Perussuomalaisten kannatus nousi 2 prosenttiyksikköä ylen juuri julkaisemassa puolueiden kannatusmittauksessa.
Perussuomalaisten kannatus vahvassa nousussa
nousu_alkanut
18219
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei tullut minulle yllätyksenä, galluppien julkaisijat joutuvat pikku hiljaa antamaan oikeaan suuntaan meneviä lukuja, muuten menettävät uskottavuutensa, koska vaalit lähestyy koko ajan. Ainoa puolue, joka haluaa puolustaa suomalaisia ja tulevat saamaan myös meidän äänemme vaaleissa ja kannatuksella on vain yksi suunta, ylöspäin.
Gallupit antaa aina oikeita lukuja, vain pöljät uskoo tuollaisiin "salaliittoteorioihin"
Nythän oli pride ja Sebastian&Alan sopivasti näytti rotujenvälistä,homoseksuaalista rakkauttaan.
Nämä taatusti nosti ps:n kannatusta seksuaalivähemistöjen keskuudessa.
Persujen nousu näyttää alkaneen, kun taas kommaripuolue vas.liiton kannatus vetää takapakkia.
Ja Halla-ahon maahanmuuttolinjauksista näyttää tulleen uusi normaali Euroopassa.
Erittäin hyvä.
Tavalliset duunarit ja yrittäjät alkavat taas palata persuihin.
Kyllä näin on.
"Myös Yle torstaiaamun analyysissään näkee SDP:ltä "valuvan kannatusta perussuomalaisten suuntaan".
"Tämä koskee eritoten miespuolista työväestöä, jonka suosiosta SDP ja perussuomalaiset ovat aiemminkin kamppailleet", Ylen toimittaja Jari Korkki kirjoittaa.
Vasemmisto ei ole ollut duunarin puolue senjälkeen kun Paavo Arhinmäestä tuli puolueen puheenjohtaja duunarit lähtivät kuin rotat uppoavasta laivasta ja siinä tekivät aivan oikein mitä betoniraudoittajalla on tekemistä tälläisen puolueen kannsa,ei mitään surkea mulkunlutkuttajien puolue joiden edestä Paavo käy hinttimarseilla heiluttelee sateenkaarilippua Venäjällä katsomossa pilaa Suomen maineen ei tälläinen puolue edusta duunaria mitenkään.
Kyllä näin on!Puolueiden johtajat vaikuttaa olennaisesti kannatukseen Paavo on kyllä aikalailla väärä valinta.
Li kun seuraavana valitaan,niin vasurit nousee taas.
Vihreillä myös Touko on laskemassa kannatusta ja lieneekö heillä edes vaihtoehtoa tilalle.
Toisaalta persujen huolena on omat sekoilut,Jussin epäjohtajuus ja kaikenlainen ailahtelevuus.
Viimeisin kannatus on kyllä hieno suoritus ja onnittelut siitä.
Persut nousuun, kun tapeetille nousi venäjäkytkökset. No, ei minullakkaan oo mitään hyvää naapuria vastaan.
Me persut emme usko vihervasuri YLEn kalluupeihin.
Oikeat luvut lieneekin 15 prossan kieppeillä
Ylen viherpunikkien hälläväliätoimittajien verorahoilla laiskottelevan porukan uutisointia ei kannata seurata
PS pääsee aina 10-prosentin puolueeksi, jolla on parikymmentä kansanedustajaa mutta Halla-ahoa tarvitaan NOSTAMAAN PS PÄÄMINISTERIPUOLUEEKSI, ei saamaan kuntapoliitikkoja sinne tänne nostamaan kokouspalkkioita ja muutamaa kansanedustajaa nostamaan elintasoaan
SIKSI HALLA-AHON TAIDOT NÄHDÄÄN mm. vaalien ehdokasasettelussa, jotta puolueessa ei sitten vaalien jälkeen ole sitä porukkaa joka söhlää koko ajan omia asioitaan eikä ehdi kuin selitellä toimittajien tehdessä heitä naurunalaisiksi
UUSIMAA ON TÄRKEÄ PS-PUOLUEELLE koska siellä saa 10 pros. kannatuksella neljä eduskuntapaikkaa ja se on Suomen oppineinta aluetta jossa keskiluokka ei äänestä puoluetta jos siinä esiintyy käytöshäirikköjä JOSSAIN VAALIPIIRISSÄ
PORIN SUOMI-AREENAA NÄKEE MYÖS AINAKIN DNA-VERKOSSA
LAURA HUHTASAARI SUOMI-AREENALLA KUIN KOTONAAN PORISSA
https://pbs.twimg.com/media/DhVVqfiX4AE4F6p.png:large
PERUSSUOMALAISET KOHTAA RUOTSIDEMOKRAATIT SD
Halla-aho Huhtasaari Purra ja SD-edustus kohtaavat 19.7.
https://twitter.com/VerkkomediaPS/status/1012664523449360390
Halla-aho tiedottaa https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1796466320473554
Ruotsidemokraatit on 3.7. hyväksytty Euroopan parlamentin ECR-ryhmään, jossa ovat tähän asti toimineet perussuomalaiset ja Tanskan kansanpuolue. Kaikki pohjoismaiset kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset puolueet ovat nyt saman katon alla Euroopan parlamentin kolmanneksi suurimmassa ryhmässä. Viimeisen vuoden aikana ruotsidemokraatit ovat liittyneet pohjoismaisten kumppaniensa seuraan myös Pohjoismaiden neuvostossa ja Euroopan neuvostossa.
On+siinä+persuilla,+tai+Halla-aholla+vielä+tekemistä,+kun+asetti+tavoitteekseen+pääministerin+pallin.++
Totta+tavoite+kannattaa+aina+laittaa+yläkanttiin,+niin+ei+laiskistu+kesken+kaiken.
Saahan+sitä+aina+tavoitella,+mukava+katsoa+kun+tolloimmat+kannattajat+pitävät+tavoitetta+kohta+jumalansanana.++Käy+niin+kuin+pressan+vaaleissa,+suu+vaahdossa+messusivat+Laurasta+pressaa+ja+kannatus+jäi+sinne+6%.++
Toki+oikein+tyhmät+luulevat+sen+olleen+vain+vääristelyä,+kun+eivät+usko+gallupeihin,+paitsi+jos+ne+näyttää+persuille+nousua.
Eu-alueella tulee vielä suuria muutoksia, koska Itä-Saksan kätyri Merkel on ajanut sellaista maahan muutto hyysäys politiikkaa joka vielä heiluttaa Saksaakin. Pelkillä näennäisillä sopimuksilla ei pelasteta. Halla-aho on ollut vuosia eturivin kriitikkoja ja tulos alkaa näkyä.
Persujen kannatus nousee vielä, kun vahva scandinaavinen tuki rupeaa jyllämään.
Persujen täytyy kuitenkin käyttää ruotsalaisten kanssa englantia. Ruotsinkielen käyttö osoittaisi alemmuutta. Suomesta pitää saada ruotsi pois, koska siitä on hyötyä lähinnä suomenruotsalaisille.
Ylen feikkitoimittajat jäivät kiinni manipuloinnista
manipuloitu haastattelu
Ylen matunhyysäntää verorahoilla
Hankenin matuttajaprofessoria haastateltiin satunnaisena asukkaana
https://twitter.com/Lassukat/status/1014837913631252482 Kun YLEn uutisten pääaiheena on perussuomalaisten nousu puoluegallupissa, haastateltavaksi löytyy "sattumalta" kehitysmaaprofessori Pia Polsa, joka saa elantonsa maahanmuuttajista
Kirjoituksessa on täsmennys yllä: Muutettu Ylen ajankohtaistoimittajien luonnehdinta "feikkitoimittajiksi", poistettu "pikkunilkkipaskiaiset"
https://yle.fi/uutiset/3-10238257
"Uutista täsmennetty 5.6. klo 12.15. Muutettu Sebastian Kurzin luonnehdinta "konservatiiviksi", poistettu "äärioikeistolainen"."
Eiköhän+se+seuraavassa+gallupissa+ole+taas+se+6-8%.+Eli+se+siitä!
Pahuudella+ja+typeryydellä+ei+pidemmälle+pääse.