Liioiteltu. Se miten tuo pressa kohtelee muita ja viis välittää usan kasvavasta poliisi välivallasta ja ihmisoikeuksien polkemisesta todistaa väitteen oikeaksi. Usa on kyllä aina osoittamassa sormellaan muita maita heidän ihmisoikeusrikkomuksistaan mutta itse on asiassa vielä pahempi. Tästä asiasta ei tietenkään suomessa keskustella. Ollaan vaan ihan hys, hys koko ongelmasta.
Trump sucks. Amerikasta ei tehdä suurta ihmisoikeuksia polkemalla. Häpeä jo!
Trump sucks. Amerikasta ei tehdä suurta ihmisoikeuksia polkemalla. Häpeä jo!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo on ihan sopiva. Aion pukeutua sikanaamariin ko tapaamisen aikana.
Euroopan demokratia on kriisissä, koska johtajat eivät toteuta kansan tahtoa
Unkarin pääministerin mukaan Euroopan valtioiden kansalaiset odottavat hallitustensa estävän laittomien siirtolaisten pääsyn maanosaan.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoo, että eurooppalaiset haluavat hallitustensa ryhtymään toimiin maanosassa jo olevien laittomien siirtolaisten palauttamiseksi kotimaihinsa.
Orbánin mukaan Euroopan demokratia on kriisissä, koska maanosan johtajat ovat olleet haluttomia toimimaan kansan haluamalla tavalla.
Pääministeri sanoo, että kansalaiset koko Euroopassa odottavat hallitustensa sulkemaan rajat ja estämään laittomien siirtolaisten pääsyn maanosaan. Tätä haluavat muutkin kuin vain keskieurooppalaiset, italialaiset tai itävaltalaiset.
– He haluavat että takaamme ihmisten turvallisuuden suojaamalla rajoja, jotta laittomat siirtolaiset eivät pääse sisään, hän toteaa.
“Unkarista ei tule maahanmuuttomaata”
Maailmalla levisi viime viikon lopulla uutinen, jonka mukaan Brysselin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin ajamaan Euroopan laajuiseen siirtolaissopimukseen olisi liittynyt 14 maata ja yksi niistä olisi Unkari.
Orbánin mukaan Unkari ole yksi noista uutisissa mainituista valtioista, sillä hänen mukaansa Unkarista ei tule jatkossakaan maahanmuuttomaata.
Maan lähtökohdat ovat säilyneet samoina vuoden 2015 jälkeen, ja sen mukaan yksikään turvapaikanhakija, joka on astunut jalallaan Kreikkaan tai johonkin toiseen EU-maahan, ei tule päätymään Unkariin.
Vihtori Orbán keskittyy korruption ylläpitoon ja sukulaisten suosimiseen lainsäädäntökikkailulla.