Kuka uskoo poliittisesti orientoituja maksettuja huuhaa-galluppeja. Ei ole mitään logiikkaa ja terveen järjen käyttöä Ylen kyselyjen tuloksien julkaisuissa ja mukamas vain 1.1 % kannatus Sinisille tulevaisuudelle.
Historia voi sen todistaa esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirin ääniä tarkasteltaessa. Persut sai Uuudellamaalla 94044 äänen kannatuksen. Näistä äänistä Sinisen Tulevaisuuden eduskunnassa olevat jäsenet saivat noin 60000 ääntä. Timo Soini sai noin 30000 ääntä. Uudella maalla nykypersujen Mika Niikko sai (4200 ääntä) ja Arja Juvonen (2900 ääntä) ja Leena Meri, joka pääsi varasijalle sai vain runsaat 2000 ääntä. Ilman Soinin äänimääriä kyseiset persujen nykyjäsenet eivät olisi päässeeet eduskuntaan. Itse asiassa Sinisen Tulevaisuuden eduskuntaedustajista suurin osa oli alueensa ääniharavia.
Todellisuudessa siis Persujen kannatus ei ole 10,1% koska Ylen gallupeissa kannatusarvio on laskennallinen tulos tiettyihin kysymyksiin saaduista vastauksista. Tällöin “Äänestin eduskuntavaaleissa” ja ”äänestin kunnallisvaaleissa” -tulosta verrataan vastaavien vaalien todelliseen tulokseen. Kullekin puolueelle lasketaan korjauskerroin, jolla viime vaaleissa äänestäneiden tulos oikaistaan vaalitulosta vastaavaksi. Näillä kertoimilla korjataan samojen vastaajien “äänestäisin nyt” -tulos. Tällä menetelmällä ”uudet äänet” (ei äänestänyt ekv 2015, kv 2017), kertoi puoluekantansa nyt) lisätään puolueiden kannatukseen pienentävällä painokertoimella. Tämä kerroin ei ole puoluekohtainen, vaan kaikille puoluelle sama.
Itse asiassa tällä hetkellä Persujen korjauskerrointa nostavasta kannatuksesta suurin osa on seurausta Soinin puolella olevien kannattajien äänimäärästä.. Sen sijaan Sinisillä ei ole kyselyn tuloista nostavaa korjaukerrointa lainkaan, koska viime vaaleissa 2015 ja 2017 Sinisisillä ei ollut omaa puoluetta. Tästä johtuu se, että Ylen gallupissa Sinisillä on automaattisesti kyselyn kannatustulosta pienentävä korjauskerroin. Tästä johtuu myös se, että Sinisten graaffinen kannatuskäyrä näyttää kuolleen aivokäyrältä, joka on pysynyt paikallaan 1.5% viimeisen vuoden aikana. Yle ja muu media ei ole puhunut tästä gallup-faktasta mitään. Ainoastaan Mikael Jungner mainitsi viime keväänä Ylen aamu-tv:ssä ko. Sinisten gallup-kuplasta.

Vastaukset 13
Vanhimmat
On selvää, että PS kannatuksen nousu jäytää suvakkoa.
Nyt jytkytetään.! Vai mitä Timppa?
Ruotsidemokratit ova nousemassa siellä suurimmaksi puolueeksi syksyn vaaleissa. Sama trendi vyöryy yli koko Euroopan.
Valitettavasti liian myöhään. Ruotsi on jo menetetty.
Aloittaja+ei+näytä+ymmärtävän+vieläkään,+että+viime+vaalien+kannatukset+eivät+mitenkään+vastaan+nykypäivää.+Silloin+saamat+äänet+eivät+periydy+automaattisesti+uudestaan.+Teot+ratkaisevat,+äänestetäänkö+ehdokasta+uudestaan.++Gallupeissa+on+varmasti+ilmaa+jokaisella+puolueella,+mutta+ei+tuolla+laskutavalla+ole+mitään+tekemistä+nykyisen+kannatuksen+kanssa.
Mielestäni+sinisten+1.1+%+on+jo+hyvin+suuri+kannatus,+jos+verrataan+edustajien+lupauksiin/tekoihin.
Persut ei menesty vaaleissa, ei ole sopivia ehdokkaita, hakkaraistyypit eivät ole enää uskottavia.
Mistä ihmeestä sinä tuon jaon viime vaaleissa halla-aholaisiin ja soinilaisiin vetäsit. Perussuomalaiset äänestäjät eivät jaotelleet näitä äänestäessään viime vaaleissa. Mutta tulevissa vaaleissa jaotellaan. Ei tuollaisia puolueloikkareita voi kukaan äänestää, koska niistä ei tiedä mihin ryhmään ne hyppäävät tullessaan valituiksi. Ota nyt asiat asioina, ja erota eri puolueet toisistaan, äläkä vertaile viime vaalien äänestymääriä.
Just joo...kuvitteleeko Halla-aho, että Keski-Suomen vaalipiirissä naisten ahdistelijat Hakkkarainen ja Kankaanniemi uusivat paikkansa eduksunnassa. Hoh hoijaa....saako nauraa Halla-ahon järjenjuoksulle. MEE TOO....sanoi Halla-aho ja teki syrjähypyn ja beibiä pukkas maailmaan.
Halla-aho tiedotti tänään että hän haluaa pääministeriksi seuraavaan hallitukseen.Minkä puolueiden kanssa Halla-aho kuvittelee pääministeripuolueena saavansa enemmistön jotta voisi muodostaa hallituksen?
Kokoomus. vihreät, vasemmisto, Rkp, Keskusta ja SDP ovat sanoneet ettei mene Persujen kanssa samaan hallitukseen. Kyllä se on niin, että Halla-aho menee takaisin Europarlamenttiin hillotolppien ääreen. Halla-ahoa ei kiinosta Suomen eduskunta, josta saa palkkaa vain noin 6500 euroa/kk... kun taas europarlamentissa voi tienata noin 15000 euroo kuukaudessa.
Yhyy ,yhyy mä en leiki sun kaa yhyy yhyy.
Näin on näppylät
Vihervassareiden ja muiden kokkarepöksyjen peppukipu on massiivinen.
Kaakkois-Suomen vaalipiirisä viime vaaleissa oli ääniharavana Jari Lindström noin 10000 äänellä. Sinisten työministeri Lindström on tehnyt loistavaa työtä ministerinä ja odotettavaa on että Lindström on alueensa ääniharava myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.