Viimeinen tuomio - oletko liian leveä uuniin

Tähänkin ongelmaan on ratkaisu.
Kantaminen olisikin out

https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/684020-isokokoisia-vainajia-aiempaa-enemman-honkanummen-krematorion-levea-uuni-palveli

Suomalaisten painon nouseminen näkyy pääkaupunkiseudun krematorioissa.

Kun tuhkattavat vainajat ovat aiempaa suurempia ja arkut leveämpiä, on krematorioiden uunejakin täytynyt paikoin suurentaa.

Näin tehtiin viime vuoden lopulla Helsingissä Malmin krematoriossa. Malmin hautausmaan kappelityönjohtaja Simo Siipola kertoo, että uudelleen muurauksen yhteydessä uunia muutettiin niin, että sinne mahtuu nykyisin lähes metrinen arkku aikaisemman 80 senttiä leveän arkun sijaan.

– Aiemmin ylileveät arkut jouduttiin ajamaan Honkanummen krematorioon tuhkaukseen, Siipola kertoo.

Vantaan Honkanummella on jo vuosia ollut 105 senttiä leveä uuni.
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Polttopriketiksi puristaminen olisi kätevämpi tapa. Irronneesta nesteestä voisi tehdä vaikka mitä kivaa kuten juuston juoksutetta tai omaisten paljuun kesämökille.

Äänestä

Eräs närkästynyt äänestäjä oli lähettänyt Johannes Virolaiselle kirjeen , jossa oli varattu aika krematorioon .
(syy närkästykseen lienee ollut se, että Virolaiset käyttivät ohitusleikkauksiinsa julkista terveydenhoitoa.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stuppi kirjoitti:

Tähänkin ongelmaan on ratkaisu.
Kantaminen olisikin out

https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/684020-isokokoisia-vainajia-aiempaa-enemman-honkanummen-krematorion-levea-uuni-palveli

Suomalaisten painon nouseminen näkyy pääkaupunkiseudun krematorioissa.

Kun tuhkattavat vainajat ovat aiempaa suurempia ja arkut leveämpiä, on krematorioiden uunejakin täytynyt paikoin suurentaa.

Näin tehtiin viime vuoden lopulla Helsingissä Malmin krematoriossa. Malmin hautausmaan kappelityönjohtaja Simo Siipola kertoo, että uudelleen muurauksen yhteydessä uunia muutettiin niin, että sinne mahtuu nykyisin lähes metrinen arkku aikaisemman 80 senttiä leveän arkun sijaan.

– Aiemmin ylileveät arkut jouduttiin ajamaan Honkanummen krematorioon tuhkaukseen, Siipola kertoo.

Vantaan Honkanummella on jo vuosia ollut 105 senttiä leveä uuni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu