Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomen julkisesti rahoitettu terveydenhuolto on saatavuudessa ja laadussa maailman parasta.
Suomen kanssa ensimmäisen sijan jakavat Islanti, Norja, Hollanti, Luxemburg, Sveitsi ja Australia. Asiasta kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus.
Husin mukaan maiden välillä ei ole tilastollisesti suurta eroa, mutta Suomen terveydenhuolto on viime vuosina parantanut tuloksiaan kärkimaista eniten.
Lehden mukaan Suomen terveydenhuolto on edullisempaa kuin Sveitsissä ja Islannissa. Kalleinta terveydenhuolto on Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa rahallinen panostus terveydenhuoltoon ei takaa laadukasta hoitoa koko kansalle, lehti kirjoittaa.
Tämä tarkoittaa sitä, että vakuutuslaitosten maksamilla terveydenhoidoilla ei saa niin hyvää palvelua kuin valtion vetämällä terveydenhoidolla. Siksi nykyinen Sote on kuollut jo syntyessään.
https://demokraatti.fi/nyt-se-on-todistettu-suomen-julkisesti-rahoitettu-terveydenhuolto-on-maailman-parasta
Suomen terveydenhuolto on maailman parasta
24
588
Vastaukset
- MiksiTuhota
Lancet tiedelehti julkaisi uutisen jo toukokuussa 2018. Jokainen voi miettiä miksi uutinen julkaistiin Suomessa Ylessä ja mainosvaltamediassa vasta eilen 27.6.2018 sen jälkeen kun Juha Sipilä kertoi eduskunnan istunnossa bisnes-SOTE:n siirtyvän. Toimiko omistajaohjaus kuin konsanaan Atte "Sipilä-Gate" Jääskeläisen aikana ja Sipilän sekä Orpon Porvarihallituksen annettiin paniikissa ja kuin poikkeistilassa koittaa läpiviedä SOTE:a kunnes SDP:n Krista Kiuru vihelsi pelin poikki.
Suomen terveydenhuolto on maailman kustannustehokkainta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15325153/suomen-terveydenhuolto-on-maailman-kustannustehok
Suomen terveydenhuollolla on maailman paras hinta-laatusuhde, ilmenee tutkimuksesta – "Muualla ei ole päästy tällaiseen näin edullisilla kustannuksilla"
https://yle.fi/uutiset/3-10275959
"Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman parhaat. Suomen terveydenhuollon kustannukset ovat myös muita vertailumaita selvästi pienemmät."
Tutkimus: Suomen terveydenhuolto on maailman parasta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005734594.html
"Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomen julkisesti rahoitettu terveydenhuolto on saatavuuden ja laadun osalta maailman parasta, tiedottaa HUS. Suomen kanssa ensimmäisen sijan jakavat Islanti, Norja ja neljä muuta maata.
Suomessa terveydenhuollon kustannukset ovat muita vertailumaita pienemmät."
Kansainvälinen tutkimus: Suomen terveydenhuolto on maailman parasta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806272201038935_u0.shtml
"Suomen terveydenhuolto on maailman laadukkainta ja kustannustehokkainta, kertoo kansainvälinen tutkimus. Lancet-tiedelehdessä julkaistusta tutkimuksesta tiedottaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS.
Tutkimuksen mukaan Suomen julkisesti rahoitettu terveydenhuolto on laatunsa ja saatavuutensa osalta maailman paras yhdessä Islannin, Norjan, Alankomaiden, Luxemburgin, Sveitsin ja Australian kanssa.
- Olemme nyt Suomessa saavuttaneet parhaimman ja tehokkaimman terveydenhuoltojärjestelmän, minkä ihmiskunta on missään ikinä saavuttanut. Missään muussa maassa ei ole koskaan päästy tällaiseen kattavuuteen, tehokkuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja laatuun näin edullisilla kustannuksilla, Lindén sanoo.
- Tutkimukset näyttävät selkeästi, että koko maailman huonoin terveydenhuolto on Yhdysvalloissa. Sen pääosin yksityisesti markkinamekanismilla toimiva terveydenhuolto ei pysty läheskään samaan kuin julkisesti hallinnoitu terveydenhuoltomme."- korruptioeliitti
syy on selvä. ylen kokkare päätoimittaja jouko jokinen valvoo että uutiset ovat "oikeita" ja mtvn berperiltä saatu runsas lahjus "uutistoiminnan" harjoittamiseen, jolla oli huomattava vaikutus ulostuleviin uutisvalintoihin, myös stt sai 1.5miljonaa.
Kolmet vaalit ovat alle vuoden sisällä ja "oikeiden" uutisten ulostulosta kannattaa maksaa, etenkin kun veronmaksajien rahoilla voi sen tehdä ja ilman kritiikkiä. - Vapaa-matkaloinen
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö luottaa Suomen maailman parhaaseen terveydenhuoltoon jonka arvostettu Lancet tiedelehti tutkimuksessaan toukokuussa 2018 todisti ja HUS vahvisti.
Tutkimus: Suomen terveydenhuolto maailman parasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15329982/tutkimus-suomen-terveydenhuolto-maailman-parasta
Suomen terveydenhuolto on maailman kustannustehokkainta. Lancetissa toukokuussa ilmestyneessä tutkimuksessa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15325153/suomen-terveydenhuolto-on-maailman-kustannustehok
Sotessa ei mitää järkeä - Meillä on jo nyt yksi maailman parhain terveydenhuolto ja teemme sen todella pienellä rahalla, jos sitä rahaa vertailee muihin hyvinvointi valtioihin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15337058/sotessa-ei-mitaa-jarkea
-
Tasvallan presidentti luottaa Suomen maailman parhaimpaan julkiseen terveydenhuoltoon sittenkin:
Tasvallan Niinistö kiittää Jorvin sairaalan väkeä
Tasavallan vapaamatkustaja Sauli Niinistön pikainen "operaatio" yleisen terveydenhuollon Jorvin sairaalassa Espoossa (Niinistö on kirjoilla Espoossa? jonne ei siis edes maksa veroja kuten ei muuallakaan) - oli hänestä julkisen kiitoksen arvoinen - eli oikeastaan kiitos kansakunnallemme tästäkin sairaalakäynnistä sillä omaa rahaa hän ei ole käyttänyt siihenkään!
Kun juuri olemme tajuamassa samaisen Niinistön 'isännöimän' "huippukusetuksen" ja maailman toimittajien ja mediaväen lomaviikonlopun kustannukset Suomen kansalle maamme valtiovallan salaillessa todellisia kustannuksia joita tapahtumasta koituu kansalaisille!
Se että Sauli Niinistö ja rouva luottavat ns. yleiseen terveydenhuoltoon näin vahvasti on toki ilahduttavaa myös meille muille joita yhä vaille ratkaisuja jääneet Sote-uudistuksen yli vuosikymmenen mm. Kokoomuksen johdolla käydyt terveydenhuollon yksityistämisen vaatimukset eivät ole edistäneet!
Sauli Niinistöllä olisi ollut oivallinen tilaisuus käyttää edustamansa puolueen tavoitteiden mukaista hoitoa tässäkin tapauksessa, ja ennen muuta kustantaa ITSE operaatiosta aiheutuneet kustannukset! Oli se sitten se pieni tai isompi toimenpide, salliiko se istumisen vai miten emme saa tietää sentään mutta josta julkisuuteen tieto saatettu!
Niinistön palkka saamastaan "työstä" on verovapaata, ja kaikki edustaminen jota hänen johdollaan tapahtuu julkisesti ja yksityisemmin on kansakunnan varoista maksettua kaikki!
____________________________________________________________________________________________________
NIINISTÖ KIITTÄÄ IS:n julkaisun kautta!
Presidentti Niinistö leikattiin tänään – ei pysty nyt matkustamaan: ”Kiitokset Jorvin sairaalan osaavalle väelle”...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005760157.html
Julkaistu: 17.7. 15:26
Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle on tehty tänään päiväkirurginen toimenpide, tiedottaa Tasavallan presidentin kanslia.
Kanslian mukaan pienimuotoinen toimenpide sujui hyvin.
– Kiitokset Jorvin sairaalan osaavalle väelle, sanoo Niinistö tiedotteessa.
Hänet on jo kotiutettu sairaalasta.
Toipumisen arvioidaan kestävän noin viikon. Tänä aikana presidentti pystyy hoitamaan tehtäviään, mutta ei esimerkiksi matkustamaan.
Päiväkirurgisen toimenpiteen ajankohta oli suunniteltu hyvissä ajoin ja tasavallan presidentin kanslia kertoi siitä jo toukokuussa.
IS
Siksihän kokoomus ajaa valinnanvapautta kuin käärmettä pyssyyn, että myös rikkaat voisivat maksattaa sairaukulut verovaroista. Aiemmin he ovat menneet yksityisellä, ettei tarvitsisi jonottaa, ja maksaneet itse sairastamisensa. Tämä tulee vielä tuhottoman kalliiksi, kunhan valinnanvapaus tulee voimaan. - Anonyymi
"Lancet tiedelehti julkaisi uutisen jo toukokuussa 2018. Jokainen voi miettiä miksi uutinen julkaistiin Suomessa Ylessä ja mainosvaltamediassa vasta eilen 27.6.2018 sen jälkeen kun Juha Sipilä kertoi eduskunnan istunnossa bisnes-SOTE:n siirtyvän. Toimiko omistajaohjaus kuin konsanaan Atte "Sipilä-Gate" Jääskeläisen aikana ja Sipilän sekä Orpon Porvarihallituksen annettiin paniikissa ja kuin poikkeistilassa koittaa läpiviedä SOTE:a kunnes SDP:n Krista Kiuru vihelsi pelin poikki."
Jokainen voi miettiä myös miksi muutama päivä sitten saksalaisessa Der Spiegelissä julkaistu tutkimus, jossa Suomen koronakriisinhoito rankattiin maailman parhaaksi 154 maan joukossa (kaikki yli puolen miljoonan ihmisen valtiot), mutta Demokraatin lisäksi ainoastaan IS ja HS uutisoivat asiasta kunnolla.
Saksalaistutkimus: Suomi on parhaiten koronakriisissä pärjännyt maa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008113688.html
Paikallislehdet, joiden uutisotsikot ovat yleensä esim. uutisotsikkoportaali Ampparit.com:in listauksessa kymmenen täysin saman identtisen uutisotsikon alla, loistivat nyt kokonaan poissaoloaan.
Erikoisinta oli etteivät edes MTV:n tai Ylen TV-uutislähetykset ottaneet asiaa esiin.
Olihan Suomen 1,5 vuoden pandemian ajan koronakriisin hoito sentään katsottu maailman parhaaksi.
Kysymys kuuluu kun näitä Suomen maailman ykkössijoja tutkimuksissa pimitetään, niin toimiiko Suomessa mediamafia, joka on kaapannut mediavallan ja käyttää sitä poliittisideologisen agendansa pönkittämiseen, vieden näkyvyyttä vääränlaisilta asioilta, vaikkapa näiltä mailmanmestaruuksilta terveydenhuollossa ja koronakriin hoidossa?
Ihme ettei tätä outoa juttua tutkita enemmän riippumattomien tahojen puolelta, jotka puhuvat suomen sananvapaudesta ja korruption vähäisydestä.
- maailmanparassotejoten
kepulit.. sippilän sotea ei siis tarvita.
- KuukaudenMyöhässä
Krista Kiuru teki urotyön, muutenhan tätä Lancetin toukokuussa julkaisemaa tutkimusta ei olisi vieläkään julkaistu (kuukautta myöhässä). Olisi kiinnostavaa tietää mikä taho sai verorahoitteisen Ylen ja muun valtamedian pimittämään tietoa kun Kepu sekä Kokoomus koittivat paniikissa ajaa Sotea viimeisen kuukauden.
Porvarieliitin ja valtamedian epäpyhä allianssi?- VääristelynTaide
HESARI mainosti Presidenteille vapaata lehdistöä!
Poliittisideologisesta ohjailusta vapaa Helsingin Sanomat mainosti Trump-Putin Helsinki Summit 2018 presidenteille vapaata lehdistöä=))
On hyvin irvailevaa, kuinka HELSINGIN SANOMAT mainosti tämän valtiovierailun alla kuinka täällä on vapaa lehdistö.
https://1.bp.blogspot.com/-iH3i3TlfMKg/W0z-zFPRLSI/AAAAAAAAJ5A/Kd-KcZyL2AYEvF3U-eJXKZneDGyZ2LDYACLcBGAs/s640/land of free press.jpg
"Mr. President,
welcome to
the land of
free press."
Helsingin Sanomat
Trumpin Helsingin vierailu ja lopputulema eli liennytys sai globalistieliitin ja niiden propagandamedian paniikkiin. Omistus on tosin uusliberalistioikeistolaista ei vihervasemmistolaista kuten jotkut väittävät.
Vapaa lehdistö Suomessa kirjoittaa yhdenlaista totuutta.
Jännää että tässä vapaan lehdistön maassa Lancet 5/2018 tutkimus Suomen maailman parhaasta ja kilpailukykyisemmästä terveydenhuoltojärjestelmästä julkaistiin valtamediassa vasta sen jälkeen samana päivänä 27.6. kun porvarihallituksen pääministeri Juha Sipilä ilmoitti eduskuntaistunnossa Soten siirtymisestä. On ymmärrettävää miksi SDP:n Krista Kiuru aiheutti poikkeustilamaisen paniikin Soten ajajille, Lancetin lähes kuukausi aikaisemmin julkaistu tutkimus tulisi bisnes-Sotesta päättävien tietoon ennen päätöksentekoa. Helsingin Sanomina en kamalasti hehkuttaisi vapaata mediaa. Eikä tämä ole todellakaan ainoa kerta kun valtamediaa on omistajaohjattu poliittisideologisesti. mm. Ylen Sipilä-Gate.
Tutkimus: Suomen terveydenhuolto maailman parasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15329982/tutkimus-suomen-terveydenhuolto-maailman-parasta
Suomen terveydenhuolto on maailman kustannustehokkainta. Lancetissa toukokuussa ilmestyneessä tutkimuksessa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15325153/suomen-terveydenhuolto-on-maailman-kustannustehok
Sotessa ei mitää järkeä - Meillä on jo nyt yksi maailman parhain terveydenhuolto ja teemme sen todella pienellä rahalla, jos sitä rahaa vertailee muihin hyvinvointi valtioihin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15337058/sotessa-ei-mitaa-jarkea
Helsingin Sanomat, manipulaation mestari?*
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15295997/helsingin-sanomat-manipulaation-mestari
Sen lauluja laulat jonka leipää syöt!
Se on kummaa ettei kukaan ole edes yrittänyt kieltää Lancet 5/2018 terveydenhoitopalvelututkimuksen julkaisun siirtämistä. Jokainen voi tarkistaa miten se Suomen valtamediassa julkaistiin vasta 27.6. iltapuolella kun Juha Sipilä oli eduskunnassa kertonut Sote-valmistelun siirtymisestä. Eikö kukaan ihmettele miten hallitus voi Suomessa vaikuttaa kaikkien valtamediajulkaisujen uutispimentoon?
Tiedotusvälineiden tulee olla vapaita ja itsenäisiä poliitikkojen ja virkamiesten kriitikoita eikä kuten nyt on, että mediasta on tullut osa valtakoneistoa, joka ajaa samaa politiikkaa kuin vallanpitäjätkin eli tällä hetkellä EU-myönteistä propagandaa. Vallan vahtikoirista on tullut vallan puudeleita, mikä ei ole oikein, koska se on vastoin vallan jakamisen periaatteita.
Muka "Punavihreä media", kun kaikki mainosrahoitteinen suuri valtamedia on oikeisto-omisteista ja pääosin kokoomuslaisten mediaimperiumeja. Ja muka vihervassarit johtaa niitä, hah hah.
Oletteko kuulleet sellaista sanontaa kuin "Sen lauluja laulat jonka leipää syöt". Suomen suurin kusetus on se että muka rahamafian omistama valamedia olisi vassujen omistamaa=))
Läntisen hasbaran eli tarinankerronnan taiteen suurimpia saavutuksia on propagandalla saavutettu voitto jolla iso osa kansasta on saatu uskomaan oikeisto-omisteisen valtamedian olevan vasemmiston ohjauksessa=))
Hasbara - Älä usko mitä luet tai tv:stä kuulet
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15341580/hasbara---ala-usko-mita-luet-tai-tvsta-kuulet
Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131750-hasbara-mielipiteen-muokkauksen-taide
- Tuhosuunnitelma
Hallituskauden alussa SoTe:n tavoitteet olivatkin aivan toisenlaiset. Nyt on enää jäljellä vain Kokoomuksen hinku turmella maailman parhaimmaksi tutkittu terveydenhuoltojärjestelmä, jotta kansainvälisesti omistetut suuret terveysfirmat voisivat tuottaa suurempia voittoja. Nythän kilpailevat hyvin kustannustehokkaan systeemin kanssa samoin ehdoin ja katemarginaalin on siksi oltava heikommin sijoittuvia vertailumaita pienempi. Tästä syystä haluavat kunnallisen terveydenhuollon tehottomaksi ja haluavat päästä järjestelmän sisään toimimaan. Etenemisen logiikka muistuttaa viruksen tai syövän toimintatapaa elimistössä. Siksi ehdoton EI SoTe:lle!
- 538783
Vielä kun saataisiin valinnanvapaus kansalle...
- ValitseVapaasti
Sullahan on jo, mene julkiseen tai yksityiseen ja jos olet töissä niin työterveyshuoltoonkin voit vapaasti mennä.
- 538783
ValitseVapaasti kirjoitti:
Sullahan on jo, mene julkiseen tai yksityiseen ja jos olet töissä niin työterveyshuoltoonkin voit vapaasti mennä.
Mutta viisaimmat poliitikot ovat silti keksineet keinot parantaa kansan valinnanvapautta.
- 1AVH
Terveydenhuolto saadaan näyttämään maailman parhaalta, kun virkalääkärit sekoittavat totuuden ja muunnellun totuuden keskenään. Väitetään esim. että on tehty tärkeä TT-kuvaus, vaikka ei ole tehty. Pikkukaupungeissa kuumeflunssien ja aivoinfarktien hoito on usein aivan ala-arvoista: ei hoideta ollenkaan. Potilaslaista vähät välitetään. Terveysjohtajat vain pallottelevat asioita muille.
- omituista
Jos HUS: terveydenhoito on maailman parasta, niin täytyy hieraista silmiään. Hus:in hallituksen jäseneltä kuulin henkilökohtaisesti, että HUS:n budjetista hallinnon osuus on n.40%. Kuinka organisaatio tuolla kulurakenteella voi olla tehokas? Ihan varmasti ei voi
- Hyvä.nykymalli
Suomi saisi olla ylpeä terveydenhoidostaan. Mutta jotain muutosta voisi harkita. Valinnanvapaus varattaessa terveydenhoidolle aikaa, on hyvä asia. Se jopa toimii nyt, koska kunnalliset terveysasemat ovat keskittäneet hallintonsa ja ajanvarauksensa. Tietyllä alueella voi käydä useammallakin terveysasemalla, jos sattuu olemaan siellä päin töissä tai koulutuksessa. Se auttaa vähentämään poissaoloja.
- In.Kolli
Uskovaiset ministerimme haluaa romuttaa hyvin toimivan terveyden huoltomme sotella.
- PieniPiruVasempaan
Hesari korjasi virheensä ja HUS myös väittäessään Suomen terveydenhoitoa maailman parhaaksi.
Ehkä perskärpästen on hyvä jatkaa peesaamistaan aiheesta. - Vanhukset.kärsii
Suomen yhteiskunnallinen terveydenhoito on hyvää laadultaan. Toisin on kuitenkin yksityisten hoitolaitosten, joissa hoidetaan vanhuksia tai pitkäaikaissairaita. Usein yksityiset hoitolaitokset ovatkin enemmän yrityksiä kuin hoitolaitoksia. Ainakin omistajan mielestä. Siitä voi päätellä kuinka hyvin siellä hoidetaan asukkeja.
Suuren rahan hoitolaitokset ovat asia erikseen, joten tämä kirjoitus koskee vain kunnallisen avun hoitolaitoksia. - huonoaterveydenhoitoa
Suomalaista terveydenhuoltoa kehuvat yleensä ne, joilla on vähiten kokemusta terveydenhoidosta. Isojen kaupunkien ja pikkukaupunkien välillä on valtava laatuero. Pikkukaupungeissa on niukasti tutkimuslaitteita ja huonolaatuisia lääkäreitä, jotka eivät ole muualle kelvanneet. Vääräoppisen Turun huoviskan oppilaita on liikaa. Seuraukset ovat kamalia, vammautumisia. Suomeen tarvittaisiin Intian tyylisiä lääkekioskeja, joista voisi ostaa reseptilääkkeitäkin, jos jääräpäinen terveyskeskuslääkäri ei anna antibioottia. Superbakteereista hössötetään liikaa, koska niihin olisi hyvä vastaus nimittäin faagit ja niiden tehokkaampi tutkiminen.
Palvelutaloissa on harmittavaisesti joitakin terveitä eläkeläisiä, jotka pyrkivät järjestelemään itselleen etuja väkivallalla. Haittaa on esim. joistakin hanttityöntekijäeläkeläisistä ja joistakin entisistä määräilemään tottuneista eläkkeellä olevista opettajista. - Sotepolitiikkaa
Hallituksen toimet terveydenhuollon palkkauksen vähentämiseksi ei ole huonontanut Suomen terveydenhuoltoa kovin paljoa. Vain yksityisten hoitokotien sopimukset kuntien kanssa on ollut arvostelujen kohteena.
Työterveyskeskukset ovat hyvin pitäneet työnantajien puolta karsimalla väärät sairaslomat minimiin. Eikä heiltä saa mitään apua normaaleihin terveystodistuksiin esim. ajokorttia varten.
Kokoomuslaisia poliitikkoja on siirtynyt pilvin pimein yksityisten Terveysasemaketjujen palvelukseen, joten SOTE-uudistuken siirtyminen on ollut heille kova isku. Mitä virkaa on lobbarilla, joka ei saa lobata? - jo.nimi.kertoo
SOTEPalvelut on tulevlaPETOS!
- kepuli_konsti
Sillähän hallitus sitä niin härkäpäisesti ajaa eteenpäin. Perustuslain kunnioittaminen näyttäisi olevan toissijainen juttu. Ja miksi perustuslait ovat yleensä ottaen säädetty? No suojelemaan kansalaisia poliittiselta mielivallalta. Mikä on hallituspuolueiden tavoite sosiaali- ja terveysvaliokunnassa? Päätelkää itse. Keskustalaisen, toisen varapuheenjohtajan Hanna-Kaisa Heikkisen kommentit ovat paljonpuhuvat. Hänhän on ehtinyt jo järjestää melkoisia farsseja valiokunnassa ennen eduskunnan kesätaukoa.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/256596-hallituspuolueet-lopettivat-soten-asiantuntijakuulemiset-tormaa-perustuslakiin-taas - Anonyymi
kepuli_konsti kirjoitti:
Sillähän hallitus sitä niin härkäpäisesti ajaa eteenpäin. Perustuslain kunnioittaminen näyttäisi olevan toissijainen juttu. Ja miksi perustuslait ovat yleensä ottaen säädetty? No suojelemaan kansalaisia poliittiselta mielivallalta. Mikä on hallituspuolueiden tavoite sosiaali- ja terveysvaliokunnassa? Päätelkää itse. Keskustalaisen, toisen varapuheenjohtajan Hanna-Kaisa Heikkisen kommentit ovat paljonpuhuvat. Hänhän on ehtinyt jo järjestää melkoisia farsseja valiokunnassa ennen eduskunnan kesätaukoa.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/256596-hallituspuolueet-lopettivat-soten-asiantuntijakuulemiset-tormaa-perustuslakiin-taasTuo on aikamoista hepreaa.
- Tasa-arvon.puolesta
Ei ole mikään ihme, että porvarit haluavat tuhota tämän melkein tasapuolisen terveydenhoitojärjestelmän. Hehän ovat sellaisia narsisteja, jotka haluavat itselleen kaikki mulle tänne heti nyt. Muut menköön sillan alle kuolemaan.
Etenkin Kokoomus on innoissaan kuvitellessaan, että he saavat omat terveysasemat yksityisiltä klinikoilta, joita tavallinen rupusakki ei saa valita edes rahan voimalla.- Anonyymi
Ei Sipilän, Soinin ja Orpon hallitus onneksi saanut läpi soteaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222291Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1052231- 522177
- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2301498- 301416
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361382- 951161
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201116- 261106