Kilpailutetut Kela-taksit jääneet tulematta

Potilaan on käytettävä kilpailutettu kela-taksia, ellei halua maksaa koko kuljetusmaksua itse. Potilaiden kuljetuskilpailun voittaa kuljetuksen halvimmalla luvannut. Halvin ei kuitenkaan ole osoittautunut olevan paras tai luotettava. Useat sairaat ovat joutuneet odottamaan Kela-taksia tuntikaupalla. Sovittuihin hoitoihin pääsy on vaikeutunut ja sairaaloissa hoitohenkilökunnan aikataulut pettävät. Ilta-Sanomissa (Osallistu keskusteluun -palstalla) kerrottiin potilaan tilanneen kela-taksin sairaalaan klo 22. Autoa ei tullut aamuviiteen mennessä: "Odotin kivuissani ja tuskissani". Pääkirjoituksessa 5.7. Ilta-Sanomat kirjoitti: "Kela-kyytien puute iskee huono-osaisiin". IS kertoi 4.7. Kela-taksipalveluun liittyvistä sotkuista. Kelan eli yhteiskunnan korvaamat kyydit terveyskeskuksiin tökkivät Ylä-Savossa: Kela-takseja oli asiakasmäärään nähden liian vähän liikenteessä alkuviikosta, koska sopimuksia taksiyrittäjien kanssa vasta tehdään.

Kelan mukaan korvaukset maksaa kuljetuspalvelu, jonka kanssa Kela on tehnyt sopimuksen.

Kenelle kuljetuspalvelu siis maksaa korvaukset ja miten korvataan odotusaika, kivut ja säryt.
Miten Kela on ohjeistanut kuntia, terveyskeskuksia ja nämä edelleen potilaitaan, jos Kela-taksin odotus kestää tuntikausia yli tilatun ajan?

Sosiaali- ja terveysministeriön pitäisi ohjeistaa korvausten haussa Kansaneläkelaitosta ja Kelan kuntia. Kun Kela-taksi-sotkut johtuvat kilpailutusohjeista, joihin potilaat eivät mitenkään voi vaikuttaa, niin korvaukset pitäisi Kelan maksaa suoraan potilaalle. Potilaan pitäisi voida tilata heti saatavilla oleva taksi tulematta jääneen Kela-taksin tilalle. Taksi pitäisi laskuttaa kuljetuksesta suoraan Kelaa. Kela voi sitten, niin halutessaan, periä korvauksen kilpailutetulta Kela-taksilta. Sairailta (usein vanhuksia) ei voi edellyttää, että nämä joutuvat vaatimaan korvauksia kuljetusyrittäjiltä, eiväthän sairaat ole kilpailuttaneet tai tehneet toimimattomia ja huonoja sopimuksia.
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin Tollot Sipilä & Berner!

Äänestä

Jälleen palkittiin varmasti ruhtinaallisesti joku hyväveli kelajohtaja tämänkin katastrofin aikaansaannoksesta. Kuuluu tämän katastrofihallituksen ykköshankkeisiin.

Äänestä

Teen sutta, Sipilö..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KelanKorvattava kirjoitti:

Potilaan on käytettävä kilpailutettu kela-taksia, ellei halua maksaa koko kuljetusmaksua itse. Potilaiden kuljetuskilpailun voittaa kuljetuksen halvimmalla luvannut. Halvin ei kuitenkaan ole osoittautunut olevan paras tai luotettava. Useat sairaat ovat joutuneet odottamaan Kela-taksia tuntikaupalla. Sovittuihin hoitoihin pääsy on vaikeutunut ja sairaaloissa hoitohenkilökunnan aikataulut pettävät. Ilta-Sanomissa (Osallistu keskusteluun -palstalla) kerrottiin potilaan tilanneen kela-taksin sairaalaan klo 22. Autoa ei tullut aamuviiteen mennessä: "Odotin kivuissani ja tuskissani". Pääkirjoituksessa 5.7. Ilta-Sanomat kirjoitti: "Kela-kyytien puute iskee huono-osaisiin". IS kertoi 4.7. Kela-taksipalveluun liittyvistä sotkuista. Kelan eli yhteiskunnan korvaamat kyydit terveyskeskuksiin tökkivät Ylä-Savossa: Kela-takseja oli asiakasmäärään nähden liian vähän liikenteessä alkuviikosta, koska sopimuksia taksiyrittäjien kanssa vasta tehdään.

Kelan mukaan korvaukset maksaa kuljetuspalvelu, jonka kanssa Kela on tehnyt sopimuksen.

Kenelle kuljetuspalvelu siis maksaa korvaukset ja miten korvataan odotusaika, kivut ja säryt.
Miten Kela on ohjeistanut kuntia, terveyskeskuksia ja nämä edelleen potilaitaan, jos Kela-taksin odotus kestää tuntikausia yli tilatun ajan?

Sosiaali- ja terveysministeriön pitäisi ohjeistaa korvausten haussa Kansaneläkelaitosta ja Kelan kuntia. Kun Kela-taksi-sotkut johtuvat kilpailutusohjeista, joihin potilaat eivät mitenkään voi vaikuttaa, niin korvaukset pitäisi Kelan maksaa suoraan potilaalle. Potilaan pitäisi voida tilata heti saatavilla oleva taksi tulematta jääneen Kela-taksin tilalle. Taksi pitäisi laskuttaa kuljetuksesta suoraan Kelaa. Kela voi sitten, niin halutessaan, periä korvauksen kilpailutetulta Kela-taksilta. Sairailta (usein vanhuksia) ei voi edellyttää, että nämä joutuvat vaatimaan korvauksia kuljetusyrittäjiltä, eiväthän sairaat ole kilpailuttaneet tai tehneet toimimattomia ja huonoja sopimuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu