Kristillinen usko on jälleen näkynyt eri maiden jalkapalloilijoiden eleissä maailmanmestaruuskisoissa Venäjällä.
Panaman maajoukkue pääsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin. Joukkue kokoontui yhteiseen rukoukseen pelikentällä hävittyään Englannille 24. kesäkuuta maalein 6–1. Tappio Englannille tarkoitti, että joukkue menetti mahdollisuuden päästä jatkopeleihin taistelemaan turnauksen voitosta. Tämä ei kuitenkaan estänyt joukkuetta riemuitsemasta turnauksen ensimmäisestä maalistaan, jonka Felipe Baloy teki ottelun loppupuolella, Englannin reilussa johtoasemassa.
Baloy kirjoitti saman päivän iltana Twitter-päivityksessään seuraavasti: ”Kiitän Jumalaa, perhettäni ja Panamaa maamme historiallisesta maalista. Unelmat toteutuvat, kun teet työtä. #Venäjä2018 #Sinnikkyys #UskoJumalaan”
Panaman ensimmäinen peli oli Belgiaa vastaan 18. kesäkuuta. Ottelun jälkeen Belgian Romelu Lukaku ja Panaman Fidel Escobar polvistuivat yhdessä rukoukseen. Evangelical Focus-verkkolehden mukaan Escobar on evankelikaali kristitty, kun taas Lukaku on katolilainen. Belgian 3–0 voittoon päättyneessä pelissä Lukaku teki kaksi maalia.
Monet maailman tunnetuimmista jalkapallotähdistä ovat myös tunnustavia kristittyjä. Argentiinan hyökkääjä Lionel Messillä on tatuoituna suuri Jeesuksen kuva oikeassa kädessään. Katolilainen Messi sanoi viime marraskuussa TyC Sports-lehdelle aikovansa tehdä pyhiinvaelluksen Argentiinan suosittuun pyhiinvaelluskohteeseen San Nicolasin kirkkoon, mikäli Argentiina voittaa maailmanmestaruuden. Messin joukkuetoveri Sergio Aguero on luvannut liittyä seuraan.
Brasilian tähti Neymar da Silva Santos Júnior on toistuvasti kiittänyt pelikentällä Jumalaa ja kertonut haastatteluissa uskostaan. Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikana hän kirjoitti pariinkin otteeseen Facebook–tilillään: ”Jumala siunaa ja suojele meitä.”
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/panama-rukoilee-ja-neymar-pyytaa-suojelusta-usko-on-esilla-jalkapallon-mm-kisoissa/

Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole katsonut yhtään ottelua, mutta hienoa jos noin on😀
Onko nuo näytetty myös Suomen telkkarissa?
Taivaalle ne osoittelee ja näytetty on. Tiedä sitten mikä merkitys sillä on.
Se merkitsee Jumalalle kunnia.
Hienoo et fanitatte katolisia!
Mitä vikaa katolisissa on😳❓
Suomessa jalkapallossa näkyy yhdenvertaisuuden kunnioittaminen:
'
Ja idea on pelaajayhdistyksen, hienoa!
"Veikkausliigassa homofobian vastainen kierros viikonloppuna – joukkueiden kapteeneille sateenkaarinauhat"
"ALKAPALLON Veikkausliigassa pelataan perjantaina ja lauantaina teemakierros, joka ottaa kantaa yhdenvertaisuuden puolesta ja homofobiaa vastaan.
Teemakierroksella joukkueiden kapteenit kantavat käsivarsissaan sateenkaarinauhoja ilmaistakseen, että urheilussa jokaisen tulee saada olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä.
KANNANOTON takana ovat Veikkausliigan lisäksi Seta ja Jalkapallon Pelaajayhdistys, jonka idea teemakierroksen järjestäminen on. Kierros ajoittuu samaan aikaan Helsinki Pride -viikon kanssa."
HS

Hienoa, HYVÄ!