Tämän päivän 20-vuotias pääsee eläkkeelle

vasta 70-vuotiaana koska eläkeikää on korotettu rajusti. Luin jostain aviisista viikonloppuna. Ei ole valitettavasti siis antaa linkkiä mutta niin siinä luki.
10133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuolee ennen eläkkeellepääsyä.

Äänestä

Itse epäilen että tämän päivän 20 vuotias pääsee tai joutuu eläkkeelle jo 50 vuotiaana. Tämä suurimmaksi osaksi pullamössö sukupolvi joka istuu neljänseinän sisällä, vältellen kaikkea liikuntaa, hakkaamassa näppistä hörppien energia juomaa tai kokista sipsien kera ei terveenä kauaa pysy. Tuo on huomattu mm intissä jo pitkään ja tilanne vain pahenee. Toki poikeuksiakin tietenkin on.
Monet nykyiset hyvä kuntoiset 50v ovat olleet nuoresta pitäen aktiivisia liikkujia ja huolehtineet kunnostaan jo luonnostaan koska moisia sisään liimaavia vempeleitä ei tuolloin ollut. Eli enpä tekisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä nykyisistä nuorekkaista 60 vuotiaista.

Äänestä

Nyky+20+ei+ole+huolta+koska+tiedetään+tasan+tarkkaan+että+järkevää+tuottavaa+työtä+ei+ole+kohta+kuin+10-20%+työväestä+koko+elinaikana,eli+kaikki+tulee+saamaan+jossain+vaiheessa+jonkinlaisen+kansalaiseläkkeen+jo+nuorena.+Valtioiden+vaatimukset+vain+kasvaa+tulla+niin+rikkaiksi+että+kyseinen+kansalaisille+maksaminen+on+mahdollista+ilman+valtion+velkaantumista.Raha+nykymuodossaan+alkaa+menettää+vihdoin+merkitystään+mikä+on+ihmisen+elämälle+vain+hyvä+asia.

Äänestä
  • Ei tule toteutumaan.

    Äänestä

Nykyisten kaksikymppisten tulevat työnantajat tarjoavat työsuhde-etuna tuhkauksen.

Äänestä

Jeesuskin tulee elämään päästämällä, vai pitäisikö olla huolissaan. Siksi Hän tulee, etteivät kaikki, joita yhteiskunta nimeltä kutsuu eksy pelkästään työelämiin. Ja muutu korpuiksi

Äänestä
  • Venäjällä kapinoidaa sitä vastaan, että eläkeikä nostetaan 60-vuoteen ja siitä hitaasti 65 vuoteen. Siellähän on eläkeikä ollut neuvostoliitto ajoista lähtien 55-vuotta! Naisilla tais olla vielä alhaisempi eläkeikä!

    Äänestä

  • niinpäniin kirjoitti:

    Venäjällä kapinoidaa sitä vastaan, että eläkeikä nostetaan 60-vuoteen ja siitä hitaasti 65 vuoteen. Siellähän on eläkeikä ollut neuvostoliitto ajoista lähtien 55-vuotta! Naisilla tais olla vielä alhaisempi eläkeikä!

    Väärin.

    Oikein:

    Vuodesta 1932 lähtien miehet ovat olleet oikeutettuja eläkkeelle pääsyyn 60 vuoden iässä ja naiset 55 vuoden iässä. Monissa ammateissa, erityisesti vaarallisissa, eläkkeelle voi päästä jopa aiemmin.

    Äänestä

  • NäinSeOnNähtävä kirjoitti:

    Väärin.

    Oikein:

    Vuodesta 1932 lähtien miehet ovat olleet oikeutettuja eläkkeelle pääsyyn 60 vuoden iässä ja naiset 55 vuoden iässä. Monissa ammateissa, erityisesti vaarallisissa, eläkkeelle voi päästä jopa aiemmin.

    Asiaa.

    Äänestä

  • NäinSeOnNähtävä kirjoitti:

    Väärin.

    Oikein:

    Vuodesta 1932 lähtien miehet ovat olleet oikeutettuja eläkkeelle pääsyyn 60 vuoden iässä ja naiset 55 vuoden iässä. Monissa ammateissa, erityisesti vaarallisissa, eläkkeelle voi päästä jopa aiemmin.

    Ja mikähän on keskimääräinen elinikä ollut venäläismiehillä??? 87 v.?????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cfkdhdfg kirjoitti:

vasta 70-vuotiaana koska eläkeikää on korotettu rajusti. Luin jostain aviisista viikonloppuna. Ei ole valitettavasti siis antaa linkkiä mutta niin siinä luki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu