Kaava valittajat ja saamattomat politikot

Lapua menetää ison yritykse Kauhavalle.
162350
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Upea juttu. Kauhavalle! 😃 Kerro toki lisää? Itse en nyt ehdi kaivella tietoja. 🤔

1Äänestä
  • Aloittaja ja Vastaaja yhdessä ja samassa pääkopas. Kerro toki lisää....

    Äänestä

  • Hyi Notski. Sietäisit pyörimään Meijerin tyttöjen kanssa meiän tuulimyllyihin päiväksi senkin Stephanie Forresterin kuvatus.

    Äänestä

Vahvasti on asiaa liioiteltu. varmasti on sovittavissa.

Äänestä

Voisitko vähän avata lisää, mistä on kysymys, voin kyllä arvata. Jos kyseessä on olettamani yhtiö, on yksi naula lisää kun ikkunoita naulataan kiinni ja valoja sammutetaan. Jos tämä on totta, nyt tulisi entinen PUHEENJOHTAJISTO, HALLITUS ja ELINKEINON päättäjiltä pyyttä selonteko siitä mitkä toimet ovat tilanteeseen johtaneet. Kunnan hallinto vaatisi muutenkin sisäisen valvonnan tehostamista, toiminnallinen ja päätöksen teko on alasta ja kokolukasta riippumatta aina ja vielä kerran aina, joko täysin samojen henkilöitten tai ainakin samalla lailla ajattelevien hallinnassa. josta viimeisin esimerkki yli 300 000 euroa. Sen jos minkä tyri hallitus, tekla ohitettin alussa vaikka oli kyse teklan pudjetista ja siitä otettavista varoista. Uusiutumista pitäisi tapahtua hallintokunnissa vaalikausienvälillä 30 jopa 50 prosentiin, se estäisi plokkien syntymisen, niitä kun on sitten melko mahdoton murtaa.

Äänestä
  • Mistä muka valvonta, kun arvellut valvojat vasta on varsinaisia luisuttajia -kampiajia.

    Kumarra ja samalla PYLLISTÄ, putsaus on kumminkin siisteintä ja suiden tukkiminen siinä, kun luvataan muka jotakin !

    Äänestä

Mistä on kysymys, Piristeel vai joku muu?
Nyt on saatava touhuun rotia tai tosiaan saadaan sammuttaa valot, kun ei jää infran maksajia.

Äänestä
  • Kauhavalla on kieltämättä tyhjenemässä teollisuuskiinteistö, joka saattaisi sopia Piristeelille (n. 5000 m² sen nykyisiin tiloihin verrattuna ja kaikki saman katon alla).

    Äänestä

Erilliset kunnat on menettäny merkityksensä. Ei ole väliä missä kunnassa työpaikat ovat. Sopivana päivittäisenä ajomatkana suuntaansa pidetään nykyään 80-100km. Lapualta ajelee Kauhavalle tai Seinäjoelle 30-45 minuutissa.

Äänestä
  • Eiköhän Kauhavalle aja Lapualta 10min

    Äänestä

No niin, kuinkahan Kumikeisarin ja Laurilan veroilla saadaan Lapuan tulevat koulut maksettua jos Piristeel lähtee........... Onnea vaan Lapua ja valittajat.

Äänestä

Totta se on!!! Piristeel Oy lähtee Kauhavalle....kiitos Lapua!!!!

2Äänestä

Jos Kuvien ottaminen ja tärkeää esittäminen netissä on Lapuan kannalta parempi kun hoitaa koulut ja yristen asiat kuntoon niin kuntaliitos on lähempänä kun uskoisikaan..vaikka eihän tälläistä kuntaa enää kukaan huoli josta yrityksetkin lähtee

Äänestä

Vihdoinkin Piri saa kunnon toimitilat ja kaupunki tarjoaa miljoona edut, mitä se lupasi Primapowerillekin.

1Äänestä

Hopo hopo netti mannekiini ( veispuuk politiikko)

Äänestä
  • Kyllän noitten renkiset joka luukua rapuuttamiseen käyttävät !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikooonit kirjoitti:

Lapua menetää ison yritykse Kauhavalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu