mm. Cyprianuksesta ja hänen asemastaan katolisessa kirkossa. Häntä koskevat katollisen kirkon historiatiedot ovat hämmästyttävän vajaat.
Aikanaan asian ollessa täällä esillä en ehtinyt kirjoittamaan, mutta korjataanpa asia.
Aikanaan Pohjois- Afrikassa toimi monia piispoja, mutta tiedot heistä ovat yllättävän vähäisiä. Havaintojeni mukaan edes katolisen kirkon pappisseminaareissa ei opeteta heistä juurikaan mitään. Hyvä jos heidät tunnetaan edes nimeltä.
Olisinpa taipuvainen väittämään, että kirkko on menettänyt tällä menettelyllä, ehkä tärkeimmän osan kristillisestä traditiostaan.
Karthagossa oli Donatus-niminen piispa, joka oli Rooman piispan kanssa kirjeenvaihdossa kerettiläisten takia, jonka peräti 90 piispan synodi oli tuominnut. Donatuksen seuraajaksi valittiin vuonna 248 Thascius Caecilius Cyprianus.
Ennen kristityksi kääntymistään Cyprianus oli varakas lakimies. Antaakseen karthagolaisille merkin kääntymyksestään Cyprianus luopui omaisuudestaan. Lisäksi hän yksinkertaisti kirjallista tyyliään välttäen pakanallisia kielikuvia. Suurinta huomiota herätti tietysti hänen äkillinen luopumisensa rikkauksista jotka hän antoi kirkolle nimenomaisesti käytettäväksi köyhien hyväksi. Mikään tuolloinen kristittyjen traditio ei vaatinut käännynnäistä näin menettelemään. Voidaan päätellä hänen menetelleen näin yksinomaan oman syvällisen kristillisen käsityksensä mukaan.
Tämä oli dramaattinen merkki siitä, että hän oli täydellisesti irtautunut menneisyydestään.
Kaksi vuotta myöhemmin, Karthagon kristityt (HUOM demokraattinen menettely) valitsivat Cyprianuksen Numidian ja Mauretanian piispaksi, siis johtamaan Afrikan provinssin tärkeintä hiippakuntaa, joka tuolloin oli suunnilleen yhdenvertainen Aleksandrian suuren apostolisen piispanistuimen kanssa.
Tämä oli ja on edelleen hämmästyttävä nousu. Kirkkoon oli tähän mennessä syntynyt virallisesti määritelty virka-asteikko.
Cyprianus oli ylittänyt välivaiheet. Ympäröivien hiippakuntien piispat hyväksyivät kansan valinnan, mutta Karthagossa oli viisi tätä nimitystä vastustavaa presbyteeriä.
Cybrianuksen valinta tapahtui vuoden 284 toukokuun ja vuoden 249 toukokuun välillä. Joulukuussa 249 keisari Decius sääti, että kaikkien on uhrattava pakanajumalille. Tämä säädös ei tähdännyt erityisesti kristittyjä vastaan, mutta se koski myös heitä. Rooman piispa kuoli marttyyrina tammikuussa 250. Saman kohtalon koki pian tämän jälkeen myös Antiokian piispa. Kesäkuun puolivälissä Aleksandriassa teloitettiin kristittyjä ja pian tämän jälkeen Karthagoon pystytettiin (pakana) alttareita uhrien toimittamiseksi. Cyprianus pakeni.
Juuri tämän vuoksi häntä syytettiin ja katolinen kirkko syyttänee yhä häntä pelkuruudesta?
Vielä pitkän ajan kuluttua Pontius, hänen ystävänsä ja elämäkerran kirjoittaja puolusti oikeutetusti Cyprianuksen pakoa ja esitti, että kun piispa säilyi hengissä vainoissa hän voi jatkaa laumastaan huolehtimista, tämä edisti tuolloisen kirkon ykseyttä.
Rooman papisto, jonka piispa oli ollut ensimmäisten surmattujen kristittyjen joukossa ja maksanut vainon aikana uskostaan hengellään, pilkkasi Cyprianusta jonka se katsoi olevan väärässä, hänen vedotessaan puolustuksekseen virkansa tärkeyteen.
Palatessan Karthagoon vuoden 251 pääsiäisen jälkeen, hän totesi, että hänen kirkkonsa on hajoamistilassa.
Mistä Cyprianusta lopulta voidaan syyttää? Noista varhaisista ajoista voidaan päätellä myös demokratian kuuluneen katolisen kirkon traditioon joka mm. luterilaiseen kirkkoon on jo uudenajan alussa alkuperäisenä palautettu.
Tätä taustaa vasten nykyisillä demokratian lisäämistä kirkkoonsa vaatijoilla on todellinen katolisen kirkon varhais- historialliseen tradition perustuva oikeus vaatimuksilleen.
Asiaa tuskin kuitenkaan vievät eteenpäin mielenosoitukset yms. Aluksi olisi ehkä viisasta paneutua varhais- kristilliseen ja oikeustieteelliseen historiaan josta kyllä löytyy runsain määrin perusteita demokratiaan pyrkiville vetoomukselle. Vatikaani ei fyysisiin pakotteisiin ole koskaan alistunut, turhaa asiaa on pahentaa harkitsemattomalla rettelöinnillä Suomessa.
Terveiset kaikille ja erityisesti kristityille joilla on avarakatseisuutta pohtia asioita monesta eri näkökulmasta.
Turust
Aikanaan asian ollessa täällä esillä en ehtinyt kirjoittamaan, mutta korjataanpa asia.
Aikanaan Pohjois- Afrikassa toimi monia piispoja, mutta tiedot heistä ovat yllättävän vähäisiä. Havaintojeni mukaan edes katolisen kirkon pappisseminaareissa ei opeteta heistä juurikaan mitään. Hyvä jos heidät tunnetaan edes nimeltä.
Olisinpa taipuvainen väittämään, että kirkko on menettänyt tällä menettelyllä, ehkä tärkeimmän osan kristillisestä traditiostaan.
Karthagossa oli Donatus-niminen piispa, joka oli Rooman piispan kanssa kirjeenvaihdossa kerettiläisten takia, jonka peräti 90 piispan synodi oli tuominnut. Donatuksen seuraajaksi valittiin vuonna 248 Thascius Caecilius Cyprianus.
Ennen kristityksi kääntymistään Cyprianus oli varakas lakimies. Antaakseen karthagolaisille merkin kääntymyksestään Cyprianus luopui omaisuudestaan. Lisäksi hän yksinkertaisti kirjallista tyyliään välttäen pakanallisia kielikuvia. Suurinta huomiota herätti tietysti hänen äkillinen luopumisensa rikkauksista jotka hän antoi kirkolle nimenomaisesti käytettäväksi köyhien hyväksi. Mikään tuolloinen kristittyjen traditio ei vaatinut käännynnäistä näin menettelemään. Voidaan päätellä hänen menetelleen näin yksinomaan oman syvällisen kristillisen käsityksensä mukaan.
Tämä oli dramaattinen merkki siitä, että hän oli täydellisesti irtautunut menneisyydestään.
Kaksi vuotta myöhemmin, Karthagon kristityt (HUOM demokraattinen menettely) valitsivat Cyprianuksen Numidian ja Mauretanian piispaksi, siis johtamaan Afrikan provinssin tärkeintä hiippakuntaa, joka tuolloin oli suunnilleen yhdenvertainen Aleksandrian suuren apostolisen piispanistuimen kanssa.
Tämä oli ja on edelleen hämmästyttävä nousu. Kirkkoon oli tähän mennessä syntynyt virallisesti määritelty virka-asteikko.
Cyprianus oli ylittänyt välivaiheet. Ympäröivien hiippakuntien piispat hyväksyivät kansan valinnan, mutta Karthagossa oli viisi tätä nimitystä vastustavaa presbyteeriä.
Cybrianuksen valinta tapahtui vuoden 284 toukokuun ja vuoden 249 toukokuun välillä. Joulukuussa 249 keisari Decius sääti, että kaikkien on uhrattava pakanajumalille. Tämä säädös ei tähdännyt erityisesti kristittyjä vastaan, mutta se koski myös heitä. Rooman piispa kuoli marttyyrina tammikuussa 250. Saman kohtalon koki pian tämän jälkeen myös Antiokian piispa. Kesäkuun puolivälissä Aleksandriassa teloitettiin kristittyjä ja pian tämän jälkeen Karthagoon pystytettiin (pakana) alttareita uhrien toimittamiseksi. Cyprianus pakeni.
Juuri tämän vuoksi häntä syytettiin ja katolinen kirkko syyttänee yhä häntä pelkuruudesta?
Vielä pitkän ajan kuluttua Pontius, hänen ystävänsä ja elämäkerran kirjoittaja puolusti oikeutetusti Cyprianuksen pakoa ja esitti, että kun piispa säilyi hengissä vainoissa hän voi jatkaa laumastaan huolehtimista, tämä edisti tuolloisen kirkon ykseyttä.
Rooman papisto, jonka piispa oli ollut ensimmäisten surmattujen kristittyjen joukossa ja maksanut vainon aikana uskostaan hengellään, pilkkasi Cyprianusta jonka se katsoi olevan väärässä, hänen vedotessaan puolustuksekseen virkansa tärkeyteen.
Palatessan Karthagoon vuoden 251 pääsiäisen jälkeen, hän totesi, että hänen kirkkonsa on hajoamistilassa.
Mistä Cyprianusta lopulta voidaan syyttää? Noista varhaisista ajoista voidaan päätellä myös demokratian kuuluneen katolisen kirkon traditioon joka mm. luterilaiseen kirkkoon on jo uudenajan alussa alkuperäisenä palautettu.
Tätä taustaa vasten nykyisillä demokratian lisäämistä kirkkoonsa vaatijoilla on todellinen katolisen kirkon varhais- historialliseen tradition perustuva oikeus vaatimuksilleen.
Asiaa tuskin kuitenkaan vievät eteenpäin mielenosoitukset yms. Aluksi olisi ehkä viisasta paneutua varhais- kristilliseen ja oikeustieteelliseen historiaan josta kyllä löytyy runsain määrin perusteita demokratiaan pyrkiville vetoomukselle. Vatikaani ei fyysisiin pakotteisiin ole koskaan alistunut, turhaa asiaa on pahentaa harkitsemattomalla rettelöinnillä Suomessa.
Terveiset kaikille ja erityisesti kristityille joilla on avarakatseisuutta pohtia asioita monesta eri näkökulmasta.
Turust
Vastaukset 31
Vanhimmat
uskonnosta ja senhistoriasta.
Kolmas ekumeeninen konsiili, joka kokoontui Efesoksessa v. 341 hyväksyi asiakirjojensa joukkoon Aleksandrian patriarkan Kýrilloksen kirjeen, jossa lausutaan mm:
...Sen vuoksi lausui (Nikaian) pyhä ja suuri synodi, että hän, joka syntyi Jumalasta, Isästä, luontonsa (kr. fysis) puolesta, eli ainosyntyinen Poika - tosi Jumala tosi Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, jonka kautta Isä teki kaiken - astui alas, tuli lihaan, syntyi ihmiseksi, kärsi, nousi ylös kolmantena päivänä ja astui ylös taivaisiin.
Näitä sanoja ja oppeja meidän on seurattava ymmärtäen, mitä tarkoittaa, että Sana joka on Jumalasta tuli lihaan ja eli ihmisenä. Emme näet sano, että Sanan luonto (fysis) olisi muuttunut lihaksi tullessaan, emmekä, että Sana olisi muuttunut täydeksi ihmiseksi, joka koostuu sielusta ja ruumiista, vaan sanomme, että Sana yhdistäen itseensä järjellisen sielun elävöittämän ruumiin hypostaattisesti (kath´hypóstasin) tuli sanomattomalla ja käsittämättömällä tavalla ihmiseksi, ja häntä kutsuttiin Ihmisen Pojaksi.
Tämä yhdistyminen ei tapahtunut vain pelkästä tahdosta eikä mieltymyksestä, eikä myöskään siten, että hän olisi omaksunut yhden (inhimillisen) persoonan, ja vaikka ne luonnot, jotka yhdistyivät tähän tosi yhteyteen, olivatkin erilaiset, niistä kummastakin on (yhdessä) yksi Kristus ja Poika, ei niin, että yhdistymisessä (kr. hénosis) olisi luontojen erilaisuus kadonnut, vaan siten, että jumalallisuus ja inhimillisyys toteuttivat sanomattomalla ja salaisella tavalla yhdistyessään meille yhden Herran ja Kristuksen ja Pojan. Ja siten, vaikka hänellä olikin olemassaolonsa ja vaikka hän syntyikin Isästä ennen aikojen alkua, hänen sanotaan myös syntyneen naisesta lihan puolesta, ei niin, että hänen jumalallinen luontonsa olisi saanut alkunsa pyhässä Neitsyessä, eikä siten, että jumalallinen luonto itsessään olisi välttämättä tarvinnut toista syntymää Isästä syntymisen jälkeen... vaan meidän ja meidän pelastuksemme tähden hän yhdisti itseensä hypostaattisesti inhimillisen ja syntyi naisesta, ja siksi hänen sanotaan syntyneen lihan puolesta.
Ei ole myöskään niin, että hän ensiksi olisi pyhästä Neitsyestä syntynyt tavallinen ihminen, johon sitten Sana olisi laskeutunut, vaan itse kohdusta alkaen yhdistyneenä inhimilliseen hänen sanotaan alistuneen ruumiilliseen syntymään ja siten tehneen lihansa syntymisen omakseen...
Tämän esittää kaikkialla oikean uskon oppi. Näin havaitsemme pyhien isien sen ymmärtäneen. Siksi he luottavasti sanoivat pyhää Neitsyttä Jumalan synnyttäjäksi (kr. theotókos), millä he eivät tarkoittaneet, että Sanan luonto tai hänen jumaluutensa olisi saanut alkunsa pyhästä Neitsyestä, vaan että järjellisen sielun elävöittämän pyhän ruumiinsa puolesta - johon Sana oli hypostaattisesti yhdistynyt - hän syntyi Neitsyestä ja siten hänen sanotaan syntyneen lihan puolesta.
Denzinger, Heinrich: Kompendium der Glaubensbekenntnisse und kirchlichen Lehrentscheidungen. Verbessert, erweitert, ins Deutsche übertragen und unter Mitarbeit von Helmut Hoping herausgegeben Peter Hünemann. 37. Auflage 1991. Herder
...näyttää olevan.
"Mistä Cyprianusta lopulta voidaan syyttää? Noista varhaisista ajoista voidaan päätellä myös demokratian kuuluneen katolisen kirkon traditioon joka mm. luterilaiseen kirkkoon on jo uudenajan alussa alkuperäisenä palautettu".
Cyprianuksesta minäkin kyselin, mutta sen jälkeen Ignatius ilmeisesti katsoi asian ottamisen esille ilmeisen sopimattomaksi, (ja päätti olla vastaamatta.... kerettiläiselle), varsinkin kun Rooman piispan asema "olla ensimmäinen vertaistensa" joukossa on asiakirjojen valossa varsin kyseenalainen.
Tietoa varhaisista kirkkoisistä on suomeksi saatavaissa varsin niukasti, joten lisätieto on tervetullutta.
Olen selvastikin velvollisuuteni laiminlyonyt jattamalla kerettilaiset oman onnensa nojaan keskustelemaan uskonopin kiemuroista... Onpa hyva etta olen taalla tanaan, Pyhan Jumalanaidin muistopaivana, ottamassa osaa keskusteluun... Minua nyt lievasti mietityttaa etta mihin minun oli taas tarkoitus vastata...
Hamillaan,
Ignatius
....löytää.
... avataan.
olette molemmat. Eipä tässä toistaiseksi ole mitään vielä kysyttykään, mitä nyt on todettu muutamia kiistämättömiä tosiasioita. :-D
Terveisiä vaan sinullekin Turust!
...sinulle oven ja kysyy, olenko minä sinusta "valhepiispa". Edelleen hän kysyy sinulta, millä perusteella asia näin on? Senkö takia, että minä pakenin virkapaikaltani, ollakseni poissa ruumiillisesti, mutta en henkisesti. Se on minulle, Cyprianukselle uusi asia, sillä ainakin tradition mukaan minä, Cyprianus kuulun "korkealle arvostettuihin latinalaisiin kirkkoisiin". Vai etkö sinä Ignatius tiedä, että minä myös annoin henkeni lammasten edestä. Oletko valmis samaan?
Olen taysin ulalla. Jos puhut Karthagon Kyprianiuksesta, on han Kirkon pyha, piispa ja marttyyri. Cultuksesta en osaa sanoa mitaan, kun ei lahdetietoni anna mitaan erityista.
Ignatius
Loysin seuraavan viestin, johon vastineesi on ollut kysymys valhepiispasta. Tekstit jotka loytyvat 'Mutta enemman Kyprianiuksesta' alta, ovat herran omasta kynasta.
Isien todistus
Kommentoidessaan primaatin lupaustam kirkkoisat asettavat uskottavaksi etta Kirkko on Pietarin paalle rakentunut, ja samalla ymmartavat hanen ensiarvoituustensa yli apostolisen kolleegion. Tertullianus sanoo Kirkosta: “hanen paalleen rakennettu”. P. Cyprianus viitaten Matt. 16.18 et seq. “Han rakentaa Kirkkonsa yhden miehen paalle”(de monog. 8). Klemeens Aleksandrialainen kutsuu autuasta apostoli Pietaria ‘ainokaiseksi valituksi, ensimmainen opetuslasten joukossa, jolle yksin Herramme - itsensa lisaksi - oli velvollinen” (quis dives salvetur 21.4). Kyrillos Jerusalemilainen kutsuu hanta “apostolien paa ja johtaja”. Leo Suuren mukaan “ainoastaan Pietari oli valittu koko maailmasta olemaan Paa kaikille ihmisille, apostoleille ja kirkkoisille” (sermo 4.2). Jos viran jatkuvuus kiinnostaa, voin vierittaa suunnattoman maaran viitteita kirkkoisiin.
Mutta enemman Kyprianiuksesta.
Herra sanoi Pietarille “Ja mina sanon sinulle, sina olet Pietari ja taman kallion paalle rakennan Kirkkoni. Ja helvetin portitkaan eivat sita voita. Ja sinulle mina annan taivaan valtakunnan avaimet, Ja mita sina sidot maanpaalla, se tulee olemaan taivaissakin sidottu; sen mika sina vapautat maanpaalla, se on myos taivaissa vapautettu. “
Hanen (Pietarin) paalleen Han rakentaa Kirkkonsa, ja hanelle antaa komennuksen ruokkia lampaita ja vaikka han antaa samanlaisen tehtavan kaikille apostoleille, han perusti ainoastaan yhden istuimen (cathedra) ja saati omalla auktoriteetillaan ykseyden lahteen ja sisasyntyisen aiheuttajan. Totisesti, ne toiset olivat myos kuten Pieatri, mutta primaatti oli yksin Pietrille annettu, jotta olisi kaikille selva etta on vain yksi Kirkko ja yksi istuin. Samoin, kaikki (apostolit) ovat paimenia, ja lauma on toteennaytetysti yksi, jota apostolit yhdessa ruokkivat samanmielisesti. Jollei joku pida vakaasti kiinni ykseydesta Pietarissa, kuinka han voi kuvitella yha pitaytyvansa Uskossa? Jos han uskaltaa jattaa taakseen Pietarin istuimen, jolle Kirkko on perustettu, voiko han viela olla varma etta han on yha Kirkon (jasen)?
- Katolisen Kirkon Ykseydesta, 4
Kyprianus paavi Korneliukselle, veljelleen. Tervehdys.... Me olemme paattaneet lahettaa ja siten lahetammekin kirjeen sinulle koko provinssin puolesta (jossa itse olen) jotta kaikki veljemme antaisivat hyvaksynnan ja tuen sinun kommuuniollesi, silla tarkoitan, seka katolisen Kirkon ykseydelle ja sen rakkauden tyolle.
- Kirjeet, 48:1-3
Kyprianus Antonianiaalle, veljelleen. Tervehdys.... Olet kirjoittanut... etta minun tulisi edelleenlahettaa kopio kirjeestani Korneliukselle, jotta kaikki ongelmat havittaen, han saattaisi tehda sinulle selvaksi etta han on kommuuniossa kanssasi, ja siten olet osa katolista Kirkkoa.
- (ibid., 55[52]:1).
Kornelius tuli piispaksi Jumalan ja Kristuksen tahdosta, miltei koko papiston tunnustamana, lasnaolevien ihmisten aploodien kera, arvoisien pappien ja hyvan tahdon miesten tahden... kun Fabianiuksen paikka, joka on Pietarin ala, papillisen istuimen kunnia, tuli vapaaksi. Siita lahtien se on Jumalan tahtomisen tahden ja meidan kaikkien yksimielisyydesta, kuka tahansa nouseekin (talle istuimelle) tulee vihkiytya piispaksi Kirkon sisalla. Silla silla joka ei pida kiinni Kirkon ykseydesta ei voi saada kirkollista virkaa.
- (ibid., 55[52]:8).
Valheellisen piispan vihkimisella harhaoppiset uskaltavat viela lahtea merelle ja kantaa mukanaan kirjeita skismaatikoilta ja Pietarin istuimen pilkkaajilta ensimmaisen kirkon keskuuteen (Roomassa), jossa papillinen ykseys saa lahteensa.
- (ibid., 59:14).
"Jos puhut Karthagon Kyprianiuksesta, on han Kirkon pyha, piispa ja marttyyri".
Hänestä puhuin.
Valheellisen piispan vihkimisella harhaoppiset uskaltavat viela lahtea merelle ja kantaa mukanaan kirjeita skismaatikoilta ja Pietarin istuimen pilkkaajilta ensimmaisen kirkon keskuuteen (Roomassa), jossa papillinen ykseys saa lahteensa.
- (ibid., 59:14).
Puhummeko samasta piispasta?
Kuten ylla pyrin esittamaan, ovat sitaatit juuri Cyprianiuksen omasta kynasta lahtoisin. Han tuskin kutsuu itseaan valhepiispaksi, vaan puhuu tapauksesta jossa valhepiispa oli valheellinen juuri sen tahden, etta tama ei olisi yhteydessa Rooman kanssa.
Toivottavasti selventaa.
Ignatius
...totesit näin,
"Jos puhut Karthagon Kyprianiuksesta, on han Kirkon pyha, piispa ja marttyyri"
Kuten kirjoitin,
"Toisella vuosisadalla syntyi apostolis-monarkkinen episkopaalikonstituutio. Armolahjoihin perustuvan hallintomallin, jota marttyyrit ja tunnustajat edustivat, oli alistuttava piispan määräysvaltaan. Vaikka Cyprianus, " episkopalismin isä" toteaa; " sillä ei voi...Jumala olla Isänä, jolla kirkko ei ole äitinä", hänen kannanottonsa Rooman piispan Stefanuksen vedottua arvoasemaansa (kastekiistassa) ensimmäisenä piispana, joka perustuu Pietarin tuolin haltijan oikeuteen on selkeä. Cyprianusta loukkasi erityisesti väärä viittaminen Pietariin, joka ei ollut koskaan vedonnut ensimmäiseen asemaansa. Cyprianuksen mukaan Rooman piispan asema ei merkitse mitään johtoasemaa muiden yläpuolella".
Kuten aikaisemmin on todettu, lähti Kartagosta lähetystö Kyprianuksen siunaamana Roomaan. Mutta heillä ei ollut sijaa majatalossa.
Kuinka sinä sitten suhtaudut tähän skismaan, jonka tuloksena Rooma katkaisi kaikki yhteydet Afrikan kirkkoon paavi Stefanuksen nimitellessä tätä sinunkin pyhänä pitämääsi Kyprianusta vääräksi Kristukseksi, vääräksi profeetaksi ja petolliseksi työntekijäksi.
Oliko tämä pyhäksi totemasi Kyprianus pyhä, vai antikristus?
Cyprianius on pyha. Siksi, uskon etta han ei varmasti ole ollut uskon kanssa ristiriidassa. Selventaakseni hanen nakemystaan paaviudesta, lisaan yha hanen tekstinsa paavin virasta.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Hanen (Pietarin) paalleen Han rakentaa Kirkkonsa, ja hanelle antaa komennuksen ruokkia lampaita ja vaikka han antaa samanlaisen tehtavan kaikille apostoleille, han perusti ainoastaan yhden istuimen (cathedra) ja saati omalla auktoriteetillaan ykseyden lahteen ja sisasyntyisen aiheuttajan. Totisesti, ne toiset olivat myos kuten Pieatri, mutta primaatti oli yksin Pietrille annettu, jotta olisi kaikille selva etta on vain yksi Kirkko ja yksi istuin. Samoin, kaikki (apostolit) ovat paimenia, ja lauma on toteennaytetysti yksi, jota apostolit yhdessa ruokkivat samanmielisesti. Jollei joku pida vakaasti kiinni ykseydesta Pietarissa, kuinka han voi kuvitella yha pitaytyvansa Uskossa? Jos han uskaltaa jattaa taakseen Pietarin istuimen, jolle Kirkko on perustettu, voiko han viela olla varma etta han on yha Kirkon (jasen)?
- Katolisen Kirkon Ykseydesta, 4
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
...oliko sitten Stefanus uskon kanssa ristiriidassa, kun hän nimitti Cyprianusta antikristukseksi, jne. Vai oliko niin, että he eivät olleet kumpikaan uskon kanssa ristiriidassa, vaan olivat toistensa kanssa skismassa, mutta uskossa yhtä?
Paavi nyt tuskin on Uskon kanssa ristiriidassa. Voi olla, etta han on ollut vaarassa, joka on eri asia.
Ignatius
vaikka, fariseuksia? :-) Pyhien kirjoitusten tai tarkemmin sanoen Mooseksen lain tulkinnassa on farisealaisten ja saddukeusten tärkein ero.
Mooseksen kirjat (toora t. "Pentateukki") ovat Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa. Juutalaisilla on käsitys, että Jumala on antanut ne suoraan Moosekselle. Kuvaus Mooseksen kuolemasta sisältyy niihin ja on ollut niissä valmiina Mooseksen saadessa ne.
Tästä syystä toora on absoluuttinen. Juuri tooran ja siinä määrättyjen temppelipalvelusten hyväksyminen elämänohjeeksi erotti juutalaiset kaikista muista.
Sekä fariseusten että saddukeusten oli hyväksyttävä Mooseksen laki. Tällä tarkoitetaan kirjoitettua Tooraa. Tämän lisäksi oli "suullinen" toora; lain tulkinnat ja sovellutukset esiin nousevia tilanteita varten. Fariseukset pitivät näitä traditioita yhtä sitovina, kuin kirjoitettua tooraa.
Katolinen kirkko käyttää edelleen tradition sitovuutta jopa uskon perusteena samaan tapaan soveltaen. Saddukeukset kieltäytyivät periaatteessa sitoutumaan mihinkään muuhun kuin kirjoitettuun tooraan, - mutta käytännössä he mukautuivat fariseusten tulkintoihin. Suullinen toora oli kuitenkin jatkuvasti hiertävä tekijä; se rajoitti saddukeusten auktoriteettia sekä pappeina että hallitsevana luokkana.
Samankaltaisiin ongelmiin törmäämme yrittäessämme todistaa paavinviran periytyminen Pietarista johon tarvitsemme vähintäänkin kummallisia "traditioita" voidaksemme ollenkaan todistaa asiaa. Traditio ei koskaan voi olla absoluuttinen totuus, olkoon sitä noudatettu kuinka monta tuhatta vuotta tahansa.
Olisiko sittenkin helpompi sanoa paavinviran osalta "näin me uskomme" jolloin ikuinen kiistely vastoin historian kaikkien tutkittavissa olevia totuuksia päättyisi? Uskoa me emme kykene kiistämään. Kristittyinä voimme ainoastaan arvostaa rakkaudella toistemme uskoa. Vääräksi emme tieteellisin menetelmin kykene sitä osoittamaan. Onneksi.
Turust
Puuttumatta enempää UT syntyyn littyviin kysymyksiin, niin pohdittaessa paavin virkaa ja sen periytymistä Pietarista tulee muistaa, että ensimmäisen vuosisadan kristityille Pyhä Kirja tai Raamattu tarkoitti yksin Vanhaa testamennttia. Tämä on syytä pitää keskeisenä mielessä.
Toisin sanoen meidän tulee perustella totuus aikalaisten näkökulmasta. Myöhemmin 300 luvulta tehdyt päätökset ovat tässä suhteessa arvottomia.
Turust
...todistettavasti Cyprianus kiistää Stefanuksen vetoamisen arvoasemaansa ensimmäisenä piispana. Siinä suhteessa "Paavi tuskin nyt oli oman uskonsa kanssa ristiriidassa", mutta Cyprianuksen uskon kanssa hän oli ristiriidassa. Tässä skismaatisessa tilanteessa yhteinen katolinen usko paavin primaattiin näyttää perin epäyhtenäiseltä.
tulkitsijoihin tässäkin keskustelussa vetoamme on siksi laaja, että pakosta joudumme vetoamaan valikoivasti heidän kirjoituksiinsa, myös kristitty ystävämme Ignatius ei voi valikoinniltaan välttyä. Monessa tapauksessa olen havainnut katolisen kirkon myöhempienkin kirjoittajien kirjoittavan aivan niin - kuin muuta tietoa ei olisi ollenkaan olemassa.
Tukeutumalla pelkästään kirkon hyväksymiin kirjoituksiin, emme voi välttyä joutumasta pahasti harhaan. Tässä viittaan Ignatiuksen esiintuomiin lainauksiin jotka sinänsä ovat totuuden mukaisia.
Yritänpä hieman laajentaa mitä Cyprianus kokonaisuudessaan on eräissä asioissa sanonut.
Kiistämätöntä lienee, että aikanaan oli suuria jännitteitä Rooman ja Karthagon hiippakuntien välillä. Ilmeisesti Cyprianus ei helposti voinut päättää kummalle antaisi tukensa.
Tuolloin Cyprianus kirjoitti kirjansa De unitate eccesiae, "Kirkon ykseydestä" josta kirjasta Ignatiuksen lainaamat kohdat alun perin ovat peräisin. Sanoisin tarkoitukseen soveltuvin osin Ignatiuksen ja katolisen kirkon näkökulmasta.
Hän käsitti ykseyden kaikkien kirkon piispojen ykseydeksi, jotka yhdessä "kollegiona" (HUOM demokraattinen piirre) valvoivat koko kristikuntaa ja olivat apostolien seuraajia. Erityisesti Pietarin seuraajia.
Puheena olevan kirjan ensimmäisessä versiossa ovat sanat "Pietarille annettu primaatti", ja ne soveltuvat Rooman piispan alaiseen kirkkoon. Näiden sanojen täsmällisestä merkityksestä on laajasti kiistelty.
Tutustumalla laajemmin Cyprianuksen teksteihin voidaan olla varmoja, ettei hänellä ollut mielessään sellainen johtoaseman tai primatin muoto, jota paavius vasta tätä myöhemmin keksi ruveta itselleen vaatimaan.
Jonkinlaisen kunnia-aseman hän kuitenkin näyttää myöntävän Roomalle.
Lopulta hän huomasi menneensä liian pitkälle ja poisti myöhemmistä laitoksistaan nuo sanat(vrt. alussa esittämääni).
Hän oli joutunut tuohon ajankohtaan mennessä riitoihin Rooman uuden piispan Stephanuksen kanssa. Ongelmana oli kerettiläisten kaste (: viittasikohan Ignatius tähän tuolla ensimmäisessä puheenvuorossaan tässä ketjussa? :). Vuonna 220 jKr. Karthagon piispa Agririppinus oli kutsunut koolle synodin, jossa oli päätetty että kerettiläisten kaste ei ole pätevä. Jos Kerettiläisten kastama halusi päästä kirkkoon, hänet oli kastettava uudelleen.
Tämä oli muodostunut traditioksi Karthagon kirkossa. Myöhemmin asiasta syntyi skisma piispa Stephanuksen ja Cyprianuksen välillä.
Lopulta Cyprianus tuomittiin kuolemaan mestaamalla. Muutoin hän oli oikeuden mukainen, mukava mies.
Terveiset Turust.
PS. pahoittelen, että olen vahvoilla tässä keskustelussa. Vatikaani nimittäin ei edes yritä minua valvoa, mitä tietolähteitä käytän, näin minulla on mm. Ignatiusta paremmat mahdollisuudet tutustua laajemmin asiaa koskevaan kirjallisuuteen. ;-)
.......kirkon varhaishistoriaa valaisevat täsmennykset ovat tervetulleita.
En tullut huomanneeksi sitä, että Cyprianuksen kirjoitus "De catholicae ecclesiae unitate" on vuodelta 251, siis ennenkuin Cyprianus oli joutunut skismaan Stefanuksen kanssa.
Totta on, kuten sanot, että Ignatiuksen esiintuomat lainaukset ovat totuudenmukaisia sinänsä, mutta eivät kerro koko totuutta. Cyprianus näyttää olevan ystävällemme Ignatiukselle kompastuksen kallio ( ja ilmeisesti muillekkin, kuten toteat),
Vielä Stefanuksesta sen verran, että hän ilmeisesti peri primaattiajatuksen, Victorilta ja Calixtukselta ja koetti saada kilpailijansa Kartagon hengiltä ylivaltapyrkimyksillään kirkossa.
Cyprianus särki kuitenkin hänen suunnitelmansa. Cyprianus myönsi avoimesti, että Pietari ( Matt. 16:18) mukaan oli arvokkain apostolien joukossa ja että hänen piispanistuimensa edusti kirkon ideaalista yhteyttä: mutta Cyprianus väitti kokonaan vääräksi, että siitä seuraisi Rooman piispalle jokin oikeudellinen ylemmyys muihin piispoihin nähden. Tässä asiassa kolme suurta afrikkalaista synodia v. 255-256 asettui ratkaisevasti piispansa puolelle. Cyprianuksen rinnalle astui tässä kysymyksessä myös Dionysios aleksandrialainen, joka oli Cyprianuksen rinnalla arvokkain piispa.
Edelleen Stefanuksen kuoleman jälkeen Cyprianus puolusti menestyksekkäästi kantaansa siitä, että Rooman piispa oli vain primus inter pares, ilman sen suurempaa valtaa, kuin millä toisella piispalla tahansa. Ja näin laadittiin ensimmäisen kerran episkopaalinen teoria, joka oli paavillisen periaatteellinen vastakohta.
Myös kirkkoisä Ambrosius tahollaan torjui paavin ylivaltavaatimukset väärinä.
Mutta demokratia hävisi ja papalismi voitti, kunnes puhkesi ukkosmyrsky ja demokratian valo alkoi uudestaan kajastaa.
ettei Cyprianus lopulta asettanut Pietaria erityisasemaan. Hän esitti tuon näkökannan ainoastaan kirjansa ensimmäisessä versiossa. Näiltä osin hän muutti kantaansa ja 1.9.256 pidetyssä synodissa johon osallistui 87 piispaa Afrikan provinssista, Numidiasta ja Mauretaniasta sekä lisäksi presbyteerejä, diakoneja ja maallikkoja. Piispat jotka kaikki tukivat Cyprianusta, käyttivät puheenvuoronsa ikäjärjestyksessä.
Cyprianus käytti perusteenaan Efesolaiskirjeen sanoja "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste".
Näiden sanojen tulkittiin tarkoittavan, että kaste on olemassa ainoastaan yhtenäisessä katolisessa kirkossa eikä missään muualla.
Stephanus käänsi tulkinnan täysin päinvastaiseksi, "koska on olemassa vain yksi kaste, ei ole väliä kuka sen toimittaa. Stephanuksen kanta pääsi lopulta voitolle. Cyprianus kuitenkin torjui sen täysin.
Lopulta taas Cyprianuksen kanta, jonka mukaan kaikenlaiset kekkeruusit eivät kelpaa kasteen suorittajiksi voitti.
Valitettavasti Cyprianus ei itse tuota aikaa elävänä nähnyt. Häneltä oli hakattu pää irti, kirkkonsa painostuksesta, maallisen esivallan pyövelöimänä.
Hänet pidätettiin erinäisten vaiheiden jälkeen 13.9.258 ja lyhyt oikeudenkäynti pidettiin seuraavana päivänä. Cyprianus käski tuomitsijansa tehdä "mitä sinun on käsketty tehdä".
Turust
...etsiä Cyprianuksen kirjoitusta netistä. Onko siitä olemassa saksalainen käännös. Jos käännöstä ei ole saksaksi, niin ilmeisesti teksti löytyy englanniksi. Hyvä että täydensit viestiäni. Suomeksi kirkkoisistä on valitettavan vähän kirjallisuutta.
En tiedä sitten meneekö tämä kahdenkeskiseksi jutusteluksi, kun Ignatiuskin näyttää pudottaneen "hanhensulan" kädestään.
näkökulmaa näihin vähän vanhempiin kirkkoamme koskeviin asioihin. Onkohan Rousku äitiyslomalla.
Esitän tässä onnitteluni kaiken varalta. ;)
Turust
Tertullianus oli sita mielta, etta kerettilaisilla ei ole sama Jumala, samaa Kristusta kuin katolilaisilla, ja siksi heidan kasteensa olisi invalidi (s.o. patematon). Afrikan kirkko oli hyvaksynyt taman opetuksen paikalliskonsiilissa joka pidettiin Karthagossa Cyprianiuksen edeltajan, Agrippinuksen, johdolla. Idassa myos oli tapana - Ciliciassa, Kaddapodokiassa ja Galatiassa – uudelleenkastaa montanistit, jotka palasivat Kirkkoon. Cyprianiuksen mielipide tulee ilmi seuraavasta sitaatista: ”Non abluntuur illic homines, sed potius sodidantus, nec purgantus delicta sed immo cumulantur. Non Deo nativitas illa sed diabolo filios generas” (de unit. 9). Piispa Magnus kirjoitti kysyakseen olisiko novatialaisten kastetta kunnioitettava kasteena (Cyprianiuksen kirjekokoelma, kirje 69). Cyprianiuksen vastaus saattaa olla vuodelta 255; han kieltaa ajatuksen etta novatialaiset olisivat muita harhaoppisia kummoisempia. Myohemmin naemme kirjeen jossa sama ajatus tulee ilmi, todennakoisimmin kevaalta 255 jolloin Cyprianiuksen kolmikymmen-lukuinen paikalliskokous kirjoittaa Numidian kahdeksalletoista piispalle: tama on kiistan alku. Mauretanian piispat eivat nahtavasti tata afrikkalaista tapaa yllapitaneet, silla paavi Stefanus lahetti heille kirjeen jossa han kiitteeli roomalaisten tavan yllapitatoa.
Cyprianius lahettaa numidialaiselle piispa Quintukselle vastineen taman kyselyihin (kirje 70). Kevaalla Karthagossa seuraavana vuonna 256, piispoja oli koolla normaalia suurempi joukko – 61 piispaa allekirjoittivat paikalliskokouksen kirjeen paaville selittaen heidan syitaan uudelleenkastaa harhaoppisia, ja vaatien, etta tassa kysymyksessa yksittaisten piispojen tulee olla vapaita itse paattamaan miten asiassa toimia. Tama ei ollut paavi Stefanuksen mielipide, ja han valittomasti loi dekreetin, joka vaativan ja auktoratiivisin kielenkaantein vaati ettei ’uutuuksia’ tulisi lisata uskoon, vaan tulee pitaytya oikeaoppiseen traditioon jossa kasienpaallepanemisen kautta katuvat harhaoppiset saavat syntinsa anteeksi – ja tata traditiota tulee kaikkien noudattaa kirkonkirouksen (se on, ekskommunikaation) uhalla.
Tama kirje oli lahetty erityisesti afrikkalaisille piispoille, ja piti sisallaan vakavia seurauksia Cyprianiukselle itselleen. Han kirjoittaa Jubaiukselle puolustavansa yhta Kirkkoa, Kirkkoa joka on Pietarille perustettu – miksi siten hanta kutsutaan totuuden muuntelijaksi ja petturuksi? (kirje 73, kpl 11). Han kirjoittaa samalla kirjeet 70, 71 ja 72 joiden mukaan han ei tahdo muodostaa yleismaailmallista lakia, silla se ei ole hanen kompotenssinsa, vaan pitaytya omassa vapaudessaan. Ohessa han lahettaa pamphettinsa ’De Bono Patientiae’. Pompeiukselle, joka tahtoi nahda kopion Stefanuksen kirjelmasta, Cyprianius kirjoittaa voimasanoja saastamatta: ”kun luet sita, naet kuinka hanen virheensa on taas ja taaskin selvempi: kun han tunnustaa kerettilaisten kasteet, han on ottanut omalle sydamelleen heidan syntinsa: mika hieno traditio! Mita mielen sokeutta, torkeytta! – ”kyvyttomyys”, ”kovapaisyys” – sellaisia termeja lahtee miehen sulkakynasta joka kertoo tahtovansa ainoastaan pitaa kiinni omista vapauksistaan ja samaisessa kirjeessa kertoo kuinka piispan ei tule koskaan olla riidanhaluinen, vaan jatkuvasti saysea ja opettavainen.
Vuoden 256 syyskuussa yha suurempi paikalliskokous kokoontuu Karthagossa. Kaikki ovat Cyprianiuksen kanssa yksimielisia; Stefanusta ei mainita asiakirjoissa ja tietyt tutkijat ovat sita mielta, etta konsiili tapahtui ennen Stefanuksen kirjelmaa. Cyprianius ei tahtonut vastuun olla yksin hanen. Han julistaa ettei kukaan ole tehnyt hanesta piispain piispaa, ja etta heidan taytyy kaikkien antaa oma todellinen mielipiteensa. Aanestyksessaan jokainen siten piti lyhen puheen ja merkinnat ovat sailyneet meille cyprikaanisen kirjeenvaihdon kautta tekstissa ”Sententiae Episcoporum”. Mutta lahettilaat Roomaan taman dokumentin kera eivat saaneet paavilta audienssia tai lamminta kohtelua. Heidat palautettiin takaisin Karthagoon ja Cyprianius pyrki etsimaan heille tukea idasta. Han kirjoitta Keesarean piispalle Kappadokiaan, Firmillianiukselle, mukana kopio tekstita De Unitate ja kastekysymyksen kirjeenvaihto. Marraskuun keskivaiheilla Firmillianiuksen vastine saapui ja sailyi meile kaannoksena joka on afrikkalainen alkuperaltaan. Taman jalkeen emme tieda mitaan kiistasta.
Stefanus kuoli 27 elokuuta 257 ja hanta seurasi Sixtus II, joka oli kommuuniossa Cyprianiuksen kanssa ja jota Pontius (joka taisi olla Cyprianiuksen diakoni) kutsuu ’hyvaksi ja rauhaa rakastavaksi piispaksi’. Luultavasti kun Roomassa nahtiin etta Idassa pitaydyttiin samassa harhaisessa traditiossa, kysymys jatettiin n.s. hautumaan. Tulee muistaa etta vaikka Stefanus oli vaatinut tottelevaisuutta, han oli – kuten Cyprianiuskin – katsonut asian olevan kirkkojarjestykseen kuuluvaksi ja siten ei dogmaattiseksi. Pyha Cyprianius tukee mielipidettaan valheellisella viittauksella Kirkon yhtenaisyyteen, eika kukaan p. Augustinuksen jalkeen uskonut Cyprianiuksen opin mukaan – augustinolainen kasitys saa vallan: Kristus on sakramentissa aina ensisijainen agentti, se on tekija ja toimittaja, joten sakramentin validiteetti (patevyys) ei ole riippuvainen papin arvollisuudesta tai arvottomuudesta; ipse est qui baptizat. Silti tama on mita Stefanuksen jatkuva mielipide yllapitaa – etta oikea muoto riittaa, ”silla kaste annetaan Kristuksen nimessa” ja ”sen seuraus johtuu jumalallisen Nimen majesteetillisuudesta”. Kasien paallepaneminen on hanen teksteissa jatkuvasti poenitentium, silti Cyprianius vaatii etta Pyhan Hengen lahja kasien paallepanemisen kautta ei ole uusi syntyma, vaan sita seuraava ja siihen viittaava. Cyprianius tuntuu katsovan ’kasien paallepanemisen’ olevan katumuksen sakramentissa Pyhan Hengen antaminen.
Idassa kerettilaisten uudelleenkastmisen trdaitio oli alkanut ehkapa juuri siita, etta heidan uskonsa Pyhaan Kolminaisuuteen oli vahentynyt, tai mahdollisesti siita etta he eivat enaa kayttaneet oikeaa muotoa ja ainetta. Vuosisatoja tapa pysyi kaytossa, ainakin tiettyjen harhaoppien kohdalla. Mutta lannessa uudelleenkastaminen oli harhaisuuden ja skismaattisuuden merkki, ja koko Afrikka pian pyhan Cyprianiuksen jalkeen palasi n.s. ruotuun. Pyha Augustinus, pyha Hieronymos, p. Vincent Lerinsilainen ovat kaikki taynna juhlavia kiitoksia Stefanuksen tiukalle linjalle, silla se oli hanelle paavina oikea ratkaisu. Mutta Cyprianiuksen valitettavat kirjeet muodostivat pohjan donatiolaiskiistalle. Pyha Augustinus teoksessaan ”De Baptismo” kay ne kaikki lapi yksi kerrallaan. Han ei tahdo mietiskella Cyprianiuksen sanoja ”quae in Stephanum irritatus effudit” ja on sita mielta, etta hanen kunniakas marttyyrikuolemansa on tehnyt naille ylenmaaraisille synneille taydellisen sovituksen.
Ihmeen luja Kyprianus oli, kun ottaa huomioon sen, että hän pysyi kastekysymyksessä marttyyrikuolemaansa asti, vaikka muut piispat antoivatkin hänelle ankaria nuhteita, eikä Rooman piispa Korneliuskaan, jota kidutettiin samoihin aikoihin, tahtonut pitää yhteyttä hänen kanssansa.
"Mutta miten selviydymme kirkko-isistä, jotka ovat jättäneet Kyprianukselle tuollaisen perinnön? Eusebiuksen kirkkohistorian seitsemännessä kirjassa todetaan, mitä Alexandrian piispa Dionysius kirjoittaa asiasta Rooman piispalle Sikstukselle ja sen ohella itsekin sanoo:
"Etevät ja erinomaiset piispat ovat, ennen kuin Afrikan piispat näin menettelivät (nim. kastoivat uudelleen kerettiläisiä), tehneet Ikoniumin kirkolliskokouksessa juuri sellaisen päätöksen; sentähden on asiaa tarkoin mietittävä, ennen kuin se tuomitaan vääräksi. Sen lisäksi on Nikean kirkolliskokouksen päätöksissä määräys, että kerettiläisiä, paavilaisia ja photinukselaisia, on uudelleen kastettava. Tämä määräys on ankara kolahdus itse p. Augustinuksellekin (hänen kirjassaan "Kerettiläisistä"), syystä että hänellä oli ollut sangen paljon kiusaa donatisteista, jotka olivat uudestaan kastajia. Nikean kirkolliskokouksen päätösten tähden koettaa hän kuitenkin pelastua vaikeudesta, sanomalla; on uskottava, ettei photinukselaisilla, kuten muilla kerettiläisillä, ollut oikeaa kastamisen muotoa. Niin, kumpa vain voisi tämän uskoa ilman mitään todistuksia. Sillä photinukselaisilla ei ollut eivätkä he laatineet itsellensä mitään muuta evankeliumia kuin mikä koko kirkolla oli. On sentähden enemmän luultavaa, että heillä oli oikea kastamisen muoto. Uudestaan kastamisella on siis oikeutuksensa vastoin pyhää Augustinusta ja meitä kaikkia, koska, Nikean ja sitä ennen muutkin kirkolliskokoukset ja kirkko-isät ovat Kyprianuksen kannalla".
Edelleen
"Sen lisäksi ovat Canones Apostolorum, "apostolien määräykset" ilmestyneet monta kertaa painettuinakin, jotta kirkkoa alettaisiin jälleen oikein hallita. Siellä tapaamme tällaisenkin määräyksen: kerettiläisten toimittamaa sakramenttiä ja kastetta ei ole pidettävä pätevänä, vaan toimitettava uudestaan kastaminen. Jos siis apostolit ovat sellaista säätäneet, on helppo ymmärtää, miten sittemmin vanhemmat kirkko-isät ja kirkolliskokoukset (kuten Dionysius edellä sanoo) Kyprianukseen ja siitä Nikean kirkolliskokoukseen asti ovat tehneet samanlaisia päätöksiä. Mutta jos apostolit ovat tehneet sellaisen määräyksen, niin on pyhä Kyprianus oikeassa, ja pyhä Augustinus ynnä koko kristikunta väärässä".
Ja lisäksi,
"Jos nyt p. Kyprianuksella, Nikean kirkolliskokouksella ja muilla on ollut edessään mainittu apostolien määräys, miten voimme sitten sovittaa kirkko-isät toisiinsa? Apostolit ja Kyprianus vaativat uudestaan kastamista. Pyhä Augustinus ja koko kirkko hänen jälkeensä väittää uudestaan kastamisen vääräksi".
(Kirkolliskokouksista ja kirkoista)
Olipas mielenkiintoinen mielipide... Olet siis tosissasi sita mielta etta luterilaiset on kastettava ennen Kirkkoon ottamista? ;-)
Ignatius
.......vaihtaisimme vapautemme paavin dekreeteihin.
Kaipa tällä palstalla saa herättää hilpeyttäkin, vaikka p. Liberius oli tuskin hilpeällä päällä jouduttuaan keisari Konstantinuksen käsiin.
Koko 300-luvun ajan Rooma koetti kaikin tavoin toteuttaa koko kristikuntaa koskevia primaattivaatimuksiaan. Täten kirkko-organisaation kehitystä kuvasi lännessä erityisesti Rooman piispan vaatimus kirkon yliherruudesta. Vaatimusta ei hylännyt ainoastaan itä, vaan se herätti vastustusta myös lännessä. Länsi oli jakautunut tosiasiallisesti Rooman , Kartagon sekä Milanon johtamaan patriarkkaattiin, jota johti piispa Ambrosius ( 374-97) ja joka oli suhteessa Rooman piispaan nähden itsenäinen ja joka hylkäsi Rooman primaattivaatimukset väärinä. En tiedä sitten, oliko tämäkin kirkkoisä ”valhepiispa”.
Tästä täytynee vetää sellainen johtopäätös, että nämä muut piispat olivat ilmeisesti ”tolloja” kun eivät ymmärtäneet, että Matt. 16: 18 viittasi nimenomaan siihen, että Rooman piispa oli ruhtinas muiden piispojen joukossa.
En nyt ala käydä koko kirkkohistoriaa läpi, mutta joka tapauksessa se on selvää, että Rooman piispa ei ollut lännessäkään tässä historian tilanteessa, kuin jaetulla ”ensimmäisellä” sijalla.
Miten sitten osaltaan pohjustetiin Rooman piispan ensimmäistä sijaa suhteessa muihin edellä mainittuihin piispoihin.
Tässä yhteydessä viittaan edelliseen viestiini Sardikan kirkolliskokouksesta v. 343. Rooman piispana oli tällöin P. Julius I ( 337-352). Julius vetosi Nikean 6. kanoniin ( Konstantinuksen kokoonkutsuma ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous Nikea v. 325), tulkiten sitä koko kirkkoa koskevaksi. Rooman piispan primaattiasemaa yritettiin perustella siten, että Sardikan kirkolliskokouksen 3. ja 4. kanoni pistettiin salaa Nikean kanonien latinalaiseen käännökseen ja niihin nojauduttiin paaviutta muodostettaessa 400-luvulla.
Tämän Rooman ”oikeaoppineisuuden” sai sitten Konstantinuksen taholta tuntea nahoissaan Juliuksen seuraaja P. Liberius (325-366) , joka oppi, että raaka voima voi merkitä paljon uskonnollisissa riitakysymyksissä, joten hän alkoi järjestää itselleen sotilaita niinkuin ruhtinas. Se ero lienee Pietarilla ja paavilla, että Pietarilla oli kyllä miekka, mutta Jeesus käski Pietaria pistämään miekkansa tuppeen, eikä kerätä niitä lisää, kuten historian kuluessa paavit näyttävät tehneen.
Onko minun ymmarrettava etta koska mitaan jarkevaa sanottavaa ei ole tekstistini sisallosta, lahdet tangentilla taysin toisiin aihepiireihin. Keskustelu ei toimi ihan niin...
Ignatius
Kun nyt sinullakin on tapana tehdä lainauksia katolisen kirkon dekreeteistä, lainaan tähän muutaman kohdan CA:sta, sinun kun tuskin tulee sitä muutoin oikein usein luettua.
Paavin valta ja johtoasema ( joka perustunee osaltaan siihen, että "Rooman piispan primaattiasemaa yritettiin perustella siten, että Sardikan kirkolliskokouksen 3. ja 4. kanoni pistettiin salaa Nikean kanonien latinalaiseen käännökseen ja niihin nojauduttiin paaviutta muodostettaessa 400-luvulla").
"Tätä asiaa Rousku ei sanonut tuntevansa, mutta totesi "jossain yhteydessä näin tapahtuneen".)Meniköhän oikein?
Rooman piispa väittää rohkeasti olevansa jure divino (Jumalan säätämyksen perusteella) kaikkia piispoja ja seurakuntapappeja ylempi. Hän lisää vielä, että hänellä on jure divino molemmat miekat, ts. valta asettaa ja syöstä vallasta kuninkaat. Kolmanneksi hän sanoo, että tämän uskominen on pelastumisen välttämätön ehto. Näin perustellen Rooman piispa nimittää itseään Kristuksen sijaiseksi maan päällä.
Jotta perustelumme olisi ymmärrettävää, me toteamme ensiksi, mitä paavilaiset tarkoittavat sillä, että paavi on jure divino kaikkia piispoja ylempi. He tarkoittavat, että paavi on universaalipiispa eli ns. ekumeeninen piispa. Se merkitsee, että maailman kaikkien piispojen ja pappien on anottava vihkimystä ja virkaan vahvistamista häneltä, jolla yksin on oikeus valita, vihkiä, vahvistaa virkaan ja panna viralta piispoja. Lisäksi hän röyhkeästi vaatii itselleen valtaa säätää lakeja, jotka koskevat kultteja, sakramenttien muuttamista ja oppia. Hänen laatimiaan oppilauselmia, säädöksiä ja lakeja on muka pidettävä omaatuntoa velvoittavina uskonkohtina ja Jumalan käskyinä, hän kun katsoo vallan kuuluvan hänelle juro divino; ne on jopa asetettava Jumalan käskyjen edelle. Vielä pöyristyttävämpää on, mitä hän lisäksi väittää, nimittäin että tämän kaiken uskominen on pelastumisen välttämätön ehto.
I Ensiksi osoitamme siis evankeliumin perustella, että Rooman piispa ei ole jure divino muiden piispojen ja kirkkoherrojen yläpuolella. Kristus nimenomaan kieltää apostoleja herroina hallitsemasta toisiaan (Luuk. 22:25 s.). Kun näet Kristus oli puhunut kärsimyksestään, apostolit alkoivat kiistellä juuri tästä kysymyksestä: kuka olisi johtaja ja ikään kuin poissaolevan Kristuksen sijainen. Tätä apostolien erehdystä oikaisten Kristus opettaa, että apostolien kesken ei tule olemaan herruutta eikä ylemmyyttä, vaan heidät lähetetään tasa-arvoisina hoitamaan yhteistä evankeliumin virkaa. Siksi hän lausuu: "Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. Mutta älkää te niin, vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niin kuin nuorin, ja johtaja niin kuin se, joka palvelee."
Kuninkaiden ja apostolien vastakkainasettelu osoittaa, että herrana hallitseminen torjutaan. Sitä opettaa myös (Matt. 18:1 - 4) vertaus, kun Kristus saman kinastelun yhteydessä asettaa heidän keskelleen lapsen. Näin hän havainnollistaa sitä, ettei palvelijoista toinen ole toisen herra, niin kuin ei lapsikaan ota tai vaadi itselleen mitään herran asemaa.
II Kristus lähettää apostolit matkaan tasavertaisina, erotusta tekemättä, kun hän lausuu (Joh. 20:21): "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." Hän sanoo lähettävänsä heidät itse kunkin, niin kuin hänetkin on lähetetty. Hän ei siis anna kenellekään etusijaa tai valtaa yli muiden.
III Paavali julistaa (Gal. 2:2 - 6), että Pietari ei ole häntä vihkinyt eikä vahvistanut virkaan. Hän ei tunnusta Pietaria sellaiseksi, jolta virkaan vahvistamista olisi anottava. Nimenomaan hän torjuu sen ajatuksen, että hänen katumuksensa olisi riippuvainen Pietarin arvovallasta. Hänen velvollisuutensa olisi kuitenkin ollut tunnustaa Pietari esimiehekseen, jos Pietarilla olisi ollut se asema juro divino. Niinpä Paavali sanoo saarnanneensa evankeliumia heti, kysymättä Pietarilta neuvoa tai lupaa. Edelleen: (Gal. 2:6) "Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään." Kun Paavali selvästi todistaa, ettei hän edes tultuaan Pietarin luokse halunnut tältä virkaan vahvistamista, hän siten opettaa, että viran arvovalta riippuu yksin Jumalan sanasta. Pietari ei ollut muiden apostolien esimies eikä vihkimystä tai vahvistamista virkaan ollut anottava yksin Pietarilta.
IV Paavali asettaa (1. Kor. 3:4 - 8, 22) viranhaltijat yhdenvertaisiksi ja opettaa, että seurakunta on palvelijoita ylempi. Siksi Pietarille ei myönnetä ylivaltaa eikä herruutta seurakunnan ja toisten palvelijoiden yli. Näin hän lausuu: "Kaikki on teidän, niin Paavali, Keefas kuin Apolloskin." Se merkitsee: palvelijat, Pietarikaan, älkööt anastako herruutta tai mitään asemaa seurakunnan yläpuolella, älkööt myöskään rasittako seurakuntaa perinnäissäännöillä; älköön kenenkään arvovalta ohittako Jumalan sanan arvovaltaa, älköön pantako Keefaan auktoritteettia muiden apostolien auktoriteettia vastaan. Silloinhan oli tapana päätellä näin: kun kerran Keefas, ylin apostoli, noudattaa jotakin menettelytapaa, on myös Paavalin ja muiden sitä noudatettava. Tämän hiipan Paavali riisuu Pietarilta ja kiistää hänen erityisen arvovaltansa apostolien ja kirkon keskuudessa. Ja Pietari sanoo ((1. Piet. 5:3): "Älkää hallitko herroina seurakuntaamme."
HISTORIALLINEN PERUSTELU
V Nikaian kirkolliskokous sääti, että Aleksandrian piispan tuli pitää huolta Idän kirkoista, Rooman piispan taas suburbaanisista, Rooman läntisissä provinsseissa olevista kirkoista. 1 Vasta nyt kasvoi Rooman piispan arvovalta, ja se tapahtui humano jure (inhimillisen oikeuden perusteella), toisin sanoen kirkolliskokouksen päätöksellä. Jos näet Rooman piispalla olisi ollut oikeutta supistaa eikä siirtää osaa siitä Aleksandrian piispalle. Päinvastoin: Idän kaikkien piispojen olisi ollut pakko aina anoa vihkimystä ja virkaan vahvistamista Rooman piispalta.
VI Nikaian kirkolliskokous päätti edelleen, että piispojen tuli olla omien seurakuntiensa valitsemia jonkun tai joidenkin naapuripiispojen läsnä ollessa. Tätä määräystä on noudatettu myös Lännen latinalaisissa kirkoissa, kuten Cyprianus 2 ja Augustinus 3 todistavat. Näin lausuu Cyprianus (Ep. 4 ad Cornelium): "Siksi on tarkoin noudatettava sitä meille välitettyä Jumalan tahtoa ja apostolien menettelytapaa, jota täälläkin ja melkein kaikissa provinsseissa noudatetaan: Lähimmät naapuripiispat kokoontukoot siihen seurakuntaan, jolle on johtaja vihittävä, toimittamaan säännönmukaisen vihkimyksen. Piispa tulee valita kokoontuneen seurakunnan edessä, se kun parhaiten tuntee itse kunkin elämän. Näinhän meneteltiin teilläkin, kun kollegamme Sabinus vihittiin virkaan: kaikkien veljien äänestyksen ja koolla olleiden piispojen lausunnon perusteella hänelle uskottiin piispanvirka ja toimitettiin kätten päällepaneminen."
Tätä tapaa Cyprianus nimittää meille välitetyksi Jumalan tahdoksi ja apostolien menettelytavaksi sekä vakuuttaa, että sitä noudatetaan melkein kaikissa provinsseissa. Kun siis kreikkalaiset ja latinalaiset kirkot, suurin osa maanpiiriä, eivät anoneet vihkimystä ja virkaan vahvistamista Rooman piispalta, on täysin selvää, että silloiset kirkot eivät tunnustaneet Rooman piispalle ylivaltaa ja herruutta.
VII Tuo ylivalta on mahdoton toteuttaa. Mahdotontahan on, että yksi ainoa piispa olisi koko maailman kirkkojen valvoja ja että kirkot maailman ääriltä anoisivat vihkimystä yhdeltä ainoalta. Varmaa on, että Kristuksen valtakunta on levinnyt yli koko maan piirin ja että Idässä on nykyään monia kirkkoja, jotka eivät ano Rooman piispalta vihkimystä ja virkaan vahvistamista. Kun siis tuo ylivalta on mahdoton, kun sitä ei ole koskaan toteutettu ja kun suurin osa maailman kirkoista ei sitä ole milloinkaan tunnustanut, on täysin selvää, että se ei ole Jumalan asettama.
VIII Ennen vanhaan kutsuttiin koolle ja pidettiin monta kirkolliskokousta, joita Rooman piispa ei johtanut, kuten Nikaian synodi ja monet muut. Sekin todistaa, että silloinen kirkko ei tunnustanut Rooman piispan primaattia eli johtoasemaa.
IX Hieronymus lausuu: 4 "Jos on kysymys arvovallasta, onhan maailma kaupunkia suurempi (orbis major et urbe). Oli piispa missä tahansa - Roomassa tai Gubbiossa, Konstantinopolissa tai Reggiossa 5 tai vaikka Aleksandriassa - hänellä on sama arvo ja pappeus. Rikkauden mahti ja köyhyyden viheliäisyys tekevät toisesta ylhäisen, toisesta alhaisen."
X Kirjeessään Aleksandrian patriarkalle Gregorius kieltää kutsumasta itseään universaalipiispaksi. 6 Ja regestoissa on hänen sanansa, että Khalkedonin kirkolliskokouksessa oli Rooman piispalle tarjottu primaattia, mutta tämä ei suostunut ottamaan sitä vastaa. 7
XI Lopuksi: kuinka paavi voisi olla jure divino koko kirkon yläpuolella, kun kirkko hänet valitsee.
Edelleen, kun Rooman ja Konstantinopolin piispat olivat kauan kamppaileet primaatista, keisari Fokas vihdoin ratkaisi kiistan siten, että primaatti kuuluu Rooman piispalle. 8 Mutta jos jo vanha kirkko olisi tunnustanut Rooman paavin johtoaseman, tätä kiistaa ei olisi noussutkaan eikä olisi tarvittu mitään keisarin päätöstä.
Meitä vastaan vedotaan tiettyihin Kristuksen sanoihin: "Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni", (Matt. 16:18 s.) "Sinulle minä annan avaimet", "Kaitse minun lampaitani" jne. (Joh. 21:17) Koska kuitenkin koko tämä kiistakysymys on käsitelty perusteellisesti meikäläisten teoksissa eikä nyt ole mahdollista käsitellä kaikkea uudestaan, me viittaamme ja yhdymme noihin teoksiin. Vastaamme kuitenkin lyhyesti kysymykseen, kuinka nuo Kristuksen lausumat on tulkittava. Kaikissa näissä Pietari edustaa koko apostolien joukkoa, kuten tekstistä käy ilmi. Eihän Kristus tee kysymystään (Matt. 16:15) yksin Pietarille, vaan hän sanoo: "Kenen te sanotte minun olevan?" Lauseiden "sinulle annan avaimet" ja "mitä sinä sidot" yksikköä vastaa (Matt. 18:18) toisaalla monikko: "Mitä te sidotte" ja Johanneksen evankeliumissa: (Joh. 20:23) "Keiden synnit te annatte anteeksi". Nämä sanat todistavat, että avainten antaminen ja työhön lähettäminen koskevat kaikkia apostoleja samanvertaisina. Onhan lisäksi myönnettävä, että avaimet eivät kuulu kenellekään yksityiselle henkilölle vaan kirkolle, kuten monet täysin selvät ja vankat perusteet osoittavat. Puhuessaan avaimista Kristus lisää (Matt. 18:20): "Missä ikinä maan päällä kaksi tai kolme sopii asiasta..." Varsinaisesti ja välittömästi hän siis uskoo avaimet kirkon haltuun, ja juuri siksi oikeus kutsua virkaan kuuluu varsinaisesti kirkolle, Noissa Kristuksen sanoissa Pietari siis pakostakin edustaa koko apostolijoukkoa. Ne eivät myönnä Pietarille mitään etuoikeutta, ylivaltaa tai herruutta.
Entä sitten lause: (Matt. 16:18) "Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni"? Kirkkoa ei varmasti rakennettu jonkun ihmisen arvovallan varaan vaan sen tunnustuksen viran varaan, jonka Pietari oli lausunut, kun hän julisti Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan Pojaksi. Siksi Kristus puhuttelee häntä viran hoitajana: "Tälle kalliolle" merkitsee: tälle viralle. Uuden liiton virkaa ei ole sidottu paikkoihin eikä henkilöihin kuten leeviläinen virka, vaan se ulottuu koko maailmaan, missä ikinä Jumala jakaa lahjojaan, nimittäin apostoleja, profeettoja, paimenia ja opettajia. Viran merkitys ei perustu yhdenkään ihmisen arvovaltaan, vaan Kristukselta peräisin olevaan sanaan. Useimmat pyhistä isistäkin selittävät sanan "tälle kalliolle" niin, ettei se tarkoita Pietarin henkilöä tai ylivaltaa, näin esim. Origenes, Ambrosius, Cyprianus, Hilarius ja Beda. Khrysostomos lausuu: 9 "Kristus sanoo 'tälle kalliolle', ei 'Pietarille'. Ei hän ole rakentanut kirkkoaan ihmisen varaan vaan Pietarin uskon varaan. Minkä uskon? Tämän: 'Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.'" Hilarius kirjoittaa: 10 "Isä Jumala ilmoitti asian Pietarille, niin että hän voi sanoa: 'Sinä olet elävän Jumalan Poika.' Tällä tunnustuksen kalliolla kirkon rakennus seisoo. Tämä usko on kirkon pelastus."
Entä sitten lauseet "Kaitse minun lampaitani" ja "Rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Näistäkään lauseista ei voi (Joh. 21:17 - 15) päätellä, että Pietarille olisi uskottu jokin erityinen johtoasema. Pietarin käsketään "kaita" eli opettaa ja ohjata kirkkoa sanalla, mutta se tehtävä on hänen ja muiden apostolien yhteinen.
Toinen kohta on vielä selvempi. Kristus on antanut apostoleille yksinomaan hengellisen vallan, se merkitsee: tehtävän saarnata evankeliumia, julistaa syntien anteeksiantamus, toimittaa sakramentteja ja erottaa jumalattomia kirkon yhteydestä ulkonaista väkivaltaa käyttämättä. Kristus ei ole antanut heille valtaa käyttää miekkaa eikä valtaa perustaa, pitää hallussaan tai antaa toisille maallisia valtakuntia. Näin sanoo Kristus: (Matt. 28:19 s.) "Menkää ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mistä olen antanut teille käskyn." (Joh. 20:21) "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." Varmaa on, että Kristusta ei lähetetty käyttämään miekkaa eikä pitämään hallussaan maallisen valtakunnan kuninkuutta. Itse hän sanoo: (Joh. 18:36) "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta", ja (2. Kor. 1:24,2. Kor. 10:4) Paavali: "Me emme vallitse teidän uskoanne", "Meidän sota-aseemme eivät ole lihallisia". Kärsivä, orjantappuroin kruunattu ja kansan pilkattavaksi kuninkaalliseen purppuraan puettu Kristus oli ennuskuva siitä, että hengellistä kuninkuutta halveksittaisiin eli evankeliumi tukahdutettaisiin ja sen tilalle perustettaisiin kirkon vallan varjolla toinen, maallinen valtakunta.
Tästähän vatikaanivaltio lienee vielä jäänne.
kirkko Afrikkaa lukuun ottamatta näyttää tuolloin olleen hyvinkin kerettiläinen. Varsinkin Rooman piispan kannanotot ovat erityisen kummallisia, Cyprianus mm. kävi jatkuvaa kiistaa Rooman kanssa. Tästä huolimatta kerettiläisyys Afrikan kirkon elämässä kävi todella suureksi. Kuten aikaisemmin totesin, nimenomaisesti Stefanus ylläpiti kantaa: "koska on olemassa yksi kaste ei ole väliä kuka sen toimittaa". Cyprianus tyrmäsi tämän selkeän kerettiläisen ilmenemän täysin.
Hän huomautti kirjeessään, ettei Rooman piispa uskonut kerettiläisillä olevan Pyhää Henkeä, mutta myöntäessään heille valtuuden kastaa Stephanus myöntää heille myös valtuuden antaa anteeksi syntejä, vaikka Pyhä Henki on myöntänyt tämän valtuuden ainoastaan apostoleille ja heidän seuraajilleen.
Tämä huomautus oli tietysti teologisesti osuva, mutta teologiset väittelyt muuttuivat pian ylellisyydeksi. Vuonna 257 elokuussa, vaino puhkesi uudelleen.
Tämä ns. Valeriuksen vaino kohdistui nimenomaan kristittyihin ja erityisesti piispoihin ja presbyteereihin.
Cyprianus lähti uudelleen maanpakoon, tällä kerralla prokonsulin lähettämänä. Yksitoista kuukautta myöhemmin hän sai palata vastaamaan kristinuskostaan. Tämän oikeuden seurauksena hänet mestattiin siten kun aikaisemmin olen kertonut.
Välimeri oli - naiden kahden kirkon välillä pikemminkin yhdistävä kuin erottava tekijä. Niiden yhteydenpito oli säännöllistä, joskaan ei läheskään mieluista Cyprianukselle.
Kiistojen keskellä hän suunnitteli kristillisten periaatteiden mukaan opin vastuusta, jota piispa kantaa yleiskirkollisesti, ja hän yritti panna tämän opin täytäntöön synodeissa, joita hän kutsui joka vuosi kokoon Karthagoon.
Osanottajamäärä vaihteli ruton tai vainon viedessä veronsa, mutta hänen nauttimaansa kunnioitusta synodeihin osallistuneiden piispojen suuri määrä, joka kuvastaa hänen hallinnollista kykyään, että hänen suurta persoonallista voimaansa.
Mahdollisesti hän aluksi osoitti tervettä arkuutta vainon aikana, silti hän oli äärimmäisen vilpitön.
Huolimatta Rooman, ilmeisen poliittisista syistä johtuneista valtavaatimuksista, niin silti Cyprianus osoitti sille kunnioitusta.
Roomalla ei todellakaan ollut Karthagon marttyyripiispan veroista johtajaa.
Mitä oikeastaan voimme ajatella katolisen kirkon toteamuksesta, että Cyprianus on sovittanut syntinsä; tultuaan kestämättömin perustein mestatuksi? Tuollaisella toteamuksella mitätöidään hänen pyhyytensä, sekä martyriytensä.
Kaiken kaikkiaan tutkiessamme kirkkomme varhaisia vaiheita tulee ensisijaisesti tukeutua Pohjois- Afrikasta peräisin oleviin kirjoituksiin jotka onneksemme ovat säästyneet IV ristiretken tuhoilta ja ovat edelleen tutkittavissamme.
Pitkälti näihin kirjoituksiin tukeutui myöhemmin tohtori Lutherus joka pyrki palauttamaan kirkollemme alkuperäisen kristillisyyden. Kiirastuliopit ja niihin liittyvistä anekaupoista emme löydä viitteitä varhaisista kirjoituksista.
Sana reformaatio lienee alun perin hänen vastustajiensa keksimä herjaava nimitys. Mikään reformaatio ei ollenkaan ollut kysymyksessä vaan nimenomaisesti hänen pyrkimyksensä alkuperäisen puhtaan opin palauttamisesta.
Tuo historia on meidän kaikkien kristittyjen historiaa. Riippumatta siitä minkä suuntauksen tänään koemme omaksemme, meillä kaikilla on tuo sama alkuperäinen yhteys.
Luulisin meille kaikille olevan hyväksi muistaa tämä kiistämätön tosiasia. Sama koskee myös arvioidessamme myöhempiä piispoja, ovatpa he tehneet hyvää tai mahdollisesti pahaa, historia on yhteinen ja koskee samalla tavoin meitä kaikkia.
Missä on rakas sisaremme Rousku?
Turust
Monen montaa epakohtaa voisi huomautella viestissasi – sen lisaksi etten usko kenenkaan luterilaisen teologin olevan sita mielta etta katolilaisten, ortodoksien tai anglikaanien kaste ei olisi validi, on milteipa havytonta kritisoida mita hurskainta Roomaa, kaikista patriarkaateista puhdasuskoisinta!
Se etta Afrikan kirkko on ollut heresian kourissa ei tietenkaan millaan tapa tee hyvatapaisista eurooppalaisista vaarauskoisia – painvastoin, tiettyjen afrikkalaisten piispojen erheet joudutaan korjaamaan kotoisin evain – Augustinus (joka ei muuten ole roomalainen, toisin kuin uskottelet) joutuu korjaamaan toisten erehdyksia ja toteaa, etta marttyyrikuolema sovittaa myos kiivauden synnin Rooman patriarkkaa vastaan.
On myos selvaa etta teologiassa on jotain kovin viallista jos tahtoo sanoa etta ainoastaan piispat – se on apostolit ja heidan seuraajansa – voiva antaa anteeksi synteja. Piispat ovat vihityille papeilleen delegoineet oikeuden Kristuksen nimessa tehda taman. Joten kasteen administrointi – jota Kirkon sakramentaaliopetus pitaa mahdollisena myos maallikoille – on erillinen ripin sakramentin valittamisesta.
Yha tahdon sanoa, etta ‘demokratian’ vaitteet ovat mitaansanomattomia, silla demokratia ei nykyisessa mielessaan tarkoita oligarkiaa, jossa muutamat valitut (se on, piispat) paattavat asioista, vaan KAIKKI paattavat. Ateenan historiasta meidan on hyva ottaa opiksemme… Kirkko on hierarkinen, silla Kristus on sen sellaiseksi luonut. Han asettaa ylimmalla auktoriteetillaan apostolit ilman kansankyselyja, ja samoin piispat ylhaalta alas nimittavat papistonsa. Se, etta tietyissa paikoissa on paikalliskokouksin valitut piispat tulee ilmi tanaan esim. Paavinvalinnassa (kardinaalit ovat kaikki roomalaisten suburbaanisten – se on, kaupunginsisaisten – seurakuntien titulaaripiispoja, -pappeja ja –diakoneja). Yha Kirkko ei opeta etta valintatapa on jumalallista alkuperaa vaan Kirkon insituution kehitys. Jumalallista alkuperaa taas on Kirkon hierarkisuus, silla Kristus itse perustaa apostolien kolleegion valinnallaan, asettamalle sille paan Pietarissa ja taten antamalla heille valtuuden pyhittaa, opettaa ja hallita (se on, reguloida – “munus regendi”). Ja hyva niin.
Reformaattori ja protestaattori Lutheruksesta en sano mitaan, etten enenna kuumien hiilten maaraa yllani.
Ignatius