https://yle.fi/uutiset/3-10280323
EU saisi väännettyä ratkaisun maahanmuuttokiistaan viime yönä ja se on hyvä asia. En esittele ratkaisua sen enempää. Jokainen lukutaitoinen voi sen itsekin lukea. Jos sitten jollekin tulee ymmärtämisvaikeuksia, kuten epäilen, minä voin sitten tällä palstalla selostaa epäselvimmät kohdat.
Päätös oli kiistämättä myös voitto Merkelille, koska Saksan hallituskriisi taisi ratketa kertalaakista. Italialle päätös oli suuri helpotus. Käytännössä Italia on yksin kantanut suurinta maahanmuuttotaakkaa muun Euroopan puolesta. Nyt tähänkin asiaan on luvassa selkeä parannus.
Huomaisinhan minä, että rassukat täällä kiljuivat voittoa ja väittivät Unkarin (Puola, Tsekki, Slovakia) nihilistisen linjan voittaneen. Totta on, että vast'edeskin pakolaisten vastaanottaminen on vapaaehtoista, eikä EU voi määrätä millekään maalle pakollista kiintiötä. Tämä oli myös Suomen linjan mukainen ratkaisu.
Tämä Unkarin ja muiden ns. itä-blogin maiden nollalinjalla melskaus saattaa kuitenkin olla kovin lyhytnäköistä touhua. EU voi menestyä vain yhteisen politiikan, yhteisten arvojen ja yhteistyön voimin. Kukaan ei voi poimia vain rusinoita EU-pullasta, kuten monet maat nyt kuvittelevat. Olen huomannut, että Unkari ja muut nollalinjalaiset kylläkin nostavat EU:n maataloustuet täysimääräisinä ja riemumielin. Ehkä EU-tukien maksuun paneminenkin voisi olla enemmän vapaaehtoista tulevaisuudessa.
Niin tai näin, EU on ottanut merkittävän askeleen ratkaistakseen maahanmuutto liittyviä ongelmia. Suurin voittaja asiassa on EU:n yhtenäisyys, hyvä näin. ;)))
EU saisi väännettyä ratkaisun maahanmuuttokiistaan viime yönä ja se on hyvä asia. En esittele ratkaisua sen enempää. Jokainen lukutaitoinen voi sen itsekin lukea. Jos sitten jollekin tulee ymmärtämisvaikeuksia, kuten epäilen, minä voin sitten tällä palstalla selostaa epäselvimmät kohdat.
Päätös oli kiistämättä myös voitto Merkelille, koska Saksan hallituskriisi taisi ratketa kertalaakista. Italialle päätös oli suuri helpotus. Käytännössä Italia on yksin kantanut suurinta maahanmuuttotaakkaa muun Euroopan puolesta. Nyt tähänkin asiaan on luvassa selkeä parannus.
Huomaisinhan minä, että rassukat täällä kiljuivat voittoa ja väittivät Unkarin (Puola, Tsekki, Slovakia) nihilistisen linjan voittaneen. Totta on, että vast'edeskin pakolaisten vastaanottaminen on vapaaehtoista, eikä EU voi määrätä millekään maalle pakollista kiintiötä. Tämä oli myös Suomen linjan mukainen ratkaisu.
Tämä Unkarin ja muiden ns. itä-blogin maiden nollalinjalla melskaus saattaa kuitenkin olla kovin lyhytnäköistä touhua. EU voi menestyä vain yhteisen politiikan, yhteisten arvojen ja yhteistyön voimin. Kukaan ei voi poimia vain rusinoita EU-pullasta, kuten monet maat nyt kuvittelevat. Olen huomannut, että Unkari ja muut nollalinjalaiset kylläkin nostavat EU:n maataloustuet täysimääräisinä ja riemumielin. Ehkä EU-tukien maksuun paneminenkin voisi olla enemmän vapaaehtoista tulevaisuudessa.
Niin tai näin, EU on ottanut merkittävän askeleen ratkaistakseen maahanmuutto liittyviä ongelmia. Suurin voittaja asiassa on EU:n yhtenäisyys, hyvä näin. ;)))
Vastaukset 36
Vanhimmat
Nyt saa sanoa ääneen, että lähes kaikki ovat elintasosurffareita !
Kysymys onkin kuka tai ketkä EU maat ottaa vastaan vapaaehtoisesti kaikki italiaan tulevat mamut ? Oleellinen tieto jätettiin keromatta..
"Kysymys onkin kuka tai ketkä..."
Epäilin oikein, kun epäilin sisälukutaidon puuttuvan.
https://yle.fi/uutiset/3-10280229
"Turvapaikkaan oikeutetut ihmiset siirrettäisiin keskuksista EU-maihin jäsenmaiden vapaaehtoisuuteen perustuen. Muut palautettaisiin suoraan keskuksista."
Tarkoitus siis olisi, että turvapaikkatarpeen tutkinta suoritettaaisiin näissä vastaanottokeskuksissa. Muut palautettaisiin kotimatkalle.
Olettaisin, että pakolaisstautuksen saaneita henkilöitä sitten jaettaisiin EU-maihin niin, että suurien ja vahvojen kansantalouksien oletettaisiin voivan ottaa pakolaisia enemmän ja muiden sitten vähemmän. Nollalinja - ei ainoatakaan - tuskin on moraalisesti hyväksyttävä EU:n sisälläkään. Vallakin, jos ko. vallankin on itse allekirjoittanut ja siten myös sitoutunut noudattamaan YK:n pakolaissopimusta.
Aitosuomalaiseen tapaan kun on aina kuulunut, että se mikä sovitaan, se myös pitää. En tiedä sitten, on halla-aholaisuuden mukana Suomeenkin tullut toinen tulkinta sopimusten sitovuudesta? ;)))
"Aitosuomalaiseen tapaan kun on aina kuulunut, että se mikä sovitaan, se myös pitää. En tiedä sitten, on halla-aholaisuuden mukana Suomeenkin tullut toinen tulkinta sopimusten sitovuudesta? ;)))"
- No no. Pientä rajaa nyt kuitenkin.
Jospa nyt aavikollakin pysyteltäisiin faktoissa ja ihmeteltäisiin näitä Euroopan Unionin jäsenmaiden tekemiä sopimuksia ja niiden pitävyyttä...jos nyt aloittaisimme vaikkapa euro-valuutan säännöistä ja jatkettaisiin sitten vaikkapa EKP:n sääntöihin , jossa nostaisimme esiin erityisesti sen miten EKP:n on mahdotonta lainoittaa valtioiden budjettivajeista suoraan...
Näitäkin pohtiessakin saa jo ihan tosissaan yrittää pitää naamansa peruslukemilla ja pitää kaksin käsin nenästä kiinni , jottei tuo mokoma kasva kuin Pinocchiolla aikoinaan hänen valehdellessaan , kun loihe lausumaan sanat : " se mikä sovitaan se myös pitää."
Ei tarvita Halla-ahoa , eikä myöskään nykypersuja tai mitään aitosuomalaisia , näyttämään mallia miten sopimuksilla pyyhitään tarvittaessa takapuolta...
Minähän puhuinkin suomalaisten perinteestä: Se mikä sovitaan, se myös pitää.
Älä soosaa muita kansallisuuksia mukaan. ;)))
Ja mitähän sanktioita näille "nollalinja maille on tullut tai tulossa, ei yhtään mitään kaikki tuet tulevat edelleen täysimääräisenä valtioiden kassaan. Suomen täytyisi kuulua jo pienestä 5,5milj väkiluvunkin mukaan näihin nollalinjamaihin. Huumanitääriset seikat syytä unohtaa ennenkuin suomen loppu tulee totaalisesti.
Halla-aho keskeytti ja jäi vimoseksi
Maahanmuuttajien+salakuljetus+on+mijardibisnes.+EU+ei+voittanut+mitään,+mutta+järjesti+salakuljettajille+uudenlaiset+pakolaismarketit.
95%+”pakolaisten”+muuttolikkeestä+on+pelkkää+bisnestä+(siirtolaisrahdin+kuljetusta)+ja+n.+5%+on+aitoja+pakolaisia.+Kuinkahan+moni+päättäjistä+on+mukana+pakolaisbisneksessä?
No ei nyt ihan näin.
MIkäli EU-maat todellakin saavat , mitä kyllä epäilen vahvasti , aikaan jo viisitoistavuotta kaavaillut palautuskeskukset / maihinnousukeskukset ja noista palautukset toimimaan vauhdikkaammin kuin tähän asti , se tulee kyllä vähentämään matkailua Eurooppaan.
Nythän tilanne on se , että käytännössä melkein kaikki jotka meren yli pääsevät saavat jäädä tavalla taikka toisella Eurooppaan , kun taasen tuskin kukaan hinkuaa jäämään noihin keskuksiin asustelemaan...
Jos ne keskukset perustetaan euroopan puolelle niin erittäin suuri riski on ettämsuurin osa lompsii karkuun näistä kekuksistal....mitå tapahtuuuc kun tälläiset lopsii suomeen hakemaan turvapaikkaa..........
Kyllä on Aavikon öyhön vaikea myöntää, että Unkarin tiukka pakolaisvastainen linja otti rökälevoiton Merkelin yltiösuvaitsevaisesta matupolitiikasta. Mahdollisten, seulottujen maahantulijoiden loppusijoitus tulee olemaan vapaaehtoista, - ei suinkaan EU-sanktiouhkien sävyttämää pakkosijoitusta joidenkin EU-jäsenvaltioiden alueille.
Unkarin pääministeri Orban nosti jälleen osakkeitaan todellisena EU valtiomiehenä.
Orban on ottanut mallia Putinista ja muuttanut Unkarin oligarkkien hallitsemaksi yksipuoluevaltioksi. Korruptio rehottaa, oikeusvaltion periaatteet on hylätty.
Mutta mitäpä tuosta. Tärkeintä on, että Budapestin kaduilla ei näy arabeja.
Puuuttinkin olisi parempi EU johtaja kuin merkel
Ei näy Budapestin kaduilla arabeja. Voivat siis nuoret naiset kulkea kaduilla turvallisin mielin, pelkäämättä joutuvansa joukkoraiskausten uhriksi kuten ruotsissa lähes viikottain käy.
Ei tarvitse unkarilaisten miettiä, hyväksyvätkö lapsiavioliitot tai pikkutyttöjen alapään silpomiset sun muut kyseisen kulttuurin ihanuudet. Eivät ajele unkarissa partalapset kuorma-autoilla väkijoukkoon, eikä tarvitse pelätä muutakaan terrorismia.
Voi mistä kaikesta ihanuudesta Unkari jääkään paitsi. Sääli ; (((
Sitäpaitsi suomikin voisi kopioida tuon unkarin maahanmuuttopolitiikan sellaisenaan.
Ei tarvitse mitään huonoja asioita kopioida.
"Orban on ottanut mallia Putinista ja muuttanut Unkarin oligarkkien hallitsemaksi yksipuoluevaltioksi. Korruptio rehottaa, oikeusvaltion periaatteet on hylätty."
Millaista roskaa. Oligarkit eivät ole Putinin tai Orbanin aikaansaannos, vaan IMF:n, jonka ohjeistuksia on seurattu myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, sillä seurauksella, että se on nyt muuttamassa Eurooppaan. Ja mikäpä siinä, onhan täällä kohta melkein yhtä lämmintäkin.
Mutta sekä Orban että Putin ovat kylläkin seurausta oligarkeista ja siten IMF:stä.
Joka ikinen kerta kun globaali talousliberalismi epäonnistuu, se löytää sopivat syylliset juuri niistä, jotka edes hiukan pystyvät korjaamaan sen aiheuttamia tuhoja. Se on tietenkin varmin tapa pitää tuhonkierre yllä.
Hän pitää sentään kansastaan huolen, toisin kuin merkkeli. Näin pitäisi jokaisen valtionpäämiehen tehdä, että oma kansa ensin sitten muut.
Myöskin Trump pitää omasta kansastaan huolen, ja sekös suvakkeja raivostuttaa. Näiden mielestä omasta kansasta ei saisi huolehtia. Sitä suunnatonta vihan määrää ei voi sanoin kuvailla, jota nämä kaksi johtajaa Suomessakin ollessaan tulevat saaamaan osakseen niin mädätysmedialta, kuin muilta suvakeilta. Se on sitä parempaa vihaa.
Aloitukseen:
Itä-BLOGI sijaitsee aavikolla, jonka suurten, lepattavien korvien välistä on liian kauan hiekka puhaltanut emävalheita.
Jos joku nyt epäilee, ettei aavikolla olisi korvia, lukekaa kirja Pikku prinssi.
"erämaa on kaunis. Ei näy mitään. Ei kuulu mitään. Kuitenkin hiljaisuudesta säteilee jotain".
Tämän palstan "vakio-aavikolla" säteilee myös joskus, mutta se säteily on vääränlaista ja väärällä taajuudella.
Kaikkien etu on , että turvapaikan varjolla tehty matkailu vähenee.Tulihan se pakolainen lopulta Jussin linjoille.Tervetuloa persuihin.
Meinaatko, ettei siellä jo ole. Henkisesti, vaikka Ruotsissa asuukin.
Joo tuossa blogissaan sanoo olevansa ulkosuomalainen. En tiennyt, että ruotsalainen.
https://www.perikato.fi/isaiah/
Kyllähän se on tasan niin, että Visegrad-ryhmä eli Unkari, Puola, Tsekki ja Slovakia voittivat aivan 10-0 länsi-euroopan sekopääsuvakismin. Myös Italia on koventanut panoksia ja mm. Itävallassa on voimakas pakolaisvastaisuus. Eikä siinä vielä kaikki: Saksan sisäministeri (Baijeri - CSU) on totaalisen vit*uuntunut Baijerilaisten ohella useiden vuosien aikaiseen maturalliin. Onpa Baijerissa käyty jonkinmoisia itsenäistymis- ja irtaantumiskeskusteluitakin. Viime kuussa jokainen Baijerilainen julkinen virasto sai ulkopuolelleen ristit, - ikään kuin osoitukseksi lihapatojen äreen vaeltaville onnenonkijoille, jotta Saksa on yhä edelleen saksalaisten hallussa, ja Baijerissa eivät murjaanit juhli.
Maihinnousukeskuksia sittenkin joka maahan?
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/252545-italia-ja-ranska-ajautuivat-jo-uuteen-sanasotaan-maahanmuuttajista-matteo-salvini
Täällä sitä veisataan homeisia virsiä EU:n pahuudesta. Suomen kansanäänestyksestä, jossa liittymisestä päätettiin, taitaa siitäkin olla jo 25 vuotta. Homeiset virret helkkyvät, mutta Suomeen on sinä aikana kasvanut jo uusi sukupolvi joka ei EU:sta tai Eurosta luovu.
Minun ikäiseni muistavat kyllä, kuinka ennen ulkomaanmatkaa vaihdettiin pankissa valuuttaa ja tilattiin vielä varmuuden vuoksi muutama matkashekki mukaan. Paskamaihin anottiin viisumia kuukausia etukäteen. Ja kohdemaassa jonotettiin tunnin jonossa, jotta päästäisiin passintarkastuksessa selittämään matkan tarkoitusta ja kuinka kauan kyseisessä maassa on aikomus viipyä. Tästä kun oli selvitty, tullitarkastuksessa esitettiin sitten laukku ja nippu hyvin pestyjä alushousuja. Tätä rumbaa ei nykypäivän matkustamiseen tottunut aikuisväestö ota kirvelläkään takaisin.
Ja ihmisten matkustaminen on vain pieni sivujuoni. EU:n tärkein ja keskeisin etu on tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus. Siinä jokainen säästää euron jos toisenkin. Uudenkaupungin autotehtaan pihaan saapuu päivittäin Saksasta useita rekkoja täynnä auton osia. Saapuisi varmaan ilman EU:takin, mutta silloin rekka ajaisi laivasta tullin odotusalueella, jossa huolitsija huolitsisi, tullaaja tullaisi ja tulli tarkastaisi. Ja siinä myllyssä menisi aina päivä tai kaksi. Ja tämä mylläys olisi mukana joka jumalan tuotteen hinnassa ja tullimaksut päälle.
Mutta eihän persu ymmärrä kaupasta, ei teollisuudesta, ei tuotannon kustannusrakenteesta. Päähän on jäänyt vain Soinin slogan: Missä EU, siinä ongelma. Ja tämäkin slogankin on jo 20 vuotta vanha. ;)))
"Mutta eihän persu ymmärrä kaupasta, ei teollisuudesta, ei tuotannon kustannusrakenteesta"
Paljon paremmin ymmärtää kuin sinä. Se on todistettu useaan kertaan.
Joo ei siinä mitään, että tavarat ja palvelut liikkuvat, mutta elintasopakolaisten liikkuminenhan tässä se varsinainen ongelma onkin.
Ei sovi oikein muslimikulttuuri lapsiavioliittoineen, joukkoraiskauksineen ja pikkutyttöjen alapään silpomisineen suomalaiseen suveen, puhumattakaan nyt terrorismista.
Kun lasketaan EU:n hyödyt ja haitat niin kyllähän tuo elintasopakolaisten mukanaan tuoma rikollisuus taitaa olla se kaikkein isoin riesa.
Esimerkkiä ei tarvitse hakea kovinkaan kaukaa, kun lukee ruotsalaisia ja saksalaisia sanomalehtiä niin ymmärtää miksi noissa maissa tällä hetkellä ollaan kyllästytty maahanmuuttajien mukanaan tuomaan laajaan rikollisuuteen.
"huolitsija huolitsisi, tullaaja tullaisi ja tulli tarkastaisi. Ja siinä myllyssä menisi aina päivä tai kaksi. Ja tämä mylläys olisi mukana joka jumalan tuotteen hinnassa ja tullimaksut päälle."
Nyt nämä kaikki ovat sensijaan työttöminä, 50-kymppisiä, jotka peruspäivärahalla "harjoittelevat työntekoa" jossain paikallisessa toimintakeskuksessa joidenkin vitun alkoholisoituneiden nuorisorikollisten kanssa.
Heillä ja monella on hyvä syy kysyä, mitä helvetin hyötyä EU:sta on. Heille ei mitään, heidät on vain uhrattu että sinun kaltaisesi passintarkastuksista mielensä pahoittavat edes jotenkin pärjäisivät elämässä. Ja sinä kiität heitä haukkumalla heitä ja vittuilemalla heille, surkimuksen tapaasi nimettömänä netissä tietenkin.
Mutta tällainen maailmasta juuri tulee kun kvartaaliapinat päästetään häkeistään sotkeutumaan kansantalouden hoitoon. Ne hölmöt tuhoavat myös oman menestyksensä edyllytykset.
"Nyt nämä kaikki ovat sensijaan työttöminä, 50-kymppisiä..."
Jos olisit käynyt Neuvostoliitossa, olisit nähnyt, miten jokaisessa hotellin kerroksessa istui keski-ikänen nainen käytävän päässä tuolilla. Hän oli kerrosvahtimestari. Lumisateen jälkeen Moskovan kaduilla tuhannet mummot luutivat jalkakäytäviä puhtaiksi lumesta. Ei ollut työttömyyttä, mutta oli tehottomuutta. Siihen sortui Neuvostoliitto.
Kun työ tehdään tässä maassa tehokkaasti, vapautuu työvoimaa muihin töihin. Työtä tässä maassa on, puuttuu vaan vain ne ammattimiehet ja naiset. Tämän päivän ammattimiestä ei kuitenkaan tunnisteta siitä, että sätkä palaa ja kiroilu kuuluu. Kirvesmieskin on kirvesmies vasta, kun hänellä on esittää ammattikoulusta todistus, CV:ssä parin vuoden työkokemus ja mielellään vielä ruotsinkielen taito.
On lapsellista kuvitella, että Suomi pärjäisi pelkästään sillä, että erotaan EU:sta ja Eurosta, sekä huudeltaisiin sitten täältä perämetsistä, että rajat kiinni. Tässä maailmassa menestyvät nopeat ja tehokkaat.
Persujen talouspuheet ovat vain pöljän pojan haaveita. ;)))
Olen aikoinani käynyt Neuvostoliitossa ja voin vakuuttaa, että touhu oli aivan samanlaista kuin nykyajan suvakeilla.
Siellähän uskottiin siihen, että kun kaikille maksetaan sama palkka samasta työstä niin kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja ahkeroivat yhteisen hyvän nimissä ja tekevät saman verran työtä, jotta pystyvät näyttämään närhen munat länsimaiselle kapitalismille.
Vaan eipä kaikki mennytkään niinkuin Strömsössä vaan jotkut veijarit huomasivat, että saman rahanhan saa tekipä sitten niska limassa töitä tai vetipä sitten lonkkaa kaiket päivät.
No tämä suvakkien suuri unelma, että haalitaan suuri määrä lukutaidottomia aivokirurgeja tänne eurooppaan ja pannaan veronmaksajat maksumiehiksi on samalla tavalla tuhoon tuomittu ajatus kuin oli aikoinaan tuo suuri ja mahtava Neuvostoliittokin.
Aavikon öyhökin on alahuuli väpättäen joutunut viime aikojen uutisia lukiessaan huomaamaan, että eurooppa on saanut tarpeekseen tästä touhusta, etenkin kun kaiken vaivan palkaksi olemme saaneet näiltä turvapaikanhakijoilta kiitokseksi vain joukkoraiskauksia ja terrorismia niskaamme.
Joo pikkutyttöjen raiskaajien puolustajanahan tuo Aavikon Pervo on tullut tututksi tällä palstalla. Puolusti niin raivokkaasti 10 vuotiaan tytön maahanmuuttajataustaista raiskaajaa, että meinasi verisuoni katketa ohimolta.
Siltä katkesi Lapinlahden Lintujen" Tero ja minä" - laulua mukaillen jänne poikki sieltä.
Ei kaikki Valkokultaa, mikä kiiltää. Osakkaana ymmärtänet asian.
Olihan taas korpikirjailija vetänyt vuodatuksen :D
Mitähän tekemistä suunnittelukomiteoiden viisivuotiskadunlakaisijoilla on tullimiesten asiallisen työllistämisen kanssa? Me pärjäsimme vallan erinomaisesti neuvostotaloudelle nimenomaan juuri silloin, kun tullimiehet ja huolitsijat tienasivat elantona työtehtävissään eivätkä olleet syrjäytymässä kortistossa. Itse asiassa suhteessa koko muuhun maailmaan me pärjäsimme silloin huomattavasti paljon paremmin kuin nyt.
Ja nimenomaan juuri silloin suomalainen ammattimies ja laatu olivat arvossaan maailmalla. Tullirajat eivät haitanneet Konetta eivätkä Marimekkoa kansainvälistymästä ja ne ovat kansainvälisiä vieläkin. Tullirajattomasti kansainvälistyneitä Nokian matkapuhelimia ja Soneraa ei enää ole olemassakaan. Tullirajattomuudesta ei kansantalouden kannalta ole ollut mitään hyötyä. Mutta pääseehän siinä kaltaisesi "nopeat" ja "tehokkaat" sen verran helpommalla, että ehtivät hekin nippa nappa saada aikaan edes sen, minkä me "hitaat" ja "tehottomat" saimme ja saamme edelleenkin aikaan vaikka ehdimme hoitaa vielä asiaankuuluvat muodollisuudetkin.
Puheet nykyisen työelämän "vaativuudesta", "nopeudesta" ja "tehokkuudesta" tuppaavat lähinnä naurattamaan meitä, jotka olemme nähneet sitä työelämää hieman pidemmältäkin ajalta. Nuorempana tuli nähtyä niitä kirvesmiehiäkin, joista muuten yksikään ei kiroillut ja tupakoinut, mutta ahkeria olivat ja osasivat hommansa. Minä nyt näinkin heitä pääosin suomalaisella maaseudulla, jonkun isommassakin kaupungissa. Teillä siellä EU:n perämetsässä ne kirvesmiehet ovat tietysti olleet jotain ihan muuta, kertomuksestasi päätellen sisäsiittoisia sukulaisiasi luultavasti. Teillähän siellä EU:n perämetsässä kun on sekin vaiva, Suomessa opittiin ajamaan polkupyörällä jo 1900-luvun alussa :DD
"On lapsellista kuvitella, että Suomi pärjäisi pelkästään sillä, että erotaan EU:sta ja Eurosta, sekä huudeltaisiin sitten täältä perämetsistä, että rajat kiinni. Tässä maailmassa menestyvät nopeat ja tehokkaat."
Melko lapsellista ovat omat juttusi. Suomea eivät velkahelvetiltä pelasta minkään sortin nopeat eivätkä tehokkaat, ja mitä kauemmin niitä odotetaan tänne apuun, sen syvemmälle mennään. Ylipäätään ihmisten väliset erot tuottavuudessa ovat aika pieniä, ja sitä pienempiä, mitä teknistyneemmästä työstä on kyse.
Ja lopulta meillä on jäljellä kysymys, mitä me teemme sitten niille ihmisille, jotka jäävät sivuun. Syljemme vain heidän päälleen, kuten sinä teet?
Joka tapauksessa koko ajan lähestymme hetkeä, jolloin myös näiden "nopeiden" ja "tehokkaiden" tulevaisuuden ainoa toivo saattaa olla rajojen nostaminen takaisin sinne, minne ne kuuluvat ja eroaminen valuuttaliitosta, joka köyhdyttää meitä yhteiskuntana jatkuvasti.
Suomi ei ole koskaan ollut mikään perämetsä, eikä sellaiseksi muutu sillä, että lakkaamme olemasta kynnysmattona. Sinun oma ajatusmaailmasi kyllä on melkoista korpifilosofiaa ja yksinkertaisuudessaan aika koomista. Onko tarkoituksesi tosiaan esittää ikuisesti junasta myöhästymistä pelkäävää umpijunttia vai oletko ihan oikeasti sellainen?
Orban voitti. Merkel ja hengenheimolaiset kokivat rökäletappion.
Saksan FOCUS-lehti kirjoittaa, että Sipilä on Merkelin vankka tukija. :)
Hiljainen Suomi, maksaa kiltisti kaikki. PItäisi saada päättäjät vastuuseen ja sitten vaihtoon.
https://www.focus.de/politik/deutschland/nach-eu-gipfel-erschoepfung-war-ihr-anzusehen-merkel-faellt-finnischem-praesident-erleichtert-in-die-arme_id_9183588.html
Saksan hallitus on kaatumassa?
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/252592-hallituskumppaneilta-kylma-suihku-angela-merkelille-se-tarkoittaisi-lahes-varmasti