Maan oikeuslaitos teki poliisirikollisesta pellen!

Matalaa-profiilia

Valtakunnan pelleksi ryhtynyt juuri Hovioikeuden suosiollisella avustuksella häkistään juhannuksen viettoon jne. vapautettu huumerikollinen Jari AARNIO - ex-poliisipäällikkö, pääsi odottamaan nyt ja näin erikoisella tavalla LOPULLISTA VAPAUTUSTAAN!
Joka on jo valmisteilla ja näin myös tälle Aarniolle harkittujen miljoonakorvausten maksamiseksi tämän "kohtuuttoman ja pitkäaikaisen" tutkinnassa ja vankeudessa syyttömänä pitämisestä!
Se että ansiokkaasti Aarnion syyttömyyttä puolustellut nainen asianajaja Riitta Leppiniemi on nostanut Aarnio-geissin avulla ja pitkitetyllä käräjöinnillään miljoonakorvaukset, ja siihen mukaan laskien oikeudenkäynnit muut kustannukset ja palkkiot - aina kuljetuksia myöten ja vartijoiden ja poliisien saattotoimia myöten on kustantanut kansallemme jo nyt kesäkuussa 2018 yli 10 miljoonaa euroa!

Tämä maamme erikoisin luottamustoimessaan rikollinen tapaus pääsi samantein julkisuuteen ja median pyöritettäväksi, jota nostetaan kuin olisi jotenkin ihailun ja fanittamisen kohteena!
Mies ylpeili jo jakamistaan nimmareista!

Mitä seuraavaksi? Kutsu Kokoomuksen edustajan ja ex-kollegansa ( kaikki tuntee) vieraaksi Eduskuntaan saunomaan ja juhlimaan puolen vuoden lomaansa nyt alkuun?

HUOM.
Nyt kannattaisi pitää matalaa profiilia, sillä kaikesta huolimatta tämä rikollinen on seurannassa. Samoin kaikki miehen kontaktit rekisteröidään koti-ja ulkomailla jos ulos pääsee rajoiltamme!

8

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korruptiot

      Veikkaan, että kustannukset nousevat vielä korkeammiksi kuin Auer-tapauksessa. Kaiken takana on maamme korruptoitunut oikeus- ja poliisitoimi.
      http://www.uva.fi/nostyle/news/piilokorruptiotutkimus/
      http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2008/10/tuomarin-esteellisyyden-selvittminen.html

      Entinen oikeusasiamies Jacob Söderman antoi eduskunnalle erillisen kertomuksen virkamiesten esteellisyttä koskevien säännösten kehittämistarpeista jo 8.11.1993. "Esteellisyydellä hallinnossa tarkoitetaan sitä, että se voi saattaa hänen puolueettomuutensa vaaranalaiseksi ja että hän sen vuoksi ei saa ryhtyä asiassa toimimaan. Esteellisyyssääntelyn tarkoituksena on estää ulkopuolisten intressien vaikutus hallintotoimintaan. Sen mukaan viranomaisen toiminnan tulee olla puolueetonta ja objektiivisesti perusteltavissa. Hallintotoiminta ei saa perustua virkamiehen puolueettomuutta vaarantaviin epäasiallisiin syihin. Virkamiehen toiminnalta edellytetään julkista luotettavuutta."

      Aarnio on gangstalkingin uhri, kuten Auerkin. Molemmissa tapauksissa syyttömät istuvat vankilassa yhteiskunnan laskuun ja oikeat rikolliset jatkavat temmellyksiään. Aarnion naapuri oli nähnyt Helsingin taksin huumekätkön piilottamisen aikaan (Seura), joten Aarnio on syytön.

    • eijaksaymmärtää

      10 vuoden tuomion saanut jakelee nimmareita, on aamu-tv:ssä, jne. Kai kohta Veitola on sen luona yökylässä ja Aarnio vieraana hyvissä tai huonoissa uutisissa?

      On tämä meno vaan niin kummallista nykyisin.

    • Jamppahan

      tekköö tilin tuolla putkaretkensä tilittämisellä. Ei ihme notta hieman hymyilyttää ja tuntuu mukavalle jaloitella. Ikävintä, että muut maksavat hammastahnat hymyn taa.

    • Te-olette-maksajia-aina

      Oikeusapu ja asianajaja riita Riitta Leppiniemi kuittaa tiliä kaiken aikaa, jopa Aarnion kesäloman ajalla - hän on siis ihmeellisellä innolla rikollisen puolustajana jopa käräjien ulkopuolella!
      Eikö asianajajille riitä mikään, mutta ehkä sopimus pitkittämisiestä on sekin sovittu juttu sen verran ihmeellinen diili tämä vankkumaton puolustajan virka tässä jutussa on ollut!
      ---
      Samanlaista tiedostettua ja tarkoituksellista oikeudenkäynnin pitkittämistä jatkaa hyvän rikastumisen mahdollisuuden saanut Turun puukottajan Marokon kauhun avustaja Kaarle Gummerus!
      Jos maksatus olisi loppunut tähän viimeisempään tuomioon, olisi Gummerus rauhoittunut ja tyytynyt siihen summaan minkä nyt saa jo tähän saakka!
      Mutta vetää kuin pässiä narussa oikeuslaitosta ja "puukottajako olisi itse tajunnut tehdä asian viemisen hovioikeuteen? Ei varmasti osaisi jos asiamies ei haluaisi jutulla rikastua yhä enemmän!

      Miten tämä sallitaan jatkettua kansan kusettamista, ja laskuttamista?
      Marokon kauhu ei koskaan maksa mitään vaan Suomen kansa kustantaa korvaukset ja oikeuskulut!

    • pioegpijt

      Aario saanut toimitettua lastin suomeen poliisi ja syyttäjä jo juhannus pöllyissä.
      Ei liene sattumaa jotta vapautettiin ennen kansajuhlaa ja tullaan toteamaan syyttömäksi kaikessa hiljaisuudessa parinvuoden sisään. NS: Maan tapa parempiosaisille.!!!
      -Mies yritti murhata betonisen kerrostalon. =)
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806212201030059_u0.shtml

    • vuodenpoliisi

      Pakko päästää vapaalle, kun krp,n kömpelöt lavastukset murenevat

    • köyhäköyhä

      Joko Aarnio on lusinut sen Trevoka veivauksesta saadun tuomion loppuun?

    • rakasrikos

      Vahvistaa vain poliisin pelleyttä ylipäätään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7897
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1724
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1104
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1103
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      57
      977
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      187
      915
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      900
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe