies Vapaavuoren loppupeli Helsingin johdossa meni kimuraiseksi koronakriisin vuoksi. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007637875.html "Vapaavuori
      Maailman menoa
      101
      3110