Lukekaapa hyvä kirjoitus markkinataloudesta

8112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Demari ja aypropagandaa.

Äänestä
  • Sanoo kokoomuspersu.

    Äänestä

  • Mitään ylen julkaisemaa ei noteerata meilläpäin.

    Äänestä

  • siinäpähänluette kirjoitti:

    Mitään ylen julkaisemaa ei noteerata meilläpäin.

    Persutti "tietää".

    Äänestä

markkinatalodessa pakosti mättää, jos kasvatettu lohi lentää lähes maapallon ympäri ja silti sitä kannattaa marketin tiskillä myydä samaan hintaan tai jopa halvemmalla kun Itämeren silakkaa.

Äänestä

Työvoimakustannukset vaan sattuu olemaan monessa maassa murto-osan siitä mitä Suomessa maksaa työntekeminen.

Äänestä

Minunkin mielestä se on hyvä kirjoitus!
1) Markkinatalous ei poista köyhyyttä kotona olevilta vanhemmilta, eläkeläisiltä, lapsilta eikä opiskelijoilta. Valtio on leikannut koko ajan näiden kelaetuuksia, joten köyhyys on kasvanut.
2) varallisuuden keskittyminen vain harvoille nepotismilla sekä olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nämä ovat juuri työllistymismahdollisuudet nykyisessä uusliberalistisessa markkinataloudessa.
3) ala määrittää palkkaa. Työttömien aktiivimallin 9 €/pv ei riitä kaikilla edes työpäivän matkakustannuksiin. Matalapalkkaiset alat ovat olleet yleensä naisten aloja, minkä seurauksena naisen euro on noin 80 senttiä ja siten ostovoima on alhaisempi.
4) julkisen sektorin vetoapu markkinataloudessa työkykyisille. Työttömien aktivointimalli ei paranna mikrotaloutta. Ennen EU:ta olleet työllistämistukipaikat takasivat puolen vuoden työsuhteen ja kerryttivät ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Nykyinen aktivointimalli (yksi päivä kolmessa kuukaudessa) ei paranna ostovoimaa.
5)ympäristön turmeleminen ulkoisvaikutuksilla, kuten elintarvikeketjun ulkomaanpakkaaminen ja runsaat muovipakkaukset. Atlantin muovijätteistä on ollut keskusteluja tälläkin palstalla. Lentojen vähentämiseen pitäisi ehdottomasti pyrkiä, vaikka ulkomailla olisikin halvempi työvoima. Pelkät turistilennot riittäisivät maailman lentoliikenteeksi, sillä laivallakin saa vietyä teollisuustuotteita ekologisemmin.
6) pääomasidonnainen markkinatalous kaventaa demokratiaa ja valta keskittyy rikkaimmille. Monikansalliset yhtiöt valehtelevat ilmastonmuutoksesta ja lobbaavat ilmastosopimuksia vastaan. Ainakin Trump on huomannut tämän, kun sanoi USAn irti Pariisin ilmastosopimuksesta. Samoin WTO ja OECD suojelevat teollisuutta päästörajoituksilta, minkä seurauksena ilmastonmuutos voimistuu.
Monopolisaatio teollisuudessa ilman valvontaa: "Vain suuri on kaunista" eli suuret firmat tappavat uudet pk-yritykset, vaikka niillä olisi uusia innovaatioita tai tuotteita.
7) tavoitteena nollapäästöjärjestelmien läpimurto liikenteessä, kulutuksessa ja tuotannossa, keinoina markkinoiden reunaehtojen asettaminen, korkea verotus ja määrätietoinen valtion omistajaohjaus. Neomodernismissa valtion auktoriteetti heikkenee, ja valtiohan on myynyt yhtiöidensä osakkeita ulkomaalaisille. Bernerin liikennelakiuudistus ohjaa käyttämään julkista liikennettä ensisijaisena, mutta bussit eivät kulje maalaiskylissä samoin kuin junatkaan, joten kallis, toimimaton taksi (voimaantullut taksiuudistus: kelakyytien toimimattomuus) on ainoa keino syrjäkylillä, sillä ajoneuvoverouudistukset kannustavat ostamaan joka vuosi uuden auton.
Teollisuuden pitäisi ruveta maksamaan ympäristö- ja jäteveroja päästöjensä mukaisesti, mutta valtio ei ole vielä asettanut niitä.
WTO ohjaa markkinoitamme tuotantokiintiöillä.

Äänestä

Tuonkaan jutun kirjoittaja ei ymmärrä, mikä raha on. Raha on vain hetken vaihtoarvon mittari. Kaikki muu vuosibudjetteineen ja moninaisine taseineen on tarkoitushakuista poliittista liturgiaa.

Kukaan ei omista rahaa. Raha kiertää kodittomana. Kukaan ei tee mitään taskuunsa piilottamallaan rahalla. Veroparatiisiinkin jemmattu raha on pakko panna kiertoon, että siitä olisi mitään hyötyä. Kun raha on kierrossa, se hyödyttää yhteiskuntaa. Toisin sanoen raha ei katoa mihinkään.

Ihminen on keräilytalouden kasvatti. Yritämme epätoivoisesti pitää kiinni siitä, mitä olemme saaneet. Näin toimimme työn ja rahankin kanssa, vaikka siinä ei ole mitään mieltä. Valta vaihtuu aikanaan, vaikka siinäkin roikutaan.

Kulutusjuhla on poliitikkojen luoma harha. Maapallo tai ihmiskunta ei pelastu, vaikka kuluttaminen lopetettaisiin heti. Jos tavarat jaettaisiin tasan kaikkien kesken, kenelläkään ei olisi juuri mitään. Olemattomasta on mahdotonta säästää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


dkdhdfg kirjoitti:

Täyttä asiaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10289725

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu