Selvännäkö-uni Trumpin vierailusta Suomessa

Ektoplasma

Uni ( muutama yö sitten ):

Lapsuuden kotiin tuli vieras toiselta puolelta maailmaa, mutta vanhemmat lähtivät -samalla oven-avauksella- "asioille".
He eivät lähteneet "pullaa ostamaan", vaikka tiesivät tulijan..

Vieras oli varsin turhautunut hetken päästä, sillä hän oli tullut aina Washingtonista saakka ja kiertänyt ympäri maailmaa - hän ei odottanut joutuvansa puhumaan talonväen "tenavien" kanssa pienen pyöreän pöydän ääressä, sillä hänellä olisi ollut ihan OIKEAAKIN ammatti-asiaa..

Vieras oli tullut omien limonadien kanssa ( tottuneena ), joita ei vieraiden kanssa juonut. Kartonkia kartonkien sisällä, joissa limsat..

Itse olin ollut nurkka-huoneessa tyytyväisenä keskittymässä omiin kirjoittamisiini, kun omatunto alkoi soimata tilanteen kiusallisuuden takia. Menin kyselemään kuulumisia ja vieras vinkkasi nätisti, että "No, olehan minä kyllä sen neljä tuntia tässä puhunut, muttei olla edes pientä kuppia kahvia (kermalla) tarjottu."

Juoksin tietysti puoli-häpeissäni tätä keittämään, mutta keitin oli likainen ja juuri, kun sain sen siihen kuntoon, että olisi riittänyt 'nappulaa' painaa, niin koira vaati ulos - saati vielä katosi sen siliän tien. - Alue tuntui vaaralliselta, joten juoksin perään. -> Ei siis mikään putkeen, vaan pelkkää dragon-kirousta..

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ektoplasma

      "Vanhemmilla" ei ilmeisesti ollut mitään hätää, kun soittivat kalliista ravintolasta - tietämättöminä(!)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe