SWE: Ruotisdemokraattien pakolaislinja suosituin

Ruotsidemokraattien maahanmuuttolinja on puolueista paras 36%:n mielestä. Edellisessä mittauksessa osuus oli 27%. Kova nousu lyhyessä ajassa.

Jos ja kun kerran suvaitsevaisista suvaitsevimpien ruotsalaistenkin huomataan nyt myöntävän tosiasiat maahanmuutoon /pakolaisuuteen liittyen, niin eikö olisi jo aika Suomen suvaitsevaistonkin herätä todellisuuteen, että ei tarvitsisi täälläkin mennä Ruotsin viitoittamaa polkua, ja havahtua vasta kun on jo käytännössä myöhäistä korjata yltiöliberaalia pakolaispolitikkaa ja sen aikaansaamia ongelmia.

Uutinen SVT:n teksti-TV:ssä tänään: Iran luovuttaa Ruotsiin 40-v. afgaanimiehen, jota epäillään 16-v. aviovaimonsa murhasta - todennäköisin syin epäillä häntä teosta Eli epäily on vahva.
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eivät muut puolueet myönnä tai ainakaan muuta kantaansa oikeasti. Vain SD:n kannatuksen nousun pelko pistää ne väliaikaisesti esittämään olevansa maltillisen maahanmuuton kannalla. Kun vaalit ovat ohi, palaavat muut puolueet mamutuslinjalleen. Kyse on vain siitä, haluavatko ruotsalaiset tulla huijatuksi. Jos haluavat, niin eivät äänestä SD-puoluetta selvästi suurimmaksi.

Äänestä

"Uutinen SVT:n teksti-TV:ssä tänään: Iran luovuttaa Ruotsiin 40-v. afgaanimiehen, jota epäillään 16-v. aviovaimonsa murhasta - todennäköisin syin epäillä häntä teosta Eli epäily on vahva."

V***u että ruotsin feministit ovat paskaa sakkia hiljaa hyväksyessään tällaisen menon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hkry kirjoitti:

Ruotsidemokraattien maahanmuuttolinja on puolueista paras 36%:n mielestä. Edellisessä mittauksessa osuus oli 27%. Kova nousu lyhyessä ajassa.

Jos ja kun kerran suvaitsevaisista suvaitsevimpien ruotsalaistenkin huomataan nyt myöntävän tosiasiat maahanmuutoon /pakolaisuuteen liittyen, niin eikö olisi jo aika Suomen suvaitsevaistonkin herätä todellisuuteen, että ei tarvitsisi täälläkin mennä Ruotsin viitoittamaa polkua, ja havahtua vasta kun on jo käytännössä myöhäistä korjata yltiöliberaalia pakolaispolitikkaa ja sen aikaansaamia ongelmia.

Uutinen SVT:n teksti-TV:ssä tänään: Iran luovuttaa Ruotsiin 40-v. afgaanimiehen, jota epäillään 16-v. aviovaimonsa murhasta - todennäköisin syin epäillä häntä teosta Eli epäily on vahva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu