Aktiivisesti eduskuntaan aktiivimallilla

Täyttää ehdot, jos yrittää aktiivisesti työllistyä. Suosittelen hakeutumaan johonkin puolueeseen ja osoittaa siellä aktiivisuutta ja pyrkimystä kansanedustajaehdokkaaksi, jotta voisi työllistyä kansanedustajaksi ja täyttää niin ollen aktiivimallin ehdot.

Jos joitakuita sattuisi natsaamaan, niin eipä siinä sitten muuta valmiuksia tarvita, ja torkkupeitot kuuluu luonataisetuihin, ja pitkät lomat ovat plussaa. Mikäli aikoo edetä pidemmälle, niin hännystelemään poliittista eliittiä, ja jos pääsee tai joutuu keskustelemaan, niin hyvä muisti olisi paikallaan, että muistaa mitä on tullut sanoneeksi ja luvanneeksi, jottei paljastuisi, sekä ennenkaikkea olisi hyvä osata kiertää kysymykset, ja puhua muunneltua totuutta.
553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kokoomuspuolue olisi sikäli hyvä puolue, kun siellä on noita rahaimmeisiä ja hyviä vaalitukien antajia, sekä aukeaisi tilaisuus päästä niihin piireihin ja hyväveliverkostoihin.

Äänestä

Siitä vaan, jos siltä tuntuu.
On aika hauskaa, kun jotkut kuvittelevat hillotolpan löytyvän aina muiden hommista sen sijaan, että itse olisivat ahkeria.

Paljastan salaisuuden:
EI OLE OLEMASSA HELPPOA JA HYVIN PALKATTUA TYÖTÄ.
JOS SELLAINEN TYÖ OLISI, SIIHEN PÄÄSEMINEN VAATISI PALJON TYÖTÄ KOSKA HALUKKAITA OLISI NIIN PALJON.

Äänestä

Kuka on väittänyt että ne työt olisi hyväpalkkainen, mutta kieltämättä ne torkkupeitot, saunat, lomat houkuttelisi ja VIP tilaisuudet 😌.

Äänestä

Ei helpommalla voi enää saada kun kansanedustajana

Äänestä

Nelivedoksi eduskuntaan? Ryyppä ja saunoo! Ryhmis kertoo mitä nappia pitää painaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyvätEdutAktiivilla kirjoitti:

Täyttää ehdot, jos yrittää aktiivisesti työllistyä. Suosittelen hakeutumaan johonkin puolueeseen ja osoittaa siellä aktiivisuutta ja pyrkimystä kansanedustajaehdokkaaksi, jotta voisi työllistyä kansanedustajaksi ja täyttää niin ollen aktiivimallin ehdot.

Jos joitakuita sattuisi natsaamaan, niin eipä siinä sitten muuta valmiuksia tarvita, ja torkkupeitot kuuluu luonataisetuihin, ja pitkät lomat ovat plussaa. Mikäli aikoo edetä pidemmälle, niin hännystelemään poliittista eliittiä, ja jos pääsee tai joutuu keskustelemaan, niin hyvä muisti olisi paikallaan, että muistaa mitä on tullut sanoneeksi ja luvanneeksi, jottei paljastuisi, sekä ennenkaikkea olisi hyvä osata kiertää kysymykset, ja puhua muunneltua totuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu