Kun Herran oma uudestisyntynyt oppii juomaan vuoripuron vettä kera peurain, ei hän halua olla enää sikojen kanssa juomassa likavettä. Näin Hilvo runoilee.
Pyhä henki ohjaa makumme ja ohjaa valinnat. Syömme ja juomme parasta ja teemme parasta. Huonot valinnat putoavat pois. Muutimme ystävällisiä rauhalliseksi ja auttavat siksi. Homot häviävät. Puheet muuttuu ystävällisiä emmekä riitele enää.
Pyhä henki ohjaa makumme ja ohjaa valinnat. Syömme ja juomme parasta ja teemme parasta. Huonot valinnat putoavat pois. Muutimme ystävällisiä rauhalliseksi ja auttavat siksi. Homot häviävät. Puheet muuttuu ystävällisiä emmekä riitele enää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkäpä se peura saa vetensä kerran perillä, jossa ei ole sitä laumakiistaa.
Meille on annettu luomakunta, tarkoitushakuisen oppinäköalan näyttämöksi.
Sitä katselemalla voi nähdä eläinmaailman taistelun, vahvimman vallasta, mutta myös, kuinka hoivataan jälkimaailmaa jatkavaa elämää. Eläinmaailma kulkee luontonsa vallassa, johon on kirjoitettu säilymisoppineisuus, ja oma tehtävänsä, että elämä ylläpitäytyy täällä.
Ihmisellä on kyllä myös tavallaan "lihassa" samahenkisyys, jossa tehdään eläimen tasolla ylläpitävää tapaa elää. Siihen tulee nämä vihatunteet, ja nyt tulee se ihmisyys mukaan.
Emme eläinten tapaan vaikka önise, kuin nautakarja toisilleen, eli tapa on enemmän mieliämme rakentavaa ja opettavaa, sekä ymmärretävää. Tavallaan meidät on luotu Jumalankuvaksi.
Mieheksi ja naiseksi, eli suvunjatkuvuus. Tästä voisi kirjoittaa pilvinpimein, siemenstä, isästä, äidistä, lapsista, kasvatuksesta, eli siitä vertauskuvasta, joka on laitetetu luomakuntaan - luotuna tämännäköiseksi. Sen tehtävä on oltava kielikuva - sieluillemme, joka on puhtetta ja kieltä, jolla Herra opettaa meitä... Luoja - Isä, luotu, kasvatus, siis opetuslapseus, ulkopuolisena oleminen, [juutalainen sanoi, että jumalaton elää eläimen tasolla], jne. jne.
Eli luomakunta on luotu kirjaksi, jota on opittava lukemaan.
Siksi luomakuntaa katselemalla voimme saada silmävoidetta - näkemään Luoja.
Kaiken ylläpitäjä on Henki. Ilman henkeä, olemme kuolleita.
Sitten tuo elämänoppikirja opettaa elämän, toiminnan, lopulta kuolemakin on oppikirjan yksi läksypuoli. Ero, elämässä iankaikkinen ero.
Henki opetetaan Jumalan Henki, se on tämä Pyhä Henki, Hänen tehtävänsä meissä.
Opettaa ja kirkastaa Pojan, eli tämän Uuden Adamin näkyvyys ja syy, sekä olemus.
Pojan, jonka olemus kirkastaa Isän. Ts. Jumalan. Hänen Valtius, Valtakunta, alue, Pyhyys, ja Elämä ja miksi Hän on Elämänantaja jne. jne. jne.
Sana - kyse on Jumalan SANA- ja ilman tätä Sanaa, ei olisi Luomakuntaa.
Tavallaan tässä puhutaan siitä, että LuojaJumala on Sana. Ja Sanan voimalla kaikki on luotu ja ylläpitää elämää. Siis Jumala on Yksi ja tämä on se alue, että meillä ei ole kuvaamisoikeutta Jumalaa, se on meille salaisuus. Meillä on vain Jumalan Sana, ja kun emme voi kohdata Jumalaa tässä olemuksessa, koska emme ole Edenissä, lankeemattomassa tilassa, kuolisimme siinä Kirkkaudessa., Jumala tuli Kirkkaudesta astumalla alas.
Alas tänne Luomakuntaansa nähtäväksi Sanaksi, lihan muotoon, opettaen meille tahtonsa, kuinka elää ja näin Hän on Uusi Adam, se Jumalankuva.
Tuossa Pojassa, Jumala osoittaa Pojassaan meille Valtansa Valtakunnan lainkin suhteen.
Koska on Valtakunta, on lakikin olemassa, ja Valtias, Kuningas, Luoja, Isä jne. mitä meille annetaan kirjoituksissa Sanaa, että oppisimme tuntemaan Hänet.
Sekä kunnioittamaan Valtakunnan elämää, elämäksemme.
Jeesus, tuli, ja me emme ottaneet Häntä vastaan.
Sana oli monelle tässä ajassa ristiriidassa tämän maailman elämäntyylistä ja hallinnoista.
Ei haluttu Jumalaa tähän aikaan ja siksi käytiin oikeutta maallisen järjestelmän kautta.
Ihminen syytti Jumalaansa, Vapahtajaansa ja syytti häntä, saattaen omalla sanallisesti hänet kuolemaan. Ihminen tappoi ja rakensi ristin jossa kuvataan ryövärin paikkaa.
Jumalansa ryöväriksi ja ryöväri taas vapaaksi.
Tämä näköalan piirtää Pyhä Henki, kirkastaessaan Sanan ilmaisuvoimaa, Hyvän ja pahan välisestä painista.
Paha voi tappaa vain elämän tässä ajassa. Kuolema on rajapinta, tavallaan armahduskynnys pahan puolelta pois.. Jeesus kuoli, osoittaen meidän kätten työt, kuinka kohtaamme elämän.
Siis Luojan kuolema on kielialue, luomakunnassa, jossa me opimme rakkauden läksyä.
Siksi tuo kuolema on opetuslapselle Herran kuoleman pöydässä muistellen läksypaikka rakkauteen, ja rakkaus sijaiseen tulee meille "lihaksi", jotta se olisi elämäksi.
Peura voi lähteellä nauttia, elämänvettä, jotta hän virkistyy matkasta.
Peura voi olla tavallaan täällä erämaassakin. Mutta, se elää ja etsii vettä.
Luomakunnan eläimetkin etsivät vettä.
Maailma etsii elämäänsä vettä, mutta monet vääriltä lähteiltä.
Maailmanherruus tuossa kuvaopetuksessa on oppimäärässä siitä, ketä kumarretaan.
Onko halumme vain tämän eläimellisen alueen nautintoihin ja sen hedelmiin.
Vai onko halumme elämänveden äärelle.
Siksi tuo "herruudet" sanana kertoo siitä kenen eteen kumarrumme juomaan.
Niin tätä voisi jatkaa kirjaksi, tai kirjoiksi asti. Mutta, meille on annettu Joonaan merkki.
Siksi on käännyttävä katselemaan sitä otsaketta, jonka Jeesus esitti heille, jotka etsivät ajasta vain taikatemppuja, että uskoisivat Jumalaan.
Eli ei Jumala ole kaukana, Hän on sydämissä, siksi Herran huone on Hengellinen rakennus, kulmakivenä itse Herramme Jeesus ja näin Hän on Sana, joka oli Alussa Jumalan tykönä ja Hän on itse Jumala, ja näin tuon ymmärtäen Hän on Sapatin -eli levon Herra.
Sapatin Herra, tässä ajassa, koska Hän on pyhittänyt Päivämerkinnän ajaan luodulleen.
Kun luotu tämän ymmärtää, hän kumartaa Häntä, joka on Luonut taivaan ja maan.
jatkuu.
jatkuu
Siksi Jumalantyö Pyhittää, ja on luomakuntaan pantu merkkipaalu, että aina luotu, uskomaton tai uskovaisuudessa opetuslapsi käy tahtomattaan merkitystä.
On lepo ja työn jakaja. Emme pärjää, ilman lepoa. Peura tarvitsee myös keidashetkensä
Tavallaan tuolla lähteellä näemme toisemme - ”samanhenkiset”, jotka haluavat kumartaa Luojaansa, jolla on elämä itsessään ja antaa elämä Pojalle, ja Poika, kelle sen haluaa.
Hän antaa elämän, Uuden Adamin elämän omilleen, jotka haluavat opetuslapseudessaan kumartua lähteensä ääreen. Se siemen, joka luomakuntaan on läksyksi pantu opettamaan, se tarvitaan.
On Sana, joka siementää Pojan kautta uuden elämän meihin.
Se antaa kasvun joka kerran täällä ajassa lakastuu kuolemaan, mutta se on rajapinta Uuteen elämään.
Pelastus on Jumalan työ. Kuin Edenissä Herra kasteli kaikkea, se on sangen hyvää ja tuo opettaa sen, ”ennen lankeemustamme” - että siihen ei ollut lisäämistä.
Syö kaikista näistä puista, mutta oli Valtakunnassa rajapinta, josta ei ollut lupa syödä.
Elämä oli ehdollista. Adam lankesi ja tottelemattomuus toi kuoleman ja tätä läksyä opettelemme, kun saatamme vainajamme hautaan. Ero on ikuinen tässä ajassa.
Paavali kyllä opettaa kuinka lohduttaa surevia, mutta ei nyt siihen.
Siis luomakunta on luotu tämännäköiseksi oikein tarkoitushakuisesti, sen jälkeen kun Sana tuli ennen luomista, ”Minä lunastan heidät”.
ts. se Iankaikkinen elämä, se rakentuu rakkaussuhteeseen, jonka rakennusaika on tämä elämä.
Se rakkaussuhde sydämessä Häneen on tätä ”hääpuvun” pukemisvaihetta, tässä ajassa.
Siksi kumartaa Häntä, on Jumalantyötä meissä ja siksi hän on lepo – ja lepohan oli sitä raamatullisen terminologiaa käyttäen, ”Sapattia” - ja näin ollen kumartaa Häntä on jo Isokirjan perussanoma, jonka opetusmääränä on myös tämä viikottaisen sapatin kunnioittaminen.
Perinneoppineisuus vie ihmiskäkyin ja valkean puhtaan ”hyväntiedon” puun hedelmän kautta meidät pois. Se hedelmä tekee tyhjäksi Jumalan Sanan ja ekstyttää näkemästä kokonaistarkoitusta kirjoituksiin.
Siksi Jeesus sanoi, ”Te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia”.
Siinä ”hyvän ja pahantiedonpuun” juurella oli ”käärme” ja tämä juuri kyseenalaistaa ”Onko Jumala näin sanonut” käsitteellä.
Tämä juuri tuo uskonnollisuuteenkin ne näköalat, jossa kirkot riitelevät.
On tullut perinnäissäännöt, jostain matkalta matkaan. Ja ne tulevat tavallaan niiksi ”pyhiksi”, jota ihmiset ihmiskäskyin pyhittelevät, miten pyhittelevätkään.
Siksi on katsottava ”vakkaseen” mitä siementä kylvää. Tätähän raamattu opettaa.
On lusteen siemen, se oli siitä vihollisesta ja se siemen lähti jo Edeninpuusta, kun ihminen alkoi ikäänkuin ”kuin Jumala” mittaamaan hyvää ja pahaa. Siihen meillä ei ole hartioita.
Ja juuri sen siemen tähden, vakkasessa pitäisi olla ”Vain” se Sana. - Kirjoitukset.
Opin näemme, kun Jeesus kävi kasteensa jälkeen erämaavaiheen ja vastustajan, sekä Jeesuksen välisen keskustelun.
Niin ketä ja kenen kantapäillä me tässä kuljetaan? Kenellä on Iankaikkisen elämän sanat.
Siksi luodulle, on tavallaan annettu muistamiset, että muistaisimme Luojaamme.
Sapatti – on yksi, siksi se on kirjattu kirjoituksiin Jumalan tahtoon.
Ei niin, kuin eräs pastorimme saarnasi sunnuntaikokouksessa. ”Meille kristityille kuuluu vain 9- käskysanaa, mutta sapatti on kumottu”.
Se sana hänen huuliltaan oli ”hyväntiedonpuulta” ammennettu käärmeen oppi, joka kyseenalaistaa Jumalan Sanan ja tekee totuuden tyhjäksi. Ei tunneta kiroituksia, koska perinneoppi on vallannut ja hapattanut koko taikinan. Siitähän on kyse, hän sydämensä halusta ja puheesta.
Hapatteessa ei näkynyt totuuden Sanan Ideaa – miksi sitä meille opetetaan.
Se ”hyväntiedonpuun” kaunis hedelmä ”Ylösnousemuspäivä- lepopäivä” on hyvä, maistuu hyvältä ja on kaunis katsella. Mutta se ei ole raamatun oppi. Se on perinneoppi, ja se tekee tyhjäksi Sanan.
Eli Sana- joka on Sapatin Herra. Ja Luoja, johon kaikki on luotu.
Siksi Kortteentien Matin on polvistuttava rukouskammiossaan Isän eteen, kyselemään, Herra, miten sinä tämän asian minulle haluat opettaa.
Hän on opettanut Sapatin merkityksen ja tämän Herran kuoleman merkityksen, jossa juuri lunastuksessa, ja Golgatan sanomassa, ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”, on merkityksellinen. Eli tätä Voideltua Mestariani katsellen, hänen maahanvuotanut veri, on minun lunstuksen ja ylösnousemukseni hinta. Ja siinä Herranpöydän leivässä ja vertauskuvallisen happamattoman viinin ääressä tiedän, Lunastajani elävän ja antavan minulle iankaikksen elämän ja se on tämä leponi sekä Ylösnousemuksen juhlamerkitys. Se on minulle se Sapatti.
Kerran iankaikkinen lepo – päättymätön levon aika.
jatkan vielä
Täällä kuljen Herran antaman tarkoituksen mukaan ”otsa hiessä”, koska liha on kerran tiensä valinnut, erämaakauttakin. Uskossa, ja levossa joka päivä. Opetuslapsena.
Ja opetuslapseudessa ymmärtäen levon merkitys ja miksi Herra erotti ja Pyhitti seitsemännen päivän, se on luomakuntaan pantu kaikille sukupolville merkiksi, aikain alusta – sen loppuun asti, ja siksi minä en voi muuttaa tuotakaan ”merkkipaalua”, että se olisi siunaukseksi myös jälkipolville, että he muistaisivat Jumalaa, Luojaansa, Sapatin Herraa. Siksi se on PYHÄ.
Pyhä, että se on juuri erotettu siihen Valtakuntaan kuuluvaksi.
Kun puhutaan Jumalan laista. Se on vanhurskas ja pyhä. Sen päämäärä on rakkaus.
Se kuuluu Valtakuntaan, jossa on Elämä ja Elämänantaja. [käytän tarkoitushakuisesti määrätyissä sanoissa isoja alkukirjaimia, osoittamaan sitä Pyhää].
Tuohon Jumalan Valtakunnan ja Lain merkitykseen luotuna, minulla ei ole ”peukaloikeutta”, eikä omaa sanaa muuttaa niitä pyhyyksien rajapintoja. Ne on asetettu olemaan, niin kauan kuin taivas ja maa on.
Jumala siis haluaa opettaa Sanaansa meille, eli kirjoituksia, ---ettemme eksyisi---.
Sentähden puhutaan tässä ajassa kirkkokunnistakin, koska ihminen on tuonut sinne omat läksynsä.
Näen myös, että tuon Vanhanliiton aika. Olihan tuo aika sitä raamatullisesti Varjon aikaa, varjolain aikaa, joka toi seremoniallisen eläinuhrien jakson.
Edenistä se alkoi, kun Adam oli langennut, alaston, kykenemätön tottelemattomuuden tähden sanomaan kuka on hänen kohdallaan Herra, ja Pyhä oli hänestä poistunut.
Oli tullut epäpyhäksi. Pyhyytensä oli tullut omanmitan sanottamaksi.
”Tuo nainen, jonka annoit, antoi sen hedelmän ja minä söin.”. Siis ideaalinen vanha-aadam.
En minä ole syyllinen, vaan sanani mukaan Jumala, kun tuosta kylkiluustani otti sen DNA.n ja tekis siitä lihan, minun lihastani ja luun minun luistani.
Siis syyllinen on siis Jumala.
Niin, eihän se Eva vielä ollut, kun Adamia neuvottiin eväistä, tuolla Edenissä. Hän oli yksin Jumalan kanssa ja nyt oli tullut toinen, ja siksi se toinen on hänen valintansa, jonka teki syyllinen.
Näinhän se menee, tämän vanhan aadamin virsi tänäänkin. Ei oteta vastuuta.
Kainillekin ”mielesi synkistyy – pidä vaari itsestäsi, hallitse itseäsi” --- oli Jumalan sanat.
Vanhanliiton aikana, vaikka tuo Israel- Herranoma kansa, sai lain. Siinailla, helluntainaikaan.
Sielläkin oli huutosakki ja Aaron, sekä kultainen sonnivasikka, ”hedelmällisyysjumala” Egyptistä.
Kaikki tämä on mielenkiintoista opittavaa neuvo-aikaa tähän meidän aikaan.
Sieltä löytyy varjolainaikaan näköalaa, että Herra mielistyi kun uhrisavu nousi.
Opettaa vain meidän kielikuvalla sen, että luomakunnassa pappeus, kansa ymmärsi sijaisenkuoleman merkityksen, joka viittasi tulevaan Golgataan ja alkulähtö oli Edenissä.
Syntinen näki syntinsä. Oli rikottu Jumalan laki, tarvittiin sovitusta, ja uhrikuolema oli kova läksy aadmeille ja eevoille.
Kun katselee tuota uhria, sen kuolemaa, ymmärtää, että synnin palkka on kuolema, synnin joka määritellään Pyhän rikkomiseksi. Pyhä, joka on Jumalan tahto, ts. laki – jonka päärämäärä olisi ollut rakkaus, sen osan rikominen.
Uhri kuoli, että saan elää. …. Kun tuota varjolain aikaa katselee, sanoohan kirjoituksetkin sen, että lopunaikaa eläville on tuon Israelin, siis sen matkan mitä meille kerrotaan, varoittava esimerkki.
Mitä sieltä pitää varoa?
No, puhutaan niskoittelusta, tehdään syytekirjelmä Jumalan valitseman palvelun tapaan, jota Mooses ja Aaron suoritti ja tuotiin omat hiilipannut. No, tekijät nielaisi maa.
Siis synnin palkka on kuolema. Ei kannata Jumalan suunnitelmiin kajota.
Ei siihen toimintapaan, minkä kuva annettiin taivaista malliksi, ja mikä telttamaja rakennettiin ja annettiin ohjeet, kenellä oli lupa mihinkin. Jos joku koski luvatta johonkin hän kuoli.
Siis Jumalan tahtoa vastaan tuli kuolema jne. jne.
Siis peuran on juotava elämänlähteellä, Elämänvettä, minkä Herra panee juotavaksi.
Sijaisuhri opetus oli tuota seremonia-aikaa ja se päättyi Golgatan uhriin.
Kertakaikkinen uhri tuli ja on turhaa alkaa puhumaan, että vielä Herra mielistyisi, että alettaisiin Israelissa rakentelemaan uusia Herran tahdon temppeleitä ja uhraaman eläinuhreja.
Se vanha temppeli – on hajotettu maahan. Ja nyt on pantu ”vieras” mutteri paikalle, jota vahtaavat muslimit, ettei vain ihmiset ala harhailemaan. Tuonkin näen Jumalan ideaksi, meidän lihamme tähden. No, tämä nyt rönsyili pois raiteelta.
Siis sijaisuhri on, että Hänessä näemme syntimme, laittomuutemme syy, kun rakkautemme naulitsee JumalanPojan ristille, tänäänkin. Minkä me teemme lähimmäiselle, sen teemme Häntä kohti.
On tehtävä parannus, että Jumalan Valtakunta tulisi eläväksi tähän aikaan ja Hengellinen huone olisi tosi ja kulmakivi olisi Jeesus.
Tätä rukouskammio opettaa, Sanan kautta. Ja tämänhetkisen tietoni mukaan matkaan.
Toivoni on Herrassa. Hän on Elämän antaja. Ja Poika antaa, minulle armosta iankaikkisen elämän armolahjan ja siihen kirjapito on taivaissa, ei minkään kirkkokunnan kirjapito.
jatkuu
Ei ihminen ole välimies, vaan itse Poika ja siksi Hän on minulle Sapatin Herra-
Leponi ja siksi julistan Hänet Luojakseni, joka tekee työtään ja pukee tätäkin saviastiaa Juhlaa varten, Hän on Ylkäni.
Haluan olla uskollinen Yljälleni ja siksi Hän antaa Henkensä voimaksi matkalleni.
Hänen voimasta voin voittaa, sillä Hän on polkenut rikki käärmeen pään ja siksi käärme on kuollut.
Käärmeen valtakunnan houkutus on siten pois, kun Jumalan tahto, lain päämäärä on erottanut minunkin sydämeni maailmasta ja sen himosta.
Siksi Jumala on Jumala, jonka NIMI kantaa Luomakunnassa voiton nimen.
Ja näin Hänen nimessään on voitto- voittovoima. Siksi Hänen valtakuntansa tahto, sitä haluan pitää sydämeni Valona, siksi seuraan Häntä ja siksi Hän on minulle Sapatin Herra, eli lepo.
Lepään arjessa, armonvarassa. Mutta se kiistelty, kristikunnassa tuo sapatti.
Siitä mainitseisin, että se kuuluu läsnäolevaksi koko Jumalan tahtoon ja tähän kaikkeen on Henki voimana, että sen kautta erottaudun maailmasta, sekä perinnäiopeistakin armon kautta.
Se vanhurskauttaa, koska se on Jumalan työtä minussa. Hän on riisunut minusta hapatteiden vaatteita ja pukenut Pyhyyttään, eli erottanut Itse minua Pyhyytensä arvomaailmaan.
ts. peura kun on lähteellä, juo elämänvettä. Tällaista ole saanut juoda ja oppia käydä, eri muodoissa, jossa katselen Luojaani.