Onko hän se Hongiston entinen..

kukanytavustaa

72

3150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mulukutse

      Tässä Hongiston säälittävä vastine, YÖK.........kumpihan se sairaampi on....Entistä eduskunta-avustajaani Tiina Arlinia oli haastateltu eräässä naistenlehdessä. Arlin oli kertonut terveydentilastaan ja todennut olevansa tällä hetkellä määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia ja käyneensä myös terapiassa.

      Minulta on vuosien varrella kyselty kymmeniä kertoja, millainen Arlinin terveydentila oli silloin, kun hän vielä työskenteli eduskunnassa. Olen sanonut kyselijöille, että työntekijöiden terveystiedot ovat salaisia, eikä minulla ole oikeutta kommentoida niitä sanallakaan suuntaan taikka toiseen. Arlin voi toki itse kertoa omasta terveydentilastaan julkisesti, jos hän niin haluaa, mutta minä en kommentoi hänen terveystietojaan taikka sairauspoissaolojaan.

      Haastattelussa Arlin toteaa tehneensä työnsä hyvin. Minulla on erilainen käsitys hyvin tehdystä työstä. Kerron esimerkkinä vaikkapa erään Brysselin matkan, jolla en koskaan ollut, mutta jonka lentoliput jouduin siitä huolimatta maksamaan.

      Olin ilmoittautunut Brysselin matkalle, mutta jouduin yhteensattuman vuoksi perumaan matkani. Tämän takia Pyysin Arlinia poistamaan nimeni lähtijöiden listalta, jotta minulle ei varata turhaan lentolippuja. Kysyin Arlinilta peräti kahteen kertaan, että onhan hän muistanut hoitaa asian ja poistanut nimeni lähtijöiden joukossa. Arlin vastasi, että hän on tarkistanut ja varmistanut asian.

      Jonkin ajan kuluttua työpöydälleni kuitenkin ilmestyi Brysselin matkan lentoliput. Kysyin Arlinilta että miten tämä on mahdollista. Hän sanoi, että kyseessä on joku sekaannus. Arlinin ”sekaannuksen” seurauksena eduskunnan kanslia peri palkastani lentolippujen hinnan, 431,90 euroa. Minulla on palkkakuitti vielä tallessa, jos joku epäilee sanojani. Asia voidaan varmistaa ja tarvittaessa myös todistaa. Todiste löytyy.

      Haastattelussa Arlin väittää, että meillä olisi ollut intiimi suhde. Se on erittäin vastenmielinen ja jopa härski väitte, josta olisi mahdollista tehdä poliisille tutkintapyyntö ja vaatia Arlinille myös rangaistusta.

      Tilanne on kuitenkin se, että mahdollisen tutkinnan kohde on itse julkisesti kertonut kärsivänsä masennuksesta ja käyneensä terapiassa. Jokainen joka tietää ja tuntee masennuksesta kärsiviä ihmisiä tietää myös, millaista heidän elämänsä on. Heillä on omassa elämässään ja omassa ”repussaan” aivan riittävästi kannettavaa, ilman, että siihen lisätään enää yhtään painoa. Jos minä poliisitaustaisena kansanedustajana olisin vaatinut, taikka vaatisin nyt Arlille rangaistusta, voisivat seuraukset olla arvaamattomat.

      Vaikka tällaiset syytökset ovat äärimmäisen raskaita minua kohtaan, vielä raskaampia ne ovat perhettäni kohtaan. Kun ilmoitin Arlinille, että hän ei enää voi jatkaa eduskunta-avustajanani, hän sanoi minulle, että hän tuhoaa poliittisen urani ja hän tuhoaa perheeni, enkä minä ikinä pääse hänestä eroon. Käsitykseni mukaan Arlin yrittää näillä sensaatiojutuillaan toteuttaa uhkauksensa ja hyväuskoiset toimittajat vielä auttavat häntä. Lehtikirjoittelu ja julkinen mustamaalaamiseni ei riitä Arlinille, sillä hän lähettelee minulle selvästä kiellosta huolimatta edelleen myös tekstiviestejä. Oikeusistunnosta on jo 4 vuotta mutta sanat ”sinä et koskaan pääse minusta eroon” toteutuvat joka kerta kun matkapuhelimeeni tulee Arlinin lähettämä tekstiviesti.

      Terveenä ihmisenä minun pitää kuitenkin kyetä katsomaan tällaisten asioiden yli. Mielestäni ei ole reilua vaatia rangaistusta ihmiselle, joka itse julkisesti kertoo olevansa sairas. Minä annan armon käydä oikeudesta ja toivon Arlinille pikaista paranemista.

      Asian käsittely minun puoleltani loppuu tähän.

      • tervejaterve

        Mies varmaan julkaisee saamansa viestit lähettäjä ja vastaanottaja tietoineen todistaakseen kirjoittamansa väitteet.
        Uhkauskin on varmasti kirjallinen vai tuuliko miehen huulia vain heiluttelee.
        Helppoa heitellä perättömiä väitteitä ja joku vielä uskookin kun kyseessä iso herra kansanedustaja.
        Perättömillä väitteillään lienee herra kansanedustaja aiheuttanut paljon pahaa entiselle avustajalleen ja tämän perheelle.


      • Kkjjhhggff

        Kyllä Hongisto on säälittävä, sairas luonne.......ei jatkoon ! ! ! !


    • paskakasvaa

      Täällä ei pidä alkaa asioitaan selvittää varsinkaan tunnetun henkilön paska siitä asiasta vaan paisuu eikö sinipiika sitä tiedä

    • Rampakalta

      Eikö Hongisto poliisitaustaisena tiennyt mitä seuraa laittomista potkuista......ja kansa maksaa.....

    • pokelansuoralta

      Rampakan henkilö on viksu olen samaa mieltä kyllä äänet läksi kuin tippuri alajärveltä ei tule enään pääsyä parlamenttiin

    • joutavaaajojahtia

      En ole mikään Hongisto fani mutta ikävää luettavaa täällä Vimpeli sivulla kun jotkut kusipäät ovat ottaneet leipätyökseen hyökätä vuodesta toiseen Hongistoa vastaan.Olisikohan syytä hakeutua psykologin vastaanotolle.

      • Juudas

        Tulisi ensi kevät nopeasti....toivoo pettynyt persjytky äänestäjä....saisi antaa äänensä aku ankalle.....


    • Hohhoijaaa

      Terveenä ihmisenä minun pitää kuitenkin kyetä katsomaan tällaisten asioiden yli. Mielestäni ei ole reilua vaatia rangaistusta ihmiselle, joka itse julkisesti kertoo olevansa sairas. Minä annan armon käydä oikeudesta ja toivon Arlinille pikaista paranemista.

      • armotontamenoako

      • Totuuss

        Hyvä kirjoitus MeNaisissa!


      • asiaajaasiatonta

        Paljon kommentteja jutussa.


    • Ldkfkfj

      Tässä olisi SUOMEN SISUN kokous Vetelissä, Jukka-Pekka Rahkonen mukamas islamasiantuntija, Pia Kattelus mukamas Keskustalainen Ja Reijo Hongisto yrittää olla mukamas kovis......https://youtu.be/nOoB9eq7atA

    • enolerobottien

      Puhetta, kirjoituksia ja ajatuksia mahtuu maailmahan.

      • Ldkfbgk

        SUOMEN SISU ? ? ? ? Ja Hongisto.......heh heh hee.... Perusteellisen huono yhdistelmä.....


    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Avasin tämän sivun ja pakko puuttua näihin tyhmiin kirjoituksiin eiköhän asia jo selvitetty pitkin ja poikin eikä tuhlata kirjaimia tähän asiaan ja. Tietty ymmärrän kiva se on rienata samaa tautia, eiköhän laiteta asiat vaikka pituus järjestykseen aloitetaan vaikka siitä tärkeimmästä asiasta AMBULASSIN saamiseksi takaisin Vimpelin asukkaiden palvelu genreen.
      Toisaalta olisin henkilökohtaisesti sitä mieltä suositan josko saatas takaisin edustaja siihen alkuperäiseen puolueeseen josta hyppäsi vääriin saappaisiin hänellä on hyvin selkeät perusteet
      mitä näille maahantulijoille pitää tehdä aikaisemmin mitä olen kuunnellut hänen älykkäitä
      sanontojaaan VIMPELIIN EI PIDÄ OTTAA YHTÄÄN MAAHANTULIJAAN suomessa pitää olla mielipide vapaus ja olla eri mieltä . NÄILLÄ MENNÄÄN

      • Jallitettu

        Toivottavasti ihmiset ovat ensi kevään vaaleissa ajantasalla, sellainen edustaja joka on vähävaraisen asialla eikä mitään persjytkyjä eikä sinertäviä


      • Takarivintaavi_

        Onkos tämä paikallinen messias ottanut kantaa tähän ambulanssi asiaan, en ole huomannut . Soisi noinkin korkeassa asemassa olevan kansanedustajan ajavan ko. asia etiäpäin.....mutta nythän on herroilla kesäloma...


    • Muistaakojoku

      Olikos hongistolla aivan alussa joku vimpeliläinen mies avustajana? Missä vaiheessa vaihtui naishenkilöön?

      • jokumuistaajotain

        Naisavustaja oli ensimmäinen avustaja.
        Sen jälkee oli Hannu Takala joka sanoi itsensä irti kun oli kuullut käräjätuomion ensimmäisen avustajan tapauksesta.

        Asiasta kertoo Ilkka lehti: https://www.ilkka.fi/perussuomalaisten-hongisto-aikoo-lähteä-ehdokkaaksi-1.1669871

        Onko nyt taas naisavustajan vuoro?


      • kepunvaltuutettu
        jokumuistaajotain kirjoitti:

        Naisavustaja oli ensimmäinen avustaja.
        Sen jälkee oli Hannu Takala joka sanoi itsensä irti kun oli kuullut käräjätuomion ensimmäisen avustajan tapauksesta.

        Asiasta kertoo Ilkka lehti: https://www.ilkka.fi/perussuomalaisten-hongisto-aikoo-lähteä-ehdokkaaksi-1.1669871

        Onko nyt taas naisavustajan vuoro?

        No tässä tapauksessa oli onni vaikka sanoutui irti ei tullut mitään vahinkoa olis hommat menneet kohti persettä jos olisi tullut valittua pitemmäksi ajaksi tämä asia oli minullakin epäselvä hyvä tieto täytyyhän avustajan olla osaava


      • Näytötannettu

    • Julmajuha

      Julkaistu 29.07.2014 00:01 (Päivitetty 29.07.2014 02:20)
      Kun julkisuutta ei hallita

      Kansanedustaja Reijo Hongisto (ps.) sai tympeimmän mahdollisen tuomion perjantaina 18.7. Helsingin käräjäoikeudessa.

      Hänen eduskunta-avustajansa Tiina Arlin nosti kuuluisan kissan pöydälle taannoin, kun hän väitti, että Hongisto sanoi irti hänet asiattomin perustein todellisena syynä intiimin suhteen jäähtyminen.

      Nyt kun käräjät käytiin läpi, paljastui Hongiston ja Arlinin välinen privaattiviestittely Facebookin ja tekstiviestien kautta julki, eikä se jättänyt paljon arvailuille varaa.

      Hongisto on ollut alusta alkaen hiljaa asian suhteen ja kieltäytynyt kommentoimasta asiaa loppuun asti.

      Peruste on ollut enemmän kuin hämmentävä.

      Hongisto on paennut juridisen pykälän taakse. Hän väittää olevansa asiassa todistajan roolissa, koska ei ole varsinaisesti Arlinin työnantaja, vaan tämän palkkaaja on valtio, joten on kuulemma sopimatonta kommentoida asiaa todistajan roolissa.

      Haloo! Vaikka palkan maksaa Suomen valtio, kansanedustajien avustajat valitaan ihan kansanedustajan omasta aloitteesta.

      Hehän ovat kautta aikain olleet ties mitä tuttuja, sukulaisia ja puoluetovereita.

      Eduskunta-avustaja ei tule puoluekoneiston tarjoamana automaattisesti.

      Nyt kaikki merkit antavat ymmärtää, että Hongisto on ollut hiukan jotakin muuta kuin neutraali todistaja asiassa.

      Ottaen huomioon Hongiston siviiliammattikin, poliisi, on tämä enemmän kuin nolo tapa suhtautua asiaan, kun vain levitellään käsiä viattoman todistajan roolissa ja paetaan vastuuta, vaikka ollaan jääty housut nilkoissa kiinni.

      Kalliiksikin Hongiston riiustelu tuli, sillä Arlinin saamat korvaukset ja oikeudenkäyntikulut tulivat valtion maksettavaksi ja hintaa kertyi liki 40 000 € yhteensä.

      Ei toki ole ensimmäinen kerta, kun perussuomalaisilla on ongelmia hallita julkisuutta ja puhua siinä sivussa aivan pehmoisia.

      Perussuomalaisten nokkamiehen Timo Soinin kannattaisi palkata puolueelle jonkinlainen viestintäkonsultti.

      Hänen tehtävänsä olisi opettaa julkisuuden hallinnan tärkeitä perusasioita puolueen jäsenille.

    • piipaapii

      Toimiiko Kelataksi vimpelissä?

    • eivätymmärrälopettaa

      henkisesti sairaita tänne kirjoittelee,toivottavasti edes vieraspaikkasia.

    • Juupasenjuu

      Olikohan Hongisto rokulipäivillä, sinisten teltalla. Vistbacka oli silloin kun minä kävin. Siinä olisi olleet naistenmiehet vastakkain Hakkarainen ja Hongisto ( persjytkyjen teltta oli vastakkaisella puolella katua )

    • ihmettellöö

      Mitä Takala tekee nykyisin?

      • Äänestäjät

        Onko tulossa Kokoomukseen? Se puolue taitaa puuttua vielä ansioluettelosta.


    • Naakkojabongataan

      Eiks samaa ku ennenkin.
      Reijo saa katttella työpaikkaansa muualta ku eduskunnasta.
      Eipä ole sinisiä vaalityöläisiäkään.

      • Läskiksmeni

        Vimpelissä sinertävät on perhe yritys.........


      • onvaiei

        kenen perhe?


      • Sahilainen

        Tiedät varmasti, Jahvetti on puh. Johtaja vaimoke sihteerikkö. Oli pakko valita vaimo kun oli niin julumettu tunku päättäjän paikalle....


    • Asialinjalla

      Mikä Takalan todellinen avustajana lopettamisen syy oli? Taustalla jotain enemmänkin tietoa? Ei kai Ilkassa ollut selitys riittävästi vakuuta.

      • Kikkeliskokkelis_

        Takala on vaan sellainen tuuliviiri ettei paremmasta väliä.......


      • Lehtitietoa

        Takala lähti juuri silloin kun edellisen avustajan laittomista potkuista käräjätuomio tuli julki. Liittyykö Takalan lähtö siihen?


    • Tukihenkilö

      Eikös avustajan pitäisi olla isäntänsä apuna ja tukena myrskyn kohdatessa?

      • Takarivintaavi_

        Hongisto ei siedä että Häntä arvostellaan, moni on saanut esim. Facebookista potkut jos on arvostellut ko. Herraa. Tuossa asemassa pitäisi kestää arvostelun mutta kun ei niin ei......


    • Kannattajat

      Näin! Vaikeaa saada edustajaa Järviseudun pienistä kunnista ja nyt kun on hyvä asianajaja niin annetaan ihmeessä tukemme hänelle. Jos Hongisto jää pois niin tälle alueelle ei ikinä enää saada omaa kansanedustajaa. Sitäpaitsi tässä on avustajia mietitty ja niitten tekoja.

    • Ödkdjfhsislsö

      Tuossa joku kirjoitti vähävaraisista, pitäisi sellainen vähävaraisten edustaja saada eduskuntaan mutta taitaa olla unelmaa......tämä ko. edustaja on tullut meille veronmaksajille todella kalliiksi jos vertaa saavutettuja etuja....

    • Sihteeripirkko

      Ei sellaisesta edustajasta ole asiainhoitajaksi joka näkee kaikki muut puolueet, paitsi siniset ja persjytkyt, vihervassareiksi myös kokoomuksen. Yhteistyö kyvytön, nähty on....

    • Kylläkansatietä

      Takalan avustajakausi loppui lyhyeen äkisti ja kaikessa hiljaisuudessa. Jotain outoa siinä on, tuliko potkut? Herrasmiessopimusko?

    • Jahvetti_

      Tämä herra Hongisto ei tartte avustajaa, motto on :" minä oon meiltä ja muut ovat meidän krannista". Monessa asiassa esim. Ilkka-lehden kanssa on mennyt sukset ristiin, eikä ole ainoa, juttu on näin

      • pankarinmyllyltä_kuulin

        Ei tosijaan ainoa.mutta onhan täällä Ilkka-lehden alue-toimittaja. Onneksi on vähän aikaa ollut pois kuvioista.


    • Katseeteenpäinmars

      Antakaa nyt ihmisten tehä työnsä rauhassa ja lopettakaa setviminen, keksikää jotain uutta ja luovempaa. Reippaasti kohti eduskuntavaaleja ja vimpelistä löytyy puoli tusinaa varteenotettavaa ehdokasta ja Hongisto kärkeen tietysti.

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Tämä herra kirjoittaa totta Hongisto jos jää pois täältä ei tule lähiaikoina yhtään edustajaa joten nyt täytyy vanhat asiat unohtaa ja mennä eteen päin kyllä ne käsitelty moneen kertaan eikä kukaan tiedä mikä lopulta on totta tai trollien keksimää palturia. Ei pidä takertua jonnin joutaviin juttuihin vaan pysytään asioissa mitä edustaja on saanut aikaiseksi ja pitää alueita kehän sisällä jolloin voidaan saada asioita kuntien hyväksi, tietty ehdokaita löytyy mutta ainoa on Hongisto kokemuksen pohjalta jolla on hyvät mahdollisuudet päästä jatkoon. Tietty en itsekään hyväksy edustajan loikkaa toiselle areenalle onko sillä loppupelissä oikeastaan mitään merkitystä sama kaveri samoja asioita ajaen Järviseudun kuntien parhaaksi katsoen sehän kyllä riittää YHDEN ASIAN SANON JOKU KIRJOITTAA KÄYTTÄEN SAMAA NIMIMERKKIÄ TARKKANA. NÄILLÄ MENNÄÄN

      • Oskskdjd

        Se on näköjään Maisteriinkin vaikuttanut aurinko


      • tyhjänsaapyytämättäkin

        Parempi ettei kukaan kuin Hongisto.


      • Juudas

        Saas havaita, hongisto haukkui viime järviseudun sanomissa " vihervasemmiston" aiheetta, tänään sai jonkun kirjoittaman vastineen samassa lehdessä. Katsotaan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.....


      • Saapas

        Hongiston mielestä kaikki puolueet kokoomuksesta lähtien ovat vasemmalla, rakenna siinä yhteistyötä......


      • Takarivintaavetti

        Ei ole ollut kanttia Hongistolla vastata järviseudun sanomien yleisöosasto kirjoitukseen, hiljaisuus on myöntymisen merkki. Hongisto kirjoitti siis palturia.......


    • persulainen

      ei pidä paikkaansa

      • Juudas_

        Entinen Persjytky, ei koira karvoistaan pääse, samaa paskaa ne jauhaa sinisissä....täys musta porvari.


      • Juudas_

        Sama Persjytky kuin ennenkin, ei koira karvoistaan pääse, samaa paskaa jauhaa sinisissä. Täysin patamusta porvari.


    • dARLINg_

      Herra on , omien sanojensa mukaan, kysynyt Pirkolta saako jatkaa entiseen malliin. Ilmoittaa maanataina 20,08,2018 jatkoaikeistaan.....يتعزؤسصضقق Kaikkien veronmaksajien etu ettei..............

    • ituh

      Kumpi parempi poliisi vai kansanedustaja?

    • Saapas

      ᴉsᴉᴉๅod sᴉᴉs ʻǝๅๅᴉſɐsʞɐɯnoɹǝʌ sᴉๅๅɐʞ nɐᴉᴉๅ ɐnoʞʞᴉʇᴉᴉๅod ɐnɐɯoʇʇɐɯɐɐsO

      • Kumisaapas

        Yhdyn edelliseen, liian kallis veronmaksajille,.,.,.,.,.,.,.


    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Täälläkin paljon moititaan oman pitäjän KANSANEDUSTAJAA monin tavoin, totta kai jokainen luo oman käsityksen jokaisesta vaikka naapurista voipi olla kielteinen vaikka kehuisi vaikkapa julkisesti näin vaan menee. ASIAT RATKAISEE LOPPUPELEISSÄ. Nytkin kansanedustajalta tullut todella hyvä kysymys ja tehnyt virallisen toimen saatas tämä järjetönlakimuutos kumottua, miksi turvapaikan hakija saa vaikka koko ajan hakea kielteisen päätöksen jälkeen hakea turvapaikkaa vaikka ketjukäyty todella tarkkaan läpi ja ratkaisu on ei turvapaikkaa ja lähtö kotimaata kohti, ei se margariini muutu voiksi vaikka sitä kuinka kirnutaan. Mitä tulee seuraavissa eduskunta vaaleihin, edustaja Hongisto on ainoa jolla mahdollisuuksia jatkokaudelle tässä lähialue kunnissa. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • näilläkömennään

      Tuohiperänmaisteri = reijo hongisto ?

      • EI_TODELLA_OLE

        EI PIDÄ PAIKKAANSA


      • Eipidäpaikkaansa

        Hongisto ei todellakaan pidä paikkansa...........kansanedustajien määrän pitäisi puolittua ja maksaa kunnon palkka. Jospa sinne hakeutuisi muitakin kuin vaan poliiseja ja sahureita.........


    • Äänitulossa

      Samaa mieltä. Hongisto on aikaansaava kaveri, huumorintajuinen ja ystävällinen. Elkää nyt kateelliset mollatko vaan tukekaa että saadaan pidettyä järviseudulta edes yksi edustaja.

    • ohionsininenkauhu

      Puolue jolla 0,8 % kannatus ei kuulu eduskuntaan.

    • Saapas

      On siinä takinkääntäjä, ilmoittaa maanantaina alkaako vai ei, mutta nyt tulevana lauantaina on ministeri Mattilan kanssa peräseinäjoella sinisten ryhmässä markkinoilla, että sellaista, ei mihinkään voi luottaa.....

      • eimuutukoskaan

        On se ehdolla. Mikä on puolue? Kok? Kesk? Pers?


    • Lusmuilija

      Nyt se on varmaa, "herra"asettuupi kylmän sinertävän puolueen ehdokkaaksi. Teeseinä esim. terveys ja toimeentulo, Haluaisin nähdä dokumentin missä ko. " herra"puolustaa sairasta vähävaraisia eläkeläistä. Aseet, naakat ja sudet pääasiassa........

      • nottaäänestääkö

        Montako ääntä tarvinnee sinisenä jotta pääsee läpi?

        Teesit on vanhentuneita, sanahelinää.


    • Limpakankankaalta

      Nythän on hongistolla tuhannen taalan paikat, vimpelin kunnanjohtajaksi, eduskuntaan ja vielä maakuntavaalit. Eihän näin aikaansaava ja osaava jätä tilaisuuksia käyttämättä.....

    • Anonyymi

      Se entinen avustaja Arlin on ehdolla Uudellamaalla Kristillisdemokraattien ehdokkaana 2023 eduskuntavaaleissa.

    • Anonyymi

      Maisteri paljastanut itsensä 43 vuotias mies

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe