Olen käyttänyt vuoden evra ehkäisylaastaria. Olen kokeillut myös pillereitä mutta unohtelin syödä niitä joten ne jäivät. Niistä ei silti tullut samanlaisia oireita kun tästä laastarista. Puoleen vuoteen laastari ei vaikuttanut negatiivisesti mitenkään päin vastoin, menkkakivut lähtivät kuten myös finnit kasvoilta. Mutta nyt huhtikuussa masennuin (sitä ei ole diaknisoitu) ja koin myös ahdistusta välillä aivan tyhjästä. Päätin että lopetan laastarin käytön kokonaan joten olen ollut ilman laastaria nyt 2 viikkoa. Tuntuu että mielialavaihtelee nyt enemmän. Itken todella helposti, ajattelen sekavia asioita, välillä on iloisiakin ajatuksia mielessä, mutta suurimmaksi osaksi surua, vaikka minulla on yleisesti katsoan kaikki hyvin. Vakituinen työpaikka, ei raha huolia ja avopuoliso. Minua pelottaa koko ajan että jos tämä masennus jää päälle enkä pääse tästä olosta enään ikinä. Tiedän että hormonaaliset ehkäisyt voi tuottaa esim masennusta, mutta että näin paljon.. . Jos tämä masennus mikä lie minulla on niin jostuu siitä laastarista niin kauon kestää että hormoonituotantoni tasaantuu? Kertokaa myös jos on tullut masennus hormonaalisestaehkäisystä? Laastarin pois ottamisesta siis se 2vko joten luulis että olisi jo helpottanut :( En suosittele kenellekään ehkäysylaastaria siinä on jopa 60% enemmän estrogeeenejä mitä esim pillereissä.
Vastaukset 2
- surullinen
lisään vielä että seksihalut ovat myös kadonneet eikä ole tullu vielä takaisin :(
- nnnnnnnnnnnnn
Oliko sulla ennen laastaria jotkut pillerit käytössä? Yasminit aiheuttivat minulla masennusta, toiset e-pillerit turruttivat, mikään ei tuntunut miltään. Olin kyllä tasainen...
Mutta kun lopetin kaikki pillerit niin kärsin 6kk lopetusoireista, mielialat heittelivät, masensi jne. Eli odota ihan rauhassa ja anna kropan tasoittua! Kyllä ne helpottaa, 2 viikkoa on todella lyhyt aika. Riippuen koska viimeksi olet ollut ilman e pillereitä niin et voi tavallaan tietää onko masennus pillereiden aiheuttamaa vai onko luonnollinen kiertosi sekaisin ja aihettaa oireet. Ilman e pillereitäkin oma kierto saattaa olla sekaisin ja se tekee oireet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092368Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???331297- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634952- 71942
- 48865
- 88818
- 70686
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676