Miksi suomen eduskunta on lastentarha.
Mikä ihmeen Demokratia?
Kun kuuntelee keskustelutunteja aisoita heitellään ja torjutaan.
Ei tuolla menolla saada suomea parempaan kuntoon.
eikä sillä että kaikki vetää omasta narustaan.
Olisi saatava kansallistunne nouseman tässä Clobalisaation keskellä.
SUOMEN ETU!
Mitä helvittiä me mennään sotiin idioottien kanssa. Ruosissa paljon järkevämpää purukkaa.
Nykyinen Pääministeri ja monet muut ministerit ovat ihan Joo, joo, porukkaa. ei mitää näkemystä suomen perhaasta, asia kerrallaan ajattelu menee aina pussiin. Kokonaisuuden näkeminen on ollut kautta historian valtijohtajien menestyksen salaisuus.
Mistä suomeen läytyisi edes seuraavaan hallituseen johtaja joka kykeneen nostamaan suomen suosta.
Tuomioja ainoa jolla on edes jonkinlaista näkemystä koko Arcadian mäellä. "mm itsevaltiaat"
Kun Rautarouvva ajoi Englannin banaanivaltion tasolle ei hekään silloin sitä nähneet. nyt kyllä.
Talouspolitiikan narussa juokseminen ei kuulu valtiolle. siittä huolehtii kyllä ihan omat tasot. valtio tehtävä on taata kansalaisille turvallinen ja ihmisarvoinen elinympöristö, riittävällä toimeentulolla. hyvillä sosiaalisilla palveluilla.
suomeessa on viimeaikoinna panostettu kaikkeen muuhun. Poliisiin, puolustusvoimiin...
Mitä kansa tästä hyötyy?
kun koululaitosta ajetaan alas, luodaan köyhiä ja suuria tuloeroja ja työttömyyttä.
samaalla nuollan USA takamusta vaihka nyt pitäisi vahvistaa EU Supervallaksi USA:n Ja Venäjän sekä Kiinan vatapainoksi meidän etuja valvomaan.
Jos EU ei kyken muuta kuin paheksumaan USA tekemisiä me ollaan ihan lirissä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.